Tolpillaan ja täysillä!

Osmo on palannut vauhdikkaaseen normaalitilaansa. Päivällä se söi pienen annoksen riisiä ja pampuloita ja iltalenkillä riittikin taas virtaa jopa hepulointiin. Ihanaa, Osmo on taas oma itsensä! (Paitsi että hepulointi loppui yhdestä ainoasta kiellosta… ehkä koira on kuitenkin vielä vähän sairas ja siksi noin kumman kuuliainen??!!)

    

Parin päivän liikkumattomuus, syömättömyys ja virikkeettömyys on aiheuttanut Osmolle valtaisan elämänvoimabuustin. Esim. aivan yksinkertainen pyörähdystemppu oli äsken niin huisin siisti juttu, että se piti suorittaa tasajalkaa pomppien. Mahtavan näköistä dog-break-dancea! Ehkä me aletaan sittenkin treenata koiratanssia ja nimenomaan tuota breikkaamista. Head spinnikin voisi hyvin sopia Osmon luupäälle.

Huomenna palaamme taas normaaleihin ruokailu- ja lenkkeilyrutiineihin.

Advertisement

Posmotin puklataudissa

Aamupäivä on mennyt koiran oksennuksia siivoillessa. Posmotin-parka puklailee puolen tunnin välein mahanesteitään. 😦 . Mitään eriskummallista se ei ole syönyt, ellei sitten eilen tarjottu jauheliha ollut vanhentunut ennen aikojaan ja aiheuttanut ruokamyrkytystä. Toinen vaihtoehto on jokin tosi sinnikkäästi tarttuva mahapöpö, koska Pirkon koirat olivat olleet reilu viikko sitten ripulitaudissa ja kävimme siellä perjantaina…

Oli miten oli, nyt seuraillaan tilanteen kehittymistä ja jos koiruus alkaa selvästi kuivua, niin eläinlääkärireissu on edessä. Toivottavasti hauveli paranee pian! 

Puklatilanteen päivitys maanantaina 26.2.  

  Poitsu on edelleen kipeä. Ruoka ei maita, vesi kelpaa välillä mutta sitäkin pitää sitten oksennella ympäri kämppää. Osmo muuttuu kohta vinttikoiraksi. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa, sillä tänään koira on osoittanut jo pientä kiinnostusta lelujansa kohtaan ja ulkona se tepsuttaa ihmeen reippaana ja häntä pystyssä. Kunnon lenkeille emme viitsi kylläkään lähteä, kun Osmon energiavarastot ovat tietty typötyhjiä parin päivän paaston jäljiltä. 

Mamman usko Osmon tulevaisuuteen on kova sairastelusta huolimatta: Tänään ilmoittauduin ekaan tokokisaamme, joka on toukokuussa!

Parturissa

 Mukava nähdä taas!

Eilen käytiin Pirkko-kasvattajan luona parturissa. Osmo ja Luru-sisko peuhasivat ja painivat ja juoksivat riemuissaan. Kessu-emo tyytyi seuraamaan kakaroiden mehkaamista sivummalta ja komensi vain, kun meno yltyi aivan mahdottoman villiksi. Kävimme myös jäällä lenkillä. Harmillisesti kamerasta oli akku loppu, joten perhepotretit jäivät ottamatta.

Trimmauspöydällä Osmo istuskeli kaikessa rauhassa, vaikkakin tassujen hikoaminen ja läähätys paljastivat, että kyllä touhu sitä hiukan jännitti. Pirkko muotoili naaman ja kaulan koneella ja minä nypin käsin Osmon selkää. Nyppimisurakka jatkui vielä kotona ja edelleenkin trimmattavaa riittää. Äsken nypin pelkän niskan, ja aikamoinen läjä karvaa siitäkin irtosi! Onneksi Osmo ei jännitä mun käsittelyä lainkaan ja istuu tyynesti paikallaan, kun sitä kynitään.

 Niskavillat kylppärin lattialla.

Tänään menen snautserikerhon kokoukseen kuuntelemaan geeniluentoa. Pojat jäävät viettämään vapaapäivää kotiin. Illaksi on kyllä tarkoitus ehtiä Malminkartanoon tottistreeneihin.

 …Jatkoa. Luento oli mielenkiintoinen, mutta koulutukseen emme sitten ehtineetkään. Osmo sai tyytyä olkkariharkkoihin, joita Pete ja kyläilemässä oleva kaverinsa Mika joutuivat pakko-ihastelemaan, koska sisätreenikenttämme on olkkarin lattialla sohvan ja telkkarin välissä. Jopa ruutuun ja merkille lähettämisiä voi treenata sisällä, kun hiukan soveltaa. 😉 Toko-liikkeiden ohessa Osmo ehti esittää myös oravaa.

Mikan kameran uumenista löytyi pari kuvaa Osmon vauva-ajoilta. Vessaharjapää on n. 3 kk. Tokassa kuvassa esiintyy myös Osmon ensimmäinen lelu eli vinkuva pehmoluu, josta on jäljellä enää armas muisto.

    

Uusi, ujo kaveri

Amerikancockeri Jali (7kk) kävi isäntäväkensä kanssa kylässä. Jali ei ole kauheasti leikkinyt muiden koirien kanssa ja olikin aluksi kauhuissaan, kun Osmo intoili ja pinkoili ja hyppi niskaan ja retuutti korvasta. Vähitellen Jali sitten reipastui ja alkoi hieman leikkiäkin, kun huomasi, ettei Osmosta ole todellista vaaraa. Osmo puolestaan rakastui päätäpahkaa Jaliin – tai ehkäpä ennemmin omaan vallantunteeseensa  – ja yritti joka välissä astua uutta kaveriaan. Just just. Kielto meni kyllä aina heti jakeluun, muttei estänyt Osmoa yrittämästä taas puolen minuutin päästä uudestaan… On se paukapää välillä! Hyvä kuitenkin, että se lopetti kiellosta pikkukaverin alistamisen eikä ärrännyt tai nostellut karvoja kertaakaan. Taisi olla arvojärjestys niin vesiselvä alusta lähtien, ettei kinata tarvinnut. Osmo antoi Jalin oleilla jopa sohvalla, jonne siltä itseltään on aina ollut pääsy kielletty ja luitakin syötiin sopuisasti vieretysten. Nyt Osmo vetää sikeitä saunan lattialla ja mahtaapa olla Jalikin reporankana! Kiitos visiitistä vielä koko porukalle  – koirien lisäksi myös isännät ja emännät viihtyivät mainiosti.

         

Luiden kimpussa.           Välillä rauhassakin.          Vieraita lellitään! 😉  

Osmo was here

 Eilen vietettiin tarkoituksella vähävirikkeistä vapaapäivää tiistain superaktiivisen mummoilu-puistoilu-kyläily-matkustelu-reissun vastapainoksi. Lenkkeilimme kunnolla, mutta koirien tai vieraiden ihmisten kanssa emme seurustelleet ja tottis-temppuilukin pidettiin minimissä. Ohjelmassa oli ainoastaan metsässä juoksentelua ja pissapalstojen haistelua oikein ajan kanssa. Osmo osallistui pissapalstakeskusteluihin merkkaamalla joka kohtaan ytimekkäästi mutta mielikuvituksettomasti ”Osmo was here”. 

Lenkeillä koira käyttäytyi eilen tosi hienosti – niin hihnassa kuin vapaanakin. Toki myös hepulointia testailtiin, mutta tällä kertaa riehumishalut talttuivat ihan pelkän tuiman sanan voimasta. Tehokkain hepuloinnin pysäyttäjä on jäätävän rauhallinen ”EEEEEEI” koiraan päin hitaasti kääntyen, jolloin Osmo yleensä peruuttaa pari askelta. Sen jälkeen teetän yleensä jonkun  nopeatempoisen tottisliikkeen, johon koira saa purkaa intoaan hallitummin ja sallitummin. Ja sitten matka jatkuu taas rauhallisesti.

Sisälläkin oltiin eilen ihan vaan omissa oloissamme. Ainoa kunnollinen huomionosoitus Osmolle oli kauneudenhoitotuokio olkkarin lattialla. Leikkasin kynnet ja selvitin takut. Karvaa lähti nyppimällä varmaan puoli kiloa, eikä Osmo näytä vieläkään mitenkään kynityltä. Huomenna trimmaus viimeistellään Pirkko-kasvattajan parturissa.

Kampaamisen jälkeen leikittiin koiranäyttelyä.   

Tänään on luvassa taas hauskanpitoa: Illalla tulee kylään pari ihmisvierasta ja yksi koiravieras, jota Osmo ei olekaan ennen tavannut. Siitä lisää sitten myöhemmin. Aamulenkillä käytiin ruokakaupassa (=ihan mälsää odottelua kaupan eteisessä) sekä Osmon riemuksi myös eläinkaupassa, joka on koiran mielestä suorastaan jumalainen paikka ihanine tuoksuineen ja jonkun-muun-eli-hirmu-paljon-jännempi-kuin-oma –leluineen. Ja silloin, kun käy tuuri (kuten itse asiassa aina käy), niin eläinkaupantäti antaa vähän maistiaisiakin: kuivattua naudanmahaa ja kanankauloja, nami nami ja rousk rousk!

Tassuterapeutti

    

Osmo oli tänään ”keikalla” eli Onnitalossa vanhuksia ilahduttamassa. Ensin reissattiin pitkä matka bussilla, metrolla ja vielä toisella bussilla Tammisaloon. Bussissa Osmo osoitti innostuksensa sillä ainoalla äänekkäällä tavalla, jota en ole raaskinut kieltää: Haukottelemalla – ja LUJAA. Se tietää, että kitistä ei saa, vaikka kuinka jännittäisi tai innostaisi ja purkaa fiiliksiään sitten haukottelemalla niin, että varmasti koko bussi kuulee! Tämä herättää yleensä lievää hilpeyttä kanssamatkustajissa.

Reitin Onnitaloon Osmo muistaa jo hyvin ja kurvaa sisään aina vauhdikkaasti ja häntä vimmatusti heiluen. Vasten hyppimistä se ei onneksi harrasta ja siten sen voi huoletta päästää tervehtimään mummoja ja pappoja, jotka ovat jälleennäkemisestä vähintään yhtä iloisia. Mutta paras kaikista (sanoi Osmo) on ehdottomasti Helena-emäntä, joka vaatii saada syöttää koiralle vaikka mitä ihanaa ja ihmeellistä.

 NAM!   Saisko lisää?

Yleensä Osmo päivystää sitten keittiön oven takana sen aikaa, kun minä laulatan vanhuksia. Ja kyllä muuten päivystäminen kannattaa: Tänään keittiön tytöt olivat kuulemma tarjonneet tassuterapeutille lasagnea, juustoa, kuivakakkua ja keksejä… Että sillai. Käsittämätöntä, ettei Osmon maha mennyt edes sekaisin!

Keikan jälkeen Osmo pääsee aina Herttoniemen jättimäiseen koirapuistoon. Tänään siellä oli Tinka, kolmevuotias ajokoirasekoitus. Ja kylläpä Osmo nauttikin kunnon irrottelusta rauhallisen ”mummoilun” jälkeen!

   

Kävimme kotimatkalla ystäväni Hannan luona Kulosaaressa. Hannan Iksu-poika oli oppinut kävelemään sitten viime visiitin. Osmo osaa hillitä himonsa ihmeen hyvin, vaikka kirsun korkeudella hihkuva naamataulu houkuttelee sitä aivan kauheasti nuolaisemaan… Pari lipaisua eli pari kieltoa riitti tällä kertaa. Iksun pallot ja palikat Osmo jätti hienosti rauhaan, vaikka niillä ihan koiran vieressä leikittiinkin. Kyllä oli mukavaa katsottavaa pikkumiehen ja koirankörilään sujuva ja sopuisa yhdessäolo! 

Ensimmäinen urahdus

Eilen koirapuistossa saavutettiin kyseenalainen virstanpylväs. Kuulin nimittäin ensimmäisen kerran IKINÄ Osmon urahtavan toiselle koiralle!! Kyseessä oli hiukan Osmoa nuorempi lapinkoirapoika, joka haukkui ja pörräsi uhmakkaana Osmolle heti, kun menimme sisään puistoon. Siihen Osmo sitten vastasi ärähtämällä takaisin ja tekemällä pienen uhitteluhyökkäyksen Pessi-parkaa kohti. Ilmeisesti pojat huomasivat olevansa molemmat herkkiksiä teinejä  (7 ja 8 kk) ja sitten niiden teki mieli selvittää, kumpi on kovempi jätkä. Pörräily loppui kyllä lyhyeen, koska olin Osmon vieressä ja menin saman tien riitapukarien väliin. Osmo sai kuulla kunniansa ja Pessin emäntä lähti koiransa kanssa jatkamaan matkaa. Jos äijäily toistuu, saa puistoilu jäädä Osmon osalta tauolle pahimman murkkuiän ajaksi ainakin.

Jäimme kuitenkin puistoon, koska siellä oli ihana Lumi-tyttö, joka on tuttu peuhukaveri jo ennestään. Lumin lisäksi paikalla oli pelkkiä poikia, mutta kukaan ei ärhennellyt kenellekään. Esim. saksanpaimenkoira Aku on vanha luottopakki peuhukaverina. Sillä on niin iso ego, ettei sen tarvitse alentua rähinöihin kakaroiden kanssa. Pojat juoksivat ja painivat onnessaan ja Osmo-riiviö hyppi Akun selkään ja Aku antoi palautetta kurmuuttamalla kauhukakaraa lempeän päättäväisin ottein. Se on kyllä ihmeen leikkisä aikuiseksi urokseksi. Ikinä en ole nähnyt Akun haastavan riitaa puistossa.

Osmo tulee kivasti luokse leikin tiimellyksestäkin. Samoin se osaa taitavasti kaukaa kiertäen vältellä tyyppejä, jotka vain patsastelevat uhmakkaina puistossa eivätkä osoita kiinnostusta leikkimiseen. Toivottavasti Pessin kanssa testattu urahtelu ei tule tavaksi, jotta puistoilu voi jatkua vastakin. Mutta kyllä se vaan niin taitaa olla, että pojannulikasta on kovaa vauhtia kasvamassa Äijä. 

Tänään mennään Käpylään lenkkeilemään ja kyläilemään. Ja huomenna on odotettavissa nakkimakkaraa keittiön tädeiltä ja ylenmäärin rapsutuksia! Osmo pääsee nimittäin lempparitöihinsä sivutoimiseksi tassuterapeutiksi samalla, kun itse menen vetämään yhteislaulutilaisuutta palvelutalon mummoille ja papoille.

     Kukkulan kuningas

Keskittymiskoe

Hiihtoloman kunniaksi heräsin jo seitsemältä ja painelin koiran kanssa lenkille. Lenkin jälkeen alkoi siivousurakka, mikä olikin Osmon mielestä loistojuttu: Sohvan alta löytyi kaikki parhaat lelut, kuten ydinluut ja tennispallo!

 Siunattu siivouspäivä!

Pojat kävivät päivälenkillä sillä aikaa, kun mä siivoilin lisää. Sitten käytiin kaupoissa ja Osmo jäi kotimieheksi. Nyt meillä on sitten myös se kauan odotettu DIGIKAMERA! 🙂 Jippii!! Valittiin plussakorttitarjouksesta malli, joka on täysin veden-, hiekan- ja lumenkestävä. Ei sitten haittaa, vaikka rapatessa roiskuu.

Ja kyllä muuten roiskuu. Tultiin äsken koulutuksesta ja vaatteet oli suunnilleen kaulaa myöten hiekassa. Osmo kun intoutuu riehumaan treenihallissa niin, että pingviini vaan lentää ja sen mukana hiekka. Bussikuski taisi katsoa hiukan säälien, kun noustiin kotimatkalla kyytiin…

Tottistreenit menivät tällä kertaa vaihtelevasti. Oltiin ainoa parivaljakko meidän ryhmässä ja ohjaaja pisti meidät kunnolla hommiin, kuten pitääkin. (Hyvä, Tuija!) Treenattiin seuraamista kaikkiin mahdollisiin suuntiin (myös taakse ja sivulle) sekä vaikeita käännöksiä. Muiden ryhmäläisten poissaolosta johtuen taukoja ei juuri ollut ja tunti oli todellinen keskittymisen tulikoe koiralle! Osmo kyllästyikin välillä ja ehdotti itse, että nyt voitais kyllä jo RIEHUA! Leikkihetken jälkeen se jaksoi taas hetken keskittyä perusasentoniuhotukseen ja uusien liikkeiden yrittämiseen.

      Pingviini saa kyytiä!

Oman ryhmämme loputtua jäimme vielä kahdestaan temppuilemaan hallin perälle. Otin pikkutarkan työskentelyn vastapainoksi kunnon juoksutreenejä eli ruutuun ja merkille säntäämisiä. Osmo oli riemuissaan ja teki vauhtiennätyksiä. Ihmeen hyvin koiruus muisti homman, vaikkei noita liikkeitä olla pitkään aikaan treenattu.

       Kotona ollaan harjoiteltu melkein päivittäin noutokapulan pitämistä, joka tuotti alussa hankaluuksia. Koiran täytyy pitää kapulaa pureskelematta suussa siihen asti, kunnes ohjaaja antaa irti-käskyn. Opetteluvaiheen haaste on se, ettei herkkupalkkaa VOI antaa oikeaan aikaan, siis silloin kun kapula ON suussa. Tuijan eli snautserikerhon koulutusohjaajan jipoilla ollaan nyt jo siinä pisteessä, että Osmo ottaa kapulan ”hae” -käskystä ja pitää sitä rauhassa suussa, kun silittelen sitä kuonosta. Kun homma alkaa sujua ilman silittely-apuakin, kapulaa aletaan vähitellen myös kuljettaa ja viimein (toivon mukaan) noutaa.

Koulutuksessa ja varsinkin kotimatkalla vanha hepuli-heikki nosti hiukan päätään. Omin luvin riekkuminen loppui onneksi lyhyeen, koska Osmo hepuloi hihnassa ja sain siten sen kiinni kurinpalautuspuhuttelua varten. GRÄYH!!

Poikien ilta

Olen ollut koko päivän menossa ja perheen partanaamat ovat olleet kahdestaan kotona. Pete on hoitanut koiran lenkitykset ja ruokinnat ja siinä sivussa kaupassa käynnit ja omat duuninsa. Hyvä poika! Hieno poika! Taita-VA!!

Ulkoilun lisäksi herrojen päiväohjelmassa on kuulemma ollut palloleikkejä sisällä ja (Osmon ehdottamia) tottelevaisuusliikkeitä. Lisäksi koiruus on nuollut sohvaa (?!!?) ja katsonut telkkaria. Eilen just ajattelin, että Peten kanssa Osmo tekee vaan kaikkea hauskaa, kuten leikkii sisäleikkejä. Ja meikä on sitten aina se inho muija, joka kampaa ja puunaa ja tukistaa parrasta takkuja oikoessaan ja sörkkii rähmät pois silmistä ja leikkaa kynnet ja järjestää sitruunatujaustilanteita  lenkeillä. Petekin naureskeli eilen kampasulkeisillemme: ”Osmon elämä on nykyisin yhtä kärsimystä! Osmoa kidutetaan! Osmo, sano sille, että nyt alkaa se puunaaminen riittää!” Pitäisköhän mun mennä vähän itteeni? 😉

Jotenkin liikuttavaa, että tästä kaikesta ”kidutuksesta” huolimatta Osmo on haljeta onnesta eikä meinaa pysyä nahoissaan, kun tulen vähänkään pidemmän poissaolon jälkeen kotiin. Se tietää, ettei saa riekkua ja hyppiä, ja se kilometrien päähän paistava juuri-ja-juuri-itsehillintä on tosi hupaisaa seurattavaa. Ja voi sitä (molemminpuolista) riemua, kun päästään luvan kanssa moikkaamaan ja suorastaan kiemurrellaan jälleennäkemisen ilosta. Peten ei sentään tarvitse odottaa käskytystä eli lupaa halaillakseen kotiin palaavaa emäntää… Eikä se ehkä ihan yhtä kärppänä olekaan oven takana odottamassa pussailulupaa kuin tuo toinen karvanaama! 

Hyvää ja hellää Ystävänpäivää kaikille enemmän ja vähemmän karvaisille ystäville! 

Tyyristä touhua!

Mä haluun digikameran! Mä haluun farmariauton! Mä haluun oman treenivuoron agilityyn ja esteet himaan! Ja sit mä tarviin niille mun esteille isomman pihankin!

Yhden jutun mä sain jo. Eilen kävin Kitiskan eli tutun kouluttajan kanssa keskustelun, josta Osmo ei oikein tykännyt: ostin kauko-ohjattavan sitruunapannan! Olen ollut vuokralla olleeseen pantaan niin tyytyväinen, että päädyin ostamaan sen itselleni (tai siis koiralle)! Se ei ollut ihan ilmainen värkki, mutta kyllä se on hintansa väärtti ja niin se piti saada sitten omaksi.

Pantaa ei ole käytetty moneen päivään, koska pelkkä kieltosana on riittänyt pysäyttämään ei-toivotun toiminnan. Ja siitähän sen juuri huomaakin, että panta on tehonnut hyvin! Olen kuitenkin varma siitä, että Osmo tulee tasaisin väliajoin testaamaan esim. komenteluhepulointia ja kaverien luo karkaamista. Siten on hyvä, että voin tasaisin väliajoin myös muistuttaa Osmoa siitä, miltä haisee kielto, jos sitä ei usko!

Olisihan niitä muitakin kiellon ”tehosteita” tarjolla, parrasta tukistamiset sun muut fyysiset keinot tai kurjat ääniefektit, kuten kolinapurkin rämähdys (kolinapurkki=tyhjä, kiinni teipattu kaljatölkki, jossa on jotain kolisevaa sälää sisällä). Tämä sitruunahaisutin on kuitenkin toiminut meidän tapauksessa parhaiten. Ensinnäkään se ei provosoi Osmoa jes-jes huippujännään taisteluleikkiin, kuten fyysiset ”kurinpalautuskeinot” (eli Osmon mielestä palkintoriehat). Ja niiden kaljatölkkien roudaaminen mukaan metsälenkeille ei vaan jotenkin nappaa mua…

Metsälenkeistä: Oltiin äsken ihan himopitkällä lenkillä keskuspuistossa. Latujen ohella siellä on kilometritolkulla koiranulkoiluttajien tallomia polkuja, joita pitkin voi hiihtäjiä häiritsemättä tarpoa /hölkötellä vaikka pari tuntia. Kuten äsken. Osmo jaksaa juoksemisen ohella myös kiipeillä kivillä ja kallioilla. Se hyppää epäröimättä jopa mun korkuisille kiville, heti kun vaan vihjaan, että tuohon sais mennä… Meidän on kyllä ihan pakko päästä sitten isona agilityyn!

Puistoilusta

En oikein osaa päättää, mitä mieltä olen koirapuistoista. Osmo on niin kakara, että on onnesta soikeana aina, kun pääsee juoksemaan ja painimaan kavereiden kanssa puistoon. Ja sen totta vie sallin. Ensinnäkään vastaavanlaista liikuntasuoritetta en pystyisi koiralle millään lenkittämisellä tarjoamaan! Mutta.

Jokainen aktiivipuistoilija on joskus joutunut todistamaan myös yllätysrähinöitä. Räyhähenkien omistajat ovat usein itse sitä mieltä, että ”tää on kyllä tosi kiltti” – tai, että koirien kuuluukin selvittää välinsä tappelemalla… Mun mielestä sellaiset aikuiset koirat, jotka vain patsastelevat ja egostelevat puistossa, eivät puistoilua edes tarvitsisi! Jatkuva ”välien selvittely” vaan stressaa kaikkia osapuolia. Koitan seurata Osmoakin tosi tarkkaan, eli heti, jos/kun puistoilu alkaa herättää siinä jotain äijäilymeininkiä, se loppuu.  

Uskon, että jos koira kunnioittaa omistajaansa lauman johtajana, se luottaa johtajan hoitavan myös kaikki ”välien selvittelyt”. Johtajan tehtävä on ensinnäkin arvioida ja päättää, tehdäänkö vieraaseen laumaan tuttavuutta ollenkaan. Jos sitten johtaja (koiran näkökulmasta) arvioi tilanteen väärin ja ”sallii” hyökkäyksen koirapuistossa, on pahemmanlaatuinen luottamuspula taatusti edessä. Riskeistä huolimatta aion vastaisuudessakin käydä puistossa. Tuttujen kavereiden remuaminen ja riekkuminen on vaan niin uskomattoman hienoa katseltavaa! Ja tuttuja ei tule ellei tutustu…

Äsken puistosta löytyi uusi peuhu- ja juoksukaveri, Osmoa puolta isompi Fanni-tyttö. Fanni piti aika moista älämölöä koko peuhutuokion ajan, mutta Osmo näytti tajuavan, että ärinä oli osa leikkiä. Osmo kyllä huomaa ja pelkää, jos joku on kiukkuinen, on se sen verran saanut joskus turpaansa. Tyytyväinen olen siitä, että se kuitenkin turvautuu muhun jännittävissä tilanteissa.

Superkiva päivä

Olimme aikeissa lähteä Porkkalaan hiihtämään jo eilen aamupäivällä, mutta erinäisten autonkäynnistysongelmien vuoksi pääsimme tien päälle vasta yhden kieppeillä. Lähtöä tehdessämme kotipihalla onni potkaisi Osmoa ekan kerran: Pihan ohi kulki yksi ihana koirakaveri, 9 kk ikäinen bokserimikseri Lumi, jonka kanssa suoritettiin aamuverryttely juoksun ja painin merkeissä.

 Sitten ajettiin Porkkalan mökille, kaivettiin sukset esiin ja lähdettiin jäälle hiihtämään. Alussa Osmo ihmetteli suksenkärkiä, kun ne niin jänskästi suihkivat vuoronperään eteenpäin. Osmon lähestyessä suksia saalistus/leikkimielessä käytin sanaa ”VARO”, jonka kuullessaan Osmo tietää, että olisi syytä väistää. Samaa sanaa käytän esim. imuroidessani, jos koira makaa tiellä. Kaipa se on mukavampi väistää sanallista varoitusta kuin kylkeen törkkivää imuria tai varpaille suhahtavaa suksea!

     Liito-Osmo.

Osmo oppi nopeasti ”hiihtämään” ja nautti vauhdin hurmasta puuterilumen päällystämällä jäällä. Pilkkijöiden ja muutaman vastaan tulleen retkeilijän luokse sen olisi tehnyt mieli kaahata, mutta kieltosana meni hienosti jakeluun ja koira pysyi kuuliaisesti oman lauman mukana. Kuuliaisuuteen saattoi vaikuttaa se, että jäälle mennessämme metsäautotiellä Osmo meinasi lähteä katsomaan eräässä pihassa olevaa koiraa + ihmisiä. Silloin oli onneksi sitruunapanta kaulassa ja kauko-ohjain käden ulottuvilla. EI+suihkaus sai Osmon valitsemaan sittenkin mamman ;).

  Tauolla saaressa. 

     ”Tästäkö mä tulin?”

Hiihtoreissun jälkeen ajelimme takaisin kotiin, huilailimme puolisen tuntia ja sitten lähdettiin taas; snautserikerhon koulutukseen Konalaan. Mulla oli kamera mukana sielläkin, mutta työn touhussa se unohtui ihan kokonaan. Treenasimme käännöksiä seuraamisen yhteydessä. Jopa täyskäännöksestä vasempaan selvittiin kunnialla. Siinä koiran pitää peruutella pysyäkseen tiiviisti ohjaajan vasemmalla puolella. Pingviinilelu innostaa Osmon jopa erinäisiin lanneliikkeisiin. Nykyisin nylkyytysyritykset eivät enää onneksi kohdistu meikäläiseen ja loppuvat ärähdyksestä silloinkin, kun kohteena on pingviiniraukka. Luoksetulon oikea loppuasento on löytynyt siten, että otan pingviinin leukani alle ja kun koira on sännännyt istumaan eteeni, pudotan pingviinin sille palkaksi. Näin kädet ovat vapaina sivulla eikä Osmo käänny vinottain niitä kohti palkinnon toivossa. 

Kotiin tultuamme Osmo oli selvästi väsynyt mutta tosi tyytyväinen. Ruoan jälkeen se ryömi saunan oven alta lauteiden alle lempipaikkaansa köllimään, eikä edes saunan lämmitys häirinnyt sen unia (lattialla on tosin viileää silloinkin, kun sauna on päällä). Kun isäntäväki kipusi lauteille, koira sai luvan tulla alalauteelle ja istua nökötti siinä onnellisen näköisenä koko saunareissumme ajan. Hupsu otus. Mitäköhän Pirkko-kasvattaja on tästä saunomisesta mieltä?! 🙂

Tänään viedään auto takaisin ja ajellaan julkisilla kotiin.

Totuus Takeista

Ei mentykään vielä mökille. Sen sijaan käytiin kaupungilla ja haettiin auto lainaan. Osmo on hyvä matkustaja. Se matkustaa sujuvasti junalla, sporalla, metrolla, bussilla ja autolla. Autoilemaan oppiminen oli aikoinaan vaikeinta, koska autossa ei voinut istua mamman jaloissa, kuten julkisissa. Ekat automatkat Osmo huusikin kuin syötävä ja minä ja Pete meinasimme a) kuuroutua ja b) menettää toivomme leppoisasta koiramatkailusta. Mutta niin vaan nykyään koiruus istuu takakontissa tai takapenkillä (laina-auton mallista riippuen) – rauhassa maisemia katsellen! 

 Junailija.

Ulkoilimme Tapiolassa sillä aikaa, kun Pete oli asioilla. Osmo ei ihmetellyt ihmisvilinää yhtään. Ainoa tyyppi, jota piti hiukan epäilevästi mulkoilla, oli eräs uhkaavasti paikallaan jököttävä jätti-mies, eli sellainen 4-metrinen pronssiveistos Heikintorin liepeillä ;). Sitä Osmo pälyili huolestuneen näköisenä vielä jälkikäteenkin. 

 Autonhakureissulla ”stadin mummolassa” esitettiin oravatemppu.

Äsken juteltiin pitkät pätkät Pirkon eli Osmon kasvattajan kanssa. Pirkko oli vuosikymmenien snautserikokemuksensa perusteella sitä mieltä, että snautserit eivät tarvitse takkia. Totta puhuen Osmo ei kyllä olekaan osoittanut palelemisen merkkejä (muutamaa bussinodotteluväristystä lukuun ottamatta), ei edes ilman takkia. Tällainen vilukissa-emäntä ei vaan ota uskoakseen, että toinen tarkenee. Sehän on ihan epistä! 

Sisälläkin Osmo on osoittanut olevansa aika cool tyyppi. Mamman koteloituessa vilttien ja villapaitojen alle telkkua katselemaan Osmo suunnistaa lemppari-lepopaikkaansa: Saunan lattialle. Saunassa ei ole lämmitystä (paitsi silloin kun saunotaan) ja ainakin ihmisvarpaiden mielestä kaakelilattia suorastaan hohkaa kylmyyttä. Ehkä se takki on tosiaan tarpeeton. 

Hyvä kuitenkin, että herrasmiestakkiin on totuteltu. Se saa nyt odottaa VIELÄ kovempia pakkasia tai vaikkapa talvitrimmauksen jälkeistä väliaikaista karvavajetta. Sekä bussipysäkkihytinöitä.  

Huolestuttava hepuli

Eilen illalla alkoi hiukan huolestuttaa: Käytiin iltalenkillä ilman sitruunapantaa, ja Osmo sai taas hepulin!! Ei mitään järisyttävän suurta hepulia, mutta hepulin kuitenkin. Onko se siis heti tajunnut, että kieltoa seuraa haisu vain, jos mötikkä roikkuu kaulassa?! Eilinen ei ollut kyllä yhtään mitään verrattuna aiempaan riekkumiseen, pari pomppua ja haukahdusta vain. Ja sekin show loppui lähipuhutteluun. Mutta silti epäilyttää… Nyt koetankin saada muutaman pannan kanssa kielto -tilanteen aikaiseksi ihan tahallani, jotta pääsen suhauttamaan sitruunaa EI:n jälkeen (kauhea sadisti-mamma!). Moneen päivään pantaa ei ole nimittäin käytetty – ehkä Osmo on vaan unohtanut, mikä seuraus kiellon uhmaamisella on? Toivon, ettei se ole vetänyt sitä oikeaa johtopäätöstä, että kieltoa kannattaa noudattaa vain panta kaulassa.

Petenkin kanssa Osmo oli tänään testannut hepulointia, pitkästä aikaa. No, Pete oli ärähtänyt ja tukistanut Osmoa parrasta, minkä jälkeen koira ei ollut uskaltanut tehdä enää mitään luvattoman tapaistakaan. Onneksi ainakin toisella meistä on tarpeeksi auktoriteettia!

Nyt lähdetään iltalenkille koko lauman voimin. Ja huomenna lähdetään hiihtämään möksälle. Osmo ei olekaan vielä päässyt hiihtolenkille, kun kaupunkiladut ovat (ymmärrettävistä syistä) koirilta kiellettyjä.

… Jatkoa

Iltalenkillä olisi ollut pari oivallista suihkaustilaisuutta: Lenkkeilijöiden luo säntääminen ilman lupaa ja pari hepulin alkua. Mutta pantapa ei toiminutkaan! Sitruunahaisuvarasto oli typötyhjä. Ei siis ihme, että kiellot ovat alkaneet olla Osmosta taas vähemmän inhottavia. Jo toissapäivänä ihmettelin, kun suikaus ei näyttänyt vaikuttavan Osmoon juuri mitenkään. Tyydyin silloin tilanteeseen, koska Osmo kuitenkin uskoi ”tehostetun” kiellon (vaikka mitään tehostetta ei siis silloin tullutkaan!). Luulin, että koiruus ei vaan enää ihmettele haisua yhtä paljon kuin ennen. Itse asiassa tässä on se hyväkin puoli, että Osmo kuvittelee nyt sitruunan tulevan vain satunnaisesti kiellon jälkeen. Ehkä se ei näin tajuakaan ennakoida haisuvaaraa pannan perusteella ja saattaa alkaa uskoa kieltoa myös ilman pantaa… 

Nyt on esanssisäiliö täynnä ja yritän päästä kieltämään huomenna uudestaan. Hähää, täältä pesee, hepuliheikki!

Kehityskeskusteluja

Kiitos kannustavista kommenteistanne! Pete antoi tänään sellaista palautetta, että Helka-lampurin blogia on mukavampi lukea kuin tätä, kun siellä on enemmän (ja parempia!) kuvia. Se on kyllä ihan totta. Meillä ei ole vielä digikameraa, joten suurin osa koirakuvistakin on paperisia ja niitä on otettu hyvin jaksottaisesti, siis vain silloin, kun on sattunut olemaan filmi kamerassa. Onnettoman vanhanaikaista!!

Nyt mulla on digikamera lainassa koululta, mutta eihän tuolla pakkasessa tarennut mitään kuvia ottaa. Systeri sentään lähetti mulle ne ainoat kaksi digikuvaa, joita Lusista on otettu. Liitin kuvat Tuuli-sivun alle. Kuvat on otettu Lusin viimeisenä kesänä.  

Oltiin pakastumassa melkein puolentoista tunnin metsä+maantielenkillä. Osmo antoi tällä kertaa takin olla rauhassa – vissiin se tajusi, että ilman sitä tulisi turhan viileät oltavat. Ohi mennessämme poikkesimme tutun eläinlääkäriaseman eteisessä, koska siellä on kunnollinen puntari. Osmo painoi 19 kg.

Eilen pidettiin kauneudenhoitoiltamat. Turkki on sen verran ”kypsä”, että sitä saa taas hiukan nypittyä. Kampaaminenkin sujuu nykyään ilman kiinni pitelemistä. Pienenä Osmo kyllästyi touhuun aina heti alkuunsa ja lähti lipettiin, ellei ollut pöydällä tai ellen pitänyt sitä jostain raajasta kiinni… Nyt Osmo tuntuu vaan nautiskelevan turkinhoidon tarjoamasta huomion keskipisteenä olemisesta.

Kynnetkin leikattiin. Nipsuttelen ne itse asiassa kerran viikossa millin-pari kerrallaan. Osmo jännittää hommaa hiukan (huomaa pään poispäin kääntämisestä ja tassujen hikoilemisesta) , mutta seisoo kuitenkin nöyränä ja hiljaa jalkojeni välissä ja kestää urheasti käsittelyn. Koira tietää, että työ tehdään (tai itketään ja tehdään!) aina loppuun asti; mitä iisimmin ottaa, sen nopeammin kynsishow on ohi ja saa namia. Vitsit, että olenkin ylpeä tosta otuksesta, kun se antaa käsitellä itseään. Kaipa sen pitäisi olla itsestäänselvyys, kun käsittelyyn on pienestä pitäen totuteltu ja olen osoittanut Osmolle, että mamma on hoitotoimien suhteen AINA vielä hitusen jästipäisempi kuin se. Mutta kyllä Lusin jälkeen tuokin asia tuntuu joka kerta ihan hirmu hyvältä. Kun tiedän, että se EI ole itsestäänselvyys! 

Koulussa puhuttiin rangaistuskäytännöistä. Tuli mieleen, josko tuo sitruunahaisu tepsisi ihmisriiviöihinkin. 😉 Samoja jippojahan mä niiden ja Osmon kasvatuksessa muutenkin käytän: Yritän olla johdonmukainen ja pysyä aina itse rauhallisena ja kehua ihan hirveesti kun menee hyvin ja vaatia kieltosanan noudattamista, jottei se menettäisi merkitystään… Heh!

Jäämies

   Koulussa ei leikitä nykyään mustaa miestä vaan jäämiestä. Osmo ei ainakaan pelkää jäämiestä! Tänään on ollut törkeän kylmä, mutta koira ei ole ollut säästä moksiskaan. Enemmän sitä näyttää häiritsevän uusi talvitakki kuin kylmyys. Mutta takki saa luvan mennä päälle näillä pakkasilla, pitää sen piskin siihen kuitenkin tottua. Aina välillä Osmo pyörii ympyrää yrittäen ottaa omasta takin helmastaan kiinni. Ja sitten se taluttaa itseään kylki edellä, takin liepeessä roikkuen… Suurimman osan lenkistä Osmo onneksi keskittyy hajuihin eikä ehdi ihmetellä vaatetustaan.

Osmolla on nyt aivan vimmattu merkkailuvaihe päällä. Sitä ollaan niin äijää niin äijää ja koipi nousee komeasti, vaikka kusivarastot olisivat jo tyhjiä. Kakatkin pitää tähdä mieluiten jonkin korkean lumikokkareen nokkaan. No, ovatpahan poimittavissa vähemmällä kumartelulla… Tyttöjen pisuja Osmo haistelee ja jopa nuoleskelee autuas ilme naamalla ihan niin kauan, kuin hihnan toinen pää sallii. Taitaa teinillä hormonit hyrrätä. Onneksi jätkä ei ole keksinyt lähteä hajujen hurmaamana omille teilleen, vaan pysyy kyllä hienosti lähellä vapaanakin.

Olin tänään koulutuksessa ja Osmo oli tavallista pidemmän aikaa yksin kotona. Virikkeeksi jätimme sille ihan oikean, jäisen ydinluun. Sitä on nyt hartaudella nautiskeltu koko päivän. Kaivoin koiralle ydinluun sisältä sitä pehmeää ”herkullista” mössöä, mutta se taisi olla liian stydiä kamaa: Äsken tuli nimittäin oksut kiitokseksi. Muutenkin Osmon kulinaariset nautinnot alkavat mennä hitusen överiksi. Viikko sitten ostin kilon jauhettua naudanmahaa, koska se kuulemma tekee hyvää koiran ruoansulatukselle ja suoliston bakteerikannalle. Jäistä mahajööttiä sahaillessani aloin vähäsen katua: Sehän haisi tietysti ihan siltä itteltään. No, Osmolle kelpasi tosi hyvin lehmänpaska-aromilla höystetty kuivamuona! On tää välillä hullun hommaa: kaupunkilaiskoirille ostetaan kalliilla rahalla eläinkaupan pakastealtaasta sitä samaa kamaa, jota maalaisserkut maistelevat ihan ilmaiseksi navetan takana…

Sitruunan taikavoimaa

Meillä on ollut viikon verran lainassa kauko-ohjattava sitruunapanta. Osmolla oli pahana tapana hepuloida lenkeillä aivan mahdottomasti: komentaa, hyppiä vasten, repiä hihoja jne. Olin opettanut sen pitämään hommaa aivan valtavan jännänä leikkinä yrittämällä puuttua komenteluun nappaamalla koirasta kiinni. Osmo kun oli nöyrää poikaa silloin, kun sain siitä otteen ja pidin silmästä silmään puhuttelun. Mutta usein se myös väisti rangaistusta ja pääsi säntäämään onnessaan karkuun tullakseen taas uudestaan ärsyttämään mammaa takaa-ajoon. Jossain vaiheessa tajusin, että (epäonnistuvat) kiinniottoyritykseni toimivat vain palkkiona taistelutahtoiselle kakaralle ja lopetin tyystin reagoimisen hepuleihin. Ja siitäkös jästipää tympääntyi ja alkoi oikein toden teolla komentamaan mua leikkiin. Siinä vaiheessa eit kaikuivat kuuroille korville.

No, viikko sitten hain avuksi sitruunapannan. Komenteluhepulin sattuessa ärähdin ”EI” ja (kun se ei mennyt kaaliin) heti perään uudestaan ”EI” +sitruunatujaus nenään. Ei tarvittu kuin muutama kerta, kun Osmo tajusi, että EI:n jälkeen tulee se ällö sitruunahaisu, jos ei usko kieltoa. Jännittävät tahtojen taistelu-hepuli-leikit ovat siis nyt (toistaiseksi ainakin) historiaa. On ollut mahtavaa ulkoilla koiran kanssa, kun ne hepulointi- ja vauhtifiilikset on saatu kanavoitua luvalliseen tekemiseen kuten tottikseen ja palkintoremuamiseen. Osmo uskoo kieltoa nyt tosi hyvin. Muutaman kerran olen joutunut muistuttamaan sitruunalla, mitä käy, jos ei kielto mene jakeluun. Sitruunapannan antaman väliintulomahdollisuuden turvin olen myös oppinut luottamaan Osmoon ohitustilanteissa. Ollaan joka lenkillä ohitettu muita koiria Osmon ollessa vapaana. Sitruunalla saatoin ekoilla kerroilla muistuttaa, että toisen luo ei tosiaan ole menemistä, jos kielto on annettu. 

Mahtava vempain! Saapa nähdä, hoksaako Osmo haisu-ukaasin poistumisen viikon päästä, kun vien pannan takaisin… Pitää ainakin hajustaa normaalipantakin sitruunalla. Tällä hetkellä Osmo uskoo kieltoa kyllä ilman pantaakin. Eikä pantaa ole käytetty moneen päivään – vaikka se on kaulassa roikkunutkin ja vaikka mulla on ollut koko ajan sormi ”liipaisimella”.

Koirapuistossa piipahdettiin tänäänkin. Osmo turvautuu ihan uudella tavalla muhun, jos joku tyyppi sitä jännittää. Se on varmasti osasyynä ohitustenkin helpottumiseen. Osmo näyttää tietävän, etteivät kaikki vastaantulijat ole kivoja (eli kaikkien luo ei kannata säntäillä leikkimään), mutta luottaa, että meikä hoitaa tilanteen eikä siten mene vastaantulijan luo, jos kiellän. Näin ainakin nyt, kun sitruunapannan kaukosäädin antaa mulle ihan uudenlaista itsevarmuutta, jonka koira kyllä varmasti vaistoaa. Toivottavasti luotto säilyy puolin ja toisin: Toivon, että pystyn luottamaan Osmoon ohitustilanteissa ilman pantaakin – ja että koira säilyttää vastaisuudessakin tämän hetkisen käyttäytymismallin. Vastaantulijoiden tsekkaus ei vaan yksinkertaisesti kuulu sen tehtäviin.

Eka kerta

Tsadaa! Näin on Osmon blogi avattu. Sunnuntaipäivä onkin kulunut rattoisasti teemalla internet ja atk. Pete on auttanut, kun mulla meni hermo heti alkuun: Osasin kyllä ihan itse perustaa blogin mutten osannutkaan käyttää sitä!

Innostus lähti liikkeelle, kun snautserikerhossa oli levinnyt sana, että kirjoitan välillä sähköpostiraportteja Osmon kuulumisista ja yksi koulutustuttu ehdotti kotisivujen perustamista. Siihen mulla ei riittänyt rahkeet, mutta erään loistavan koirablogin innoittamana ryhdyinkin nyt sitten nettipäiväkirjailijaksi! Loistava koirablogi on nimeltään lampurielämää ja sen osoite on www.lampuri.wordpress.com . Terkut Helkalle!

Eilen oltiin Osmon kanssa snautserikerhon koulutuksessa. Osmo teki taas täysillä töitä ja itse sain hihkua kehuja äänihuulet soikeina ja syöttää palkinto-naudanmahaa kokonaisen taskullisen verran. Eli ei hullumpi treeni! Parasta palkkaa on edelleen remuaminen ja taisteluleikit, joita ei kotioloissa harrasteta – ainakaan tuossa mittakaavassa. Treenileluksi pyhitetty pehmopingviini alkaa vedellä viimeisiään… Pingviini on kyllä hyvin palvellut, se on ollut tottistreeneissä mukana alusta lähtien eli puoli vuotta ja sitä on revitty ja retuutettu joka säässä ulkona ja sisällä ja hiekkapohjaisessa hallissa ja pesty pesukoneessa ja taas retuutettu. Pingviini on opettanut Osmolle nopeat liikkestä maahanmenot ja luoksetulosta pysähtymiset, saapa nähdä, miten koira syttyy sitten, kun pingviinistä aika jättää. No, seuraaja on jo ostettu valmiiksi: oikea ”isojen koirien” motivointipatukka! 

Tänään oltiin koirapuistossa. Älyttömän paljon jengiä oli liikenteessä ja hiukan epäröin päästää Osmoa sekaan. Laumasta löytyi onneksi tuttu tyyppi, tismalleen Osmon ikäinen Leevi-kultsu. Pojat painivat ja muu maailma melskasi ympärillä. Osmo tuli myös mahtavasti luokse aina kun kutsuin – jopa portilta tulijoita vaanimasta ja kesken leikin!

Olin tosi tyytyväinen itseeni, kun pääsin puolustamaan Osmoa vieraan koiran ärhentelyltä. Otin Osmon selkäni taakse ja annoin tiukkaa palautetta rähisevälle lapinkoiralle. Uskon, että tollaset tilanteet vahvistavat Osmon luottamusta siihen, että mamma hoitelee räyhähenget – eikä sen tarvitse alkaa isonakaan hoitaa ”ulkoministerin” virkaa laumassamme, siis räyhätä vastaantulijoille.