Pelastuskoira-ainesta

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli kävi eilen elämänsä ensimmäisessä pelastuskoira- kokeessa. Pelastuskoiraliiton raunioetsinnän soveltuvuuskoe on nyt hyväksytysti suoritettu ja matka väestönsuojelu- organisaatioon sijoitetuksi pelastuskoiraksi alkanut. Vuosi sitten vedin ilmoittautumisemme samaiseen soveltuvuuskokeeseen takaisin, kun pari päivää ennen koetta ilmeni yllättäen paukkuarkuutta. Mistä lie hormonihäiriöstä tai satunnaisesta säikähdyksestä silloin kyse olikaan, ei ampuminen aiheuttanut eilisessä kokeessa minkään valtakunnan reaktiota Virvelissä. Mahtavaa! 😀

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Myöskään savut, kasoilla ”työskentelevät” henkilöt, meteli tai ruoka/vaatekätköt eivät vauhtia haitanneet. Maalihenkilöt oli pian haukuttu löydetyiksi ja koe hyväksytty yleisarvosanalla ”hyvä”.  Kevätkauden ensimmäinen tavoite pelastuskoira- puolella onkin raunioiden peruskoe ja sen myötä väestönsuojelusijoitus.

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Muuten viikonloppu kului tuttuun tyyliin mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen.

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Jäljellä olen yrittänyt kaikin keinoin jarruttaa Virvelin vauhtia, mutta edelleen etenkin ne ykköskepit tuppaavat jäämään maastoon. Kun oikealle peltojäljelle ei ehditty, sai tarkkuustreeninä toimia eilisen iltaruoan nuuskuttelu tienpientareelta, jonne olin kävellyt lyhyen sapuskajäljen. Johan hidastui vauhti, kun pampuloita oli miltei joka askeleella! Myös Osmis söi iltaruokansa pihanurmikolle tekemältäni jäljeltä. Ahne koira imuroi nurmikkoa ihan oikeaoppisesti.

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Tänään molemmat koirat olivat raunioilla huipputarkkoina ja täynnä intoa. Koirien lisäksi myös ohjaajat saivat tänään herkkuja, sillä koesuoritusten kunniaksi on tapana tarjota pientä purtavaa treenikavereille ja meidän lisäksemme myös Mira ja Nova olivat suorittaneet soveltuvuus- kokeen hyväksytysti. Kyllä kelpasi pitää kahvipaussia treenien lomassa kopin aurinkoisella terassilla!

Loppuun vauhdikas kuvakooste päivän treeneistä; kameran takana oli Anne Kuosmanen.

 

Vire tulossa radalle

Vire tulossa radalle

Vire tarkkana

Vire tarkkana

Haju tulee ylhäältä... Sinne siis!

Haju tulee ylhäältä… Sinne siis!

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ilmaisee

Osmo ilmaisee

Marjo antaa palkan

Marjo antaa palkan

Harmaa salama vauhdissa

Harmaa salama vauhdissa

Tarkkana tarkentamassa hajua

Tarkkana tarkentamassa hajua

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: