Hidastelulla hopeasijalle!

Neljässä kehässä ja liki sadassa koirakossa riitti seurattavaa. Tosin juuri nyt taustalla näkyvässä AVO-luokan kehässä on harvinaisen hiljainen hetki.

Tänään käytiin tokoilemassa upean aurinkoisessa (Osmon mielestä ällön kuumassa) Porvoossa. Osmoa ei oikein napannut seuraaminen ja se jätättikin välillä aika tavalla. Flegmaattisuutta paikkailin sitten käskyttämällä tahallani innostavan suurieleisesti, vaikka pisteet siitä tietysti tippuivatkin. Tuomari Ossi Harjula moitti myös ohjaajan pyöreähköjä ”täyskäännöksiä”! Lopputulos seuraamisesta olikin sitten vain 7. Sama laiska seuraaminen jatkui myös jättävissä liikkeissä, joista molemmista saimme sentään kasit.  

Hyviäkin hetkiä suoritukseemme mahtui: Paikallamakuu oli varma kymppi ja kauko-ohjaus, joka viimeksi tuotti suuria vaikeuksia, meni myös kympin arvoisesti! Luoksetulossa käytin ekaa kertaa kisaolosuhteissa käsimerkkiä suullisen pysäytyskäskyn sijaan ja Osmo pysähtyi mielestäni varsin hyvin. Luulin, että olisimme saaneet liikkeestä peräti ysin, mutta tuomarin näkemys oli ”vain” 8,5. (Johon pitää kyllä olla tyytyväinen!) Myös noudosta saimme arvosanan 8,5, koska luovutusasento oli vino ja vauhti takaisin tullessa turhan leppoisa. Estehyppy meni sen sijaan hienosti ja siitä saimmekin täydet pisteet.

Oman suorituksemme jälkeen Osmo pääsi metsälenkille ja sammakkolampeen pulikoimaan.

Alussa liikkeiden välillä oli havaittavissa pieniä hepulin merkkejä, joten otin varman päälle ja kuljetin Osmon melkein pannasta pitäen aina seuraavan liikkeen aloituspaikkaan. Tuomari totesikin, että en oikein luota koiraan (ai miten niin muka 😉 ) ja sen vuoksi kokonaisvaikutus eli yhteistyö ym. oli vain seiska. Kokeen jälkeen kävimme lenkillä ja Osmo pääsi pulikoimaan pieneen metsälampeen, jonka toisessa päässä sammakot kuhertelivat kovaäänisesti. Koska kisaajia oli tosi paljon ja me olimme jo ensimmäisessä ryhmässä, tulosten odottelu kesti monta tuntia. Lopulta oli melkoinen yllätys, että sijoituimme 23:n avoimen luokan koirakon joukossa peräti toiseksi! Yhteispisteemme olivat 175,5, joka on ykköstulos! 🙂  

Palkinnoksi laatupurtavaa koiralle, pusuja emännälle ja hiirimatto isännälle (Pete hihkuu riemusta).

Advertisement

Osmo heitti talviturkin!

     

Aamulla kävimme pikaisesti hakutreeneissä, joissa Osmo oli nopeista nopein. Minulla ei ollut toivoakaan pysyä sen perässä ja saatoin vain toivoa, että alue tulee kunnolla tarkastettua. Vajaa minuutti etsinnän alettua metsästä kajahti haukku ja juoksin koiran ja maalimiehen luo. Yhtä pikaisesti löytyi myös toinen maalimiehemme. Pete oli mukana, koska suoraan treeneistä menimme Porkkalan mökille.

  

Mökillä söimme lounasta Peten vanhempien kanssa. Myös Osmolle oli varattu pihvi ja melkoisen tyytyväisenä se sen mutustelikin. Kahvin jälkeen lähdimme rantaan kävelylle. Kalliokiipeilyn ja muutaman hanskan etsimisen jälkeen Osmo heitti talviturkin. Se tasapainoili rantakivillä, rämpi kaislikossa ja meni lopulta ihan kokonaan uimaan. Ja tietysti uinnin perään tuli kunnon juoksenteluhepuli, kuten asiaan kuuluu. Mikähän siinä märässä turkissa on niin ihmeen riemastuttavaa? Vissiin kylmä merivesi energisoi muutenkin suhteellisen energisen koiramme hiukan ylikierroksille! Mutta kyllä oli yleisölläkin hauskaa!

   

Kiitolaukkaa

Torstaina oli kauden toiset rauniotreenit. Osmo oli tällä kertaa viimeisenä vuorossa ja joutui siten odottamaan pari tuntia autossa ennen kuin pääsi töihin. Pitkä odotusaika on varma tapa saada Osmo todellisen etsimiskiihkon valtaan. Viimein, radalle pääsyä jo odottaessamme se vikisi ja värisi innosta kuin rekikoira ennen starttia! Alussa vauhtia oli niin järkyttävän paljon, että pelkäsin Osmon katkovan koipensa sen hyppiessä kivikasalta toiselle ja kiipeillessä raunioissa suorastaan holtittomasti. Kuitenkin se piti nenänsä auki eikä juossut piilojen ohi. Ensimmäinen maalimies löytyi betoniputkesta, josta oli tehty umpinainen ritilän avulla. Osmo kiersi putkea jonkin aikaa ja hyppi sen päällekin yrittäen löytää jotakin kohtaa, josta pääsisi itsekin sisään. Pienen ”hau”-kehotuksen avulla se kuitenkin ymmärsi, että piilossa olijan saa ilmaista, vaikkei kosketusetäisyydelle pääsisikään. Haukkujen jälkeen piilo avattiin ja Shanti palkitsi löytäjänsä.

Toinen maalimies oli radan päädyssä ”karhunpesäksi” ristityssä piilossa, jossa Osmo ei ole ennen vielä käynytkään. Tämän piilon Osmo löysi ja ilmaisi ilman ongelmia. Viimeinen piilo oli metalliputkesta tehty rastin muotoinen luolasto eli ”Teletappi”. Sielläkin Osmo oli aivan ensimmäistä kertaa töissä. Teletapin sakaroissa haju kiertää usein yllättävästikin ja Osmo saikin tarkentaa jonkin aikaa, ennen kuin hoksasi, missä sakarassa maalimies piileskeli. Huikkasin maalimiehelle, että kehottaisi Osmoa haukkumaan, koska mielestäni koira näytti hieman epävarmalta. Niin viimeinenkin ”uhri” saatiin haukuttua esiin ja Osmo pääsi herkuttelemaan lihapullan paloilla. Viimeisen koiran etuuksiin kuuluu myös oikeus jäädä paistattelemaan treeniryhmäläisten keskelle loppupalaverin ajaksi.

Osmo jatkaisi jo hommia, kun maalimies vasta kömpii pois piilosta (namipurkin kulmaa näkyy Osmon takana oikealla). Kuvat: Lilli Weckmann  

Eilen kävin lenkittämässä Pirkon koirat eli Kessun ja Lurun, koska Pirkolla on jalka kipsissä. Nuoriso pääsi juoksemaan koirapuistoon ja otti isosta tilasta kaiken huvin ja vauhdin irti. Suurimpien kierrosten tasaannuttua kävimme vajaan tunnin hihnalenkillä ja lopuksi vielä uudestaan puistossa. Vaikka muitakin koiria oli paikalla, Osmon mielestä ehdottomasti paras peuhukaveri oli oma Luru-sisko.

Kolmen huoneen salahakuharjoitus

Olin perjantaista lauantai-iltapäivään opekollegojen kanssa seminaarissa ja sillä välin Pete oli Osmon yksinhuoltajana. Perjantaina Osmis oli käynyt vähän väliä katsomassa ikkunassa ja vingahdellutkin välillä, kun mammaa ei kuulunutkaan töistä kotiin. Isännän tarjoamat painituokiot, sylissä köllöttely, lenkkeily ja iltapala lohduttivat onneksi aika paljon. Ja olipa Osmo saanut tehdä vähän töitäkin. Pete toteutti itse kehittämänsä ”kolmen huoneen salahakuharjoituksen”, jossa Osmo etsi ja haki Peten piilottaman metallisen(!) noutokapulan ensin eteisestä, sitten makuuhuoneesta ja viimeiseksi vielä vaatehuoneesta, joka kuulemma tuotti jo hiukan päänvaivaa koiralle. Niin että kyllä se isäntäkin osaa! 🙂

Viime torstaina alkoi rauniokausi. Ryhmä on jonkin verran muuttunut, mutta myös vanhoja treenikavereita on joukossa. Osmo oli aivan tohkeissaan päästessään pitkästä aikaa kiipeilemään kasoille ja herkuttelemaan maalimiesten pakasterasioista tarjoamilla maksalaatikkomaistiaisilla. Ilmaisuhaukunhan Osmo on oppinut vasta tänä talvena hakumetsässä, joten raunioilla ilmaisua ei oltu aiemmin vielä kokeiltukaan. Siitä huolimatta haukut irtosivat hienosti ilman maalimiehen apuja. Kauden tavoitteeksi asetin melkoisen optimistisesti peruskokeen suorittamisen raunioilla ja toivottavasti myös maastossa. Sitten olisimmekin jo valmiita hälytysryhmän harjoituksiin! 

Tokoiluakin on ehditty hiukan harrastaa. Eilen treenattiin snautserikerhon hallivuorolla Konalassa. Olen vaihtanut suullisen pysähtymiskäskyn käsimerkkiin luoksetulon yhteydessä. Kokeissa saa valita, kumpaa tapaa käyttää. Nyt tuntuu siltä, että käsimerkki toimii paremmin, koska liikkeeseen Osmo reagoi nopeammin kuin ääneen. Tänään aamulenkillä harjoiteltiin hiukan ”tunnistusnoutoa”, joka kuuluu voittajaluokan tottelevaisuusliikkeisiin. Ensin Osmo nouti kerran sille heittämäni kävyn. Sitten vein kyseisen kävyn paikkaan, jossa oli paljon muita käpyjä lähekkäin. Käskyllä ”oma” Osmo etsi oikean hajuisen kävyn. Aluksi se ehdotti kävyn ilmaisemista maahan menemällä (kuten jälkikeppien kohdalla), mutta pienellä lisäkäskyllä se toi kuin toikin oikean kävyn minulle. Tokalla kerralla homma menikin heti oikein.

Nenätöitä

Kevät tuli!

Keväistä viikonloppua on vietetty luonnossa lenkkeillen ja nenätöitä tehden. Nenäjutut ovat Osmon mielestä ihania, olipa sitten kyseessä jäljestys, esine-etsintä tai pelastusharjoitukset. Eilen käytiin viikkojen tauon jälkeen Histassa hakuharjoituksissa. Pieni, kolmen hengen treeniporukkamme päätti keskittyä ilmaisujen treenaamiseen näkölähdöillä. Maalimies siis näyttäytyi koiralle ennen piiloutumistaan ja tavoitteena oli vauhdikkaat pistot ja hyvät ilmaisuhaukut. Osmon kanssa haimme neljä maalimiestä (tai siis kaksi; molemmat vaihtoivat välillä piiloa). Vauhti oli hurja ja haukku alkoi hienosti ilman apuja. Viimeisellä maalimiehellä Osmon piti haukkua, kunnes olin itse piilon luona ja annoin luvan palkata koiran. Hyvä näin, koska huomasimme senkin, että Osmo osaa laskea kymmeneen: Se haukkuu reippaasti 10 kertaa ja pitää sitten selvän tauon herkkuja odottaen! Olen tainnut turhan usein ohjeistaa maalimiehen odottamaan ”kymmenkunta” haukkua ennen koiran palkkaamista…   

            Lumi suli!

Pelastuskokeiden säännöt muuttuvat ensi syksynä ja uusien sääntöjen mukaan koiran tulee seurata vapaana ohjaajaa n. 50 metrin matka etsintäalueelle. Uudistus tarjoaa melkoisen koulutushaasteen, koska ainakin Osmo on töihin päästessään niin innoissaan, ettei meinaa nahoissaan pysyä – saati sitten siististi ohjaajan vieressä! Eilenkin se meinasi ottaa useita varaslähtöjä pienellä polunpätkällä, eikä edes kirsun edessä heiluva jauhelihapihvi saanut sitä hidastamaan vauhtiaan. Osmo vain käänteli närkästyneenä päätään herkun ohi ja oli selvästi sitä mieltä, että tässä olisi nyt kiireellisempääkin tekemistä kuin emännän palkintonamujen hamuaminen! Sen sijaan paikalla odottaminen etsintäsuunnitelman esittämisen ajan sujui ihan mukavasti. 

Puro sanoi puli puli!

Metsälenkeillä olemme tehneet myös esineiden etsintää, josta Osmo on tällä hetkellä tosi innostunut. Se säntää hakemaan hanskaa tai pipoa täyttä vauhtia. Myös luovutus alkaa vähitellen sujua ja esine kiikutetaan lähes aina emännälle saakka. Ennen Osmolla oli tapana pudottaa löytönsä maahan n. metrin päähän minusta, mutta nouto/luovutusharjoittelu on auttanut asiassa jo aika kivasti. Tyytyväisenä saan myös todeta, että hepuloimisia ei ole muutamaan viikkoon sattunut ollenkaan. Koputellaan nyt kuitenkin puuta! 😉 Rauniokausi alkaa torstaina ja tänään suuntaan radalle kevättalkoisiin.  

    Tänään aamulenkillä