Mummoja ja murkkuilua

Eilen kävimme taas laulattamassa Onnitalon vanhukset ja herkuttelemassa mustikkapiirakalla. Kuten Osmon työsopimukseen kuuluu, keikan jälkeen se pääsi taas Herttoniemen koirapuistoon juoksentelemaan. Tällä kertaa vauhdittajina oli kaksi isoa portugalinpodengoa. Liki samanikäiset pojat kisailivat ihmeen sopuisasti juosten ja painien. Podengoista narttu oli vanhempi eikä innostunut samalla lailla leikkimään kuin pojanklopit. Ihme kyllä Osmo jättikin sen rauhaan ja keskittyi tällä kertaa vain äijäpainiin.

onnitalo_helmikuu-001.jpgonnitalo_helmikuu-002.jpgKahvitauolla Osmo sai luun.

Muutamalla lähipäivinä tehdyllä lenkillä Osmo on saanut taas riehuräyhähepuleita, eli innostuessaan alkanut haukkua, hyppiä päin ja repiä hihoja ja hihnaa. Tämähän oli jokapäiväinen hupi vielä puoli vuotta sitten ja silloin siihen puututtiin joka kerta samalla tavalla: Kieltämällä ja tehostamalla kieltoa joko sitruunapannalla tai rauhoittamalla poitsu väkisin istumaan/makaamaan. Koskaan yksi kerta ei riittänyt, vaan heti, kun nousin koiran yltä ja lopetin uhkaavan ärinäni, näennäisen nöyrä ja alistunut koiruus ponkaisikin salamana ylös ja aloitti uuden komentelukierroksen. Täysi huomioimattomuus oli siinä tilanteessa mahdottomuus ja kolinapurkeista Osmo lähinnä innostui. Niinpä käyttöön otettiin jossain vaiheessa myös periaatteessa kyseenalaistamani koiran selälleen kääntäminen, joka toimikin lopulta kaikkein parhaiten.

Viime päivien hepuleissa on ollut sellainen uusi piirre, että Osmo on kehdannut murista takaisin (häntä uhmakkaasti heiluen, silmiin tuijottaen), kun olen kumartunut sen ylle ja ärissyt sitä hiljaiseksi. Olen pyrkinyt siihen, että saisin koiran selälleen tarttumatta siihen käsilläni, siis pelkällä kehonkielelläni ja äänelläni, lähestymällä naamallani ja yläkropallani sen naamaa, kunnes se tuntee olonsa niin epämukavaksi, että mieluummin kellahtaa selälleen kuin uhmaa takaisin. Nyt Osmo on ärrännyt/haukkunut takaisin vielä siinä vaiheessa, kun olen aivan sen naamassa kiinni! Varmuuden vuoksi pidän yleensä jotenkin myös kiinni piskistä, jolloin saan tarvittaessa ”hyökättyä” ennen sitä. Toistaiseksi hampaita on näytellyt vain emäntä eikä hyökkäykseen ole tarvinnut ryhtyä kummankaan. Kaiken kaikkiaan Osmon uhma on aina ollut ennemmin dominoivaa leikkiä kuin uhkaavan aggressiivista. 

onnitalo_helmikuu-006.jpgonnitalo_helmikuu-004.jpgonnitalo_helmikuu-005.jpg

Osmon iso ego näkyy leikeissäkin mm. hännän asennosta.  

Eilisen välikohtauksen jälkeen kävelin koko loppulenkin tosi jäykkänä ja vihaisena ja murahdin Osmolle aina, kun se yrittikin vilkaista ilkikurisesti minuun tai tavoitteli lahkeita tai hihoja. Siitä huolimatta yksi täydellinen alistaminen ei tosiaankaan riittänyt vaan niitä tarvittiin kolme. Onneksi itsevarmuuteni säilyi ja luulen selvinneeni alfanaaraana takaisin kotiin… Onpahan koiralla egoa ja (melkein) yhtä kova pää kuin emännälläkin!

Nyt pidän taas tosi tiukkaa linjaa kaikenmaailman löysäilyn ja ilmaisen huomion suhteen. Koulutuskentällä kyllä riehutaan palkaksi tehdystä työstä ja tietysti myös lämpöä ja läheisyyttä liikenee – mutta vain ihmisten aloitteesta. Juuri muutama viikko sitten juteltiin snautserikerhon treeneissä toisen nuoren uroksen omistajan kanssa siitä, että vajaan parin vuoden hujakoilla uroskoirille saattaa tulla ikään kuin uusi murrosikä. Niin että koirasta saattaa tulla ja ikään kuin uhmakas… Onneksi tämän pitäisi olla jo se viimeinen varsinainen uhmakausi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: