Olkkaritreenit ovat näillä keleillä in!
Työt kahden viikon joululoman jälkeen ovat taas alkaneet, mikä on näkynyt heti blogipäivitysten määrässä. Iltapäivisin ja iltaisin olemme kuitenkin ehtineet myös treenaamaan tokoliikkeitä, lenkkeilemään sekä peuhaamaan koirapuistossa. Paikallamakuuta ollaan harjoiteltu vain sisällä, koska Osmon mielestä liukas loskakenttä on niin ällö, ettei siihen voi edes istua! Ruutuun lähettäminen sekä luoksetulo pysäytyksen kanssa ovatkin olleet tämän viikon hittejä, niissä kun ei tarvitse maata tai istua juuri yhtään.
Eilen saavutimme yhden treenitavoitteistamme, kun Osmo teki ensimmäisen täydellisen metallinoutonsa! Tämä on hieno saavutus, kun miettii, mistä pisteestä siihen on n. puoli vuotta sitten lähdetty: Aluksi Osmo ei suostunut koskemaan koko kapulaan, vaan suu piti avata, sulkea ja pitää kiinni mamman avustuksella (tietysti koko ajan hurjasti kehuen). Vähitellen pääsimme siihen pisteeseen, että Osmo suostui omatoimisesti avaamaan suunsa, kun tarjosin sille metallikapulaa ja annoin noutokäskyn. Maasta Osmo ei kuitenkaan halunnut kapulaa poimia, vaikka aina välillä sitäkin tietysti kokeiltiin. Eilen Osmo nosti sitten ensimmäistä kertaa kapulan jaloistani ja siitä rohkaistuneena kokeilin saman tien myös kokonaista noutoa – joka menikin kaikeksi yllätykseksi heti oikein! Kentällä samaa kokeillaan tietysti vasta sitten, kun olkkariharjoitukset sujuvat joka kerta kuin vettä vaan.