Tylsän viikon reipas päätös

Osmo kahlaili innoissaan jääkylmässä merivedessä.

Alkuviikosta Osmo oli vuorokauden verran ripulissa, todennäköisesti pitkästä aikaa kerralla hotkaisemansa ydinluun vuoksi. Myös emäntä on ollut hiukan kipeänä; kurkku oli kipeä ja lämpöäkin oli sen verran, että keskiviikon rauniotreenit piti jättää väliin. Missasimme myös torstain tottistreenit, koska työkiireitä riitti iltaan saakka. Viikonloppua Osmo vietti ensin Peten kanssa kahdestaan emännän viipyessä opettajien koulutusseminaarissa lauantai-iltapäivään saakka ja keskittyessä palattuaankin univeloista selviämiseen.

Kotipihalla on melkein kesä!

Vasta tänään sunnuntaina koitti paluu koiramaisen aktiiviseen normaali-elämään. Aamulenkillä kävimme Porkkalan mökin metsässä. Osmo sai viilettää kiitolaukkaa kallioilla ja rantahiekalla ja tulipa talviturkkikin melkein heitettyä koiran kahlaillessa meressä. Ruoan ja kahvin jälkeen tein Osmolle lyhyen jäljen metsään. Jälki vanheni tunnin ja sitten lähdimme koiran kanssa töihin. Intoa riitti, mutta erittäin tuulinen sää vaikeutti selvästi etenkin kulmien tarkkaa havaitsemista.  Kaikki kuusi keppiä onneksi löytyivät ja ryynimakkara teki hyvin kauppansa.

Vinha tuuli toi kevään tuoksut suoraan nenään!

Kotona ja koulun kentällä olemme treenailleet hiukan tokoa. Kaukokäskyjen vaihdot seiso-maahan ja seiso-istu Osmo on oppinut väärin (ope katsoo vain kovasti peiliin…) ja niihin olen keksinyt uudet käskysanat (taa ja hissi) sekä vaihtanut myös käsimerkkejä. Toistaiseksi oikeita liikeratoja harjoitellaan vielä siten, että olen aivan Osmon vieressä ja ohjaan sen namin avulla oikeaa reittiä asennosta toiseen. Olemme lupautuneet mukaan snautserikerhon joukkueeseen tokon joukkue-SM:iin, joten harjoitusmotivaatio on kummasti lisääntynyt! Kunpa vain aikaa olisi yhtä paljon, kuin intoa…

Kevätkiireitä

Pojat kävivät keskiviikkona keväisellä metsäretkellä.

Viikko on ollut taas vaihteeksi tosi hektinen niin töissä kuin harrastuksissakin. Tiistaina päästiin Hullujen Lehmien treeneissä Luukin lumettomalle, mutta sitäkin kuraisemmalle kentälle. Aluksi totutettiin koiria laukauksiin. Osmo reagoi kaikkiin paukkuihin pysähtymällä pieneksi hetkeksi ja kääntelemällä hiukan päätään. Häntä ei kuitenkaan laskenut ollenkaan eikä koiran toimintakyky kärsinyt muutenkaan sanottavasti.

Itse treenien aikana ei ammuttu. Aluksi otimme ilmoittautumisen yhdessä Jaanan ja Askon kanssa. Osmo oli varmuuden vuoksi hihnassa, kuten Askokin, mutta muuten toimimme aivan, kuten kilpailutilanteessa. Harjoitus meni hienosti eivätkä urokset olleet huomaavinaankaan toisiaan. :D Asko aloitti liikkeistä ja Osmo paikallamakuusta, joka menikin oikein kivasti. Myös liikkeet Osmis teki harvinaisen innokkaasti ja hyvällä kontaktilla.

Pitkän talvitauon jälkeen päästiin kokeilemaan myös estenoutoja. Hyppynouto meni kolmannella yrittämällä oikein, ekoilla kerroilla Osmo kiersi esteen takaisin tullessaan. Hyppyä en viitsi treenata täyskorkeana kuin aivan välttämättömän verran, koska en halua rasittaa turhaan koiran ykkösen kyynärpäitä. A-este oli varsinainen työvoitto, jonka kohdalla Osmo osoitti mainiota sinnikkyyttä. Se ei nimittäin meinannut päästä kapulan kanssa esteen harjalle (kapula putosi liian lähelle estettä, jolloin koira ei saanut tarpeeksi vauhtia), mutta yritti yhä uudestaan ja punnersi lopulta itsensä juuri ja juuri esteen harjalle. Minun pitää opetella heittämään kapula tarpeeksi kauas, jotta vauhti riittää esteen ylitykseen myös koiran tullessa takaisin.

Osmo viihtyi aarteensa kimpussa aurinkoisella kalliolla.

Keskiviikkona käytiin raunioilla ja jälleen koira teki tosi innokkaasti töitä. Umpipiilojen ilmaisuissa se oli hieman epävarma, joten niitä pitää nyt treenata erityisen paljon. Häiriöhajuja oli aika paljon, sillä piiloissa oli maalihenkilöiden lisäksi myös vaatteita ja tuoksuvia ruokia. Osmo ei reagoinut häiriöhajuihin oikeastaan ollenkaan, lukuun ottamatta Peten T-paitaa, jonka olin napannut pyykkikopasta mukaan treeneihin. Sen kohdalla piti nuuskutella vähän tarkemmin, mutta eipä mennyt koira tässäkään lankaan.

Jälkikauden avaus

Pääsiäisloma sujui Porkkalan mökillä ulkoillen, treenaillen, syöden, saunoen ja nukkuen. Treeneissä ykkösjuttu oli ehdottomasti jäljestys, jota emme ole päässeet harrastamaan koko talvena. (Lumikeleillä ei yleensä treenata jälkeä, jotta koira ei opi vahingossakaan seuraamaan näköaistinsa avulla.) 

Menimme lauantaina mökille ja heti samana päivänä tallasin reilun puolen kilometrin jäljen Osmolle. Jälki vanheni tunnin ja sitten koira pääsi hommiin. Lähdössä oli vähän hankaluuksia. Aluksi Osmo pysähtyi oikeaan kohtaan, mutta päättikin sitten lähteä takajäljelle ja muutenkin juoksentelemaan miten sattui. Jälkiliina sotkeutui pensaikkoon ja lähetys piti ottaa kokonaan uusiksi. Toisella yrityksellä poitsu lähti oikeaan suuntaan ja teki innolla töitä, joskin veteli vähän mutkia suoriksi ja ohitti samalla yhden kepin. Kaikissa kulmissa (oiskohan ollu 3 kpl) oli pulmia ja yhden kerran jouduin jopa hieman auttamaan yli-innokasta höseltäjää kutsumalla sitä lähemmäs oikeaa reittiä.

Toisena päivänä oli vuorossa ekan päivän jälkeä hieman lyhyempi ja helpompi nuuskuttelurata. Helpomman siitä teki lähinnä pikkuaskelilla vahvistamani jananylityskohta sekä samoin vahvistamani kulma. Maasto oli mukavan helppokulkuista ja vauhtia riitti. Pari ojan ylitystäkin Osmo selvitti ilman ongelmia. Treeni sujui janalähdöstä alkaen tosi hyvin, vaikka jälleen yksi kuudesta kepistä jäi harmillisesti matkan varrelle. Pete “pääsi” mukaan menoon kuvaajan ominaisuudessa!  

Kolmantena päivänä oli isännän vuoro tehdä “haistelurata” Osmolle. Jälki oli lyhyt ja varsin helppo, mutta hyvä niin; nyt päällimmäiseksi mieleen jäi onnistumisen kokemus ja upea kuuden kepin sarja! Osmo sai paistatella ylpeänä selvitettyään reitin ihan itse. Palkakseen se sai karitsanpaistista jääneitä herkullisia jämiä. Jälkihommien ja vapaan metsässä säntäilyn lisäksi ohjelmassa oli kynsienleikkuuta ja aikaa sitten aloittamani trimmausurakan jatko-osa. Snautserimme näyttää toivon mukaan taas karvan verran enemmän (tai vähemmän) snautserilta!

Mammanpojan pääsiäinen

Viime sunnuntaina kummityttömme Stella kävi virpomassa. Osmo sai näyttää temppuja ja hakea palloa, jota Stella innokkaasti sille heitteli. Muutama vähän isompikin pääsiäisnoita kävi soittamassa ovikelloa. Osmo ei haukkunut ovikelloa (kuten ei yleensäkään), mutta sen verran kummalliselta tulijat näyttivät, että niitä piti muutama kerta olohuoneen puolelta haukkua. Ovelle asti Osmolla ei ollut lupaa tulla.

Pääsiäislomaa edeltävällä viikolla ei aika käynyt pitkäksi. Siitä pitivät huolen maanantain nappulaliiga (oma varttuneiden pentujen tottisryhmäni), tiistai-illan esinetreenit Sannan ja Dynyn kanssa sekä keskiviikkona alkanut rauniokausi. Maanantaina tehtiin taas onnistunut eteenlähetys, ensin suoralla palkalla ja toisella kerralla maahanmenon kanssa. Lisäksi näytin Osmon kanssa, miten noutoa voi alkaa opettaa nuorelle koiralle. Muuten Osmis sai lepuutella autossa. Treenin jälkeen kävimme iltalenkillä metsässä.

Mammanpojan elkeitä koira osoitti tiistain esinetreeneissä. Alueella oli kaksi vierasta esinettä (kurahanska ja silmälasikotelo). Osmis tarkisti alueen rajat Dynyn jälkiä seuraillen, löysi esineet, mutta ei mokoma kelpuuttanut niitä suuhunsa. Sanna kävi näyttämässä kurahanskan sijainnin, minkä jälkeen Osmo ymmärsi tuoda hanskan emännälle. Silmälasikotelo ei vaan meinannut kelvata ollenkaan. Vasta, kun oma mamma oli käynyt nostamassa kotelon ylös ja tartuttamassa samalla siihen tuttua ja turvallista tuoksuaan, sai koira esineen tuotua. Varsinainen mammanpoika, kun suuhun sopivat vain pehmoiset ja oman mamin hajuiset esineet! 

Raunioilla Osmo sai etsittäväkseen kaksi helppoa avopiiloa ja ilmaisi molemmat hienosti. Kauden tavoitteeksi asetin vauhdin ja ilon uudelleen löytymisen ja laukauksiin tottumisen. Osmohan reagoi viimeisimmässä kokeessamme selvästi paukkuihin ja oli niiden jälkeen ujo mamman helmoissa nysvääjä. Aloitamme ampumiset niin, että avustaja ampuu laukausen kauempana pellolla aina juuri ennen, kuin koira pääsee etsimään. Tarkoitus olisi, että vähitellen paukuista tulisi koiran mielessä etsintää eli hauskanpitoa ennakoiva merkki, joka ennemmin nostaisi kuin laskisi sen viretilaa. Sitten, kun paukut ovat taas koiran mielestä kiva asia, suoritamme peruskokeen “pois kuleksimasta”.    

Monenlaisia haasteita on siis täksikin treenikaudeksi luvassa – niin tokon, pk-hommien, kuin pelastuskoirailunkin merkeissä. Emäntä yrittää tolkuttaa itselleen, että “hiljaa hyvä tulee” . Toisin sanoen koetan välttää liian isojen palojen haukkailua. Pääasia on koiran motivaatio eli se, että sillä on treeneissä hauskaa!

Viikon varrelta

Taas on vierähtänyt viikko – ja taas aivan käsittämättömän nopeasti! Maanantaina olin vetämässä oman tottisryhmäni treenejä. Kun nuoriso oli treeninsä treenannut, pääsi Osmokin hetkeksi areenalle. Katseltuaan kateellisena muiden menoa autosta se oli intoa täynnä ja teki töitä loistavalla kontaktilla. Eteenlähetyksen tein kerran suoralla namipurkkipalkalla ja sen jälkeen ilman palkkaa. Ensimmäistä kertaa Osmo meni nopeasti maahan heti ekalla käskyllä! Yleensä sillä on ollut tapana nuuskia kentän reunaa palkan toivossa ja totella vasta toista maahan-käskyä. Tietysti ryntäsin heti koiran luo ja palkkasin kunnon makkara-annoksella.

Samalla kaavalla eteenmeno onnistui myös torstaina, jolloin treenattiin omassa tottisporukassamme eli Hulluissa Lehmissä. Eka kerta suoralla palkalla – ja toisella kerralla erinomaisen nopea maahanmeno! Otin pitkästä aikaa myös paikallamakuun, kun parkkikselta löytyi sopiva kuiva alue. Osmo pysyi moitteettomasti paikallaan Dynyn treenatessa kauempana. Paikallamakuussa alan luottaa Osmoon jo aika hyvin. Sen sijaan kehäänmeno ja ilmoittautuminen hallitusti ja vapaana muiden koirien lähellä on joka kerta pieni kauhun paikka. Ensi kerralla treenataan kyllä sitäkin! Lainasin Saijalta kilon kapulan, jollaista käytetään avoimen luokan tasamaanoudossa. Normaalia painavampi kapula ei onneksi hetkauttanut Osmoa lainkaan. Saapa nähdä, mitä poitsu tuumaa voittajaluokan kaksikiloisesta jötikästä!

Viikonloppua ollaan vietetty kotona, eilen keväisessä auringonpaisteessa ja tänään vähän kosteammassa säässä. Äsken poikkesimme päivälenkillä metsään, jonne tallasin n. 20×50 metrin esineruutusuikaleen. Osmo sai poukkoilla mukana aluetta tallatessani, mutta esineiden piilottamisen ajaksi laitoin sen puuhun kiinni. Tämä tietysti helpotti harjoitusta olennaisesti, mutta hyvä niin: Osmo löysi ja toi molemmat esineet pikavauhdilla! Vähitellen alan taas vaikeuttaa harjoituksia suurentamalla aluetta, vaihtamalla esineet vieraisiin ja pyrkimällä treenaamaan ruuduissa, joissa joku muu koira on jo tehnyt töitä.

Tokossa vaikeinta on kaukokäskyt. Olen itse tosi laiska harjoittelemaan niitä, koska iänikuisten ja sinällään helppojen istu-, maahan- ja seiso-käskyjen hinkkaaminen tuntuu kuolettavan tylsältä pilkunviilaamiselta. Mutta kai se on uskottava, että homma täytyy aloittaa ihan alusta ja uusin käskysanoin, vaikkapa naksuttimen kanssa. Osmo suorittaa vaihdot innokkaasti, mutta liikkuu samalla aavistuksen eteenpäin. Ja kuuteen asennonvaihtoon mahtuu jo monta aavistusta. Jos koira liikkuu kokeessa enemmän, kuin puolikkaan oman mittansa, liike menee nollille ja ykköstuloksesta on turha haaveilla. Näin ollen voittajaluokka saa toistaiseksi odottaa, vaikka emännällä olisi jo kova hinku kisoihin.