Paukkupulmia ja pimeetä touhua

Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.

Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.

Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… ;) 

Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!

Duunia, duunia, duunia

Eilen alkoi taas duuni, mutta harrastusta se ei saa häiritä! Kuten ennenkin, arki hahmottuu töiden ja treenien mukaan. Vakitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja lisäksi kokoonnutaan satunnaisesti Hullujen Lehmien jengillä jäljestämään, etsimään esineitä tai tottistelemaan. Toko jäänee entistäkin vähemmälle emännän motivaatio-ongelmien vuoksi, vaikka viikonloppuna startataankin snautsereiden mestaruuskisoissa. Jälkikokeisiinkaan ei ole vähään aikaan asiaa, koska en halua rasittaa Osmon kyynärniveliä pk-esteillä. Maastossa ja raunioilla harjoitellaan entiseen malliin, koska siitä nauttivat niin koira, kuin emäntäkin!

Viimeksi lauantaina kävimme Jaanan ja Askon kanssa Kattilajärventien maastoissa treenaamassa. Osmo jäljesti erittäin innokkaasti, mutta sen verran tuli hutiloitua, että kaksi keppiä jäi metsään. Janan ja kulmat koira teki kuitenkin hyvin. Molemmat missatut kepit olivat jäljen alussa, toinen ihan alussa ja toinen (kolmoskeppi) haasteellisessa paikassa jyrkän alamäen alla. Kallioinen mäki oli tosi liukas ja meikäläinen joutui keskittymään lähinnä pystyssä pysymiseen, jolloin koiran lukeminen jäi vähemmälle… Siinä se sitten taisi mennä se keppi!

Myös esineilläkin oli pulmia. Eka lähetys oli hyvä ja Osmo toi takarajalta esineen ilman ongelmia. Tokaa esinettä se ei sitten löytänytkään, ennen kuin lähdin vähän opastamaan. Kolmas esine vedettiin motivaatiotreeninä siten, että jätin Osmon istumaan lähetyslinjalle, juoksin alueen toiseen päähän viemään esineen ja palasin sitten lähettämään koiran. Ja tulipahan vauhdikkaasti se esine, vaikka koira olikin jo ihan puhki. Ekaan kisastarttiinsa valmistautuva Asko teki sen sijaan kertakaikkisen hienoa työtä ja toi kaksi esinettä noin kahdessa minuutissa!  Tekemäni erittäin haasteellinen jälkikin oli sille ihan helppo nakki! Estenoudot vielä kuntoon, niin kyllä alkaa koulareita tipahdella! Hyvä, Jaana ja Ake!  

Seuraavana päivänä treenattiin Leenan ja Ritan kanssa tokoa. Leena teki kisamaisen treenin, toisin kuin minä. Palkkasin pienistä osasuorituksista ja korjasin huonosti menneitä liikkeitä montakin kertaa. Aikomukseni oli tehdä joka päivä ennen kisoja kaukokäskyjä etenemisesteen kanssa, yksi tunnari isolla palikkamäärällä sekä ruutu, mutta taisipa tuokin jäädä aikomukseksi… Voin kertoa, että odotukset EIVÄT ole korkealla lauantain snautserimestiksien suhteen. Mutta voihan sitä aina keskittyä  yleisön viihdyttämiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Harvinaista treeniseuraa

Kolme partanaamaa treenien jälkeen

Ollaan taas mökkeilty koko viikko. Maanantaina treenikaverikseni saapui Leena vauhdikkaiden snautserimimmiensä Ritan ja Ronjan kanssa. Myös Jaana ja Asko tulivat illalla jälkitreeneihin. 

Osmon jäljestys sujui todella vauhdikkaasti, mutta vauhtiin nähden ihmeen hyvin. Se oli viimeinen neljästä koirasta ja keräsi kateellisena kierroksia aina, kun joku muu haettiin autosta hommiin. Leena oli tehnyt reilun puolen kilometrin jäljen, jolta Osmo löysi 5/6 keppiä. Myös Rita ja Ronja pääsivät kokeilemaan jälkihommia ja varsinkin Ronja tuntui olevan elementissään. Askon työskentelyä oli mahtava seurata – se selvisi upeasti kulmista ja vaikeasta kallion ylityksestä ja näytti hienosti kaikki Jaanan piilottamat kepit, senkin, jota Jaana itse ei muistanut piilottaneensa!

Treeni-illan päätteeksi Osmo saattoi tytöt junalle.

Leena jäi koirineen yöksi, koska tiistai-iltana oli tarkoitus treenailla tokoa. Aamupäivällä tehtiin esineruutua ja jälkeä kaikkien koirien kanssa, mihin vierähti tietysti melkoisesti aikaa. Osmon esineruudussa riitti häiriötekijöitä (mm. naapurimökin koira) ja janaharjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin. Yksi syy koiran tavallista surkeampiin suorituksiin oli varmaan väsynyt ja kiukkuinen emäntä, mutta ikävä kyllä syytä voi hakea myös kipeistä kyynärnivelistä. Järjetön säntäily tyttöjen kanssa kallioilla taisi olla sittenkin liikaa. Inhottavaa, että koiran liikkumista pitää tällä tavalla varoa!

Kivut näkyivät selvästi vasta illalla, kun otimme hieman tokoa Kirkkonummen kentällä. Luoksetulossa Osmo lähti maasta liikkeelle todella vaivalloisesti ja samalla menivät emännän treenihalut ihan kokonaan. Leenalta sain kuitenkin pari hyvää vinkkiä tokon treenaamiseen. Tunnaripalikoille päätä pahkaa ryntääminen ja hätiköiminen loppui, kun laitoimme palikoita moninkertaisen määrän normaalin kuuden sijaan. Tässä runsauden pulassa Osmo ei “arvannut” hampaillaan heti ekaa palikkaa, vaan haisteli tosi nätisti, kunnes löysi oikean kapulan. Sama temppu toimi erittäin hyvin myös seuraavana päivänä mökillä. Palautusvauhtia (kaikissa noudoissa) voisi hakea lisää vapauttamalla koiran heti, kun se lähtee juoksemaan kapula suussa kohti. Palautusasentoa hinkataan sitten ihan erikseen.

Vapaa-aikaa vietettiin veneilemällä.

Yhden jäljen tein Osmolle vielä torstai-iltana, mutta sen se sohlasi läpi niin ylenpalttisella innolla, ettei keppejä ehtinyt juuri löytyä. Harhajäljilläkin käytiin kääntyilemässä ja varsinaisen jälkiliinan puuttuessa jostain tempaisemani nylonnaru hiersi käsiini kunnon rakot koiran kiskoessa jäljellä tuhatta ja sataa (myös väärään suuntaan). Ja jollei muka olisi muutenkin jo sapettanut, onnistuin vielä telomaan polveni kivikossa kaatuillessani. Kaikesta huolimatta olen ihan yhtä hulluna tähän lajiin, kuin koiranikin! 

Pojat ottivat saaressa rennosti.

Treenailun lisäksi uimme ja retkeilimme oman lauman kesken. Laivakoira pääsi ensi kertaa tänä kesänä myös vesille, kun veneen moottori oli taas pitkästä aikaa toimintakunnossa. Saaressa oli mukava uida ja köllötellä kalliolla. Tänään saaristoretkeily jatkuu täällä Espoossa, kun lähdemme piknikille Vasikkasaareen.

Kesä on jeppistä!

Vasemmalta Sanni, Siiri ja linssilude

Kahdet siskokset sekä koira

Nautiskelimme vajaan viikon verran kesästä Porkkalan mökillä. Ohjelmassa oli takuutoimivaa kesänviettoa eli saunomista, uimista, ruoanlaittoa, lukemista ja auringonottoa. Vieraitakin kävi; ensin siskoni Päivi likkojensa kanssa ja sitten ystäväni Liisan lenkki- ja saunaseurana. Pete käväisi myös golfaamassa Aleksin kanssa.

Osmon kanssa treenattiin muutamana iltana tokoa (emäntä yrittää opetella kävelemään molemmat kädet luontevasti liikkuen…), muutamana jälkeä ja kerran esine-etsintää. Koiran olkapää on kuntoutunut niin hyvin, etten huomaa siinä mitään vikaa, vaikka elikko kuinka juoksee mukana lenkeillä ja rymyää metsässä. Uimista ja kevyttä hölkkää vapaana ollaan harrastettu päivittäin, kun taas Osmon intoa järjettömiin hyppyihin terassin korkeimmalta kohdalta kovalle kalliolle on koitettu edes vähäsen hillitä ja hallita.  

Metsämansikoita ja mustikoita riitti kaikille herkkusuille

Jälkitreenit ovat menneet mainiosti. Viimeisimmältä, lähes kokonaan merkkaa- mattomalta jäljeltä Osmis näytti upeasti kaikki kuusi keppiä. Myös janatyöskentely ja kulmat sujuivat! Uutena aluevaltauksena Osmo on alkanut opetella isännän kanssa kanttarellien etsimistä. Peten mukaan koiran on jo korkea aika oppia jotakin oikeasti hyödyllistä!

Esine-etsintää treenasin pitkän tauon jälkeen n. 20×50 m alueella. Osmo upposi heti alueen päätyyn asti, työskenteli varmasti pelkästään tallatulla alueella pysyen ja ennen kaikkea käytteli nenäänsä erinomaisesti: Kolme esinettä löytyi kolmella pistolla jotakuinkin kolmessa minuutissa! Nyt vain lisää häiriöitä eli vieraat esineet piiloon muiden koirien hajustamalle alueelle. 

Pieniä kesävieraita

Koska emme pääsekään elokuun jälkikokeisiin O:n tassuvaivojen vuoksi, yritämme uudestaan tulosta tokon voittajaluokasta. Partasuiden mestaruuskisoissa 23.8. Hyvinkäällä saa ainakin nauttia hyvästä seurasta ja vertaistuesta!

Kootut selitykset

Kuten arvelinkin, nollia ropsahteli useammastakin liikkeestä tokon SM-kisoista, joiden voittajaluokassa kävimme eilen sekoilemassa. Koe oli jaettu kolmelle eri tuomarille kolmeen eri kehään, jotka sijaitsivat vieri vieressä valtavien koira- ja ihmismassojen keskellä. Olin onnekas, koska meidät oli arvottu heti ensimmäiseen suorittavaan ryhmään ja siinäkin ensimmäiseksi koirakoksi. Näin emännän ei tarvinnut panikoida tuntitolkulla omaa suoritusvuoroa odotellessa, kuten suurimman osan snautserijoukkueen jäsenistä. Liikkeet eivät myöskään menneet tavanomaisessa järjestyksessä, vaan esim. kaukokäskyt suoritettiin heti paikallamakuun jälkeen ja metallinouto kaikkein viimeisenä liikkeenä. Alle olen eritellyt suorituksemme normaalissa arvostelulomakejärjestyksessä.

PAIKALLAMAKUU 10.

Aloitimme paikallamakuusta, jonka kehäänmenoa jännitin taas hurjasti, koska kaikki koirat menevät kehään vapaana. Osmo pysyi onneksi hyvin hanskassa ja saikin liikkeestä ainokaisen kymppimme.

 SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 7.

Seuraaminen suoritettiin vasta viimeisessä kehässä ja Osmo oli jo melkoisen väsynyt. Ekassa käännöksessä se pysähtyi rapsuttamaan (jännittävässä tilanteessa tuttu sijaistoiminto), mutta otettuaan minut kiinni skarppasi hienosti ja loppuosa pitkästä seuraamiskaaviosta meni ihan mukavasti. Paikallaan käännökset ja yksittäisaskeleet menivät kivasti, samoin hidas ja juoksuosuus. Rapsuttelusta ja muusta alun hidastelusta johtuen tulos oli kuitenkin vain seiska.

     

ISTUMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8,5.

Tuomarin mielestä hidastelin tai tein jotain muuta valmistelevaa ennen käskyä tai sen jälkeen (??), josta hän sakotti. Tästä pitää jatkossa saada täydet pisteet, koska tämä me osataan!

LUOKSETULO 6.

Huomattavasti surkeampi, kuin treeneissä. Molemmat pysäytykset menivät pitkiksi. 

LÄHETTÄMINEN MÄÄRÄTYLLE PAIKALLE, MAAHANMENO JA LUOKSETULO 0

Lähettäessäni Osmon kohti ruutua se lähti vinoon, mutta korjasi hyvin ja löysi ruudun. Jostain syystä se ei kuitenkaan ymmärtänyt lisäkäskystäni huolimatta ylittää ruudun eturajaa, vaan seisoi paikallaan varmana siitä, ettei muovinauhan yli saa astua. Kisojen jälkeen kokeilin liikettä uudestaan tyhjässä kehässä (samaiset ruutumerkit sivurajoineen olivat edelleen paikoillaan) ja Osmo löysi heti ruudun keskelle. Palkkasin koiran ruhtinaallisesti tyytyväisenä siitä, että sama, “vaikea” ruutu löytyi edes harjoituksissa!

Mitenkäs se sihti nyt noin petti?

 

NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN 8.

Koira tarttui kapulaan varomattomasti ja palautusasento oli vino (toko on tosiaan pilkunviilauksen kuningaslaji!!).

METALLIESINEEN NOUTAMINEN 0.

Viimeisenä suoritetun liikkeen aluksi emäntä meinasi saada sydärin. Osmo kyyläili kehänauhan vieressä makailevaa rottweileriä tosi pitkään ennen liikettä ja jouduin ohjaamaan sen pannasta pitäen oikeaan lähtöpaikkaan. Heitin kapulan, koira lähti, jäi sitten kapulan viereen seisomaan ja kyyläilemään rotikkaa… Ja sitten se tapahtui: Snautseri pinkaisi emännän ohi rotikan luo. Olin varma, että nyt tulee rähinä ja elinikäinen kilpailukielto tai vähintäänkin koko kisasuorituksemme hylkääminen, mutta onneksi sain Osmon käskyllä maahan rotikan luota riekkumasta ja tuotua takaisin kehään. Osmolle suhteellisen varma liike meni tietysti nollille ja emäntää nolotti ja hävetti ja vihastutti, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut.

TUNNISTUSNOUTO 0.

Tunnarissa Osmo lähti palikoille ihan hyvin, mutta jouduin antamaan toisen käskyn, ennenkuin se ryhtyi tutkimaan niitä. Aluksi se haisteli siististi ja varovasti, mutta työskentelyn kestäessä keskittyminen herpaantui ja koira kokeili pikaisesti yhtä (väärää) palikkaa hampaisiinsa. Lopulta Osmo valitsi toisen palikan ja toi sen minulle. Luovutuksessa rähmäkäpälä-mamma ei saanut palikkaa parran seasta suoraan käteensä, mutta sillä ei ollut enää väliä, koska Osmo oli kokeillut suuhunsa myös sitä väärää palikkaa ja siten liike oli jo nollilla. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lopulta Osmo otti oikean palikan ja toi sen minulle.

KAUKO-OHJAUS 7

Kaukokäskyt menivät paljon paremmin kuin odotin, koska kuvittelin kyseisen liikkeen olevan  se kaikista varmin nollamme! Kaikki vaihdot menivät oikein heti ekalla käskyllä ja vieläpä miltei etenemättä! Miinusta tuli emännän liian pitkäkestoisista käsimerkeistä.

KOKONAISVAIKUTUS 7,5

Jokainen tuomari antoi koirakon yhteistyötä, koiran työskentelyhalukkuutta ja suorituksen yleisvaikutelmaa kuvaavan kokonaisvaikutusarvosanan arvostelemiensa liikkeiden perusteella ja lopullinen kokonaisvaikutusarvosana oli kolmen tuomarin antamien arvosanojen keskiarvo.   

Yhteensä saimme 169 pistettä – 23 pistettä alle kolmostuloksen rajan. Jospa vaikka vain se ruutu olisi mennyt yhtä hyvin, kuin treeneissä!

Kaikesta huolimatta uskon, että meillä on mahdollisuuksia saada jonakin kauniina päivänä tulos voittajaluokasta. Aika paljon on nimittäin kiinni tuurista ja etenkin snautserin kohdalla myös päivän vireestä .

Snautserijoukkue ei ollut muutenkaan ihan parhaimmillaan, sillä yhtäkään ykköstulosta ei tänä vuonna kisoista saatu. Johanna ja Kasper (ALO) sekä Minna ja Alva (ALO) saivat kakkostuloksen ja Tuija ja Baletti (AVO) kolmostuloksen. Anne ja Ergi (VOI) sekä minä ja Osmo (VOI) jäimme kokonaan ilman tulosta… Kisojen tuloksia voi tutkia myös täältä.

Onneksi vertaistukea oli kisapäivän alusta loppuun tarjolla runsain mitoin ja kaikilla oli hauskaa (paitsi minulla metallinoudossa…). Ilman erittäin hyvää ja hieman kieroa huumorintajua näiden partanaamojen kanssa ei edes kannata lähteä kisaamaan!

Nyt keskitymme lepäämiseen ja meuhkaamiseen täällä Mariannen luona ja sitten taas vähitellen varsinaisiin ykköslajeihimme pelastuskoirailuun ja jäljestykseen! Ainakin, jos Osmolta kysytään, metsässä säntäily, raunioradalla seikkaileminen ja piiloleikki herkkuja syöttävien maalimiesten kanssa ovat sata kertaa hauskempia harrasteita, kuin pilkunviilaus tokokehässä stressinhajuisen ja viulunkielenkireän emännän kanssa!

Kiitos Tuijalle kuvista ja koko joukkueelle hauskasta kisapäivästä!

Kaunissaaressa

 

Kävimme sunnuntaina Osmon kanssa retkellä Kaunissaaressa, jossa työkaverini Seppo viettää lomaansa. Osmo pääsi matkustamaan junalla, metrolla, bussilla ja tietysti lautalla ja käyttäytyi joka paikassa mukavan rauhallisesti.

 

Kallioilta löytyi Osmolle juuri sopiva makeanveden uima-allas!

Saaressa koirat piti pitää kiinni, mutta mukavan uimapaikan kohdalla rikoin hiukan sääntöjä ja päästin koiran pulikoimaan. Osmo olikin kuin mikä tahansa innokas pikkupoika hypellessään rantakivillä ja kahlaillessaan meressä.

 

Paikka oli upea ja kollegiaalinen yhteistyö toimi hyvin punaviinin maistelun ja keskustelujen suhteen! Kiitos Sepolle loistoseurasta ja kuvista!

Nyt pidämme muutaman päivän loman pidemmistä tokotreeneistä ja keräämme energiaa lauantaita varten. Viime hetken treeneistä ei yleensä ole kuin haittaa – hinkkaamisesta puhumattakaan! Kaukokäskyjä kertaillaan kyllä vielä kotosalla. Vaikka ne menevät jo paremmin, ovat ne edelleenkin se vaikein liike ja varmin nolla. 

"Jutellaanpa hetki käyttäytymisestä arvokisoissa..."

Koeliikkeitä on kokeiltu tällä viikolla niin sateessa kuin helteessäkin. Toivon, ettei kisapäivänä ole kumpaakaan! Sateella koira tekee virkeästi töitä, mutta välttelee maahanmenoa ja saattaa intoutua hepuleihin. Helteellä elukka taas on niin löysä ja laiska, että viretila kärsii pahemman kerran eikä kaikkien liikkeiden tekeminen nappaa välttämättä ensinkään.

Viileä poutasää olisi ihanteellinen, tosin silloin koiran osaamattomuudesta voisi syyttää vain itseään, eikä säiden jumalaa!

Treenit aloitettu…

Olemme menossa Osmon kanssa ensi viikonloppuna tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueeseen. Toko on jäänyt pelastus- ja palveluskoiraharrastustemme varjoon “kolmoslajiksemme”. Toisin sanoen olemme treenanneet vain harvakseltaan, omin nokkinemme ilman treeniryhmän tai kouluttajan apua. Ihme kyllä, tänään totesin yksittäisten liikkeiden olevan jo ihan hyvällä mallilla! Jopa viheliäiset murheenkryynimme kaukokäskyt sujuvat ihan siedettävästi: Osmo ei enää etene jokaisen asennonvaihdon yhteydessä (vaihdoin käskysanoja ja opetin liikeradat alusta alkaen uudelleen) ja itsekin voin mennä jo hiukan kauemmas käskyttämään. Joka välissä Osmis saa edelleen palkkaa, samoin kuin jokaisen liikesuorituksen päätteeksi.

Täysin eri juttu onkin sitten suorittaa kaikki liikkeet kaikkine välivaiheineen peräkkäin ja ilman palkkaa! Jos olisin ollut ajoissa, olisin aloittanut “tokopeli” -treenit eli tehnyt Osmon kanssa 1-4 satunnaista liikesuoritusta ja palkannut ruhtinaallisesti aina eri kohdassa. Näin hauveli tottuisi siihen, että temppuja tehdään useampi peräkkäin, mutta jossain kohtaa on odotettavissa oikea jackpotti! Mutta nyt mennään tuttuun tyyliin huijaamalla koiraparkaa luulemaan, että kyllä se palkinto sieltä vielä lentää… Todennäköisesti suorituksemme loppupuolella koira haistattaa pitkät ja näyttää keskisormea emännälle.  Mutta pitäähän sitä lähteä näyttämään maailmalle, että kyllä snautseritkin osaavat – tai ainakin niiden omistajat toivovat, että ne osaisivat – tai edes yrittäisivät!

Juhannusjutut

 

Siiri ja Osmo juhannuksena 2007.

Vietimme juhannusta Ruovedellä upeissa järvimaisemissa. Savusauna ja palju toimivat, etenkin, kun sää oli tavanomaista kylmempi. Kamera oli aina väärässä paikassa, kun sitä olisi tarvittu, joten yhtään tuoretta kuvaa minulla ei nyt olekaan laittaa blogin väritykseksi. Ylläoleva kuva on kahden vuoden takaa samasta paikasta, mutta nyt kuvan kaverukset ovat  jo 3-vuotiaita  ja Siirin pikkusisko Sannikin jo 1,5-vuotias. Siiri oli reipas koirankouluttaja ja käski uskottavasti Osmon ruutuun tokoa treenatessamme. Lisäksi Siiri osallistui tunnistusnoutoharjoitukseen viemällä palikoita riviin.

Tokotemppuilun lisäksi teimme pari lyhyttä jälkeä Osmolle. Suvi teki ensimmäisen jäljen, joka meni jotakuinkin surkeasti. Osmo ei meinannut millään ilmaista keppejä, jotka olivat ohuita, juuri maasta poimittuja ja ehkä siten tuoksuivat liian vähän. Neljä risua kuudesta saatiin sentään ylös. Muutenkin treeni oli melko dramaattinen: Yhtäkkiä Osmo lähti juoksemaan kuin omaa häntäänsä karkuun ja pysähtyi sitten tutkimaan peräpäätään. Vasta treenin jälkeen huomasin, että joku öttiäinen oli pistänyt jätkää palleihin! Istuminen onnistui Osmo-paralta vasta seuraavana päivänä ja uintireissun jälkeen pyyhe aiheutti yllättäviä ulahduksia osuessaan jalkoväliin… Onneksi koira ei yhdistänyt katalaa oloa jäljestykseen, sillä seuraavana päivänä tehtiin uusi, helppo harjoitus ja nyt kaikki kuusi keppiä nousivat varmasti ja meno oli muutenkin mukavan keskittynyttä.

Pienten treenituokioiden lisäksi kävimme muutamalla lenkillä, mutta muuten keskityimme syömiseen ja nukkumiseen ja emäntä tietysti myös saunomiseen ja paljussa uiskenteluun. Matkat sujuivat mukavasti, kun seurana oli pikkusiskoni Suvi, paljon hyvää musaa ja sopivasti matkakarkkia. Osmiskin vaikutti reissuun tyytyväiseltä ja nukkui melkein koko kotimatkan.

Tylsän viikon reipas päätös

Osmo kahlaili innoissaan jääkylmässä merivedessä.

Alkuviikosta Osmo oli vuorokauden verran ripulissa, todennäköisesti pitkästä aikaa kerralla hotkaisemansa ydinluun vuoksi. Myös emäntä on ollut hiukan kipeänä; kurkku oli kipeä ja lämpöäkin oli sen verran, että keskiviikon rauniotreenit piti jättää väliin. Missasimme myös torstain tottistreenit, koska työkiireitä riitti iltaan saakka. Viikonloppua Osmo vietti ensin Peten kanssa kahdestaan emännän viipyessä opettajien koulutusseminaarissa lauantai-iltapäivään saakka ja keskittyessä palattuaankin univeloista selviämiseen.

Kotipihalla on melkein kesä!

Vasta tänään sunnuntaina koitti paluu koiramaisen aktiiviseen normaali-elämään. Aamulenkillä kävimme Porkkalan mökin metsässä. Osmo sai viilettää kiitolaukkaa kallioilla ja rantahiekalla ja tulipa talviturkkikin melkein heitettyä koiran kahlaillessa meressä. Ruoan ja kahvin jälkeen tein Osmolle lyhyen jäljen metsään. Jälki vanheni tunnin ja sitten lähdimme koiran kanssa töihin. Intoa riitti, mutta erittäin tuulinen sää vaikeutti selvästi etenkin kulmien tarkkaa havaitsemista.  Kaikki kuusi keppiä onneksi löytyivät ja ryynimakkara teki hyvin kauppansa.

Vinha tuuli toi kevään tuoksut suoraan nenään!

Kotona ja koulun kentällä olemme treenailleet hiukan tokoa. Kaukokäskyjen vaihdot seiso-maahan ja seiso-istu Osmo on oppinut väärin (ope katsoo vain kovasti peiliin…) ja niihin olen keksinyt uudet käskysanat (taa ja hissi) sekä vaihtanut myös käsimerkkejä. Toistaiseksi oikeita liikeratoja harjoitellaan vielä siten, että olen aivan Osmon vieressä ja ohjaan sen namin avulla oikeaa reittiä asennosta toiseen. Olemme lupautuneet mukaan snautserikerhon joukkueeseen tokon joukkue-SM:iin, joten harjoitusmotivaatio on kummasti lisääntynyt! Kunpa vain aikaa olisi yhtä paljon, kuin intoa…

Viikon varrelta

Taas on vierähtänyt viikko – ja taas aivan käsittämättömän nopeasti! Maanantaina olin vetämässä oman tottisryhmäni treenejä. Kun nuoriso oli treeninsä treenannut, pääsi Osmokin hetkeksi areenalle. Katseltuaan kateellisena muiden menoa autosta se oli intoa täynnä ja teki töitä loistavalla kontaktilla. Eteenlähetyksen tein kerran suoralla namipurkkipalkalla ja sen jälkeen ilman palkkaa. Ensimmäistä kertaa Osmo meni nopeasti maahan heti ekalla käskyllä! Yleensä sillä on ollut tapana nuuskia kentän reunaa palkan toivossa ja totella vasta toista maahan-käskyä. Tietysti ryntäsin heti koiran luo ja palkkasin kunnon makkara-annoksella.

Samalla kaavalla eteenmeno onnistui myös torstaina, jolloin treenattiin omassa tottisporukassamme eli Hulluissa Lehmissä. Eka kerta suoralla palkalla – ja toisella kerralla erinomaisen nopea maahanmeno! Otin pitkästä aikaa myös paikallamakuun, kun parkkikselta löytyi sopiva kuiva alue. Osmo pysyi moitteettomasti paikallaan Dynyn treenatessa kauempana. Paikallamakuussa alan luottaa Osmoon jo aika hyvin. Sen sijaan kehäänmeno ja ilmoittautuminen hallitusti ja vapaana muiden koirien lähellä on joka kerta pieni kauhun paikka. Ensi kerralla treenataan kyllä sitäkin! Lainasin Saijalta kilon kapulan, jollaista käytetään avoimen luokan tasamaanoudossa. Normaalia painavampi kapula ei onneksi hetkauttanut Osmoa lainkaan. Saapa nähdä, mitä poitsu tuumaa voittajaluokan kaksikiloisesta jötikästä!

Viikonloppua ollaan vietetty kotona, eilen keväisessä auringonpaisteessa ja tänään vähän kosteammassa säässä. Äsken poikkesimme päivälenkillä metsään, jonne tallasin n. 20×50 metrin esineruutusuikaleen. Osmo sai poukkoilla mukana aluetta tallatessani, mutta esineiden piilottamisen ajaksi laitoin sen puuhun kiinni. Tämä tietysti helpotti harjoitusta olennaisesti, mutta hyvä niin: Osmo löysi ja toi molemmat esineet pikavauhdilla! Vähitellen alan taas vaikeuttaa harjoituksia suurentamalla aluetta, vaihtamalla esineet vieraisiin ja pyrkimällä treenaamaan ruuduissa, joissa joku muu koira on jo tehnyt töitä.

Tokossa vaikeinta on kaukokäskyt. Olen itse tosi laiska harjoittelemaan niitä, koska iänikuisten ja sinällään helppojen istu-, maahan- ja seiso-käskyjen hinkkaaminen tuntuu kuolettavan tylsältä pilkunviilaamiselta. Mutta kai se on uskottava, että homma täytyy aloittaa ihan alusta ja uusin käskysanoin, vaikkapa naksuttimen kanssa. Osmo suorittaa vaihdot innokkaasti, mutta liikkuu samalla aavistuksen eteenpäin. Ja kuuteen asennonvaihtoon mahtuu jo monta aavistusta. Jos koira liikkuu kokeessa enemmän, kuin puolikkaan oman mittansa, liike menee nollille ja ykköstuloksesta on turha haaveilla. Näin ollen voittajaluokka saa toistaiseksi odottaa, vaikka emännällä olisi jo kova hinku kisoihin.

Taaperoita ja temppuilua

Osmon viikonloppu on kulunut lenkkeillessä ja kyläillessä ystävien luona. Innokkain rapsuttaja eilisessä kyläpaikassa oli vuoden vanha kummipoikamme Kuisma, joka ei arastellut koiraa ollenkaan. Osmo istuskeli jaloissani ja otti kaikki huomionosoitukset vastaan tyynen rauhallisesti. Välillä sen olisi kyllä tehnyt kovasti mieli lipaista Kuismaa, jonka naama oli niin sopivasti kielen korkeudella…

Tänään ohjelmassa on ollut kauneudenhoitoa eli kynsien leikkuu ja turkin kampaaminen. Sitten treenattiin hetki kaukokäskyjä olohuoneessa. Haasteena on edelleen eteenpäin hivuttautuminen, jota olen nyt alkanut korjata laittamalla Osmon eteen harjanvarren tai muun nimellisen etenemisesteen. Etenkin asennonvaihdot seisomisesta istumiseen tai seisomisesta maahan ovat hankalia. Myös kaikennäköisiä sirkustemppuja Osmo tekee kovalla tohinalla ja usein varsin oma-aloitteisesti.

Illalla suuntaamme metsään etsintätreeneihin. Saapa nähdä, miten ukot löytyvät ja ilmaisut sujuvat pilkkosen pimeällä.

Ensilumi ja treenitauko

Ensilumi satoi Espooseen torstaina. Pimeän ja märän syksyn jälkeen on ollut ihana ulkoilla pikkupakkasessa ilman sadevarusteita. Osmo on ollut virtaa täynnä, kuten aina kylmällä säällä. Riehakkaanakin se on kuitenkin pysynyt hienosti hallinnassa eikä uusia tottelemattomuuksia ole tarvinnut katsella. Lenkeillä Osmo pysähtyy kuuliaisesti paikalleen, kun näköpiiriin ilmaantuu muita koiria.

Sen sijaan hihnassa ohittaminen on usein melkoista hötkyilyä. Hihnakäytöksessä olisi muutenkin toivomisen varaa eli kertausharjoittelun paikka. Olen itse ollut luvattoman laiska puuttumaan vetämiseen, etenkin, kun tehokkaimmaksi toteamani pysähtymistaktiikka veisi kiireisillä aamulenkeillä ihan liikaa aikaa…

Kävimme viime sunnuntaina EKK:n hallitreeneissä, joissa pidin Osmon koko ajan liinassa hallinnan varmistamiseksi. Koira toimi mukavasti, mutta oma vireeni oli ihan muista syistä johtuen aivan onneton. Koska koiralle on turha esittää, että on itse hyvällä päällä, tyydyin pariin hyvään liikkeeseen ja totesin olevani itse treenitauon tarpeessa. Ja vaikka Osmon työvireessä ei ole moittimista ollutkaan, ei tauosta liene haittaa sillekään. Yleensä pieni loma tutuista kuvioista vaan kasvattaa koiran intoa ja motivaatiota ja sitä kautta parantaa harjoitusten ja suoritusten laatua.

Etsintätreeneihin olisi kuitenkin tarkoitus päästä vielä tämän vuoden puolella. Taitavatpa myös Hullut Lehmät tavata vielä muutaman kerran ennen talvitaukoa, myös treenien merkeissä. Tänään kyseinen pk-treeniryhmämme suuntaa “henkisen valmentautumisen harjoituksiin” Helsingin yöelämään.

<BSE-ryhmän tunnus Facebookissa

Juoksentelua luvalla ja ilman

Vauhdikas viikkomme alkoi maanantaina myrskyisällä pyöräretkellä keskuspuiston halki kauppaan. Minä ja Pete pyöräilimme ja Osmo seurasi vapaana mukana. Annoimme koiran määrätä tahdin, jottei se rasittuisi liikaa, mutta paljoa ei tarvinnut jarrutella! Osmo laukkasi suurimman osan matkasta innoissaan, jäi välillä haistelemaan ja juoksi sitten taas meidät kiinni. Tärkeimmät käskyt toimivat hyvin myös pyörän selästä huudettuina ja koiran ehti hyvin ottaa aina tarvittaessa hallintaan tai hihnaan. Sää ei vaan ollut mikään kaikkein idyllisin ja kotiin päästessämme olimmekin kaikki kuin uitettuja koiria! Onneksi pyörissä ja koiran valjaissa oli hyvät valot, sillä sähkökatkosten vuoksi reitti oli välillä paitsi märkä, myös pimeä.

Tänä syksynä olen uskaltanut pitää Osmoa vapaana myös tokokentällä treenatessamme. Alkusyksystä se pinkaisi pari kertaa läheltä juoksevan toisen koiran perään (leikkimään), mutta kauempana harjoittelevat koirat ovat saaneet olla aina rauhassa. Viime aikoina myös ”kehäänmenot”  paikallamakuuta varten ovat onnistuneet vapaana jopa ihan muiden koirien nenän alta. Lenkeilläkään Osmo ei ole enää pinkaissut toisten koirien luo, vaan pysyy hyvin paikallaan tai tulee itse “hihna” -käskystä luokse kiinni laittamista varten.

Keskiviikon tokotreeneissä piski kuitenkin romutti luottamukseni säntäämällä yllättäen toiselle puolelle kenttää ruutuun juoksevan Annie-bortsun perään. Tietysti herkkä bortsutyttö säikähti yllätyshyökkäystä, varsinkin, kun sillä on kurjia kokemuksia snautsereista jo ennestään… Harmillisinta on, että Annie säikähti kesken liikkeen. Sillä on ensimmäiset voittajaluokan kisat tänä viikonloppuna ja toivon totisesti, ettemme onnistuneet pilaamaan koiran ruutuliikettä. Sillä hetkellä olisin itse voinut tehdä Osmosta kintaat, mutta koska se tuli lopulta käskystä takaisin luokseni, jouduin hammasta purren kehaisemaan koiraa. Sen jälkeen kiikutin Osmon pannasta aidan luo ja jätin sen jäähylle lopputreenien ajaksi. 

Itseäni harmittaa eniten se, että yksi treenikavereista ilmaisi asian niin, että koirani “hyökkää joka kerta jonkun kimppuun”. Toki syy on aina omistajan, eikä noissa tilanteissa muuta voikaan, kuin pyydellä anteeksi, mutta ehkä ilmaisu oli kuitenkin vähän turhan rankka: Kyseinen ohjaaja on käynyt treeneissä harvakseltaan, mutta ilmeisesti juuri niinä kertoina, kun Osmo on intoillut jonkun perään. Toisekseen Osmo ei ole “hyökännyt”, vaan se on sännännyt muiden luo aivan samalla tavalla, kuin puistossa peuhukavereiden perään. 

Koiran hallittavuudesta voi olla 100% varma vain, jos pitää sen koko ajan hihnassa. Mutta miten harjoitella vapaana tottelemista, ellei vapaana? Sitä paitsi hihnassa on mahdotonta treenata pitkää välimatkaa vaativia liikkeitä. Osmo tajuaa olevansa kiinni myös silloin, jos jälkiliina roikkuu “varmistuksena” sen perässä. Ehkä pidän silti jonkin aikaa Osmon liinassa. Eipähän tule enempää takaiskuja.

Tokoa ja temmellystä

Viikko vierähti jälleen vauhdilla. Peuhuhetki Roosan kanssa kuuluu jo viikko-ohjelmaan, sen verran säännöllisiä tiistaiset tapaamisemme alkavat jo olla!  

 

Keskiviikkona treenattiin tokoa, joka sujuikin varsin mukavasti. Tunnarissa Osmolla on edelleen liikaa vauhtia, mikä johtaa väärien palikoiden liikutteluun. Minulle koira tuo kyllä aina oikean palikan, joten ilmeisesti liikkeen perimmäinen tarkoitus on sentään selvillä. Ruutu löytyi toisella lähetyksellä tosi näppärästi, samoin ruutuun seisomaan jääminen toimi hyvin.

Roosan isosisko Nana ei kakaroiden meuhkaamisesta välitä!

Torstaina käväisimme Luukissa ampumassa (eli leikkimässä kentällä sillä aikaa, kun Sami ampui pari lipasta starttipistoolilla). Tottiksessa liikkeestä maahanmeno meni pariin kertaan istumiseksi, syynä ilmeisesti ällön märkä maa… Muuten treeni sujui ihan mukavasti. Tottistelun lomassa ehdittiin herkutella Jaanan ja Askon BH-kakulla (ONNEA VIELÄ KERRAN!) sekä Marin kuuluisilla broilerileivillä.

Autoilun viehätyksestä

Tänä aamuna nukuttiin viikonlopun kunniaksi oikein pitkään. Aito aamu-look ikuistettiin tietysti ennen parran kampaamista! 

Viime päivinä autoilu on viehättänyt Osmoa omituisen paljon. Lenkille lähdettäessä se suunnistaa saman tien auton takaluukulle. Treeneistä tullessa koiran on saanut oikein käskyttää pois autosta. Aloin jo hiukan ihmetellä, kunnes tajusin syyn autorakkauteen: Rottweiler Hohto nukkui viime viikonloppuna Osmon häkissä. Ja Hohdolla oli juoksut! Osmon mielestä autossa siis tuoksuu vastustamattoman ihanalta! Ehkä myös tällä viikolla kuullut kaihoisat vikinät ja rasittava piippailu juontavat juurensa auton sulotuoksuihin. Autoilumatto joutaa siis saman tien pesuun!

Treenejä tyttötuoksut eivät ole onneksi häirinneet. Keskiviikkona alkoi tokokausi EKK:n ryhmässä.  Harjoittelimme ruutua (erittäin jees) ja luoksetulon pysäytyksiä (takapalkka toimii hyvin, mutta myös läpijuoksuja pitää muistaa ottaa). Kokeilin myös tunnaria, mutta varomattomasti käsittelemäni vanhat ja monissa treeneissä käytetyt palikat saivat Osmon hutiloimaan epävarmana ja niinpä päädyin treenaamaan vain oikean palikan etsimistä ruohikosta. Yksi kollega lupasikin jo sahailla minulle uusia tunnaripalikoita puutyöluokan jämäpaloista.

Raunioilla Osmolle tehtiin mukava ja helppo treeni, kuten luonnetestin jälkeen on tapana. Häiriönä oli savua ja aiheena lähekkäin olevat maalimiehet. Osmolla oli kaksi avopiiloa, joilla oli tarkoitus treenata pitkiä haukkusarjoja ja sitä, että palkka ei tulekaan maalimieheltä vaan ohjaajalta eli minulta. Osmo ilmaisi tosi hyvin ja malttoi myös haukkua tarpeeksi pitkään. Ensi kerralla onkin jo peruskokeen “kenraaliharjoitus”!

Kekkereistä koulutuskentälle

Eilen oli kummityttömme Stellan 2-vuotissynttärit, joita vietettiin asiaankuuluvin menoin kummien ja mummien kanssa. Myös Osmo oli mukana kemuissa, koska jatkoimme suoraan synttäreiltä BSE-ryhmän tottistreeneihin Luukkiin.

      

Tottiksessa oli paikalla kolme Hullua Lehmää (Jaana, Sanna ja Tuuli) sekä kolme nuorta urosta (Asko, Dyny ja Osmo). Muut treenasivat paikalla makuuta yhden tehdessä liikkeitä. Osmon kanssa otin seuraamisen ja jättävien liikkeiden lisäksi tokon luoksetuloa takapalkalla. Vauhti säilyi takapalkasta huolimatta ja pysäytykset niin seisomaan kuin maahankin olivat harvinaisen napakat. Joka pysäytyksen jälkeen annoin Osmolle “vapaa”-käskyllä luvan pinkaista takaisin lähtöpaikkaan nakinpalan luo. Lopuksi otettiin vielä pk-noudot molemmilla esteillä. Hyppynouto oli hyvä, A otettiin myös uusintana, kun ekalla kerralla Osmo jäi esteen harjalle kyttäilemään kauempana odottelevaa Askoa…

Sunnuntaina tein Osmolle ekan jäljen sitten kisasuorituksemme. Jälki oli jotakuinkin alokasluokan tasoa eli n. 500 metriä pitkä. Kulmia oli kolme, joista kaksi viimeistä hyvin lähellä toisiaan. Maastopohja oli välillä kuivaa metsämaata ja välillä kosteaa heinikkoa. Viime aikojen takajäljille lähdöistä johtuen ylitin janan viistosti niin, että koira pääsi lähtemään helpossa kulmassa etuvasemmalle. Itse pyrin pysymään nyt selkeästi kauempana kuin kisoissa, joissa tuomari huomautti liian lähellä koiraa kulkemisesta. Toinen keppi jäi Osmolta huomaamatta kenties siksi, etten nyt jarrutellut sen etenemistä ollenkaan. Saldoksi saimme siis 5/6 keppiä, kuten kisoissakin. Hauskaa näytti kyllä taas olevan; jäljestyksestä on tainnut tulla Osmon toinen lempilaji rauniohommien ohella!

Kokemusta karttui, pisteitä ei

Tänään oli snautserikerhon järjestämä tokokisa Hyvinkäällä. Olin ilmoittanut Osmon mukaan, vaikka tiesin, etteivät voittajaluokan liikkeet ole vielä kisakunnossa. Nämä mittelöt saivat siis luvan toimia omistajan hermorakenteen testauksena sekä väliarviona tämänhetkisestä tasostamme.

< Kehään meno. Taustalla Eetu-snautseri (VOI2-tulos!).

Kolmen VOI-ryhmän paikallamakuut suoritettiin luokan aluksi, mutta sen jälkeen saimmekin odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ajan. Odotusajan Osmo vietti suurimmaksi osaksi autossa ja minä kanttiiniteltassa tuttujen kanssa jutellen ja lämpimikseni hypellen. Iltapäivän mittaan sade yltyi ja lätäköt kentällä laajenivat. Kauhulla odotin, millaiset märkäpartahepulit Osmo tällä kertaa kehässä saisikaan!

1. PAIKALLA MAKAAMINEN.  Paikallamakuuta jännitin kaikkein eniten, koska voittajaluokassa kehään mennään koirat vapaana ja pelkäsin, että Osmo lähtisi moikkaamaan muita kilpailijoita ennen ryhmäliikkeen alkua… Helpotuksekseni poitsu pysyi kuitenkin hanskassa eikä yrittänytkään lähteä omille teilleen. Myös itse liike meni hienosti ja siitä irtosikin ainoa kymppimme tänään.

2. SEURAAMINEN TALUTTIMETTA. Tässä vaiheessa satoi siis jo oikein kunnolla. Seuraaminen oli ensimmäisen suoran ajan onnettoman löysää jätättämistä, mutta sitten Osmo terästäytyi ja teki paikallaan käännökset ja sivuaskeleet hienosti. Myös juoksu- ja hidasosuus menivät hyvin. Lopputulos seuraamisesta oli 7.   

3. ISTUMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ. Liikkeestä istuminen oli ainoa liike, josta odotin täysiä pisteitä, mutta toisin kävi: Jostain syystä (ehkäpä märkä kenttä??) Osmo ei istunutkaan vaan jäi seisomaan, minkä huomasin vasta kääntyessäni itse ympäri. Onneksi liikkeenohjaaja vinkkasi, että uuden käskyn voi antaa vieläkin (en olisi tajunnut tehdä mitään, koska luulin liikkeen menneen jo nollille). Tokalla käskyllä Osmo istui ja jostain syystä tuomari verotti kaksoiskäskystä vain yhden pisteen eikä kahta, kuten kuuluisi (?). Lopputulos istumisesta siis 9. 

4. LUOKSETULO. Luoksetulossa pysähdykset menivät pitkiksi, kuten ounastelinkin. Pitää kuitenkin olla iloinen, että Osmo ylipäätään meni makuulle märkään hiekkaan! Arvosanamme luoksetulosta oli 6,5.    

5. LÄHETTÄMINEN MÄÄRÄTYLLE PAIKALLE, MAAHANMENO JA LUOKSETULO. Ruutuun lähettäminen alkoi tosi lupaavasti: Osmo pinkaisi suoraan oikeaan suuntaan ja löysi heti ruudun keskelle. Valitettavasti loppuliike meni pipariksi. Osmo ei selvästikään halunnut mennä makuulle ruutuun (märkä kenttäkö jälleen?!) vaan käskyn saatuaan tuli hitaasti takaisin päin ja lopulta ulos ruudusta. Niinpä liike meni nollille. :(

6. NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN. Hyppynoudossa kävi sama, kuin pk-kokeessa torstaina. Osmo lähti hyvin, otti kapulan – mutta jäi sitten seisoskelemaan kapula suussaan ja vaati lisähoukuttelua suorittaakseen liikkeen loppuun. Onneksi se sentään hyppäsi esteen yli myös takaisin tullessaan. Arvosana oli 7.

7. METALLIESINEEN NOUTAMINEN. Metallinoudossa Osmo kyllästyi lopullisesti tottelemiseen. Se lähti hyvin ja tarttui esineeseen, mutta pudotti kapulan paluumatkalla ja sitten alkoikin vimmattu kieriskely ja parran pyyhkiminen kapulan ympärillä… Lopulta otin kapulan ja tein Osmon kanssa lyhyen pitotreenin, koska tässä vaiheessa tuomari oli jo antanut pisteensä tai siis jättänyt ne antamatta!

8. TUNNISTUSNOUTO. Tunnari meni paljon paremmin, kuin odotin. Poitsu lähti hienosti ja haisteli esineitä suhteellisen siististi. Se otti oman palikan suuhunsa heti, kun osui sen kohdalle, mutta pudotti sen ja kävikin vielä tarkastamassa loput esineet. Sitten se poimi oikean esineen uudestaan suuhunsa ja lähti tulemaan takaisin päin - vain jäädäkseen taas aarteensa kanssa kauemmas makoilemaan. Edes uusintakäsky ei tepsinyt vaan jouduin itse liikkumaan saadakseni tunnarikapulan itselleni. Ihan kelvollisesta alusta huolimatta saimme siis tästäkin liikkeestä arvosanan 0. 

9. KAUKO-OHJAUS. Kaukokäskyt menivät kaikki kerrasta perille ja Osmo otti oikeat asennot ripeästi. Samalla se kuitenkin liikkui eteenpäin yli sallitun rajan, joten taas tulos oli 0.

10. KOKONAISVAIKUTUS. Yhteistyöstä, suorituksen yleisilmeestä jne saimme arvosanan 8, jonka tuomari Harri Laisi antoi “iloisesta ja sinnikkäästä työskentelystä”. Yhteispisteet 136 p. eli VOI0.

Snautsereiden tokomestaruuden voittivat tänä vuonna TUIJA ja BALETTI, jotka taituroivat avoimessa luokassa 165p. eli YKKÖSTULOKSEN arvoisesti! ONNEA molemmille ja kiitos Tuijalle myös tämän jutun kisakuvista! 

Vaikkei tulosta tänään tullutkaan, oli hyvä, että päätin kuitenkin osallistua. Sain todeta, että kehään meno vapaana on sittenkin mahdollista. Huomasin, missä asioissa on eniten petrattavaa. Kokemusta karttui, vaikka pisteitä ei paljon ropissutkaan!

^ Mutta nyt rentoudutaan kunnolla ja ollaan tyytyväisiä kaikkeen jo opittuun ja saavutettuun!

Aavistus oikeaan suuntaan

Noudoissa riittää haastetta, mutta onneksi edistystäkin tapahtuu! Tänään kävin EPK:n treenivuorolla Talinhuipun kentällä ja Osmo hyppäsi metrisen esteen ja kiipesi ensimmäistä kertaa jyrkän A-esteen kisakokoinen kapula suussaan! Ekoilla yrityksillä poitsu kiersi esteet, mutta kannustamalla, yllyttämällä ja itse rinnalla juoksemalla sain sen viimein tekemään, mitä toivoin. Hyppynouto saatiin kerran läpi ilman ylimääräisiä käskyjäkin, mutta jyrkällä A:lla mamin apu oli vielä enemmän kuin tarpeen.

Jos jäin paikalleni seisomaan “kiipee” -käskyn jälkeen, Osmo kiipesi esteen harjalle ja jäi sinne patsastelemaan ja ihmettelemään, että mitäs seuraavaksi pitikään tehdä. Seuraavaksi äippää tarvittiin avuksi noutokapulan etsimiseen, se kun lensi aina paljon kauemmas, kuin Osmo oletti. Viimeinen vaihe eli kapula suussa takaisin kiipeäminen oli kuitenkin kaikkein haastavin. Milloin ei kapula pysynyt suussa, milloin ei vauhti riittänyt ja milloin kyllästytti muuten vain… Mutta lopulta Osmo päätti tehdä, mitä pyysin. :D Tänään ei tahkottu yhtään enempää, vaan se yksi avustettu onnistuminen jyrkällä esteellä sai riittää. Lopuksi otin vielä yhden noudon loivemmalla A:lla, jotta viimeiseksi koiralle jäisi fiilis onnistumisesta ja oikeasta suorituksesta. Kuten jäikin.

Hidasta mutta varmaa etenemistä on tapahtunut myös tokoliikkeiden suhteen. Eilen otin kotipihalla yhden tunnistusnoudon, joka meni ihan nappiin. Osmo haisteli tosi nätisti eli ei liikutellut vääriä esineitä. Oikean esineen löydettyään Osmo toi sen reippaasti ja pureskelematta minulle. Nyt poitsu on siis selvästi hoksannut, mistä tunnarinoudossa on oikein kysymys. Jonkin aikaa harjoitellaan vielä hajuttomilla esineillä, mutta vähitellen pitäisi totuttaa koira siihen, että vaikka kaikki esineet haisevat ihmiseltä, vain oman mamman hajuinen on se oikea.

Mökkielämää

Tulin käymään Kirkkonummelta kotona “pesemässä pyykkiä, kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon” eli suomeksi sanottuna kirjoittamassa blogia. Petelläkin on nyt loma ja niinpä pieni laumamme on viihtynyt Porkkalan mökillä. Sateisten ja viileiden päivien lisäksi viikkoon mahtui myös yksi kunnon hellepäivä, jonka vietimme saaressa aurinkoa ottaen ja lukien. Pojat kävivät myös meressä viilentymässä, Osmo koko ajan ja Pete pari kertaa. Osmo kunnostautui rakkolevien noutajana ja toi niitä läjän rantakalliolle.

Osmon kanssa olen treenannut joka päivä jotakin, yleensä jäljestystä, josta olemme molemmat (siis minä ja koira) innostuneet nyt aivan valtavasti. Etenkin viimeiset kaksi kertaa ovat menneet loistavasti: Janatyöskentely on ollut ihan niin kuin pitääkin ja kaikki kuusi keppiä ovat löytyneet! Ilmaisuja pitää edelleen vahvistaa ja ensimmäisten keppien kohdalla saan jarrutella Osmoa, jottei se porhaltaisi niiden ohi, mutta suunta on mielestäni oikein hyvä. Loppupalkka tulee nykyään taskustani eikä sitä ole siis piilotettu valmiiksi jäljen loppuun. Tällä pyrin vahvistamaan Osmon käsitystä siitä, että palkka tulee tosiaan niistä KEPEISTÄ eikä pakasterasian kaivamisesta esiin… Myös esine-etsintää ollaan kokeiltu pari kertaa. Ekalla kerralla Osmo vaihtoi ekan löytämänsä esineen mielestään hauskempaan (GRRRR!!), mutta toi kyllä kaikki kolme esinettä. Eilen otin kaksi esinettä juoksulenkin päätteeksi ja ne Osmo toi hienosti mammalle asti! 

Dino-serkkua nähtiin keskiviikkona>

Tokossa ollaan kokeiltu tunnistusnoutoa, jota varten Pete sahasi minulle samankokoisia pieniä puupalikoita, joita minä käsittelen vain pihdeillä. Nyt treenataan siten, että oma kapula on ensin pitkähkössä ruohikossa yksikseen (siten että sen löytämiseen pitää käyttää nenää) ja sitten vähitellen lähempänä ja lähempänä muita palikoita. Myös ruutuun lähettämistä ollaan harjoiteltu kosketusalustan avulla. Pete on aloittanut uuden harrastuksen, johon liittyen myös Osmo on saanut uuden tehtävän. Siitä on tullut “isin pieni pallopoika”, joka ei tosin jaksa noutaa ihan yhtä montaa kertaa, kuin Pete jaksaa lyödä. Nyt saisi koirassa olla ripaus pallohulluutta!

 

Puutarhurit vauhdissa

< Oksasilppurit tauolla

Koiraleirimme on jatkunut kahden naisen ja kolmen koiran voimin täällä Espoossa. Treenien ja lenkkeilyn lisäksi olemme urakoineet myös puutarhassa. Marianne on varsinainen viherpeukalo ja hänen visionsa ja intonsa taisi hiukan tarttua meikäläiseenkin. Nyt takapihamme villiintynyt viidakko on jotakuinkin taltutettu, kukkapenkeissä on kukkia ja syreenin kuolleet oksat on sahattu pois. Mariannen hartiavoimin irtosi maasta myös siinä reilun vuoden jumittanut katajan kanto. Yhden taimikauppareissun aiomme vielä tänään tehdä, sen verran tuli innostuttua!

Arvokuljetus saapuu – kieli keskellä suuta >

Pyysin jengiä jäämään vielä yhdeksi yöksi, koska illalla on taas rauniotreenit, joita Marianne tulee (kai) mielellään ihmettelemään. Eilen kävin Osmon kanssa myös EKK:n tokotreeneissä, joissa harjoittelimme ruutuun lähettämistä kosketusalustan avulla, askelia taakse, vasemmalle ja oikealle sekä paikallamakuun sateessa. Osmolla riitti ihmeesti intoa, vaikka reenejä ja reuhaamista on riittänyt! Ainoastaan kehään siirtyminen VAPAANA tuottaa päänvaivaa: Osmo saattaa karata kierrokselle muiden koirien sekaan ihan yhtäkkiä, vaikka olisi aivan rauhassa odottanut perusasennossa vieressäni. Näitä hallittuja siirtymisiä vapaana muiden koirien viereen pitää todellakin treenata, muuten ei ole voittajaluokan kisoihin mitään asiaa!

Rimaa hipoen

Väinämöinen ja Aino

Pitkä ja monipuolinen vappuviikonloppu on ohi. Eilen vietettiin päivä kavereiden kanssa mökillä Hämeenlinnan lähellä. Osmo juoksi jyrkkää mäkeä ylös ja alas, kävi uimassa ja loikoili terassilla. Lämpömittarissa oli miltei hellelukemat ja niinpä myös isäntä uskaltautui heittämään talviturkin! 

Mitä koirat edellä, sitä ukot perässä

Illaksi minä ja Osmo ajoimme Kyröskoskelle lempilikkojamme tapaamaan ja Pete pääsi kavereiden kyydillä kotiin. Kyröskoskella Osmo jatkoi aktiivista päiväänsä peuhaamalla Hohdon kanssa ja yrittämällä epätoivon vimmalla iskeä iki-ihanaa Pimua. Yöksi ja aamuksi erotin Osmon villin mimmiliigan seurasta, koska tarkoitus oli säästää edes hiukan energiaa myös tämänpäiväistä tokokisaa varten. Jo aamulla oli kuuma ja odotin kauhulla keskipäivän paahteessa aurinkoisella kentällä pidettävää koetta. Vielä ennen suoritustamme pistin Osmon viilentymään kahluusyvyiseen ojaan…

Lavastetusti aloillaan

Suoritus meni vähän niin ja näin. Hassuja pikkumokia sattui melkoinen määrä ja koiran yleisilme etenkin seuraamisissa oli jokseenkin läkähtynyt. Tuomari Tiina Heinon pisteet liikkeistä olivat seuraavat:

1. Paikalla makaaminen 8 (Osmo liikahteli ja piippasikin loppuvaiheessa hiukan - ehkäpä silkasta myötätunnosta vieressä lakkaamatta haukkunutta kilpakumppania kohtaan…)
2. Seuraaminen taluttimetta 7 (se kuumuus… perusasennot tulivat to-del-la hi-taas-ti!)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 (seuraaminen alussa laiskanpuoleista)
4. Luoksetulo 8,5 (jarrutusmatka pysäytyskäskyn jälkeen piiiiiiiiiiiiiiitkä)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 (Tälle en voinut itsekään kuin nauraa: Osmo pysähtyi ensin hitaasti, ehkä antamani väärän käskyn seurauksena. Sitten se alkoi hämmentyneenä tai jonkun öttiäisen puraisemana rapsuttaa itseään seisaallaan ja jatkoi sitä samaa rapsuttamista aina sinne asti, kun palasin koiran viereen. Rapsuttamisen vuoksi edes viimeiseen perusasentoon ei herra ehtinyt istahtaa!)
6. Noutaminen 9 (takastulovauhti oli aavistuksen liian hidas)
7. Kauko-ohjaus 8 (jouduin toistamaan vielä koiran vieressä ollessani ekan maahan -käskyn. Itse KAUKOkäskyt menivät hyvin)
8. Estehyppy 10 (jes, yksi kymppikin irtosi!)
9. Kokonaisvaikutus 8 (tuomari totesi liikkeiden välillä hihkumisestani ja koiran kannustamisestani, että ainakin ohjaaja tekee kaikkensa, jotta koira jaksaisi…)  

Uskomattomin juttu tässä surkuhupaisassa draamassa on se, että surkeista pisteistä ja läkähtyneestä laahustamisesta huolimatta saimme kuin saimmekin sen kolmannen AVO-luokan ykköstuloksemme. Maaginen 160 pisteen raja ylittyi vaivaisella PUOLELLA pisteellä, eli hiukan tiukaksi meni! Muitakin koiria taisi helle vähän häiritä, sillä viidestä avoimen luokan kilpailijasta vain me saimme ykköstuloksen. Siten sijoituimme rimaa hipovalla ykkösellämme luokan ensimmäisiksi ja ansaitsimme TK2-koulutustunnuksen lisäksi myös pokaalin ja ruusukkeen.

BH TK2 Frekko Lordi

Osmon mielestä päivän paras palkinto oli tietysti PIMU, jota se pääsi lähentelemään kisan jälkeen järven rantaan. Pimun mielestä pallo oli kyllä monin verroin houkuttelevampi, kuin yli-innokas sulhasehdokas! Uintiretken jälkeen aktiiviloma oli lopussa ja väsynyt matkalainen pääsi autoon nukkumaan. 

Kuuman päivän kohokohta

Hidastelulla hopeasijalle!

Neljässä kehässä ja liki sadassa koirakossa riitti seurattavaa. Tosin juuri nyt taustalla näkyvässä AVO-luokan kehässä on harvinaisen hiljainen hetki.

Tänään käytiin tokoilemassa upean aurinkoisessa (Osmon mielestä ällön kuumassa) Porvoossa. Osmoa ei oikein napannut seuraaminen ja se jätättikin välillä aika tavalla. Flegmaattisuutta paikkailin sitten käskyttämällä tahallani innostavan suurieleisesti, vaikka pisteet siitä tietysti tippuivatkin. Tuomari Ossi Harjula moitti myös ohjaajan pyöreähköjä “täyskäännöksiä”! Lopputulos seuraamisesta olikin sitten vain 7. Sama laiska seuraaminen jatkui myös jättävissä liikkeissä, joista molemmista saimme sentään kasit.  

Hyviäkin hetkiä suoritukseemme mahtui: Paikallamakuu oli varma kymppi ja kauko-ohjaus, joka viimeksi tuotti suuria vaikeuksia, meni myös kympin arvoisesti! Luoksetulossa käytin ekaa kertaa kisaolosuhteissa käsimerkkiä suullisen pysäytyskäskyn sijaan ja Osmo pysähtyi mielestäni varsin hyvin. Luulin, että olisimme saaneet liikkeestä peräti ysin, mutta tuomarin näkemys oli “vain” 8,5. (Johon pitää kyllä olla tyytyväinen!) Myös noudosta saimme arvosanan 8,5, koska luovutusasento oli vino ja vauhti takaisin tullessa turhan leppoisa. Estehyppy meni sen sijaan hienosti ja siitä saimmekin täydet pisteet.

Oman suorituksemme jälkeen Osmo pääsi metsälenkille ja sammakkolampeen pulikoimaan.

Alussa liikkeiden välillä oli havaittavissa pieniä hepulin merkkejä, joten otin varman päälle ja kuljetin Osmon melkein pannasta pitäen aina seuraavan liikkeen aloituspaikkaan. Tuomari totesikin, että en oikein luota koiraan (ai miten niin muka ) ja sen vuoksi kokonaisvaikutus eli yhteistyö ym. oli vain seiska. Kokeen jälkeen kävimme lenkillä ja Osmo pääsi pulikoimaan pieneen metsälampeen, jonka toisessa päässä sammakot kuhertelivat kovaäänisesti. Koska kisaajia oli tosi paljon ja me olimme jo ensimmäisessä ryhmässä, tulosten odottelu kesti monta tuntia. Lopulta oli melkoinen yllätys, että sijoituimme 23:n avoimen luokan koirakon joukossa peräti toiseksi! Yhteispisteemme olivat 175,5, joka on ykköstulos!   

Palkinnoksi laatupurtavaa koiralle, pusuja emännälle ja hiirimatto isännälle (Pete hihkuu riemusta).

Kolmen huoneen salahakuharjoitus

Olin perjantaista lauantai-iltapäivään opekollegojen kanssa seminaarissa ja sillä välin Pete oli Osmon yksinhuoltajana. Perjantaina Osmis oli käynyt vähän väliä katsomassa ikkunassa ja vingahdellutkin välillä, kun mammaa ei kuulunutkaan töistä kotiin. Isännän tarjoamat painituokiot, sylissä köllöttely, lenkkeily ja iltapala lohduttivat onneksi aika paljon. Ja olipa Osmo saanut tehdä vähän töitäkin. Pete toteutti itse kehittämänsä “kolmen huoneen salahakuharjoituksen”, jossa Osmo etsi ja haki Peten piilottaman metallisen(!) noutokapulan ensin eteisestä, sitten makuuhuoneesta ja viimeiseksi vielä vaatehuoneesta, joka kuulemma tuotti jo hiukan päänvaivaa koiralle. Niin että kyllä se isäntäkin osaa!

Viime torstaina alkoi rauniokausi. Ryhmä on jonkin verran muuttunut, mutta myös vanhoja treenikavereita on joukossa. Osmo oli aivan tohkeissaan päästessään pitkästä aikaa kiipeilemään kasoille ja herkuttelemaan maalimiesten pakasterasioista tarjoamilla maksalaatikkomaistiaisilla. Ilmaisuhaukunhan Osmo on oppinut vasta tänä talvena hakumetsässä, joten raunioilla ilmaisua ei oltu aiemmin vielä kokeiltukaan. Siitä huolimatta haukut irtosivat hienosti ilman maalimiehen apuja. Kauden tavoitteeksi asetin melkoisen optimistisesti peruskokeen suorittamisen raunioilla ja toivottavasti myös maastossa. Sitten olisimmekin jo valmiita hälytysryhmän harjoituksiin! 

Tokoiluakin on ehditty hiukan harrastaa. Eilen treenattiin snautserikerhon hallivuorolla Konalassa. Olen vaihtanut suullisen pysähtymiskäskyn käsimerkkiin luoksetulon yhteydessä. Kokeissa saa valita, kumpaa tapaa käyttää. Nyt tuntuu siltä, että käsimerkki toimii paremmin, koska liikkeeseen Osmo reagoi nopeammin kuin ääneen. Tänään aamulenkillä harjoiteltiin hiukan “tunnistusnoutoa”, joka kuuluu voittajaluokan tottelevaisuusliikkeisiin. Ensin Osmo nouti kerran sille heittämäni kävyn. Sitten vein kyseisen kävyn paikkaan, jossa oli paljon muita käpyjä lähekkäin. Käskyllä “oma” Osmo etsi oikean hajuisen kävyn. Aluksi se ehdotti kävyn ilmaisemista maahan menemällä (kuten jälkikeppien kohdalla), mutta pienellä lisäkäskyllä se toi kuin toikin oikean kävyn minulle. Tokalla kerralla homma menikin heti oikein.

Reipas jätkä!

 Höh, eihän tätä voi edes syödä!

Osmolainen kävi tänään kahdessa AVO-luokan tottelevaisuuskokeessa Mäntässä, Seppälän ratsastusmaneesissa. Aamukokeessa poika teki muuten hienosti töitä, mutta kaukokäskyt menivät nollille ja siten lupaavasti ykköstulosta uumoillut suorituksemme putosi kakkoseksi. Jostain syystä Osmo ei millään uskonut, että maasta saa tosiaan nousta istumaan, jos mamma antaa merkin. Hiukan se nytkähti ylöspäin käskyjen kohdalla, mutta kun kolmaskaan käsky ei saanut koiraa nousemaan, osasuoritus hylättiin ja menetimme 30 pistettä. Toinen varsin kiintoisa osasuoritus oli pysäytys luoksetulon yhteydessä, jossa Osmolla oli niin kova vauhti päällä, että pysähtyminen meni lievästi sanottuna pitkäksi. Riitta Räsäsen antamat pisteet ekasta kokeesta olivat seuraavanlaiset:

1. Paikalla makaaminen 10 
2. Seuraaminen 8 (alussa pientä väljyyttä + aika tiukka arviointi)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 
4. Luoksetulo 7 (pitkähkö jarrutusmatka)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (seuraaminen väljää)
6. Noutaminen 8,5 (luovutusasento oli vino)
7. Kauko-ohjaus 0 (Osmo ei noussut istumaan)
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 9 (vaikka liikkeiden välillä maisteltiin hevosenkakkaa ja emäntä kävi hakemassa piskin takaisin töihin…)

= 150 p., 2.palkinto

Ennen toista koetta kävimme rennolla palauttelukävelyllä läheisessä puistossa. Muuten Osmo lepäili autossa ja minä söin eväitä ja seurasin alokasluokan liikkeitä. Toki myös ekassa kisassa pieleen mennyt kauko-ohjauksen alku kerrattiin pienen namipalkan kera.

Toisessa kokeessa Osmo oli aika väsynyt, olihan sillä peuhuntäyteinen viikonloppu, pitkät automatkat ja jännittävä kisa-aamu jo takana. Siitä huolimatta Osmo jaksoi keskittyä ja tehdä töitä koko suorituksen ajan. Kaksoiskäskyjä tuli kyllä selvästi normaalia enemmän. Ehkäpä juuri väsymys teki sen, että se eka käsky ei aina mennyt perille asti. Marita Packalenin antamat pisteet tokasta kokeesta olivat:

1. Paikalla makaaminen 8 (kaksoiskäsky heti liikkeen aluksi)
2. Seuraaminen taluttimetta 9,5 (reipas kaveri, hyvä kontakti!)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 
4. Luoksetulo 8 (ehkä tosiaan hiukan nopeampi pysähdys kuin ekassa kokeessa, mutta taisipa tuomareissakin olla eroa…)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 10
7. Kauko-ohjaus 9 (ennen ekaa istumaan nousua tarvittiin kaksoiskäsky)
8. Estehyppy 8 (kaksoiskäsky; jouduin toistamaan istu-käskyn hypyn jälkeen)
9. Kokonaisvaikutus 9 

= 179 p., 1.palkinto, sijoitus III

Ihan pakko spekuloida: Jos yleensä varmoista liikkeistä eli hypystä ja paikallamakuusta olisi selvitty ilman kaksoiskäskyä (eli jos antamani eka käsky olisi ollut vielä selkeämpi), pisteitä olisi tullut vielä 10 lisää… Osmoon olen kyllä todella tyytyväinen: Se teki taatusti parhaansa, ei hepuloinut ja piti hyvin kontaktin. Vasta täällä kotona, jossa väsyneen hauvan sai melkein kantaa tassujenpesulle, ymmärrän, kuinka raskas viikonloppu on sille ollutkaan – kaikesta hauskuudestaan huolimatta. Ei voi siis muuta sanoa, kuin reipas poika, hyvin tehty!

P.S. Koska pokaali oli Osmon mielestä ihan tyhmä kiitos kovasta työstä, se sai palkinnoksi myös maksalaatikkoa ja koepaikalta ostamani grillimakkaran. Ja kotona vielä herkkupateeta iltanappuloiden seassa.

Työpäivä, jippii!

Kun emännällä on vapaapäivä, Osmolla on yleensä työpäivä. Ja Osmon mielestä työpäivät ovat MAHTAVIA! Tänään hommat aloitettiin hakumetsässä. Koiralla oli vauhti päällä ja kaikki maalimiehet löytyivätkin ilman ongelmia. Myös ilmaisut sujuivat hyvin. Viimeinen maalimies oli korkean kivenlohkareen päällä ja jouduimme kiertämään tuulen kannalta paremmalle puolelle, ennen kuin Osmo sai hajun. Kierrettyään kiveä ja kurkoteltuaan nenä pystyssä maalimiehen suuntaan Osmo ratkaisi tilanteen kiipeämällä maalimiehen seuraksi kivelle… Olisin toivonut ilmaisua alhaalta käsin, mutta kävihän se noinkin .

Lepohetken jälkeen lähdimme uudestaan hommiin, tällä kertaa snautserikerhon hallivuorolle tokoa treenaamaan. Kontaktitreenit ovat tuottaneet tulosta, nimittäin seuraamiset sujuivat vaihteeksi tosi hyvin ja tiiviisti! Palkka oli tietysti sen mukainen; suoraan liikkeeseen ja hyvään katsekontaktiin ajoitettu riehuntahetki tai pakasterasian pohjallinen herkkupateeta. Liikkeestä seisomaan jääminen meni monta kertaa upean nopeaksi liikkeestä istumiseksi… Osmon muistin virkistykseksi helpotin treeniä pysähtymällä itsekin käskyn kohdalla ja antamalla sille namin ennen kuin jatkoin itse matkaa.

Otimme myös pysäyttämistä luoksetulon yhteydessä takapalkalla ja aina välillä niinkin, että Osmo sai juosta loppuun asti ennen kuin sai luvan sännätä namipurkille. Koira ei ala ennakoida pysäytystä, kun se ei koskaan tiedä valmiiksi, tuleeko pysäytyskäskyä vai ei. Hyppy ja hyppynouto puukapulalla sujuivat niin hyvin, että yksi kerta riitti. Metallinouto onnistui sekin kohtalaisesti (hieman innostaen), vaikka kerta oli ensimmäinen muualla kuin olkkarin matolla. Paikallamakuussa kaverina oli Netta, jonka isännän kanssa jutustelimme näkösuojassa täydet kolme minuuttia melkein vahingossa (suunnittelimme hiukan lyhyempää harjoitusta). Mutta niin vaan koirat pysyivät moitteetta paikallaan. Kaiken kaikkiaan siis erinomainen treenipäivä!

Ihana Nainen ja outo pikkuotus

Torstai-illasta asti meillä on ollut ilo touhottaa kotona, koulutuskentällä, metsässä ja mökillä Mariannen, Pimun ja pikku-Hohdon kanssa. Ensimmäinen ilta meni villin painin ja kovan metelin merkeissä, mutta eilisestä lähtien kaverukset ovat osanneet välillä myös ottaa rennosti. Eilen käytiin treenaamassa tottista täällä meidän kotikentällä. Paikallamakuu ja -istuminen meni hienosti, koirat olivat vierekkäin ja ohjaajat näkösuojassa. Kontaktin herpaantumista seuraamisliikkeen alussa hoidin lyhyillä katse-hyvä-nami-kuureilla eli vahvistamalla vain ja ainoastaan sitä, kun koira tapittaa ohjaajaa seuraamisen alussa perusasennossa tai yhden askelen verran liikkeessä.

Jengi kasassa 

Mariannen kanssa tuumailimme, että Osmo tuntuu tällä hetkellä tarvitsevan hyvin mustavalkoista ohjausta ja kasvatusta. Yritän siis pyrkiä joko aivan täysillä palkkaamiseen (maailman paras ja ihanin kehu/leikki/nami) TAI sitten selvääkin selvempään kieltämiseen. Yritän olla joko totaalisen välinpitämätön TAI antaa selkeitä, yksiselitteisiä käskyjä. Kaikki “harmaat” siltä-väliltä-käskyt sekä turhat, vain ohjaajan omaksi iloksi ja ajankuluksi suoritetut lörpöttelyt kuten ”mitäs me sitten tehään” tai “olipas aika taitava poika” sekoittavat koiran päätä ja saavat sen epäilemään emännän sanomisten ja tekemisten uskottavuutta.

Tuli vähän kuuma 

Eilen illalla ajoimme mökille, jossa iltalörpöttelyjen ja yöunien jälkeen tehtiin molemmille isoille koirille jäljet metsään. Ekalla jäljellä Osmo teki upeasti töitä, mutta lopetti sitten jäljestämisen omakeksimälleen juomapisteelle. Kenties jälki oli sittenkin liian pitkä ensimmäiseksi muun ihmisen kuin minun itseni tekemäksi… Tai sitten Osmo olisi tarvinnut välillä kepin ilmaistavaksi tai muun tauon ja samalla tekemistä vahvistavan palkan. Joka tapauksessa toinen jälki meni tosi hyvin ja molemmat kepitkin tuli ilmaistua.  

Isäntä ja vieraat 

Nyt ollaan taas täällä Espoossa ja toivutaan päivän koitoksista (esim. mutaan juuttunut auto ja rantaveteen pludannut koira) telkkua katsellen ja koirakolmikkoa vahtien. Osmo on tähän aamuun asti ollut kiinnostunut vain ja ainoastaan Pimusta ja jättänyt Hohto-vauvan täysin noteeraamatta. Tänään Osmo on kuitenkin yllättäen alkanut ärsyyntyä ja kyllästyä vauvelin omituisuuteen. Se vahtaa Hohtoa häntä kaarella ja niska jäykkänä ja valvoo tiluksiaan suuren epäluulon ja epävarmuuden vallassa: Hyi, toi ei oo mikään koira kun ei se haise tytöltä eikä pojalta ja yök, aikooko se JÄÄDÄ tänne ja ääk, ottaako se MUN dinosauruslelun suuhunsa… Varmasti väsymyksellä on osuutensa hermojen kiristymiseen – takana on kuitenkin monta stressaavaa ja työntäyteistä päivää! Huomenna Osmis jääkin kotiin lepuuttelemaan hermojaan Peten kanssa ja me mimmit suuntaamme Hyvinkäälle snautserikerhon vuosikokoukseen, josta Marianne, Pimu ja Hohto jatkavat edelleen kohti Kyröskoskella sijaitsevaa omaa reviiriään.

Tokoa ja temmellystä

 

Tokoilua Järvenpäässä (Kuvat: Leena Inkilä)

Tänään oltiin Järvenpäässä tokoilemassa Leenan ja Ritan kanssa. Muutaman tylsän kurinpalautuspäivän jälkeen Osmolla riitti intoa tehdä töitä kentällä. Taistelutahtoa löytyi ja palkintopatukkaa retuutettiin oikein antaumuksella. Toisaalta myös itsehillintää vaativa paikallamakuu sekä noudot toimivat mukavasti. Hyvä treeni kaiken kaikkiaan; Saimme hyviä vinkkejä mm. seraamisessa ilmenevään alkukankeuteen.

Nouto alkaa jo sujua. (Kuvat: Leena Inkilä)

Treenien jälkeen Leena haki kotoa toisen snautserinsa Ronjan ja sitten lähdimme porukalla metsään lenkkeilemään. Mimmit ajoivat Osmoa takaa kauhealla metakalla ja Osmo ei ollut aluksi ihan varma, pitäisikö sen olla rajuista naisista innoissaan vai kauhuissaan… Innostus voitti, kuten arvata saattaa, ja lopuksi Ronja joutui oikein komentamaan Osmoa pois kimpustaan.  

   

Jippii! Tytöt jahtaa! (keskimmäiset kuvat: Leena Inkilä) 

Kotona Osmo on riutunut viimeiset pari päivää vähällä huomiolla. (Tosin vain emännän toimesta – iskä on ollut paljon kivempi kun ottaa kainaloon ja rapsuttaa ja painii…)  Kynsien leikkuu ja turkin huolto on ollut oikeastaan ainoa huomio, josta koira on saanut “nauttia” sisätiloissa. Lenkillä Osmo on joutunut kulkemaan ketjupannassa ja lyhyessä hihnassa ja kuuntelemaan mamman ärähdyksiä, jos (ja kun) hihna on kiristynyt tai hepuli yllättänyt. Sitäkin mahtavampaa olikin tänään treeneissä, kun sai taas taistella mamin kanssa ja vieläpä luvallisesti!

Patukka ja pingviini saivat kyytiä! (Kuvat: Leena Inkilä)

Hepulien suhteen ennakointi on toiminut melko hyvin. Olen ottanut tosissani pienimmänkin vihjeen pian alkavasta riehuntanäytöksestä ja pysäyttänyt poitsun jo siinä vaiheessa, kun se vilkaisee ilkikurisesti minuun ja hypähtää sivulta eteeni. Tänään aamulenkillä Osmolle riittikin vaihteeksi pelkkä ärähdys varoitukseksi eikä varsinaista kädenvääntöä (ÄRR-MURR-VÄYVÄY-PERRRRKELE!-ÄRR-VIELÄKÖJATKUU!?!!!?-VÄY-UIK!) tarvinnut käydä ollenkaan. Kurinpalautuksesta on ollut hyötyä muutenkin: Esim. muiden koirien ohitukset ovat sujuneet kerrassaan loistavasti! Ainoastaan Osmon inhokkikaveri (vai lempivihollinen) eli Osmoa nuorempi ja aina yhtä sinnikkäästi räyhäävä lapinkoirapoika, aiheutti kiihtynyttä hihnan päässä poukkoilua.

Kiitos vielä Leenalle hauskasta treeni- ja lenkkiseurasta sekä loistavista kuvista! (Tahtoo kans järkkärikameran!!!)

Eväsretkellä

  

Upean talvisään kunniaksi minä ja Pete pakkasimme aamulla reppuun eväsleivät, kaakaotermarin ja mukit ja suuntasimme Nuuksion eräpoluille koiraa ulkoiluttamaan. Pirkon näyttämä reitti Isoantiaan ympäri löytyi ja ne muutamat ylimääräiset lenkitkin menivät sopivasti kuntoilun piikkiin. Evästaukoineen lenkki kesti yli kaksi tuntia, joten eipä ihme, että Osmokin saatiin kerrankin väsytettyä!

     

Lumessa loikkimisen lisäksi Osmo pääsi myös etsimään vuoroin isäntää ja vuoroin emäntää. Vauhti oli melkoinen ja ilmaisut raikuivat tosi komeasti. Yksi uudenlainen piilokin saatiin testattua, kun kipusin piiloon hirvimiesten (?) ampumatorniin (?). Osmo juoksi tosi kovaa tornin ohi ja pysähtyi sitten tarkentamaan. Muutaman kojun ympäri juostun kierroksen jälkeen se oivalsi, että ihmishaisu tuleekin YLHÄÄLTÄ. Kun häntä alkoi viuhtoa hurjasti löydön merkiksi ja Osmo kurkotteli oikeaan suuntaan, kehuin sitä hillitysti ja rohkaisin siten aloittamaan ilmaisun. Ja niin mamma saatiin haukuttua alas piilosta.

     

Eilen kävimme talven ekoissa hallitreeneissä snautserikerhon vuorolla Konalassa. Osmo hösläsi ja intoili muista koirista melkoisesti, mutta teki kuitenkin työt varsin mallikkaasti. Etenkin paikallamakuu (häiriön alla ja ohjaajan ollessa näkösuojassa) vaatii säännöllistä treenaamista, ennenkuin uskaltaudumme AVO:n kokeisiin. Siksi päätin maksaa treenimaksun ja käydä myös jatkossa tokoilemassa lauantai-iltaisin hallilla.

Osmo nostaa rautaa

Olkkaritreenit ovat näillä keleillä in!

Työt kahden viikon joululoman jälkeen ovat taas alkaneet, mikä on näkynyt heti blogipäivitysten määrässä. Iltapäivisin ja iltaisin olemme kuitenkin ehtineet myös treenaamaan tokoliikkeitä, lenkkeilemään sekä peuhaamaan koirapuistossa. Paikallamakuuta ollaan harjoiteltu vain sisällä, koska Osmon mielestä liukas loskakenttä on niin ällö, ettei siihen voi edes istua! Ruutuun lähettäminen sekä luoksetulo pysäytyksen kanssa ovatkin olleet tämän viikon hittejä, niissä kun ei tarvitse maata tai istua juuri yhtään.

 

Eilen saavutimme yhden treenitavoitteistamme, kun Osmo teki ensimmäisen täydellisen metallinoutonsa! Tämä on hieno saavutus, kun miettii, mistä pisteestä siihen on n. puoli vuotta sitten lähdetty: Aluksi Osmo ei suostunut koskemaan koko kapulaan, vaan suu piti avata, sulkea ja pitää kiinni mamman avustuksella (tietysti koko ajan hurjasti kehuen). Vähitellen pääsimme siihen pisteeseen, että Osmo suostui omatoimisesti avaamaan suunsa, kun tarjosin sille metallikapulaa ja annoin noutokäskyn. Maasta Osmo ei kuitenkaan halunnut kapulaa poimia, vaikka aina välillä sitäkin tietysti kokeiltiin. Eilen Osmo nosti sitten ensimmäistä kertaa kapulan jaloistani ja siitä rohkaistuneena kokeilin saman tien myös kokonaista noutoa - joka menikin kaikeksi yllätykseksi heti oikein! Kentällä samaa kokeillaan tietysti vasta sitten, kun olkkariharjoitukset sujuvat joka kerta kuin vettä vaan.

Huippuhauska treenireissu

Rakkautta ilmassa…

Lähdimme Osmon kanssa keskiviikkona parin päivän extempore-maaseutulomalle ja autoilimme itsemme Kyröskoskelle Pimun luo. Pimu on Osmon ikäinen, leireiltä ja kisareissuiltakin tuttu iki-ihana ja yltiöinnokas snautserineiti. Koirien lisäksi myös me emännät olemme ystävystyneet ja saaneet toisistamme varsinaiset hengen-heimolaiset. Kuten arvata saattaa, reissusta tulikin siis tosi hauska ja antoisa niin koirien kuin ihmistenkin kannalta katsottuna.

Pimun lohikäärmelelu sai kyytiä mutta selvisi ehjin nahoin

Osmo ja Pimu juoksivat ja painivat riemusta villeinä sekä ulkona että sisällä aina, kun vaan saivat siihen tilaisuuden. Ensimmäisenä päivänä Osmo oli Pimusta niin haltioissaan, ettei kyennyt millään hillitsemään lanneliikkeitään… Alkuhuuman hieman laannuttua kaverukset leikkivät tosi sopuisasti ja tasaveroisesti.

  

Kaikkina päivinä kävimme myös treenaamassa läheisellä palveluskoirakentällä sekä metsässä. Erityisen tyytyväinen olen hakutreeneihin, joissa Osmo otti ison harppauksen eteenpäin ilmaisujen suhteen. Ensimmäistä kertaa Osmo ilmaisi maalimiehen haukkumalla ja vieläpä ilman erillistä kehotusta.

Tottispuolella seuraaminen sujui vaihtelevasti, mutta muuten olen Osmon työskentelyyn tosi tyytyväinen. Treenasimme AVO-luokan toko-liikkeitä, jotka alkavat nyt olla aika mukavasti kasassa. Lisäksi otimme joitakin ruutu-treenejä sekä hyppynoudon alkeita. Myös palveluskoirapuolen metrisen esteen Osmo ylitti ensimmäistä kertaa koskematta esteeseen lainkaan! Pimu ja Marianne treenailivat VOI-luokan liikkeitä, kuten ruutua ja pysäytyksiä luoksetulon yhteydessä. Noudotkin Pimu osaa tosi upeasti. Parivaljakon iloista yhteistyötä, koiran loputonta virtaa ja ohjaajan periksiantamattomuutta voi vain ihmetellä!  

Kiitokset isäntäväelle, Louhikäärme mukaanlukien!