Väsynyt mutta onnellinen

Tulimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Kroatiasta, jossa oli kaunista, kuumaa ja ihanaa! Heti sunnuntaina lähdin hakemaan Osmo-leiriläistä kotiin. Poitsu oli ollut tosi reipas ja helppo hoitokaveri. Vain ekana iltana Osmo oli päivystänyt eteisessä ja jättänyt iltapalan syömättä. Sen jälkeen se oli tajunnut, että näiden mimmien kanssa kannattaa syödä kuppi kerralla tyhjäksi ettei jää kokonaan ilman eväitä! Myös ulkoilut olivat sujuneet Mariannen tiukassa komennossa ilman ongelmia. Parasta taisi kuitenkin olla koiraseura ja päivittäiset kaahailuhetket Pimun ja Hohdon kanssa.

Leiri taisi ottaa myös voimille, sillä yön ja tämän aamupäivän Osmo on vain ja ainoastaan nukkunut. Suunnitelmissa on lähteä kohta mökille ja testata siellä, miten jäljestys ja esine-etsintä sujuvat. Hiukan olen alkanut arpoa, pitäisikö sittenkin vielä odottaa ja perua elokuinen jälkikisapaikkamme. Vieraat esineet ruudussa tuottavat päänvaivaa ja tottiskin on monelta osin hyvin epävarmaa.  Samaisella viikolla elokuussa olisi myös snautserikerhon mestaruustokoilut, jonne minun tekisi kovasti mieli osallistua, mutta VOI-liikkeet ovat vielä siinä määrin hakusessa, että taitavatpa nekin mittelöt jäädä vielä väliin…

Kiitos Mariannelle kuvasta ja hauvelin hyvästä hoidosta! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: