Hohdokas hiihtoloma

Hiihtoloma on lopussa, samoin rempseiden hämäläismimmien vierailu. Tänään, viimeisen yhteisen lomapäivän kunniaksi Osmo lämpeni telmimään myös Hohdon kanssa. Vielä eilen mukula oli Osmon mielestä lähinnä epäilyttävä ja ällö, mutta hyvin nukutun yön jälkeen se osoittautui sittenkin ihan kelpo kaveriksi. Osmo ei enää jännittänyt ja jäykistellyt, vaan leikki oikein nätisti pienen ”nahkamahan” kanssa. Kävipä jämy jätkämme välillä jopa selällään antaen vauvelin näin ”johtaa” painiottelua! 😀

Snautserikerhon vuosikokouksessa Pimu (Wanhan Purolan Elektra) pokkasi itselleen vuoden käyttökoira -palkinnon. Hirmeen isot onnittelut Mariannelle ja Pimulle!! Minä ja Marianne päädyimme koulutustoimikuntaan, joka aloittaa toimintansa tänä vuonna. Itse olen lupautunut myös kerhon tuotemyyjäksi, mikä tarkoittaa sitä, että kotimme alkaa vähitellen täyttyä kaiken maailman snautseriroinasta, jota sitten myyn eteenpäin esim. näyttelyissä ja leireillä. 

        

Kokouksen jälkeen Osmo (joka ei siis sittenkään jäänyt kotiin hermolomalle) ja tytöt hyvästelivät toisensa peuhaamalla vielä yhden kierroksen isolla, autiolla työmaa-alueella. Onneksi seuraavat treffit on jo sovittu maaliskuun lopulle! 

   Tästä mä meen yli…

              … ainakin melkein!  

Advertisement

Ihana Nainen ja outo pikkuotus

Torstai-illasta asti meillä on ollut ilo touhottaa kotona, koulutuskentällä, metsässä ja mökillä Mariannen, Pimun ja pikku-Hohdon kanssa. Ensimmäinen ilta meni villin painin ja kovan metelin merkeissä, mutta eilisestä lähtien kaverukset ovat osanneet välillä myös ottaa rennosti. Eilen käytiin treenaamassa tottista täällä meidän kotikentällä. Paikallamakuu ja -istuminen meni hienosti, koirat olivat vierekkäin ja ohjaajat näkösuojassa. Kontaktin herpaantumista seuraamisliikkeen alussa hoidin lyhyillä katse-hyvä-nami-kuureilla eli vahvistamalla vain ja ainoastaan sitä, kun koira tapittaa ohjaajaa seuraamisen alussa perusasennossa tai yhden askelen verran liikkeessä.

Jengi kasassa 

Mariannen kanssa tuumailimme, että Osmo tuntuu tällä hetkellä tarvitsevan hyvin mustavalkoista ohjausta ja kasvatusta. Yritän siis pyrkiä joko aivan täysillä palkkaamiseen (maailman paras ja ihanin kehu/leikki/nami) TAI sitten selvääkin selvempään kieltämiseen. Yritän olla joko totaalisen välinpitämätön TAI antaa selkeitä, yksiselitteisiä käskyjä. Kaikki ”harmaat” siltä-väliltä-käskyt sekä turhat, vain ohjaajan omaksi iloksi ja ajankuluksi suoritetut lörpöttelyt kuten ”mitäs me sitten tehään” tai ”olipas aika taitava poika” sekoittavat koiran päätä ja saavat sen epäilemään emännän sanomisten ja tekemisten uskottavuutta.

Tuli vähän kuuma 

Eilen illalla ajoimme mökille, jossa iltalörpöttelyjen ja yöunien jälkeen tehtiin molemmille isoille koirille jäljet metsään. Ekalla jäljellä Osmo teki upeasti töitä, mutta lopetti sitten jäljestämisen omakeksimälleen juomapisteelle. Kenties jälki oli sittenkin liian pitkä ensimmäiseksi muun ihmisen kuin minun itseni tekemäksi… Tai sitten Osmo olisi tarvinnut välillä kepin ilmaistavaksi tai muun tauon ja samalla tekemistä vahvistavan palkan. Joka tapauksessa toinen jälki meni tosi hyvin ja molemmat kepitkin tuli ilmaistua.  

Isäntä ja vieraat 

Nyt ollaan taas täällä Espoossa ja toivutaan päivän koitoksista (esim. mutaan juuttunut auto ja rantaveteen pludannut koira) telkkua katsellen ja koirakolmikkoa vahtien. Osmo on tähän aamuun asti ollut kiinnostunut vain ja ainoastaan Pimusta ja jättänyt Hohto-vauvan täysin noteeraamatta. Tänään Osmo on kuitenkin yllättäen alkanut ärsyyntyä ja kyllästyä vauvelin omituisuuteen. Se vahtaa Hohtoa häntä kaarella ja niska jäykkänä ja valvoo tiluksiaan suuren epäluulon ja epävarmuuden vallassa: Hyi, toi ei oo mikään koira kun ei se haise tytöltä eikä pojalta ja yök, aikooko se JÄÄDÄ tänne ja ääk, ottaako se MUN dinosauruslelun suuhunsa… Varmasti väsymyksellä on osuutensa hermojen kiristymiseen – takana on kuitenkin monta stressaavaa ja työntäyteistä päivää! Huomenna Osmis jääkin kotiin lepuuttelemaan hermojaan Peten kanssa ja me mimmit suuntaamme Hyvinkäälle snautserikerhon vuosikokoukseen, josta Marianne, Pimu ja Hohto jatkavat edelleen kohti Kyröskoskella sijaitsevaa omaa reviiriään.

Parturireissu

Perinteiset ennen ja jälkeen -kuvat siitä, miten karvakorvaturilaastamme kuoriutui tänään ihan snautserinnäköinen koira! Kiitos Pirkolle parturoinnista ja Lurulle ja Kessulle taustatuesta!

            Ennen…              …. ja jälkeen!           Hauska nähdä taas!

Tokoa ja temmellystä

 

Tokoilua Järvenpäässä (Kuvat: Leena Inkilä)

Tänään oltiin Järvenpäässä tokoilemassa Leenan ja Ritan kanssa. Muutaman tylsän kurinpalautuspäivän jälkeen Osmolla riitti intoa tehdä töitä kentällä. Taistelutahtoa löytyi ja palkintopatukkaa retuutettiin oikein antaumuksella. Toisaalta myös itsehillintää vaativa paikallamakuu sekä noudot toimivat mukavasti. Hyvä treeni kaiken kaikkiaan; Saimme hyviä vinkkejä mm. seraamisessa ilmenevään alkukankeuteen.

Nouto alkaa jo sujua. (Kuvat: Leena Inkilä)

Treenien jälkeen Leena haki kotoa toisen snautserinsa Ronjan ja sitten lähdimme porukalla metsään lenkkeilemään. Mimmit ajoivat Osmoa takaa kauhealla metakalla ja Osmo ei ollut aluksi ihan varma, pitäisikö sen olla rajuista naisista innoissaan vai kauhuissaan… Innostus voitti, kuten arvata saattaa, ja lopuksi Ronja joutui oikein komentamaan Osmoa pois kimpustaan.  

   

Jippii! Tytöt jahtaa! (keskimmäiset kuvat: Leena Inkilä) 

Kotona Osmo on riutunut viimeiset pari päivää vähällä huomiolla. (Tosin vain emännän toimesta – iskä on ollut paljon kivempi kun ottaa kainaloon ja rapsuttaa ja painii…)  Kynsien leikkuu ja turkin huolto on ollut oikeastaan ainoa huomio, josta koira on saanut ”nauttia” sisätiloissa. Lenkillä Osmo on joutunut kulkemaan ketjupannassa ja lyhyessä hihnassa ja kuuntelemaan mamman ärähdyksiä, jos (ja kun) hihna on kiristynyt tai hepuli yllättänyt. Sitäkin mahtavampaa olikin tänään treeneissä, kun sai taas taistella mamin kanssa ja vieläpä luvallisesti!

Patukka ja pingviini saivat kyytiä! (Kuvat: Leena Inkilä)

Hepulien suhteen ennakointi on toiminut melko hyvin. Olen ottanut tosissani pienimmänkin vihjeen pian alkavasta riehuntanäytöksestä ja pysäyttänyt poitsun jo siinä vaiheessa, kun se vilkaisee ilkikurisesti minuun ja hypähtää sivulta eteeni. Tänään aamulenkillä Osmolle riittikin vaihteeksi pelkkä ärähdys varoitukseksi eikä varsinaista kädenvääntöä (ÄRR-MURR-VÄYVÄY-PERRRRKELE!-ÄRR-VIELÄKÖJATKUU!?!!!?-VÄY-UIK!) tarvinnut käydä ollenkaan. Kurinpalautuksesta on ollut hyötyä muutenkin: Esim. muiden koirien ohitukset ovat sujuneet kerrassaan loistavasti! Ainoastaan Osmon inhokkikaveri (vai lempivihollinen) eli Osmoa nuorempi ja aina yhtä sinnikkäästi räyhäävä lapinkoirapoika, aiheutti kiihtynyttä hihnan päässä poukkoilua.

Kiitos vielä Leenalle hauskasta treeni- ja lenkkiseurasta sekä loistavista kuvista! 🙂 (Tahtoo kans järkkärikameran!!!)

Mummoja ja murkkuilua

Eilen kävimme taas laulattamassa Onnitalon vanhukset ja herkuttelemassa mustikkapiirakalla. Kuten Osmon työsopimukseen kuuluu, keikan jälkeen se pääsi taas Herttoniemen koirapuistoon juoksentelemaan. Tällä kertaa vauhdittajina oli kaksi isoa portugalinpodengoa. Liki samanikäiset pojat kisailivat ihmeen sopuisasti juosten ja painien. Podengoista narttu oli vanhempi eikä innostunut samalla lailla leikkimään kuin pojanklopit. Ihme kyllä Osmo jättikin sen rauhaan ja keskittyi tällä kertaa vain äijäpainiin.

Kahvitauolla Osmo sai luun.

Muutamalla lähipäivinä tehdyllä lenkillä Osmo on saanut taas riehuräyhähepuleita, eli innostuessaan alkanut haukkua, hyppiä päin ja repiä hihoja ja hihnaa. Tämähän oli jokapäiväinen hupi vielä puoli vuotta sitten ja silloin siihen puututtiin joka kerta samalla tavalla: Kieltämällä ja tehostamalla kieltoa joko sitruunapannalla tai rauhoittamalla poitsu väkisin istumaan/makaamaan. Koskaan yksi kerta ei riittänyt, vaan heti, kun nousin koiran yltä ja lopetin uhkaavan ärinäni, näennäisen nöyrä ja alistunut koiruus ponkaisikin salamana ylös ja aloitti uuden komentelukierroksen. Täysi huomioimattomuus oli siinä tilanteessa mahdottomuus ja kolinapurkeista Osmo lähinnä innostui. Niinpä käyttöön otettiin jossain vaiheessa myös periaatteessa kyseenalaistamani koiran selälleen kääntäminen, joka toimikin lopulta kaikkein parhaiten.

Viime päivien hepuleissa on ollut sellainen uusi piirre, että Osmo on kehdannut murista takaisin (häntä uhmakkaasti heiluen, silmiin tuijottaen), kun olen kumartunut sen ylle ja ärissyt sitä hiljaiseksi. Olen pyrkinyt siihen, että saisin koiran selälleen tarttumatta siihen käsilläni, siis pelkällä kehonkielelläni ja äänelläni, lähestymällä naamallani ja yläkropallani sen naamaa, kunnes se tuntee olonsa niin epämukavaksi, että mieluummin kellahtaa selälleen kuin uhmaa takaisin. Nyt Osmo on ärrännyt/haukkunut takaisin vielä siinä vaiheessa, kun olen aivan sen naamassa kiinni! Varmuuden vuoksi pidän yleensä jotenkin myös kiinni piskistä, jolloin saan tarvittaessa ”hyökättyä” ennen sitä. Toistaiseksi hampaita on näytellyt vain emäntä eikä hyökkäykseen ole tarvinnut ryhtyä kummankaan. Kaiken kaikkiaan Osmon uhma on aina ollut ennemmin dominoivaa leikkiä kuin uhkaavan aggressiivista. 

Osmon iso ego näkyy leikeissäkin mm. hännän asennosta.  

Eilisen välikohtauksen jälkeen kävelin koko loppulenkin tosi jäykkänä ja vihaisena ja murahdin Osmolle aina, kun se yrittikin vilkaista ilkikurisesti minuun tai tavoitteli lahkeita tai hihoja. Siitä huolimatta yksi täydellinen alistaminen ei tosiaankaan riittänyt vaan niitä tarvittiin kolme. Onneksi itsevarmuuteni säilyi ja luulen selvinneeni alfanaaraana takaisin kotiin… Onpahan koiralla egoa ja (melkein) yhtä kova pää kuin emännälläkin!

Nyt pidän taas tosi tiukkaa linjaa kaikenmaailman löysäilyn ja ilmaisen huomion suhteen. Koulutuskentällä kyllä riehutaan palkaksi tehdystä työstä ja tietysti myös lämpöä ja läheisyyttä liikenee – mutta vain ihmisten aloitteesta. Juuri muutama viikko sitten juteltiin snautserikerhon treeneissä toisen nuoren uroksen omistajan kanssa siitä, että vajaan parin vuoden hujakoilla uroskoirille saattaa tulla ikään kuin uusi murrosikä. Niin että koirasta saattaa tulla ja ikään kuin uhmakas… Onneksi tämän pitäisi olla jo se viimeinen varsinainen uhmakausi!

Loistava pimeätreeni

Keskiviikkona olimme treenaamassa pimeäetsintää. Alueen rajat merkittiin heijastimilla ja metsässä kuljettiin otsalampun valossa. Maaston hahmottaminen kartasta oli kyllä tosi haastavaa, kun näkyvissä oli kerrallaan ainoastaan otsalampun valaisema pieni siivu. Onneksi alue oli kuitenkin melko selkeä ja tuli nopeasti tutuksi. Osmoa pimeys ei häirinnyt pätkääkään. Se teki tosi upeasti hommia: juoksi kovaa mutta pysyi kuulolla, tarkensi hyvin ja ilmaisi kuuluvasti ilman eri kehotusta.

Pistoja en tällä kertaa edes yrittänyt, vaan annoin Osmon risteillä vapaasti, kunhan se pysyi kuulolla ja eteni näyttämääni suuntaan. Samalla tyylillä treenataan myös raunioilla, joten tiesin, että systeemi oli Osmolle tuttu ja erittäin mieluinen. Koiran pannassa olevan valon avulla saattoi seurata, mistä suunnasta alue oli vielä tarkastamatta.

Tänään olisi ollut taas etsintäharjoitukset, mutta olemme menossa Onnitalon vanhusten luo tassu- ja musiikkiterapiaa pitämään. Emännän hiihtoloman kunniaksi tulevalla viikolla on luvassa myös päivätreenejä, pitkiä metsälenkkejä ja kavereiden tapaamisia. Ja mikä hauskinta, viikon päästä hullunmyllyyn liittyvät parin päivän ajaksi myös Marianne, Pimu ja pikku-Hohto!

Pikamatkoja puistossa ja jäljellä

Tällä viikolla Osmo on päässyt peuhaamaan monta kertaa koirapuistoon. Tiistaina olimme ensin treenaamassa tokoa Leenan ja snautseriensa Ritan ja Ronjan sekä likkojen ”lainasiskon”, kääpiösnautseri Kyllikin kanssa. Tokoharjoitusten päätyttyä kävimme vielä koirapuistossa. Rita ja Ronja olivat Osmon mielestä niin arvovaltaisia leidejä, ettei niitä uskaltanut juurikaan juoksuttaa. Sen sijaan pikku-Kyllikkiä oli hauska piinata intomielisellä kosiskelulla…

Päivän paras peuhukaveri oli kuitenkin suursnautseri Helga, 10 kk, sekä toinen vauhdikas neiti eli malinois Nala. Pitkien tokotreenien jälkeenkin Osmo jaksoi juosta ja painia melkein pari tuntia puistossa. Portin ulkopuolella väsymys iskikin välittömästi ja autolle kävely oli suoranaista laahustamista!

 

Eilen tein pitkästä aikaa Osmolle jäljen metsään. Osmo oli aivan intona ja lähti heti ajamaan jälkeä täydellä höyryllä. Kuten arvata saattaa, siinä vauhdissa mentiin ekoista kepeistä yli niin että hujahti. Pienellä jarruttelulla sain Osmon hoksaamaan seuraavat pari keppiä. Ilmaisut olivat kyllä melko malttamattomia: Maahan Osmo ei ehtinyt mennä kuin puoliksi (pylly jäi pystyyn kuin leikkiinkutsuasennossa), kun oli niin kiire jatkaa jäljestystä. Palkintonamin syöminenkin taisi olla Osmosta ihan turha välivaihe. Loppupalkkana oli jäljen päähän, viimeisen ilmaistavan kepin alle piilotettu pakasterasia, jossa oli maksalaatikkoa.  

Keppien ilmaisua ollaan treenattu lenkkien yhteydessä myös erikseen, jolloin Osmolla on malttia hiukan enemmän. Tämä päivä alkoi sekin eräänlaisilla hakuharjoituksilla, kun Osmo haki työmatkalta palaavan isännän lentokentältä. Illalla on luvassa taas tokotreenit snautserikerhon hallivuorolla.

Eväsretkellä

  

Upean talvisään kunniaksi minä ja Pete pakkasimme aamulla reppuun eväsleivät, kaakaotermarin ja mukit ja suuntasimme Nuuksion eräpoluille koiraa ulkoiluttamaan. Pirkon näyttämä reitti Isoantiaan ympäri löytyi ja ne muutamat ylimääräiset lenkitkin menivät sopivasti kuntoilun piikkiin. Evästaukoineen lenkki kesti yli kaksi tuntia, joten eipä ihme, että Osmokin saatiin kerrankin väsytettyä!

     

Lumessa loikkimisen lisäksi Osmo pääsi myös etsimään vuoroin isäntää ja vuoroin emäntää. Vauhti oli melkoinen ja ilmaisut raikuivat tosi komeasti. Yksi uudenlainen piilokin saatiin testattua, kun kipusin piiloon hirvimiesten (?) ampumatorniin (?). Osmo juoksi tosi kovaa tornin ohi ja pysähtyi sitten tarkentamaan. Muutaman kojun ympäri juostun kierroksen jälkeen se oivalsi, että ihmishaisu tuleekin YLHÄÄLTÄ. Kun häntä alkoi viuhtoa hurjasti löydön merkiksi ja Osmo kurkotteli oikeaan suuntaan, kehuin sitä hillitysti ja rohkaisin siten aloittamaan ilmaisun. Ja niin mamma saatiin haukuttua alas piilosta.

     

Eilen kävimme talven ekoissa hallitreeneissä snautserikerhon vuorolla Konalassa. Osmo hösläsi ja intoili muista koirista melkoisesti, mutta teki kuitenkin työt varsin mallikkaasti. Etenkin paikallamakuu (häiriön alla ja ohjaajan ollessa näkösuojassa) vaatii säännöllistä treenaamista, ennenkuin uskaltaudumme AVO:n kokeisiin. Siksi päätin maksaa treenimaksun ja käydä myös jatkossa tokoilemassa lauantai-iltaisin hallilla.