Kotona taas

helmikuu 27, 2010

Viiden päivän reissun jälkeen on ollut mukava lojua taas kotona ja haistella ulkona kavereiden (ja vihollisten) jättämiä terveisiä. Peten joululahjaksi tuoma nalle on kelpo unikaveri, jonka vieressä Osmo uneksi haukkuen, vinkuen ja muristen. Taisi olla harvinaisen Hohdokas uni!

Iltapalaksi maistui raaka ydinluu, vaikka yleensä tuollaisten herkkujen nauttimista harkitaan kauan tai ne jätetään jopa kokonaan syömättä. Kyröskosken kurileirin jälkeen Osmo taitaa tuumata, että parasta syödä vauhdilla kaikki, mitä annetaan. Mistäs sitä tietää, vaikka ne ahnaat nartut olisivat salamatkustaneet tännekin vaanimaan Osmon ruokia!


Jääkiitäjät vauhdissa

helmikuu 25, 2010

Tänään tehtiin uusi retki. Mukana oli parempi kuvaaja ja parempi kamera; kiitos Mariannelle! Nyt nokka kohti Ylöjärveä.

Kuvat: Marianne Koivisto


Retkellä

helmikuu 24, 2010

Talviretki tyttöjen kanssa oli menestys. Lunta, liikuntaa ja eväsleipiä riitti jokaiselle. Koirien iltaruokaa aikaistettiin ja sen määrää lisättiin, sillä kaikkien mahat olivat suorastaan lommolla. Samaa ei voi sanoa emäntien mahoista. Ulkoilu lisää kummasti jo ennestään mainiota ruokahalua. 😉

Autossa oli väsyneitä ja lumisia koiria.


Hiihtolomailua

helmikuu 24, 2010

Hiihtoloma alkoi hulvattomasti, kun Hullut Lehmät kokoontuivat Jaanan luo katselemaan treenivideoita, syömään, juomaan, juttelemaan ja nauramaan. Harmi, ettei videokasettien sisältöä voi toistaiseksi siirtää tänne blogiin. Joka tapauksessa Osmon tottikset näyttivät videolla yllättävän päteviltä. Vasemman käteni treenihalvaus oli karmeaa katseltavaa, mutta muuten jopa emännän toilailut näyttivät toimivan.

Kolme koiraa ja köysi. Vain pörinä puuttuu!

Maanantaina ajoin Osmon kanssa tänne Kyröskoskelle, josta on vuosien saatossa muodostunut vakituinen lomakohteemme. Mielekästä seuraa on niin koiralle, kuin emännällekin. Tänään pakkaamme Mariannen kanssa koirat ja eväät autoon ja suuntaamme aurinkoiseen pakkassäähän metsäretkelle. Illansuussa tai huomenna lähdemme Osmon kanssa jatkamaan matkaa kohti Ylöjärveä, jossa hiihtolomailu jatkuu siskoni perheen luona.

Pimu ja Osmo aamulenkillä.


Väsynyt ja onnellinen

helmikuu 13, 2010

Viikkojen hiljaiselon jälkeen minä ja Osmo olemme vähitellen aktivoitumassa kohti kevätkautta. Tänään esiinnyimme Tapiolan Talviriehan pelastuskoiranäytöksessä. Itse toimin näytöksen juontajana ja kertoilin megafoniin pelastuskoiratoiminnasta ja näytöksessä nähtävistä koirakoista. Kahden näytöksen välillä hain Osmon autosta siliteltäväksi.

Toisessa näytöksessä O. pääsi itsekin näyttämään taitojaan ensin tottelevaisuusosuudessa ja sitten etsimällä muutaman maalihenkilön piiloista. Kyllä oli poika riemuissaan päästessään pitkästä aikaa ”töihin”! Se ei edes ajatellut karkaavansa ihmispaljouteen tai muita koiria kiusaamaan, vaan keskittyi hienosti siihen, mihin pitikin, eli etsintätehtäväänsä.

Talviriehasta jatkoimme Pohjois-Tapiolaan ystäväni Hannan ja poikiensa luo. Pojat ovat Osmosta aina innoissaan ja haluaisivat silittää sitä koko ajan. Osmo otti rennosti eikä hermoillut yhtään, vaikka pojanviikarit juoksentelivat, kiljuivat, heittelivät tavaroita ja aina välillä kapsahtivat koiran kaulaan… Olipa mukava taas huomata, että koiraan voi luottaa myös pikkulasten kanssa (tietysti kaiken aikaa tilannetta tarkkaillen ja tarvittaessa pelisääntöjä kaikille osapuolille selventäen).  

Viime torstaina Osmo rakastui tulisesti ystäväni Riikan opaskoiraan, Kessuun. Olimme sopineet treffit Kauniaisten koirapuiston lähettyville. Puistoon menimme, jotta koirat voisivat tutustua vapaasti toisiinsa ennen kuin Riikka ja Kessu tulisivat Osmon reviirille kylään. Aluksi Kessu touhusi omiaan ja Osmo liehitteli kolmea narttua, joista osa oli tuttuja jo ennestään. Mutta sitten se huomasi Kessun ja rakastui yhdessä silmänräpäyksessä tuohon leikattuun urokseen. Loppuaika puistossa kuluikin Kessu-parkaa liehitellessä tai nylkyttäessä.

Kotimatka oli melkoista taistelua, kun O. yritti kaiken aikaa päästä uuden suuren rakkautensa selkään. Vasta täällä sisällä Kessu kyllästyi ylenpalttisiin huomionosoituksiin siinä määrin, että ärähteli Osmoa kauemmas. Lopulta Kessu pyysi Riikalta apua ja päästimme sen makuuhuoneeseen Osmon jäädessä oven toiselle puolelle olohuoneeseen. Osmon pallien kohtaloa olen kyllä miettinyt taas oikein urakalla, ne kun tuntuvat toimivan huomattavasti tehokkaammin, kuin vaikkapa korvat…

Onneksi jotkut nartut antavat samalla mitalla takaisin... Tässä Helga-riiseni pistää poikaan vauhtia Nuuksion retkellä!