Nenä tukossa on hankala haistella

Ainakin yksi tärkeä syy Osmon onnettomiin tunnariräpiköinteihin selvisi viime viikonloppuna, sen surkean treenin jälkeen: Poitsu oli sunnuntaina aivan vaisu ja illalla nousi kuume. Nenästä valui räkää, joten kirsu on mahtanut olla tukossa jo aiemmin tottishallilla. Maanantai ja tiistai menivät sitten nuhakuumetta potiessa, sitten alkoi helpottaa. Vire on onneksi pysynyt terveenä ja se saikin nauttia laatuajasta kahdestaan mamman kanssa lenkkeillen.

Torstaina Osmariini vaikutti jo aivan terveeltä, joten otin senkin mukaan perjantain hallivuorolle. Keskityin kyllä enemmän Viren kanssa tekemiseen enkä Osmon pikaisen treenin aikana viitsinyt tunnaria edes kokeilla, koska nuhasta oli kulunut vasta niin lyhyt aika. Eilen otettiin sitten olkkarissa tunnaripalikat esille ja homma toimi jälleen hienosti. Nyt tehdään paljon toistoja aina uusilla palikoilla ja sen jälkeen lisätään liikkeenohjaaja kuvioon. Toivo elää siis jälleen! 😀
Ekalla kerralla oma palikka oli toinen oikealta.

Tokassa treenissä oma oli toinen vasemmalta.

Kolmas (ja viimeinen koska uudet palikat loppuivat) treeni, jossa oma palikka oli keskellä.

Vire teki hallilla seuraamisia, joissa se tuppasi hiukan painamaan ja kääntämään päätään liiaksi eteeni. Asiaa korjailtiin ruokapalkan (=vasemman käteni) paikalla ja lelupalkan suunnalla. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ekaa kertaa hallilla ja sehän toimi kerrassaan hienosti! 🙂 Koska tähtäimessä on tokon avoin luokka, treenasin myös hyppyä istumisen kanssa sekä kaukokäskyjen maahan-istu-vaihtoja. Niitä on naksuteltu välillä kotonakin, koska maasta istumaan nouseminen etäisyyden kasvaessa on edelleen epävarmaa.

Avoimen liikkeistä eniten treeniä vaatii liikeestä seisomaan jääminen, tai siis sen loppuosa, jossa ohjaaja palaa koiran taakse n. 5 m ja vasta sitten koiran viereen. Koiran taakse mennessäni Vire pyrkii usein mukaani – tai ainakin kääntää rintamasuuntansa. Apukeinona on toiminut nami, jonka pudotan paluumatkallani n. 2 metrin päähän Viren eteen. Koira jää tietysti tuijottamaan namia ja itse pääsen sen taakse ilman, että se kääntyy. Sitten paluu koiran viereen ja vapautus palkalle. Jotta itse pysähtyminen pysyisi skarppina, palkkaan välillä myös heti käskyn jälkeen koiran taakse.

Tuon toko-nyhjäämisen vastapainoksi kaipaisi jo kunnon maastolajeja sulissa metsissä. Kevättä odotellessa tehtiin pitkästä aikaa vähän esine-etsintää. Ja voihan Virveli, että sillä onkin hyvä nenä, mutta huono kouluttaja! Tyyppi nimittäin bongaili kaikki esineet vuoron perään eli VAIHTAEN joka kerta esinettä, kun uusi löytyi. Ja kutsuista ja hihkumisista huolimatta se ei tehnyt elettäkään tuodakseen tavarat mamille… Lopuksi se vielä valikoi kivoimman tavaran ja jäi sitä hankeen natustelemaan, jolloin tietty hain elukan pois oikein epätyytyväisenä. AAAAARGH!!!

Otettiin heti korjaava treeni, jossa Vire tiesi, että mammalla on maailman kivoin vinkupallo, jonka saa sitten kun tuo esineen. Enkä tietenkään ottanut vaihdon riskiä vaan vein alueelle vain sen yhden ainoan esineen (tosin vanhat ”kuumat” paikat hämäsivät sekä koiraa, että ohjaajaa). Mutta johan toi Törppö esineen emännälle. Näköjään esine-etsintä kaipaa ”pientä” verryttelyä ja ennen kaikkea paljon motivaatiota palautuksiin! Surkea esitys olisi ollut hauskaa katseltavaa, mutta pystyäkseni puuttumaan koiran hölmöilyihin stoppasin kameran heti ekan vaihdon kohdalla (n. 9 sek lähetyksestä).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: