Helle hellii

Päiväunet kotipihalla

Mahtavan helteinen sää on hellinyt emäntää ja kiduttanut Osmoa viime viikkoina. Olen viettänyt Osmon kanssa aikaa mökillä ja nauttinut lämmöstä ja hyvistä kirjoista. Osmo on nautiskellut varjossa kellimisestä sekä tietysti uimisesta. Aamuvarhaisella tai iltamyöhällä olemme käyneet myös hölkkäämässä ja jonkin verran on myös treenattu. Maanantaina oli kauden viimeiset oman ryhmäni tottistreenit ja koska ”varttuneita pentuja” ilmaantui paikalle vain yksi, pääsi Osmiskin tekemään kunnon treenin. Metrinen estenouto sujuu nyt hienosti – ja mikä tärkeintä, koira ei linkuttele hypyn jälkeenkään.

Keskiviikkona paahduttiin raunioilla. Treenin aiheena oli etsintä pareittain, eli kaksi koirakkoa oli radalla yhtä aikaa. Yhden kerran Osmo kävi morjenstamassa parinaan ollutta Katlaa, mutta yksi karjaisu riitti tuomaan piskin takaisin mamman luo ja tämän jälkeen Osmo pysyikin hyvin hallinnassani. Alueet oli tietysti jaettu siten, että molemmilla koirilla oli oma etsintäalue eikä näin päässyt syntymään kilpailua siitä, kumpi löytää maalimiehen ensiksi. Etsintäsuunnitelmani ei ihan kyllä toteutunut, kun Osmo kirmaili oma-aloitteisesti alueella miten sattui. Ukot kuitenkin löytyivät helposti ja ilmaisut olivat ok yhtä kaivoa lukuun ottamatta.

Tämä kaivo on kokeista tuttu epäonnen kaivomme, jota Osmo ei ole oikein halunnut haukkua epäonnisten koesuoritusten jälkeen. Olen tosi tyytyväinen, kun koira lopulta haukkui kaivolla, jonka pohjalla maalimies lymyili. Nyt alamme keskittyä häiriöiden lisäämiseen ja haukkusarjojen pidentämiseen ja syksyllä yritämme jälleen peruskokeen suorittamista. 

Läähättävät äijät RY

Treenailun ja mökkeilyn lisäksi olen tavannut kavereita. Hannan ja hänen vanhempiensa koiran Bruunon kanssa käytiin perjantaina helteisellä metsälenkillä. Urokset suhtautuivat yllättävän tyynesti toisiinsa eikä hihnalenkkeily tuottanut hankaluuksia. Vapaana ollessaan Osmo kyllä yritti nylkytellä itseään vanhempaa Bruunoa, joka jaksoi käsittämättömän kauan kakaran machoilua. Lenkin jälkeen menimme kyläilemään ja syömään jätskiä Hannan, Petrin ja poikiensa Iksun ja Kuisman luo.

Kuisma (kummipoitsu), Osmo ja emäntä

 

Advertisement

Juhannusjutut

 

Siiri ja Osmo juhannuksena 2007.

Vietimme juhannusta Ruovedellä upeissa järvimaisemissa. Savusauna ja palju toimivat, etenkin, kun sää oli tavanomaista kylmempi. Kamera oli aina väärässä paikassa, kun sitä olisi tarvittu, joten yhtään tuoretta kuvaa minulla ei nyt olekaan laittaa blogin väritykseksi. Ylläoleva kuva on kahden vuoden takaa samasta paikasta, mutta nyt kuvan kaverukset ovat  jo 3-vuotiaita  ja Siirin pikkusisko Sannikin jo 1,5-vuotias. Siiri oli reipas koirankouluttaja ja käski uskottavasti Osmon ruutuun tokoa treenatessamme. Lisäksi Siiri osallistui tunnistusnoutoharjoitukseen viemällä palikoita riviin.

Tokotemppuilun lisäksi teimme pari lyhyttä jälkeä Osmolle. Suvi teki ensimmäisen jäljen, joka meni jotakuinkin surkeasti. Osmo ei meinannut millään ilmaista keppejä, jotka olivat ohuita, juuri maasta poimittuja ja ehkä siten tuoksuivat liian vähän. Neljä risua kuudesta saatiin sentään ylös. Muutenkin treeni oli melko dramaattinen: Yhtäkkiä Osmo lähti juoksemaan kuin omaa häntäänsä karkuun ja pysähtyi sitten tutkimaan peräpäätään. Vasta treenin jälkeen huomasin, että joku öttiäinen oli pistänyt jätkää palleihin! Istuminen onnistui Osmo-paralta vasta seuraavana päivänä ja uintireissun jälkeen pyyhe aiheutti yllättäviä ulahduksia osuessaan jalkoväliin… Onneksi koira ei yhdistänyt katalaa oloa jäljestykseen, sillä seuraavana päivänä tehtiin uusi, helppo harjoitus ja nyt kaikki kuusi keppiä nousivat varmasti ja meno oli muutenkin mukavan keskittynyttä.

Pienten treenituokioiden lisäksi kävimme muutamalla lenkillä, mutta muuten keskityimme syömiseen ja nukkumiseen ja emäntä tietysti myös saunomiseen ja paljussa uiskenteluun. Matkat sujuivat mukavasti, kun seurana oli pikkusiskoni Suvi, paljon hyvää musaa ja sopivasti matkakarkkia. Osmiskin vaikutti reissuun tyytyväiseltä ja nukkui melkein koko kotimatkan.

Metsään mentiin

Palasin eilen Italiasta (kertakaikkisen upea reissu!) ja heti tänään olikin sitten debyyttikeikkamme avoimen luokan jäljellä. Ennen maastoa ehdin koettaa kerran hyppynoutoa metrisen esteen yli, se kun on ollut pitkään tauolla Osmon tassuongelmien vuoksi. Itseluottamukseni nousi heti, koska Osmis toi kapulan tyylipuhtaasti hypäten kumpaankin suuntaan estettä koskematta.

Ongelmat alkoivat sitten jäljellä: Janalta koira otti ensin takajäljen, korjasi hyvin ja lähti sitten todella määrätietoisesti nenä maassa etenemään. Ensimmäisellä suoralla ei ollut yhtään keppiä (näin myöhemmin kaavion, joten tiedän, että ohi ei menty) ja olin varma, että eka keppi jäi nostamatta. Kulman jälkeen Osmo nosti hienosti kepin, mutta sen jälkeen homma alkoikin pahemman kerran tökkiä. Osmo kaarsi vasemmalle ja hukkasi jäljen. Seurailin koiraa melko pitkään ja painostin sitä etsimään uudestaan jälkeä, mutta lopulta jouduin toteamaan, että olimme eksyksissä. Kun päädyimme hakkuuaukealle, päätin kääntyä takaisin ja palata autolle. Keskeytin siis suorituksen enkä mennyt lainkaan esineruutuun tai tottisosuuteen, koska tulosta ei olisi kuitenkaan saatu.

Harmillisinta tässä on se, että esineet ja tottis ovat sujuneet viimeisissä treeneissä loistavasti ja koira oli upeassa vireessä. Odotin siis hyvää tulosta etenkin tottisten osalta. Sääkin oli aivan täydellinen: ei yhtään kuuma, mutta ei myöskään sadetta, joka saisi Osmon riehaantumaan. Otin hiukan tottista kentän lähellä, jotta pääsin palkkaamaan koiran onnistumisesta. Puolen tunnin tulokseton jäljestys näkyi nimittäin selvästi paitsi emännän, myös Osmon tunnelmien laskemisena.

Nyt olemme Mariannen luona palautumassa (niin fyysisesti kuin henkisestikin). Hohdolla on juoksut, joten se on pidettävä viriilistä uroksesta visusti erillään. Osmo itkeskelee sydänsurujaan häkin edessä ja yrittää paremman puutteessa astua Pimua, joka antaa jätkälle hammasta tiukkaan sävyyn. Huomenna menemme Ylöjärvelle siskontyttöni Siirin synttäreille ja sitten palaamme kotiin – jatkamaan harjoittelua! 😉