Pelastuskoira-ainesta

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli kävi eilen elämänsä ensimmäisessä pelastuskoira- kokeessa. Pelastuskoiraliiton raunioetsinnän soveltuvuuskoe on nyt hyväksytysti suoritettu ja matka väestönsuojelu- organisaatioon sijoitetuksi pelastuskoiraksi alkanut. Vuosi sitten vedin ilmoittautumisemme samaiseen soveltuvuuskokeeseen takaisin, kun pari päivää ennen koetta ilmeni yllättäen paukkuarkuutta. Mistä lie hormonihäiriöstä tai satunnaisesta säikähdyksestä silloin kyse olikaan, ei ampuminen aiheuttanut eilisessä kokeessa minkään valtakunnan reaktiota Virvelissä. Mahtavaa! 😀

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Myöskään savut, kasoilla ”työskentelevät” henkilöt, meteli tai ruoka/vaatekätköt eivät vauhtia haitanneet. Maalihenkilöt oli pian haukuttu löydetyiksi ja koe hyväksytty yleisarvosanalla ”hyvä”.  Kevätkauden ensimmäinen tavoite pelastuskoira- puolella onkin raunioiden peruskoe ja sen myötä väestönsuojelusijoitus.

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Muuten viikonloppu kului tuttuun tyyliin mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen.

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Jäljellä olen yrittänyt kaikin keinoin jarruttaa Virvelin vauhtia, mutta edelleen etenkin ne ykköskepit tuppaavat jäämään maastoon. Kun oikealle peltojäljelle ei ehditty, sai tarkkuustreeninä toimia eilisen iltaruoan nuuskuttelu tienpientareelta, jonne olin kävellyt lyhyen sapuskajäljen. Johan hidastui vauhti, kun pampuloita oli miltei joka askeleella! Myös Osmis söi iltaruokansa pihanurmikolle tekemältäni jäljeltä. Ahne koira imuroi nurmikkoa ihan oikeaoppisesti.

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Tänään molemmat koirat olivat raunioilla huipputarkkoina ja täynnä intoa. Koirien lisäksi myös ohjaajat saivat tänään herkkuja, sillä koesuoritusten kunniaksi on tapana tarjota pientä purtavaa treenikavereille ja meidän lisäksemme myös Mira ja Nova olivat suorittaneet soveltuvuus- kokeen hyväksytysti. Kyllä kelpasi pitää kahvipaussia treenien lomassa kopin aurinkoisella terassilla!

Loppuun vauhdikas kuvakooste päivän treeneistä; kameran takana oli Anne Kuosmanen.

 

Vire tulossa radalle

Vire tarkkana

Haju tulee ylhäältä… Sinne siis!

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ilmaisee

Marjo antaa palkan

Harmaa salama vauhdissa

Tarkkana tarkentamassa hajua

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Hakua ja raunioita

Konkarille kävi hupsusti!

Treenipäivitykset ovat jääneet tyystin väliin haku- ja rauniohommien osalta. Hakumetsässä olemme keskittyneet pari viimeistä viikkoa tiheikkö- ja rääseikkötreeneihin. Erinomaisen hankalakulkuiset kuusitiheiköt löytyivät Veikkolan treenimetsästä. Siellä saimme aikaan niin hankalan piilon, että jopa Osmo lankesi haukkumaan kerran väärää kuusta. Figu lymyili n. 5 metrin päässä kuusen alla, mutta jostain syystä haju nousi viereisen kuusen latvoja kohti. Nopea tarkistuskierros sai Osmon tajuamaan mokansa ja oikean piilon löytyessä myös haukku oli ihan eri kuuloinen, kuin ensimmäisellä yrityksellä. Muut ukot löytyivät normaalilla vauhdilla ilman pulmia. Samaan ansaan samoissa ryteiköissä Osmo ei toistamiseen mennyt, vaan tarkensi huolella loppuun saakka ja haukkui oikeaa piiloa.

Lenkillä rauniotreenien jälkeen; Osmo, Pipsa ja Vire

Virvelin kohdalla peruutustreenit (käskynä lievää hilpeyttä herättävä ”per per”) ovat viimein loksahtaneet kohdalleen. Peruutus toimii nyt hienosti, joskin figu joutuu edelleen muistuttamaan asiasta käskyllä ja käsimerkillä. Mikäli mahdollista, on Virveli vielä Osmoakin nopeampi maastossa. Intoa on enemmän, kuin pienessä kylässä! Kyllä se niin taitaa olla, että jos Vireltä kysyttäisiin, löisi ukkojen etsintä kaikessa vauhdikkuudessaan laudalta jälkikeppien nuuskuttelun. Vaikkei motivaatiossa ole moittimista jälkihommissakaan, ovat IHMISET vaan NIIIIN kertakaikkisen ihania, että niitä on vielä hauskempi löytää, kuin keppejä. 😀

Linssilude Ressu

Ihmisiä etsitään myös raunioradalla. Paukut, savut, metelit, ruoka- ja vaatehäiriöt sekä alueella ”työskentelevät” häiriöhenkilöt on pidetty joka viikko mukana treeneissä, tosin kaikkia häiriöitä on kerralla hankala saada mukaan, jos ryhmäläisistä halutaan saada useampi myös piiloihin.  Viren kanssa on treenattu joka viikko erilaisia häiriöitä, joista se ei välitä tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan. 🙂 Viikon päästä katsotaan, mikä on Virvelin osaamisen taso pienen paineen alla ja treenitilanteita runsaampien häiriöiden keskellä. Menemme nimittäin vihdoin viimein soveltuvuuskokeeseen, johon osallistumisemme peruin vuosi sitten silloin yllättäen ilmenneen paukkuepävarmuuden vuoksi. Nenä ja etsintämotivaatio ovat ainakin takuuvarmasti kunnossa!

Vaikka kamera räpsyi koko lenkin ajan, osuivat kaikki neljä samaan kuvaan tasan tämän kerran…

Osmo on tehnyt raunioilla todella vakuuttavia suorituksia, esim. viime kerran tarkkuus- harjoituksessa, jossa figut olivat lähekkäin ja vieläpä heti lähetyspaikan tuntumassa. Osmo on myös tosi hyvin kuulolla – jopa niin hyvin, että peruskokeemme uusinta pari viikkoa sitten kaatui ohjaukseen. Aiemmin Osmon kanssa ei ole paljoa päässyt etsintäsuunnitelmia tai ohjaamista hiomaan, se kun on joka tapauksessa mennyt täysillä sinne, minne oma nenä näyttää ja summittainen etsintäalueen osoittaminen koiralle on aina riittänyt ohjaukseksi. Kokeessa Osmariini olikin sitten ihmeellisen kuuliainen ja jouduin tosissani katsomaan, että koko alue tulee käytyä läpi.

Palautumista kotisohvalla

Ohjaajan virhe ohjauksen suhteen oli olettaa, että ”ykköstalon” kattotasanne olisi käyty läpi, kun koira oli käväissyt pikaisesti sen toisella laidalla. Tuuli painoikin hajun seuraavan rakennuksen seinustalle, ja vaikka Osmo merkkaili siellä sinnikkäästi ylöspäin, en tajunnut hajun valuvan (tietysti!!) viereisen talon katolta. Niinpä tuo viimeinen figu jäi nostamatta piilosta. Harmi, että syksyn viimeinen koe 6.10. on oman ryhmämme järjestämä enkä siksi voi osallistua siihen itse. Kevätkaudella on sitten peruskokeet edessä kummankin partanaaman kanssa!

Kalliit treenit

Ihan ei mennyt niinku Strömsössä…

Saimme peruutuspaikan Lahdessa viime lauantaina pidettyyn jälkikokeeseen. Ehdimme käydä torstaina Kauklahden kentällä vähän tottistelemassa eli tekemässä paikallamakuun, noudot ja hiukan seuraamisia. Ilokseni huomasin, että paukkutreenit (hetsaus – ampu – tsäp – leikki) ovat alkaneet tuottaa toivomaani tulosta: ekaa kertaa Vire nousi ampumisista! 😀 Tottisten suhteen lähdinkin kokeeseen varsin luottavaisin mielin.

Liikaa vauhtia

Koirien tarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon. Olosuhteet olivat loistavat niin sään kuin maastojenkin puolesta. Surkeasta epäonnis- tumisesta joudunkin siis jälleen syyttämään vain itseäni… Janalle Vire lähti erittäin hyvin, suoraan ja sopivaa vauhtia. Se poimi takajäljen, mutta kehotuksesta vaihtoi sujuvasti oikeaan suuntaan. Janalla oli siis tapahtunut valtava harppaus parempaan edelliseen kisasuoritukseemme verrattuna.

Sunnuntain rauniotreenien jälkeen käytiin mökillä lenkkeilemässä

Jäljellä Virveli paineli menemään hurjaa vauhtia, rempseän itsevarmasti rallatellen. Näin koirasta, että se hukkasi jäljen välillä, mutta sitten se taas kiskoi varmana eteenpäin enkä tietenkään voinut kuin seurata perässä. Ohjaajan moka oli tällä kertaa antaa koiran viilettää sellaista rallatteluvauhtia jäljellä ja olla vaatimatta tarkempaa työskentelyä. Lopputulos oli nimittäin vain kolme keppiä. 😦

Metsäneläin juomassa

Ehdimme suoritusajan puitteissa juosta kilometrin jäljen toiseenkin kertaan läpi, mutta toisella kierroksella Virveli lähinnä haukkaili hämmentyneenä heinää ja nuuskutteli samoja kohtia, kuin ekallakin kierroksella. Eihän me tällaisia saman jäljen uudestaan ajamisia olla koskaan edes kokeiltu. Yhtään puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Nyt ei sitten muuta, kuin tarkkuustreeniä, peltokuuria, tasaista jarruttamista ohjaajalta – ja uudestaan kokeeseen.

Osmo tähyilemässä peurapellolle päin…

Tällä kertaa neljäkin keppiä olisi riittänyt tulokseen (kun myös arvokkain kutoskeppi löytyi), mikä tuntuu hiukan surkuhupaisalta. Viimeksi kun saimme tulokseksi juuri sen neljä keppiä, kun hävitin yhden Viren löytämistä metsään… Pahimman pettymykseni nieltyäni päätin kuitenkin jäädä esineruutuun. Eipähän ollut kauheasti suorituspaineita, kun tulokseen ei enää ollut saumaa. Esineruudussa Virveli paineli menemään tuttuun tapaan vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin alueella pysyen. Ensimmäinen esine löytyi takaa, toinen vasemmasta etureunasta. Aikaa ei taatusti mennyt kahta minuuttia eikä Virveli tällä kertaa edes pureskellut esineitä. Ruudusta irtosikin täydet 30 pistettä ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan Virvelin huomattavasti aidommin, kuin jäljen jälkeen, jolloin yritin turhaan peitellä pettymystäni koiralta.

Isännän keksimä käsky eli ”koulutus”: Tässä pitää odottaa, että kotiintulija pääsee rauhassa sisälle ennen tervehtimislupaa.

Kauniin päivän kunniaksi jäin vielä katsomaan tottelevaisuusosuuksia, jotka arvosteli Vesa Häkkinen. Oman suorituksemme olin jo tuossa vaiheessa keskeyttänyt. Muiden kilpailijoiden suoritusten jälkeen hyödynsin vieraan kentän tarjoaman mahdollisuuden kisatreeniin. Menin kentälle mahdollisimman samalla tavalla, kuin aidossa kilpailutilanteessa, mutta yllätinkin Viren palkkaamalla sen pari kertaa lelulla. Noudoissa pääsin puuttumaan hyppyesteen kiertämiseen ekalla yrityksellä sekä palkkaamaan hyvistä luovutuksista. Olipahan hyvä, joskin turhan kallis treeni!