Kakku odottaa syöjäänsä ja syöjä syömislupaa: Saako jo ottaa?
Aika rientää ja meidän pieni törppö pentunen täytti torstaina jo 2 vuotta. Teini-iässä siis jo ollaan. Kaksivuotias on edelleen pentumainen ja riehakas, erittäin työhaluinen sekä hetkittäin miellyttävästi aikuistuneen ja järkevöityneen oloinen. Kaiken kaikkiaan huipputyyppi, jonka toilailuille saamme joka päivä nauraa. Synttäreitä juhlittiin ensin kotipihalla herkkukakkua maiskutellen. Reseptiin kuului raakaa jauhelihaa, yksi herkkupatee, kermaviiliä ja kaksi ”kynttilää” eli koiranherkkutikkua. Osmo sai osansa, olihan silläkin nimpparit seuraavana päivänä.
Maiskis maiskis kermaviiliä partaan
Resepti oli ilmeisen toimiva! 😉
Illalla juhlittiin vielä hakutreeneissä, joissa synttärisankarin pistot olivat kyllä ihan mitä sattuu… Ukot kyllä löytyivät, mutta emäntä totesi, että viime kerran partiointia ei kyllä oteta uudestaan, ennen kuin pistot ovat taas suoria. Itsenäisyyttä koirasta kyllä löytyy, toistaiseksi harjoitellaan juoksemaan juuri sinne, minne mamma näyttää. Ilmaisujen kanssa pitää myös olla tarkkana eli ohjeistaa maalihenkilöt pitämään palkkapurkki KAUKANA itsestä eikä kropassa kiinni.
Tyypit poseeraa
Osmo ajoi treenien päätteeksi Annen tallaaman jäljen, jolta se nosti myös kaikki 4 käyttöesinettä (tosin metallinen rasia ei olisi noussut ilman mamman kannustusta). Osmo osasi taas homman upeasti ja eteni kuin veturi nenä tiiviisti maassa. Jäljentekijä oli piilossa jäljen lopussa ja viimeisellä esineellä Osmo jo nosti nenänsä ilmavainuun. Maalihenkilö löydettiin ja palkka ansaittiin ilmaisuhaukulla. Pelastusjälkikokeeseen pitäisi varmaan vähitellen ilmoittautua. Aina Osmon jälkityöskentelyä katsoessani houkuttelisi myös ilmoittautua pk-puolen kisoihin, mutta toistaiseksi olen malttanut mieleni. Osmon kyynärpäät kun eivät pk-esteistä tykkäisi, toisin kuin Osmo itse.
Virkun päätä ei palele… Nuuksion lähdepohjaisissa vesissä tarkeni maanantaina mukamas uida.
Ennen torstain hakutreenejä ehdittiin tehdä hyvät palauttavat tottikset Virkulle. Tein mukamas pitkää kaaviota ja yritinpä vielä psyykata itselleni koemaisen jännittyneen mielentilan, mutta hyvästä pätkästä tulikin taas tuttu ”TSAP” eli palkkaa tarkoittava ääni ja riehakas tuokio motskaripatukan kanssa. Täyskäännöksiä tehtiin paljon ja otin käyttöön pienen, koiralle annettavan vihjeen tulevasta täyskäännöksestä: Pidätän hengitystä parin edeltävän askeleen ajan (vinkki tuli bh-kokeeseen osallistuneen malin ohjaajalta, jonka UPEITA täyskäännöksiä kävin ihan erikseen kehumassa). Saman tien hyvän käännöksen jälkeen tietysti palkkasin koiran. Luoksetuloon halusin vauhtia ja hetsasin koiraa ennen kuin jätin sen maahan. Tuloksena olikin supervauhdikas kiitolaukka, jonka loppusuoralla vapautin koiran patukan kimppuun. Erittäin onnistuneet treenit siis, joista sekä koiralle, että ohjaajalle jäi loistofiilis: ”Olemme kehityskelpoisia!” (ohjaaja) tai ”Olen voittamaton!!!” (Virveli). 😀
Osmo & Vire 