Kehityskeskusteluja

Kiitos kannustavista kommenteistanne! Pete antoi tänään sellaista palautetta, että Helka-lampurin blogia on mukavampi lukea kuin tätä, kun siellä on enemmän (ja parempia!) kuvia. Se on kyllä ihan totta. Meillä ei ole vielä digikameraa, joten suurin osa koirakuvistakin on paperisia ja niitä on otettu hyvin jaksottaisesti, siis vain silloin, kun on sattunut olemaan filmi kamerassa. Onnettoman vanhanaikaista!!

Nyt mulla on digikamera lainassa koululta, mutta eihän tuolla pakkasessa tarennut mitään kuvia ottaa. Systeri sentään lähetti mulle ne ainoat kaksi digikuvaa, joita Lusista on otettu. Liitin kuvat Tuuli-sivun alle. Kuvat on otettu Lusin viimeisenä kesänä.  

Oltiin pakastumassa melkein puolentoista tunnin metsä+maantielenkillä. Osmo antoi tällä kertaa takin olla rauhassa – vissiin se tajusi, että ilman sitä tulisi turhan viileät oltavat. Ohi mennessämme poikkesimme tutun eläinlääkäriaseman eteisessä, koska siellä on kunnollinen puntari. Osmo painoi 19 kg.

Eilen pidettiin kauneudenhoitoiltamat. Turkki on sen verran ”kypsä”, että sitä saa taas hiukan nypittyä. Kampaaminenkin sujuu nykyään ilman kiinni pitelemistä. Pienenä Osmo kyllästyi touhuun aina heti alkuunsa ja lähti lipettiin, ellei ollut pöydällä tai ellen pitänyt sitä jostain raajasta kiinni… Nyt Osmo tuntuu vaan nautiskelevan turkinhoidon tarjoamasta huomion keskipisteenä olemisesta.

Kynnetkin leikattiin. Nipsuttelen ne itse asiassa kerran viikossa millin-pari kerrallaan. Osmo jännittää hommaa hiukan (huomaa pään poispäin kääntämisestä ja tassujen hikoilemisesta) , mutta seisoo kuitenkin nöyränä ja hiljaa jalkojeni välissä ja kestää urheasti käsittelyn. Koira tietää, että työ tehdään (tai itketään ja tehdään!) aina loppuun asti; mitä iisimmin ottaa, sen nopeammin kynsishow on ohi ja saa namia. Vitsit, että olenkin ylpeä tosta otuksesta, kun se antaa käsitellä itseään. Kaipa sen pitäisi olla itsestäänselvyys, kun käsittelyyn on pienestä pitäen totuteltu ja olen osoittanut Osmolle, että mamma on hoitotoimien suhteen AINA vielä hitusen jästipäisempi kuin se. Mutta kyllä Lusin jälkeen tuokin asia tuntuu joka kerta ihan hirmu hyvältä. Kun tiedän, että se EI ole itsestäänselvyys! 

Koulussa puhuttiin rangaistuskäytännöistä. Tuli mieleen, josko tuo sitruunahaisu tepsisi ihmisriiviöihinkin. 😉 Samoja jippojahan mä niiden ja Osmon kasvatuksessa muutenkin käytän: Yritän olla johdonmukainen ja pysyä aina itse rauhallisena ja kehua ihan hirveesti kun menee hyvin ja vaatia kieltosanan noudattamista, jottei se menettäisi merkitystään… Heh!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: