Tokon SM-kisoissa

Olimme Osmon kanssa snautserikerhon joukkueessa tokon joukkue-SM-kisoissa. Imatran sää oli lauantaina kylmä ja sateinen, mutta onneksi oman suoritusvuoromme aikana ei satanut. Kuten arvelinkin, sellaista onnenkantamoista kohdallemme ei sattunut, että olisimme saaneet tuloksen. Sen varmistivat perinteiset nollaliikkeemme, tunnari, ruutu ja metallinouto. Lisäksi hyppynouto meni mönkään, vaikka sen pitäisi olla yksi varmimmista liikkeistämme. Tyytyväinen olen Osmon seuraamiseen, liikkeestä istumiseen sekä siihen, ettei se singonnut kehästä omille teilleen, vaan teki mielummin kanssani töitä! 😉

Osmon suoritusvuoro oli viimeisessä ryhmässä, joten emäntä joutui sietämään jännitystä tuntitolkulla. Liikkeet oli jaettu kahteen kehään kahdelle eri tuomarille ja myös niiden suoritusjärjestys oli poikkeava.

1. Paikallamakuu 8 (viimeiseen perusasentoon noustakseen Osmo tarvitsi toisen käskyn.)
2. Seuraaminen taluttimetta 8 (Osmis jaksoi hyvin pitää kontaktin ja kaikki käännökset ja askeleet eri suuntiin toimivat ihan mukavasti.)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 10 ( 😀 )
4. Luoksetulo 5 (etenkin ensimmäinen pysäytys meni tosi pitkäksi)
5. Ruutuun lähettäminen 0 (koira lähti hyvin, mutta meni n. 10 metriä ruudusta sivuun. Toisella käskyllä se korjasi ihmeen hienosti ja löysi ruutuun, mutta valitettavasti eteni maahanmenokäskyn saatuaan sen verran, että tuli puoliksi ulos ruudusta.)
6. Hyppynouto 0 (tästä olisi pitänyt saada vähintäänkin 8, koska Osmo osaa tämän tosi hyvin. Aluksi mongersin ihan väärän käskyn, Osmo lähti epävarmana ja pysähtyi katsomaan minua. Uudella käskyllä se hyppäsi ja otti kapulan, mutta jostain ihmeen syystä kiersi esteen takaisin tullessaan.)
7. Metallinouto 0 (jälleen kaksi käskyä ja kolmas sitten, kun koira lähinnä leikki metallikapulalla ja jäi kauemmas arpomaan, veisikö sen emännälle vai ei)
8. Tunnistusnouto 0 (Osmo lähti hyvin, tutki palikat rauhallisesti, mutta jäi sitten epätietoisena seisomaan niiden taakse. Toisella käskyllä se otti viimein palikan ja lähti tuomaan sitä minulle. Se myös pudotti palikan eteeni eikä luovuttanut sitä käteeni. Tarkistin kuitenkin palikasta, että oli se sentään se oikea…)
9. Kauko-ohjaus 6,5 (ekaan asennonvaihtoon Osmo tarvitsi kaksi käskyä. Seuraavat menivät ihan kivasti, mutta etenemistä tapahtui muutaman virhepisteen verran.)
10. Kokonaisvaikutus 8 ja 9 (kahdesta tuomarista Salme Mujunen taisi antaa paremmat pisteet.

Yhteispisteemme olivat surkeat 148,5 tulosrajan ollessa 192 p. Mutta eihän me tulosta lähdetty hakemaankaan… 😉

Reissun jälkeen väsyttää

Vire oli tietysti mukana myös ja oppi pakon edessä nukkumaan yksin autossa muun lauman keskittyessä suoritukseen. Tietysti myös pentu sai välillä haistella suuren maailman tuoksuja ihmis- ja koiravilinässä. Se oli tapansa mukaan reipas eikä arkaillut minkään asian edessä. Muutaman koiran ja todella monen ihmisen kanssa se sai tehdä myös lähempää tuttavuutta ja näytti tietysti kaikille, kuinka terävät naskalit sillä on. Harjoittelimme myös kentänlaidalla rauhoittumista ja osasihan villiviikari myös ottaa iisisti. Automatka kotiin oli erittäin rauhallinen koirien vetäessä sikeitä omissa ”lokeroissaan” takakontissa.

Loppukevennykseksi laitan tähän vielä pienen kuvasarjan toimeliaasta riiseninpoikasesta:

Eipä hienoo!! Ja hauskaa!!!

Tää alin laatikko on meitsin, jos kerta löytäjä saa pitää!

Nää tavarat oli näin kun saavuin huoneeseen.

Advertisement

Telttailua, mökkeilyä, uintia

Uskomatonta, kuinka nopeasti helteiset kesäpäivät vierivät. Kymmenen viikon ikäinen Vire oppi tänään uimaan, kun kahlasi innoissaan niin syvälle, etteivät tassut enää yltäneet pohjaan. Mukula polskutteli isoveljen perässä kovaa vauhtia ja aivan oikeassa asennossakin, eikä kyse ollut vahingosta, sen varmistimme toistamalla tempun vielä pari kertaa uudestaankin!

Helleviikkoja olemme viettäneet luonnon helmassa. Ensin telttailtiin Kaunissaaressa työkavereideni Sepon ja Miian kanssa. Jo vuoroveneellä pentu herätti huomiota ja päätyi jonkun ihailijan valokuvaamaksikin. Perillä saaressa Osmo kunnostautui uimarina, kun pallonheittäjäkin oli vanha superpesistähti. 😉

Vire tyytyi vilvoittelemaan makailemalla rantavedessä. Yö teltassa sujui kaikin puolin rauhallisesti eikä koirien käytöksessä muutenkaan ollut valittamista. Mitä nyt eräs piraijaksi nimetty mustapää raateli työtovereitani suhteellisen innokkaasti…

Kaunissaaren reissun jälkeen Osmo pääsi Peten luo Porkkalan mökille laatulomalle. Minä ja pentu suunnistimme Miehikkälään, jossa treenikaverini Jaana jo odottelikin hollanninpaimenkoiriensa Askon (4 v.) ja Haukan (10 vkoa) kanssa. Miehikkälän pentuleiri kesti kolme vuorokautta ja sen aikana pennut saivat painia sydämensä kyllyydestä, jäljestää, imuttaa muonaa ”seuraamalla”, vilvoitella järvessä ja taas peuhata. Ja me Hullut Lehmät saimme syödä, juoda, saunoa ja jutella yömyöhään saakka. Tulipahan taas pidennettyä ikää aivan tolkuttomasti!

Miehikkälästä ajelimme suoraan Porkkalan mökille, jossa Peten ja Osmon seurana olivat myös Minna ja Dino-serkku. Vietimme pari mukavaa päivää lenkkeillen saaressa ja tietysti uiden, grillaten ja saunoen.

Osmo pääsi myös jäljestämään pitkän ja vaikean jäljen erittäin tuulisessa säässä ja rutikuivassa maastossa. Olosuhteet olivat siis tosi hankalat ja siihen nähden poitsu selvitti jäljen kerrassaan upeasti ilmaistessaan 5/6 keppiä. Tokoilu ei ole innostanut sen enempää koiraa, kuin emäntääkään, mutta kaikesta huolimatta osallistumme lauantaina tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueessa. Tulosta lienee turha odottaa, mutta mukavaa ja jännittävää kesäpuuhaa tuokin toki tarjoaa.

Vire jatkaa kädestä suuhun -ruokailujaan eli päivittäisiä tottelevaisuustreenejään. Huomenna kersa pääsee taas hakumetsään isoveljen peesissä. Lyhyitä näkölähtöjä ja omaa rakasta muonaa maalihenkilöiltä on vauvalle luvassa, mikäli treenikaverit hyväksyvät yhden ylimääräisen kuokkijan mukaan.

Hyvässä vireessä

Hiekkahepulin jälkeen

Huomenna Vire on ollut minulla viikon. Typy on osoittautunut todella reippaaksi ja taisteluhaluiseksi lapsukaiseksi. Seuraaminen imuttamalla sujuu jo varsin mallikkaasti, samoin perusasennot emännän pysähtyessä. Ihmisten pureminen on jo hieman vähentynyt, kunhan aina on tarjolla jotain muuta, jolla leikkiä ja jota purra.

Leena, Osmo, Vire ja Prima

Muita koiria Vire ei pelkää ensinkään, vaan komentaa tomerasti haukkumalla, mikäli ei ehdi mukaan isompien leikkeihin. Eilen leikkiseurana oli Leenan bordercollie Prima, jonka Osmo tosin omi itselleen.

Osmo ja Prima pitivät hauskaa

Osmo ja Osmon kuoppa

Vietimme myös muutaman päivän Peten kanssa mökillä. Siellä pikkulikka tutustui mereen, tasapainoili kallioilla ja sai hiekkarannalla miltei yhtä hullut juoksuhepulit, kuin Osmokin. Kun koko muu lauma oli uimassa, lähti Virekin kahlaamaan syvemmälle.

Vire ja Viren kuoppa

Kun pohja katosi tassujen alta, pentu ui muutaman vedon tyylipuhdasta koiraa, ennen kuin hämmentyi ja alkoi ensin hieman vajota ja sitten polskia etutassuilla pentumaisen yliampuvasti. Siinä kohtaa mamma riensi apuun ja ohjasi uhkarohkean uimarin rantaan.

Pete aloitti oman kesälomansa asentamalla autooni uuden koiraveräjän. Tähän asti Vire on matkustanut turvallisuusohjeita uhmaten etupenkillä, jossa se on oppinut rentoutumaan ja käy yleensä pitkäkseen heti, kun auto lähtee liikkeelle. Siirto takakonttiin ottikin aluksi penikan luonnon päälle. Ensimmäisen ajovartin verran se huusi täyttä kurkkua, mutta rauhoittui sitten nukkumaan.

Varjossa veneen alla

Autossa odottaminen isoveljen treenien aikana olikin sitten paljon vaikeampi temppu. Vire ei käynytkään nukkumaan, vaan protestoi huutamalla ja haukkumalla niin, että koko metsä raikasi. Vihdoin pentu hiljeni ja ajattelin jo, että se luovutti ja kävi nukkumaan, kun treenikaverini huomautti, että ”tuolta se sun pentu nyt tulee”. Vire tepsutteli tyytyväisenä polkua pitkin kohti treenikamojamme. Se oli mahtunut kiipeämään turvakaiteen aitojen välistä takapenkille ja hypännyt sitten auki olevasta takaovesta maahan. Toimitin kersan takaisin ja suljin takaovet, mutta pian se jo kurkisteli etupenkin avoimesta ikkunasta ja vikisi haluavansa mukaan treenihin. Ennen seuraavia treenejä laitan tiheämmän verkon Viren ja takapenkin väliin.

Osmo hyväksyy tulokkaan jopa lempipaikkaansa tietokonepöydän alle

Rauniotreeneissä meillä oli ”miljöbana” eli ryhmänä suoritettava ketteryys- ja yhteistoimintarata, joka sisältää kiipeilyä, hyppimistä, ryömimistä, erilaisia alustoja sekä koiran kantamista (sekä omistajan, että vieraan ihmisen toimesta). Lykkäsin Viren treenejä seuraamaan tulleelle Juhalle ja olin itse Osmon ohjaajana. Pikkunappula suoritti radan kuin vanha tekijä pelkäämättä yhtään muita koiria tai kummallisia pintoja! Metsässä Vire sai juosta yhden maalihenkilön perässä puun taakse ja syödä osan sapuskastaan siellä. Pelastustreenit on siis aloitettu. 😀

Tänään tapaamme Vipsu-siskoa Iivisniemessä. Lisäksi ohjelmassa on kynsienleikkuuta, yksinoloharjoituksia ja tietysti taistelu- ja tottisleikkejä.

Vire on täällä!

Keltainen Vire ja sisko Venni ulkoilemassa luovutuspäivänään

Suursnautserinpentu Vire matkusti eilen kanssani kotiin. Kasvattajan luona allekirjoitettiin kauppakirja ja tutkittiin muut asiaankuuluvat paperit, juteltiin sisarusten omistajien kanssa ja ennen kaikkea seurattiin iloista pentupainia.

Sitten alkoi kotimatka, tutun tuoksuisen viltin päällä Mariannelta saadussa muuttolaatikossa, joka oli sijoitettu tukevasti pelkääjänpaikalle. Vauveli vinkaisi pari kertaa lähdettyämme liikkeelle, mutta rauhoittui pian nukkumaan silitellessäni sitä.

Osmo tapasi Viren jo kasvattajan luona. Pidin jätkän tietysti hihnassa, koska se on aina niin järjettömän innokas. Nytkin se reuhtoi hihnassaan sen verran rajusti, että pikkusisko oli kauhusta kankeana. Yksi lupaava hetki koettiin, kun kävelytin Osmoa kauempana pennusta ja Vire lähti peräämme!  Kotimatkalla pidimme yhden, n. puolen tunnin tauon, jonka aikana pissatin koirat ensin erikseen ja sitten kävelin metsäpolkua pitkin Osmo hihnassa – ja Vire perässä tepsuttaen.

Kotona laitoin Osmon odottamaan kylppäriin pentuportin taakse ja annoin pennun kotiutua hetken kaikessa rauhassa. Leikkiminen on huippua – etenkin naskalihampailla ihmiskäsiin ja -jalkoihin tarrautuminen. Joka paikassa on hanskoja, rättejä, nalleja ja muuta ”kättä pidempää”, joilla taisteluhalua saa edelleen vahvistettua ilman, että veri roiskuu ihan joka kerta…

Samaa laumaa

Sitten otin Osmon mukaan tapahtumien pyörteisiin. Aluksi pidin isoveljen hihnassa, koska Osmo on melkoinen määräilijä ja tykkää pelotella pienempiään (perinteinen koulukiusaaja siis; pohjimmiltaan epävarma omasta asemastaan). Huomioin melkein pelkästään Osmoa ja kehuin sitä aina, kun se ei kyyläillyt pikkusiskoa, vaan suhtautui siihen joko välinpitämättömästi tai ystävällisesti. Pian jätkä tajusi, että pikkusisko tarkoittaa ylimääräisiä kuivanappuloita ja mamman ekstrahuomiota myös sille itselleen.

Osmis yllätti minut myönteisesti: Pian se antoi pennun tulla ja mennä ilman, että sen perään tarvitsi joka kerta hötkyillä. Päästin Osmon melko nopeasti vapaaksi ja kontrolloin sen touhuja vain sanallisesti ja kuivanappulaa syöttämällä. Pari kertaa Osmo teki kyllä täysin turhan yllätyshyökkäyksen Vire-paran päälle (äänitehosteiden kera mutta maltilla eli ilman hampaita). Siitä annoin tietysti jätkän kuulla kunniansa.

Tänään köllöteltiin jo aika lähekkäin!

Välillä pistin taas Osmon kylppärin aidan taakse ja menin leikittämään Vireä ulos. Lelut ja ruoat ovat nimittäin Osmon mielestä kaikki sen, etenkin jos mammakin osallistuu hauskuuteen. Pikkulikka on edelleen kova taistelemaan (huippua!) ja syömään (huippua!). Liotettua pentunappulaa se saa jäljestää tallatulta nurmikolta tai sitten se ruokailee imuttamalla eli ”seuraamalla” ja syömällä samalla mamman kädestä. Tästä se lähtee! 😀

Pete tuli heti katsomaan hauvavauvaa, joten pääsin Osmon kanssa rauhassa iltalenkille. Yön molemmat koirat nukkuivat rauhassa samassa huoneessa. Kerran vinkuvire herätti minut ja vein sen ulos pissalle. Myös aamuherätys tuli ajoissa…