Leirielämää

Vietimme superhauskan viikonlopun snautserikerhon kesäleirillä Piikkiössä. Tuorlan majataloon saapui vajaat parikymmentä partasuuta, muutama muunrotuinen perheenjäsen sekä lauma kovaäänisiä ihmisiä. Huonekavereiksi saimme parhaat mahdolliset neitokaiset Mariannen, Pimun ja Hohdon, ja hauskaa oli taas niin emännillä kuin koirillakin! Kameraa en valitettavasti muistanut ottaa mukaan, joten vasta kotona otetut jälkeen-kuvat saavat todistaa, että erittäin vauhdikas viikonloppu on takana!

Oma koti kullankallis, onhan siellä oma rinsessasänkykin!

PK-puolen kouluttajana leirillä toimi taitava ja monessa lajissa menestynyt riiseniharrastaja Kaisa Juonolainen. Vaikkei Osmo päässyt olkapäänsä vuoksi hakuilemaan, opin paljon seuratessani muiden treenejä ja toimiessani maalimiehenä.

Osmolle tehtiin reagointiharjoitus, jossa kävelimme tiellä ja minun piti seurata, reagoiko koira tienvarren metsikössä piileskelevän maalimiehen hajuun. Koska mitään käskysanaa ei käytetty, Osmo kuvitteli olevansa ihan normilenkillä ja oli kiinnostunut lähinnä merkkailusta. Ekaan maalimieheen se kuitenkin reagoi nostamalla kuononsa ylös ja pyrkimällä kohti. Minun tehtäväni oli palkata koira tästä reagoinnista. Toisen maalimiehen hajua Osmo ei meinannut huomata sitten millään, mutta koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se lopulta suorastaan törmäsi maalimieheen! Lisäksi Osmis sai ilmaista yhden lähellä polkua olleen umpipiilon. Aluksi se yritti päästä sisälle piiloon, mutta huomattuaan pyrkimyksensä turhaksi se aloitti hyvän haukkusarjan ja sai palkintonsa.

Sunnuntaina treenattiin jälkeä ruohopellolla. Osmolle aukeilla ja tuulisilla paikoilla kulkevat jäljet ovat hankalia, koska ilmavainuisena koirana se pyrkii herkästi ratkaisemaan ongelmapaikat nostamalla nenänsä maasta ylös. Itse pysähdyin vain odottamaan silloin, kun koira haisteli ilmaa, eikä maata. Viidestä kepistä Osmo löysi neljä, tosin viimeistä jouduttiin etsimään ihan liian kauan ja Osmis olikin jo aivan poikki, kun se lopulta äkkäsi kepin. Itse sain ohjeeksi tehdä vaikeilla avoimilla paikoilla huomattavasti helpompia jälkiä, kuin metsässä, jossa Osmo toimii paremmin. Keppejä voi laittaa jäljelle tiheämmin, koska niistä koiran motivaatio kasvaa. Kulmissa Kaisa itse ei käytä koskaan tihennettyä askelta, nameja tai muita apukeinoja, koska ne ovat koiralle selviä merkkejä. Itse oivalsin myös sen, että koiran jarruttaminen juuri kepin kohdalla opettaa sen vain seuraamaan ohjaajan antamia vihjeitä, ei ratkaisemaan itse tehtävää.

Olipas rankka reissu!

Illalla tehtiin myös hieman tottista/tokoa. Meikäläinen sai palautetta luonnottomasta kävelytyylistä ja tahattomista vartaloavuista, joista ylemmissä luokissa karisee rutkasti pisteitä. Olisi se vaan tärkeää päästä useammin treenaamaan tokoa porukalla, koska toiset näkevät paljon sellaista, mitä itse ei huomaa ollenkaan tekevänsä!

Ilmat olivat upean aurinkoiset eli snautsereiden mielestä karmean kuumat. Sunnuntain möllitokokisoissa monet koirat olivatkin jo kertakaikkisen kuitteja. Seitsemän maissa sunnuntai-iltana kotiin kömpi kaksi väsynyttä, mutta onnellista leiriläistä. Osmo oli väsynyt uusista virikkeistä, koirapaljoudesta, treenaamisesta ja helteestä, emäntä edellisten lisäksi myös valvomisesta iltanuotiolla, syömisestä ja juomisesta. 😉