Ihana Rosa ja likaennätys

Aamulenkillä tapasimme pitkästä aikaa Osmon tyttöystävän, leonbergi Rosan. Kaverukset ovat saman ikäisiä ja tunteneet toisensa ihan vauvoista asti. Osmon mielestä Rosa on ehdottomasti kaikkein ihanin koira maailmassa: Iso ja villi ja väsymätön painikaveri.  

Olimme tepsutelleet pitkän metsälenkin ja Osmo oli purkanut kierroksia jo yhden labbisherran ympärillä säntäilemällä (Manua ei kakaran meuhkaaminen kauheasti kiinnosta, mutta omistajat vaihtoivat kuulumisia ja päivittelivät Osmon loputonta energiaa). Osmo sai myös etsiä hajustamaani käpyä ja välillä teimme pieniä tottelevaisuusharjoituksia. Tämän kaiken jälkeen olimme jo kotimatkalla, kun ihana Rosa ilmaantui leikkikaveriksi ja uusi virtapiikki oli valmis.

Sekä Osmo että Rosa ovat erikoistuneet ojajuoksuun ja siltä ne kyllä näyttivätkin puolen tunnin kuravedessä rynnimisen ja painimisen jälkeen! Osmo viimeisteli mutanaamionsa vielä kieriskelemällä hiekassa ja maantiepölyssä kotimatkalla.  Eipä käynyt kateeksi Rosan omistajaa, jonka koira oli vähintään yhtä likainen kuin omani ja vielä puolta isompi ja paksuturkkisempi! Yhdessä totesimme, että nyt tuli kyllä enkat turkin likaamisessa…    

kurakalle.jpgsuihkussa.jpgpulmunen.jpg

Ennen…                                                           … ja jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: