Reipas jätkä!

 Höh, eihän tätä voi edes syödä!

Osmolainen kävi tänään kahdessa AVO-luokan tottelevaisuuskokeessa Mäntässä, Seppälän ratsastusmaneesissa. Aamukokeessa poika teki muuten hienosti töitä, mutta kaukokäskyt menivät nollille ja siten lupaavasti ykköstulosta uumoillut suorituksemme putosi kakkoseksi. Jostain syystä Osmo ei millään uskonut, että maasta saa tosiaan nousta istumaan, jos mamma antaa merkin. Hiukan se nytkähti ylöspäin käskyjen kohdalla, mutta kun kolmaskaan käsky ei saanut koiraa nousemaan, osasuoritus hylättiin ja menetimme 30 pistettä. Toinen varsin kiintoisa osasuoritus oli pysäytys luoksetulon yhteydessä, jossa Osmolla oli niin kova vauhti päällä, että pysähtyminen meni lievästi sanottuna pitkäksi. Riitta Räsäsen antamat pisteet ekasta kokeesta olivat seuraavanlaiset:

1. Paikalla makaaminen 10 
2. Seuraaminen 8 (alussa pientä väljyyttä + aika tiukka arviointi)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 
4. Luoksetulo 7 (pitkähkö jarrutusmatka)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (seuraaminen väljää)
6. Noutaminen 8,5 (luovutusasento oli vino)
7. Kauko-ohjaus 0 (Osmo ei noussut istumaan)
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 9 (vaikka liikkeiden välillä maisteltiin hevosenkakkaa ja emäntä kävi hakemassa piskin takaisin töihin…)

= 150 p., 2.palkinto

Ennen toista koetta kävimme rennolla palauttelukävelyllä läheisessä puistossa. Muuten Osmo lepäili autossa ja minä söin eväitä ja seurasin alokasluokan liikkeitä. Toki myös ekassa kisassa pieleen mennyt kauko-ohjauksen alku kerrattiin pienen namipalkan kera.

Toisessa kokeessa Osmo oli aika väsynyt, olihan sillä peuhuntäyteinen viikonloppu, pitkät automatkat ja jännittävä kisa-aamu jo takana. Siitä huolimatta Osmo jaksoi keskittyä ja tehdä töitä koko suorituksen ajan. Kaksoiskäskyjä tuli kyllä selvästi normaalia enemmän. Ehkäpä juuri väsymys teki sen, että se eka käsky ei aina mennyt perille asti. Marita Packalenin antamat pisteet tokasta kokeesta olivat:

1. Paikalla makaaminen 8 (kaksoiskäsky heti liikkeen aluksi)
2. Seuraaminen taluttimetta 9,5 (reipas kaveri, hyvä kontakti!)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 
4. Luoksetulo 8 (ehkä tosiaan hiukan nopeampi pysähdys kuin ekassa kokeessa, mutta taisipa tuomareissakin olla eroa…)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 10
7. Kauko-ohjaus 9 (ennen ekaa istumaan nousua tarvittiin kaksoiskäsky)
8. Estehyppy 8 (kaksoiskäsky; jouduin toistamaan istu-käskyn hypyn jälkeen)
9. Kokonaisvaikutus 9 

= 179 p., 1.palkinto, sijoitus III

Ihan pakko spekuloida: Jos yleensä varmoista liikkeistä eli hypystä ja paikallamakuusta olisi selvitty ilman kaksoiskäskyä (eli jos antamani eka käsky olisi ollut vielä selkeämpi), pisteitä olisi tullut vielä 10 lisää… Osmoon olen kyllä todella tyytyväinen: Se teki taatusti parhaansa, ei hepuloinut ja piti hyvin kontaktin. Vasta täällä kotona, jossa väsyneen hauvan sai melkein kantaa tassujenpesulle, ymmärrän, kuinka raskas viikonloppu on sille ollutkaan – kaikesta hauskuudestaan huolimatta. Ei voi siis muuta sanoa, kuin reipas poika, hyvin tehty! 🙂

P.S. Koska pokaali oli Osmon mielestä ihan tyhmä kiitos kovasta työstä, se sai palkinnoksi myös maksalaatikkoa ja koepaikalta ostamani grillimakkaran. Ja kotona vielä herkkupateeta iltanappuloiden seassa.

Advertisement

Terkkuja Kyröskoskelta!

Tulimme eilen Osmon kanssa tänne Kyröskoskelle Mariannen, Pimun ja Hohdon vieraiksi. Ohjelmassa on ollut lähinnä vapaata peuhaamista sekä muutama paikallamakuuharjoitus. Muuten treenaaminen on jätetty tarkoituksella väliin, koska huomenna koiralla pitäisi riittää virtaa ja intoa tehdä tottisliikkeitä kahdessa avoimen luokan tottelevaisuuskokeessa. Itse olen jo nyt jännityksestä jäykkänä. Koe pidetään maneesissa, joten kaikkien muiden häiriötekijöiden lisäksi ihanat hevosenkakka-aromit saattavat houkutella Osmoa pois tottelemisen kaidalta tieltä.

Siedätyshoitoa maneesin herkullisiin haisuihin Osmo sai tänään, kun kävimme Mariannen tuttavien ja heidän eläinlaumansa luona kyläilemässä. Aiemmin Osmo on saanut ihmetellä hevosia vain monen metrin päästä aidan takaa, mutta tänään se pääsi tekemään lähempää tuttavuutta koiriin tottuneen tamman kanssa. Osmon mielestä heppa ei ollut yhtään pelottava, vaan oikein mielenkiintoisen ja mukavan oloinen tyyppi, jota uskalsi haistella ihan läheltäkin. Itse hevosta kiinnostavampaa oli kuitenkin sen lanta, jota Osmo tietysti maisteli suurella antaumuksella…  

Perheen kaksi rotikkapoikaa suhtautuivat reviirilleen tulevaan vieraaseen urokseen ihmeen tyynesti, vaikka Osmo jäykisteli karvat pystyssä ja örisi epävarmana minkä ehti. Se pyrki välttelemään uroksia, mutta toisen kulkiessa liian läheltä ohi (aivan rauhallisesti ja vähääkään provosoimatta) Osmo teki yhden omituisen yllätyshyökkäyksen, joka saatiin onneksi loppumaan saman tien. Tämän jälkeen olin kuitenkin itse niin stressaantunut, että laitoin koiran autoon, jonne se livahtikin tosi nopeasti ja selvästi helpottuneena. 

Toisin kuin noiden vieraiden miesten kanssa, tuttujen tyttöjen kanssa Osmolla on ollut huippua. Hohto-vauvastakin on jo varttunut erinomaisen reipas peuhukaveri!

Hohto ja Pimu

Vapauden hurmaa

Tultiin eilen Tahkolta pääsiäisen vietosta. Osmo jaksoi pitkät automatkat hienosti ja käyttäytyi myös perillä moitteettomasti. Pitkillä kävely- ja hiihtolenkeillämme se sai ravata niin kovaa, kuin tassuistaan pääsi. Ihmisvilinääkin tuli ihmeteltyä; paitsi rinneravintolan terassilla, myös 12-henkisen porukkamme kokoontuessa muutaman kaverimme vuokraamaan hulppeaan kattohuoneistoon rinteiden juurelle. Osmolla riitti siis ihailijoita ja kaikkiin se suhtautui rauhallisesti ja ystävällisen avoimesti.  

     

                

Pitkien lenkkien ja sosiaalisen elämän vastapainoksi Osmo jäi huilimaan omaan asuntoomme silloin, kun ihmiset lähtivät illalliselle. Oli ilo huomata, että koira odotteli kaikessa rauhassa yksikseen, vaikka paikka oli vieras. Luultavasti se suorastaan nautti hetken levosta ja hiljaisuudesta vauhdikkaan päivän päätteeksi. Parasta reissussa oli tietysti liikunnan runsaus ja vapauden hurma. Jollakin lenkillä hihnaa ei ollut mukana ensinkään, vaan ”kauko-ohjaus” eli suulliset komennot tiukan paikan tullen riittivät pitämään koiran lähellä.  

   After ski   

Treenitauko Tahkolla

Eilen oltiin Luukissa treenailemassa tottista. Ensin käytiin kentällä ampumassa (eli tekemässä hiukan liikkeitä samalla, kun kauempana ammuttiin starttipyssyllä ilmaan). Osmo reagoi laukauksiin kääntämällä hiukan korviaan, mutta ei antanut paukkujen häiritä tottistelua. 

Hyppyä kokeillessamme Osmo oli vapaana ja vieressä odotteli hollanninpaimenkoira Asko. Hyppy meni hyvin, mutta sen jälkeen törkimys-tottelematon Osmo lähtikin vierestäni tsekkaamaan Askoa (joka ei millään tavalla edes provosoinut Osmoa!). Tuloksena oli nuorten urosten äänekästä uhoamista ja emäntien vielä äänekkäämpää kiroilua… Osmo tuli noin kolmannella ärjäisyllä takaisin luokseni, jolloin meikäläisen piti sitten kuitenkin niellä kiukkunsa ja kehua koiraa sillä kaikkein iloisimmalla äänellä. Rähinätilanteesta en valitettavasti saanut Osmoa kiinni – silloin olisi kyllä tullut huutia!

Tämän draaman jälkeen otettiin vielä hiukan harjoituksia parkkiksella, kukin koira erikseen. Osmolle olisi kyllä riittänyt kentällä ammuskelun ohessa tehdyt seuraamiset, koska tällä toisella kierroksella vietti ei ollut enää ollenkaan niin hyvä. Koskakohan sitä oppisi jättämään treenit siihen yhteen, onnistuneeseen pätkään ja olemaan junnaamatta?!? Nyt ollaan pienen mutta täydellisen tottistreenitauon tarpeessa. Nenähommat ovat asia erikseen – niihin koira ei kyllästy eikä väsy varmaan koskaan! 

Lomailu aloitetaan tänään Tahkolla, jonne menemme mökkeilemään  pääsiäislomaksi.

Kiikun kaakun

Tällä hetkellä elämä Osmon kanssa on melkoista taiturointia vietikkyyden eli koulutuksen kannalta erinomaisen viretilan ja veemäisyyden eli uhmakkaan hepuliriehumisen välillä. Mielentilat ovat suhteellisen lähellä toisiaan: Molemmissa koira on aktiivinen, tarmokas ja tekemisen riemua täynnä. Se, mihin tuo sähäkkyys kanavoituu, onkin sitten ihan toinen juttu. Uhkaavan hepulin eli viretilan nousun esim. lenkillä voi yleensä kanavoida onnistuneesti tokotreeniin. Toisaalta vauhdikas tokotreeni voi joskus riistäytyä ohjaajan hallinnasta ja tuloksena on koiran omin päin meuhkaamista (harvoin enää onneksi näin päin!). Tänäänkin olen vuoroin kihissyt kiukusta koiran temppuilun takia – ja väliin taas intoillut upeasti sujuvia tokoliikkeitä. 

Hepulit ovat kyllä tällä hetkellä ihan järjettömiä: Osmo hyppii, haukkuu ja repii hanskoja. Huomiotta jättäminen on miltei mahdotonta (meikäläisen hermorakenteella ainakin) ja komentamisesta piski vain innostuu enemmän, fyysisestä estämisestä puhumattakaan! Tänään totesin, että kaikkein kannattavinta on kanavoida riehumisfiilikset luvalliseen tekemiseen. Päivälenkillä poltin nimittäin päreeni ja pistin koiran maihin, ja sekös mokoma uhosi vastaan vielä selälläänkin! Siinähän sitten painittiin, kunnes elukka viimein uskoi, ettei sillä ole sanomista tilanteeseen. Lopputulos oli näennäisen nöyrä koira ja kauhean kiukkuinen emäntä, mutta tilanteen pitkittyminen tuollaiseksi napit vastakkain väittelyksi ei ollut kenenkään kannalta hyvä juttu. Ärsyttävintä on, että tuollainen jännittävä taistelutuokio tarjoutui koiralle melkein kuin palkaksi hyvästä hepulista! Nyt keskityn taas keräämään alfanartun viileää arvovaltaa enkä aio alentua kakaramaiseen kiukutteluun. Uskon, että sitten, kun asemani on Osmon silmissä täysin selvä, lyhyt rähähdys riittää eikä tuollaisia taisteluita tarvita.

Kuten mainittu, hepuloinnin lisäksi viime aikoina on nähty myös tosi hyviä tokotreenejä. Viikonloppuna Osmo pääsi myös jäljestämään. Janalähtö oli ok ja jäljellä olevista kuudesta kepistä Osmo näytti 4 viimeistä (ekoista mentiin yli tai ohi, en ollut merkannut mitään, joten sinne ne myös jäivät). Työskentely oli innokasta ja nopeaa, mutta tarkkuudessa olisi kyllä ollut parantamisen varaa. Lauantaina laulatettiin mummoja Onnitalossa ja keikan jälkeen käytiin koirapuistossa peuhaamassa. Ilman noita rasittavia hepulihetkiä koiraelämä olisi siis tällä hetkellä kerrassaan ihanaa. Vaan kaipa sitä pitää aina olla jotakin, josta valittaa ja jota parantaa. Tylsäähän tämä muuten olisi! 🙂

Talvipömöjä

Viikko vierähtää ihan liian äkkiä! On tullut näköjään ihan tavaksi kirjoittaa kuulumisia vain viikonloppuisin, kun arkena on vaan niin kertakaikkisen kiireistä!

 Työ tekijäänsä kutsuu

Viime viikolla Espoossa oli parin päivän ajan lunta ja pakkasta – ihmeenä mainittakoon. Lumesta Osmo sai tietysti monet hyvät pömöt. Pömöissä kuuluu loikkia jänönä, ottaa spurtteja, kieriä ja pyöriä, pyyhkiä parralla maata sekä tietysti myös ärsyttää emäntää yllytyshaukulla. Hyvä puoli talvipömöissä on se, että täysillä päin mammaa -spurtit voi hyödyntää näppärästi harjoittelemalla pysäyttämistä ”luoksetulon” yhteydessä. Pari kertaa Osmis on pysähtynyt melkein ilmaan, mutta yleensä pysähtyminen on noin yllättävässä tilanteessa vähän hitaanlainen. Yhtä kaikki uhkaavan hepulin saa aika kivasti katkaistua naamioimalla sen tottisharjoitukseksi! 😉

Mamman synttärit   

Paradoksaalisesti viikon kylmimpänä päivänä alkoi pk-tottiksen kevätkausi. Osmis teki innokkaasti hommia ja liikkeet sujuivat peräti hyvin, vaikka henkilöryhmässä seuraamista ja eteen lähettämistä ei olla pitkiin aikoihin treenattukaan. Muuten Osmon viikko on ollut melko tylsä, kun itselläni on ollut jos jotakin kokousta ja konserttia. Ekstra-energia onkin välillä purkautunut ärsyttävänä temppuiluna ja hihnan kiskomisena. Onneksi viikonloppu tarjosi taas nenähommia ja aivojumppaa: Eilen etsittiin aamulla maalimiehiä metsästä ja illalla käytiin hallilla tokoilemassa. Mynttilän hakutreeneissä kuvaajana oli Lilli Weckmann. 

Ja taas pingviiniä vedetään nenästä!

Työpäivä, jippii!

Kun emännällä on vapaapäivä, Osmolla on yleensä työpäivä. Ja Osmon mielestä työpäivät ovat MAHTAVIA! Tänään hommat aloitettiin hakumetsässä. Koiralla oli vauhti päällä ja kaikki maalimiehet löytyivätkin ilman ongelmia. Myös ilmaisut sujuivat hyvin. Viimeinen maalimies oli korkean kivenlohkareen päällä ja jouduimme kiertämään tuulen kannalta paremmalle puolelle, ennen kuin Osmo sai hajun. Kierrettyään kiveä ja kurkoteltuaan nenä pystyssä maalimiehen suuntaan Osmo ratkaisi tilanteen kiipeämällä maalimiehen seuraksi kivelle… Olisin toivonut ilmaisua alhaalta käsin, mutta kävihän se noinkin 😉 .

Lepohetken jälkeen lähdimme uudestaan hommiin, tällä kertaa snautserikerhon hallivuorolle tokoa treenaamaan. Kontaktitreenit ovat tuottaneet tulosta, nimittäin seuraamiset sujuivat vaihteeksi tosi hyvin ja tiiviisti! Palkka oli tietysti sen mukainen; suoraan liikkeeseen ja hyvään katsekontaktiin ajoitettu riehuntahetki tai pakasterasian pohjallinen herkkupateeta. Liikkeestä seisomaan jääminen meni monta kertaa upean nopeaksi liikkeestä istumiseksi… Osmon muistin virkistykseksi helpotin treeniä pysähtymällä itsekin käskyn kohdalla ja antamalla sille namin ennen kuin jatkoin itse matkaa.

Otimme myös pysäyttämistä luoksetulon yhteydessä takapalkalla ja aina välillä niinkin, että Osmo sai juosta loppuun asti ennen kuin sai luvan sännätä namipurkille. Koira ei ala ennakoida pysäytystä, kun se ei koskaan tiedä valmiiksi, tuleeko pysäytyskäskyä vai ei. Hyppy ja hyppynouto puukapulalla sujuivat niin hyvin, että yksi kerta riitti. Metallinouto onnistui sekin kohtalaisesti (hieman innostaen), vaikka kerta oli ensimmäinen muualla kuin olkkarin matolla. Paikallamakuussa kaverina oli Netta, jonka isännän kanssa jutustelimme näkösuojassa täydet kolme minuuttia melkein vahingossa (suunnittelimme hiukan lyhyempää harjoitusta). Mutta niin vaan koirat pysyivät moitteetta paikallaan. Kaiken kaikkiaan siis erinomainen treenipäivä! 🙂