Lumipaakkuja anturoiden välissä?

Espooseenkin saatiin viimein kunnon talvisää! Olemme reippailleet paukku-pakkasessa ja nauttineet lumisista maisemista. Eihän sitä muuta aktiviteettia elämään edes kaipaisi, mutta töitäkin on riittänyt kiireeksi asti. Nyt on numerot vihdoin annettu ja joulujuhlalaulut harjoiteltu. Enää kaksi aamupäivää ja kaksi joulujuhlaa töissä - ja sitten alkaa parin viikon loma!

Lomalla aiomme ulkoilla entistäkin enemmän ja tavata monia ihania ihmis- ja koiraystäviä. Sosiaalisen elämän ja lenkkeilyn vastapainoksi aion pötkötellä peiton alla hyvien kirjojen ja suklaarasioiden välissä.

Leppoisaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta! 

On jäänyt bloggaaminen niin vähälle, että harkitsin jo koko sivustosta luopumista… Sitten totesin, että haluan säilöä Osmiksen kuulumisia vaikka ihan vaan itseäni varten. Mutta paineita en aio blogin päivityksestä ottaa!

Syksy on ollut rankka niin töissä, kuin kotirintamallakin. Peten kanssa päädyimme moninaisten vaiheiden ja pitkän ja perusteellisen pähkäilyn jälkeen laittamaan “lusikat jakoon”. Osmo sai jäädä emännän kanssa tuttuun pesään asustamaan. Isäntää hauva näkee viikonloppuisin sekä tietysti silloin, kun mammalla sattuu olemaan paljon iltamenoja. Mukavaa on ollut se, että kaikesta raskaudestaan huolimatta prosessi on sujunut rauhallisesti ja sopuisasti.

Osmon kanssa olemme tietysti jatkaneet treenailua ja lenkkeilyä vanhaan malliin. Rauniokausi loppui pari viikkoa sitten. “Todistustenjakotilaisuudessa” Osmoa kehuttiin tasaisen varmaksi suorittajaksi. Koira on motivoitunut ja hyvin ohjaajansa hallinnassa. Ilmaisut ovat menneet kaudella ison harppauksen eteenpäin. Jatkossa Osmolle suositeltiin yhä vaikeampia “monivalintatehtäviä” ja muutenkin loppukoetasoisia treenejä. 

Räntä- ja vesisateen ohella treenaaminen on ollut vaihteeksi siistiä sisätyötä!

Hullut Lehmät eli oma tottisryhmämme EPK:ssa ryhtyi diivailemaan vuokraamalla marras-, joulu- ja tammikuuksi sisävuoron espoolaiselta treenihallilta. Nyt ollaan saatu siis harjoitella vaihteeksi kuivin tassuin! Tottikset sujuvat Osmolta vanhaan tuttuun tyyliin iloisesti ja suhteellisen varmasti. Liikkeestä seisomaan jääminen on jäänyt selvästi unholaan, sitä kun ei ole vielä pk-tottisten alokasluokassa, mutta ei enää tokon voittajaluokassa… Hyppy/a-estenoutoja en ole treenannut ollenkaan, koska Osmo oirehtii välillä kyynärpäätään. Toki matalalla hypyllä liikettä voi pitää koiran muistissa. Tasamaanouto sujuu hienosti.

Ensi viikonloppuna aloitamme talvikauden pelastushakuharjoitukset maastossa. Osmo mahtaa olla fiiliksissä päästessään taas etsimään “ukkoja”!

Ensimmäinen pidempi duunipuristus päättyi Tarinoiden Yöhön, jota koko koulu vietti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä (siis viime viikolla). Tarinoituamme ja pidettyämme työpajoja näyttelijöiden, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden kanssa alkoi vitos-kutosten yöleffa ja sitten “nukkuminen”. Itse sain kunnian valvoa viidesluokkalaisten tyttöjen unta liikuntasalissa. Ne muuten ymmärsivät ohjeeni tosi hienosti: Saa valvoa ja kuiskutella vaikka koko yön, kunhan MÄ en herää! Ja näin tapahtui!

Tarinoiden yön jälkeen alkoi parin päivän syysloma, joka kului nopeasti mutta mukavasti

Pimu mummoili sohvalla ja antoi nuorison meuhkata keskenään.

koiran kanssa treenaillessa ja ystäviä ja sukulaisia tavatessa. Osmon mielestä parasta koko lomassa oli Hohto, joka on sen mielestä vaan niin kuumaa hottia, ettei paremmasta väliä. Pimua ei tunnu yhtään harmittavan, että sen poikaystävä on vaihtanut nuorempaan naiseen… 

Pimu oli minun ja Mariannen kanssa yhtä mieltä siitä, että tärkeintä lomalla on saada nukkua pitkään, syödä hyvin ja parantaa maailmaa pähkäilemällä kaikkia mahdollisia ja mahdottomia parisuhteita. Punaviiniä Pimulle ei sentään tarjoiltu. Onneksi on upeita ihmisiä ja reippaita koiria lähipiirissä järkeistämässä elämää!

Osa porukasta on jo löytänyt paikalle.

Eilen vietettiin jo perinteeksi muodostunutta Frekko-päivää, tällä kertaa Nuuksiossa. Paikalle saapui 9 aikuista, 2 lasta sekä 11 koiraa. Mukava ja reipas pikkukaveri oli Anna-Maijan nuorimmainen, 4 kk vanha snautserityttö Gemma. Osmo ja Gemma löysivät toisistaan hyvät peuhukaverit ja minä pääsin taas lisäämään pentukuumettani…

Retkikunta lähdössä Ruuhijärvelle

Aamuteen ja omenapiirakan jälkeen lähdimme porukalla metsälenkille Ruuhijärven ympäri. Anna-Maija jäi vanhempien koiriensa kanssa mökille odottamaan Tytin ja Matin perhettä saapuvaksi. Pikku-Gemma sen sijaan lähti meidän muiden kanssa metsälenkille ja olikin esimerkillisen reipas lapsukainen….  

…Kunnes huomasimme yhtäkkiä, että Gemma ei ollutkaan enää muun lauman mukana. Huutelimme ja viheltelimme pentua ja osa porukasta lähti samaa reittiä takaisin mökille. Lopulta etsintäpartio sai soiton mökiltä: reipas snautserilapsi oli ilmaantunut takaisin. Gemma ei tainnut aluksi huomata ollenkaan, että sen oma lauma oli jäänyt mökille. Huomattuaan emäntänsä puuttuvan joukosta se oli sitten kääntynyt takaisin ja seurannut muutaman kilometrin matkan omia jälkiään mökille. Neuvokas muksu – mutta olisi se voinut ilmoittaa jollekulle, että lähtee takaisin!

Ruuhijärvi kylpi syysauringossa.

Osmo poseeraa.

Me kiersimme yhteensä n. 5 kilometrin mittaisen Ruuhijärven lenkin loppuun ja palasimme sitten mökille saunomaan ja syömään. Seikkailunsa jälkeen jopa Gemmalla oli vielä runsaasti virtaa jäljellä. Se olikin Osmon mielestä kaikista hauskin peuhukaveri mökillä. Myös Luru-sisko kelpasi leikkikaveriksi, mutta pentu taisi tällä kertaa olla Osmon suosikki. Mökin “isännät” eli Outin koirat Nalle ja Leevi olivat sen sijaan melko jännittäviä Osmon mielestä. Varsinkin Leevi murisi pikkuveljelle aina ohi kulkiessaan, mutta onneksi Osmo ymmärsi väistää isompaansa, eikä suurempia rähinöitä syntynyt. Muutenkin päivä oli ihmeellisen rauhallinen, vaikka paikalla oli yli kymmenen snautseria!

Liki kuuden tunnin retken jälkeen niin ihmiset kuin koiratkin olivat tyytyväisiä. Kiitokset vielä Outille mainion tapaamisen järjestämisestä  ja kaikille mukana olleille mukavasta seurasta! Paikka oli upea, seura loistavaa, ruoka erinomaista ja sää syksyn upeimpia. Eipä olisi Frekko-tapaaminen paremmin voinut sujua!  

Helka - erilainen nuori.

Pete ja pentu.

Osmon emäntä on ollut viime aikoina todella kiireinen ja lisäksi laiska bloginpäivittäjä. Onneksi se ei tarkoita, että Osmon elämässä ei tapahtuisi mitään! Raunioilla ollaan treenattu joka viikko ja lisäksi on tietysti lenkkeilty. Tottistakin on harjoiteltu aina silloin tällöin, kun Osmo on ollut mukana kouluttaessani nuoria koiria EPK:n alokasryhmässä.

Pelastushaun peruskokeen pimeäosuus meni Osmon osalta huippuhyvin, mutta mamma mokasi. Lähdimme kiertämään alueen rajoja ja noin kymmenessä minuutissa Osmo oli löytänyt ja ilmaissut erinomaisesti kaksi ensimmäistä maalihenkilöä. Sitten tuli emännän vuoro sooloilla… Koira oli jostain syystä tosi kiinnostunut eräästä puusta, nosti kuonoa kohti puun latvaa ja nousi jopa runkoa vasten “seisomaan”. Siitähän innostuin itse kuvittelemaan, että puussa on maalihenkilö. Sitten aloitin erittäin tehokkaan koiran painostamisen lähettämällä sitä uudestaan kyseistä puuta kohti. Lopulta Osmo ei keksinyt muuta, kuin haukahtaa muutaman kerran mamman mieliksi ja niin elämämme ensimmäinen virheilmaisu oli valmis ja koesuoritus hylätty.

Ehkä jännitys sai harkintakykyni katoamaan tyystin – pitäisihän minun jo tietää, että Osmo kyllä haukkuu, mikäli lähellä on ihminen. Testaaja harmitteli typerää ohjaajaa, joka painosti koiransa virheilmaisuun. Ja typerä ohjaaja lupasi pyhästi, ettei enää koskaan painosta koiraansa ja arvaile itse piiloja, vaan luottaa vain ja ainoastaan taitavaan koiraansa! Koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, saimme jatkaa etsintää ja nostaa vielä kolmannen maalihenkilön piilosta. Osmo jaksoi tehdä hienosti töitä ja ilmaisi viimeisenkin piilon hienosti. Testaajana ollut Tea totesi lopuksi, että meidän kannattaa ehdottomasti tehdä pimeäkoe vielä tänä syksynä, koska koira on aivan valmis. Ohjaajakin voisi olla ensi kerralla hiukan viisaampi ja luottaa koiraansa!

Tänään lähdetään mökille ja kokeillaan pitkästä aikaa jäljestämistä. Sitä ennen meikäläinen tutkii tämän syksyn pelastuskoetarjontaa. Pimeäkokeeseen pitää luultavasti lähteä vähän kauemmas, koska ESPY ei niitä enää tänä syksynä järjestä.

Torstaina oli raunioetsinnän peruskoe, jota olen viime viikon treeneissä ilmenneen laukausepävarmuuden vuoksi odottanut suuren jännityksen vallassa. Koiran nenään, etsimismotivaatioon ja hallittavuuteen luotin täysin, mutta laukauksien vaikutus Osmon itsevarmuuteen jännitti. Keskiviikon treeneissä Osmolle tehtiin helppo ja hauska harjoitus ilman ampumisia. Se tekikin ilmeisen hyvää niin koiran, kuin emännänkin itseluottamukselle (kiitos Jennin, Seijan ja treenikavereiden!).

Aluksi testattiin kaikkien kokeeseen osallistuvien koirien luoksepäästävyys ja ketteryys. Samalla arvottiin suoritusjärjestys. Sitten vain istuskeltiin ja odoteltiin ja juteltiin ja jännitettiin omaa ja toinen toistemme vuoroa. Pelastuskoirapuolella ei koskaan kilpailla, joten ilmapiiri on kaikissa kokeissa tosi lämmin ja kannustava. Muiden onnistumisissa ja epäonnistumisissa eletään mukana iloiten ja harmitellen. 

Syystunnelmissa mökillä

Viimein koitti meidän vuoromme. Alueelle siirtymisen aikana testataan koiran hallittavuutta. Osmo toimii hienosti “yhessä”-käskyllä, joka tarkoittaa meillä vapaamuotoista seuraamista. Seuraamisen aikana ammuttavaan laukaukseen Osmo reagoi kulkemalla melkeinpä enemmän takanani kuin sivullani. Itse koetin olla mahdollisimman kuuro eli reagoimatta mitenkään koiran mielestä jännittäviin pamauksiin. Etsintäsuunnitelmaa arvoin moneen otteeseen ennen kuin päätin, että aloitamme yläkasasta ja etenemme sitten keski- ja pitkällekasalle. Savu, meteli ja alueella tynnyreitä hakkaavat “työmiehet” eivät häirinneet Osmoa ollenkaan, mutta ensimmäisiin laukauksiin se reagoi pysähtymällä pariksi sekunniksi kuulostelemaan. Kun mamma ei näyttänyt välittävän laukauksista, Osmo päätti jatkaa hommia ja loppujen lopuksi sen työkyky ja etsimisinto säilyivät hyvin.

Eka maalimies löytyi meille aivan uudesta piilosta, treenikopin takana olevasta “jääkaapista”. Ilmaisu oli erittäin selkeä, kun Osmo haukun lisäksi raapi kaapin metalliovea. Sitten siirryimme keskikasalle, jossa testaaja myös pyysi minua pysäyttämään koiran, mikä on osa hallittavuustestiä.  Osmo oli upeasti kuulolla ja totteli heti. Keskikasan puolen välin tietämillä koira sai hajun toisesta maalihenkilöstä ja suunnisti sitten vauhdilla alueen reunaan, jossa se ilmaisi rinteessä olevan, karhunpesäksi kutsutun maakolon. Toinen maalimies oli löytynyt!

Sitten jatkoimme alakasalle. Matkalla koira tarkisti vielä yhden kaivon, muttei ilmaissut mitään. Kävimme alakasan huolellisesti läpi, mutta vasta sen perimmäisessä päässä Osmosta näki, että sillä on vainu. Itse tein siinä vaiheessa sen mokan, että juutuin paikoilleni koiraa tarkkailemaan enkä liikkunut helpottaakseni sen työtä. Usein hajut nimittäin pyörivät alueella yllättävästikin, jolloin tarkennuskierros voi auttaa koiraa huomaamaan, mistä jonkin hajun lähteelle pääsee. Onneksi Osmo ei välittänyt tumpelosta mammasta vaan selvitti itse arvoituksen. Pitkällisen tarkennuksen jälkeen se kiipesi kiven kautta erään rakennelman katolle ja haukkui sitten katolla olevaa ovea. Ja totta tosiaan – siellä se viimeinen maalihenkilö oli!

Peruskoe plakkarissa!

Ohjaajan epävarmuudesta ja päättämättömyydestä johtuen etsintäsuunnitelma arvioitiin tyydyttäväksi, mutta kaikista muista osioista saimme arvosanan 2 eli hyvä. Testaaja (Kati) kehui hallittavuus- ja tottelevaisuusosuuden olleen päivän paras. Hän myös kehui yhteistyömme toimivuutta. Kuulemma minulla on hyvä suhde koiraan ja meillä näyttää olevan mukavaa yhdessä (niin kuin onkin!). Nyt voin halutessani kirjoittaa luovutussopimuksen, jolloin Osmosta tulee väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoira. Ja tottahan aion sen allekirjoittaa - yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on mielestäni yksi tämän harrastuksen pääasiallisista tarkoituksista.

Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.

Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.

Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… ;) 

Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!

Eilen alkoi taas duuni, mutta harrastusta se ei saa häiritä! Kuten ennenkin, arki hahmottuu töiden ja treenien mukaan. Vakitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja lisäksi kokoonnutaan satunnaisesti Hullujen Lehmien jengillä jäljestämään, etsimään esineitä tai tottistelemaan. Toko jäänee entistäkin vähemmälle emännän motivaatio-ongelmien vuoksi, vaikka viikonloppuna startataankin snautsereiden mestaruuskisoissa. Jälkikokeisiinkaan ei ole vähään aikaan asiaa, koska en halua rasittaa Osmon kyynärniveliä pk-esteillä. Maastossa ja raunioilla harjoitellaan entiseen malliin, koska siitä nauttivat niin koira, kuin emäntäkin!

Viimeksi lauantaina kävimme Jaanan ja Askon kanssa Kattilajärventien maastoissa treenaamassa. Osmo jäljesti erittäin innokkaasti, mutta sen verran tuli hutiloitua, että kaksi keppiä jäi metsään. Janan ja kulmat koira teki kuitenkin hyvin. Molemmat missatut kepit olivat jäljen alussa, toinen ihan alussa ja toinen (kolmoskeppi) haasteellisessa paikassa jyrkän alamäen alla. Kallioinen mäki oli tosi liukas ja meikäläinen joutui keskittymään lähinnä pystyssä pysymiseen, jolloin koiran lukeminen jäi vähemmälle… Siinä se sitten taisi mennä se keppi!

Myös esineilläkin oli pulmia. Eka lähetys oli hyvä ja Osmo toi takarajalta esineen ilman ongelmia. Tokaa esinettä se ei sitten löytänytkään, ennen kuin lähdin vähän opastamaan. Kolmas esine vedettiin motivaatiotreeninä siten, että jätin Osmon istumaan lähetyslinjalle, juoksin alueen toiseen päähän viemään esineen ja palasin sitten lähettämään koiran. Ja tulipahan vauhdikkaasti se esine, vaikka koira olikin jo ihan puhki. Ekaan kisastarttiinsa valmistautuva Asko teki sen sijaan kertakaikkisen hienoa työtä ja toi kaksi esinettä noin kahdessa minuutissa!  Tekemäni erittäin haasteellinen jälkikin oli sille ihan helppo nakki! Estenoudot vielä kuntoon, niin kyllä alkaa koulareita tipahdella! Hyvä, Jaana ja Ake!  

Seuraavana päivänä treenattiin Leenan ja Ritan kanssa tokoa. Leena teki kisamaisen treenin, toisin kuin minä. Palkkasin pienistä osasuorituksista ja korjasin huonosti menneitä liikkeitä montakin kertaa. Aikomukseni oli tehdä joka päivä ennen kisoja kaukokäskyjä etenemisesteen kanssa, yksi tunnari isolla palikkamäärällä sekä ruutu, mutta taisipa tuokin jäädä aikomukseksi… Voin kertoa, että odotukset EIVÄT ole korkealla lauantain snautserimestiksien suhteen. Mutta voihan sitä aina keskittyä  yleisön viihdyttämiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Osmo lempityössään vuosi sitten. Kuva: Lilli Weckmann

Keskiviikkona aloitettiin uusi rauniokausi. Sekä koira, että emäntä olivat aivan fiiliksissä päästessään pitkästä aikaa tutun porukan kanssa pelästyshommiin. Viime keväänä Osmo paineistui ampumisista ja niinpä paukkujen kanssa on edetty koko syksy tosi varovasti. Olemme yrittäneet saada koiran yhdistämään laukauksen radalle pääsemiseen eli hauskuuteen. Nyt teimme pari näkölähtöä, joiden yhteydessä ammuttiin. Maalimies otti kontaktin koiraan ja kipaisi piiloon. Heti maalimiehen kadottua näkyvistä ammuttiin kauempaa laukaus, minkä jälkeen lähetin koiran etsimään. Homma sujui hienosti eikä Osmo reagoinut pamauksiin kuin kääntämällä päätään. Etsintä sujui vauhdikkaasti (ekalla kerralla intoa oli niin paljon, että elukka pinkaisi riemuissaan piilon ohi…) ja ilmaisut olivat paremmat, kuin pitkiin aikoihin!

Kahden näkölähdön lisäksi oli kaksi valmiiksi piilossa olevaa maalihenkilöä, toinen kaivossa (ilmaisu tosi hyvä!) ja toinen kiviröykkiön alla (pitkähkö tarkennus ja ilmaisu katkesi välillä koiran yrittäessä ängetä piiloon sisälle). Kaiken kaikkiaan treeni oli kuitenkin niin onnistunut, että innostuin jo kyselemään paikkaa syyskuun rauniokokeesta. Tarkoitus olisi saada myös maastokokeen pimeäosuus suoritettua tänä syksynä. Sitä varten pitäisikin alkaa jo järjestellä pimeätreenejä jollain porukalla!

Soveltuvuuskokeessa 6.10.07. Koe on 2 vuotta voimassa, joten peruskoe pitäisi saada tänä syksynä suoritettua! Kuva: Lilli Weckmann

Emäntä ja koira bongasivat lintutornia kuvaavan isännän.

Kävimme lauantaina retkellä Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Paikka on mitä mainioin retkikohde. Ihania rantakallioita riittää, maisemat hivelevät silmää ja matka taittuu mukavasti vuoroveneellä. Panostimme takuuvarmaan ohjelmaan eli auringonpalvontaan, uimiseen, eväiden syömiseen ja romaanien lukemiseen. Osmo panosti uimiseen. Se pääsi myös kiipeämään lintutorniin ja kummastelemaan lammasta, joka toljotteli pelottavasti aitauksestaan.

Uroksia Porvoossa

Tänään tempaisimme jälleen ja hurautimme Porvooseen. Ensin mentiin eräälle kirkasvetiselle hiekkakuopalle uimaan, syömään eväitä ja vähän trimmailemaan koiraa. Sitten suuntasimme idylliseen vanhaan kaupunkiin ja jokivarteen kuin oikeat turistit. Tokoa pitäisi tietysti treenailla, mutta viimeisellä lomaviikolla ja näillä helteillä retkeily houkuttelee jostain syystä vähän enemmän… Iltalenkin viileydessä tehdään aina jotain, eilen ruutua ja tänään luoksetuloa. Huomenna on vuorossa ainakin tunnari ja metallinouto. Ja ehkäpä ennen niitä joku hauska retki!

Kolme partanaamaa treenien jälkeen

Ollaan taas mökkeilty koko viikko. Maanantaina treenikaverikseni saapui Leena vauhdikkaiden snautserimimmiensä Ritan ja Ronjan kanssa. Myös Jaana ja Asko tulivat illalla jälkitreeneihin. 

Osmon jäljestys sujui todella vauhdikkaasti, mutta vauhtiin nähden ihmeen hyvin. Se oli viimeinen neljästä koirasta ja keräsi kateellisena kierroksia aina, kun joku muu haettiin autosta hommiin. Leena oli tehnyt reilun puolen kilometrin jäljen, jolta Osmo löysi 5/6 keppiä. Myös Rita ja Ronja pääsivät kokeilemaan jälkihommia ja varsinkin Ronja tuntui olevan elementissään. Askon työskentelyä oli mahtava seurata – se selvisi upeasti kulmista ja vaikeasta kallion ylityksestä ja näytti hienosti kaikki Jaanan piilottamat kepit, senkin, jota Jaana itse ei muistanut piilottaneensa!

Treeni-illan päätteeksi Osmo saattoi tytöt junalle.

Leena jäi koirineen yöksi, koska tiistai-iltana oli tarkoitus treenailla tokoa. Aamupäivällä tehtiin esineruutua ja jälkeä kaikkien koirien kanssa, mihin vierähti tietysti melkoisesti aikaa. Osmon esineruudussa riitti häiriötekijöitä (mm. naapurimökin koira) ja janaharjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin. Yksi syy koiran tavallista surkeampiin suorituksiin oli varmaan väsynyt ja kiukkuinen emäntä, mutta ikävä kyllä syytä voi hakea myös kipeistä kyynärnivelistä. Järjetön säntäily tyttöjen kanssa kallioilla taisi olla sittenkin liikaa. Inhottavaa, että koiran liikkumista pitää tällä tavalla varoa!

Kivut näkyivät selvästi vasta illalla, kun otimme hieman tokoa Kirkkonummen kentällä. Luoksetulossa Osmo lähti maasta liikkeelle todella vaivalloisesti ja samalla menivät emännän treenihalut ihan kokonaan. Leenalta sain kuitenkin pari hyvää vinkkiä tokon treenaamiseen. Tunnaripalikoille päätä pahkaa ryntääminen ja hätiköiminen loppui, kun laitoimme palikoita moninkertaisen määrän normaalin kuuden sijaan. Tässä runsauden pulassa Osmo ei “arvannut” hampaillaan heti ekaa palikkaa, vaan haisteli tosi nätisti, kunnes löysi oikean kapulan. Sama temppu toimi erittäin hyvin myös seuraavana päivänä mökillä. Palautusvauhtia (kaikissa noudoissa) voisi hakea lisää vapauttamalla koiran heti, kun se lähtee juoksemaan kapula suussa kohti. Palautusasentoa hinkataan sitten ihan erikseen.

Vapaa-aikaa vietettiin veneilemällä.

Yhden jäljen tein Osmolle vielä torstai-iltana, mutta sen se sohlasi läpi niin ylenpalttisella innolla, ettei keppejä ehtinyt juuri löytyä. Harhajäljilläkin käytiin kääntyilemässä ja varsinaisen jälkiliinan puuttuessa jostain tempaisemani nylonnaru hiersi käsiini kunnon rakot koiran kiskoessa jäljellä tuhatta ja sataa (myös väärään suuntaan). Ja jollei muka olisi muutenkin jo sapettanut, onnistuin vielä telomaan polveni kivikossa kaatuillessani. Kaikesta huolimatta olen ihan yhtä hulluna tähän lajiin, kuin koiranikin! 

Pojat ottivat saaressa rennosti.

Treenailun lisäksi uimme ja retkeilimme oman lauman kesken. Laivakoira pääsi ensi kertaa tänä kesänä myös vesille, kun veneen moottori oli taas pitkästä aikaa toimintakunnossa. Saaressa oli mukava uida ja köllötellä kalliolla. Tänään saaristoretkeily jatkuu täällä Espoossa, kun lähdemme piknikille Vasikkasaareen.

Jälkifiilistelyä SM-tokoista. Kuva: Minna Saarinen

Omatoimisen aktiivinen Hullujen Lehmien treeniporukkamme on aloittanut jälleen yhteiset treeninsä. Torstaina kokoonnuttiin vaihteeksi maasto-harjoituksiin Tuusulaan. Ohjelmassa oli jäljestystä ja esine-etsintää. Ensin tallattiin jäljet  ja niiden vanhentuessa treenattiin esineitä.

Osmolla oli viimeksi eli joskus talvella vaikeuksia vieraiden esineiden kanssa, joten halusin vieraita, mutta helppoja esineitä (hanska, rukkanen ym). Toinen pulma on ollut edellisten koirien hajuilla säntäily, minkä vuoksi halusin jonkun koiran ruutuun ennen omaa vuoroamme. 

Esineruudussa Osmo teki hommia hyvin, joskaan ei ihan yhtä vauhdikkaasti ja tehokkaasti, kuin viimeksi mökillä. Dyny oli käynyt ruudussa ennen Osmoa, mutta tällä kertaa Osmis ei onneksi alkanut merkkailla eikä säntäillä Dynyn kulkemia reittejä. Myös vieraat esineet kelpasivat koiralle. Nostatin kaksi esinettä kolmesta. Ekan jälkeen palkkasin parilla pienellä nakinpalalla ja tokan jälkeen kunnolla. Seuraavalla kerralla jätän välipalkan kokonaan pois ja annan koiralle ison palkan toisen esineen jälkeen. Totutan Osmoa kisatilanteisiin, joissa palkkaamaan pääsee vasta suorituksen jälkeen esim. autossa.

Keppien kanssa Osmo on nykyään paljon tarkempi, kuin ennen. Asiaan vaikuttanee eniten palkan parantuminen: Annan nykyisin jokaisesta ilmaistusta kepistä Osmolle pienen purkin jotain superhyvää ruokaa ja pyrin treenaamaan silloin, kun koiralla on oikeasti nälkä. Tälläkin kertaa Osmo löysi ja ilmaisi kaikki kuusi keppiä!  Varsinainen työvoitto koettiin neloskepillä, jonka koira äkkäsi vasta, kun olimme molemmat ohittaneet paikan. Onneksi ymmärsin antaa koiralle tilaa tutkia jälkeä parin metrin verran takaisin päin!

Tiistain tokotreenien aiheena voisi olla ohjaajan liikkuminen (erit. vasen käsi!). Kuva: Minna Saarinen

Treenit jatkuvat huomenna (ma), kun samainen porukka kokoontuu Porkkalan mökillä. Joukkiomme jatkoksi tulee Leena Rita-snautserinsa kanssa. Saksasta palannut parivaljakko jää mökille myös yöksi, koska tiistaina olisi tarkoitus treenata yhdessä tokoa.

Vasemmalta Sanni, Siiri ja linssilude

Kahdet siskokset sekä koira

Nautiskelimme vajaan viikon verran kesästä Porkkalan mökillä. Ohjelmassa oli takuutoimivaa kesänviettoa eli saunomista, uimista, ruoanlaittoa, lukemista ja auringonottoa. Vieraitakin kävi; ensin siskoni Päivi likkojensa kanssa ja sitten ystäväni Liisan lenkki- ja saunaseurana. Pete käväisi myös golfaamassa Aleksin kanssa.

Osmon kanssa treenattiin muutamana iltana tokoa (emäntä yrittää opetella kävelemään molemmat kädet luontevasti liikkuen…), muutamana jälkeä ja kerran esine-etsintää. Koiran olkapää on kuntoutunut niin hyvin, etten huomaa siinä mitään vikaa, vaikka elikko kuinka juoksee mukana lenkeillä ja rymyää metsässä. Uimista ja kevyttä hölkkää vapaana ollaan harrastettu päivittäin, kun taas Osmon intoa järjettömiin hyppyihin terassin korkeimmalta kohdalta kovalle kalliolle on koitettu edes vähäsen hillitä ja hallita.  

Metsämansikoita ja mustikoita riitti kaikille herkkusuille

Jälkitreenit ovat menneet mainiosti. Viimeisimmältä, lähes kokonaan merkkaa- mattomalta jäljeltä Osmis näytti upeasti kaikki kuusi keppiä. Myös janatyöskentely ja kulmat sujuivat! Uutena aluevaltauksena Osmo on alkanut opetella isännän kanssa kanttarellien etsimistä. Peten mukaan koiran on jo korkea aika oppia jotakin oikeasti hyödyllistä!

Esine-etsintää treenasin pitkän tauon jälkeen n. 20×50 m alueella. Osmo upposi heti alueen päätyyn asti, työskenteli varmasti pelkästään tallatulla alueella pysyen ja ennen kaikkea käytteli nenäänsä erinomaisesti: Kolme esinettä löytyi kolmella pistolla jotakuinkin kolmessa minuutissa! Nyt vain lisää häiriöitä eli vieraat esineet piiloon muiden koirien hajustamalle alueelle. 

Pieniä kesävieraita

Koska emme pääsekään elokuun jälkikokeisiin O:n tassuvaivojen vuoksi, yritämme uudestaan tulosta tokon voittajaluokasta. Partasuiden mestaruuskisoissa 23.8. Hyvinkäällä saa ainakin nauttia hyvästä seurasta ja vertaistuesta!

Oma koti kullankallis, onhan siellä oma rinsessasänkykin!

PK-puolen kouluttajana leirillä toimi taitava ja monessa lajissa menestynyt riiseniharrastaja Kaisa Juonolainen. Vaikkei Osmo päässyt olkapäänsä vuoksi hakuilemaan, opin paljon seuratessani muiden treenejä ja toimiessani maalimiehenä.

Osmolle tehtiin reagointiharjoitus, jossa kävelimme tiellä ja minun piti seurata, reagoiko koira tienvarren metsikössä piileskelevän maalimiehen hajuun. Koska mitään käskysanaa ei käytetty, Osmo kuvitteli olevansa ihan normilenkillä ja oli kiinnostunut lähinnä merkkailusta. Ekaan maalimieheen se kuitenkin reagoi nostamalla kuononsa ylös ja pyrkimällä kohti. Minun tehtäväni oli palkata koira tästä reagoinnista. Toisen maalimiehen hajua Osmo ei meinannut huomata sitten millään, mutta koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se lopulta suorastaan törmäsi maalimieheen! Lisäksi Osmis sai ilmaista yhden lähellä polkua olleen umpipiilon. Aluksi se yritti päästä sisälle piiloon, mutta huomattuaan pyrkimyksensä turhaksi se aloitti hyvän haukkusarjan ja sai palkintonsa.

Sunnuntaina treenattiin jälkeä ruohopellolla. Osmolle aukeilla ja tuulisilla paikoilla kulkevat jäljet ovat hankalia, koska ilmavainuisena koirana se pyrkii herkästi ratkaisemaan ongelmapaikat nostamalla nenänsä maasta ylös. Itse pysähdyin vain odottamaan silloin, kun koira haisteli ilmaa, eikä maata. Viidestä kepistä Osmo löysi neljä, tosin viimeistä jouduttiin etsimään ihan liian kauan ja Osmis olikin jo aivan poikki, kun se lopulta äkkäsi kepin. Itse sain ohjeeksi tehdä vaikeilla avoimilla paikoilla huomattavasti helpompia jälkiä, kuin metsässä, jossa Osmo toimii paremmin. Keppejä voi laittaa jäljelle tiheämmin, koska niistä koiran motivaatio kasvaa. Kulmissa Kaisa itse ei käytä koskaan tihennettyä askelta, nameja tai muita apukeinoja, koska ne ovat koiralle selviä merkkejä. Itse oivalsin myös sen, että koiran jarruttaminen juuri kepin kohdalla opettaa sen vain seuraamaan ohjaajan antamia vihjeitä, ei ratkaisemaan itse tehtävää.

Olipas rankka reissu!

Illalla tehtiin myös hieman tottista/tokoa. Meikäläinen sai palautetta luonnottomasta kävelytyylistä ja tahattomista vartaloavuista, joista ylemmissä luokissa karisee rutkasti pisteitä. Olisi se vaan tärkeää päästä useammin treenaamaan tokoa porukalla, koska toiset näkevät paljon sellaista, mitä itse ei huomaa ollenkaan tekevänsä!

Ilmat olivat upean aurinkoiset eli snautsereiden mielestä karmean kuumat. Sunnuntain möllitokokisoissa monet koirat olivatkin jo kertakaikkisen kuitteja. Seitsemän maissa sunnuntai-iltana kotiin kömpi kaksi väsynyttä, mutta onnellista leiriläistä. Osmo oli väsynyt uusista virikkeistä, koirapaljoudesta, treenaamisesta ja helteestä, emäntä edellisten lisäksi myös valvomisesta iltanuotiolla, syömisestä ja juomisesta.

Myöhään sunnuntai-iltana Osmo ulahti yhtäkkiä, minkä jälkeen se ei laittanut oikeaa etutassuaan ollenkaan maahan. Kukaan ei nähnyt, mitä keittiön lattialla tapahtui, mutta jotenkin koira oli ilmeisesti liukastunut (lattialla oli hieman vettä ja tyhjä muovipussi) ja saanut olkapäänsä sijoiltaan. Olkapää oli aivan luonnottomassa asennossa ja tietysti todella kipeä. Oikealle jalalleen koira ei edes yrittänyt varata painoaan ja tassua vähänkin liikuteltaessa Osmo-parka huusi kivusta. Reippaasti ja kiltisti se antoi minun ja Mariannen silti käsitellä itseään. Nostimme potilaan kyljelleen ja viltin avulla ensin sohvalle ja sitten lattialle.

Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka neuvoi pitämään koiran paikoillaan, lievittämään kipua kylmällä ja varaamaan heti aamulla ajan eläinlääkäriltä. Yöllä päivystyksessäkään ei kuulemma olisi voitu kuin lievittää kipua. Koirille sopivia kipulääkkeitä ei Mariannella eikä lähinaapurustossa ollut, mutta laitoimme olkapäähän kylmäpussin sekä ihmisten kipugeeli Zonia. Ilmeisesti geeli helpotti hieman, koska pian väsynyt koira pystyi rentoutumaan kyljellään ja nukkumaan kipeä tassu vilttimytyn alle tuettuna.

Uusi kauhunhetki koitti, kun Osmo yritti vaihtaa asentoa ja nousta istumaan. Sijoiltaan mennyt tassu ei tietenkään kantanut, vaan koira rojahti mukkelismakkelis suoraan sen päälle. Tuskanhuuto oli karmea. Nostimme Mariannen kanssa Osmon takaisin kyljelleen ja rauhoitimme sen nukkumaan. Yllättäen se rauhoittuikin nopeasti ja nukkui paljon rennompana, kuin ennen rojahdusta. Koiran yllättäen parantuneesta kunnosta ja olkapään normaalimmasta asennosta päättelimme, että käpälän päälle putoaminen oli saanut nivelen takaisin oikealle paikalleen. Marianne viljeli ehkä hivenen mustaa huumoria ja totesi, että Osmo teki tuskallisen, mutta miehekkään valinnan ja hyppäsi kamikaze-tyyliin itse nivelen takaisin paikalleen.

Aamulla koira aristi hieman olkapäätä, mutta varasi sille painoa ja pystyi jopa juoksemaan. Halusin joka tapauksessa käyttää varaamani eläinlääkäriajan ja kuvauttaa olkapään, koska Osmo on ontunut etupäätään usein ennenkin isojen hyppyjen, jyrkän A-esteen tai muiden kovien tärähdysten jälkeen.

Osmon oikea olkanivel

Lääkäri Pipsa Lampinen tutki käpälän ensin ulkoisesti kääntelemällä ja vääntelemällä. Ranteen kiertoliike tuotti kipua, samoin olkapään liikuttelu. Olka oli kuitenkin hyvin paikallaan eikä liikkunut epä- normaalisti. Röntgenkuvat varmistivat, että minkäänlaisia nivelrikko- muutoksia olkanivelessä ei ollut. Mahdollisesti olkapään jänteet ovat yksinkertaisesti tavallista löysemmät. Jos nivel alkaa plumpsahdella paikoiltaan useamminkin, voidaan harkita jopa jänteiden kiristysleikkausta. Kalkkeutumista jänteissä ei havaittu.

Nivelrikon aiheuttamia muutoksia Osmon oikeassa kyynärnivelessä.

Ontumisen syyksi lääkäri epäili kyynärnivelen lieviä nivelrikko- muutoksia. Osmon kyynärnivelet kuvattiin uudestaan ja oikeassa kyynärässä oli nähtävissä pieni luupiikki, joka isoissa tärähdyksissä ottaa taatusti kipeästi koiraan. Koska Osmolla on ykkösen kyynärät, olen yrittänyt tähänkin asti treenata pk-esteitä maltillisesti. Treeni- tai kisakieltoa emme tälläkään reissulla onneksi saaneet, mutta täysimittaisia esteitä ei jatkossakaan kannata tehdä kuin välttämättömän verran. Lisäksi lääkäri kehotti antamaan joka päivä koiralle kondroiitisulfaattia ja rasvahappoja ruoan mukana. Nyt hyppytärähdyksiä vältetään kokonaan 1-2 viikkoa. Muuten Osmo saa liikkua voinnin mukaan. 

Ei paljoa naurata.

Marianne oli henkisenä tukena mukanani lääkärissä ja nappaili pari kuvaakin. Reissun jälkeen Osmo jäi autoon nukutuksen jälkeisessä tokkurassa ja me menimme syömään ja puimaan dramaattisen vuorokauden tapahtumia. Sitten minä ja Osmo jatkoimme kohti Espoota ja Marianne ajoi takaisin omaan eläintarhaansa Hämeenkyröön. Kiitos tuesta ja avusta kullanarvoiselle ystävälle ja tapaamisiin ensi viikonlopun leirillä!