Jälkiä & jusseja

Jämillä poseerattiin koulutustunnuksen kunniaksi. Kuva: Jaana Joona

Kisareissumme päätteeksi vietimme päivän Jämijärvellä. Oli ihanaa turista Jaanan kanssa, seurata Viren äipän Saran tarkkaa työskentelyä erittäin tuulisella jälkipellolla ja syödä hyvin hyvässä seurassa. Kaiken huipuksi Repa teki Jämin mahtaviin maastoihin Virelle yhden janan + minijäljen sekä toisen janan, jolta lähtikin 1200 metrin ”kisajälki”. Kuvittelin alkuun, että Repa peesaisi meitä jäljellä, mutta ehei, kysyipähän vain, että onko minulla kännykkä mukana ja muistutti vielä auringon sijainnista… Saatiin sitten autenttinen kisafiilis ohjaajan jännitystä myöten! 😀

Reissun jälkeen Virveliä väsytti.

Eka jana oli tosi hyvä, toisella Vire otti takajäljen. Varsinaisen pitkän jäljen alku oli kaameaa seilaamista ja hakemista. Ennen ekaa keppiä oli monta suoraa kulmaa ja yksi piikki ja olin jo melko varma, että nyt kyllä eksyttiin. Sitten Vire alkoi imeä jälkeä varmemmin ja rauhallisemmin ja bongasi ekan kepin. Sen jälkeen homma pelasikin oikein kivasti ja keppejä alkoi löytyä. Kepeistä yksi (suopursualueen jälkeen sijoitettu 4. keppi) olisi mennyt Vireltä ohi, mutta koiran hetkellisestä epävarmuudesta tajusin katsella ympärilleni ja löysin itse kyseisen kepin. Vire oli mennyt siitä noin metrin verran vierestä ohi. Kaikki muut kepit Virveli löysi ja ilmaisi itse. Minä puolestani sain lisää itsevarmuutta koiran lukemisen ja koiraan luottamisen suhteen: Kyllähän tuo elukka avoimen luokan jäljen selvittäisi! 😀

Grillivahdit Dino 10 v., Osmo 7 v. ja Vire 3 v.

Juhannuksena jäljestettiin taas tutummissa maastoissa mökillä sekä tietysti grillattiin, saunottiin ja seurusteltiin. Meidän laumamme lisäksi juhlijoina olivat Peten sisko Minna Dino-käppänänsä kanssa ja Minnan kaveri Kipa. Rentoa ja mukavaa oli.

Aurinkoinen aamulenkki juhannusaattona.

Perinteiset juhannusaaton jäljet tallasin paitsi Virelle, myös Osmolle, joka ontuu enää hiukan ja on jo monta kertaa jäänyt katkerana katsomaan, kun pelkkä pikkusysteri huolitaan mukaan töihin. Osmo myös lenkkeili reippaasti ja kuntoutti niveliään uimalla.

Myös karvalapset tykkäävät kuralätäköistä…

Viren jana oli tällä kertaa tosi hieno (n. 30 m) ja jälkityöskentelykin siistiä, joskin alkuun taas niin hirveän vauhdikasta, että kaksi ekaa (!!!) keppiä jäivät nostamatta. Kolmannen kepin jälkeen löytyi sopiva vauhti ja loput kepit likka bongasi ja ilmaisi kerrassaan tyylipuhtaasti. Viren alkujälki todisti taas kerran, että peltojälkikuuri olisi tarpeen. Mökkipelloille ei vaan nyt ole asiaa, kun vilja kasvaa kohisten. Pitänee tyytyä johonkin nurmikenttään täällä kotipuolessa.

Pätkä peltolenkin ”kiitotietä”, jolla Vire on treenannut usein eteenlähetystä.

Osmon jana oli vähän epämääräisempi, mutta itse jäljestys sujui oikein mallikkaasti. Haastavasta ja paikoin liian tiheästä maastosta johtuen jälki sisälsi miltei paluuperän ja paljon kummallisia pikku mutkia ja käännöksiä.

Osmo on taas reipas, oma itsensä, joskin se ontuu vielä aavistuksen.

Kepit eli kaikki 4 juuri maasta poimimaani pikkuruista tikkua Osmo löysi ja ilmaisi varmasti. Voi sitä tyytyväisyyden määrää, kun pitkään sairaslomalla riutunut elukka sai tehdä TÖITÄ! 🙂

Advertisement

Vire JK1

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Tottelevaisuusosuus alkamassa

Huh huh, jännittävä kisapäivä on kääntynyt illaksi ja ehdin koneen ääreen. Olimme Viren kanssa tänään Virve Köpän tuomaroimassa jälkikokeessa Kyröskoskella. Koirien tarkastamisen jälkeen arvottiin osallistumisnumerot ja kuinkas sattuikaan, me saimme numeron 1 eli ensimmäisen suoritusvuoron niin maastossa kuin tottiskentälläkin. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin, koska ykkösenä liikkeet tehtäisiin tottiksessa ennen paikallamakuuta ja toisaalta karmaisevan jännittävää oman suoritusvuoron odotteluaikaa oli vähemmän.

”Suursnautserinarttu Korennon Vire, ohjaajana Tuuli Nurmi, ilmoittautuu jälkikokeen tottelevaisuusosuuteen.”

Ennen jälkeä nostatan Virellä aina yhden kepin, josta annan myös pienen palkan. Se on alkurituaali, josta Vire tietää, mitä hommia ollaan lähdössä tekemään. Janalle Vire lähtikin hyvin ja suoraviivaisesti, mutta poimi harmillisesti takajäljen. Tuomarin käskystä kutsuin koiran takaisin janalle, jolloin se jo lähtikin itsenäisesti ja varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Takajäljestä tuomari verotti 4 pistettä. Sää oli ihanteellinen, kuten maastokin. Vire teki töitä todella hyvässä mielentilassa, ihmeen rauhallisesti ja päättäväisesti. Kaikki kepit nousivat upeasti ja aikaa jäi hyvin koiran huoltoon ja palkkaamiseen auton luona.

Liikkeestä istuminen oli erinomainen.

Ennen esineruutua tein taas tutut alkurutiinit: puin koiralle pk-valjaat, heitin yhden hanskan maahan, koira toi sen minulle ja sai pienen palkinnon. Sitten vain ruutua kohti. Esineruutua en jännittänyt juurikaan, siinä Vire on yleensä varsin taitava, joskin välillä ohjattavuudessa on toivomisen varaa. Alussa Vire päästeli ylimääräisiä höyryjään ja piti omaa kivaa vetämällä muutaman ekstrakierroksen ihan vain vauhdin hurmasta ja ”etsimisen” ilosta. Kutsustani se lähti tulemaan takaisin päin, törmäsi takaesineen hajuun, tarkensi, poimi hienosti ja toi vauhdilla ja vain hieman otettaan lopussa parannellen. Alun juoksentelusta tuomari otti vain yhden työskentelypisteen, joten kaiken kaikkiaan maastopisteemme olivat upeasti 195/200.

Henkilöryhmässä Viren hieno seuraaminen oli huonompaa ja se jätätti, kun ihmiset olisivat vähän kiinnostaneet…

Tottis oli se osuus, jota jännitin kaikkein eniten – sekä taannoisten ampumisiin reagoimisten että tokokisoissa ilmenneiden kapulanluovutus- ongelmien takia. Viime viikon ampumis- ja leikkitreenit toimivat kaikeksi onneksi loistavasti, sillä paukut eivät aiheuttaneet seuraamisissa minkäänlaista reaktiota. Kaiken kaikkiaan seuraamiset sujuivat kaikki erittäin hyvin. Myös jättävät liikkeet menivät erinomaisesti, joskin luoksetulon jälkeinen sivulle siirtyminen oli riisenimäisen lennokas pomppu, kuten Jussin kuvaamasta videoklipistä näkee:

Eteenmeno oli yllättäen oikeinkin hieno: Valmistava osuus hyvää, tiivistä seuraamista, eteneminen vauhdikasta (tosin paljon vauhdikkaampaa olisin Vireltä odottanut) ja maahanmeno nopea ja täsmällinen. 😀 Tottiksen pistemenetykset aiheutuivatkin sitten siitä etukäteen jännittämästäni noutokapulan irrottamisesta sekä paikallamakuusta, jossa Vire oli ryöminyt eteenpäin metritolkulla. Se oli kuulemma makaillut kaikki raajat suorina ja ryöminyt samalla eteenpäin. Onneksi mokoma etenijä ei ollut sentään noussut kertaakaan istumaan tai seisomaan!

Ennen tottissuoritusta ohjaajaa jännitti juurikin se kapulan irrotus.

Hmm… Ja sitten niihin noutoihin. Tasamaanoudossa Vire irrotti pitkin hampain palikan toisen käskyn jälkeen ja hyppynoudossa vasta kolmannen käskyn jälkeen. Huh, siinä kohdassa oli muuten ohjaajan stressitasot tapissa – jos kolmaskaan käsky ei olisi saanut Vireä irrottamaan, olisi tottis ollut sillä lauleltu! Itse noutoliikkeet olivat kyllä hyvät ja vauhdikkaat. Ihme kyllä, tai ehkä kolmen noudon sarjojen treenaamisen ansiosta, Vire suorittikin erittäin hyvän estenoudon ja irrotti ihan ekalla käskyllä palikasta. Tuomari oli mielestäni reilu ja tasapuolinen ja suullinen arvostelu kannustava mutta täsmällinen. Vire sai kehuja iloisesta ja innokkaasta tekemisen meiningistä niin maastossa kuin tottiksessakin sekä vielä erikseen kaikista seuraamisosuuksistaan. Pistesaaliimme tottisosuudesta oli kaikkien ongelmakohtien jälkeenkin 81, mikä riitti hyvien maastopisteiden kanssa ykköstulokseen ja vieläpä

Osa kannustusjoukoistamme: Päivi, Sylvi ja Sanni

alokasluokan voittoon. 🙂

Tukikohtamme tällä kisareissulla on ollut systerini koti Ylöjärvellä, jossa pitkän iltalenkin, itse tehdyn pizzan ja saunan jälkeen tätä kisaraporttia naputtelen. Koko perhe Kaihlanen oli jopa mukana kisojen tottisosuutta seuraamassa, joten pikkulikatkin ovat nyt entistäkin valveutuneempia (tulevia) koiraihmisiä! Huomenna meillä on treffit jutustelun ja peltojälkitreenien merkeissä Viren kasvattajan Jaanan luona ja illaksi olisikin tarkoitus ajella takaisin Espooseen Peten ja potilas saarisen luokse. Kaiken kaikkiaan mainio reissu – ja kesän tulostavoite saavutettu! 😀

Pieniä edistysaskelia

Vasen etujalka oli näin kipeä vielä toissapäivänä mökillä. Nyt sillä voi varovasti vähän astuakin.

Osmariini taitaa olla jo paranemaan päin! 😀 Kuume on laskenut ja poitsu reipastunut silmin nähden. Eilen Osmo halusi tulla sekä pienelle aamu- että iltalenkille, vaikka kolmella jalalla liikkuikin. Parin viikon pissapostit piti nuuskia tarkasti ja omia vastauksia merkkailtiin moneen paikkaan. Illalla koira myös otti varovasti askelia myös kipeällä etutassullaan. Kun tassuun koskeminen ei enää saanut aikaan tuskan ulvahdusta, saatiin kynnetkin leikattua.

Osmariini otti pitkästä aikaa itse kontaktia Vireen, joka on kiltisti antanut sen olla rauhassa.

Apteekissa farmaseutti oli pohtinut Petelle, että mahtaa olla vaikeaa saada näitä antibiootteja syötettyä koiralle, kun niissä on niin voimakas ominaismaku. Pete oli selventänyt tilannetta kertomalla, että tämän potilaan kanssa siinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa; pikkuruinen lihapullanokare riittää eikä sitäkään varmaan välttämättä tarvittaisi, kun asiakas on niin ahne! 😉

Törppö ja sen nenä ovat saaneet hommia! 🙂

Myös Vire on edistynyt mukavasti ampumatreeneissä. Keskiviikkona olimme kuokkimassa Espyn ”häiriöryhmässä”, jossa harjoitellaan laukauksiin tms. meteliin reagoivien koirien kanssa häiriöiden sietämistä. Virelle ammuttiin ensin leikkiessäni sen kanssa ennen ”kentälle” eli parkkipaikalle saapumistamme. Sitten otin seuraamista, jonka aikana ammuttiin kaksi laukausta peräkkäin ja toisen jälkeen palkkasin koiran saalisleikillä. Ampumisiin Vire ei juuri reagoinut, mutta niiden jälkeen se oli jonkin aikaa epävarman oloinen. Kun sain sen taas seuraamaan oikeassa mielentilassa, palkkasin mössöruoalla ja koiran syödessä ammuttiin vielä yksi laukaus. Lopuksi otin vielä lyhyen paikallamakuun, jonka aikana ammuttiin myös kerran. Siinä ei edelleenkään ollut pulmia ja Vire sai palkkansa.

Työkoira tuumaustauolla. Hyvin mahtuu 34 kg riiseniä puutarhatuoliin.

Torstaina olikin monipuolinen treenipäivä: Ensin jälki mökillä (pitkähkö, pari tuntia vanha, sisälsi kulmia ja alustanvaihdoksia, 6/7 keppiä nousi), sitten ampumis/ leikkitreeni Kauklahden kentällä Jaanan avustuksella ja illalla vielä hakutreenit, joissa Virveli ei tällä kertaa hakenutkaan ”ukkoja” vaan nuuski kaksi vieraan ihmisen tekemää janaa. Viren vuoron koittaessa se oli kerännyt kierroksia autossa miltei pari tuntia ja lähti kaamealla rytinällä ja aivan pitelemättömällä vauhdilla ryteikköön. Keppi jäljen päässä olisikin jäänyt nostamatta ilman ohjaajan tiukkaa vaatimista. Toinen jana meni selvästi paremmin, joskin Vire otti ensin takajäljen. Loppukeppi oli hankalasti kivenkolossa ja vielä kuopassa ja siitä olisi taas rynnätty eteenpäin ilman ohjaajan parempaa tietoa… Olisi vaan pitänyt antaa Törpön purkaa ensin suurimmat kierrokset hakuradalla ja ottaa janat vasta lopuksi. Iltalenkillä käytiin Ressun ja Pipsan kanssa ja riisenikolmikko sai remuta, riekkua ja uida sydämensä kyllyydestä. 😀 Se olikin tarpeen, kun kotona Vire ei ole saanut pitkään aikaan riehua koiraseurassa Osmon ollessa toipilaana.

Virveli haaveellisena

Torstain ampumatreeni meni loistavasti. Vire ei reagoinut nyt laukauksiin kuin nopealla pään käännöksellä ja sai joka pamauksen jälkeen vinguttaa maailman ihaninta ”tuheroa” eli pörröistä patukkaansa. Viimeinen laukaus ammuttiin takaa, mikä on perinteisesti ollut jännittävämpää, mutta siinä Virvelin kontakti ei herpaantunut edes hetkeksi. Taikasana taisi olla kunnollinen hetsaaminen ja vireen nosto ennen tottista. Tuosta ampumatreenistä jäi hyvä fiilis itselleni ohjaajana, sillä olen jossain määrin stressannut itse ampumisia Virvelin reagoitua niihin muutamana kertana niin voimakkaasti. Nyt tiedän, että kunnollinen nostatus ennen tottista on ehdottoman tärkeä – etenkin silloin, kun luvassa on laukauksia.

Päivittelyä möksällä

Kotona nalle sai toimia tyynynä, kun leikkimään ei pystynyt.

Lauantaista lähtien Osmariinin sairastupa on sijainnut Porkkalan mökillä, jossa Vire on saanut juosta metsässä ja uida meressä. Ja tietysti myös jäljestää. Mutta päivittelenpä nyt ensin potilas saarisen kuulumiset.

Päiväunet mökillä, yläsängyssä huomaavaisen varovasti käyttäytyvä hoitsu.

Osmon moniniveltulehdus ei ota parantuakseen. Eilen saatiin punkkitautitestien tulokset, niistä kaikki olivat negatiivisia. Netin tietolähteiden mukaan borrelioosi ei aina näy testeissä, joten oireiden perusteella olen itse sitä mieltä, että siitä saattaa testeistä huolimatta olla kyse. Teoriaa tukisi pitkään jatkunut ajoittainen nuha ja pärskiminen, jotka eivät ole nenäpunkkilääkkeillä lähteneet. Toisaalta niveloireiden alkaminen heti kintereeseen ilmaantuneen haavauman/pureman jälkeen viittaisi johonkin pöpöön, joka esim. jyrsijän puremasta olisi levinnyt niveliin. Outoa taudissa on se, että niveltulehdus vaihtaa paikkaa eikä viikon antibioottikuuri ole tehonnut. Eilen antibioottien määrää lisättiin ja kortisonia vähennettiin sen nestettä kerryttävän ja pissattavan sivuvaikutuksen vuoksi.

Seuraavaksi otetaan varmaan uudestaan maksa- ja munuaisarvot, koska edellisestä kokeesta on jo viikko, eikä esim. kyynpureman vaikutus sisäelimiin välttämättä näkyisi niin pian (3 vrk) oletetun pureman jälkeen. Epätietoisuus on inhottavaa, samoin jalkakipuisen koiruuden säälittävän konkkaamisen katseleminen. Onneksi häntä ei ole kipeä, joten sitä voi heilutella aina, kun joku tulee tervehtimään ja silittelemään tai kun on tarjolla lääkettä lihapullan kera. Ruoka maittaa loistavasti, mutta vähäisestä liikkumisesta johtuen ylimääräisiä ”lohtuherkkuja” ei voi paljoa potilaalle tarjoilla. Seurailemme Osmon tilan kehittymistä ja toivomme parasta.

Virveli uimareissulla ”Leppäkerttuniemessä”

Onneksi olen päässyt purkamaan omaa treeni-intoani Virvelin kanssa. Se onkin mitä innokkain ja reippain treenikaveri niin tottiskentällä, raunioradalla kuin jälkimetsässäkin. Viime torstain paukkureagointia pääsimme paikkailemaan sunnuntaina raunioilla, jossa otin ”tottisseuraamista” (vrt. tavallinen radalle siirtyminen väljemmällä ”yhdessä” -käskyllä) hiekkatiellä samalla, kun radalla ammuttiin. Hetsasin koiran sopivan kiihkeään työmoodiin näyttämällä kissanruokapurkkia ja haukuttamalla sitä pari kertaa ”tottista” -vihjesanalla. Sitten lyhyt seuraaminen ja laukaus. Kontakti tippui, mutta vain sekunniksi, minkä jälkeen Vire nosti itse kontaktin takaisin ja sillä sekunnilla sanoin palkkasanan ”tsap” ja annoin kissanruokapurkin. Koiran syödessä herkkua ammuttiin ohjeeni mukaan toinen laukaus, jota Virveli ei noteerannut mitenkään. Pientä, mutta sitäkin paremmin sujunutta ampumistreeniä seurasi etsintä radalla, jossa ei siinäkään ollut mitään moittimista. Hieno Törppö! 😀

Virveli vedessä

Mökkimaastoissa olemme keskittyneet jäljestykseen. Toissapäivänä tehtiin janatreenejä ja eilen yksi pitkä jälki. Janoilla Vire lähti aluksi aina vinoon ja otinkin joka lähetyksen uudestaan niin kauan, että koira meni sinne, minne mamma näytti. Jäljen Virveli nosti janoilta sentään mukavasti. Koska virtaa ja vauhtia oli enemmän, kuin laki sallii, porhalsi Vire iloisesti yli kahden ensimmäisen minijäljen ekasta kepistä, jotka olivat lähes välittömästi janan jälkeen. Kahden ekan minijäljen toinen eli viimeinen keppi löytyi ongelmitta. Kolmannella janalla Virkku oli jo saanut purkaa sen verran intoaan, että malttoi tehdä huolella myös minijäljen alun ja bongasi molemmat kepit.

Ravistelut ennen seuraavaa veteen ryntäämistä

Eilinen pidempi (arviolta 800 m) jälki sisälsi kuivaa kalliomaastoa, rutikuivaa pellonpohjaa, runsaampaa aluskasvillisuutta metsässä, 5 kulmaa, kahden ojan ja yhden tien ylityksen sekä 8 keppiä, joista KAIKKI tulivat löydetyiksi! 😀

Täältä tullaan!

Pääsääntöisesti Vire ajoi jälkeä tosi nätisti ja ratkoi kulmat hyvin, mutta ihan ongelmitta ei sentään selvitty. Yhden peurojen suosiman pöheikön luona Vire olisi vienyt ohjaajan harhaan, jos ohjaaja ei olisi tiennyt, että koira ei ole oikealla jäljellä. Ilmeisesti se siis vaihtoi lennosta johonkin tuoreeseen peuranjälkeen. MUR! Kun tajusin, että tästä en taatusti itse kulkenut, otin koiraa takaisinpäin ja käskin uudestaan etsimään jäljen. Melkoista pyörimistä ja hämmennystä kesti jonkin aikaa, mutta sitten Vire löysi kuin ihmeen kaupalla yhden jälkikepin ja pääsimme jatkamaan oikealla jäljellä. Koetilanteessa olisin kyllä seurannut innolla jäljestävää koiraani mitään epäilemättä peuran perään! Tänään tehdään vaihtelun vuoksi esine-etsintää ja kenties taas pari janaa, ne kun ovat tällä hetkellä heikoin kohta Virvelin jälkityöskentelyssä.

Osmo sairastaa, Vire treenaa

Tänään potilas saarinen jaksoi jo istuskella kotipihalla.

Osmo-reppana on edelleen kovan ja mystisen taudin kynsissä. 😦 Lääkärissä on ravattu koko viikko, parina päivänä tyyppi oli kuumeen ja kipujen vuoksi tiputuksessakin. Oudoksi taudin tekee se, että nivelet kipeytyvät, turpoavat ja jäykistyvät vuorotellen eri raajoissa. Myös kuumetta tai vähintään pientä lämpöä on mitattu joka päivä. Antibioottilääkitys on vaihdettu jo toiseen, nyt lisänä on myös kortisoni. Tähän mennessä vain vasen takatassu on säästynyt kipeytymiseltä. Kaikkia muita tassuja varovasti taivuteltaessa on sen sijaan kuultu melkoisia tuskan ulahduksia. Osmon kohdalla ne kertovat erittäin kovista kivuista, koska tuohan ei pahemmin yleensä kipujaan näytä, etenkään jos taivuttelijana on vieras eläinlääkäri.

Ilme on vieläkin vakava, vaikka parempaan päin ollaankin menossa.

Koska Osmo viettää paljon aikaa Porkkalassa pahimmilla punkkialueilla ja siitä on karkotteiden käytöstä huolimatta poimittu joka vuosi useampia inhoja pallukkapunkkeja, ovat kyynpureman lisäksi myös borrelioosi- tai erchilioosiepäilykset voimistuneet. Jälkimmäinen selittäisi myös viime kuukausina lisääntyneen veden juomisen. Ruokahalu on ainut, joka on pysynyt hyvänä. Lääkkeet menevät iloisesti massuun nappuloiden seassa tai lihapullan palaan upotettuina. Punkkitautien vasta-ainetestien tulokset saamme alkuviikosta, siihen asti hoidetaan kipua sekä niveltulehdusta antibiooteilla ja kortisonilla.

Kun Osmis on ollut saikulla ja muutamana päivänä klinikalla tiputuksessa, olen ehtinyt panostaa Viren kanssa treenaamiseen. Tämän kesän tavoite on JK1 -koulutustunnuksen hankkiminen jälkikokeen ykkösluokasta ja samalla pk-kisauran avaaminen. Eilen pääsimme treenaamaan kisamaista tottista Jaanan ja Haukan tottisryhmän treeneihin. Ilmoittautumisessa ja paikallamakuussa Vire oli liinassa, jonka päässä oli varmistaja siltä varalta, että Virveli olisi keksinyt pinkaista paikallamakuusta ylös toisen koiran luoksetulon tai noutojen innoittamana. Vire olikin aluksi melkoisen rauhaton ja kaiken lisäksi piippaili lähes koko paikallamakuun ajan, niin lonkka-asennossa ja pää alhaalla kuin lojuikin.

Virveli ja itse mamman riemuksi kaivettu lempipaikka…

Ampumiset eivät haitanneet Viren paikallamakuuta, mutta seuraamisen aikana ammutut laukaukset saivat koiran keskittymisen herpaantumaan aivan tyystin ja sain herätellä ja komentaa haahuilevaa törppöä koko seuraamisen ajan. ÄRSYTTÄVÄÄ, sillä seuraaminen on (normaalisti) kaikkein vahvin liikkeemme!! Toivon, että liki kolmen tunnin eksymis-metsälenkki helteisessä säässä oli edes osasyy työvireen lässähtämiseen pamauksista. Nyt pitää ruveta treenaamaan laukauksia nostattamalla koiran virettä leikkimällä kentällä silloin, kun siellä ammutaan.

Estenoutoja treenattiin täysmittaisilla pk-esteillä tiistaina Luukissa ja eilen Kauklahdessa. Vähäisestä treenimäärästä huolimatta ne tuntuvat jo varsin varmoilta, joskin kapulan pitämisessä ja luovutuksessa on paljonkin toivomisen varaa. Eteenlähetystä lelupalkalla ollaan tehty aina silloin tällöin, mutta maahanmenon kanssa todella harvoin. Huomasin tämän kokeillessani tiistaina eteenmenoa ilman lelua. Koira irtosi hyvin ja vauhdilla ja suoraan, mutta jatkoi juoksentelua ja palkintolelun etsimistä useasta maahan -karjaisustani huolimatta… Lopulta sain koiran maahan, kehaisin hillitysti ja otettiin sama uudestaan, jolloin oppivainen elukka menikin heti ekasta käskystä maihin ja juoksin palkkaamaan sen lelulla.

Ampua pitäisi (starttipistoolilla).

Eilisessä kisamaisessa treenissä Vire alkoi juosta toiseen suuntaan ja etsiä palkkaa ekasta käskystä, mutta toisesta meni nopeasti maahan. Kultainen keskitie on tässäkin lajissa löydettävä: Koiralla täytyy olla ajatus siitä, että kentän päädyssä on jotain, jota kohti juosta täysillä, mutta toisaalta sen täytyy myös tietää, että jos maahan -käsky kajahtaa, tulee palkka sillä erää ohjaajalta.

Osmo 7 vuotta – sairaslomalla

Päivänsankari ja valottunut kakku

Lauantaina 1.6. juhlittiin Osmon 7-vuotissynttäreitä ja emännän kesäloman alkua. Bileet pidettiin aurinkoisella kotipihalla, tarjolla oli maksalaatikko-kermaviili-kakku rouhetikkukynttilöillä ja emännälle lasillinen kylmää siideriä. Kyllä kelpasi!

Lurps nam mums!

Päivälenkin jälkeen jatkoin kesäloman juhlistamista duunikavereiden kanssa kaupungilla koirien jäädessä Peten huomaan. Yöllä iloisen juhlijan saapuessa kotiin vastassa olikin synttärisankari, joka ei varannut lainkaan painoa oikealle takajalalleen ja oli lisäksi selvästi kuumeinen. 😦 Pete kertoi, että iltalenkki oli sujunut normaalisti. Sen jälkeen koirat olivat vielä tutkiskelleet pihaa keskenään, mutta pihalta sisälle tullessaankin Osmo oli liikkunut normaalisti.

Privaattiherkuttelun jälkeen kakku jaettiin kahdelle ja tarjoilija toi annokset kummallekin piskille

Voisiko herrasväki istuutua ja odottaa, kiitos!

Sivistynyt hetki ennen ”olkaa hyvät” -toivotusta.

Kyllä synttärit on ihania!

Nukkumaan mennessään Pete olikin yllättäen huomannut Osmon pitävän tassuaan ylhäällä ja vinkuvan sitä kokeiltaessa. Arvoitukseksi siis jäi, mikä ja missä vaiheessa iltaa tassuun oli sattunut. Keskellä kantapäätä tassussa oli pieni reikä/pistojälki, josta oli tullut vertakin. Kintere oli turvonnut ja kuuma. Heti kotiin tullessani kävikin selväksi, että Kuopion pelastusopistolle ei nyt sitten lähdettäisikään. 😦
Aamulla emäntä oli hiukan heikossa hapessa ja isäntä joutui hoitamaan soiton ja käynnin eläinlääkäriin. Osmariini oli ollut tapansa mukaan reipas potilas, vaikka kipeää tassua oli väännelty moneen kertaan joka suuntaan. Osmolla oli korkea kuume, pieni pisto / haavauma tassussa ja infektiivisperäinen tulehdus kintereessä. Se sai antibiootit ja kipulääkkeet ja liikuntakiellon 15.6. saakka. Koska kyynpuremaakin pidettiin mahdollisena, saimme ohjeeksi mitata lämmön kerran päivässä ja seurata tassun turvotusta.
Nyt potilas on jo paljon reippaampi, kuin eilen, mutta liikkuu edelleen oikeaa takatassuaan käyttämättä. Kinner on myös selvästi turvoksissa. Kuume on sentään jo hieman laskenut. Tämä on näköjään jo perinne, että Osmariinin kesäloma alkaa eläinlääkäri- reissulla. Huomenna lähdemme mökille, jossa koirat saavat uida ja emäntä pääsee treenaamaan Viren kanssa jäljestystä nyt, kun pelastusopiston kurssi menikin sivu suun.