Mökkeilyä ja maastotreenejä

Tyypit menossa hommiin.

Tämän viikon olen paitsi toipunut riisenileirin lopulla iskeneestä kesäflunssasta, myös testaillut leirioppeja käytännössä. Esineruudussa muistin pitää koko ajan useamman metrin etäisyyden lähetyslinjaan ja totta tosiaan: työskentelytilan ja pelivaran lisäännyttyä koiran ohjaaminen oli kuin olikin helpompaa! Onpahan taas yllättävä uutinen… Joskus tälle ohjaajalle pitää vääntää asioita rautalangasta. Onneksi viisaammat jaksaa vääntää! 😉

Iltalenkillä etsittiin vielä vadelmiakin. Tässäkin lajissa Vire on supernopea!

ESINERUUTU

Leirillä lähetyslinjalla sähläämiseni johtui pitkälti siitä, että en ole juuri koskaan joutunut lähettämään Virveliä uudestaan alueelle, se kun tuo yleensä esineen joka lähetyksellä.

Taatusti tuoreet vadelmat maistuivat Osmollekin.

Mökkimaastoissa sain treenata heti tätäkin, kun alue oli täysikokoinen ja sivutuulen suuntaan viettävä rinne painoi esineiden hajut alarinteen sivurajalle, jolloin molemmat koirat pyrkivät sitkeästi kyseisen rajan tuntumaan. Uudelleen lähetyksissä keskityin itse olemaan rauhallinen enkä pysäyttänyt koiraa, perusasento-simputuksesta puhumattakaan. Ohjasin lähinnä omaa rintamasuuntaani muuttamalla ja parin askeleen avulla – joihin siis oli nyt varaa, kun en nököttänytkään siinä rajalla.

Elukat saarilenkillä.

Vire otti uuden tyylin kiitollisena vastaan ja toi sallitun ajan puitteissa vaatimani kaksi esinettä, minkä jälkeen vapautin sen palkkapurkille. Palkan jälkeen Vire sai jäädä katsomaan (kiihkeästi perään huudellen), kun vein esineet takaisin alueelle. Sitten haimme Osmon ja Vire joutui seuraamaan sivusta vielä broidin treeninkin. Kateus on loistava motivaattori!

Reipas duunari rentoutuu töiden jälkeen rannassa.

Osmolla meni aikaa selvästi enemmän, kuin Virellä, mutta se haki samat 2 esinettä, kuin pikkusysteri ykkös-kierroksellaan. Vasta, kun Osmo oli ahmaissut herkkupalkkansa Viren kuolatessa vieressä, pääsi Virveli viimein etsimään sen kolmannen esineen. Se löytyikin yhdellä pistolla aivan alueen takarajalta ja palautettiin ennätysvauhdilla mammalle. Loistava lopetus muutenkin varsin onnistuneelle treenille! Helteinen iltapäivä jatkui kalliokiipeilyn ja rantaelämän merkeissä.

Onneksi Virveli totteli mammaa, eikä uinutkaan joutsenen luo!

JÄLKI

Esine-etsinnän lisäksi pääsimme Virvelin kanssa jäljestämään melkein kuin kokeessa, kun isäntä teki jäljen, jolle vain jana oli merkitty. Reilun tunnin vanha jälki nostettiin janalta uudella hallitummalla tyylillä eli järkevää vauhtia yhdessä koiran kanssa kohti janamerkkiä edeten. Virveli testasi takajälkeä, kääntyi ”pohtimisvaiheessa”, minkä jälkeen annoin ”pohtia” myös oikeaa suuntaa hetken, ennen kuin päästin koiran ajamaan jälkeä. Kulmia oli todella tiuhaan, kuten keppejäkin. Nopeampi palkkaustapa ekoilla kolmella kepillä tuntui tepsivän ja Virveli näytti tosi halukkaasti kaikki kuusi keppiä. Jostain kulmasta pyyhkäistiin yli, mutta todettuani koiran olevan yhtäkkiä vanhassa sinkoilu- ja arvailumoodissa, palasin edellisen kepin tietämille. Vire nosti jäljen uudestaan ja pian se kiskoikin uuteen suuntaan ja ilmaisi saman tien seuraavan kepin. Tämän jälkeen ei harhautumisia enää sattunut. Kutoskepin jälkeen koira jatkoi täyttä häkää jäljestämistä kalliolla ja tien reunasta se ilmaisi niin varmana pienen luonnontikun, ettei seitsemännestä yllätysbonuskepistä voinut erehtyä. Propsit siis kotiin – jäljen teosta isännälle, jarruttamisesta ohjaajalle ja jopa odotettua hienommasta keppisaaliista Virvelille! 🙂

Matkalla vattuja poimimaan

Tänään tein kummallekin koiralle niiden tasoon nähden haasteelliset jäljet. Virvelille haasteellisuus tarkoitti useita suoria kulmia, yhtä piikkiä ja alustanvaihdoksia, Osmolle saniaisviidakkoa, risukkoa, ison, jyrkkäreunaisen ojan ylitystä, kivikkoa, autotien laitaa sekä vielä samaisen tien ylitystä. Mainiosti elikot suoriutuivat tehtävistään ja jopa ohjaaja tunsi onnistuvansa, kun koirien lukeminen tuntui sujuvan paremmin, kuin koskaan. Vaikka olin tehnyt jäljet itse, en muistanut läheskään kaikkia kulmia ja jouduin tosissani tulkitsemaan kumpaakin koiraani, kun ne välillä hukkasivat jäljen. Kaikki kepit (2 x 6) löytyivät. Nyt mamman murut uinuvat väsyneinä mutta tyytyväisinä sohvalla ja sauna on lämpiämässä.

HAKU

Omatoimisen maastotreenailun lisäksi pääsimme eilen pitkästä aikaa myös hakuilemaan Kirkkonummen Volsin uusiin treenimaastoihin. Osmo etsi partioimalla kaksi figua ja Vire pistotyöskentelynä kolme.

Vire ja joutsen, osa 2

Viren kanssa pitää edelleen harjoitella peruuttaen haukkumista. Se ei edelleenkään koske maalimiehiin, mutta metrin lisäetäisyys ei olisi ollenkaan pahitteeksi ja siten se on edelleen tavoitteena. Motivaatio on ainakin kohdallaan, jopa siinä määrin, että tyhjien pistojen treenaaminen olisi eilen tuottanut varmasti hankaluuksia (lue: hallintaongelmia). Virveli etsisi mieluiten heti ekalla pistolla niin kauan ja kaukaa, että joku löytyy, eikä silloin siistien laatikkopistojen perään paljoa kysellä. Pelastuskokeissa tällä tyylillä pärjäisi, pk-puolella ei. Tämän vuoden tavoitteenani on edelleen tyhjien pistojen treenaaminen ”kisakuntoon” (vaikka tuskin tuota ilmausta vuodenvaihteen tavoitepäivityksessäni käytin) ja sen suhteen pitää tosiaan ryhdistäytyä!

Advertisement

Kaunissaari – Masku – Laitila

Puolentoista viikon nettivieroitus on päättynyt, upeita ihmisiä tavattu ja halattu ja tuliaisreppuun kertynyt monia hyviä huomioita koirankoulutuksen haasteista.

To 11.7.-pe 12.7. Kaunissaari

Lauttarannassa, kuva: Miia Ahola

Lähdimme muutaman ihanan duunikaverin sekä parin koiran kanssa kesäretkelle Sipoon edustalle Kaunissaareen, jossa työkaverimme Seppo pitää joka kesä majaansa useiden viikkojen ajan. Virveli jäi tällä kertaa kotiin Peten kanssa, koska se ei ole koskaan tavannut Miian Frida-springeriä ja kahden nartun yöpyminen todella ahtaasti pienessä teltassa tuntui turhan stressaavalta ajatukselta.

Kaunissaaren kallioilla Frida seurasi uskollisesti Osmon valitsemia reittejä. Kuva: Miia Ahola

Osmo oli takakireä oma itsensä, mutta siitä tuli silti saman tien Fridan idoli. Kaksijalkaiset nauttivat toistensa seurasta, upeista merimaisemista ja punaviinistä.

Pe 12.7.-la 13.7. Masku

Kaunissaaresta palattuamme kasasin ennätysvauhtia reilun viikon leirikamat, pakkasin auton ja suuntasin kohti lounasta ja Mariannen täysihoitolaa.

Ennen Maskuun lähtemistä vasemmanpuoleinen koira vaihtui riiseniksi. Kuva: Miia Ahola

Varmuuden vuoksi Vire käytti kuonokoppaa ensimmäisellä uima- ja juoksuretkellä, se kun tuppaa kiihtymään ja provosoitumaan keppileikeistä Mariannen rottweilerien seurassa. Rotikat Hohto ja Raid ovat kerrassaan mahtavasti emäntänsä hallinnassa ja siten tosi hyviä apulaisia narttujen kesken olemista treenattaessa. Virveli ärräili epäluuloisesti ja häntä uhmakkaasti tötteröllä vielä Mariannen pihallakin, mutta pari tiukkaa puuttumista päänaukomiseen sai likan ymmärtämään, että ärräilyä ei sallita. Vire tajusi väistää Hohtoa ja Raidia ja olla haastamatta niitä eikä koppaa enää tarvittu. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta päivästä ja herkullisesta grilliruoasta mökillä ja koiralauma pulikoi lammessa ja juoksenteli metsässä tuntitolkulla hyvinkin riehakkaasti mutta silti sopuisasti – ja ilman kuonokoppia. Marianne on kyllä melkoinen koirakuiskaaja, jonka eleistä ja otteista sain taas kerran ottaa mallia.

La 13.7.-su 21.7. Laitilan Tuliranta, Riisenileiri 2013

Jälkiryhmä palaverissa, vasemmalta Eevis, Kirsi The Koutsi, Maija ja Pena.

Päivän jälki ajettu. Kuva: Maija Mäkelä

Riisenileirillä oli jälleen kerran todella hauskaa ja antoisaa. Aamupäivät kuluivat Kirsi Ruismäen luotsaamassa jälkiryhmässä, iltapäivät luennoilla (viettitesti, koiran lihashuolto kotikonstein, tottisseminaarit) ja illat lenkkeillen, lepäillen, saunoen ja iltaohjelmaa katsellen.

Lepotauko kotiteltalla

Jälkikoulutuksen lisäksi Vire kävi viettitestissä ja tottistelemassa yhtenä seminaari-oppilaana. Viimeisenä koulutuspäivänä yhdistimme kaksi jälkiryhmää, jolloin Ilona Erhiö pääsi opastamaan meitä esineruudussa. Alla tiivistetysti leirin antia tärkeimpien koulutuksellisten oivallusten sekä kuvien muodossa:

Vire jäljellä, kuva: Maija Mäkelä

JÄLKI – kouluttajana Kirsi Ruismäki

• Vire jäljestää hyvin, mutta vauhtia on aivan liikaa (yllätys yllätys!)
• Keppi-ilmaisut saisivat olla vielä varmempia ja keppimotivaatio suurempi, nyt jäljen ajaminen voittaa hauskuudessa ja liian kovaan vauhtiin yhdistettynä se johtaa keppien ohittamiseen.

• 

  Jep jep… vauhtia on turhan paljon. Kuva: Maija Mäkelä

• Tehokkaamman jarruttamisen lisäksi kokeillaan nopeampaa palkkausta kepeillä, jolloin koira pääsee nopeammin jatkamaan sitä, mikä on sen mielestä kaikkein parasta eli jäljestystä.
• Janalle ei enempää näkölähtöjä, vaan hallittu eteneminen yhdessä ohjaajan kanssa suoraan takamerkille saakka järkevää vauhtia.
• 

  Vire loppupalkalla, taustalla koutsimme Kirsi

  Takajälkien pois- sulkemiseksi annetaan ”pohtia” hetki nostettua jälkeä (olipa suunta oikea tai väärä), opetetaan, että takajälki on ei-toivottu, sinne ei koskaan pääse jatkamaan jolloin sieltä ei koskaan tule palkkaakaan. Oikeaan suuntaan koira saa pyrkiä hetken ja sitten kehutaan ja se saa jatkaa jäljestystä.

• Peltojälkikuuri voisi tehdä hyvää tarkkuudelle ja vauhtiongelmille
• Osmolla vauhti ok, keppi-ilmaisut varmoja, jäljestys pääsääntöisesti tosi tarkkaa 🙂

Takajälkipulmiin samat vinkit, kuin Virelle

Osmo loppupalkalla, myös koutsi ja ohjaaja tyytyväisinä. Kuva: Maija Mäkelä

TOTTIS – kouluttajana Anu Purola

• Hallinta: AINA vain yksi mahdollisuus totella arkikäskyjä kuten ”tule” tai ”täällä”. Jos ei tule, palaute kunnolla!! Palautetta EI vaihdeta kehuun, jos/kun koira on oppinut tulemaan sitten, kun emäntä kiroilee ja tulee kohti!
• Lelun kanssa lähelle tulemista vahvistettava, leikki jatkuu, rauhavaihe käyttöön
• Kapulanluovutusongelmat: Huolella rakennetut ”palkkauspisteet”, joiden ennakkomerkit toistetaan aina samanlaisina, myös kokeissa. Palkkauspisteitä rakennetaan moneen eri kohtaan tottissuoritusta ja niiden käyttöä vaihdellaan, jolloin koira odottaa aina seuraavaa palkkauspistettä, jos edellisestä ei sillä kertaa tulekaan palkkaa.
• Kontaktin tippuminen pitkällä suoralla: ”häiritään” koiraa esim. tönimällä, jolloin sen vire nousee ja se tsemppaa entisestään ja saa joko palkan tai uuden käskyn. Koira oppii ”odottamaan” koko ajan jotain pieniä häiriöitä, jolloin sen pitää tsempata ja joiden jälkeen tulee palkka.
• Vauhti tasamaanoudossa: Tehdään vauhtinoutoja, jolloin palkka rakennetaan tosi isoksi ja sen saa heti, kun esine on haettu tai vaihdellen puolivälissä matkaa ohjaajan luo tms. Eli vapautus palkalle.
• Kapulan luovutus: kunnon hetsaus lelulla ja sitten vaatimus ottaa kapula lelun vierestä luovutusasennossa, hyvästä pidosta vapautus leluun.

ESINEET – kouluttajana Ilona Erhiö

• Älä tuhlaa aikaa lähetyssivulla äkseeraukseen!!! Kaikki turhat kuviot pois!
• Superpalkka välillä yhdestä, välillä kahdesta esineestä, ennakkomerkit / rituaalit kunnossa.
• Vältettävä juoksentelutilanteita, hyvin tallatut alueet, paljon esineitä
• Esineiden vaihto: AINA alkurituaalit huolella, ISO palkkapäämäärä koiralle, jolloin palkka voittaa minkä tahansa esineen!

VIETTITESTI – maalimiehenä Esa Tapio, pisteytys 0-10

Vire viettitestissä, kuva: Jaana Joona

• Sosiaalisuus: 9 ; Sosiaalinen, aktiivinen.
• Saalisvietti: 9 ; Voimakas saalisvietti.
• Puolustusvietti: 8
• Taistelutahto: 8; Taistelee hyvin ja vahvasti
• Soveltuvuus suojelukoiraksi: 7; Puree vahvalla, hyvällä otteella ja taistelee hyvin.

Vire sai saaliinsa, rauhavaiheessa ohjaajalla vielä petrattavaa. Kuva: Jaana Joona

Osmon ja Viren kanssa oli ilahduttavan helppoa leireillä ja yöpyä teltassa. Edes Osmo ei juurikaan vahtinut telttaamme ja koiravilinässä ohitukset sujuivat paria kelvollista (ähinää Osmolta, hihnan kiristymistä Vireltä) lukuun ottamatta

Teltassa

erinomaisen mallikkaasti. Yöllä oli välillä todella kylmä, mutta nukuimme silti koko lauma makoisasti. Jäljestys on kaikesta päätellen tosi väsyttävää puuhaa koirille, Virveliäkin sai aamuisin suorastaan herätellä lenkille! Myös Pete kävi katsastamassa leirin. Hän toi samalla lisäpeiton ja paremman patjan, minkä jälkeen nukuin yöt entistäkin sikeämmin. Reilu viikko vierähti käsittämättömän nopeasti, kun puuhaa riitti ja seura oli riisenimäisen laadukasta ja humoristista. Ensi vuonna ehdottomasti taas uudestaan! 😀

Reissurekut Saarenmaalla

Koirat ja niiden passit. Autokannelta on jo selvitty onnellisesti hyttiin.

Täksi kesäksi suunnittelemamme laumavaellus Kolille vaihtuikin päivän varoitusajalla ulkomaanmatkaan. Pohdimme, että Osmon nivelille vaellus olisi voinut olla turhan rankka. Totesimme myös, ettemme ole vuosikausiin lomailleet yhdessä Suomen rajojen ulkopuolella. Niinpä päätimme matkakohteen, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt ja johon ei olisi kovin pitkää ajomatkaa, varasimme laivamatkat ja hotellihuoneen, haimme koirille passit, pakkasimme auton – ja reissu Saarenmaalle saattoi alkaa.

Kohdemaan rantaviiva näkyy jo!

MATKA ALKAA

Heti laivamatkalla saimme todeta, että koirat ovat helppoja matkaseuralaisia. Autokannen kovat äänet, käytävien ja portaikkojen uudet hajut ja ajoittainen

”Et oo tosissas!” Vire tuumasi, kun mamma kehotti sitä pissaamaan SISÄLLÄ, hurisevassa ”kennelhuoneessa” sijaitsevaan hiekkalaatikkoon…

ihmistungoksessa pujottelu eivät hätkäyttäneet tyyppejä ollenkaan. Virvelin mielestä mielenkiintoisinta laivalla taisi olla hytin eteisen peilikatto, sen alla Törppö tähyili pitkän aikaa ylös hölmistyneen näköisenä.

Virvelin lomalookki ekan tauon jälkeen…

Tallinnasta jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Virtsua, josta pääsi edelleen autolautalla Muhun saarelle. Ensimmäisellä kunnollisemmalla jaloittelu- ja evästauolla Vire loikki pusikossa sillä seurauksella, että sen koko naama oli täynnä pieniä siemeniä

tai okaita, joita joistain heinistä irtoaa. Lauttamatka kuluikin rattoisasti riisenin partaa nyppiessä. Lautalle ajoimme sattumalta Peten työkaverin Hannun ja tämän vaimon Annen auton perässä ja Pete sai sovittua seuraavaksi päiväksi golfkierroksen.

Lautalla törmättiin tuttuihin!

KURESSAARI – SAARENMAAN PÄÄKAUPUNKI

Koirat kotiutuivat heti Kuressaaren tukikohtaamme.

Saavuimme Kuressaareen iltapäivällä, asetuimme hotelliin ja lähdimme tutkimaan kaupunkia ja ulkoiluttamaan samalla koiria. Kaupunki on täynnä historian havinaa; pieniä, sympaattisia katuja ja

Tyytyväinen emäntä illallisella

kujia sekä vanhoja taloja

aidattuine pihoineen ja puutarhoineen. Merellisen pikkukaupungin siluettia hallitsee 1200-luvulta peräisin oleva piispanlinna torneineen ja vallihautoineen. Illalla söimme niin loistavan illallisen viinisuosituksineen, että samaiseen pieneen ravintolaan oli palattava vielä uudestaan viimeisenä Kuressaaren iltana.

Kaupungin laidalta löytyi jopa metsittynyt koirapuisto!

Seuraavana päivänä Pete oli golfaamassa ja minä retkeilin koirien kanssa puistoissa, linnan vallihaudalla (koirat totesivat vallihaudan myös erinomaiseksi uimapaikaksi), kaupungilla ja terasseilla. Kävimme myös eläinlääkärissä hakemassa koirien passeihin merkinnät ekinokokkoosilääkityksestä.

Retkeilijä simahti välittömästi hotellille päästyään.

Tuntui, että joka ainoa kaupunkilainen ja turisti suhtautui koiriin kuin suureenkin ihmeeseen: hymyillen ja/tai rapsutellen, ääneen ihastellen tai muuten ystävällisesti. Kenties tämä johtui siitä, että koirien kävelyttäjiä ei juuri kaupungissa näkynyt, vaikka pikkukujilla noin joka kolmannen talon aidan takana olikin koira vahtimassa. Tai sitten me yksinkertaisesti vaan olimme niin hassunkurinen retkue, ettei nauramatta ja osoittelematta ohi päässyt! 😉

Leikkituokio puistossa, taustalla komea piispanlinna

KUVIA PIISPANLINNASTA

Kunnon turisteina kävimme tutustumassa myös linnan sisätiloihin. Seuraavat kuvat eivät valitettavasti tee ollenkaan oikeutta tosi mielenkiintoiselle ja hienosti rakennetulle historianäyttelylle, mutta laitetaan nyt kuitenkin jokunen todisteeksi, että ilman koiriakin käytiin jossain! 😉

Piispanlinnan sisäpihalla tavattiin harras nunna rukousnauhoineen

Tasa-arvon nimissä miesnunnakin halusi kuvaan

Suurmiehiä

Keskiaikainen linna on komea näyttämö oopperalle, tässä näytöksessä oli vain yksi katsoja.

Sotakoira ohjaajineen kertoi karua Kieltään Saarenmaan historiasta

Pakollinen yhteispotretti linnan tornissa.

RANTARETKIÄ

Rantaa riitti silmän kantamattomiin, mistä eräät osasivat ottaa ilon irti.

Muutama kilometri kaupungin keskustasta länteen alkoivat käsittämättömän hienot hiekkarannat. Retkipäivä oli todella lämmin, mutta ehkä kovan tuulen vuoksi rannalla ei juuri muita ihmisiä näkynyt. Merenrantahotellin henkilökunnalle esittämäämme kysymykseen koirien uittamisesta suhtauduttiin ihmetellen, ”of course!”.

Piilokuva: Etsi uimarit!(isäntä ja Vire)

Parin päivän kaupunkikävelyn jälkeen koirat päästelivät innoissaan höyryjä ja saivat toinen toistaan hullumpia vesi-, hiekka- ja

Tästä ei loma parane!

märkäturkki-hepuleita. Sitten ne taas lötköttivät tyytyväisinä lakanallaan ihmisten nauttiessa auringosta.

Majakanvartijat sumuisella rannalla

Paluumatkalla ajoimme kiertoreittiä salmen pohjoisrannan kautta, ihmettelimme meren päällä sakenevaa usvaa ja taivaalle kerääntyviä pilviä. Evästauko pidettiin pikkuruisen ja vanhan mutta edelleen toiminnassa olevan majakan luona. Silmän kantamattomiin jatkuvat hiekkarannat tekivät meihin sen verran suuren vaikutuksen, että seuraavana päivänä tulimme uudestaan ”rantalomalle”.

Hienot lenkkimaastot!

Pojat rannalla

Tytöt rannalla

Koirien lempikohde Saarenmaalla

Osmo hepuloi ja piehtaroi hiekassa minkä kerkesi, mutta selvisi ihme kyllä tällä kertaa ilman tapaturmia.

Partamuotia Saarenmaalta

Lukemista ja loikoilua

HAAPSALUSSA

Muhun lauttarannassa oli tuulista

Viidenneksi ja samalla reissumme viimeiseksi yöksi keksimme ajaa Haapsaluun Länsi-Viron rannikolle. Lauttarannassa odoteltiin tällä kertaa liki tunti, koska sunnuntaina lautta kulki harvemmin.

Tässä lajissa Virveli on ilmiömäinen: Kun ei tapahdu mitään, käydään nukkumaan, jopa ihmisten keskellä lossin ulkokannella 😀

Helteessä kova tuuli ja laiturin pärskeet vilvoittivat mukavasti.

Virveli ja Haapsalun linnan muurit

Laivakoira tähystämässä

Myös Haapsalu oli täynnä vanhoja, kauniita taloja, idyllisiä kujia ja hienoja merenranta-bulevardeja. Löydettyämme sopivan majapaikan kävelimme koko päivän vanhassa kaupungissa, rannalla ja linnan puistossa.

Isäntä ja koirat Haapsalussa

Illallista nautiskelimme ulkona Haapsalun keskiaikaisen kivilinnan sisäpihalla ilta-auringon lämmössä. Hotellihuone oli kuuma ja Virveli ujuttautui jollain ihmeen konstilla

Illallinen ulkona

viileämpään paikkaan matalan sängyn alle kyljelleen. Keskellä yötä Pete heräsi piipitykseen, yritti hetken houkutella Virveliä ryömimään itse pois sängyn alta ja todettuaan sen mahdottomaksi veti elukan etutassuista lattiaa pitkin vapauteen. Törpön pelastusoperaatiota sängyn alta naurettiin seuraavana päivänä vielä monta kertaa.

Hotellihuone Haapsalussa
P.S. sininen lakana on meidän oma, hotellin lakanoissa hauvat eivät lojuneet! 😉

Kävelylenkit kestivät monena päivänä yli 3 tuntia, joskin vauhti oli aika verkkainen.

Rantabulevardin rakennukset olivat koristeellisia ja sää kuin morsian

KOTIA KOHTI

Haapsalusta löytyi oikeaa metsääkin

Ennen kotimatkaa koirat pääsivät vielä kaupungin laidalla olevaan ”tervisparkkiin” oikealle metsälenkille ja sitten Paralepan rantaparatiisin laidalle uimaan. Terassilla nautittujen kahvien jälkeen olikin aika startata kohti Tallinnaa. Tallinnassa ehdimme jaloitella ja käydä syömässä. Vire kävi tapansa mukaan heti terassille nukkumaan Osmon hamuillessa pöytien alle pudonneita ranskalaisia.

Koirat makuuvaunussa (jossa Osmo oikeasti aina istuu vahtimassa, tässä piti ihan käskeä maahan)

Päivä oli todella kuuma (29 astetta) ja autolautan lastaus viivästyi 40 minuuttia. Kun auton kanssa matkustavien pitää muutenkin olla lähtöselvityksessä jo tuntia ennen lautan lähtöä, vietimme helteisessä autojonossa yli puolitoista tuntia. Takaluukku oli tietysti auki ja välillä hauvat saivat vettä, mutta melkoista läähätystä odotusaika kyllä oli. Laivalla molemmat piskit olivat heti kuin kotonaan, autokannen räminässä ja kolkkeessa, käytävien ja portaiden ihmispaljoudessa sekä kannella ja hytissä.

Illalla hassunkurinen perhe oli jälleen onnellisesti omassa kotipesässään Espoossa. Hieno ja hauska reissu todisti jälleen itselleni ja nyt isännällekin, että kyllä näiden koirien kanssa on helppoa ja stressitöntä matkustaa!

Kotia kohti