Etsijä vai kätkijä?

Esine-etsintätreenit kotona jatkuvat. Eilen Osmo noukki lattialta ja toi minulle littanan, metallisen niveapurkin, johon se ei aiemmin ole halunnut koskea lainkaan. Tulitikkurasia puolestaan on niin mielekäs kannettava, että sellaisen Osmo kävi jo ryöstämässä omin luvin ulkoportailta… Tietysti ryöstösaaliin tuomisesta ja luovutuksesta emännälle sai isot kehut ja namipalan päälle. Olkkarin lisäksi olemme leikkineet esineleikkiä myös omalla pihalla. Siellä Osmo on hakenut muovista lapiota ja filmipurkkia. Taisteluleikki esine-etsinnän yhteydessä ei Osmoa edelleenkään kovin kauheasti kiinnosta, vaan saaliista kuuluu sen mielestä saada palkaksi ennemmin vaikka nakkia.

peltipurkki-003.jpgpeltipurkki-004.jpgpeltipurkki_nousee.jpg

^Litteä peltipurkki onkin jo aika haastava ylöspoimittava! 

Etsinnän lisäksi Osmo on kunnostautunut myös piilottajakoirana. Rustoluu ei tänään maittanut (liekö syynä helteinen sää) ja niinpä se piti piilottaa pahan päivän varalle keittiön maton alle. Terkkuja vaan naapureille: Emme piilottele asunnossamme ruumista, vaikka täällä parin päivän päästä saattaakin tuoksahtaa mätänevä liha… Pitääpä tosiaan siivota Osmon aarre pois ennen kuin unohtuu!

luupiilo-001.jpgluupiilo-002.jpgluupiilo-003.jpg

Pete oli Osmon kanssa pitkällä päivälenkillä sillä aikaa, kun olin itse valmistelemassa huomisia polttareita. Osmo oli kuulemma ehdottanut bussipysäkkien kohdalla lepohetkeä katoksen varjossa, istahtanut muina miehinä nojailemaan koulurakennuksen viileää seinustaa vasten ja oli muutenkin ollut aika lailla perässä vedettävää mallia. Toivottavasti helle hellittää illaksi, jolloin luvassa on kiipeilyä ja nenänkäyttöä raunioradalla!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: