Osmo oli tänäänkin Porkkalan nopein! Olimme ulkoilemassa mökillä ja koiralla riitti energiaa uskomattoman vauhdikkaisiin juoksupyrähdyksiin, riehumiseen, pomppimiseen, kahlailuun ja kalliokiipeilyyn. Ei voi muuta sanoa, kuin että Osmo on kyllä huippukunnossa! Vielä kun sen päänuppikin kehittyisi yhtä kovaa tahtia kuin kroppa…
Saariretkellä teimme muutamia etsintäharjoituksia, kaksi näkölähdöllä ja yhden niin, että jäin porukasta vaivihkaa jälkeen, menin piiloon ja Pete kutsui Osmon ja käski etsimään. Aluksi Osmo oli kuulemma pyörinyt hiukan hämillään paikallaan, mutta kun Minna tarkensi käskyn muotoon ”etsi TUULI”, hauva hoksasi, kuka laumasta puuttuu ja säntäsi matkaan. Mielestäni koira myös käytti selvästi ilmavainua, mikä on tarkoituskin. Aluksi se nimittäin kaahasi piilopaikkani ohi, mutta teki sitten kuono ylhäällä pienen ympyrän, kaartoi sitten oikeaan suuntaan ja löysi kadonneen emännän (tai ehkä ennemmin kadonneet namipalat emännän taskusta).
Viimeisetkin jäät olivat sulaneet Porkkalan niemen rannoilta ja molemmat koirat (Dino-käppänä oli myös mukana) kahlailivat jääkylmässä vedessä. Osmo panosti myös meriveden latkimiseen ja kaislojen onkimiseen. Venerannassa jäimme seuraamaan veneen vesillelaskuvalmisteluja. Dino istahti väsyneenä ihmisten viereen penkille, mutta Osmolle kuntoilu ei vieläkään riittänyt. Se pinkoi häntä suorana edestakaisin rantaa mahtavan keväthuumauksen vallassa ja oli onnesta sekaisin. Sitä menoa seuratessa ei olisi kyllä ihan heti uskonut, että tämä piski menee huomenna kisatottelevaisuusryhmän pääsykokeisiin…
Kuten arvata saattaa, nyt meillä on TODELLA väsynyt rakki, joka vaikuttaa itsekin ihmettelevän: ”Hei täh! Mitä mulle on tapahtunut?! Mun jalat ei enää kanna!!” Pitää varmaan hommata rollaattori, jotta koiruus pysyy pystyssä vielä iltalenkilläkin…
Osmo & Vire 