Upeä sää ja oma auto houkuttelivat meidät mökkireissulle Porkkalaan. Pihalla harjoiteltiin hetki tokoliikkeitä. Sitten lähdettiin metsäretkelle. Osmo tohotti ja oli intona joka ainoasta löytämästään kepistä, kävystä, lumikinoksesta, vesilätäköstä ja kiipeilykalliosta. En yhtään ihmettele, että nuoret snautserit ovat tapaturma-alttiita: Osmo tuskin vilkaisee eteensä säntäillessään ryteikössä ja kiipeää sinnikkäästi kohtisuoraa kallionseinää pitkin ylös, vaikka portaat olisivat vain muutaman metrin sivummalla. Pari takaisin luisumistakaan ei tahtia haitannut, jästipää oli päättänyt kiivetä, otti paremman vauhdin ja pääsi kolmannella yrittämällä ylös asti.
Joimme rannassa kahvit Osmon vahtiessa sillä välin jäiden sulamista ja touhutessa löytämiensä keppien kanssa. Paluumatkalla löytyi aukea kallio, jolla oli pehmoiseksi sohjoksi sulanutta lunta. Osmo piti lumisohjossa peuhuhetken, johon kuului loikkimista, ilmakäännöksiä, kieriskelyä ja ukemeita eli lapa edellä tehtyjä kuperkeikkoja.
Pari etsintäharjoitustakin tehtiin. Menimme Peten kanssa molemmat kertaalleen piiloon. Osmo pinkaisi etsimään niin kovaa, kuin tassuista lähti ja löysi kadonneen vaivatta. Tosin nythän se näki, kun piiloutuja lähti matkaan…
Pelästyskoira valmiina urotöihin.
Nyt koiruus nautiskelee vapaapäivästä kotipihalla lojuen. Ihan kuin olisi kesä!
Ihanan keväisiä kuvia ja iloista meininkiä!
Taitaa olla kevättä rinnassa kaikilla Suomen koirilla. 🙂