Osmo ja Roosa vanhoina hyvinä aikoina eli ennen nuoriso-osaston perustamista.

Kuluneella viikolla on taas kuntoiltu päivittäin pitkiä lenkkejä umpihangessa. Parina onnekkaana aamuna lenkkiseuraksi hankeen on sattunut tuttu lauma eli Roosa-leonbergi, Jane-tolleri ja Nana-puudeli. Tuntuu kivalla tavalla alkukantaiselta tallustella metsässä aamukuudelta viiden koiran lauman kera. Sopuisan porukan pomo taitaa olla Roosa, mutta Osmon mielestä se itse sekä Roosa ovat alfapari.

Joskus mammaa kannattaa kuunnella...

Viikonloppuna ehtii tehdä monenlaista, kuten retkeillä Nuuksiossa. Umpihankea oli taas ohjelmassa ja lumikengät olisivat olleet huippujuttu. Sattuneesta syystä palasimmekin samaa reittiä taukopaikalta takaisin autolle. Kahden ihmisen ja kahden koiran jäljet saattoi melkein jo kuvitella poluksi, ainakin kulku kävi paljon ripeämmin.

Mutta missä on Osmo?

Taukopaikka eli hirvitorni näkyvissä!

Taukopaikalla hirvitornilla ihmiset joivat kahvia ja söivät pullaa ja koirat etsivät lumen alta mamman sinne piilottamia esineitä. Virveli poloinen innostui yhdestä hajusta niin, että alkoi kaivaa esinettä esiin liian varomattomasti. Lopputulos oli, että kyseinen hanska upposi ja katosi jonnekin hangen uumeniin eikä kumpikaan koirista tai etsintään osallistuneista ihmisistä löytänyt sitä enää. No, se olikin sellainen pariton ja rikkinäinen esine-etsintähanska ja se löytyy sitten joskus keväällä… Muut rievut koirat onnistuivat tarkentamaan ja kaivamaan siististi esille. Vau!

Ilmaisuharjoitus tuplana hirvitornilla

Virkku tallaa polkua menomatkalla...

Tänään on ollut vaihteeksi enemmän pakkasta, mutta treeneihin piti silti päästä. Pidimme neljän hengen (4 ihmistä, 6 koiraa) minitreenit Histan kylmäasemalla, aiheena reagointi hajuihin, liinassa työskentely ja ilmaisut. Virveli päihitti isoveljen tällä kertaa niin yläpiilon tarkentamisessa kuin jäljen bongaamisessakin. Myös ilmaisut olivat varmat ja hyvät. Liinaa tarvitaan jarruttamaan likan syöksyä maalihenkilön luokse silloin, kun piilolle on esteetön pääsy. Lopuksi tehtiin muutama kosketusalustanaksuttelu ja aivan lopuksi vielä tottisteltiin.

Osmo oli tasaisen varma ja erittäin motivoitunut etsijä, kuten aina. Maalihenkilön pudottama esine ei kuitenkaan kiinnostanut sitä ollenkaan, ennen kuin ohjasin koiran ihan lähelle esinettä ja kehuin pikkuruisesta reaktiosta. Heti kehun kuultuaan jätkä meni maihin kuin sanoakseen: “Ai NÄITÄKIN etsitään!?! Oisit heti sanonu!”.

... ja Osmo paluumatkalla.

Esineitä on haettu huimalla innolla monena päivänä tällä viikolla, mutta jos Osmolla on mahdollisuus etsiä itse ihminen, eivät esineet merkitse sille mitään. Pelastuskoirahommissa “lajit” sekoittuvat ja koiran pitää hallita haun ohella jäljen nosto, jäljestys ja esine-etsintä. Ei siis muuta, kuin lisää reagointitreenejä ja monipuolisia “sekatehtäviä”.

Kuntoilua umpihangessa

Jos joku osaa iloita lumesta, niin Virveli! Lunta on satanut useana päivänä ja metsälenkit umpihangessa käyvät tosissaan kuntoilusta. Vire loikkii, laukkaa, ryömii ja kahlaa ja sitten, kaikkensa antaneena, möyryää sammakkoasentoon vatsalleen ja siitä naama edellä hangen sisälle. Voi sitä riemua ja voi sitä lumipallojen määrää jalkakarvoissa! Sulatussuihkun jälkeen kelpaa köllötellä olohuoneessa Osmon kanssa. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Loppuhuipennuksena pitkularyömintää naama edellä

Nenäharjoituksena etsittiin kuivanappuloita hangen alta

Väsymys on kaikkein parasta silloin, kun se on ansaittu paitsi fyysisellä rasituksella, myös aivotyöllä. Tänään tehtiin reagointi- ja ilmaisuharjoituksia Histan auratulla kylmäasemalla. Maalihenkilöt olivat ison kentän eri päädyissä lumipenkan suojassa sekä yksi korkealla, näkymättömissä rekan peräkontin tasanteella. Teimme treenin taajama- tai tienvarsietsintätyyppisesti koira liinassa. Virveli työsti hajut hienosti ja ilmaisutkin sujuivat liinassa ilman pulmia eli tarpeeksi kaukaa. Lopuksi vahvistin Virelle vielä oikeaa etäisyyttä maalihenkilöstä tekemällä naksuttimen kanssa kosketusalustaharjoituksia kentällä. Kosketusalustaa ollaan naksuteltu lähinnä olohuoneessa, mutta nyt lisäsin alustasta parin metrin päähän “maalihenkilön”. Palkka tuli naksun jälkeen minulta ja maalihenkilöt olivat täysin passiivisia. Toimi!

Lumipartainen pelastuspoju

Osmo teki täydellisen treenin, joka toimi samalla palauttavana ja vahvistavana treeninä torstain “pitkien” jälkeen. Pitkissä aiheenamme oli tienvarsietsintä n. 2 km reitillä. Taajamatreenejä liinassa tulee harjoiteltua aivan liian vähän, ne kun ovat koiralle tyystin erilaisia, kuin perinteinen hakutreenaus metsässä nopeine pistoineen. Pohdin ennen treeniä, mahtaako Osmo tajuta ollenkaan olevansa töissä, eikä huoli ollut aivan aiheeton. Muiden koirien ohitukset saivat Osmon (vaiko ehkä ennemmin emännän?) keskittymisen herpaantumaan juuri silloin, kun maalihenkilö oli lähellä. Kartturina oli Jenni, joka kokeneena koiranohjaajana oli huomannut Osmon merkkaavan ihmistä. Minulta tämä pieni nenännosto meni kuitenkin ohi. Kävelimme saman tienpätkän vielä uudestaan ja vihdoin Osmis sai kunnolla hajun olemattomasta tuulesta ja säntäsi hankeen ja edelleen pusikkoon, jossa Lea oli piilossa.

Törpön metsäpannassa on kulkusia, jotka varoittavat metsäneläimiä ennen, kuin näkövaikutteinen jahti alkaa. Toimii.

Jatkoimme löydön jälkeen reitin loppuun ja Osmo ilmaisi hienosti yhden maalihenkilön jättämän esineen. Minulle yllätykseksi Lea meni vielä reitin loppuun uudestaan piiloon ja tämän hajun Osmo merkkasi kertakaikkisen hienosti ja varmasti, vaihtoi suuntaa ja paineli penkan taakse pusikkoon haukkumaan Leaa.

Talvimuotia takajaloissa...

Tänään samantyyppisessä treenissä Osmo oli jo aivan omaa luokkaansa ja sai hyvät vahvistukset siihen, että myös liinassa ihmisten ilmoilla liikuttaessa voi tehdä löytöjä. Kertaus on tässäkin lajissa opintojen äiti. Lisää tällaista!

Partatyypit Vire, Osmo ja Pimu

Kävin koirien kanssa perinteisellä lomakiertueella Pirkanmaalla. Kahdessa vuorokaudessa ehdimme katsastaa kolme kyläpaikkaa: Mariannen lauman Kyröskoskella, Jaana-kasvattajan Jämijärvellä ja siskoni perheen Ylöjärvellä. Oli mahtavaa tavata pitkästä aikaa tärkeitä ihmisiä. Mariannen lauma oli kasvanut yhdellä pikkuihmisellä, kerrassaan hurmaavalla Minttu-tytöllä.

Emännän ja Virvelin ensikohtaaminen puolitoista vuotta sitten... Kuva: Marianne Koivisto

Kaikista kivoista koirista, kissoista ja pikkuihmisistä huolimatta Virvelin reissun kohokohta taisi olla Jaanan tapaaminen. Niin ylitsepursuaviin onnen ja innostuksen osoituksiin likka ei (ONNEKSI!) enää ihan joka ihmisen kohdalla ylly, kuin mitä Jämijärvellä nähtiin. Tietysti Jaana ensimmäisenä Virvelin tuntemana ihmisenä ja emon jälkeen pentuajan tärkeimpänä ruoanlähteenä on aivan omaa luokkaansa. Kohtaamista Virvelin osalta voisi luonnehtia ehkä parhaiten sanalla sekoaminen. Kampaamossa kun oltiin, Jaana myös siisti Virvelin otsatukan ja parran. Onnenhuumasta selvittyään Virveli osoitti omaavansa sentään jonkinlaisen hermorakenteen ja nukkui kyljellään kampaamon lattialla sillä välin, kun mamma ja kasvattaja vaihtoivat ajatuksia ja joivat kahvia.

Lumisella aamulenkillä puutöiden parissa

Mariannen koirat ovat omien koirieni vanhoja tuttuja ja loistavaa seuraa tasapainoisuutensa (hmm.. Pimu nyt on snautseri ja ehkä aavistuksen rauhaton..) ja tottelevaisuutensa vuoksi. Viime kerralla Virveli yritti vähän rökittää Pimua, mutta tällä kertaa ei koettu minkäänlaista draamaa, vaan yhteiselo sujui alusta loppuun sopuisasti. Harmi vaan, että Hode oli jalkavammansa vuoksi riekkumiskiellossa eikä Vire päässyt leikkimään idolinsa kanssa ollenkaan. Onneksi Osmis juoksutti kunnolla Virveliä metsälenkeillä ollessamme.

Loppiaista vietämme täällä Porkkalan mökillä, jonne on saatu taas sähköt. Ohjelmassa on ollut tänään irrottelua vapaana niityllä ja metsässä, lepäilyä sohvalla sekä pitkästä aikaa jäljestystä. Tein molemmille piskeille n. puolen kilometrin ja kuuden kepin jäljet. Halusin tehdä pitkän tauon jälkeen helpohkot jäljet ja päästä palkkaamaan keppien ilmaisuista tiuhaan. Virkun jälki vanheni 45 minuuttia, Osmon reilun tunnin.

Etenkin Virveli yllätti minut todella iloisesti tehdessään kertakaikkisen upeaa ja tarkkaa työtä. Muistuttelin sen mieleen keppi-ilmaisua ennen jäljelle lähtöä, mutta sitä tuskin olisi tarvittu: Neiti pisti nenän maahan heti, kun valjaat puettiin sen päälle. Ekalla kepillä likka tarvitsi pientä kannustusta mennäkseen löydön kanssa vielä maahan, mutta kaikki loput kepit se bongasi itse ja tarjosi maahanmenonkin ilman apuja. Loistava Virveli! Palkaksi kepeistä tuli herkkupurkkiruokaa ja viimeisen kepin jälkeen myös leikkituokio mamman kanssa.

Työnteon ja ulkoilun jälkeen uni maistuu.

Myös Osmis oli onnesta ja innosta soikeana ja ajoi jäljen todella hienosti. Ensimmäisestä kepistä se olisi rientänyt ohi, jollen olisi hidastanut sen tahtia liinalla. Loput kepit se näytti itsenäisesti ohjaajasta kaukana eikä erehtynyt kertaakaan pois jäljeltä. Seuraavaksi Vire saisi ajaa vieraan tekemää jälkeä ja aloittaa janatreenit.

Tänään Jaana ja Haukka tulevat treeniseuraksemme, mutta yöllä on satanut lunta, joten jäljestämään ei ehkä päästäkään. Suunnitelmissa on myös esine-etsintätreeni kapealla, mutta syvällä alueella. Siinä pieni lumipeite ei haittaa ollenkaan. Tämän viikonlopun ja samalla koko joululoman päättää hälyryhmän koulutuspäivä sunnuntaina. Sitten onkin taas aika aloittaa arkinen aherrus töissä, mikä saattaa valitettavasti tarkoittaa myös blogipäivitysten harvenemista.

Vire ja Haukka ovat treeni- ja leikkikaverit vauvoista asti

Aurinkoisella metsälenkillä uudenvuodenpäivänä

Vuosi vaihtui kotona nukkuen (olen ilmiselvästi tullut vanhaksi!) ja sitä ennen lenkkeillen ja telkun ääressä karkkia napostellen. Päivälenkki oli mahtavan vauhdikas. Se sisälsi niin esine-etsintää, tottista kuin maastojuoksuakin. Nuuksioon retkiseuraksi lähtivät Antti ja Riitta. Iltakävelyllä kävin vielä n. 19 aikoihin, jolloin raketit paukkuivat jo täydellä teholla. Hihnassa Osmis kulki tavallista lähempänä minua ja Virkulla oli ehkä häntä vähän normaalia alempana, mutta muuten paukut eivät koiria näyttäneet haittaavan. Viimeistään metsätaipaleella vapaiksi päästyään hauvat olivat omia, toheloita ja vauhdikkaita itsejään eivätkä enää reagoineet kauempaa kantautuviin rakettien ääniin mitenkään. Hyvä, hyvä!

Nyt, kun vuosi on vaihtunut, on aika katsoa viime vuotta kokonaisuutena ja asettaa tavoitteita vuodelle 2012. Viime vuodenvaihteessa kirjoitin tavoitteistamme näin:

Ohjaaja: Suunnistustaidon kehittyminen, loppuvuodesta kartturointi tosietsinnöissä ja sen jälkeen koirakkona hälytyskelpoisuus. Koiran/koirien rauhallinen ja selkeä ohjaaminen kaikissa tilanteissa. Itsevarmuuden lisääminen.

Kompassi ja kartta kesällä todistetusti käytössä... Kuva: Pete Niemelä

Palaute: Kartturointi- ja suunnistustaidot ovat selkeästi parantuneet, mutta en vielä ilmoittautunut kartturiksi tosietsintöihin. Uusi tavoite on ilmoittautua tosietsintöihin kartturiksi kesällä ja päästä syksyllä Osmon kanssa oikeisiin töihin. Rauhallista ja selkeää ohjaamista olen kyllä itsessäni ajoittain havainnut. Etenkin kesän riisenileirin ja Ilonan jämäkän palautteen jälkeen olen keskittynyt oman sähläämiseni vähentämiseen koiraa

Maalihenkilönä koulutan myös muiden koiria, tässä Kittyä. Kuva: Sari Hujanen

ohjatessani. Vielä määrätietoisempi ja selkeämpi saisin kyllä olla, eli siinä tavoite vuodelle 2012. Toiseksi tavoitteekseni asetan aktiivisemman ja määrätietoisemman treenaamisen, treenisuunnitelmien tekemisen ja kokeisiin ilmoittautumisen. Työkiireistä huolimatta!

Tosikko mammanpoika haluaa tokokisoihin!

Osmo: Hyvän hallittavuuden ylläpito ja ohitustilanteiden aktiivinen treenaaminen. Hälyryhmän “puolikkaisiin” treeneihin osallistuminen, hälytyskelpoisuuden ylläpito ja taajamaetsintätaitojen kehittyminen. Tokossa osallistuminen muutamiin voittajaluokan kisoihin ja niissä tuloksen paraneminen – tavoitteena on tietysti edelleen se ykkönen!

Rakennusetsintää, kuva: Sari Hujanen

Palaute: Hallittavuutta ja ohitustilanteita on treenattu päivittäin ja molempiin olen tyytyväinen. Puolikkaissa ollaan käyty, mutta koirakko-vuoro sattuu kohdalle sen verran harvoin, että aika vähäistä Osmon tositilannetyyppinen treenaaminen on ollut. No, tammikuussa on seuraava koiravuoro ja silloin aloitamme myös hakuryhmän treenit joulutauon jälkeen. Tokossa tavoitteisiin ei päästy mitenkään, koska emäntä ei saanut aikaiseksi ilmoittautua yhteenkään kokeeseen… Hyi, hyi, laiska ja saamaton emäntä!!! Uudeksi tavoitteeksi asetan kokeisiin ilmoittautumisen, joka tuo mukanaan myös aktiivisempaa treenaamista. Liikkeistä eniten treeniä vaativat tunnistusnouto, ruutu ja kaukokäskyt. Ne kuntoon ja kisoihin, mars!

Virveli ja kotiteltta riisenileirillä

Virveli: Hallintaa, hakua ja tottista – tässä järjestyksessä. BH-kokeen liikkeet loppuvuodesta kuntoon. Noutokapulan pito; haukkuilmaisu etsintätilanteesta irrotettuna. PK-esteiden alkeet, hyppytekniikka ja noutaminen tasamaalla sekä pienten esteiden yli.

Trimmausta vailla, joulukuu 2011

Palaute: Hallinta on ok, paitsi silloin, kun neitokainen lähtee riistanhajulle. Silloin korvat menevät lukkoon ja muu maailma unohtuu. Olen pohtinut jopa kauko-ohjattavan sitruunapannan hankkimista tämän pulman kitkemiseksi. Metsälenkeillä olen pitänyt Virellä myös kelloa, jonka tarkoitus on ennen kaikkea varoittaa pupuja ja peuroja, jotta osaavat ottaa etäisyyttä ennen kuin Virveli juoksee perässä. Kello on toiminut ilmeisen hyvin, koska sen käytön aloitettuani ei yhtään näköavusteista jahtia ole päässyt alkamaan.

Virkku ja lumikuorrutus

Hakua on treenattu turhan epäsäännöllisesti ja epä- johdonmukaisesti. Ilmaisuhaukku etsinnästä erillään toimii, mutta etäisyyden ottamiseen Vire tarvitsee vielä apuja. Siksi ilmaisuja treenataan edelleen myös etsintätilanteesta irrotettuna. Aivan loppuvuodesta Vire sai haukkua treeneissä myös löydöt ja ilmaisut olivat ihan siedettäviä, mikä tarkoittaa, että Vire ei koskenut maalihenkilöitä. Haluan kuitenkin koiran selvästi kauemmas, koska ilmaisun pitkittyessä se tulee muuten taatusti eteenpäin.

Hakuhommiin löytyy aina intoa...

Tavoite vuodelle 2012 on, että ilmaisu saadaan kuntoon ja ohjattavuus paremmaksi. Mikäli nämä tavoitteet saavutetaan, ilmoitan Virvelin pelastushaun peruskokeeseen (ensin pelkkään päiväosuuteen). PK-hakuun tyylimme on vielä liian vapaa. Tyhjien pistojen ottaminen treeniohjelmaan on kuitenkin tavoitteena ja se taas on askel kohti kokeita. Jäljestystä pitää treenata, se on oma lempilajini ja sitä ei olla tehty kesän jälkeen yhtään. Siis taas risuja emännälle!!!

Sosiaalistumis- ja ympäristötreeniä Olarin lysteissä

Tottiksessa Viren tavoitteet on sentään saavutettu. BH-kokeen liikkeet alkavat vähitellen olla kunnossa. Ainoastaan paikallamakuu on kesken, sitä kun ei olla treenattu juuri yhtään. Noutokapulan pito on ok, samoin nouto tasamaalla alkeistyyliin eli ohjaajan vartaloavuilla palautusasennon suoristamiseksi. Virveli ei myöskään malta odottaa käskyä, vaan ottaa varaslähdön, ellei sitä pidä pannasta kapulaa heitettäessä. Tästä en ole huolissani, hallintaa nipotetaan sitten, kun nouto on muuten täydellinen. Esteiden kanssa en ole pitänyt kiirettä, mutta lelun tai kepin perässä ja takaisin päin esine suussaan Vire on loikkinut puunrunkojen yli metsässä. Tottiksessa selkeä tavoite vuodelle 2012 on BH-kokeen suorittaminen hyväksytysti.

Joulukuuta Porkkalassa

Lopuksi suuret kiitokset kaikille kanssamme treenanneille. Ilman silmiänne, hoksottimianne, ideoitanne ja palautettanne ei treenaamisesta tulisi yhtikäs mitään!

Onnellista, antoisaa ja menestyksekästä vuotta 2012!

Pukki toi Virvelille mahtavan pitkäsäärisen, kumipallonaamaisen apinan

Joulua vietettiin leppoisasti kotona lötkötellen ja pitkistä metsälenkeistä nauttien. Aattona käytiin myös syömässä Peten vanhemmilla. Pieneen olohuoneeseen mahtui sopuisasti viisi ihmistä ja kolme koiraa. Kotona Virveli ja Osmis saivat avata pakettinsa ja etenkin nuorimmaisen riemua uudesta lelustansa oli hulvatonta seurata.

Osmolle uusikin nalle kelpasi, mutta vanhaa, naamatonta lelunraatoaan se ei hylännyt

Ylimääräisiä possunkorvia ja luomukinkun läskireunojakin hauvat saivat joulun kunniaksi.

Tapaninpäivänä tunnelmoitiin kynttilänvalossa, koska myrsky oli kaatanut puita sähkölinjojen päälle ja koko kylä oli pimeänä. Myrskytuulen keskellä käytiin tietysti lenkkeilemässä ja ihmettelemässä tuttujen metsäreittien muodonmuutosta myrskyn kourissa. Havut tuoksuivat ja runkojen yli sai hyppiä

Myrskyn keskelläkin laumamme loisti joulun valoa!

tavallista

enemmän. Otsalamput olivat tarpeen paitsi metsän keskellä, myös ulkoilureiteillä, jotka olivat kaikki pimeinä. Onneksi on hyvät heijastinliivit ja lamput koirillakin, muuten etenkin Virveliä olisi mahdoton havaita. Tiernapoikien hengessä Virvelin omaksi joululauluksi on valittu “hoo jos minä olen musta, olen minä kaikista riskialttein”.

Virkku ja suopursuntuoksuinen tapaninpäivä

Kävimme koko lauman voimin lenkkeilemässä myös Nuuksiossa Syvä Antiaksella ja Iso Antiaksella. Autolla sai pujotella taas kaatuneiden runkojen ohi ja roikkuvien sähkölankojen alta. Sulien metsälampien aallokko oli kyllä ennennäkemättömän korkea.

Osmo ja ennen niin tyyni metsälampi

Myös seuraavana päivänä ihmeteltiin myrskyn jälkiä, tällä kertaa mökillä Porkkalassa. Koska sähköt olivat sieltä edelleen poikki eikä sen vuoksi vettäkään saatu, tyydyimme tarkistamaan tontin ja korjailemaan pressut veneen päältä, käymään kunnon lenkillä ja palaamaan kotiin.

Porkkalassa vesi oli korkealla

Osmo bongasi lenkillä jonkin eläimen kakat ja pyöriskeli niissä oikein antaumuksella. Ja koska vettä ei muuten ollut saatavilla, saivat koirat luvan hakea pari kertaa keppiä hyisestä merestä. Intoa puhkuen molemmat uivat eikä loppua olisi tullut, jos emäntä ei olisi viheltänyt peliä poikki. Jo on aikoihin eletty, kun joululoman ohjelmassa on uintia luonnonvesissä! Kotona pesin Osmon vielä lämpimällä vedellä ja shamppoolla, sillä kakanhaju ei kylmäpesussa tietenkään kokonaan lähtenyt.

Kuvaa varten "paikoillaan". Vasemmalta Osmo, Iksu, Vire ja Kuisma

Kyläilemäänkin olemme ehtineet. Aatonaattona käytiin kummipoikamme Kuisman kotona. Kuisma ja isoveljensä Iivana olivat tietysti ennen joulua varsin riehakkaalla tuulella. Jopa Virveli käyttäytyi rauhallisemmin, kuin pikkujätkät! Vire on kyllä tosi kiva ja kärsivällinen lasten kanssa. Se tuo väsymättä lelua takaisin heittäjille eikä hämmenny yhtään yllättävistäkään halauksista tai kiljuvien lapsukaisten juoksukilpailuista. Jopa matalalle jakkaralle olohuoneen nurkkaan jätetyt “tontun” piparit se jätti rauhaan, kun kerran kiellettiin ottamasta. Hieno likka! Huomenna on luvassa lisää pikkulapsivieraita, kun siskontytöt tulevat kylään meille.

Olemme olleet kaikki aika kilttejä.

Virveli on ollut rauhassa kotona silloinkin, kun mamma on ollut pitkiä päiviä töissä.

Virveli pysyy metsälenkeillä kuulolla ja tekee innokkaasti sekä tottista, että hakua.

Osmo on ohittanut arkkivihollisensakin hiljaa, vaikka sen tekisi selvästi aina mieli hiukan isotella.

Osmo on kiltti potilas ja suostuu käyttämään aika noloa sukkaa ja tossua takajalassaan, jonka varpaassa on pipi.

Mamma on käynyt pitkillä metsälenkeillä meidän kanssa, vaikka on ollut ihan kauhean kiireinen.

Isäntä on auttanut mammaa kävelyttämällä ja ruokkimalla meitä silloin, kun on ollut illallakin töissä.

Osmo toivoo Joulupukilta paljon herkkuja, koska ruokahalu on mahtava. Herkuksi käy melkein kaikki. Kahdesti päivässä herkuksi käy jopa antibiootti, joka määrättiin varvasvamman takia. Pipi on onneksi varpaan päällä eikä vaikuta mitenkään Osmon liikkumiseen. Sukka sen sijaan on nolo ja tyhmä ja se vaikuttaa Osmon liikkumiseenkin.

Virveli toivoo Joulupukilta leluja. Treeneihin patukoita ja palloja ja kotiin jonkun kivan riepoteltavan pehmolelun, mitä isompi, sen parempi. Kirpparilta ostettukin käy, koska lelu ei luultavasti kestä kovin pitkään. Ja herkkuja myös, jos Osmokin saa!

Mamma toivoo aikaa, herkkuja, hyvää kirjaa ja verkkareita.

Isäntä toivoo kilttejä koiria ja leppoisaa aikaa kotosalla.

Kaikille yhteiseksi toivomme mukavia metsälenkkejä ja mammalle ja koirille erikseen vielä TOSI pitkiä metsälenkkejä. Muutama iloinen treenituokiokin olisi kiva lisä pukinkonttiin.

Kaikille kavereille toivomme yhdessäoloa ja pitkiä lenkkejä.

Aatonaattona käytiin leikkimässä kummipoika Kuisman ja isoveli Iivanan kanssa

RAUHALLISTA JA ILOISTA JOULUA!

Terveisin Osmo & Vire sekä mamma & isäntä

Kauanko tässä pitää vielä poseerata?!

Manski, Osmo ja Virkku

Viime viikon torstaina saimme vieraaksemme rhodesiankoira Mangon, kun sen omistaja ja ystäväni Anna lähti reissuun. Mangon ja Virvelin riehakkaat painisessiot ja Osmon tosikkomaiset kommentoinnit tuntien lähdimme koiralauman kanssa viettämään pidennettyä viikonloppua mökille Porkkalaan. Eiköhän noissa kahdessa omassa koirassa ole ihan tarpeeksi koettelemaan naapurien huumorintajua… Kolmen koiran ulkoiluttaminenkin on huomattavasti leppoisampaa, kun ei tarvitse koko ajan pelata hihnojen kanssa.

Tyttöjen huilaustauko leikin lomassa

Perjantain työpäivää hiukan jännitin, koska piskit jäivät keskenään yhden huoneen mökkiin kahdeksaksi tunniksi. Edes puruluita ei voinut jättää viihdykkeeksi, koska Osmo on niiden suhteen todella omistushaluinen. Sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä mökki irtaimistoineen oli täysin ehjä ja hiljainen palatessani töistä. Yksi myttyyn mennyt matto sentään todisti, että likkojen työpäivään oli kuulunut nukkumisen lisäksi hiukan painimistakin.

Linssilude Osmo rannassa

Lenkkeily on sujunut hienosti, joskin ekana iltana Vire toi ylpeänä pusikosta mukavasti mädäntyneen sorkan ja seuraavana päivänä samasta paikasta yhtä hurmaavantuoksuisen selkäranka-kylkiluu-setin. Sorkan Vire antoi kiltisti käteeni (aah!), mutta isompi aarre oli niin ihana, ettei sitä niin vaan noudettukaan emännälle. Osmo ja Mango saivat kuulla varsin uskottavan örinän mennessään Virvelin luo. Lopulta menin Virvelin luo, joka kaikeksi onneksi irrotti käskystä otteensa ilman, että jouduin itse koskemaan raatoon. Sitten vaan koirat hihnaan ja kauas aarteesta.

Likat päiväunilla

Sitten edellisen päivityksen reipas työtahti ja aktiivinen metsälenkkeily ovat jatkuneet. Hälytreeneissä olen käynyt kartturoimassa ja pimeäsuunnistus on sujunut yllättävän hyvin. Kävin päivittämässä myös ensiapuosaamiseni EA2-kurssilla. Osmo ja Virveli ovat etsineet ukkoja kerran viikossa tai välillä harvemminkin. Neiti on saanut vihdoin myös haukkua löytämänsä ihmiset, mikä on sujunut kelvollisesti. Namipurkki toimii koiralle merkkinä, jota lähemmäs maalihenkilöä ei ole asiaa. Ja haukuista purkki lentää vielä hiukan kauemmas.

Virveli on pian 1,5 vuotias ja usein raivostuttavan kuriton kakara. Kurittomuutta ilmenee etenkin metsässä riistanhajun leijaillessa koiran nenään. Käskyt toimivat, jos ne annetaan ennen, kuin koira on lähtenyt juoksuun. Mutta vauhdissa Vire ei käskyjä kuuntele. MUR!!! Tosi tarkkana saa olla kaiken aikaa, jotta pysyy ajatuksen verran edellä riisenin mielenmaisemaa.

Paitsi peuroja, Virveli on etsinyt metsästä myö “ukkoja” kerran viikossa. Hakumetsässä ei tarvitse onneksi pelätä koiran riistalle lähtemistä, koska maalimiesmotivaatio on niin valtava. Ilmaisua en ole vieläkään yhdistänyt etsintään, vaan haukkumista on treenailtu vain erikseen. Tottiksia ei olla treenattu pariin viikkoon, paitsi tietysti pieninä annoksina lenkkien ja ruokailun lomassa.

Osmo suoritti viime viikonloppuna hyväksytysti pelastuskoiraliiton taidontarkistuskokeen eli loppukokeen pimeäosuuden. Jos olisin ottanut tuulensuunnan paremmin huomioon, olisimme suoriutuneet alueelta nopeamminkin, kuin 25 minuutissa. Toisaalta aikaa jäi nytkin vielä 20 minuuttia, joten mukavastihan koe meni. Osmo ilmaisi varmasti, oli kuulolla ja ohjattavissa. Tosin pysäytyskäskystä se tuli luokseni, vaikka sen olisi pitänyt pysähtyä niille sijoilleen. Olisi pitänyt käskeä koira maahan, se kun toimii varmemmin nimenomaan pysäyttävänä käskynä. Joka tapauksessa olen todella tyytyväinen pätevään pelastuskoiraani!

Törppö ja Tosikko

Viikot ovat vierineet huimaa vauhtia ja (työ)elämä on ollut sen verran hektistä, että bloginpäivitys on taas jäänyt. Koirarintamalla tapahtuu silti kaiken aikaa. Tässä muutamia kuulumisiamme.

Virveli syystunnelmissa

Pari viikkoa sitten Virveli oli kanssani Espy:n koulutusleirillä Vahermassa. Huonekaverinamme oli Arttu-airis, jonka kanssa Virvelillä oli hauskaa niin lenkeillä kuin sisälläkin. Toinen lenkkikaveri ja kimppakyydeistä johtuen myös autoilukaveri oli Eemeli, parivuotias beaceron. Hakutreenejä vedettiin neljä kierrosta ja lisäksi pari ilmaisutreeniä hihnassa metsätiellä. Maastossa sain todeta saman, minkä olin kirjannut jo ennen leiriä osaamis- ja tavoitepaperiimme. Maalimiesmotivaatio on huikea ja nenä toimii. Ohjattavuutta ja kuuliaisuutta on saatava lisää ja ilmaisuja tehdään vain etsinnästä erillään koiran pitämiseksi kauempana maalimiehestä.

Virtahepo-virveli rakastaa rypemistä

Sunnuntain eka treeni meni mahdottomaksi kaahailuksi ja siksi toinen treeni tehtiin täysin hallinnan kautta, liina varmuuden vuoksi koiran perässä roikkuen. Liinaa tarvittiin vain kerran, muuten Virveli uskoi minua hyvin. Treenin lopuksi temppuilin ja leikin itse Virvelin kanssa. Sillä oli siis kaikkein hauskinta silloin, kun se kuunteli mammaa. Samanlaisen hallintatreenin pidin myös seuraavalla viikolla omissa hakutreeneissämme. Ilmaisemaan Virveli on päässyt vain hihnassa. Palkka lentää koiralle silloin, kun hihna on löysällä ja välimatka tarpeeksi pitkä. Haukkuminen oikealta etäisyydeltä sujuu myös niin, että jätän koiran istumaan ja menen itse muutamien metrien päähän kyykkyyn. Palkka lentää koiran luo, jolloin koiran ei tarvitse lentää palkan luo.

Osmoposmo

Tottiksia ollaan otettu pari kertaa Hullujen Lehmien porukalla. Osmo on saanut tehdä perusliikkeiden lisäksi ruutua ja viimeksi kokeilin pitkästä aikaa tunnariakin. Se ei sujunut odotusten mukaisesti, mikä johtui luultavasti huolettomasti käsittelemistäni ”hajuttomista” palikoista.

Tällä viikolla Osmo ajoi elämänsä ensimmäisen pimeäjäljen, joka oli reilut 2 tuntia vanha ja vajaan kilometrin mittainen. Odotettuaan autossa hakutreenien ajan jätkällä oli niin hurjat kierrokset, että jäljelle lähdettiin aivan liian kovaa. Ekat kaksi esinettä mentiinkin yli tai ohi ilman minkäännäköistä reaktiota. Vasta yhden totaalisen eksymisen ja ohjaajan muutaman luovutusaikomuksen jälkeen saimme kiinni jäljestä ja loppu sujuikin hyvin esineitä ja tienylitystä myöten. Lisää treeniä siis vaan myös pimeällä!

Ai mekö? Ei me mitään tehty!

Koirien ohitukset ovat edelleen menneet oman mittapuuni ja vaatimustasoni mukaisesti hyvin eli molemmat piskit ovat pysyneet hiljaa. Pariin viime viikkoon mahtuu lukemattomia ohituksia, mutta muistaakseni vain kaksi haukkunäytöstä. Joka päivä lenkkeillään myös vapaana metsässä ja hihnaan tuleminen tarvittaessa on ollut varmaa. Valitettavasti eilen mökillä piskit bongasivat mökkipihaan tullessamme valkohäntäpeuran ja lähtivät molemmat ajamaan sitä ennen kuin ehdin edes huomata koko elukkaa (vaikka peura olikin todella suuri ja ihan lähellä). Noin minuutin jahdin ja kolmen kutsun jälkeen hauvat rymistelivät onneksi takaisin. Kehuin ja palkitsin iloisesti, olenhan melko hyvä näyttelijä… Oikeasti harmitti vietävästi, että jahtikäytös pääsi taas vahvistumaan.

Turussa kyläilemässä

Riemukasta ja luvallista vapautta on maisteltu myös koirakavereiden kanssa. Viikko sitten käytiin Turussa Mangoa moikkaamassa ja viime viikolla leikittiin parina aamuna Roosa-leonbergin, Jane-tollerin ja Nana-pikkupörriäisen kanssa. Tosin lähinnä Vire ja Jane leikkivät, muut aamulenkkeilivät huomattavasti hillitymmin.

Mitä kuraisempaa vettä, sen ihanampaa!

Viime viikonloppuna Jaana ja Haukka kävivät mökillä jäljestämässä. Virveli ajoi Jaanan tekemän jäljen. Nenä tuppasi nousemaan turhan ylös ja vauhtia oli ajoittain liikaa. Tuoreesta sienestäjän tekemästä harhajäljestä Virveli olisi ollut tosi kiinnostunut, mutta jatkoi avustettuna oikeaa jälkeä. Kepeistä yhden yli mentiin vauhdilla, muut löytyivät, kun tiesin hidastaa koiraa kunnolla. Haukalla oli samansuuntaisia pulmia, nenä oli liikaa ylhäällä. Seuraavaksi kaverukset laitetaan peltotöihin eli tekemään tarkkaa nenätyötä tasaisessa maastossa. Nenän noustessa matka ei etene. Treenien jälkeen Haukka ja Vire saivat juosta ja painia.

Metsätöissä lenkin lomassa

Sen sijaan Osmo ajoi vajaan kilometrin vaikeahkon, mutta vain n. tunnin vanhan jäljen hienosti. Jälki meni ensin kosteikossa neljän eri ojan yli, sitten todella tiheässä pöpelikössä peurojen tekemiä polkuja pitkin ja lopuksi vielä pienen pätkän kalliolla. Kerran otin koiran takaisinpäin, kun se kadotti jäljen, mutta muuten lähes merkkaamaton jälki meni hyvin. Kaikki kepit löytyivät ja Osmis näytti ne hienosti. Olipahan väsynyt snautseri urakan jälkeen!

Törppö ja Tosikko mökillä

Tottiksessa Virveli teki upeaa työtä, kontakti pysyi hienosti ja motivaatio oli loistava. Palkkasin seuraamisissa lyhyistä pätkistä kontaktin ja koiran asennon ollessa kohdillaan. Sivulle siirtyminen on alkanut toimia, sitä kun on kesän toteamuksen (koira ei osannut liikettä lainkaan) jälkeen treenailtu päivittäin. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa annan edelleen pienen avun, joka lienee jo häivytettävissä kokonaan pois. Virkun sessio päätettiin riemukkaaseen eteenlähetykseen lelun luo. Loppupalkkana toimi jälleen juoksukisailu Haukan kanssa.

Osmo teki myös töitä innolla. Otin sen kanssa luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Seuraamiset olivat ok, tosin koira ponkaisi perusasennosta ylös heti käskyn kuullessaan, vaikken olisi liikkunut mihinkään. Tätä viilattiin jonkin aikaa ja session lopulla Osmo ei enää samaan ansaan langennut.

Erittäin märissä hakutreeneissämme Virveli keskittyi ilmaisuihin. Otin neljä toistoa haukkutreeniä, jossa estin hihnalla koiran pääsyn liian lähelle maalihenkilöä. Vire aloitti itse haukun ja haukkuessaan se ei enää yrittänyt lähemmäs maalihenkilöä. Palkkapurkki lensi kauas maalihenkilöstä, joka tuli sitten avaamaan kannen koiralle.

Eräs riiseni ehti haukata palan, loput jätettiin vielä kasvamaan.

Osmolle olen yrittänyt tehdä PEO:n kurssin ja ryhmäkatselmuksen jälkeen palauttavina treeneinä ison alueen partiointeja siten, että aivan alueen lopusta löytyy yksi superkiva maalihenkilö. Kovinkaan pitkiä nämäkään treenit eivät tosin ole olleet, kun jätkä on jo vainunnut maalihenkilön. Todennäköisesti näitä todentuntuisia tilanteita päästään Osmon kanssa treenaamaan vasta hälyryhmän ”pitkissä” talvella, jolloin alue voi olla selvästi suurempi ja maalihenkilö voi mennä sovittuun piiloon vasta esim. tunnin kuluttua etsintöjen alusta.

Muiden koirien ohitukset hihnalenkeillä ovat menneet tällä viikolla paremmin, kuin pitkiin aikoihin. Kumpikaan koirista ei ole päästänyt ääntäkään, vaikka välillä vastaantuleva osapuoli on haukkunut/murissut. Kerran näinkin päin! Äskeisellä aamulenkillä saatiin treenata peräti kuuden ohitettavan verran ja hienosti sujui!

Osa ryhmästämme suunnittelemassa etsintää

Olimme Osmon kanssa 22.-26.8. Kuopion pelastusopistolla pelastuskoiraohjaajien peruskoulutuksessa. Päivät olivat pitkiä, mutta todella antoisia ja opettavaisia. Aika kului tiiviisti oman ryhmän kanssa treenatessa, toisille ryhmille treenejä valmistellessa tai isoihin yhteisharjoituksiin osallistuessa. Jokainen toimi vuorollaan niin koiranohjaajana, kartturina, ryhmänjohtajana kuin maalihenkilönäkin ja viestintä ja johtaminen tapahtuivat kuten tosietsinnöissä.

Osmo sai heti ekana työpäivänään tehdä kunnolla töitä, kun tienvarresta löytyi ”kadonneelle kuuluva” kypärä ja vaatteita. Jälkeä ei siis tarvinnut sen kummemmin nostaa, vaan pääsimme aloittamaan jäljestyksen suoraan tieltä.

Bella-rotikka saa palkkansa

Osmo toimi hyvin, löysi pari kertaa kadottamansa jäljen uudestaan eikä hämmentynyt muutamista pysähdyksistä, joita jouduimme tekemään viestittääksemme sijainnistamme johdolle. Kilometrin mittaisella jäljellä oli yksi esine (paperinenäliina), jonka Osmo bongasi hyvin. Jäljellä oli myös melko haastava ”piikki” eli terävä kulma, josta jäljentekijä oli jatkanut miltei tulosuuntaansa. Myös kaksi puronylitystä selvitettiin hienosti. Lopuksi koira vaihtoi ilmavainuun ja haukkui maassa makaavan maalihenkilön löytyneeksi.

Koirakko suorittamassa ryhmämme laatimaa tehtävää

Muina päivinä tehtiin töitä rakennuksissa, raunioilla ja isoissa yhteisetsinnöissä pelastusopiston harjoitusalueella sekä maastossa. Pitkissä maastoetsinnöissä Osmo ei ole ollut ja niissä se selvästi olikin hiukan hämmentynyt, kun maalihenkilöitä ei löytynytkään.

Rakennusetsinnöissä

Itseäni sain muistuttaa siitä, että koira voi tehdä työnsä hienosti, vaikkei löytöjä tulisikaan. Esineiden löytyminen, jäljen nostaminen tai selvät reagoinnit alueen ulkopuolelle voivat tosietsinnöissä olla ratkaisevan tärkeitä, kunhan ne merkataan karttaan ja ilmoitetaan johdolle. Myöhemmin saimme nähdä gps-paikantimien avulla piirretyt reitit niin maalihenkilöistä kuin koiristakin ja sain todeta, että alueellamme ei ollut ollut maalihenkilöä Osmon etsinnän aikana.

Koirat reagoivat lattian alla olevaan maalihenkilöön, vaikkeivät olleet "töissä".

Oman ryhmämme järjestämässä harjoituksessa oli kyse koulukotiin lähetetystä uhkauksesta ja kadonneista nuorista. Kesken etsinnän alue evakuoitiin ja koirakot siirrettiin yhteen rakennukseen. Tämän rakennuksen alakerrassa oli yksi maalihenkilöistä. Tilassa töihinpääsyä odottaneet koirat reagoivat kaikki maalihenkilön hajuun, mutta koiria ei muistettu “lukea” tässä odotustilassa. Muut kadonneet tulivat löydetyiksi.

Viikon urakoinnin ja opiskelun jälkeen takki oli jokseenkin tyhjä, mutta niin vaan jatkoimme Osmiksen kanssa lauantaina Pelastuskoiraliiton joukkuekatselmukseen.

EsPY:n kakkosjoukkue lähtövalmiina

Maasto-osuudessamme olimme jakaneet alueemme kahdelle koirakolle ja ensimmäiseltä kunnon reagoinnilta menin sitten käskyttämään Osmon pois, se kun meni toisen koirakon alueelle.

Osmo oli oikeassa ja se olisi löytänyt ”loukkaantuneen rikoksen uhrin”, jos en olisi ottanut sitä pois hyvältä reagoinnilta. Tämä oli siis puhtaasti ohjaajan moka. Rasti saatiin kuitenkin suoritettua, eli molemmat uhrit löydettiin ja ensiaputoimet ja lisäavun hälyyttäminen suoritettiin asianmukaisesti. Kaiken kaikkiaan joukkuekatselmus oli hauska ja opettavainen tapahtuma, josta olisi saanut vielä enemmän irti, mikäli alla ei olisi ollut viikon treeniputkea.

Sisko ja sen veli jälleen yhdessä

Virveli oli pärjännyt poissaolomme aikana hyvin Peten hellässä huomassa välillä kotona, välillä mökillä. Kotijoukot olivat käyneet sienestämässä ja pyöräilemässä ja nukkuneet yönsä vierekkäin sängyssä (!). Ekoina päivinä Virveli oli osannut naapurien mukaan olla hiljaa, mutta loppuviikosta sisältä oli kuulunut ulvontaa. Yksinoloa ilman isoveljen taustatukea täytyy siis edelleen treenailla.

Nyt vietämme viikonloppua mökillä koko lauman voimin. Turkinhoitoa, sienestystä, jäljestystä ja jonkin verran ”oikeita” töitäkin on ohjelmassa.

Rantakaislojen seassa möyritään antaumuksella

Ja niin pitkä, kuuma kesä oli lopussa ja onnelliset seikkailijat turvallisesti kotipesässään.

Loma kului kokonaan kotimaassa koirien kanssa reissaillen ja treenaillen. Saapa nähdä, mitä karvalapset tuumaavat huomenna, kun mamma jättää ne koko päiväksi yksin kotiin… Todellista yksinoloa Virveli saa maistaa vasta viikon päästä, jolloin minä ja Osmo lähdemme Kuopion pelastusopistolle viikon kurssille. Koirien ollessa yksin kotona ne ovat aina portin eri puolilla, mutta siitä huolimatta isoveljen taustatuki näyttää olevan ratkaisevan tärkeää Virvelille. Jos Osmo ei ole kotona ollenkaan, likka saattaa hyvinkin haukkua yksinäisyyttään…

Viimeisen lomaviikon ohjelmassa on ollut maanantaina rauniotreenit, tiistaina hälytreenit, keskiviikkona jäljet mökillä, torstaina hakutreenit Histassa ja viikonloppuna taas sienestystä, lenkkeilyä, uintia ja jäljestystä mökillä. Aamulenkin rutiineihin kuuluu myös pieni esine-etsintä. Melkoisen koira- ja ulkoilupainotteista on loma siis edelleen ollut.

Paikallamakuu ennen esine-etsintää

Hakumetsässä olen alkanut saada Virvelin ohjaamiseen rutiinia, eikä minun tarvitse enää ajatella jokaista omaa askeltani erikseen. Maalihenkilön palkattua koiran olen ottanut Virvelin haltuuni, antanut maalihenkilön pitää sitä pannasta kiinni ja palannut itse keskilinjalle. Sitten olen kutsunut koiran, palkannut sen yhdellä namilla ja uudella tehtävällä eli pistolla valmiiksi katsottua linjaa pitkin. Haamuja ollaan käytetty silloin, kun tuulesta ei ole ollut apua, mutta sopivan tuulen puolelle olen pistottanut koiraa myös ilman näköapuja. Ilmaisua olen treenaillut itsekseni niin, että koira saa haukkua seisaallaan (tarvittaessa hihnassa) ja palkintolelu lentää haukusta sen taakse.

Kukkulan kuningas saarilenkillä

Osmon kanssa pitäisi kiireesti päästä raunioille loppukokeeseen, sillä totesin juuri peruskokeemme menevän tänä syksynä vanhaksi. Osmiksen syksyn ohjelmaan kuuluu myös taidontarkistuskoe maastossa sekä mahdollisesti pelastusjäljen peruskoe. Virvelin voisin melkein jo ilmoittaa raunioiden soveltuvuuskokeeseen, mutta rutiinia ja häiriöitä pitäisi vielä saada treeneihin lisää. Sovekokeessa koiran ei tarvitse ilmaista löytämiään ihmisiä, mutta ohjaajan on pystyttävä sanomaan, milloin koira on löydöllä. Ehtiväisen ja omapäisen elikon kanssa se onkin melko haasteellinen tehtävä!  Soveltuvuuskokeen telineet eli “kanaparrun” ja “älläputken” likka sen sijaan jo hallitsee.

Tuuli-täti, pikkulikka Kaihlanen ja koirat

Kävin koirien kanssa Ylöjärvellä kyläilemässä ja ihmettelemässä Siirin ja Sannin pikkuruista siskoa. Isosiskot olivat taas kerran innokkaita koirankouluttajia ja etenkin Osmo sai tehdä tosi paljon temppuja kuivanappula- tai nakkipalkalla. Huomatessaan, että Siiriltä saa palkkaakin, Osmo oli erittäin innokas ja yhteistyöhaluinen ja suoritti kaikki mahdolliset sirkustemput viisivuotiaan käskyistä. Virveli sai vinguttaa palloaan ja tytöt nauroivat riisenin toikkaroidessa itsekseen pallon perässä. Siiri oli hyvä avustaja myös oikeissa tokoliikkeissä, kuten tunnistusnoudossa laittamalla palikat riviin.

Vauveli ja Virveli nauttivat läheisyydestä

Pirkanmaan reissu jäi tällä kertaa hiukan lyhyeksi enkä ehtinyt Jaanalle tai Mariannelle ollenkaan. Espooseen oli nimittäin tulossa vieraita Turusta ja koti oli siivoamatta. Ystäväni Hanna ja Anna sekä rhodesiankoira Mango viihdyttivät minua ja Virveliä perjantaista lauantaihin. Aluksi Vire murisi Mangolle ja yksi rähäkän alkukin teinityttöjen välillä koettiin. Näihin puutuin heti tiukasti ja kun olin parhaani mukaan tehnyt selväksi, että minun pihallani ei tapella, likat leikkivät vapautuneesti. Kumpikin oli välillä selällään ja sitten taas niskan päällä. Myös naapurin Into kävi tervehtimässä narttuja, kun Osmis oli mökillä isännän kanssa.

Tosikko ja Törppö lenkkeilemässä mökkitiellä

Lauantaina teimme myös pieniä hakutreenejä Annan ja koirien kanssa. Viikonloppu jatkui mökillä lenkkeillen, uiden ja jäljestäen. Molemmat koirat tekivät n. 400 metrin jäljen, joille olin jättänyt kolme keppiä. Tallasin ensin metsään Osmolle ajattelemani jäljen ja sitten pellolle toisen jäljen Virveliä varten, mutta pellon rutikuivan maan ja kovan tuulen vuoksi vaihdoin jäljestäjät toisin päin. Vire yllätti ja suoriutui jäljestä kulmineen päivineen loistavasti. Kaikki kepitkin se ilmaisi täysin ilman apuja!

Nam, vadelmia!

Osmolla oli hankaluuksia tuulisella ja kivikovalla pellolla, etenkin, kun tuuli toi sen nenään myös peurojen ja jänisten tuoksuja. Pysähdyin monta kertaa koiran nostaessa nenänsä ylös maasta, mutta lopulta pääsimme jatkamaan jälkeä, joka ylitti pelto-osuuden jälkeen ojan ja jatkui helpompana metsässä. Hankaluuksista huolimatta Osmo löysi kaikki kolme keppiä, kuten pikkusysterikin. Jälkikeppien lisäksi koirat keräilivät ahkerasti mustikoita ja vadelmia. Vire alkoi valitettavasti kerätä myös kanttarelleja huomattuaan, kuinka innoissaan emäntä niistä oli. Osmolle sienet eivät sentään maistuneet.

Laivakoira Osmo ja pilvenhattarat

Helteistä heinäkuuta vietetään taas mökillä, uiden, jäljestäen, veneillen ja metsässä juoksennellen. Kanttarelleja on löytynyt muutamaan kastikkeeseen, mustikoita olisi niin paljon, kuin jaksaisi poimia. Jälkihommat ovat menneet molempien piskien kanssa tosi kivasti. Virvelikin bongailee jälkikepit jo jokseenkin varmasti ilman apuja.

Virveli veneilee jo tottuneesti

Joka päivä ollaan myös uitu. Koirat ovat niin hulluina ostamaani kelluvaan fresbee-leluun, että välillä pitää ottaa vuorot, jotta Virekin saa tuoda lelun rantaan ilman Osmon väliintuloa. Toistaiseksi Vire vielä luopuu niin leluistaan kuin kepeistäänkin vain, kun Osmis tulee viereen kyyläämään. Luita Osmolla ei sentään ole pokkaa mennä pikkusysteriltä varastamaan.

Tänään menen ekoihin hakutreeneihin sitten riisenileirin. Leirillä opittua testataan nyt siis ilman Ilonan ohjausta ja aion onnistua!

Vikalla piilolla analysoitiin treeniä ja saatiin palautetta

Olimme Virvelin kanssa riisenileirillä Laitilassa lauantaista torstaihin. Pete oli Osmon kanssa kotona ja mökillä. Leirillä olimme Ilona Erhiön hakuryhmässä, johon olin toivonutkin pääseväni. Ilona on suorapuheinen kouluttaja ja alkuun oma epävarmuuteni suorastaan puhkesi kukkaan hänen täysin aiheellisesta, mutta hieman tiukempaan sävyyn annetusta palautteestaan. Epävarmana keskittymiskykyni huononi entisestäänkin ja sitten mokia ja sähläämistä sattui vielä enemmän. Onneksi sain psyykattua itseni takaisin oppimistaajuudelle ennen seuraavia treenejä. Hakuhommiin en nimittäin Ilonaa parempaa kouluttajaa olisi voinut saada!

Innokas leiriläinen odottelee treeneihin lähtöä

Tässä listausta itselleni siitä, mihin minun ja treeniryhmäni on kiinnitettävä huomiota:

1. OHJAAJAN TOIMINTA RADALLA

• Lähetyksessä kävely valmiiksi katsottua linjaa pitkin suoraan piston suuntaan, sitten pysähdys ja rauhallinen lähetys
• Lähetys: hihna irti ja vasempaan käteen, oikealla lähetys koiran posken vierestä. Katse seuraa koiraa, hihnan kanssa ei säädetä mitään!
• Kun koira lähtee hyvin, ohjaaja jatkaa keskilinjan suuntaisesti koiraa tarkkaillen. Kun koira on piilolla, ohjaaja juoksee sinne.
• Seuraava lähetyspaikka ja lähetyslinja katsottava valmiiksi ennen, kuin koira kutsutaan keskilinjalle.

2. OHJAAJAN KESKITTYMINEN

• Keskittyminen ennen omaa vuoroa autolla ja koiraa lämmitellessä
• Oikeiden tavaroiden pitäminen mukana ja tallessa (!!!)
• Radalle aina mukaan myös koiran vesipullo ja loppulelu
• Maalihenkilönä keskittyminen ohjeistukseen ja kysyminen heti, jos jotain menee ohi

3. KOIRA

• Ilmaisuja treenattava hihnassa, jotta Vire ei ala ryömiä kohti maalihenkilöä haukkuessaan, mitä tapahtuu tällä hetkellä
• Palkka sinne, missä koiran toivotaan olevan = kaukana maalihenkilöstä. Purkki tai lelu heitetään koiran ohi (ei yli) ja maalihenkilö menee avaamaan purkin kyseiseen paikkaan
• Haltuunottoja treenataan maalihenkilöiltä poistuttaessa esim. niin, että maalihenkilö pitää koiraa kiinni, ohjaaja palaa keskilinjalle ja kutsuu koiran. Treenikaverit voivat toimia varmistuksena, mikäli koira yrittää pinkoa muualle, kuin ohjaajan luo
• Kaikkeen innostusnapsimiseen (kotiintulot, maalihenkilöiden kanssa intoilu) NOLLATOLERANSSI!!!

Päiväunet maittoivat Virvelille teltassa...

Sekä minulle, että Virvelille leiri oli todella opettavainen ja hauska kokemus. Päivittäisen treenisession jälkeen kävin syömässä ja sitten lenkkeiltiin, uitiin ja vain oleiltiin teltalla tai muiden leiriläisten kanssa ennen iltapalaa ja iltaohjelmaa. Vire käyttäytyi hienosti lukuun ottamatta ekoja treenejä (maalimieskäytös ja yleinen kurittomuus) ja autossa odottelua treenipaikoilla. Välillä Vire hiljeni vain sillä, että ajoin auton kauemmas tapahtumien keskiöstä tai peitin sen niin, ettei Vire nähnyt ulos. Välillä se ei hiljentynyt näilläkään toimenpiteillä.

Kun Osmo on naapurikopissa, Vire odottaa hiljaa autossa. Samoin se odottaa hiljaa yksin autossa, jos en ole treeneissä, vaan käyn esim. kaupassa. Ensi töikseni aion hankkia kunnollisen peitteen auton päälle, jotta sekä minua että varmaan koiraakin hermostuttava pyyhkeiden ja kankaiden kanssa pelaaminen voi loppua auton luona.

... tai taivasalla omassa leirissä

Myös teltan luona Vire odotti pitkiäkin aikoja yksin rauhassa makoillen tai istuskellen, mihin olin tosi tyytyväinen.

Kotiintulon kunniaksi Virveli aloitti vihdoin eilen ekat juoksunsa. Kuriton kakara on siis nyt todellinen bitch!