Vauhdikas viikkomme alkoi maanantaina myrskyisällä pyöräretkellä keskuspuiston halki kauppaan. Minä ja Pete pyöräilimme ja Osmo seurasi vapaana mukana. Annoimme koiran määrätä tahdin, jottei se rasittuisi liikaa, mutta paljoa ei tarvinnut jarrutella! Osmo laukkasi suurimman osan matkasta innoissaan, jäi välillä haistelemaan ja juoksi sitten taas meidät kiinni. Tärkeimmät käskyt toimivat hyvin myös pyörän selästä huudettuina ja koiran ehti hyvin ottaa aina tarvittaessa hallintaan tai hihnaan. Sää ei vaan ollut mikään kaikkein idyllisin ja kotiin päästessämme olimmekin kaikki kuin uitettuja koiria! Onneksi pyörissä ja koiran valjaissa oli hyvät valot, sillä sähkökatkosten vuoksi reitti oli välillä paitsi märkä, myös pimeä.
Tänä syksynä olen uskaltanut pitää Osmoa vapaana myös tokokentällä treenatessamme. Alkusyksystä se pinkaisi pari kertaa läheltä juoksevan toisen koiran perään (leikkimään), mutta kauempana harjoittelevat koirat ovat saaneet olla aina rauhassa. Viime aikoina myös ”kehäänmenot” paikallamakuuta varten ovat onnistuneet vapaana jopa ihan muiden koirien nenän alta. Lenkeilläkään Osmo ei ole enää pinkaissut toisten koirien luo, vaan pysyy hyvin paikallaan tai tulee itse ”hihna” -käskystä luokse kiinni laittamista varten.
Keskiviikon tokotreeneissä piski kuitenkin romutti luottamukseni säntäämällä yllättäen toiselle puolelle kenttää ruutuun juoksevan Annie-bortsun perään. Tietysti herkkä bortsutyttö säikähti yllätyshyökkäystä, varsinkin, kun sillä on kurjia kokemuksia snautsereista jo ennestään… Harmillisinta on, että Annie säikähti kesken liikkeen. Sillä on ensimmäiset voittajaluokan kisat tänä viikonloppuna ja toivon totisesti, ettemme onnistuneet pilaamaan koiran ruutuliikettä. Sillä hetkellä olisin itse voinut tehdä Osmosta kintaat, mutta koska se tuli lopulta käskystä takaisin luokseni, jouduin hammasta purren kehaisemaan koiraa. Sen jälkeen kiikutin Osmon pannasta aidan luo ja jätin sen jäähylle lopputreenien ajaksi.
Itseäni harmittaa eniten se, että yksi treenikavereista ilmaisi asian niin, että koirani ”hyökkää joka kerta jonkun kimppuun”. Toki syy on aina omistajan, eikä noissa tilanteissa muuta voikaan, kuin pyydellä anteeksi, mutta ehkä ilmaisu oli kuitenkin vähän turhan rankka: Kyseinen ohjaaja on käynyt treeneissä harvakseltaan, mutta ilmeisesti juuri niinä kertoina, kun Osmo on intoillut jonkun perään. Toisekseen Osmo ei ole ”hyökännyt”, vaan se on sännännyt muiden luo aivan samalla tavalla, kuin puistossa peuhukavereiden perään.
Koiran hallittavuudesta voi olla 100% varma vain, jos pitää sen koko ajan hihnassa. Mutta miten harjoitella vapaana tottelemista, ellei vapaana? Sitä paitsi hihnassa on mahdotonta treenata pitkää välimatkaa vaativia liikkeitä. Osmo tajuaa olevansa kiinni myös silloin, jos jälkiliina roikkuu ”varmistuksena” sen perässä. Ehkä pidän silti jonkin aikaa Osmon liinassa. Eipähän tule enempää takaiskuja.
Osmo & Vire 