Oman vuoron odottelua (=malttamatonta kitinää)
Eilen olimme EPK:n (Espoon palveluskoiraklubi) esineruututreeneissä. Esineruutu on yksi osa palveluskoirien jälki- ja hakukoetta tottiksen ja varsinaisen maastolajiosuuden rinnalla. Kokeessa koira etsii 50×50 metrin suuruiselta metsäalueelta ihmisen sinne jättämiä esineitä. Ohjaaja saa käyttää yhtä ruudun sivua koiran lähettämiseen ja ohjaamiseen, mutta ruudussa saa käydä vain koira.
Jossain tuolla niitä aarteita pitäis olla… 
Ensikosketuksemme esine-etsintään tapahtui heinäkuussa snautserileirillä. Siellä tavaroiden kanniskelu ei kiinnostanut Osmoa pätkän vertaa, koska yritin ”pakottaa” koiran innostumaan esineistä eli leikkimään ja taistelemaan niillä. Leirin jälkeen vaihdoin taktiikkaa ja ryhdyin käyttämään riehumisen sijaan herkkupalkkaa. Ja niin Osmis tajusi homman jujun ja esineet alkoivat vähitellen nousta maasta ja pysyä suussakin. Kesällä treenailimme kotona olohuoneessa ja Sotkamon mökillä jonkin verran maastossakin. Mutta vasta nyt päästiin treenaamaan aarteiden etsintää ihan ohjatusti.
Nyt mä kyl haen ne!! 
Ekat treenit olivat sunnuntai-iltana, jolloin Osmo taisi vielä vähän haeskella homman syvintä olemusta. Eilen se kuitenkin jo selvästi tiesi, että hanskoja ja muita aarteita kuuluu kiikuttaa emännälle, joka on niistä jotenkin ylimitoitetun innostunut ja palkitseekin löytäjän aina jollain superherkulla kuten lihapullalla. Tästäpä tämäkin homma lähtee aukenemaan! 🙂
Osmo & Vire 