Pitkästä aikaa

Osmon emäntä on ollut viime aikoina todella kiireinen ja lisäksi laiska bloginpäivittäjä. Onneksi se ei tarkoita, että Osmon elämässä ei tapahtuisi mitään! Raunioilla ollaan treenattu joka viikko ja lisäksi on tietysti lenkkeilty. Tottistakin on harjoiteltu aina silloin tällöin, kun Osmo on ollut mukana kouluttaessani nuoria koiria EPK:n alokasryhmässä.

Pelastushaun peruskokeen pimeäosuus meni Osmon osalta huippuhyvin, mutta mamma mokasi. Lähdimme kiertämään alueen rajoja ja noin kymmenessä minuutissa Osmo oli löytänyt ja ilmaissut erinomaisesti kaksi ensimmäistä maalihenkilöä. Sitten tuli emännän vuoro sooloilla… Koira oli jostain syystä tosi kiinnostunut eräästä puusta, nosti kuonoa kohti puun latvaa ja nousi jopa runkoa vasten ”seisomaan”. Siitähän innostuin itse kuvittelemaan, että puussa on maalihenkilö. Sitten aloitin erittäin tehokkaan koiran painostamisen lähettämällä sitä uudestaan kyseistä puuta kohti. Lopulta Osmo ei keksinyt muuta, kuin haukahtaa muutaman kerran mamman mieliksi ja niin elämämme ensimmäinen virheilmaisu oli valmis ja koesuoritus hylätty.

Ehkä jännitys sai harkintakykyni katoamaan tyystin – pitäisihän minun jo tietää, että Osmo kyllä haukkuu, mikäli lähellä on ihminen. Testaaja harmitteli typerää ohjaajaa, joka painosti koiransa virheilmaisuun. Ja typerä ohjaaja lupasi pyhästi, ettei enää koskaan painosta koiraansa ja arvaile itse piiloja, vaan luottaa vain ja ainoastaan taitavaan koiraansa! Koska aikaa oli vielä hyvin jäljellä, saimme jatkaa etsintää ja nostaa vielä kolmannen maalihenkilön piilosta. Osmo jaksoi tehdä hienosti töitä ja ilmaisi viimeisenkin piilon hienosti. Testaajana ollut Tea totesi lopuksi, että meidän kannattaa ehdottomasti tehdä pimeäkoe vielä tänä syksynä, koska koira on aivan valmis. Ohjaajakin voisi olla ensi kerralla hiukan viisaampi ja luottaa koiraansa!

Tänään lähdetään mökille ja kokeillaan pitkästä aikaa jäljestämistä. Sitä ennen meikäläinen tutkii tämän syksyn pelastuskoetarjontaa. Pimeäkokeeseen pitää luultavasti lähteä vähän kauemmas, koska ESPY ei niitä enää tänä syksynä järjestä.

Advertisement

Taitava jätkä!

Torstaina oli raunioetsinnän peruskoe, jota olen viime viikon treeneissä ilmenneen laukausepävarmuuden vuoksi odottanut suuren jännityksen vallassa. Koiran nenään, etsimismotivaatioon ja hallittavuuteen luotin täysin, mutta laukauksien vaikutus Osmon itsevarmuuteen jännitti. Keskiviikon treeneissä Osmolle tehtiin helppo ja hauska harjoitus ilman ampumisia. Se tekikin ilmeisen hyvää niin koiran, kuin emännänkin itseluottamukselle (kiitos Jennin, Seijan ja treenikavereiden!).

Aluksi testattiin kaikkien kokeeseen osallistuvien koirien luoksepäästävyys ja ketteryys. Samalla arvottiin suoritusjärjestys. Sitten vain istuskeltiin ja odoteltiin ja juteltiin ja jännitettiin omaa ja toinen toistemme vuoroa. Pelastuskoirapuolella ei koskaan kilpailla, joten ilmapiiri on kaikissa kokeissa tosi lämmin ja kannustava. Muiden onnistumisissa ja epäonnistumisissa eletään mukana iloiten ja harmitellen. 

Syystunnelmissa mökillä

Viimein koitti meidän vuoromme. Alueelle siirtymisen aikana testataan koiran hallittavuutta. Osmo toimii hienosti ”yhessä”-käskyllä, joka tarkoittaa meillä vapaamuotoista seuraamista. Seuraamisen aikana ammuttavaan laukaukseen Osmo reagoi kulkemalla melkeinpä enemmän takanani kuin sivullani. Itse koetin olla mahdollisimman kuuro eli reagoimatta mitenkään koiran mielestä jännittäviin pamauksiin. Etsintäsuunnitelmaa arvoin moneen otteeseen ennen kuin päätin, että aloitamme yläkasasta ja etenemme sitten keski- ja pitkällekasalle. Savu, meteli ja alueella tynnyreitä hakkaavat ”työmiehet” eivät häirinneet Osmoa ollenkaan, mutta ensimmäisiin laukauksiin se reagoi pysähtymällä pariksi sekunniksi kuulostelemaan. Kun mamma ei näyttänyt välittävän laukauksista, Osmo päätti jatkaa hommia ja loppujen lopuksi sen työkyky ja etsimisinto säilyivät hyvin.

Eka maalimies löytyi meille aivan uudesta piilosta, treenikopin takana olevasta ”jääkaapista”. Ilmaisu oli erittäin selkeä, kun Osmo haukun lisäksi raapi kaapin metalliovea. Sitten siirryimme keskikasalle, jossa testaaja myös pyysi minua pysäyttämään koiran, mikä on osa hallittavuustestiä.  Osmo oli upeasti kuulolla ja totteli heti. Keskikasan puolen välin tietämillä koira sai hajun toisesta maalihenkilöstä ja suunnisti sitten vauhdilla alueen reunaan, jossa se ilmaisi rinteessä olevan, karhunpesäksi kutsutun maakolon. Toinen maalimies oli löytynyt!

Sitten jatkoimme alakasalle. Matkalla koira tarkisti vielä yhden kaivon, muttei ilmaissut mitään. Kävimme alakasan huolellisesti läpi, mutta vasta sen perimmäisessä päässä Osmosta näki, että sillä on vainu. Itse tein siinä vaiheessa sen mokan, että juutuin paikoilleni koiraa tarkkailemaan enkä liikkunut helpottaakseni sen työtä. Usein hajut nimittäin pyörivät alueella yllättävästikin, jolloin tarkennuskierros voi auttaa koiraa huomaamaan, mistä jonkin hajun lähteelle pääsee. Onneksi Osmo ei välittänyt tumpelosta mammasta vaan selvitti itse arvoituksen. Pitkällisen tarkennuksen jälkeen se kiipesi kiven kautta erään rakennelman katolle ja haukkui sitten katolla olevaa ovea. Ja totta tosiaan – siellä se viimeinen maalihenkilö oli! 😀

Peruskoe plakkarissa!

Ohjaajan epävarmuudesta ja päättämättömyydestä johtuen etsintäsuunnitelma arvioitiin tyydyttäväksi, mutta kaikista muista osioista saimme arvosanan 2 eli hyvä. Testaaja (Kati) kehui hallittavuus- ja tottelevaisuusosuuden olleen päivän paras. Hän myös kehui yhteistyömme toimivuutta. Kuulemma minulla on hyvä suhde koiraan ja meillä näyttää olevan mukavaa yhdessä (niin kuin onkin!). Nyt voin halutessani kirjoittaa luovutussopimuksen, jolloin Osmosta tulee väestönsuojeluorganisaatioon sijoitettu pelastuskoira. Ja tottahan aion sen allekirjoittaa – yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on mielestäni yksi tämän harrastuksen pääasiallisista tarkoituksista.