Kiipeilykoira

ulkotrimmaus.jpg Kevään merkki: hoitotoimet tehtiin tänään ulkona!

Viikko on ollut älyttömän kiireinen työrintamalla enkä ole ehtinyt päivittää koirakuulumisia. Hepulikokeiluja on ollut taas päivittäin. Kielto toimii, mutta vain jos se tulee tarpeeksi ennakoivasti, eli jo siinä vaiheessa, kun Osmo ottaa ilkikurisen ilmeen ja alkaa kytätä hyppäyspaikkaa.

Tänään olin Tuijan sijaisena ohjaamassa penturyhmän tottelevaisuusharjoituksia. Pennut (n.6kk) olivat melkoisen lupaavia snautserinalkuja ja ihmisoppilaat eli ohjaajat yhtä innostuneita ja tarkkaavaisia kuin koiransakin. Pete oli kaitsemassa Osmoa sen aikaa, kun ohjasin ryhmää. Ja taisivatpa pojat aina välillä osallistua treeneihinkin!

Osmo oli kyllä totaalisen turhautunut ja kateellinen, kun mamma vaan touhusi itsekkäästi vieraiden koirien kanssa. Pentujen lähdettyä meillä oli koko halli käytössämme, mutta tottiksesta ei meinannut tulla mitään. Osmo tohotti ja kohelsi ja haisteli maata ja katseli kaihoten penturyhmäläisten perään. Vauhtia ja intoa riitti, mutta keskittymiskyvystä ei ollut tietoakaan. Ekstrakierroksia aiheutti varmaan myös Pete, joka oli ekaa kertaa mukana treeneissä.  

hypyn_alku1.jpg Hyppylupaa odotellessa. perusasento.jpg

Jätin suosiolla tottelevaisuusharjoitukset vähemmälle ja keskityin Osmon uuteen aluevaltaukseen eli kiipeilyyn. Hurjan jännittävä puomi ylitettiin tänään ensimmäisen kerran, juhlallisesti salamavalojen välkkeessä. Mamma turvasi selustaa ja kehui ja innosti aina, kun uteliaisuus voitti pelon ja Osmo otti pienen askeleen eteenpäin. Viime kerralla valloitetulle A-esteelle Osmo kiipesi jo kuin vanha tekijä.  

puomille.jpg puomi.jpg alas_asti.jpg

Tänään Osmo oli ensimmäistä kertaa uuden auton kyydissä ja otti homman heti hienosti haltuun. Takaluukussa istuskeli täysin rauhallinen karvanaama, vaikkei koiraverkkoakaan ole vielä viritelty paikalleen. Hyvä Osmo!

Mainokset

2 Responses to Kiipeilykoira

  1. Helka sanoo:

    Vähänkö nää oot rohkee! Tuuli selvästkin tuli tosi iloiseksi, kun uskalsit ja osasit kiivetä! Mää en ehkä uskaltais. Sitten jos Maarit näyttäis mallia niin saattaisin uskaltaa. Mutta osaisin varmasti, jos uskaltaisin!

    Siis ihan sikahyvä, että sun ihmiset tajus ostaa sulle auton!

    t. Helka

  2. osmo sanoo:

    Moi Helka! Kerranki tuuli antaa mun kirjottaa. Se on ominu MUN blogin ihan kokonaan, mikä on totaalinen vääryys. Joo, se mun auto on tosissaan sikahyvä homma, ku sillä pääsee ihan tosta noin vaan mökille hepuloimaan! Mulla on oma soppi siel takana ja sielt näkee moneen suuntaan. Sinne on kiva hypätä ja sit siel on kans mun oma peitto. Eilen hyppäsin suoraan ulos takaluukusta, ku se avattiin, ku oli niin siistii ku huomasin, et ollaan menossa treeneihin. Mut tuuli käski mut TAKAS ja laitto oven kiinni!! Pelästyin, ettei me mennäkään treeneihin. Onneks se avas sen luukun uudestaan ja sano et pitää odottaa lupaa. Sit mä tajusin. Jos ryntää, ei ehkä pääsekään treeneihin! Muista se, ku ajat autolla!!
    Se sillan ylitys oli siistiä ja jännää! Tuuli sai melkeen hepulin, ku olin niin rohkee ja taitava koira. Se ei ite uskaltanut kiivetä. Pitäis ehkä harkita vallan vaihtoa meidän laumassa, ku oon selvästikin paljon tota emäntää pätevämpi tyyppi. Katsotaan.
    Hauskaa viikkoa Ouluun! Älä huuda hirveesti, vaik Maarit jättäis sut yksin. Mul on yks kaveri, joka huusi ennen ja sit sen ihmiset asensi sitruunahaisuttimen, joka väijyy sitä tyyppiä aina ku se on yksin ja jos se haluu huutaa sen ihmisii kotiin niin sitruunaväijytin kostaa. Ihan hirvee kohtalo. Varo sitruunaväijyjiä!!! Toivoo Osmo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: