Laiskan emännän tunnustukset

Osmo on päässyt eroon tassusiteestä sekä karmeaksi kasvaneesta kuontalostaan!

Viikko on menty aika vähillä aktiviteeteilla. Marraskuun pimeys tuppaa väsyttämään ja laiska emäntä jättää kaikki ei-aivan-pakolliset menot mielellään väliin. Toisin sanoen olen päätynyt pieniin omatoimi- treenailuihin ja suhteellisen vaatimattomaan peruslenkkeilyyn, vaikka maksankin viikottaisesta hallivuorosta ja vaikka koirat jaksaisivat treenata vaikka joka päivä.

Osmon villi frisyyri ennen parturointia…

Jotain on sentään tehty: Viime viikon ”minipitkissä” eli hälyryhmäläisten kolmen hengen etsintätreeneissä Osmo pääsi etsimään pimeästä metsästä ensiksi kartturin emännälle (seisovana maalihenkilönä Seija) ja sitten kauemmas suureen kuoppaan kaivautuneen Sadun. Osmo oli oikein pätevä poika ja irtosi hajun saatuaan TOSI kauas ohjaajasta. Onneksi Satu tiesi palkata jo n. 30 haukun jälkeen, vaikka emäntä ja kartturi olivat siinä vaiheessa vasta puolivälissä matkaa kadonneen luokse.

Iloinen karvaturpa ennen syystrimmausta

Kun Seijan Väinö ja Sadun Ennikin oli treenattu, pääsi Virveli juoksentelemaan ja tarkistamaan käyttämiämme piiloja ja muita metsän tuoksuja. Vauhtia ja riemua riitti. Ihme, ettei likka painellut pilkkopimeässä metsässä kalliolta alas tai puita päin! Vähän hallintaa tietysti otettiin juoksentelun lomassa, jottei vapauden hurma olisi kihahtanut Törpön hattuun ja koira kadonnut peuran tai muun kivan hajun perään.

Hiukan siistimpi karvaturpa. Isoveli valvoo.

Koska viime perjantain hallivuoro tuli ja meni, kävin lauantaina Talinhuipun kentällä treenaamassa tottiksia. Osmo teki ruutua, luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Virveli keskittyi liikkeestä maahanmenoon (ällön märkä maa ei selvästikään oikein vetänyt puoleensa) sekä estenoutoihin. Hyppynouto meni nappiin kolmannella yrittämällä, kun Virveli oli ensin testannut ja todennut, että palkkaa ei tule, jos esteen kiertää paluumatkalla.

Osmo näyttäisi mielellään Törpölle mallia, jos mamma vaan antaisi! Kuva: Marianne Koivisto

A-esteen kanssa oli sama pulma: Vire meni menomatkalla reippaasti yli, mutta paluumatka kapulan kanssa ei ollutkaan niin helppo. Pari kertaa palautus- kiipeämisen itse sössittyäni (en onnistunut itse kipuamaan esteen harjalle koiraa kannustamaan) vihelsin pelin poikki ja vaihdoin matalampaan A-esteeseen. Sillä saatiin heti onnistuminen, johon lopetin sen kertaisen treenin. Seuraavalla kerralla otetaan ensin muistin virkistämiseksi matalampi este ja sitten uudella asenteella täysmittainen.

Viikonloppuna olisi tarkoitus päästä pitkästä aikaa jälkimetsään molempien koirien kanssa, kun suuntana on Porkkalan mökki ja sitä ympäröivät maastot peura- ja supikoirahäiriöineen. Sunnuntaina voisi ryhdistäytyä ja mennä raunioillekin, vaikka virallisen kauden ja samalla kouluttajan vastuun päätyttyä sekin viikkotreeni kuuluu nyt sarjaan ”ei-aivan-pakolliset” menot… Pitääpä kysyä koirilta, että huvittaako niitä ja päättää menemisestä sen perusteella! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: