Kävimme sunnuntaina Osmon kanssa retkellä Kaunissaaressa, jossa työkaverini Seppo viettää lomaansa. Osmo pääsi matkustamaan junalla, metrolla, bussilla ja tietysti lautalla ja käyttäytyi joka paikassa mukavan rauhallisesti.
Saaressa koirat piti pitää kiinni, mutta mukavan uimapaikan kohdalla rikoin hiukan sääntöjä ja päästin koiran pulikoimaan. Osmo olikin kuin mikä tahansa innokas pikkupoika hypellessään rantakivillä ja kahlaillessaan meressä.
Paikka oli upea ja kollegiaalinen yhteistyö toimi hyvin punaviinin maistelun ja keskustelujen suhteen! Kiitos Sepolle loistoseurasta ja kuvista!
Nyt pidämme muutaman päivän loman pidemmistä tokotreeneistä ja keräämme energiaa lauantaita varten. Viime hetken treeneistä ei yleensä ole kuin haittaa – hinkkaamisesta puhumattakaan! Kaukokäskyjä kertaillaan kyllä vielä kotosalla. Vaikka ne menevät jo paremmin, ovat ne edelleenkin se vaikein liike ja varmin nolla.
Koeliikkeitä on kokeiltu tällä viikolla niin sateessa kuin helteessäkin. Toivon, ettei kisapäivänä ole kumpaakaan!
Sateella koira tekee virkeästi töitä, mutta välttelee maahanmenoa ja saattaa intoutua hepuleihin. Helteellä elukka taas on niin löysä ja laiska, että viretila kärsii pahemman kerran eikä kaikkien liikkeiden tekeminen nappaa välttämättä ensinkään.
Viileä poutasää olisi ihanteellinen, tosin silloin koiran osaamattomuudesta voisi syyttää vain itseään, eikä säiden jumalaa!






