Kuka kouluttaa ja ketä?!

talja_treenaa.jpgKaikkensa antaneena?

Kävimme testaamassa yhteistyötaitojamme BH-kokeessa Keravalla. Aamusta alkaen satoi ja oman vuoromme koittaessa vettä tuli jo taivaan täydeltä. Kaoottisin kehäsuorituksemme ikinä (kts. toukokuun arkistosta ”Rekku retkeilee jälleen”) on tapahtunut nimenomaan kaatosateessa, joten hiukkasen kyllä jo säätiedotuksia katsellessa kauhistutti, mitä tuleman piti… 

BH-kokeessa (palveluskoirien käyttäytymis- koevalmiustesti) liikkeet suoritetaan pareittain siten, että toinen koira on paikalla makuussa koko sen ajan, kun toinen suorittaa yksittäisliikkeitä. Me aloitimme paikallamakuusta. Osmo näytti vähän hapanta naamaa ja hidasteli käskiessäni sen maahan likomärkään nurmikkoon, mutta pysyi kuitenkin kiltisti paikallaan koko vaaditun ajan. Tästä olen vieläkin melkoisen ällistynyt ja tietysti tosi tyytyväinen 😀 !! Ohjaajan on oltava n. 30 askeleen päässä ja selin koiraan nähden, joten koiran suoritusta ei itse pääse näkemään. Välillä minun oli kyllä ihan pakko kurkata salaa olkani yli uskoakseni koiran olevan edelleen tallella!  

Kokeen seuraamiskaavio on hurjan pitkä verrattuna meille tutumpiin toko-pyrähdyksiin. Hihnassa seuraamisen aluksi Osmo nuuhki maata ja hidasteli, mutta ryhtyi sitten kunnolla hommiin ja seurasi suurimmaksi osaksi oikein kivasti. KUNNES henkilöryhmässä kiertämisen jälkeen sama seuraamiskaavio alkoi alusta ja Osmo oli sitä mieltä, että nyt olisi jo palkintoriehumisen paikka. Toisin sanoen se päätti pistää vähän vauhtia emäntään, innostui hyppimään ja hepuloimaan (pitkästä aikaa!) eikä malttanut enää ollenkaan keskittyä itse asiaan. Koska koira ei ollut hallussa vaan pöllöili omiaan, jouduimme keskeyttämään vapaanaseuraamisliikkeen. Saimme luvan jatkaa suoritustamme (vaikka tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tottisosuus menisi läpi), mutta ohjaajan hermostuksesta johtuen liikkeestä istuminen meni hätiköinniksi: Käskytin huonosti ja Osmo jäi seisomaan. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo menivät sentään hyvin.

Hepuliheikin koepäivä päättyi siis tänään tottisosuuden hylkäämiseen, mutta itse menin vielä seuraamaan kaupunkiosuuden suorituksia. Kaupunkiosuus ei vaikuttanut kovinkaan mahdottomalta (edes meidän kauhukakaralle), vaan uskon Osmon suoriutuvan siitä kunnialla sitten joskus, kun tottisosuus menee ensin läpi. Ehkäpä uskaltaudumme BH-kokeeseen uudestaan vielä tämän vuoden puolella! Tämän päivän paras juttu oli kyllä se paikallamakuun onnistuminen. Harmi, ettei ollut kameraa mukana eikä sitä marttyyri-ilmettä likomärän, maassa nöyrästi makaavan Osmon naamalla saatu ikuistettua!

6 Responses to Kuka kouluttaa ja ketä?!

  1. Pimu sanoo:

    Tiedän ton häpeäharmitusfiliksen erittäin hyvin! Mutta niinkuin kirjoitit, olihan teillä edes jotain onnistunutta suorituksessa.

    Näitten pöhveleitten kanssa joutuu vielä haromaan useasti kuontaloa, uskon ma.

    Zemppiä jatkoon ja myötätuntorutistus sulle!

  2. osmo sanoo:

    Thänks! Onneksi karkailevien snautseriteinien omistajille suunnattu tukipuhelin toimii aina. 🙂 Vertaistuki on rautaa!

    Eilen illalla oltiin vielä esineruutua treenaamassa ja ohjaaja kehui nimenomaan Osmon hallittavuutta, siistejä luokse- ja sivulletuloja jne. Heh, enpä viittiny sanoa, miten upeasti koira olikaan hallussa aamuisessa bh-kokeessa 😉 .

    Oon edelleen ihan huikean ylpeä Osmon paikallamakuusta!!! Se peittää kyllä kaikki pettymykset alleen, kun tiedän, miten sikamaisen vaikea juttu se on Osmolle alunperin ollu ja millaisia epäonnistumisia ja kehäkettuilua siinä liikkeessä ollaankaan jo koettu. Tsempitykset teillekin, kunhan pääsette taas treenaamaan! Ja Osmis lähettää sydämenkuvia ja kiihkeää läähätystä Pimulle!

  3. Källi-Pälli sanoo:

    Terve Osmis! Hyvin tehty, siis tuo paikallamakuu. Sano sille Tuulille, että paikallamakuu märällä nurmikolla on sen tason kidutuskeino, että jos siitä sattuu selviämään niin sen jälkeen saa tehä ihan mitä vaan ikinä tahtoo, vaikka se narunpää yrittäiskin komennella jotakin. Sano vaikka että Källi lupas. Mut seuraavalla kerralla siellä isommissa kisahulinoissa kannattaa ehkä kuitenkin seurata siinä ihan lähellä (tai ainaski metrin säteellä) ettei teidän koko kämppä muutu ihan napajäätiköksi.

    Meiksi yrittää niin kovasti aina olla mieliksi tuolla kentällä (niin siis siksi ku siellä saa aina sen tyhjänaikaisen venkoilun jälkeen nakkeja ja jäniksenkäpälä-riehuntaa), mutta kotona ei sitten aina jaksakaan. Viimeksi pari päivää sitten alko lenkillä tosissaan kyllästyttää tuon mamman narinat ja sitten kun nenään lennähti iiihanat mäyrän tuoksut niin eihän siinä voinut enää mitään muuta ku tunkea sinne koloon hajujen perässä. Mutta nyt mä muuten lopultakin tajuun miksi niillä mäyriäiskoirilla on niin säälittävän lyhyet tappijalat – ne nimittäin mahtuu niiden ansiosta vähän paremmin ulos sieltä koloista toisin ku meiksi-tyttö. Sisään menin ihan viuhahtamalla suihkista vaan, mutta ulostuloon tarvittiinkin sitten vähän virkavaltaa… 😉 Ja voit arvata, että ne kotona taputteli mun päätä aika kovasti ja kehuivat uroteosta… Mamma sano, että se oli meiksin tyhmin temppu tähän mennessä, mutta sepä ei onneksi tiiäkään mun tulevaisuudensuunnitelmista…

    Mutta moro ja näkyillään leirillä! Kerro taas uusista velmuiluista, niitä on mukava lukea ja laittaa korvan taakse tylsän päivän varalle.

    Kältsä

  4. osmo sanoo:

    Jees, oon ihan tasan samaa mieltä tosta paikallaolosta. Se oli ihan törkeen ällöö ja siltiki olin vaan et mä kestän mitä vaan, kuhan saan sit makkaroita ja pingviiniriehuntaa. Vaan ei. Sitte oli seuraamista ja muuta sellasta niuhotusta ja osasin tietty ihan hyvin mut eihän se mamma vieläkään uskonu et mä osaan vaan alko sekoileen, et sama ikuisuusseuraaminen vielä UUDESTAAN, mut vapaana. Niin että hohhhoijaa. Pitihän sitä nyt pikkasen purkaa jännitystä ja saada äksöniä kehiin, ku alko homma tosiaan käydä turhan ykstoikkoseks. Se on aika mahtavaa, ku emäntä alkaa silleen jänskästi huutaa ja leikkii hippaa kentällä! Vaik ei me ny sentään mitään kunnollista juoksuhippaa saatu aikaseks. Ehkä ens kerralla. Toivoo Osmo

  5. Heli sanoo:

    Heips Osmo

    Pitkästä aikaa kävin kurkkaamassa blogiasi ja arvaapas mitä minä sieltä löysin: parasta nuoruuttaan elävän snakupojan! Taitaa olla kaikenkaikkiaan vähän sellainen aika, että jätkän pitää vähän koetellan isäntäväen hermoa. On niitä tyttöjen hajuja, tarvetta ehkä vähän elvistellä toisille uroksille ja ennen kaikkea itsenäistä snakuajattelua.

    Lohduta Tuulia sillä, että kaikki menee ohi aikanaan – palatakseen taas jossain muodossa kun snakusta siltä tuntuu. Jääkausi kuullostaa viileältä, ei paljon kannata sitä hankkia. Taitaa jäädä namit ja muut hauskuudet vähemmälle.

    Häntä pystyyn ja menoksi

    t. Miina, Toto ja Heli

  6. osmo sanoo:

    Moi, Heli ja koiruudet!! Kylläpäs jutteletki viisaita! Pitää heti käskee tuuli lukeen. Munki mielest mulla on just paras nuoruus! Koiruus on ihan huippuu ja kaikki haisee ihan mahtavan kiinnostavalle ja tytsyt on ihan käsittämättömän ihanii!!! Välillä toi isäntäväki ei vaan oikeen meinaa hiffata, et mikä on siistii ja mikä ei ja sit tulee saatua tollasta viileetä ilmastoo. Se on tyhmää, kerta sit ei pääse tekeen mitään superia kuten RAUNIOIMAAN!! Mut tänään mä pääsen reenaan mettään ja sit kans huomen sitä totistelua ja sit ylihuomen raunioo. SUPERVIIKKO!!!!! Paras päivä on torstai, ku sillon on raunioimista ja sitä ei voita mikään, paitsi EHKÄ joku mahtis tyttöhaisu kyl vois voittaa, jos törmäisin siel sellaseen. Toistaseks siel on haissu vaan ihmishaisut eli ne makkaratyypit ja sit mä vaan meen ihan täböö niiden kaa syömään makkaraa!
    Toivoo Osmo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: