Kauhukakara kehässä

Hankimme tänään olkkarin raikastukseksi uuden maton, siitä huolimatta, että luonnonvalkoinen on varmasti huonoin mahdollinen värivalinta koiraperheen sisustukseen! Saapa nähdä, kauanko matto säilyy siedettävän näköisenä… Toistaiseksi pörrömatolla on ihana köllötellä.

Kävimme pyörähtämässä (tai siis hyppimässä, pomppimassa, haukkumassa ja repimässä hihoja) snautserien erikoisnäyttelyn kehässä. Tuomarin näkemys Osmosta oli tällä kertaa seuraavanlainen:

Hyvin pentumainen, oikeat mittasuhteet. Pää voisi olla pidempi. Toivoisin hieman enemmän luustoa raajoihin. Riittävä rinnan syvyys. Eturinta puutteellinen. Erittäin pysty olkavarsi. Niukat takakulmaukset. Ensiluokkainen karva ja väri. Hyvä luonne. Tarvitsee kehätottumusta.

Osmo kävi jo eilen iltalenkillä aivan ylikierroksilla ja tietysti sama meininki jatkui näyttelyn vilinässä. Koira oli selvästi stressaantunut: se rapsutteli ja haukotteli eikä osannut ollenkaan rauhoittua. Osasyy käytökseen on varmasti juoksuiset nartut, joita on taas lähistöllä ja joita oli näyttelyssäkin, sekä maneesissa pidetyn näyttelyn meteli ja tungos.

Mutta ennen kaikkea kyse taitaa taas kerran olla kunnioituspulasta eli siitä, ettei Osmo vaivaudu kuuntelemaan tiukassa paikassa emäntää vaan ratkaisee stressaavat tilanteet hötkyilemällä ja hepuloimalla omiaan. Ja niinpä emäntä päätti (taas vaihteeksi) olla lepertelemättä turhia ja antaa koiran oikeasti ansaita kaiken huomionsa. Ilmaiset rapsutukset ovat siis nyt pannassa!

Näyttelytoilailun jälkeen olemme siis viettäneet kurinpalautuspäivää. Olen vaatinut koiralta pitkiä keskittymispätkiä ihmisvilinässä ja ollut hihnankiristymisen suhteen suoranainen natsi. Tottisliikkeet sujuivatkin sitten ihan mukavasti ja ennen kaikkea ilman hepuleita ja niin tuli päivän leikkituokiokin viimein ansaittua.

Piikittelyä ja parturointia

Hohhoh, justhan sitä eilen on oltu kopeloitavana!

Maanantaina Osmo kävi lääkärissä, ensimmäisen kerran sitten penturokotusten. Eläinlääkäriasema sijaitsee lenkkireittimme varrella ja joskus olemmekin käyneet lenkin lomassa lääkäriaseman eteisessä vaa’alla. Niinpä paikka on Osmolle tuttu ja mieluisa. Itse asiassa Osmo ehdottaa lääkärille menoa aina ohi kulkiessamme – on tainnut poika saada joskus namipalkkaa puntarilla seisoskelusta!

Puntari näytti tällä kertaa vajaata kahtakymmentä kiloa. Tutkimuspöydällä seisoskelu oli trimmauspöytään tottuneelle Osmolle tietysti lasten leikkiä. Lääkärintarkastus stetoskooppeineen ja hammastarkastuksineen aiheutti pelkkää onnellista hännänheilutusta, ja itse rokotusta Osmo ei edes huomannut! Kas, kun se mukava hoitsu tulikin juuri silloin tarjoilemaan keksiä potilaalle…  Eipä ihme, että lääkärikin kiitteli Osmon käytöstapoja ja kehui sen olevan “kunniaksi rodulleen”.

Tukijoukot köllöttelevät vieressä, kun Osmoa trimmataan.

Eilen Osmo pääsi ”Salon Pirkolle” parturiin. Viikonloppuna on nimittäin snautserien erikoisnäyttely, jonne olemme menossa. Parturireissut ovat Osmon mielestä mahtavia; pääseehän se silloin myös peuhaamaan siskonsa Lurun kanssa. Ja kyllä olikin kakaroilla taas kerran lystiä!

“Oisko se painikamu jo valmis!?” intoilee Luru.

Koiranilmoja

Vampyyriemäntä ja Baskervillen koira

Viikko on ollut jälleen niin tiivis, etten ole ehtinyt päivittämään blogia. Päivät ovat kuluneet töissä ja illat metsässä, tottiskentällä ja raunioilla treenaten. Kaatosadetreenit tiistaina osoittivat taas kerran sen, mikä on tullut todettua joskus ennenkin: Märkänä Osmoa kiinnostaa hölmöläisenä säntäily ja hepulointi enemmän kuin hallitut tottelevaisuusliikkeet… Tänään saimme lisäharjoitusta märissä olosuhteissa harjoittelusta, kun kaatosade yllätti kesken aamulenkin.

Siirillä kylässä 

Eilen kävimme kyläilemässä Myyrmäessä. Paikalla olivat siskoni Päivi ja Suvi sekä Päivin Siiri-tyttö, josta tulee pian isosisko. Osmon vierailun kohokohta oli, kun Päivi luovutti sille kesällä Tampereen mökille unohtuneen uimalelun. Jälleennäkeminen oli sen verran riemukas, että ensi kesänä lelua on turha heitellä veteen. Vuorokauden aikana Osmo on nimittäin retuuttanut uimarenkaan ihan uuteen uskoon.

               

Onnellinen jälleennäkeminen…   …ja railakkaat hyvästit! 

Siirin syöttäminen oli sekin varsinainen ohjelmanumero. Yhtälö oli jotakuinkin mahdoton, kun Päiviä kiinnosti Siirin syöttäminen, Siiriä Osmon tuijottaminen ja Osmoa Siirin ruoka. Lopulta sapuskat saatiin oikeaan osoitteeseen ja mammatkin pääsivät herkuttelemaan kahvipöydän antimilla. Osmo kohelsi ja söhläsi sen verran  rasittavasti, että se vietti kahvitauon olkkarin puolella paikallamakuuta harjoitellen.

Intressit eivät aina kohtaa.

Viikonlopun virtapiikki

Osmo ja Pete olivat kotimiehinä leirikouluni ajan eli keskiviikosta perjantaihin. Osmosta kyllä huomasi, että aktiviteetit olivat rajoittuneet lähinnä hihnalenkkeilyyn. Perjantai-iltana se sai kunnon pentuhepulit takapihalla eli juoksi hulluna ympyrää, heitteli luuta itse itselleen ja ryntäili ja pomppi sitten sen perässä. Pete ei hullaantunut ihan yhtä paljon emännän kotiintulosta. Perjantain iltalenkillä tallasin Osmolle esineruudun pimeään metsään. Onneksi koiralla oli nenä hyvin auki – itse en nähnyt yhtään mitään ja niin olisivat hanskat ja vanha kamerakotelo jääneet metsäneläinten löydettäviksi ilman Osmon hajuaistia.

Viikonlopun ohjelmaan on kuulunut pitkien metsälenkkien ohella pieniä tottispätkiä, jälkikeppien ilmaisutreenejä sekä esine-etsintää. Viimeksi mainittua treenattiin tänä aamuna myös ohjatusti Luukissa ja hyvin oli Osmo läksynsä tehnyt. Esineet löytyivät ripeästi ja melkein yhtä varmasti kuin perjantai-iltaisissa energianpurkutreeneissämmekin.

Tänään kävimme sunnuntailounaalla Viherin mummolassa, jossa “mummoja” oli paikalla peräti kaksin kappalein: Osmon “mummo” (siis meikäläisen äitee) sekä Hilkka-mummu, 90 v. Poseeraamisesta ei vaan meinannut tulla mitään, sillä Osmo ei saanut silmiään irti naapuripihalla käyskentelevästä Elsi-koirasta. Kotiin lenkkeillessämme poikkesimme vielä koirapuistossa, jossa pari nuorta husky-neitoa juoksutti Osmoa oikein kunnolla. Nyt täällä lötkötteleekin yksi reporanka nausteri unten mailla iltapalaa odotellen… Huh, VIHDOIN se väsähti!!

Hei, tuolla on joku……joku TYTTÖ!!

Sihteeri lomalla

 Osmo asennoituu parin päivän rentoon äijäilyyn

Lähden huomenaamulla luokkani kanssa leirikouluun, joten uusia postauksia Osmon blogiin on luvassa aikaisintaan viikonloppuna. Pitäkääpä peukkuja, että nämä pari partanaamaa selviävät kotona ilman emäntää . Onneksi eilen ja tänään oli esine-etsinnän ja tottelevaisuuden iltatreenit eli Osmo on saanut tehdä töitä ennen parin päivän “pakkolomaansa”.  

Kaverikoiran koirakaverit

Rapsutuksia ja pullaa tassuterapeutille. Rankka duuni, vai mitä!?

Kävimme pitkästä aikaa Onnitalossa, jossa minä vedän yhteislaulutilaisuuksia ja Osmo toimii freelancer-kaverikoirana. Tämä yhdistetty “musiikki- ja tassuterapiatuokio” virkistää ja ilahduttaa vanhuksia aina yhtä paljon, eikä ole Osmonkaan työoloissa moittimista: rapsutuksia ja pullanmuruja suorastaan satelee eikä emäntä ehdi komennella – ainakaan silloin, kun on biisi kesken  .

Tinka (vas.) emännöi. Maalaispoika Osmo pääsi mukaan stadin jengiin! 

Keikan jälkeen Osmis pääsee aina Herttoniemen isoon koirapuistoon, vaikka  yleensä puistoilemme aika harvoin. Hertsikassa Osmolle ei ole koskaan sattunut mitään kurjaa ja niinpä se suhtautuukin siellä kaikkiin koiriin todella avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Se uskoo heti isompien varoitukset ja siirtyy suosiolla pois alta, jos joku on kärttyisällä päällä. Näistä ”mummokeikkojen” jälkeisistä puistovierailuista on ehtinyt syntyä ihan oikeita tuttavuuksiakin. Ainakin monirotuisen Tinkan sekä erään lyhytkarvaisen colliepojan Osmo muisti selvästi entuudestaan.

Osmolla oli hauskaa Maxin (5kk) kanssa – ja kustannuksella…

Lauma koossa

Eilen haimme lentokentältä Peten, joka palasi viiden päivän työmatkalta Puolasta ja Saksasta. Osmo osasi kulkea tosi tyylikkäästi ja rauhallisesti sivullani lentokentän ihmisvilinässä. Samoin se makaili tuloaulan lattialla kuin kotonaan ihmisten kärrätessä matkatavaroitaan ja melkein harppoessa koiran yli. Rauhallisuudesta ja käytöstavoista ei ollut kyllä enää tietoakaan, kun Pete tuli näkyviin. Vasta parkkihallissa Osmo malttoi pitää taas kaikki 4 tassuaan maan kamaralla ja sai viimein luvan tervehtiä isäntää. 

 Letkeästi lentokentällä

Illalla Osmo päätti purkaa ylimääräisiä kierroksia meuhkaamalla tokokisoista voittamansa pehmokoiran kanssa. Tosin “koiraa” se riekale ei enää juurikaan muistuta. Lelun pumpulisisukset Osmo poisti järjestelmällisesti heti ensi töikseen lelun saatuaan, sittemmin ovat lähteneet myös silmät, nenä, korvat sekä yksi tassuista…

   

Peten poissa ollessa minä ja Osmo olemme pitäneet taloa pystyssä sekä ulkoiluttaneet toinen toisiamme. Ajankulun kanssa ei ole kyllä ollut ongelmia, siitä ovat pitäneet huolen emännän työasiat sekä pitkät iltatreenit niin metsässä, raunioilla kuin tottiskentälläkin. Treeneissä Osmo on ollut täysillä mukana ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Sen sijaan lenkeillä poikaparan nenään leijailee jatkuvasti naapuruston tyttöjen juoksutuoksuja ja meno on sen mukaista: Ohittaessamme tutun bokserimikseri Lumin (jolla oli juoksut), Osmo kiljui, haukkui, nyyhkytti ja rimpuili epätoivon syövereissä… Onneksi seuraavassa mutkassa tuli vastaan leonbergi Roosa, jonka kanssa Osmo pääsi leikkimään ihan luvallisesti (ja siveellisesti). Siinä ojajuoksun ja metsäpainin tiimellyksessä aiempi karvas pettymys naisrintamalla taisi onneksi unohtua.

Aarteita etsimässä

Oman vuoron odottelua (=malttamatonta kitinää)

Eilen olimme EPK:n (Espoon palveluskoiraklubi) esineruututreeneissä. Esineruutu on yksi osa palveluskoirien jälki- ja hakukoetta tottiksen ja varsinaisen maastolajiosuuden rinnalla. Kokeessa koira etsii 50×50 metrin suuruiselta metsäalueelta ihmisen sinne jättämiä esineitä. Ohjaaja saa käyttää yhtä ruudun sivua koiran lähettämiseen ja ohjaamiseen, mutta ruudussa saa käydä vain koira.

Jossain tuolla niitä aarteita pitäis olla…  

Ensikosketuksemme esine-etsintään tapahtui heinäkuussa snautserileirillä. Siellä tavaroiden kanniskelu ei kiinnostanut Osmoa pätkän vertaa, koska yritin ”pakottaa” koiran innostumaan esineistä eli leikkimään ja taistelemaan niillä. Leirin jälkeen vaihdoin taktiikkaa ja ryhdyin käyttämään riehumisen sijaan herkkupalkkaa. Ja niin Osmis tajusi homman jujun ja esineet alkoivat vähitellen nousta maasta ja pysyä suussakin. Kesällä treenailimme kotona olohuoneessa ja Sotkamon mökillä jonkin verran maastossakin. Mutta vasta nyt päästiin treenaamaan aarteiden etsintää ihan ohjatusti.

Nyt mä kyl haen ne!!

Ekat treenit olivat sunnuntai-iltana, jolloin Osmo taisi vielä vähän haeskella homman syvintä olemusta. Eilen se kuitenkin jo selvästi tiesi, että hanskoja ja muita aarteita kuuluu kiikuttaa emännälle, joka on niistä jotenkin ylimitoitetun innostunut ja palkitseekin löytäjän aina jollain superherkulla kuten lihapullalla. Tästäpä tämäkin homma lähtee aukenemaan! :)

Kuka kouluttaa ja ketä?!

Kaikkensa antaneena?

Kävimme testaamassa yhteistyötaitojamme BH-kokeessa Keravalla. Aamusta alkaen satoi ja oman vuoromme koittaessa vettä tuli jo taivaan täydeltä. Kaoottisin kehäsuorituksemme ikinä (kts. toukokuun arkistosta “Rekku retkeilee jälleen”) on tapahtunut nimenomaan kaatosateessa, joten hiukkasen kyllä jo säätiedotuksia katsellessa kauhistutti, mitä tuleman piti… 

BH-kokeessa (palveluskoirien käyttäytymis- koevalmiustesti) liikkeet suoritetaan pareittain siten, että toinen koira on paikalla makuussa koko sen ajan, kun toinen suorittaa yksittäisliikkeitä. Me aloitimme paikallamakuusta. Osmo näytti vähän hapanta naamaa ja hidasteli käskiessäni sen maahan likomärkään nurmikkoon, mutta pysyi kuitenkin kiltisti paikallaan koko vaaditun ajan. Tästä olen vieläkin melkoisen ällistynyt ja tietysti tosi tyytyväinen  !! Ohjaajan on oltava n. 30 askeleen päässä ja selin koiraan nähden, joten koiran suoritusta ei itse pääse näkemään. Välillä minun oli kyllä ihan pakko kurkata salaa olkani yli uskoakseni koiran olevan edelleen tallella!  

Kokeen seuraamiskaavio on hurjan pitkä verrattuna meille tutumpiin toko-pyrähdyksiin. Hihnassa seuraamisen aluksi Osmo nuuhki maata ja hidasteli, mutta ryhtyi sitten kunnolla hommiin ja seurasi suurimmaksi osaksi oikein kivasti. KUNNES henkilöryhmässä kiertämisen jälkeen sama seuraamiskaavio alkoi alusta ja Osmo oli sitä mieltä, että nyt olisi jo palkintoriehumisen paikka. Toisin sanoen se päätti pistää vähän vauhtia emäntään, innostui hyppimään ja hepuloimaan (pitkästä aikaa!) eikä malttanut enää ollenkaan keskittyä itse asiaan. Koska koira ei ollut hallussa vaan pöllöili omiaan, jouduimme keskeyttämään vapaanaseuraamisliikkeen. Saimme luvan jatkaa suoritustamme (vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tottisosuus menisi läpi), mutta ohjaajan hermostuksesta johtuen liikkeestä istuminen meni hätiköinniksi: Käskytin huonosti ja Osmo jäi seisomaan. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo menivät sentään hyvin.

Hepuliheikin koepäivä päättyi siis tänään tottisosuuden hylkäämiseen, mutta itse menin vielä seuraamaan kaupunkiosuuden suorituksia. Kaupunkiosuus ei vaikuttanut kovinkaan mahdottomalta (edes meidän kauhukakaralle), vaan uskon Osmon suoriutuvan siitä kunnialla sitten joskus, kun tottisosuus menee ensin läpi. Ehkäpä uskaltaudumme BH-kokeeseen uudestaan vielä tämän vuoden puolella! Tämän päivän paras juttu oli kyllä se paikallamakuun onnistuminen. Harmi, ettei ollut kameraa mukana eikä sitä marttyyri-ilmettä likomärän, maassa nöyrästi makaavan Osmon naamalla saatu ikuistettua!

Lauantain toivotut

Kävimme Porkkalassa tyhjentämässä veneen syyssateiden jäljiltä. Vettä olikin ehtinyt kertyä montakymmentä senttiä veneen pohjalle sitten viime visiitin, joten hyvä, että mentiin nyt eikä vasta huomiseksi luvatun myrskyn jälkeen! Osmo oli mukana ja olisi hirveästi halunnut hypätä jättimäiseen kylpyammeeseen läiskyttelemään, mutta sitä iloa emme eilisen tottelemattomuuden jälkeen jäpikälle suoneet. Sen sijaan Osmo joutui treenaamaan paikallamakuuta laiturilla sillä välin, kun isäntä ja emäntä läträsivät “innoissaan” veneessä kippojen ja ämpäreiden kanssa. Meidän laumassa johtajilla on oikeus A) syödä, B) kulkea ovista ja C) loiskutella vettä ennen pahaisia penikoita!

Vähänkö tylsää vaan venata!! 

Sitten kävimme lähisaaressa kävelyllä. Osmo sai olla vapaana, vaikka yleensä “jääkauden” aikana ulkoillaan vain hihnassa, jottei koira saa yhtään tilaisuutta olla tottelematon. Saaressa oli kuitenkin sen verran lääniä ympärillä, ettei meidän tarvinnut huomioida Osmoa käskyillä tai kielloilla lainkaan. Hyvin se kyllä pitikin itse huolen siitä, ettei jäänyt matkasta. Höyryjen päästeleminen teki selvästi tosi hyvää Osmolle. Se paineli onnessaan kallioita ylös ja alas, juoksi täysiä, kahlaili vedessä, kaivautui kaislikkoon ja hyppi kiveltä kivelle kuin vuorikauris. 

Nyt molemmat partasuut vetävät sikeitä olkkarissa ja tuo pienempikin on vaan niin söpö, ettei sille millään raaskisi olla kylmäkiskoinen ja etäinen… Vaan pysynpä nyt kuitenkin tiukkana huomiseen asti. Sitä paitsi voihan sitä välillä paapoa ja rapsutella tuota isäntääkin!