On jäänyt bloggaaminen niin vähälle, että harkitsin jo koko sivustosta luopumista… Sitten totesin, että haluan säilöä Osmiksen kuulumisia vaikka ihan vaan itseäni varten. Mutta paineita en aio blogin päivityksestä ottaa!
Syksy on ollut rankka niin töissä, kuin kotirintamallakin. Peten kanssa päädyimme moninaisten vaiheiden ja pitkän ja perusteellisen pähkäilyn jälkeen laittamaan “lusikat jakoon”. Osmo sai jäädä emännän kanssa tuttuun pesään asustamaan. Isäntää hauva näkee viikonloppuisin sekä tietysti silloin, kun mammalla sattuu olemaan paljon iltamenoja. Mukavaa on ollut se, että kaikesta raskaudestaan huolimatta prosessi on sujunut rauhallisesti ja sopuisasti.
Osmon kanssa olemme tietysti jatkaneet treenailua ja lenkkeilyä vanhaan malliin. Rauniokausi loppui pari viikkoa sitten. “Todistustenjakotilaisuudessa” Osmoa kehuttiin tasaisen varmaksi suorittajaksi. Koira on motivoitunut ja hyvin ohjaajansa hallinnassa. Ilmaisut ovat menneet kaudella ison harppauksen eteenpäin. Jatkossa Osmolle suositeltiin yhä vaikeampia “monivalintatehtäviä” ja muutenkin loppukoetasoisia treenejä.
Räntä- ja vesisateen ohella treenaaminen on ollut vaihteeksi siistiä sisätyötä!
Hullut Lehmät eli oma tottisryhmämme EPK:ssa ryhtyi diivailemaan vuokraamalla marras-, joulu- ja tammikuuksi sisävuoron espoolaiselta treenihallilta. Nyt ollaan saatu siis harjoitella vaihteeksi kuivin tassuin! Tottikset sujuvat Osmolta vanhaan tuttuun tyyliin iloisesti ja suhteellisen varmasti. Liikkeestä seisomaan jääminen on jäänyt selvästi unholaan, sitä kun ei ole vielä pk-tottisten alokasluokassa, mutta ei enää tokon voittajaluokassa… Hyppy/a-estenoutoja en ole treenannut ollenkaan, koska Osmo oirehtii välillä kyynärpäätään. Toki matalalla hypyllä liikettä voi pitää koiran muistissa. Tasamaanouto sujuu hienosti.
Ensi viikonloppuna aloitamme talvikauden pelastushakuharjoitukset maastossa. Osmo mahtaa olla fiiliksissä päästessään taas etsimään “ukkoja”!
Osmon emäntä on ollut viime aikoina todella kiireinen ja lisäksi laiska bloginpäivittäjä. Onneksi se ei tarkoita, että Osmon elämässä ei tapahtuisi mitään! Raunioilla ollaan treenattu joka viikko ja lisäksi on tietysti lenkkeilty. Tottistakin on harjoiteltu aina silloin tällöin, kun Osmo on ollut mukana kouluttaessani nuoria koiria EPK:n alokasryhmässä.
Pelastushaun peruskokeen pimeäosuus meni Osmon osalta huippuhyvin, mutta mamma mokasi. Lähdimme kiertämään alueen rajoja ja noin kymmenessä minuutissa Osmo oli löytänyt ja ilmaissut erinomaisesti kaksi ensimmäistä maalihenkilöä. Sitten tuli emännän vuoro sooloilla… Koira oli jostain syystä tosi kiinnostunut eräästä puusta, nosti kuonoa kohti puun latvaa ja nousi jopa runkoa vasten “seisomaan”. Siitähän innostuin itse kuvittelemaan, että puussa on maalihenkilö. Sitten aloitin erittäin tehokkaan koiran painostamisen lähettämällä sitä uudestaan kyseistä puuta kohti. Lopulta Osmo ei keksinyt muuta, kuin haukahtaa muutaman kerran mamman mieliksi ja niin elämämme ensimmäinen virheilmaisu oli valmis ja koesuoritus hylätty.
Ehkä jännitys sai harkintakykyni katoamaan tyystin – pitäisihän minun jo tietää, että Osmo kyllä haukkuu, mikäli lähellä on ihminen. Testaaja harmitteli typerää ohjaajaa, joka painosti koiransa virheilmaisuun. Ja typerä ohjaaja lupasi pyhästi, ettei enää koskaan painosta koiraansa ja arvaile itse piiloja, vaan luottaa vain ja ainoastaan taitavaan koiraansa! Koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, saimme jatkaa etsintää ja nostaa vielä kolmannen maalihenkilön piilosta. Osmo jaksoi tehdä hienosti töitä ja ilmaisi viimeisenkin piilon hienosti. Testaajana ollut Tea totesi lopuksi, että meidän kannattaa ehdottomasti tehdä pimeäkoe vielä tänä syksynä, koska koira on aivan valmis. Ohjaajakin voisi olla ensi kerralla hiukan viisaampi ja luottaa koiraansa!
Tänään lähdetään mökille ja kokeillaan pitkästä aikaa jäljestämistä. Sitä ennen meikäläinen tutkii tämän syksyn pelastuskoetarjontaa. Pimeäkokeeseen pitää luultavasti lähteä vähän kauemmas, koska ESPY ei niitä enää tänä syksynä järjestä.
Torstaina oli raunioetsinnän peruskoe, jota olen viime viikon treeneissä ilmenneen laukausepävarmuuden vuoksi odottanut suuren jännityksen vallassa. Koiran nenään, etsimismotivaatioon ja hallittavuuteen luotin täysin, mutta laukauksien vaikutus Osmon itsevarmuuteen jännitti. Keskiviikon treeneissä Osmolle tehtiin helppo ja hauska harjoitus ilman ampumisia. Se tekikin ilmeisen hyvää niin koiran, kuin emännänkin itseluottamukselle (kiitos Jennin, Seijan ja treenikavereiden!).
Aluksi testattiin kaikkien kokeeseen osallistuvien koirien luoksepäästävyys ja ketteryys. Samalla arvottiin suoritusjärjestys. Sitten vain istuskeltiin ja odoteltiin ja juteltiin ja jännitettiin omaa ja toinen toistemme vuoroa. Pelastuskoirapuolella ei koskaan kilpailla, joten ilmapiiri on kaikissa kokeissa tosi lämmin ja kannustava. Muiden onnistumisissa ja epäonnistumisissa eletään mukana iloiten ja harmitellen.
Syystunnelmissa mökillä
Viimein koitti meidän vuoromme. Alueelle siirtymisen aikana testataan koiran hallittavuutta. Osmo toimii hienosti “yhessä”-käskyllä, joka tarkoittaa meillä vapaamuotoista seuraamista. Seuraamisen aikana ammuttavaan laukaukseen Osmo reagoi kulkemalla melkeinpä enemmän takanani kuin sivullani. Itse koetin olla mahdollisimman kuuro eli reagoimatta mitenkään koiran mielestä jännittäviin pamauksiin. Etsintäsuunnitelmaa arvoin moneen otteeseen ennen kuin päätin, että aloitamme yläkasasta ja etenemme sitten keski- ja pitkällekasalle. Savu, meteli ja alueella tynnyreitä hakkaavat “työmiehet” eivät häirinneet Osmoa ollenkaan, mutta ensimmäisiin laukauksiin se reagoi pysähtymällä pariksi sekunniksi kuulostelemaan. Kun mamma ei näyttänyt välittävän laukauksista, Osmo päätti jatkaa hommia ja loppujen lopuksi sen työkyky ja etsimisinto säilyivät hyvin.
Eka maalimies löytyi meille aivan uudesta piilosta, treenikopin takana olevasta “jääkaapista”. Ilmaisu oli erittäin selkeä, kun Osmo haukun lisäksi raapi kaapin metalliovea. Sitten siirryimme keskikasalle, jossa testaaja myös pyysi minua pysäyttämään koiran, mikä on osa hallittavuustestiä. Osmo oli upeasti kuulolla ja totteli heti. Keskikasan puolen välin tietämillä koira sai hajun toisesta maalihenkilöstä ja suunnisti sitten vauhdilla alueen reunaan, jossa se ilmaisi rinteessä olevan, karhunpesäksi kutsutun maakolon. Toinen maalimies oli löytynyt!
Sitten jatkoimme alakasalle. Matkalla koira tarkisti vielä yhden kaivon, muttei ilmaissut mitään. Kävimme alakasan huolellisesti läpi, mutta vasta sen perimmäisessä päässä Osmosta näki, että sillä on vainu. Itse tein siinä vaiheessa sen mokan, että juutuin paikoilleni koiraa tarkkailemaan enkä liikkunut helpottaakseni sen työtä. Usein hajut nimittäin pyörivät alueella yllättävästikin, jolloin tarkennuskierros voi auttaa koiraa huomaamaan, mistä jonkin hajun lähteelle pääsee. Onneksi Osmo ei välittänyt tumpelosta mammasta vaan selvitti itse arvoituksen. Pitkällisen tarkennuksen jälkeen se kiipesi kiven kautta erään rakennelman katolle ja haukkui sitten katolla olevaa ovea. Ja totta tosiaan – siellä se viimeinen maalihenkilö oli!
Peruskoe plakkarissa!
Ohjaajan epävarmuudesta ja päättämättömyydestä johtuen etsintäsuunnitelma arvioitiin tyydyttäväksi, mutta kaikista muista osioista saimme arvosanan 2 eli hyvä. Testaaja (Kati) kehui hallittavuus- ja tottelevaisuusosuuden olleen päivän paras. Hän myös kehui yhteistyömme toimivuutta. Kuulemma minulla on hyvä suhde koiraan ja meillä näyttää olevan mukavaa yhdessä (niin kuin onkin!). Nyt voin halutessani kirjoittaa luovutussopimuksen, jolloin Osmosta tulee väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoira. Ja tottahan aion sen allekirjoittaa - yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on mielestäni yksi tämän harrastuksen pääasiallisista tarkoituksista.
Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.
Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.
Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… ;)
Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!
Osmo lempityössään vuosi sitten. Kuva: Lilli Weckmann
Keskiviikkona aloitettiin uusi rauniokausi. Sekä koira, että emäntä olivat aivan fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa tutun porukan kanssa pelästyshommiin. Viime keväänä Osmo paineistui ampumisista ja niinpä paukkujen kanssa on edetty koko syksy tosi varovasti. Olemme yrittäneet saada koiran yhdistämään laukauksen radalle pääsemiseen eli hauskuuteen. Nyt teimme pari näkölähtöä, joiden yhteydessä ammuttiin. Maalimies otti kontaktin koiraan ja kipaisi piiloon. Heti maalimiehen kadottua näkyvistä ammuttiin kauempaa laukaus, minkä jälkeen lähetin koiran etsimään. Homma sujui hienosti eikä Osmo reagoinut pamauksiin kuin kääntämällä päätään. Etsintä sujui vauhdikkaasti (ekalla kerralla intoa oli niin paljon, että elukka pinkaisi riemuissaan piilon ohi…) ja ilmaisut olivat paremmat, kuin pitkiin aikoihin!
Kahden näkölähdön lisäksi oli kaksi valmiiksi piilossa olevaa maalihenkilöä, toinen kaivossa (ilmaisu tosi hyvä!) ja toinen kiviröykkiön alla (pitkähkö tarkennus ja ilmaisu katkesi välillä koiran yrittäessä ängetä piiloon sisälle). Kaiken kaikkiaan treeni oli kuitenkin niin onnistunut, että innostuin jo kyselemään paikkaa syyskuun rauniokokeesta. Tarkoitus olisi saada myös maastokokeen pimeäosuus suoritettua tänä syksynä. Sitä varten pitäisikin alkaa jo järjestellä pimeätreenejä jollain porukalla!
Soveltuvuuskokeessa 6.10.07. Koe on 2 vuotta voimassa, joten peruskoe pitäisi saada tänä syksynä suoritettua! Kuva: Lilli Weckmann
Mahtavan helteinen sää on hellinyt emäntää ja kiduttanut Osmoa viime viikkoina. Olen viettänyt Osmon kanssa aikaa mökillä ja nauttinut lämmöstä ja hyvistä kirjoista. Osmo on nautiskellut varjossa kellimisestä sekä tietysti uimisesta. Aamuvarhaisella tai iltamyöhällä olemme käyneet myös hölkkäämässä ja jonkin verran on myös treenattu. Maanantaina oli kauden viimeiset oman ryhmäni tottistreenit ja koska “varttuneita pentuja” ilmaantui paikalle vain yksi, pääsi Osmiskin tekemään kunnon treenin. Metrinen estenouto sujuu nyt hienosti – ja mikä tärkeintä, koira ei linkuttele hypyn jälkeenkään.
Keskiviikkona paahduttiin raunioilla. Treenin aiheena oli etsintä pareittain, eli kaksi koirakkoa oli radalla yhtä aikaa. Yhden kerran Osmo kävi morjenstamassa parinaan ollutta Katlaa, mutta yksi karjaisu riitti tuomaan piskin takaisin mamman luo ja tämän jälkeen Osmo pysyikin hyvin hallinnassani. Alueet oli tietysti jaettu siten, että molemmilla koirilla oli oma etsintäalue eikä näin päässyt syntymään kilpailua siitä, kumpi löytää maalimiehen ensiksi. Etsintäsuunnitelmani ei ihan kyllä toteutunut, kun Osmo kirmaili oma-aloitteisesti alueella miten sattui. Ukot kuitenkin löytyivät helposti ja ilmaisut olivat ok yhtä kaivoa lukuun ottamatta.
Tämä kaivo on kokeista tuttu epäonnen kaivomme, jota Osmo ei ole oikein halunnut haukkua epäonnisten koesuoritusten jälkeen. Olen tosi tyytyväinen, kun koira lopulta haukkui kaivolla, jonka pohjalla maalimies lymyili. Nyt alamme keskittyä häiriöiden lisäämiseen ja haukkusarjojen pidentämiseen ja syksyllä yritämme jälleen peruskokeen suorittamista.
Läähättävät äijät RY
Treenailun ja mökkeilyn lisäksi olen tavannut kavereita. Hannan ja hänen vanhempiensa koiran Bruunon kanssa käytiin perjantaina helteisellä metsälenkillä. Urokset suhtautuivat yllättävän tyynesti toisiinsa eikä hihnalenkkeily tuottanut hankaluuksia. Vapaana ollessaan Osmo kyllä yritti nylkytellä itseään vanhempaa Bruunoa, joka jaksoi käsittämättömän kauan kakaran machoilua. Lenkin jälkeen menimme kyläilemään ja syömään jätskiä Hannan, Petrin ja poikiensa Iksun ja Kuisman luo.
Työpaikallani vietettiin tänään jo perinteeksi muodostunutta harrastepäivää. Koululle oli järjestetty monenlaisia työpajoja ja näytöksiä, joissa luokat kiersivät. Markkinatunnelmaa nosti upea auringonpaiste, arpajaiset ja puffetti hattaranmyyjineen. Skeittauksen, purjehduksen, judon, tanssin, satusedän, kitaransoiton, kauko-ohjattavien autojen, pesiksen ja nukketeatterityöpajan lisäksi lapset pääsivät tutustumaan pelastuskoirien koulutukseen.
Rapsuttajia riitti! Edessä Tuukka, taustalla Kura.
Osmo oli tietysti mukana, samoin Anette Bailen ja Kuran kanssa sekä Anne Tuukan kanssa. Kiitos vielä tätäkin kautta vapaaehtoisesta panoksestanne näytösten onnistumiseen! Kolmessa työpajassamme kävi yhteensä seitsemän oppilasryhmää opettajineen sekä suuri joukko vanhempia, sisaruksia ja muita uteliaita. Kerroimme pelastuskoirien koulutuksesta ja käytöstä tosielämän etsintätilanteissa. Koirat esiintyivät kaikin puolin edukseen ja herättivät paljon ihastusta ja uteliaisuutta. Maalihenkilöiksi oli jokaisessa näytöksessä tarjolla lukuisia vapaaehtoisia lapsia ja pienintä eskarilaista myöten lapset toimivat hienosti ohjeidemme mukaan.
Osmolla oli todella hauska päivä, mutta selvästi myös rasittava: Nyt se vetää sikeitä olohuoneen lattialla, löydettyään ja ilmaistuaan yhteensä peräti kahdeksan ”kadonnutta” lasta! Etsintähommien lisäksi se sai tietysti nauttia myös runsaista rapsutuksista ja esittää oravaa… Viikonloppu jatkuu siis lepäilyn merkeissä. Huomenna sunnuntaina menemme Talinhuipun kentälle ihmettelemään, miten estenoudot ja eteenlähetys sujuvat.
Monenmoista ollaan taas harjoiteltu. Yritän pysyä itse ajan tasalla kertaamalla viikon treenit tänne blogiin.
Su 3.5. Jälkitreeni Porkkalassa
Halusin kokeilla Osmon kestävyyttä pidemmällä jäljellä. Mökille ajaessani tsekkasin auton matkamittarista kilometrin pätkän mökkitietä. Sitten tallasin jäljen, joka seuraili hieman mutkitellen tietä metsän puolella. Tarkoitus oli tehdä jäljestä mahdollisimman helppo, mutta maaston vaihdokset (mm. kalliota, peltoa) sekä kaksi pienemmän tien ylitystä tekivät siitä kuitenkin melko haasteellisen. Osmo jaksoi ihmeen hyvin ja selvisi jäljen loppuun asti. Muutaman kerran sitä piti innostaa jatkamaan, kun jäljen hävittyä hetkeksi motivaatiokin meinasi hävitä. Kuudesta kepistä koira löysi ja ilmaisi hienosti viisi. Toisen kepin kohdalla jälki oli hukassa niin koiralta, kuin emännältäkin, joten siitä mentiin sitten ohi. Todennäköisesti koira jäljesti siinäkin kohdassa oikeaa jälkeä, mutta melko voimakas tuuli oli painanut hajun sivuun. Seuraavaksi aion tehdä Osmolle pari lyhyttä namijälkeä pellolle/nurmikolle ja vaatia siltä joka askeleen tarkkaa haistamista (joka askeleen kohdalle laitetaan pieni nami, jonka koira saa syödä).
Ma 4.5. Tottikset Luukissa
Ampumiseen Osmo reagoi kääntelemällä korviaan, mutta jatkoi namin tavoittelemista mamman kädestä, kuten oli tarkoituskin. Kyllä se siitä! Tottiksessa parinamme oli Dyny. Ilmoittautumisessa Osmo kurkisteli Dynyä kohti jalkojeni takaa ja Sannan kätellessä “tuomaria” Osmo nousi ja meni örähtämään Dynylle. Perhana!!! Onneksi koirat olivat hihnassa eivätkä päässeet ottamaan enempää yhteen. Osmo sai kuulla kunniansa, minkä jälkeen se pysyi hyvin sivullani. O. meni ensin paikallamakuuseen, jossa ei ongelmia. Liikkeetkin menivät ihan mukavasti. Liikkeellelähtöjä pitää muistaa ottaa myös erikseen ja palkata heti ekan askeleen kohdalla, jos kontakti on hyvä. Nyt O. herää kontaktinpitoon vasta muutaman askeleen jälkeen. Noudoista A-este oli tosi hyvä (varmistin vielä ylimääräisellä kannustuskäskyllä). Hypyn koira kiersi monta kertaa takaisin tullessaan, vaikka este ei ollut edes ihan täysimittainen. Ylimääräisellä kannustuksella hyppynoutokin saatiin lopuksi menemään virheettömästi. Nyt vaan paljon hyppyjä edestakaisin, aluksi vaikka vielä matalammalla esteellä. Pitää myös muistaa heittää kapula tarpeeksi kauas esteen taakse, jotta O. saa kunnon vauhdin takaisintulohyppyä varten.
Ke 6.5. Rauniot Oittaalla
Loistava treeni Osmolta: Ampuminen ennen radalle tuloa ei hetkauttanut koiraa ollenkaan. O. liikkui hyvin ja teki itsenäisesti töitä, mutta oli samalla hyvin ohjattavissa. Ilmaisut olivat varmoja myös umpipiiloilla eivätkä häiriöhajut (2 x ruokahäiriö, 3 x vaatekätkö) aiheuttaneet ongelmia. Omassa työskentelyssäni oli toki parantamisen varaa. Saisin luottaa koiraan enemmän silloinkin, kun se ohittaa jonkin alueen vauhdikkaasti. Ensi viikolla otetaan samantyyppinen treeni, mutta vähemmillä häiriöillä. Olemme silloin nimittäin uudessa ympäristössä Korson raunioradalla.
Hallintaa vapaana ja ohituksia hihnassa
Pitkin viikkoa lenkit ovat sujuneet hienosti. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että O. tottelee käskyjä sekä minun että Peten kanssa, kun muita koiria ilmaantuu näköpiiriin. Pysähdyskäsky ja sen jälkeen “tänne” tai “hihnaan” ovat itse asiassa koko kevään toimineet joka kerta (eli monta kertaa päivässä). Sen sijaan itse ohitus, kun koira on jo hihnassa, on usein melkoista hönkimistä ja kiskomista. Hihnalenkillä ohitukset sujuvat silloin, kun pyydän kontaktin Osmolta jo tosi aikaisin ennen vastaantulijan kohtaamista ja tsemppaan vielä namin kanssa. Pikkukoirat ovat selvästi helpompia ohittaa ilman ihmettelyjä. Mitä lähempänä omaa pihaa ollaan, sitä enemmän O. yrittää hoidella tilanteita itse ja toljotella ja “keuhkota” eli läähätellä kiihtyneesti vastaantulijoille.
Vapunaatto oli varmasti emännän elämän rauhallisin. Siihen kuului parin tunnin päiväunet, pitkä metsälenkki koiran kanssa sekä leppoisaa lehtien lueskelua kotosalla. Vapunpäiväkin aloitettiin metsälenkillä, mutta sitten suuntasin Osmon kanssa kohti Kaivaria. Peten vanhempien asunto toimi tukikohtana, jonne Osmo jäi huilailemaan siinä vaiheessa, kun lähdimme piknikille kaikkein ruuhkaisimpaan ihmisvilinään. Sitä ennen Osmo kävi hakemassa rapsutuksia kotibileistä ja katselemassa Kaivopuistoon valuvaa juhlakansaa.
Omenapuun oksat odottavat edelleen kyytiä mökille...
Muutaman tunnin setti hulinaa riitti emännälle, sitten lähdin Osmon kanssa takaisin kotiin. Vilinän vastapainoksi kävimme iltalenkillä metsän siimeksessä ja nautimme tavallistakin rauhallisemmista lenkkipoluista. Lauantai oli siivous- ja pihanhoito-päivä. Sää oli kerrassaan upea ja niin lämmin, että ulkona tarkeni hyvin ilman takkiakin.
Parran kuivaus keittiön mattoon.
Osmo nautti kesäfiiliksistä kahlailemaan kaikissa vastaantulleissa ojissa ja ansaitsi samalla kokovartalo-sampoopesun ja kuivattelukeikan saunaan. Saunan jälkeen puhtoinen poika kuivasi tuttuun tapaan partansa mattoon.
Tänään mennään taas metsään. Tällä kertaa suunnitelmissa on jälkitreeni. Viime viikolla ehdittiin taas raunioille ja Osmo oli loistava! Maalimiehet löytyivät helpon oloisesti (myös kahdesta umpipiilosta) ja haukunkin koira aloitti selvästi varmemmin, kuin viime kerralla. Testasimme taas myös kaikki ketteryystelineet sekä L-putken, jotka Osmo selvitti suorastaan pelottavan innokkaasti eli vauhdikkaasti.
Pojat kävivät keskiviikkona keväisellä metsäretkellä.
Viikko on ollut taas vaihteeksi tosi hektinen niin töissä kuin harrastuksissakin. Tiistaina päästiin Hullujen Lehmien treeneissä Luukin lumettomalle, mutta sitäkin kuraisemmalle kentälle. Aluksi totutettiin koiria laukauksiin. Osmo reagoi kaikkiin paukkuihin pysähtymällä pieneksi hetkeksi ja kääntelemällä hiukan päätään. Häntä ei kuitenkaan laskenut ollenkaan eikä koiran toimintakyky kärsinyt muutenkaan sanottavasti.
Itse treenien aikana ei ammuttu. Aluksi otimme ilmoittautumisen yhdessä Jaanan ja Askon kanssa. Osmo oli varmuuden vuoksi hihnassa, kuten Askokin, mutta muuten toimimme aivan, kuten kilpailutilanteessa. Harjoitus meni hienosti eivätkä urokset olleet huomaavinaankaan toisiaan. :D Asko aloitti liikkeistä ja Osmo paikallamakuusta, joka menikin oikein kivasti. Myös liikkeet Osmis teki harvinaisen innokkaasti ja hyvällä kontaktilla.
Pitkän talvitauon jälkeen päästiin kokeilemaan myös estenoutoja. Hyppynouto meni kolmannella yrittämällä oikein, ekoilla kerroilla Osmo kiersi esteen takaisin tullessaan. Hyppyä en viitsi treenata täyskorkeana kuin aivan välttämättömän verran, koska en halua rasittaa turhaan koiran ykkösen kyynärpäitä. A-este oli varsinainen työvoitto, jonka kohdalla Osmo osoitti mainiota sinnikkyyttä. Se ei nimittäin meinannut päästä kapulan kanssa esteen harjalle (kapula putosi liian lähelle estettä, jolloin koira ei saanut tarpeeksi vauhtia), mutta yritti yhä uudestaan ja punnersi lopulta itsensä juuri ja juuri esteen harjalle. Minun pitää opetella heittämään kapula tarpeeksi kauas, jotta vauhti riittää esteen ylitykseen myös koiran tullessa takaisin.
Keskiviikkona käytiin raunioilla ja jälleen koira teki tosi innokkaasti töitä. Umpipiilojen ilmaisuissa se oli hieman epävarma, joten niitä pitää nyt treenata erityisen paljon. Häiriöhajuja oli aika paljon, sillä piiloissa oli maalihenkilöiden lisäksi myös vaatteita ja tuoksuvia ruokia. Osmo ei reagoinut häiriöhajuihin oikeastaan ollenkaan, lukuun ottamatta Peten T-paitaa, jonka olin napannut pyykkikopasta mukaan treeneihin. Sen kohdalla piti nuuskutella vähän tarkemmin, mutta eipä mennyt koira tässäkään lankaan.
Viime sunnuntaina kummityttömme Stella kävi virpomassa. Osmo sai näyttää temppuja ja hakea palloa, jota Stella innokkaasti sille heitteli. Muutama vähän isompikin pääsiäisnoita kävi soittamassa ovikelloa. Osmo ei haukkunut ovikelloa (kuten ei yleensäkään), mutta sen verran kummalliselta tulijat näyttivät, että niitä piti muutama kerta olohuoneen puolelta haukkua. Ovelle asti Osmolla ei ollut lupaa tulla.
Pääsiäislomaa edeltävällä viikolla ei aika käynyt pitkäksi. Siitä pitivät huolen maanantain nappulaliiga (oma varttuneiden pentujen tottisryhmäni), tiistai-illan esinetreenit Sannan ja Dynyn kanssa sekä keskiviikkona alkanut rauniokausi. Maanantaina tehtiin taas onnistunut eteenlähetys, ensin suoralla palkalla ja toisella kerralla maahanmenon kanssa. Lisäksi näytin Osmon kanssa, miten noutoa voi alkaa opettaa nuorelle koiralle. Muuten Osmis sai lepuutella autossa. Treenin jälkeen kävimme iltalenkillä metsässä.
Mammanpojan elkeitä koira osoitti tiistain esinetreeneissä. Alueella oli kaksi vierasta esinettä (kurahanska ja silmälasikotelo). Osmis tarkisti alueen rajat Dynyn jälkiä seuraillen, löysi esineet, mutta ei mokoma kelpuuttanut niitä suuhunsa. Sanna kävi näyttämässä kurahanskan sijainnin, minkä jälkeen Osmo ymmärsi tuoda hanskan emännälle. Silmälasikotelo ei vaan meinannut kelvata ollenkaan. Vasta, kun oma mamma oli käynyt nostamassa kotelon ylös ja tartuttamassa samalla siihen tuttua ja turvallista tuoksuaan, sai koira esineen tuotua. Varsinainen mammanpoika, kun suuhun sopivat vain pehmoiset ja oman mamin hajuiset esineet!
Raunioilla Osmo sai etsittäväkseen kaksi helppoa avopiiloa ja ilmaisi molemmat hienosti. Kauden tavoitteeksi asetin vauhdin ja ilon uudelleen löytymisen ja laukauksiin tottumisen. Osmohan reagoi viimeisimmässä kokeessamme selvästi paukkuihin ja oli niiden jälkeen ujo mamman helmoissa nysvääjä. Aloitamme ampumiset niin, että avustaja ampuu laukausen kauempana pellolla aina juuri ennen, kuin koira pääsee etsimään. Tarkoitus olisi, että vähitellen paukuista tulisi koiran mielessä etsintää eli hauskanpitoa ennakoiva merkki, joka ennemmin nostaisi kuin laskisi sen viretilaa. Sitten, kun paukut ovat taas koiran mielestä kiva asia, suoritamme peruskokeen “pois kuleksimasta”.
Monenlaisia haasteita on siis täksikin treenikaudeksi luvassa – niin tokon, pk-hommien, kuin pelastuskoirailunkin merkeissä. Emäntä yrittää tolkuttaa itselleen, että “hiljaa hyvä tulee” . Toisin sanoen koetan välttää liian isojen palojen haukkailua. Pääasia on koiran motivaatio eli se, että sillä on treeneissä hauskaa!
Otsikon mantraa toisteltiin eilen Kirkkonummella, jossa olimme järjestämässä pelastuskoirien maastoetsinnän loppukoetta. Päivä alkoi klo 8.00 Ikean parkkipaikalta, josta me maalimiehet ajoimme kimppakyydeillä koepaikalle – tai tarkemmin sanottuna muutaman kilometrin päähän koepaikasta, pidemmälle kun ei autoilla päässyt.
Pakkasta oli vain vähäsen, mutta vaakasuoraan vihmova lumi ja räntä tekivät touhusta jokseenkin eksoottista. Tallasimme alueen (hanki vuoroin kantoi ja vuoroin petti – eli kulku oli melko raskasta) ja jaoimme piiloparit. Minä ja Emilia toimimme parina ja peittelimme vuorotellen toinen toisemme piiloon valkoisen lakanan alle tiheään kuusikkoon.
Varsinainen koe alkoi klo 10. Vaikka koiria oli vain neljä, aikaa kului siirtymisten ja odottelujen ansiosta yhteensä kuutisen tuntia. Onneksi termareissa oli kahvia ja teetä, eväskorissa leipiä ja suklaata ja repuissa runsaasti lisävaatetta. Ilman niitä – ja meitä hulluja yhdistävää mustahkoa huumoria – olisivat hymyt saattaneet alkaa jo hyytyä! Mutta todellisen urakan tekivät kokeen testaaja ja harjoitustestaaja: He nimittäin jatkoivat metsässä rämpimistä vielä yöllä samaisen kokeen pimeäosuudessa.
Mitä opin?
Suunnistamista pitäisi treenata enemmän.
Lisävaatetta ei koskaan voi olla liikaa.
Räntäsateessa suklaa maistuu paremmalta.
Haluan edelleen hälyryhmään.
En koskaan, en KOSKAAN ryhdy testaajaksi!!!
Osmis ei ollut tietenkään mukana kokeessa, vaan ulkoili ja rentoutui kotona isännän kanssa. Illalla kävin sen kanssa vielä metsälenkillä. Jostain syystä räntäsateessa tarpominen ei vaan tuntunut kauhean innostavalta tällä kertaa! Tämän jutun kuvat Osmosta ja Emilian labradoritytöstä Friidasta ovat Lilli Kinnusen ottamia parin viikon takaisten hakutreenien jälkeen.
Viikonloppu alkaa olla loppusuoralla, mutta kylläpä sen aikana ehdittiinkin tehdä monenlaista! Lauantai aloitettiin etsimällä maalimiehiä Oittaalla. Videot ovat varsinaista Blair Witch Project-kamaa; sen verran kamera heiluu ja hengästynyt kuvaaja-parka läähättää kompuroidessaan oksien lomassa… Tarkkasilmäisimmät voivat bongata Osmon tai kuulla ihan mukavasti menneet ilmaisuhaukut. Eka maalimies oli kokonaan pressun alla (uutta Osmolle) ja siksi olin ohjeistanut palkkaamaan heti haukun alusta. Kahdella muulla piilolla koira sai haukkua vähän pidempään ja jaksoikin ihan kivasti. Emännän ylimääräiset huutelut kolmannessa videossa johtuvat siitä, että pelastuskoira alkoi pelastaa peuranpapanoita parempiin suihin kesken etsinnän ja se piti tietysti houkutella takaisin töihin…
Etsintätreenien jälkeen syötiin pikaisesti lounasta ja lähdettiin sitten Aleksin kanssa Heinolaan Pirkan ja Jaanan mökille. Söimme, joimme, seurustelimme, saunoimme ja viihdyimme kerrassaan erinomaisesti! Minä ja Osmo kävimme myös pariin otteeseen järven jäällä hiihtämässä ja miesväki äijäili avannossa. Kiitokset isäntäväelle täysihoidosta ja Aleksille hauskasta mökkiseurasta!
Tiistai-iltana olimme treenaamassa pimeähakua Siikajärvellä. Lumi tosin valaisi metsää sen verran, että aivan pimeää ei tullut missään vaiheessa ja otsalamppujakin tarvittiin lähinnä rajamerkkeinä olleiden heijastimien havaitsemiseen. Umpihangessa tarpominen kävi urheilusta; niin koirat kuin ohjaajatkin olivat melkoisen kuitteja treenien päättyessä. Osmon kanssa tein pistoja, koska arvelin koko alueen tutkimisen partiointityylillä olevan liian rankka etsintärupeama.
Loppujen lopuksi yhdistelin luovasti pistoja ja partiointia, sillä kaikki pistot jäivät todella lyhyiksi ja koira kaipasi emännän tukea edetäkseen syvemmälle umpihangessa. Kävelin siis Osmon perässä ja kannustin sitä etenemään pidemmälle, jolloin maalihenkilöt löytyivätkin ihan mukavasti. Korkeat jänöloikat veivät kyllä selvästi Osmon energiaa itse asialta eli nenänkäytöltä. Ilmaisut olivat hyvät, lukuun ottamatta ensimmäistä, jonka aikana Osmo piti tauon ja käänteli päätään ryteiköstä kuuluvan kahinan (=emännän) suuntaan. Onneksi maalimies osasi hommansa ja sai koiran jatkamaan ilmaisua ja pysymään piilolla.
Torstaina treenattiin taas, tällä kertaa tottista Hullujen Lehmien kanssa. Paikalla oli neljä koiraa, joista doopermanni Emmi oli jo treeninsä tehnyt saapuessamme myöhässä paikalle. Osmon vire säilyi tällä kertaa mainiosti – se oli intoa täynnä treenin alusta loppuun saakka, vaikka välillä tein vähän pidempiäkin seuraamispätkiä. Jättävät liikkeet, luoksetulo ja nouto sujuivat niin kivasti, että niitä ei jääty yhtään hinkkaamaan, vaan yksi suoritus kutakin liikettä sai riittää.
Eteenmenon otin ilman kentän päässä odottavaa palkkaa, koska maahanmeno on tällä hetkellä vauhdikasta etenemistä suurempi ongelma. Jonkin aikaa Osmis nytkin haisteli maata (palkkaa etsien) maahan-käskyn jälkeen, mutta pienestä yskäisystäni muistikin totella ja meni nopeasti maihin. Vein tutun namipurkin koiran luo ja vapautin sen maasta herkkujen kimppuun. Kerrassaan loistava treeni vaihteeksi! Tokoa pitäisi treenata enemmän, sillä etenkin kaukokäskyt tuottavat edelleen hankaluuksia (tosin eipä niitä ole pitkiin aikoihin harjoiteltukaan). Jos vielä tänä keväänä mielii päästä kisaamaan, niin ilmoittautumiset pitäisi hoitaa niin pian kuin mahdollista. Tulisipahan ainakin hyvä syy palauttaa tokoliikkeet taas mieleen!
Osmon aktiiviloma on jatkunut Kyröskosken reissun jälkeen täällä Espoossa. Eilen olimme Hullujen Lehmien tottistreeneissä Ikean parkkipaikalla. Osmolta en kovin kummoisia odottanut, koska se oli edelleen melko naatti kolmen päivän seksilomansa jäljiltä… Yllättäen koira kuitenkin innostui taistelemaan lampaankarvalelusta ihan tosissaan ja ruokapalkkakin motivoi nälkäistä urosta ihan kiitettävästi. Vanha, tuttu ongelmamme eli hyvän viretilan kestävyys tuli kuitenkin taas selvästi esiin. Osmo teki treenin alussa töitä hyvällä kontaktilla ja reippaasti, mutta jo parin lyhyen leikkipalkan jälkeen sen kiinnostus lelua kohtaan laski huomattavasti ja samalla seuraaminen kävi väljemmäksi ja kontakti huonommaksi. Kuinka kummassa tuon otuksen viettikestävyyttä saisi lisättyä?
Noudot pelasivat liikkeistä ehkä kaikkein parhaiten. Toisella kerralla koetin saada palautuksen vielä vauhdikkaammaksi vapauttamalla koiran heti, kun se oli kääntynyt palatakseen kapulan kanssa luokseni, mutta Osmopa piti kapulan suussaan ja tuli melkein väkisin luokseni, vaikka heitin lampaankarvalelun taakseni ja yritin innostaa koiraa pudottamaan noutoesineen ja vaihtamaan sen lennosta leluun. Treenikaverit nauroivat, kun snautseri näytti tyhmälle emännälleen, kuinka se nouto kuuluu oikeasti suorittaa…
Tänään treenattiin esine-etsintää Johannan ja Helga-riisenin kanssa Kattilajärventiellä. Helga pääsi ruutuun ensimmäisenä (virhe n:o 1) ja Osmo sitten keskittyi omalla vuorollaan lähinnä Helgan jälkien nuuskutteluun ja alueen merkkailuun (GRRRR!!!). Seuraavissa treeneissä pitää ottaa äijä ensin. Lisäksi pitää muistaa viedä esineet yksitellen ruutuun, koska koiruus teki tänään saman, kuin keskiviikkona Kyröskoskella: Se löysi nopeasti ekan esineen, muttei nostanut, saati tuonut sitä minulle. Lopulta haetutin Osmolla vain kaksi esinettä (hanska ja pieni kenkä). Tässä linkit treenivideoihin:
Viimeisen esineen luo juoksin lopuksi itse riekkumaan herättääkseni Osmon kiinnostuksen ja kateuden “saaliin” löytämisestä. Eipä siis kovin kummoinen treeni tänään.Esineiden jälkeen treenasimme Helgan kanssa ilmaisuja ja hyvin neiti olikin jo jyvällä siitä, mitä sen oli tarkoitus tehdä! Osmokin pääsi haukkumaan maalimiestä ja jaksoi kivasti n. 30 haukkua. Aivan lopussa se keskeytti haukun kerran ja vilkaisi minua. Onneksi koira kuitenkin jatkoi haukkua ilman apuja ja sai namipurkin antimet syödäkseen. Paras palkka oli kuitenkin villin vauhdikas peuhuhetki Helgan kanssa. Mikä parasta ja erittäin yllättävää, adoniksemme ei nyt yrittänytkään astua narttua, vaan ainoastaan juoksi ja paini innoissaan uudesta, raisusta kaveristaan. Samalla emännän riisenikuume taas yltyi: TAHTOO KANS TOLLASEN!!!!
Aloitimme hiihtoloman pelastushakuharjoituksilla Kattilajärventien maastossa. Yleensä etsimme partioimalla, mutta tänään keskityimme pistojen treenaamiseen. Osmo oli toiseksi viimeinen kuudesta koirasta, joten se oli saanut kerätä kierroksia autossa yli tunnin ennen omaa vuoroaan ja olikin intoa piukalla päästessään töihin. Innokkuudestaan huolimatta koira pysyi upeasti hallinnassa. Saapuminen etsintäalueelle sujui ilman varaslähtöyrityksiä ja yhdellä ainoalla “yhdessä” -käskyllä Osmis pysyi tiiviisti vieressäni myös palatessamme maalihenkilöiden luota keskilinjalle.
Pistoja (joissa koiran tulisi juosta suoraan ohjaajan osoittamaan suuntaan tehtävää suorittamaan) olemme tehneet lähinnä esine-etsintää harjoitellessamme, mutta hyvin ne näköjään toimivat myös henkilöetsinnässä. Yhden kerran kutsuin Osmon pois, kun se kaarsi heti lähetyksen jälkeen väärään suuntaan, mutta kaikki muut pistot menivät hienosti: Koira eteni vauhdikkaasti suoraan näyttämääni suuntaan ja löysi ja ilmaisi maalimiehet hyvin. Koira malttoi myös odottaa etsintäkäskyäni kaikilla, paitsi yhdellä lähetyksellä. Silloinkin pieni toruva yskäisyni sai sen heti pysähtymään ja palaamaan takaisin.
Kaiken kaikkiaan treenit menivät siis erittäin mukavasti. Ensi viikolla olisi tarkoitus ehtiä harjoitella myös pimeällä, koska haaveilen pimeäkokeen suorittamisesta vielä tänä keväänä.
Sunnuntaina harjoiteltiin tottista Hullujen lehmien kanssa. Aluksi otin Osmon kanssa seuraamista. Ekan täyskäännöksen kohdalla Osmo alkoi hieman jarrutella – varmaan se luuli maassa olevaa tummaa lätäkköä jääksi ja pelkäsi liukastuvansa. Toisen täyskäännöksen jälkeen kaarsin kävellessäni hiukan oikealle, koska seuraaminen oli mielestäni liian väljää. (Kun ohjaaja kaartaa oikealle, joutuu koira tekemään enemmän töitä pysyäkseen tiiviisti ohjaajan vasemmalla puolella.) Kiitos kuvaajana toimineelle Jaanalle!
Seuraamisen, jättävien liikkeiden ja eteenmenon jälkeen otin vielä noudon. Liike on mielestäni mukavalla mallilla, joskin Osmo saisi pitää reippaan vauhdin aina luovutusasentoon saakka. Nyt se aloittaa jarruttamisen hiukan liian aikaisin, kuten oheisesta videonpätkästä näkyy.
Viikonlopun ohjelmassa oli pitkästä aikaa myös hakutreenit. Ekalla lähetyksellä vauhtia oli hirmuisesti ja hävitin koiran heti näkyvistäni. Pian haukku kuului aivan alueen toiselta laidalta, jonne ehdin itse vasta maalimiehen jo palkatessa koiraa (ohjeeni mukaan n. 15 haukun jälkeen). Myös toisen ilmaisuhaukun kajahtaessa olin itse kaukana koirasta. Ilmaisu oli pisimpiä, mitä Osmon kanssa ollaan treenattu, n. 20 haukkua, mutta sinnikkäästi Osmo jaksoi silti haukkua. Jossain välissä se piti pienen tauon, mutta jatkoi ilman maalimiehen apua, kun kuuli emännän olevan tulossa. Kolmas maalimies löytyi melko läheltä toista ja niinpä ehdin itse näkemään, miten Osmo tarkensi hajua ja ilmaisi löytönsä. Ilmaisu oli muuten hyvä, mutta haukkuessaan koira raapi maalimiehen peittona ollutta pressua. Pelastuskoira ei saisi koskea maalimieheen lainkaan, koska joskus kyseessä saattaa vielä olla todellinen tilanne ja vaikkapa loukkaantunut vanhus… Kokonaisuutena treeni oli kuitenkin onnistunut: Motivaatio oli hyvä ja haukut varmoja.
Vietimme vuoden ensimmäisen viikonlopun Porkkalan mökillä ulkoillen ja treenaillen upeassa pakkassäässä. Lauantaina reippailtiin metsässä ja siinä sivussa harjoiteltiin hiukan pelastushakua. Osmo pääsi etsimään piiloon menneen isännän. Maalimiesmotivaatio oli koiralla hyvä, isännällä ei ehkä ihan parhaimmillaan.
Ruokailun jälkeen lähdimme taas lenkille, se kun oli paras tapa pysyä lämpimänä mökillä, jossa sisälläkin sai istua toppatakki ja pipo päällä. Tallasimme Osmolle 20×50 metrin esineruudun, jonne jätin 3 esinettä. Videolla näkyy kahden ekan esineen etsintä. Aikaa ekasta lähetyksestä toisen esineen luovutukseen kului puolisentoista minuuttia. Kolmaskin esine löytyi ongelmitta ja paljon ennen viiden minuutin kokonaisetsintäajan ylittymistä!
Peilityyni meri jäässä
Saunan jälkeen emäntä starttasi kohti kaupungin rientoja ja jätti pojat mökille, jonka sisälämpötila lähenteli siinä vaiheessa iltaa kahtatoista astetta… Osmon miehistymisleiri sujui rattoisasti, joskin iltalenkillä pilkkopimeällä metsätiellä poitsu oli kuulemma ollut kovin epäileväinen ja haukkunut edessään näkyneitä hämäräperäisiä hiippareita… Mitenköhän meidän pimeäetsintäkokeen käy, kun koira pelkää omaa varjoaankin?!
Sunnuntaina ajoin takaisin mökille ystäviemme Aleksin ja Liisan kanssa. Lähdimme luisteluretkelle peilikirkkaalle jäälle. Turvallisuussyistä luistelimme suurimmaksi osaksi rantoja pitkin. Eväiden lisäksi mukana oli myös tarvikkeet avannosta kipuamiseksi… Onneksi jää kesti hyvin eikä retkeen sisältynyt ajoittaisen ritinän lisäksi ylimääräistä draamaa! Osmoa liukkaus jännitti aluksi kovasti, mutta vähitellen se löysi optimaalisen vauhdin ja oppi välttämään äkkikäännöksiä ja nopeita pysähdyksiä.
Mökille palattuamme lämmitimme saunaa ja pelasimme korttia. Puukiukaan löylyt tuntuivat taivaallisilta pitkän pakkaspäivän päätteeksi.
Mökkireissulla bongattiin 17 peuraa, 4 jälkikeppiä, 3 komeasti ilmaistua maalimiestä sekä tietysti muutamat riehakkaat juoksuhepulit. Peurat havaittiin autosta käsin, joten ajojahteja ei tarvinnut seurata. Pete oli hyvä “eksymään” niin valoisalla kuin pimeälläkin ja Osmo oli aina yhtä innokas etsijä. Intoa oli tosin niin paljon, ettei nenä aina pysynyt vauhdissa mukana. Ylimääräisistä mutkista huolimatta isäntä kuitenkin löytyi joka kerta ja ilmaisut (10-20 haukkua) toimivat hienosti.
Tähystäjä Sherwoodin metsässä>
<Hyvin tarkeni vielä vedessäkin!
Eilen tein metsään jäljen, jonka oli tarkoitus olla helppo, koska Osmo ei ole jäljestänyt moneen kuukauteen. Metsämaasto loppui kuitenkin yllättävän lyhyeen ja niinpä poikkesin ojan yli muhkuraiseksi kynnetylle pellolle. Vaikeakulkuinen pelto olikin Osmolle hankalampi ajettava, etenkin, kun sää oli erittäin tuulinen. Monen mutkan jälkeen jäljen pää löytyi kuitenkin uudestaan pellon reunasta ja loppujälki menikin hienosti. Pelto-osuuden lisäksi myös alussa oli ongelmia. Janalta koira otti jälleen takajäljen ja sen jälkeen se hötkyili iloisesti ensimmäisen kepin ohi.
Saarilenkillä maisemia ihailemassa>
Tänään aion tehdä Osmolle oikeasti helpon jäljen, jonka aion myös merkata. Janalähtöjä ajattelin ottaa useamman siten, että oikea suunta on aina kunnolla vahvistettu. Olen huomannut, että Osmis lähtee takajäljelle etenkin silloin, kun jälki ylittää janan oikealta vasemmalle. Ennen talvitaukoa olisi hyvä saada varmuutta lähtöihin. Siitä olisi sitten mukava lähteä treenaamaan keväällä kohti 2-luokan kisoja!
Kävimme tänään raunioilla kokeilemassa uudestaan peruskoetta, joka jäi viimeksi niin nolosta ohjaajan unohduksesta kiinni. Viime kerralla Osmo teki upeaa työtä ja oli selvästi koevalmis. Tänään koira ei kuitenkaan ollut ollenkaan oma itsensä ja siksi päädyin itse keskeyttämään suorituksemme.
Meidän vuoromme koittaessa satoi kaatamalla. Alussa testattiin koiran suoriutuminen esteistä. Se jäikin ainoaksi koeosuudeksi, josta koira innostui kunnolla. Kaikkein korkein lankkusilta oli jätetty pois kokeesta, koska se on sateella vaarallisen liukas. Mutta Osmopa suoritti esteen ihan itse (eli omin lupinensa) peräti useita kertoja peräkkäin… ;)
Jo siirtymisessä etsintäalueelle Osmo reagoi tavallista enemmän ampumisiin. Kun paikallaolokin suoritettiin aivan melukaiuttimien lähellä ja edelleen rankkasateessa, koira-parka taisi pitää koko hallittavuusosuutta jonkinsortin rangaistuksena! Päästessään töihin Osmo oli jo selvästi epävarma eikä irronnut juuri yhtään mamman helmoista.
Ensimmäinen maalimies löytyi melko pian, mutta ilmaisu ei ollut ollenkaan niin ponteva, kuin yleensä. Seuraava maalimies oli alakasan päädyssä olevassa kaivossa. Osmo jäi haistelemaan ja kiertelemään kaivoa, muttei oma-aloitteisesti aloittanut haukkua. Arvasin, että maalimies on kaivossa, mutten viitsinyt painostaa koiraa enempää. Kun Osmis oli tämänkin jälkeen ihan perskärpänen eikä ollenkaan oma innokas itsensä, keskeytin suorituksen.
Lopuksi Osmo sai vielä “etsiä” osoittamastani suunnasta viimeisen maalimiehen. Avopiilolla koiran ilmaisussa olikin taas ripaus tuttua energiaa. Kävimme uudestaan myös kaivolla, mutta siellä mammanpoika tarvitsi suullista kannustusta, ennen kuin aloitti haukun ja sai palkkansa.
Oudon epävarmuuden syy voi olla oikeastaan mikä vain: Koiran nuoruus, koeväsymys, rankkasade tai kaikki nämä yhdessä. Mahdollista on myös se, että Osmon tassu oli vähän kipeä. (Osmo loikkasi torstaina metsälenkillä hurjan näköisesti alas kalliolta, minkä jälkeen se aristi hiukan toista etutassuaan.) Joka tapauksessa nyt on edessä kunnollinen koetauko ja treeneissä paljon helppoja ja hauskoja piiloja itsevarmuuden ja motivaation takaisin saamiseksi.
Kolmas kerta toden sanoo – mutta vasta ensi kaudella!
Olimme eilen pelastushaun peruskokeessa Kirkkonummella. Koealue osoittautui hieman hankalaksi hahmottaa ja etsintäsuunnitelmani olikin jotakuinkin epämääräinen… Onneksi taitava koira paikkaili emännän epävarmuutta irtoamalla mukavasti ja etsimällä kaksi ensimmäistä maalimiestä erittäin itsenäisesti ja varmasti. Ilmaisutkin olivat hyvät ja kestivät tarpeeksi pitkään. Sitten etsittiin melko kauan tyhjää ja ehdin jo hiukan hermostua. Päätin ottaa Osmon odottelemaan ja lepuuttamaan nenäänsä siksi aikaa, kun varmistin sijaintimme kartalla ja mietin seuraavaa siirtoani. Totesin, että alueen yksi reuna oli käyty vain osittain läpi ja niin lähetin koiran tiheään pöpelikköön alas kalliolta. Ja vihdoin viimein pusikosta kajahti taas ilmaisuhaukku: kolmas maalimies oli löytynyt!
Päiväkoe hyväksyttiin yleisarvosanalla HYVÄ. Koiran ohjattavuus ja ilmaisut arvioitiin ERINOMAISIKSI, mikä kompensoi mukavasti ohjaajan TYYDYTTÄVÄKSI arvioitua toimintaa. Erinomainen koira + tyydyttävä ohjaaja = HYVÄ tiimi!
Pimeäkokeeseen lähdimme vielä pienemmin odotuksin, kuin päiväkokeeseen. Olimmehan harjoitelleet etsintää pimeässä vain pari kertaa. Koe alkoi kuitenkin lupaavasti: Osmo irtosi hyvin ja ilmaisi hienosti ensimmäisen maalimiehen. Toisen ukon Osmo haistoi todella kaukaa ja suunnisti itsenäisesti aivan alueen toiseen kulmaan, yli 100 metrin päähän lähetyspaikasta. Kuten hiukan pelkäsinkin, poitsu ei jaksanut haukkua koko sitä aikaa, joka mammalta kului paikalle kompuroimiseen. Osmis siis kyllästyi ilmaisemaan ja tuli meikäläistä vastaan. Sain patistaa väsynyttä ja turhautunutta jätkää moneen kertaan, ennen kuin se suostui näyttämään, mistä oli ukon löytänyt.
Pimeäosuutta ei siis hyväksytty, koska koira jätti maalimiehen kesken ilmaisun. Ihan vain treenin vuoksi Osmo sai kuitenkin vielä näyttää kolmannen maalimiehen sijainnin, vaikka apua vähän tarvitsikin. Testaaja Juha Löytöläinen antoi hyvää ja hyödyllistä palautetta ja tuumi, että pimeäetsintäämme tulee luultavasti varmuutta ihan vain koiran iän karttuessa.
Vaikka pimeäosuus ei läpi mennytkään, olen hurjan tyytyväinen Osmoon, joka jaksoi hienosti kaksi peräkkäistä etsintää ja pärjäsi pimeässäkin treenien määrään nähden ihan mukavasti. Iltapalaksi reipas poitsu sai ykkösherkkuaan maksalaatikkoa ja tänään ostin sille agilityn MM-kisoista ihan uuden, ihanan pörröisen lampaannahkalelun. Jospa Pingviinilelu pääsisi vihdoinkin eläkkeelle?!
Tykkään aamukokeista, koska silloin jännitystä ei tarvitse sietää kovin pitkään. Joka tapauksessa jännittäminen nimittäin alkaa heti kisa/koepäivän aamuna. Tänään menemme Kirkkonummelle pelastushaun peruskokeeseen. Päiväosuus alkaa klo 18, pimeäosuus sitten, kun on pimeää. Kokeen jälkeen menemme Porkkalan mökille yöksi. Huomenna taas olen hurraamassa agilityn MM-katsomossa, joten raportti pelastuskokeen sujumisesta ehtii blogiin vasta sunnuntai-iltana.
<^Keskiviikkona käväistiin tokotreeneissä.
Torstain rauniotreeneissä saimme kokeilla pimeäetsintää maastossa. Osmo löysi kaksi ekaa maalimiestä hienosti ja ilmaisi hyvin. Kolmannen kohdalla tarvitsimme lisäohjeita “testaajilta”, joten tässä tapauksessa koe ei olisi mennyt läpi… Maalimies oli todella tiheän kuusen uumenissa ja kokonaan havujen peitossa. Osmo sai hajun muutamaan kertaan, mutta hukkasi sen sitten taas ja kysyi meikäläiseltä neuvoa. Kuusta jouduttiin kiertämään useampaan kertaan ihan läheltä, ennen kuin Osmis tajusi, missä ukko lymyää. Sitten koira tunkikin aivan kiinni maalimieheen ja jaksoi haukkua hienosti raskaasta urakastaan huolimatta.
Tänään voi siis käydä ihan kuinka hyvänsä. Taitojen ja voimien lisäksi tarvitaan vähän tuuriakin – suotuisat sääolot nyt ainakin! Siispä peukut pystyyn ja eikun kokeilemaan!
Mikä on parrakas ja juoksee kilisten metsässä? Joulutonttu etuajassa? Ei, vaan snautseri, joka testaa uusia etsintävaljaitaan! Pelastuskoirien maastokokeet suoritetaan aina sekä päiväsaikaan että pimeällä. Pimeässä metsässä koiran liikkumista on helpompi seurata, kun sen valjaisiin on kiinnitetty heijastimia, valoja ja kulkusia. Tuunasin eilen Osmon etsintävaljaat uuteen uskoon ja niitä kokeiltiin tietysti heti iltalenkillä.
Metsälenkillä Mynttilän maastoissa Pete meni piiloon ja Osmo pääsi kokeilemaan, miten etsintä sujuu valjaissa, kulkusten kilinän säestyksellä. Ilmeisen hauskaa tuntui metsässä juoksentelu taas olevan, erityisesti, kun maalimiehenä oli oma isäntä! Kilinää enemmän Osmoa taisi häiritä selässä keikkuva lamppu, joka sekin kyllä unohtui heti, kun koira pääsi tositoimiin. Ensi viikonloppuna testaamme taitojamme ja hiukan onneammekin pelastuskoirien hakukokeessa Kirkkonummen suunnalla. Saapa nähdä, kuinka kaksikon käy… Etenkin pimeässä suunnistaminen jännittää emäntää aika tavalla!
Osmiksen blogissa on ollut hiljainen kausi, koska tietokoneemme tilttasi viime viikonloppuna. Blogin kirjoittaminen Peten työläppärillä (mokomakin mäkki!!) ja kuvien editoiminen vieraalla ohjelmalla on ärsyttävän hidasta ja vaikeaa, mutta yritänpä nyt silti!
Käytiin tänään raunioilla peruskokeessa. Koe alkoi erittäin lupaavasti; Radalle saapuminen meni hyvin (koira seuraa vapaana n. 50 m matkan, jonka aikana ammutaan ensimmäinen häiriölaukaus) ja pysyi moitteettomasti paikallaan etsintäsuunnitelman esittämisen ajan (koira jätetään n. 3 minuutiksi odottamaan töihin pääsyä). Peruskokeessa radalle on piilotettu 3 maalimiestä ja etsintäaikaa on 15 minuuttia.
Suunnitelmani mukaisesti lähetin Osmon aluksi taloille. Eka ukko löytyikin melkein saman tien toisen talon seinustalla olevasta “sukellusveneestä”, joka oli suljettu umpipiiloksi. Ennen ensimmäisen viisiminuuttisen loppua Osmo oli löytänyt ja ilmaissut jo toisenkin maalimiehen! Tämä piileskeli “teletapissa” eli metalliputkista koostuvassa sokkelossa. Sitten alkoi pitkä ja piinaava tyhjän alueen hinkkaus – joka jatkui, kunnes aika loppui.
Testaaja kertoi, että radalle jäi yksi ainoa paikka, jossa en edes käynyt koiran kanssa! Ja totta tosiaan, olin kokonaan unohtanut yhden kaivon aivan alakasan reunasta! Koska aamu oli aivan tyyni, koira ei voinut myöskään saada hajua kaukaa ja niinpä ohjauksen merkitys oli tavallistakin suurempi. Muut kaivot olin käynyt tarkistamassa useampaankin kertaan ja joka kerta Osmo oli todennut ne tyhjiksi, mutta tämän yhden kaivon lähellä emme tosiaan käyneet ollenkaan! Kyllä muuten otti päähän, että upeasti alkanut suoritus kaatui ohjaajan mokaan ja unohdukseen!
Osmo oli tietysti aivan kuitti tsekattuaan tyhjää aluetta 13 minuuttia, mutta se teki erittäin hyvää työtä kokeen alusta loppuun saakka. Testaajakin totesi, että koira oli loistava ja teki upeaa työtä, mutta harmillisesti ohjaaja mokasi. Osmo sai kiitosta paitsi motivaatiostaan, myös tarkoista ilmaisuista sekä tottelevaisuudesta. Ja kyllä tämä mokaileva ohjaajakin sai osansa kehuista: Luen koiraa hyvin ja pidän iloista työskentelyvirettä yllä silloinkin, kun mitään ei löydy. Kuulemma kävin myös hienosti ja järjestelmällisesti alueen läpi – sitä YHTÄ kaivoa lukuun ottamatta!!
Toisin sanoen tämä koe ei siis jäänyt koirasta kiinni, vaan Osmo oli kerrassaan loistava. Se saikin kokeen jälkeen kunnon annoksen herkkupateeta kiitokseksi sekä palauttavan lenkin ojajuoksuineen päivineen… Ei siis muuta, kuin lisätreeniä ohjaajalle ja uutta yritystä kehiin!
Tänä aamuna nukuttiin viikonlopun kunniaksi oikein pitkään. Aito aamu-look ikuistettiin tietysti ennen parran kampaamista!
Viime päivinä autoilu on viehättänyt Osmoa omituisen paljon. Lenkille lähdettäessä se suunnistaa saman tien auton takaluukulle. Treeneistä tullessa koiran on saanut oikein käskyttää pois autosta. Aloin jo hiukan ihmetellä, kunnes tajusin syyn autorakkauteen: Rottweiler Hohto nukkui viime viikonloppuna Osmon häkissä. Ja Hohdolla oli juoksut! Osmon mielestä autossa siis tuoksuu vastustamattoman ihanalta! Ehkä myös tällä viikolla kuullut kaihoisat vikinät ja rasittava piippailu juontavat juurensa auton sulotuoksuihin. Autoilumatto joutaa siis saman tien pesuun!
Treenejä tyttötuoksut eivät ole onneksi häirinneet. Keskiviikkona alkoi tokokausi EKK:n ryhmässä. Harjoittelimme ruutua (erittäin jees) ja luoksetulon pysäytyksiä (takapalkka toimii hyvin, mutta myös läpijuoksuja pitää muistaa ottaa). Kokeilin myös tunnaria, mutta varomattomasti käsittelemäni vanhat ja monissa treeneissä käytetyt palikat saivat Osmon hutiloimaan epävarmana ja niinpä päädyin treenaamaan vain oikean palikan etsimistä ruohikosta. Yksi kollega lupasikin jo sahailla minulle uusia tunnaripalikoita puutyöluokan jämäpaloista.
Raunioilla Osmolle tehtiin mukava ja helppo treeni, kuten luonnetestin jälkeen on tapana. Häiriönä oli savua ja aiheena lähekkäin olevat maalimiehet. Osmolla oli kaksi avopiiloa, joilla oli tarkoitus treenata pitkiä haukkusarjoja ja sitä, että palkka ei tulekaan maalimieheltä vaan ohjaajalta eli minulta. Osmo ilmaisi tosi hyvin ja malttoi myös haukkua tarpeeksi pitkään. Ensi kerralla onkin jo peruskokeen “kenraaliharjoitus”!
Arki alkaa hahmottua ja tärkeät asiat ovat löytäneet paikkansa lukujärjestyksestäni. Töiden ohella eniten aikaa vie koiraharrastus, mutta toisaalta se on myös kaikkein tehokkain tapa palautua ja irrottautua työkuvioista. Treeneihin minulla riittääkin aina energiaa! Samaa ei voi sanoa koti- ja pihatöistä, jotka jäävät näköjään aina viikonloppuun…
Torstaina oli taas rauniotreenit, joissa Lilli Weckmann toimi kuvaajana. Kiitos! Aloitimme kaatosateessa, joka onneksi pian laantui vaimeaksi ripotteluksi. Osmon vuoro oli treenien loppupuolella, jolloin ei satanut enää yhtään. Maalimiehiä oli kolme ja alueina talot ja yläkasa. Osmolla oli uskomaton vauhti päällä ja kadotinkin sen useampaan otteeseen näkyvistäni.
Aloitimme ykköstalosta, mutta jo parissa sekunnissa Osmo oli tarkistamassa jo seuraavaa taloa. Kutsuin koiran takaisin ekalle talolle. Uskomattoman kuuliaisesti se noudattikin kutsua, vaikka oli kuulemma ollut jo aivan maalimiehen vieressä kakkostalolla eli todennäköisesti hajulla. Nopean ykköstalon tsekkauksen jälkeen päästin Osmon kakkostalolle, josta maalimies siis löytyikin.
Jatkoimme yläkasalle. Toinen maalimies oli kaivossa vajaan kahden metrin syvyydessä. Kaivo oli suljettu puukannella, joka on hiukan rautakantta helpompi. Osmo bongasi ja ilmaisikin piilon hyvin. Sitten kansi avattiin ja maalimies palkkasi koiran.
Kolmas maalimies olikin aivan vastakkaisessa suunnassa, nimittäin parin metrin korkeudessa muurin päällä. Yläpiiloja emme ole paljoa treenanneet ja tehtävä osoittautuikin huomattavasti edellistä haasteellisemmaksi. Osmo pähkäili hajua kauan, mutta sinnikkäästi. Paikannettuaan viimein maalimiehen koira joutui uuden pulman eteen: Miten ihmeessä tonne pääsee?!
Kun hyvää ilmaisuasentoa ei löytynyt muurin päältä (jonne koira siis tosiaan ensin kiipesi), niin Osmo haukkui ukon alhaalta käsin ja sai palkkapurkin lentopostina kiitokseksi. Hyvä ja sopivan haasteellinen treeni rohkaisi emäntää siinä määrin, että ilmoitin meidät raunioiden peruskokeeseen, joka on 21.9.!
Muutakin mukavaa on Osmon viikkoon mahtunut: keskiviikkona käytiin koirapuistossa, jossa vauhdikkaana leikkikaverina oli vajaa 2-vuotias bordercollie Elli. Eilen nautittiin upeasta auringonpaisteesta patikoimalla pari tuntia keskuspuiston metsäpoluilla. Tänään lähdetään mökille, kunhan saadaan ensin kotityöt tehtyä.
Torstain rauniotreenit menivät loistavasti. Kuvaajana toimi Lilli Weckmann, KIITOS loistavista otoksista! Häiriötekijänä oli tällä kertaa ruokakätköt ja aiheena hallittavuus. Koiraa ei saanut päästää ollenkaan yläkasalle “räjähdysvaaran” vuoksi ja kesken etsinnän se piti myös kutsua luokse, kuten kokeissa. Alueena meillä oli keski- ja alakasat ja etsittävänä kaksi maalimiestä. Osmo pysyi hienosti hanskassa eikä välittänyt ruokakätköistä yhtään. Luoksetulokin toimi hyvin. Eka ukko oli alakasan reunassa olevassa roskalaatikossa eli umpipiilossa. Osmo porhalsi ensin ohi, mutta palasi itse tarkentamaan hajua ja ilmaisi hyvin.
TUOLLA! haukkuu Osmo katsoen Tuulia, joka keikkuu vielä yläkasalla. Piilosta löytyy Mimi, joka tarjoilee lihapullan murut löytäjälleen.
Käytyämme koko alakasan läpi siirryimme keskikasalle ja pian Osmo sai taas hajusta kiinni. Piilo oli ylössuin oleva betoniputki, jonka kyljessä oli kurkistusaukko. Osmo tarkensi huolellisesti ja haukkui kurkistusaukosta iloisesti suoraan maalimiehen korvaan (kaikuvassa putkessa ei ehkä kauhean miellyttävä kokemus!). Kaiken kaikkiaan treeni sujui siis tosi hyvin.
Jossain ihan tässä lähellä… …LÖYTYI!
Eilen olimme pienellä opeporukalla viettämässä Taiteiden yötä. Koska Pete on vielä reissussa enkä halunnut jättää koiraa työpäivän jälkeen uudestaan yksin, Osmo pääsi yökylään Viherin mummolaan. Iltapala oli maittanut, lenkkiseura kelvannut ja yö mennyt kaikin puolin rauhallisesti. Ilmeisesti koti-ikävä ei siis ollut pahemmin poitsua vaivannut. Kiitokset vielä koiran hoitajille!
Tänään lenkkeilimme Kauniaisissa ja kävimme pitkästä aikaa Ymmerstan koirapuistossa. Paikalla oli vanhoja tuttuja sekä joitain uusiakin kavereita, joiden kanssa kelpasi kisailla. Huomiselle on luvassa metsätreenejä ja illalla isännän kotiinpaluu.
Torstaiset rauniotreenit sujuivat helteestä huolimatta hienosti. Osmolle upotettiin kaksi maalimiestä ja alueiksi saimme keski- ja yläkasat. Eka ukko oli melko ylös sijoitetussa suljetussa betoniputkessa. Osmo tarkensi aika kauan ja haukahti kerran viereistä puulaatikkoa, mutta tarkensi onneksi vielä lisää ja haukkui kunnolla vasta tarkennettuaan oikeaan kohtaan.
Toinen piilo oli yläkasalla sijaitseva kaivo, joka oli suljettu rautakannella. Osmo tarkensi ripeästi oikeaan kohtaan, mutta haukkui hassusti hiukan vinoon, vaikka rautakannen päällä seisoikin. Ehkä se kuvitteli, että namit tulevat viereisen puuritilän raoista, kuten jollain muulla piilolla joskus… Ensi kerralla pitää ottaa taas sellaisia piiloja, että Osmo pääsee hajua tarkentaessaan kunnolla maalimiehen luokse. Muuten se saattaa ottaa tavaksi tuollaiset “melkein tässä se on” -ilmaisut. Syksyn tavoitteeksi olen asettanut peruskokeen suorittamisen raunioilla!
Ennen rauniotreenejä otin Osmon kanssa estenoudot radan viereisillä esteillä. Hyppynouto sujui hieman alle metrisellä esteellä hienosti ilman lisäkäskyjäkin! Samoin loivalla A-esteellä nouto meni kertalaakista ihan nappiin! Vielä kun saadaan esteet ja noutokapula kisamittoihin, niin olemme valmiit yrittämään pk-tottiksen läpivientiä tositilanteessa parin viikon kuluttua!
Aamulenkillä otettiin tänään pari vierasta, mutta muuten helppoa esinettä ylös metsästä. Osmo sai katsella ja kerätä kierroksia tallatessani maastoa ja olikin sitten töihin päästessään niin innoissaan, että pk-liivin päälle saaminen tuotti hankaluuksia! Esineet löytyivät vauhdikkaasti kahdella pistolla ja luovutuskin oli oikein nätti. Hyvä, Osmis!
Tällä viikolla Osmo on todella saanut paiskia hommia. Keskiviikkona kävimme vanhassa kesäduunipaikassani Vaaruvuoren leirikeskuksessa moikkaamassa tuttuja ohjaajia ja tietysti leiriläisiäkin. Osmo oli mukana ja niinpä järjestin ylimääräisenä ohjelmanumerona lapsille pelastuskoira- työpajan. Pajaan ilmoittautui yli kolmekymmentä tenavaa, joten lapset menivät piiloon 2-4 hengen ryhmissä. Ohjeistus oli, että koko ryhmä menee samaan piiloon ja on hiljaa paikallaan, kunnes koira on haukkunut muutaman kerran. Sitten koiraa sai kehua ja antaa sille makkaranpalat, jotka olin annostellut valmiiksi pieniin muovipusseihin. Etsintä tehtiin kahdessa erässä, koska ryhmiä oli peräti 13 ja niin osa olisi joutunut odottamaan piilossa vaikka kuinka kauan. Osmo jaksoi hämmästyttävän hyvin etsiä ja ilmaisikin piilot kohtalaisen hyvin yhtä lukuun ottamatta. Muissa askareissa alueella liikkuneet leiriläiset tietysti hämäsivät koiraa jossain määrin, mutta ihmeen hyvin se sentään erotti, ketkä ovat “piilossa” ja ketkä hengailevat mukana muuten vain. Leirillä Osmo sai myös uida ja innostui kaivamaan hiekkarannalle valtavia kuoppia. Kuva on viime vuoden leiriltä, jolla Osmo oli mukana ja jolla myös toteutimme pienen etsintätyöpajan.
Eilen eli torstaina oltiin sitten jälleen etsintähommissa, nyt ihan oikeissa treeneissä raunioradalla. Osmolle halusin kaksi helppoa avopiiloa, joilla treenattiin pidempikestoista ilmaisuhaukkua. Lisäksi halusin yhden umpipiilon, jolla palkka tulisi heti, kun Osmo aloittaa haukun. Itse en tiennyt lainkaan, missä piiloissa maalimiehet olivat ja pääsin näin treenaamaan myös tyhjän alueen tarkistamista ja koiran hajuaistiin luottamista. Osmo tsekkasi alueet hienosti ja teki todella tarkkaa työtä. Etenkin umpipiilona ollut roskis teetti mukavasti töitä. Myös pitkät haukkusarjat avopiiloilla onnistuivat saman tien ilman ylimääräistä kannustusta.
Tänään lähdemme muutamaksi päiväksi treenaamaan (ja lomailemaan) Mariannen ja koirien luo. Kuva on Mariannen ottama joskus aikoja sitten, mutta päivän teemaanhan se sopii vallan mainiosti!
Kahden naisen ja kolmen koiran leirimme päättyi eilen ja niin minä ja Marianne jätimme haikeat jäähyväiset. Vielä torstaina rauniotreenien jälkeen laitoimme pihaa ja nukkumaan päästiinkin vasta puolenyön jälkeen.
Raunioilla Osmo harjoitteli umpipiiloja. Se teki innoissaan töitä ja pysyi kuuliaisesti sillä alueella, jonka kulloinkin osoitin etsittäväksi. Itse en vieläkään aina luota koiraan tarpeeksi ja saatan painostaa sitä etsimään tyhjää aluetta turhan pitkään. Pitäisi uskoa, että kyllä se sitten selvästi osoittaa, mikäli maalimies on lähistöllä.
Umpipiilot Osmo ilmaisi paremmin kuin koskaan. Seuraavaksi voidaankin siirtyä puukansista rautakansiin, kun maalimies on piilossa maanalaisessa kaivossa! Treeneissä oli myös ruoka-, melu- ja savuhäiriöitä, mutta niistä Osmo ei välittänyt tuon taivaallista. Marianne toimi savumestarina ja maalimiehenä ja treenien päätteeksi myös Pimu ja Hohto saivat kokeilla raunioilla toimimista. Kuten arvata saattaa, Marianne innostui pelastuskoiratoiminnasta saman tien ja ottanee lähiaikoina yhteyttä Pirkanmaan pelastuskoiriin!
Tänä viikonloppuna yritän päästä Osmon kanssa jäjestämään. Muuten vietämme rauhallista kotiviikonloppua Peten kanssa ja nautiskelemme ihanasta pikku pihastamme! Mutta kyllä täällä on omituisen hiljaista, kun koiria on paikalla vain yksi kappale. Osmo lähettää terveiset ja märät pusut Pimulle ja Hohdolle ja toivottaa likat tervetulleiksi taas uudestaan! Kunhan nyt ensin hiukkasen malttaa huilia kaiken remuamisen jälkeen…
Kirjoittaja: osmo 
Kirjoittaja: osmo 
Kirjoittaja: osmo 
Mutta todellisen urakan tekivät kokeen testaaja ja harjoitustestaaja: He nimittäin jatkoivat metsässä rämpimistä vielä yöllä samaisen kokeen pimeäosuudessa. 
Aloitimme kaatosateessa, joka onneksi pian laantui vaimeaksi ripotteluksi. Osmon vuoro oli treenien loppupuolella, jolloin ei satanut enää yhtään. Maalimiehiä oli kolme ja alueina talot ja yläkasa. Osmolla oli uskomaton vauhti päällä ja kadotinkin sen useampaan otteeseen näkyvistäni.
