Sateen jälkeen
Saimme viimein toteutettua pienen laumavaelluksen. Suunnitelmissa oli kahden yön retki Helvetinjärven kansallispuistossa, mutta
Pitkospuilla
isännän erävarusteet eivät olleetkaan ihan ajan tasalla. Rankkasateen kasteltua koko lauman ja Peten lenkkarin hajottua lopullisesti olikin parempi jatkaa toiseksi yöksi autolle ja edelleen yötä myöten kotiin. Vaellustunnelmaan pääsimme joka tapauksessa. Nautimme uljaista maisemista, suopursun tuoksusta, kuikan huudoista, sateen kohinasta, ukkosen jyrähtelystä, hyttysten ininästä (onneksi myrkyt toimivat) ja trangialla laitetun aterian maittavuudesta.
Helvetinjärven kuuluisin maisema lienee jääkauden lopulla muotoutunut rotkojärvien ketju ja lähes pystysuorien kallioiden välissä oleva kuilu, Helvetinkolu. Näköalapaikalle menevällä n. 4,5 km reitillä oli sen verran muitakin kulkijoita, että koirat pysyivät hihnassa. Kuilulta lähdimme jatkamaan pienempää polkua pitkin kohti Luomajärveä ja Koveroa ja nyt Törppö ja Tosikko saivat juosta vapaina. Molemmat pysyivät koko retken ajan näköetäisyydellä ja tarvittaessa pysähtyivät tai tulivat luo käskystä. Pelkästään eilisen aikana kävelimme reilut 12 km.
Raikasta juomavettä
Menomatkalla kävimme siskoni perheen luona Ylöjärvellä. Koska paluu tapahtui öiseen aikaan, jäivät muut Pirkanmaan kyläpaikat tällä kertaa käymättä. Paluumatkalla koirat nukkuivat ja me naureskelimme nolosti päättyneelle kaupunkilaislauman erävaellukselle. Koirat olivat kyllä todella säälittävä näky värjötellessään ihmeissään ja läpimärkinä kuusen alla kaatosateen pauhatessa ympärillä. Ja se vasta säälittävää olikin, kun likomärän lenkkitossun pohja pysyi autolle tullessamme kiinni enää kuminauhan avulla! Uudestaan!
Ai niin, Viren lonkkien ja kyynärpäiden viralliset lausunnot saapuivat Kennelliitosta: Lonkat A/A ja kyynärät 0/0 ! Täydellistä, hieno, pieni elukka! 😀
Osmo & Vire 