Piski paikalleen

< Aavistuksen syyttävä ilme?

Juuri kun kehumasta pääsin, niin Osmo töppäsi tänään kaupunkilenkillä. Olin ottamassa koiraa puistosta tullessamme hihnaan, kun aivan läheltä kulman takaa ilmestyikin esiin kääpiösnautseri emäntänsä kanssa. Koira oli muutaman metrin päässä Osmosta, kun ehdin karjaista paikka-käskyn. Mikä ei tietenkään enää siinä vaiheessa mennyt jakeluun. Muuta en ehtinytkään, kun Osmis jo hyöri innokkaana käppänätytön ympärillä. Onneksi narttu ei ollut säikkyä sorttia vaan ajoi itsevarmana innoissaan hyppelehtivää Osmoa tiehensä (tosin tuloksetta). Kun minunkaan komentoni ei tehonnut Osmoon, viskasin sitä erittäin onnistuneesti eli yllättäen remmillä kylkeen. Osmo säikähti hieman ja oli sitten todella nolon näköinen. Siinä kohtaa myös korvat aukenivat ja seuraava tiukka ”tänne” menikin jo perille. Tällä tempauksella Osmo kuitenkin ansaitsi itselleen viikon jääkauden.

Yksi murahdus riitti – sohvan vieressä kiehnääjä siirtyi kunnioittavan välimatkan päähän. >

Itse asiassa jo viime viikolla on ollut havaittavissa merkkejä turhan isoksi kasvaneesta snautserinegosta. Osmo on tunkenut röyhkeästi (mutta voih, niin sydäntäsulattavan suloisesti) aivan mamin kylkeen telkkua katselemaan. Se on vinkunut vaativasti milloin missäkin tilanteessa, esim. kaupungilla odottaessamme ratikkaa tai pysähtyessämme juttelemaan kavereiden kanssa. Perjantaiaamuna yllätin sen makoilemasta muina miehinä MEIDÄN SÄNGYSTÄMME ja illalla se ULVOI jätettyäni sen odottamaan videovuokraamon eteen! Eiväthän nämä mitään suuria rikoksia ole, mutta pikkupuroista syntyy joki ja nyt joki pääsi tulvimaan ja jäpikkä uhmasi avoimesti ja törkeästi elintärkeää PAIKKA -komentoa. Siispä ei muuta, kuin viileämpiä ilmoja ja komento takaisin ihmisille.

Muuten viikonloppu sujui ihanasti: Kävimme pienellä hemmottelulomalla kylpylässä ja Osmo oli ”stadin mummolassa” hoidossa. Hoitopaikassa kaikki oli sujunut hienosti ja rauhallisesti. Kotiväen perään itkeminenkin oli loppunut, kun hoitajat muistivat, että koiraa saa myös komentaa! 😉

Advertisement

Aivotonta menoa

Sunnuntaina satoi kunnon kinokset lunta. Osmo on nauttinut lumipömöistä eli pomppinut hepulilaukkaa hangessa ja leikkinyt sileäksi auratulla tiellä hyljettä (poski/ parta/ kylki edellä maassa liukuminen takatassujen potkiessa vauhtia ja etutassujen sojottaessa evinä arvalla valittuun ilmansuuntaan).

Treeneissä emme pääse tällä viikolla käymään, koska autossa on edelleen kesärenkaat, mutta lenkkeilty on sitten senkin edestä! Hankijuoksun ohella Osmo on ollut mukana pyörälenkillä sekä käynyt koirapuistossa telmimässä. Saapa nähdä, millainen kauhukakara meillä kohta on, kun piskin fyysinen kunto kasvaa kohisten, mutta aivojumppaa eli tottista tai nenähommia ei ole rauhoittavaksi vastapainoksi tarjolla ollenkaan!

Ensilumi ja treenitauko

Ensilumi satoi Espooseen torstaina. Pimeän ja märän syksyn jälkeen on ollut ihana ulkoilla pikkupakkasessa ilman sadevarusteita. Osmo on ollut virtaa täynnä, kuten aina kylmällä säällä. Riehakkaanakin se on kuitenkin pysynyt hienosti hallinnassa eikä uusia tottelemattomuuksia ole tarvinnut katsella. Lenkeillä Osmo pysähtyy kuuliaisesti paikalleen, kun näköpiiriin ilmaantuu muita koiria.

Sen sijaan hihnassa ohittaminen on usein melkoista hötkyilyä. Hihnakäytöksessä olisi muutenkin toivomisen varaa eli kertausharjoittelun paikka. Olen itse ollut luvattoman laiska puuttumaan vetämiseen, etenkin, kun tehokkaimmaksi toteamani pysähtymistaktiikka veisi kiireisillä aamulenkeillä ihan liikaa aikaa…

Kävimme viime sunnuntaina EKK:n hallitreeneissä, joissa pidin Osmon koko ajan liinassa hallinnan varmistamiseksi. Koira toimi mukavasti, mutta oma vireeni oli ihan muista syistä johtuen aivan onneton. Koska koiralle on turha esittää, että on itse hyvällä päällä, tyydyin pariin hyvään liikkeeseen ja totesin olevani itse treenitauon tarpeessa. Ja vaikka Osmon työvireessä ei ole moittimista ollutkaan, ei tauosta liene haittaa sillekään. Yleensä pieni loma tutuista kuvioista vaan kasvattaa koiran intoa ja motivaatiota ja sitä kautta parantaa harjoitusten ja suoritusten laatua.

Etsintätreeneihin olisi kuitenkin tarkoitus päästä vielä tämän vuoden puolella. Taitavatpa myös Hullut Lehmät tavata vielä muutaman kerran ennen talvitaukoa, myös treenien merkeissä. Tänään kyseinen pk-treeniryhmämme suuntaa ”henkisen valmentautumisen harjoituksiin” Helsingin yöelämään.

<BSE-ryhmän tunnus Facebookissa

Juoksentelua luvalla ja ilman

Vauhdikas viikkomme alkoi maanantaina myrskyisällä pyöräretkellä keskuspuiston halki kauppaan. Minä ja Pete pyöräilimme ja Osmo seurasi vapaana mukana. Annoimme koiran määrätä tahdin, jottei se rasittuisi liikaa, mutta paljoa ei tarvinnut jarrutella! Osmo laukkasi suurimman osan matkasta innoissaan, jäi välillä haistelemaan ja juoksi sitten taas meidät kiinni. Tärkeimmät käskyt toimivat hyvin myös pyörän selästä huudettuina ja koiran ehti hyvin ottaa aina tarvittaessa hallintaan tai hihnaan. Sää ei vaan ollut mikään kaikkein idyllisin ja kotiin päästessämme olimmekin kaikki kuin uitettuja koiria! Onneksi pyörissä ja koiran valjaissa oli hyvät valot, sillä sähkökatkosten vuoksi reitti oli välillä paitsi märkä, myös pimeä.

Tänä syksynä olen uskaltanut pitää Osmoa vapaana myös tokokentällä treenatessamme. Alkusyksystä se pinkaisi pari kertaa läheltä juoksevan toisen koiran perään (leikkimään), mutta kauempana harjoittelevat koirat ovat saaneet olla aina rauhassa. Viime aikoina myös ”kehäänmenot”  paikallamakuuta varten ovat onnistuneet vapaana jopa ihan muiden koirien nenän alta. Lenkeilläkään Osmo ei ole enää pinkaissut toisten koirien luo, vaan pysyy hyvin paikallaan tai tulee itse ”hihna” -käskystä luokse kiinni laittamista varten.

Keskiviikon tokotreeneissä piski kuitenkin romutti luottamukseni säntäämällä yllättäen toiselle puolelle kenttää ruutuun juoksevan Annie-bortsun perään. Tietysti herkkä bortsutyttö säikähti yllätyshyökkäystä, varsinkin, kun sillä on kurjia kokemuksia snautsereista jo ennestään… Harmillisinta on, että Annie säikähti kesken liikkeen. Sillä on ensimmäiset voittajaluokan kisat tänä viikonloppuna ja toivon totisesti, ettemme onnistuneet pilaamaan koiran ruutuliikettä. Sillä hetkellä olisin itse voinut tehdä Osmosta kintaat, mutta koska se tuli lopulta käskystä takaisin luokseni, jouduin hammasta purren kehaisemaan koiraa. Sen jälkeen kiikutin Osmon pannasta aidan luo ja jätin sen jäähylle lopputreenien ajaksi. 

Itseäni harmittaa eniten se, että yksi treenikavereista ilmaisi asian niin, että koirani ”hyökkää joka kerta jonkun kimppuun”. Toki syy on aina omistajan, eikä noissa tilanteissa muuta voikaan, kuin pyydellä anteeksi, mutta ehkä ilmaisu oli kuitenkin vähän turhan rankka: Kyseinen ohjaaja on käynyt treeneissä harvakseltaan, mutta ilmeisesti juuri niinä kertoina, kun Osmo on intoillut jonkun perään. Toisekseen Osmo ei ole ”hyökännyt”, vaan se on sännännyt muiden luo aivan samalla tavalla, kuin puistossa peuhukavereiden perään. 

Koiran hallittavuudesta voi olla 100% varma vain, jos pitää sen koko ajan hihnassa. Mutta miten harjoitella vapaana tottelemista, ellei vapaana? Sitä paitsi hihnassa on mahdotonta treenata pitkää välimatkaa vaativia liikkeitä. Osmo tajuaa olevansa kiinni myös silloin, jos jälkiliina roikkuu ”varmistuksena” sen perässä. Ehkä pidän silti jonkin aikaa Osmon liinassa. Eipähän tule enempää takaiskuja.

Isäinpäiväterkut

Leppoisaa isäinpäivää kaikille lukijakuntamme lapsellisille miehille! Osmo vietti ”iskän” kanssa kahdestaan viikonloppua, kun olin itse duuniporukan virkistyspäivillä. Äijät olivat ulkoilleet, leikkineet ja katsoneet sohvalla (!) telkkaria. Paradoksaalisesti virkistyspäivillä kertyi sen verran univelkaa, että palattuanikin olen keskittynyt lähinnä nukkumiseen… Pete on ollut ihana ja hoitanut koiran lenkitykset emännän vetäessä sikeitä. On sillä Osmolla vaan kiva ja reipas isäntä!  

Kohta suuntaamme  kummipoikamme Kuisman sekä isoveljensä Iksun synttäreille. Illemmalla minä ja Osmo menemme Talinhuipun kentälle tottistreeneihin. Tarkoitus olisi keskittyä pk-noutoihin, kun käytössä on kerrankin sekä hyppyeste että A-teline. EKK:n hallivuoro jää jälleen kerran käyttämättä, mutta uskon, että siitä on vielä paljon iloa siinä vaiheessa, kun ulkokentillä ei enää tarkene treenata.

Mummolareissu

Toiminnantäyteisen viikon päätteeksi olemme viettäneet leppoisaa viikonloppua kyläillen ja kotosalla oleillen. Eilen Osmo vieraili ”stadin mummolassa”, jossa se sai herkutella possupaistilla, vinguttaa Dinon lelukoiraa ja nautiskella runsaista rapsutuksista. Kotimatkalla kävimme vielä Ymmerstan koirapuistossa. Leikkikavereita riitti ja otus saatiin taas sopivan väsähtäneeksi.

Viikkoon mahtui taas monet treenit: Tiistaina lyhyet pk-tottistelut Luukissa (kaatosateessa), keskiviikkona erinomainen tokosessio Ymmerstan kentällä (kaatosade alkoi vasta kotimatkalla) ja torstaina kauden viimeiset raunioharjoitukset Oittaalla (kaatosateessa). Raunioilla koirat saivat etsiä vain yhden maalimiehen (Osmolla kaivo rautakannella), jotta niille jäisi kova hinku päästä taas ensi kaudella töihin. Näin myös ohjaajat pääsivät nopeasti sateesta koppiin kahvittelemaan ja juttelemaan kuluneesta kaudesta! 😉 Osmiksen kanssa jatkamme raunioilla myös ensi kaudella ja teemme (hitto soikoon!!) sen peruskokeen. Talvikausi treenataan maastossa ja yritetään saada peruskokeen pimeäosuus suoritettua.

Tänään on pitkästä aikaa aurinkoinen, joskin kylmä päivä. Suunnitelmissa on retkeillä jossain luonnon helmassa ja käväistä illalla treenailemassa EKK:n hallivuorolla Kirkkonummella. Hallivuorosta maksoin siksi, että päästään talvellakin pitämään tokotaitoja yllä. Nyt on koiralla ollut kyllä sen verran tiivis treeniviikko, että tehdään hallilla vain jotain pientä ja hauskaa. Viimeistään joulukuussa Osmis pääsee/joutuu kokonaisen kuukauden täydelliselle treenilomalle. Kuulemma jotkut asiat kypsyvät tauollakin koiran päässä. Ja ainakin palautumisen ja treenimotivaation kannalta pidempi tauko on välillä tarpeen.