Treenejä

Tottista hallissa

Loppiaisena oltiin uudella sporttikoirahallilla Hullujen Lehmien kanssa. Osmo teki perustottiksia ihan mukavasti, tosin kaukokäskyt olivat vaipuneet tyystin unholaan ja jätkä edisti monta askelta heti ekassa seisomaan nousussa. Niitä pitää nyt kertailla olkkaritreeninä. Vire oli ekaa kertaa hallissa, mutta ei ollut paikasta moksiskaan. Tosin muita koiria ei samaan aikaan kanssamme ollut treenaamassa. Teimme helppoja seuraamistreenejä, liikkeestä maahanmenoja ja -istumisia sekä luoksetulon. Itse sain palautetta siitä, etten kävele suoraan, vaan aavistuksen vasemmalle eli koiraa päin. Treenien jälkeen nuorimmaiset eli Vire ja Haukka pääsivät vähän irrottelemaan hallin taakse.

Ohitusharjoituksia

Muiden koirien ohitukset lenkeillä sujuvat vaihtelevasti, välillä upeasti (molemmat kulkevat siivosti ja hiljaa vierelläni) ja välillä taas surkeasti (Vire haukkuu, Osmo hötkyilee ja ähisee). Viime sunnuntaina kävimme treenaamassa viiden koirakon voimin ohituksia oikein järjestetysti. Kiersimme sovittua lenkkiä eri suuntiin ja ohitustilanteita tuli kaikille lukuisia. Osmo pärjäsi koko ajan hienosti, mutta Vire kiskoi innolla muita koiria kohti. Toistojen myötä sekin petrasi eikä ollut enää niin yltiöpäisen kiinnostunut kavereista. Haukkumista se ei harrastanut nyt ollenkaan. Ohjaajan mielentila on ratkaiseva. Jos olen itse vähääkään epävarma ja hermostunut, menee ohitus mitä todennäköisimmin huonosti. Sama pätee toisin päin: Jos olen rauhallisen itsevarma, toimivat koiratkin rauhallisesti. Tässä asiassa komppaan täysin Cesar Milania, joka painottaa omistajan ”energiaa”.

Reagointia ja koiranlukua

Alkuviikosta olin Osmon kanssa hälytysryhmän treeneissä. Meidät jaettiin pareiksi ja tehtävämme oli kiertää karttaan merkitty reagointirata. Kaikki löydöt piti merkitä karttaan, mutta jättää paikoilleen seuraavaa partiota varten. Olin Robinin pari ja toimin aluksi hänen ja Salka-koiran kartturina. Sitten siirryimme toiselle radalle, jolla Osmo pääsi hommiin Robinin toimiessa kartturinamme. Rata oli suurimmaksi osaksi Osmon lenkkipoluilla ja epäilinkin, ymmärtäisikö koira olevansa töissä.

Tutut töihinlähtörutiinit ja etsintävaljaat saivat Osmon kuitenkin tajuamaan jutun juonen. Koira löysi reitin varrelta peräti kuusi esinettä (hanskoja, laukku, juomapullo) ja yhden henkilön. Toinen henkilö olisi ollut erään sillan alla, mutta en uskonut Osmon pientä kiinnostusta paikkaa kohtaan, koska saman sillan alla myös kouluni oppilaat leikkivät kaiken aikaa ja siten siellä on valtavasti jälkiä. Typerä ohjaaja saa siis jälleen syyttää itseään… Lisäksi aika oli loppumassa ja siksi yritimme kiirehtiä eteenpäin. Joka tapauksessa olen tyytyväinen Osmon treeniin, koska vastaavaa reagointi- ja koiranlukuharjoitusta emme ole aiemmin taajamassa tehneet. Kyllä tuosta elukasta vielä pätevä hälytyskoira saadaan! 🙂

2 Responses to Treenejä

  1. Petra sanoo:

    Köhömmmm, se on FAUNA the puikkonokka koira, se Robinin koira siis 😉

  2. osmo sanoo:

    Uhups, kiitos korjauksesta, Petra! Oikeastihan mä vaan testasin, kuinka tarkkaavaisia tutut lukijat ovat… 😉 Terkut Faunalle! 🙂
    Tuuli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: