Kesä on jeppistä!

Vasemmalta Sanni, Siiri ja linssilude

Kahdet siskokset sekä koira

Nautiskelimme vajaan viikon verran kesästä Porkkalan mökillä. Ohjelmassa oli takuutoimivaa kesänviettoa eli saunomista, uimista, ruoanlaittoa, lukemista ja auringonottoa. Vieraitakin kävi; ensin siskoni Päivi likkojensa kanssa ja sitten ystäväni Liisan lenkki- ja saunaseurana. Pete käväisi myös golfaamassa Aleksin kanssa.

Osmon kanssa treenattiin muutamana iltana tokoa (emäntä yrittää opetella kävelemään molemmat kädet luontevasti liikkuen…), muutamana jälkeä ja kerran esine-etsintää. Koiran olkapää on kuntoutunut niin hyvin, etten huomaa siinä mitään vikaa, vaikka elikko kuinka juoksee mukana lenkeillä ja rymyää metsässä. Uimista ja kevyttä hölkkää vapaana ollaan harrastettu päivittäin, kun taas Osmon intoa järjettömiin hyppyihin terassin korkeimmalta kohdalta kovalle kalliolle on koitettu edes vähäsen hillitä ja hallita.  

Metsämansikoita ja mustikoita riitti kaikille herkkusuille

Jälkitreenit ovat menneet mainiosti. Viimeisimmältä, lähes kokonaan merkkaa- mattomalta jäljeltä Osmis näytti upeasti kaikki kuusi keppiä. Myös janatyöskentely ja kulmat sujuivat! 😀 Uutena aluevaltauksena Osmo on alkanut opetella isännän kanssa kanttarellien etsimistä. Peten mukaan koiran on jo korkea aika oppia jotakin oikeasti hyödyllistä!

Esine-etsintää treenasin pitkän tauon jälkeen n. 20×50 m alueella. Osmo upposi heti alueen päätyyn asti, työskenteli varmasti pelkästään tallatulla alueella pysyen ja ennen kaikkea käytteli nenäänsä erinomaisesti: Kolme esinettä löytyi kolmella pistolla jotakuinkin kolmessa minuutissa! Nyt vain lisää häiriöitä eli vieraat esineet piiloon muiden koirien hajustamalle alueelle. 

Pieniä kesävieraita

Koska emme pääsekään elokuun jälkikokeisiin O:n tassuvaivojen vuoksi, yritämme uudestaan tulosta tokon voittajaluokasta. Partasuiden mestaruuskisoissa 23.8. Hyvinkäällä saa ainakin nauttia hyvästä seurasta ja vertaistuesta!

Advertisement

Leirielämää

Vietimme superhauskan viikonlopun snautserikerhon kesäleirillä Piikkiössä. Tuorlan majataloon saapui vajaat parikymmentä partasuuta, muutama muunrotuinen perheenjäsen sekä lauma kovaäänisiä ihmisiä. Huonekavereiksi saimme parhaat mahdolliset neitokaiset Mariannen, Pimun ja Hohdon, ja hauskaa oli taas niin emännillä kuin koirillakin! Kameraa en valitettavasti muistanut ottaa mukaan, joten vasta kotona otetut jälkeen-kuvat saavat todistaa, että erittäin vauhdikas viikonloppu on takana!

Oma koti kullankallis, onhan siellä oma rinsessasänkykin!

PK-puolen kouluttajana leirillä toimi taitava ja monessa lajissa menestynyt riiseniharrastaja Kaisa Juonolainen. Vaikkei Osmo päässyt olkapäänsä vuoksi hakuilemaan, opin paljon seuratessani muiden treenejä ja toimiessani maalimiehenä.

Osmolle tehtiin reagointiharjoitus, jossa kävelimme tiellä ja minun piti seurata, reagoiko koira tienvarren metsikössä piileskelevän maalimiehen hajuun. Koska mitään käskysanaa ei käytetty, Osmo kuvitteli olevansa ihan normilenkillä ja oli kiinnostunut lähinnä merkkailusta. Ekaan maalimieheen se kuitenkin reagoi nostamalla kuononsa ylös ja pyrkimällä kohti. Minun tehtäväni oli palkata koira tästä reagoinnista. Toisen maalimiehen hajua Osmo ei meinannut huomata sitten millään, mutta koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se lopulta suorastaan törmäsi maalimieheen! Lisäksi Osmis sai ilmaista yhden lähellä polkua olleen umpipiilon. Aluksi se yritti päästä sisälle piiloon, mutta huomattuaan pyrkimyksensä turhaksi se aloitti hyvän haukkusarjan ja sai palkintonsa.

Sunnuntaina treenattiin jälkeä ruohopellolla. Osmolle aukeilla ja tuulisilla paikoilla kulkevat jäljet ovat hankalia, koska ilmavainuisena koirana se pyrkii herkästi ratkaisemaan ongelmapaikat nostamalla nenänsä maasta ylös. Itse pysähdyin vain odottamaan silloin, kun koira haisteli ilmaa, eikä maata. Viidestä kepistä Osmo löysi neljä, tosin viimeistä jouduttiin etsimään ihan liian kauan ja Osmis olikin jo aivan poikki, kun se lopulta äkkäsi kepin. Itse sain ohjeeksi tehdä vaikeilla avoimilla paikoilla huomattavasti helpompia jälkiä, kuin metsässä, jossa Osmo toimii paremmin. Keppejä voi laittaa jäljelle tiheämmin, koska niistä koiran motivaatio kasvaa. Kulmissa Kaisa itse ei käytä koskaan tihennettyä askelta, nameja tai muita apukeinoja, koska ne ovat koiralle selviä merkkejä. Itse oivalsin myös sen, että koiran jarruttaminen juuri kepin kohdalla opettaa sen vain seuraamaan ohjaajan antamia vihjeitä, ei ratkaisemaan itse tehtävää.

Olipas rankka reissu!

Illalla tehtiin myös hieman tottista/tokoa. Meikäläinen sai palautetta luonnottomasta kävelytyylistä ja tahattomista vartaloavuista, joista ylemmissä luokissa karisee rutkasti pisteitä. Olisi se vaan tärkeää päästä useammin treenaamaan tokoa porukalla, koska toiset näkevät paljon sellaista, mitä itse ei huomaa ollenkaan tekevänsä!

Ilmat olivat upean aurinkoiset eli snautsereiden mielestä karmean kuumat. Sunnuntain möllitokokisoissa monet koirat olivatkin jo kertakaikkisen kuitteja. Seitsemän maissa sunnuntai-iltana kotiin kömpi kaksi väsynyttä, mutta onnellista leiriläistä. Osmo oli väsynyt uusista virikkeistä, koirapaljoudesta, treenaamisesta ja helteestä, emäntä edellisten lisäksi myös valvomisesta iltanuotiolla, syömisestä ja juomisesta. 😉

Olkapäätempaus

Myöhään sunnuntai-iltana Osmo ulahti yhtäkkiä, minkä jälkeen se ei laittanut oikeaa etutassuaan ollenkaan maahan. Kukaan ei nähnyt, mitä keittiön lattialla tapahtui, mutta jotenkin koira oli ilmeisesti liukastunut (lattialla oli hieman vettä ja tyhjä muovipussi) ja saanut olkapäänsä sijoiltaan. Olkapää oli aivan luonnottomassa asennossa ja tietysti todella kipeä. Oikealle jalalleen koira ei edes yrittänyt varata painoaan ja tassua vähänkin liikuteltaessa Osmo-parka huusi kivusta. Reippaasti ja kiltisti se antoi minun ja Mariannen silti käsitellä itseään. Nostimme potilaan kyljelleen ja viltin avulla ensin sohvalle ja sitten lattialle.

Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka neuvoi pitämään koiran paikoillaan, lievittämään kipua kylmällä ja varaamaan heti aamulla ajan eläinlääkäriltä. Yöllä päivystyksessäkään ei kuulemma olisi voitu kuin lievittää kipua. Koirille sopivia kipulääkkeitä ei Mariannella eikä lähinaapurustossa ollut, mutta laitoimme olkapäähän kylmäpussin sekä ihmisten kipugeeli Zonia. Ilmeisesti geeli helpotti hieman, koska pian väsynyt koira pystyi rentoutumaan kyljellään ja nukkumaan kipeä tassu vilttimytyn alle tuettuna.

Uusi kauhunhetki koitti, kun Osmo yritti vaihtaa asentoa ja nousta istumaan. Sijoiltaan mennyt tassu ei tietenkään kantanut, vaan koira rojahti mukkelismakkelis suoraan sen päälle. Tuskanhuuto oli karmea. Nostimme Mariannen kanssa Osmon takaisin kyljelleen ja rauhoitimme sen nukkumaan. Yllättäen se rauhoittuikin nopeasti ja nukkui paljon rennompana, kuin ennen rojahdusta. Koiran yllättäen parantuneesta kunnosta ja olkapään normaalimmasta asennosta päättelimme, että käpälän päälle putoaminen oli saanut nivelen takaisin oikealle paikalleen. Marianne viljeli ehkä hivenen mustaa huumoria ja totesi, että Osmo teki tuskallisen, mutta miehekkään valinnan ja hyppäsi kamikaze-tyyliin itse nivelen takaisin paikalleen.

Aamulla koira aristi hieman olkapäätä, mutta varasi sille painoa ja pystyi jopa juoksemaan. Halusin joka tapauksessa käyttää varaamani eläinlääkäriajan ja kuvauttaa olkapään, koska Osmo on ontunut etupäätään usein ennenkin isojen hyppyjen, jyrkän A-esteen tai muiden kovien tärähdysten jälkeen.

Osmon oikea olkanivel

Lääkäri Pipsa Lampinen tutki käpälän ensin ulkoisesti kääntelemällä ja vääntelemällä. Ranteen kiertoliike tuotti kipua, samoin olkapään liikuttelu. Olka oli kuitenkin hyvin paikallaan eikä liikkunut epä- normaalisti. Röntgenkuvat varmistivat, että minkäänlaisia nivelrikko- muutoksia olkanivelessä ei ollut. Mahdollisesti olkapään jänteet ovat yksinkertaisesti tavallista löysemmät. Jos nivel alkaa plumpsahdella paikoiltaan useamminkin, voidaan harkita jopa jänteiden kiristysleikkausta. Kalkkeutumista jänteissä ei havaittu.

Nivelrikon aiheuttamia muutoksia Osmon oikeassa kyynärnivelessä.

Ontumisen syyksi lääkäri epäili kyynärnivelen lieviä nivelrikko- muutoksia. Osmon kyynärnivelet kuvattiin uudestaan ja oikeassa kyynärässä oli nähtävissä pieni luupiikki, joka isoissa tärähdyksissä ottaa taatusti kipeästi koiraan. Koska Osmolla on ykkösen kyynärät, olen yrittänyt tähänkin asti treenata pk-esteitä maltillisesti. Treeni- tai kisakieltoa emme tälläkään reissulla onneksi saaneet, mutta täysimittaisia esteitä ei jatkossakaan kannata tehdä kuin välttämättömän verran. Lisäksi lääkäri kehotti antamaan joka päivä koiralle kondroiitisulfaattia ja rasvahappoja ruoan mukana. Nyt hyppytärähdyksiä vältetään kokonaan 1-2 viikkoa. Muuten Osmo saa liikkua voinnin mukaan. 

Ei paljoa naurata.

Marianne oli henkisenä tukena mukanani lääkärissä ja nappaili pari kuvaakin. Reissun jälkeen Osmo jäi autoon nukutuksen jälkeisessä tokkurassa ja me menimme syömään ja puimaan dramaattisen vuorokauden tapahtumia. Sitten minä ja Osmo jatkoimme kohti Espoota ja Marianne ajoi takaisin omaan eläintarhaansa Hämeenkyröön. Kiitos tuesta ja avusta kullanarvoiselle ystävälle ja tapaamisiin ensi viikonlopun leirillä!

Kootut selitykset

Kuten arvelinkin, nollia ropsahteli useammastakin liikkeestä tokon SM-kisoista, joiden voittajaluokassa kävimme eilen sekoilemassa. Koe oli jaettu kolmelle eri tuomarille kolmeen eri kehään, jotka sijaitsivat vieri vieressä valtavien koira- ja ihmismassojen keskellä. Olin onnekas, koska meidät oli arvottu heti ensimmäiseen suorittavaan ryhmään ja siinäkin ensimmäiseksi koirakoksi. Näin emännän ei tarvinnut panikoida tuntitolkulla omaa suoritusvuoroa odotellessa, kuten suurimman osan snautserijoukkueen jäsenistä. Liikkeet eivät myöskään menneet tavanomaisessa järjestyksessä, vaan esim. kaukokäskyt suoritettiin heti paikallamakuun jälkeen ja metallinouto kaikkein viimeisenä liikkeenä. Alle olen eritellyt suorituksemme normaalissa arvostelulomakejärjestyksessä.

PAIKALLAMAKUU 10.

Aloitimme paikallamakuusta, jonka kehäänmenoa jännitin taas hurjasti, koska kaikki koirat menevät kehään vapaana. Osmo pysyi onneksi hyvin hanskassa ja saikin liikkeestä ainokaisen kymppimme.

 SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 7.

Seuraaminen suoritettiin vasta viimeisessä kehässä ja Osmo oli jo melkoisen väsynyt. Ekassa käännöksessä se pysähtyi rapsuttamaan (jännittävässä tilanteessa tuttu sijaistoiminto), mutta otettuaan minut kiinni skarppasi hienosti ja loppuosa pitkästä seuraamiskaaviosta meni ihan mukavasti. Paikallaan käännökset ja yksittäisaskeleet menivät kivasti, samoin hidas ja juoksuosuus. Rapsuttelusta ja muusta alun hidastelusta johtuen tulos oli kuitenkin vain seiska.

     

ISTUMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8,5.

Tuomarin mielestä hidastelin tai tein jotain muuta valmistelevaa ennen käskyä tai sen jälkeen (??), josta hän sakotti. Tästä pitää jatkossa saada täydet pisteet, koska tämä me osataan! 🙂

LUOKSETULO 6.

Huomattavasti surkeampi, kuin treeneissä. Molemmat pysäytykset menivät pitkiksi. 

LÄHETTÄMINEN MÄÄRÄTYLLE PAIKALLE, MAAHANMENO JA LUOKSETULO 0

Lähettäessäni Osmon kohti ruutua se lähti vinoon, mutta korjasi hyvin ja löysi ruudun. Jostain syystä se ei kuitenkaan ymmärtänyt lisäkäskystäni huolimatta ylittää ruudun eturajaa, vaan seisoi paikallaan varmana siitä, ettei muovinauhan yli saa astua. Kisojen jälkeen kokeilin liikettä uudestaan tyhjässä kehässä (samaiset ruutumerkit sivurajoineen olivat edelleen paikoillaan) ja Osmo löysi heti ruudun keskelle. Palkkasin koiran ruhtinaallisesti tyytyväisenä siitä, että sama, ”vaikea” ruutu löytyi edes harjoituksissa!

Mitenkäs se sihti nyt noin petti?

 

NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN 8.

Koira tarttui kapulaan varomattomasti ja palautusasento oli vino (toko on tosiaan pilkunviilauksen kuningaslaji!!).

METALLIESINEEN NOUTAMINEN 0.

Viimeisenä suoritetun liikkeen aluksi emäntä meinasi saada sydärin. Osmo kyyläili kehänauhan vieressä makailevaa rottweileriä tosi pitkään ennen liikettä ja jouduin ohjaamaan sen pannasta pitäen oikeaan lähtöpaikkaan. Heitin kapulan, koira lähti, jäi sitten kapulan viereen seisomaan ja kyyläilemään rotikkaa… Ja sitten se tapahtui: Snautseri pinkaisi emännän ohi rotikan luo. Olin varma, että nyt tulee rähinä ja elinikäinen kilpailukielto tai vähintäänkin koko kisasuorituksemme hylkääminen, mutta onneksi sain Osmon käskyllä maahan rotikan luota riekkumasta ja tuotua takaisin kehään. Osmolle suhteellisen varma liike meni tietysti nollille ja emäntää nolotti ja hävetti ja vihastutti, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut.

TUNNISTUSNOUTO 0.

Tunnarissa Osmo lähti palikoille ihan hyvin, mutta jouduin antamaan toisen käskyn, ennenkuin se ryhtyi tutkimaan niitä. Aluksi se haisteli siististi ja varovasti, mutta työskentelyn kestäessä keskittyminen herpaantui ja koira kokeili pikaisesti yhtä (väärää) palikkaa hampaisiinsa. Lopulta Osmo valitsi toisen palikan ja toi sen minulle. Luovutuksessa rähmäkäpälä-mamma ei saanut palikkaa parran seasta suoraan käteensä, mutta sillä ei ollut enää väliä, koska Osmo oli kokeillut suuhunsa myös sitä väärää palikkaa ja siten liike oli jo nollilla. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lopulta Osmo otti oikean palikan ja toi sen minulle.

KAUKO-OHJAUS 7

Kaukokäskyt menivät paljon paremmin kuin odotin, koska kuvittelin kyseisen liikkeen olevan  se kaikista varmin nollamme! Kaikki vaihdot menivät oikein heti ekalla käskyllä ja vieläpä miltei etenemättä! Miinusta tuli emännän liian pitkäkestoisista käsimerkeistä.

KOKONAISVAIKUTUS 7,5

Jokainen tuomari antoi koirakon yhteistyötä, koiran työskentelyhalukkuutta ja suorituksen yleisvaikutelmaa kuvaavan kokonaisvaikutusarvosanan arvostelemiensa liikkeiden perusteella ja lopullinen kokonaisvaikutusarvosana oli kolmen tuomarin antamien arvosanojen keskiarvo.   

Yhteensä saimme 169 pistettä – 23 pistettä alle kolmostuloksen rajan. Jospa vaikka vain se ruutu olisi mennyt yhtä hyvin, kuin treeneissä!

Kaikesta huolimatta uskon, että meillä on mahdollisuuksia saada jonakin kauniina päivänä tulos voittajaluokasta. Aika paljon on nimittäin kiinni tuurista ja etenkin snautserin kohdalla myös päivän vireestä 😉 .

Snautserijoukkue ei ollut muutenkaan ihan parhaimmillaan, sillä yhtäkään ykköstulosta ei tänä vuonna kisoista saatu. Johanna ja Kasper (ALO) sekä Minna ja Alva (ALO) saivat kakkostuloksen ja Tuija ja Baletti (AVO) kolmostuloksen. Anne ja Ergi (VOI) sekä minä ja Osmo (VOI) jäimme kokonaan ilman tulosta… Kisojen tuloksia voi tutkia myös täältä.

Onneksi vertaistukea oli kisapäivän alusta loppuun tarjolla runsain mitoin ja kaikilla oli hauskaa (paitsi minulla metallinoudossa…). Ilman erittäin hyvää ja hieman kieroa huumorintajua näiden partanaamojen kanssa ei edes kannata lähteä kisaamaan!

Nyt keskitymme lepäämiseen ja meuhkaamiseen täällä Mariannen luona ja sitten taas vähitellen varsinaisiin ykköslajeihimme pelastuskoirailuun ja jäljestykseen! Ainakin, jos Osmolta kysytään, metsässä säntäily, raunioradalla seikkaileminen ja piiloleikki herkkuja syöttävien maalimiesten kanssa ovat sata kertaa hauskempia harrasteita, kuin pilkunviilaus tokokehässä stressinhajuisen ja viulunkielenkireän emännän kanssa!

Kiitos Tuijalle kuvista ja koko joukkueelle hauskasta kisapäivästä! 😀

Kaunissaaressa

 

Kävimme sunnuntaina Osmon kanssa retkellä Kaunissaaressa, jossa työkaverini Seppo viettää lomaansa. Osmo pääsi matkustamaan junalla, metrolla, bussilla ja tietysti lautalla ja käyttäytyi joka paikassa mukavan rauhallisesti.

 

Kallioilta löytyi Osmolle juuri sopiva makeanveden uima-allas!

Saaressa koirat piti pitää kiinni, mutta mukavan uimapaikan kohdalla rikoin hiukan sääntöjä ja päästin koiran pulikoimaan. Osmo olikin kuin mikä tahansa innokas pikkupoika hypellessään rantakivillä ja kahlaillessaan meressä.

 

Paikka oli upea ja kollegiaalinen yhteistyö toimi hyvin punaviinin maistelun ja keskustelujen suhteen! Kiitos Sepolle loistoseurasta ja kuvista!

Nyt pidämme muutaman päivän loman pidemmistä tokotreeneistä ja keräämme energiaa lauantaita varten. Viime hetken treeneistä ei yleensä ole kuin haittaa – hinkkaamisesta puhumattakaan! Kaukokäskyjä kertaillaan kyllä vielä kotosalla. Vaikka ne menevät jo paremmin, ovat ne edelleenkin se vaikein liike ja varmin nolla. 

"Jutellaanpa hetki käyttäytymisestä arvokisoissa..."

Koeliikkeitä on kokeiltu tällä viikolla niin sateessa kuin helteessäkin. Toivon, ettei kisapäivänä ole kumpaakaan! 😉 Sateella koira tekee virkeästi töitä, mutta välttelee maahanmenoa ja saattaa intoutua hepuleihin. Helteellä elukka taas on niin löysä ja laiska, että viretila kärsii pahemman kerran eikä kaikkien liikkeiden tekeminen nappaa välttämättä ensinkään.

Viileä poutasää olisi ihanteellinen, tosin silloin koiran osaamattomuudesta voisi syyttää vain itseään, eikä säiden jumalaa!

Treenit aloitettu…

Olemme menossa Osmon kanssa ensi viikonloppuna tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueeseen. Toko on jäänyt pelastus- ja palveluskoiraharrastustemme varjoon ”kolmoslajiksemme”. Toisin sanoen olemme treenanneet vain harvakseltaan, omin nokkinemme ilman treeniryhmän tai kouluttajan apua. Ihme kyllä, tänään totesin yksittäisten liikkeiden olevan jo ihan hyvällä mallilla! Jopa viheliäiset murheenkryynimme kaukokäskyt sujuvat ihan siedettävästi: Osmo ei enää etene jokaisen asennonvaihdon yhteydessä (vaihdoin käskysanoja ja opetin liikeradat alusta alkaen uudelleen) ja itsekin voin mennä jo hiukan kauemmas käskyttämään. Joka välissä Osmis saa edelleen palkkaa, samoin kuin jokaisen liikesuorituksen päätteeksi.

Täysin eri juttu onkin sitten suorittaa kaikki liikkeet kaikkine välivaiheineen peräkkäin ja ilman palkkaa! Jos olisin ollut ajoissa, olisin aloittanut ”tokopeli” -treenit eli tehnyt Osmon kanssa 1-4 satunnaista liikesuoritusta ja palkannut ruhtinaallisesti aina eri kohdassa. Näin hauveli tottuisi siihen, että temppuja tehdään useampi peräkkäin, mutta jossain kohtaa on odotettavissa oikea jackpotti! Mutta nyt mennään tuttuun tyyliin huijaamalla koiraparkaa luulemaan, että kyllä se palkinto sieltä vielä lentää… Todennäköisesti suorituksemme loppupuolella koira haistattaa pitkät ja näyttää keskisormea emännälle.  Mutta pitäähän sitä lähteä näyttämään maailmalle, että kyllä snautseritkin osaavat – tai ainakin niiden omistajat toivovat, että ne osaisivat – tai edes yrittäisivät! 😉