Ruoskaa ohjaajalle!

Nyt on sanottava, että potuttaa kunnolla. Virveli olisi saanut eilen JK2-koulutustunnuksen 2-tuloksella, mutta minä mokoma hutilus surkea ohjaaja HÄ-VI-TIN yhden koiran löytämistä kepeistä (= 20 p., kun tuloksesta jäi uupumaan vaivaiset 2 pistettä). Anteeksiantamatonta, kerta kaikkiaan!!! Suoritus ei ollut millään muotoa hyvä ja varsinkin janatyöskentelymme oli ennen näkemättömän karmeaa, mutta olisin minä siitä huolimatta suonut koiralle sen koularin, jonka se omilla taidoillaan olisi ansainnut. Kaikesta harmituksestani huolimatta tai ehkä juuri sen takia kirjoitan normaaliin tapaani kunnon kisaraportin eiliseltä. VAROITUS: Saattaa sisältää kovan luokan itseruoskintaa!

JÄLKI 1 2 3 Anjalankoski 4.8.2013                                                                                                                                                                                      tuomarit Jouko Peuhkuri (tottis) ja Maija Mäkelä (maasto)

TULOKSET
NO:6  Ssn Korennon Vire FI37502/10 Tuuli Nurmi, Espoo                                                                                                                                        JÄLKI 120 ESINEET 28 MAASTO 148 TOTTIS 83 YHT. 231

Kaunis, mutta kuuma aamu Lapinjärvellä

Sunnuntaina 4.8. heräsin kukonlaulun aikaan ja klo 5.30 starttasin auton kohti Anjalankoskea. Kouvolan seudulle oli luvattu hellettä, joten pakkasin jälkivermeiden, koiran palkkojen ja papereiden lisäksi mukaan edellisiltana pakastimeen laittamani pyyhkeet, koiran maastovesipullon sekä ison kanisterin vettä.  Aamukahville pysähdyin Pukaron Paroniin Lapinjärvellä, jossa Vire pääsi aamulenkille aitoihin maaseudun tuoksuihin.

TOTTIS

Koirien tarkastuksen jälkeen kolmosluokan koirakot lähtivät maastoon. Luokka 2 aloitti tottiksilla ja me pääsimmekin kentälle heti ensimmäisinä parinamme dobberinarttu. Me aloitimme paikallamakuusta, mitä hiukan jännitin, kun Vire oli tietysti into piukeana alkuhetsausten johdosta. Ehkä aurinkoinen – ja jo tuohon aikaan aamulla erittäin kuuma – paikallamakuupaikka rauhoitti typykkää sopivasti, sillä Virveli pysyi rauhassa paikallaan eikä edes piipannut lainkaan. Paikallamakuun arvosana olikin erinomainen. 😀

Etukäteen olin myös hieman huolissani siitä, saisinko koiran viritettyä paikallaolon jälkeen hyvään, intensiiviseen tottismoodiin. Huoli oli turha; Seuraaminen ja jättävät liikkeet sujuivat todella mukavasti, Vire oli juuri oikeanlainen! Seuraaminen oli kuulemma erityisen näyttävää ja koira piti asentonsa, paikkansa ja kontaktin kaiken aikaa upeasti. Arvosana putosi kuitenkin erinomaisesta erittäin hyvään, sillä olin kuulemma kosketellut koiraa turhaan (vahingossa vasemmalla kädelläni, oletan) ja istuminen olisi voinut olla nopeampi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen, samoin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Seisomaan jäämisestä saimme arvosanan hyvä, koska Vire kääntyi poikittain palatessani sen viereen ja ennakoi sivulle -käskyn lopussa.

Oon tosi kiltti tyttö ja irrotan ehkä kapulastakin!

Noudoissa pisteemme sitten ropisivatkin reippaasti alemmas. Vire pureskeli kapulaa huomattavasti ja vaati 2 irrotuskäskyä tasamaanoudossa (tyydyttävä). Hyppynoudossa heitin kapulan vinoon, mutten uusinut heittoa tuomarin luvasta huolimatta, koska ”ainahan se hyppää, oli kapula kuinka sivussa tahansa”. No, eipä sitten hypännytkään, paitsi ihme kyllä paluumatkalla. Palautusasento oli tosi vino, koira mälväsi kapulaa ja irrottaminen tapahtui ”pitkin hampain”. Liike oli täten monesta syystä puutteellinen. Estenouto meni noudoista parhaiten, mutta kapulan pureskelu alensi arvosanan erittäin hyvään. Eteenmenon valmistavassa osuudessa Vire ei jostain syystä seurannut, vaan oli lähdössä ihan muuhun suuntaan ja vaati uusintakäskyn. Itse eteenmeno oli vauhdikas ja suoraviivainen ja maahanmeno loistava! 😀 Valmistavan osuuden pulmien vuoksi arvosana tästä oli muistaakseni hyvä. (?) Tottispisteemme olivat lopulta 83 (hyvä), mihin pitänee olla tyytyväinen noilla noudoilla.

JANA

”Ruoska” viuhui oikeasti vasta iltalenkillä, kun sähläsin flexin narun jalkojeni takaa ja Virveli sähläsi toiseen suuntaan…

Odottelimme muutaman tunnin alokasluokan tottiksia seuraten ennen kuin oli aika lähteä maastoon. Pahin jännitykseni oli tottisten myötä ohi, mutta kun ensimmäiset ongelmat janalla ilmenivät, menin jokseenkin paniikkiin. Vire lähti ensin janan puolivälin tienoilta oikealle ja lähdin perään. Seurasin koiraa vaikka kuinka pitkälle, ennen kuin tuomari huusi käskyn palata janalle. Myöhemmin tuomari sanoi, että olin aivan liian lähellä koiraa (totta, RUOSKA VIUHUU!). Kun Vire ei nostanut samasta kohdasta jälkeä toiseen suuntaan – sekavasta usuttamisestani huolimatta, menin aivan hämilleni. Tuomari voivotteli ääneen touhuani… (RUOSKAA!!!)

Lähetin Viren uudestaan janaa eteenpäin ja takamerkiltä se lähtikin jäljestämään vasemmalle, jolloin lähdin helpottuneena sen perään – kunnes sain taas käskyn palata janalle. Olin jo tyystin paniikissa, mikä näkyi koirassakin, mutta jotenkin sain Virveli-paran lähtemään vielä kolmannen kerran jäljelle eli takamerkiltä oikealle. Ensimmäinen jäljennostoyritys oli joko täysi harha tai sitten koiran yritys oikaista kauempaa lähtevälle jäljelle. Toinen varsinainen jäljennosto oli takajälki, jolta oikeaan suuntaan kääntyminen takkuili kaiken koetun sähläämisen ja panikoinnin vuoksi. Ihme, että saimme ylipäätään lähteä metsään!

Janatyöskentelyn kaoottisuudesta lähti 10 pistettä, ja syystä. Ohjaajan sekoilu ja selvät puutteet janatyöskentelyn treenaamisessa saivat minut tajuamaan, kuinka heikoilla kantimilla jäljennosto meillä onkaan. Vaikka ihan NOIN kamalaa janaa emme ole kyllä IKINÄ ennen tehneet!!

JÄLKI

Ongelmat janalla näkyivät melko pitkään sekä omassa mielentilassani, että Virvelin työskentelyssä, joka oli nopeatempoista, hieman epävarman oloista sähellystä. Koira jäljesti alussa monta kulmaa, osassa jäljen hetkeksi kadottaen ja sitten ihmeelliseen ryteikköön. Yhdessä kohdassa se tarkenteli kauan, mutta keppiä ei kuitenkaan löytynyt. Olin jo aivan varma, että olemme tyystin eksyneet jäljeltä, kun Virveli vihdoin ilmaisi ensimmäisen kepin. Pelkäsin, että kyseessä on jo vihoviimeinen keppi, koska jäljen alku oli tuntunut niin tavattoman pitkältä. Toinen keppi löytyi tosi pian ensimmäisen jälkeen, Virvelin fiilis ja varmuus paranivat ja kolmaskin keppi löytyi sekin melko pian.

Virveli oli todella kuumissaan ja kävi pari kertaa makuulleen ihan vain levätäkseen. Tarjosin sille vettä jokaisella kepillä ja aina, kun se meni pitkälleen. Vire jatkoi lyhyiden huilitaukojen jälkeen aina sinnikkäästi ja kehottamatta työskentelyä ja pian neljäskin keppi löytyi. Tässä vaiheessa (kuten aina keppien kohdalla) tarkistin jo löydetyt kepit ja totesin kauhukseni, että taskussa oli neljän sijaan vain kolme keppiä. Tarkistettuani kaikki treeniliivin taskut moneen kertaan päätin palata takaisinpäin pudottamaani keppiä etsimään. Vire jäi lepäilemään, mutta tuli kuitenkin perässäni ja nuuskutteli käskystä maastoa keppiä etsien.

Kovinkaan kauas takajäljelle en uskaltautunut, koska en tiennyt, paljonko aikaa meillä oli vielä jäljellä ja koska pelkäsin kadottavani viimeisimmän kepin löytöpaikan. Niinpä palasimme vain kolmen kepin kanssa jatkamaan jäljestystä. Seuraava keppi oli lähellä tietä ja merkitty viimeiseksi. Saalis oli siis vain 4 keppiä, kun surkimus-emäntä hukkasi sen yhden. (PALJON RUOSKINTAA!!!) Ehdimme palauttaa kepit jäljestysajan puitteissa ja vaatimaton tuloksemme kirjattiin ylös. Tiesin, että koulutustunnuksen saaminen oli hyvin epätodennäköistä ja riippui kaoottisen janan pistemenetyksistä sekä esineruudusta, josta oli kuitenkin vielä 30 pistettä jaossa.

Koira joi hurjasti vettä, läähätti kuin puolikuollut ja lösähti autoon kylmälaukusta ottamani pyyhkeen päälle, toinen viilentävä pyyhe ympärilleen kiedottuna. Vireä kehuin kyllä täydestä sydämestäni ja annoin sille purkillisen mössöruokaa. Sehän oli suorastaan sankarillisesti selvittänyt pitkän jäljen alun vaikeuksista ja hurjasta helteestä huolimatta. Auton (joka oli varjossa) mittarin mukaan lämpötila oli tuossa vaiheessa 28 astetta. Koiran kehuttuaan, palkattuaan ja huollettuaan ohjaaja vetäytyi kauemmas kiroilemaan ja harmittelemaan omaa typeryyttään.

ESINEET

Virveli oli kisoissa yhtä nopea esine-etsijä, kuin treeneissä pari päivää aiemmin. Mökillä esineruudusta pääsi suoraan uimaan.

Esineruudun odottelupaikalla oli monta muutakin kiroilevaa ja ketjussa polttavaa ohjaajaa, joiden kanssa vuoroin naurettiin ja vuoroin manattiin tätä mokomaa harrastusta ja maastossa sattuneita selkkauksia. Vire pääsi kahlaamaan pikkuruiseen ojaan sen verran, että jalat ja mahakarvat kastuivat. Muuten se sai lepäillä autossa viileiden pyyhkeiden kanssa. Vihdoin koitti meidän vuoromme mennä esineruutuun. Tein tutut rituaalit eli puin koiralle valjaat, käskin pissaamaan (tosin turhaan) ja nostatin yhden esineen, josta palkkasin sen. Ennen ruutuun menoa näytin myös tiedossa olevan palkan. Kuumuudesta huolimatta Virveli sinkosi upeasti metsään ja juoksi täysillä ja alueella hienosti pysyen vajaan minuutin, tarkensi ja poimi ensimmäisen esineen. Todella nopea kehu ja yllytys (”HAETAAN LISÄÄ!”) – ja eikun takaisin ruutuun.

Toinen esine löytyi niin takaa, etten nähnyt kunnolla koiran tarkennusta enkä siten voinut kehua sitä esineen ottamisesta. Koiran jo tuodessa esinettä sitä ei voi enää kehua, koska se katsottaisiin lisäkäskyksi. Molemmat esineet olivat ohjaajalla aikaan 1min 18 sek. Esineiden pureskelusta tuomari vähensi 2 pistettä. Sitten hän antoi maastopisteemme (joita en muistanut jälkeenpäin ollenkaan!) sekä tiukkaa palautetta janatyöskentelystämme. Tuomari myös kertoi olevansa tyytyväinen siitä, etteivät pisteemme riittäneet koulutustunnukseen, ”kun se jana oli niin kaamea” ja kun emme missään nimessä olisi valmiita kolmosluokkaan (ihan kuin olisin itse ollut sinne heti ryntäämässä, vaikka koulari olisi nyt saatukin!?!).

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

1. Lupaan ja vannon, että tästä lähtien laitan jäljeltä löytyneet kepit aina vetoketjulliseen taskuun.
2. Annan koiralle enemmän liinaa janalla niin, että se saa työskennellä rauhassa ja sillä on mahdollisuus nostaa jälki.
3. Panostan janatyöskentelyn opetteluun ja sen treenaamiseen Viren kanssa.
4. Harjoittelemme noutoja mahdollisimman kisamaisissa tilanteissa eli ”paineistuneina”, jolloin kapulan pureskelu ja irrotuspulmat tulevat esille ja niihin pääsee puuttumaan.
5. Virveli on maailman ihanin ja todella taitava koira, joka on saanut ohjaajakseen melkoisen tunarin.
6. Tunari ohjaaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja ottaa opikseen.

Tämän vuoden tavoittemme on siis edelleen JK2-koulutustunnus (jonka Vire omasta puolestaan eilen tekikin), mutta kolmosluokkaan on vielä huimasti treenattavaa. Sen aika on aikaisintaan vuoden päästä, minkä olin muuten päättänyt jo ennen eilistä! 😉

Advertisement