Hieno luonne

Mitäpä sitä turhia murehtimaan, kun ne säikyttelijäsedätkin oli oikeesti kivoja!

Virveli oli tänään Orimattilassa SRY Päijät-Hämeen järjestämässä luonnetestissä. Samassa testissä oli monta tuttua riisenistiä – ja peräti kolme Korennon Veemäisistä siskoksista: Vire, Venny ja Virtatassu (Vipsu). Alla Viren tulokset ja emännän selitykset.

Korennon Vire, luonnetesti Orimattilassa 5.10.2013; tuomareina Sami Heikkilä ja Mikael Laine

I TOIMINTAKYKY: +1 Kohtuullinen

II TERÄVYYS: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III PUOLUSTUSHALU: +3 Kohtuullinen, hillitty

IV TAISTELUHALU: +2 Kohtuullinen

V HERMORAKENNE: +1 Hieman rauhaton

VI TEMPERAMENTTI: +3 Vilkas

VII KOVUUS: +1 Hieman pehmeä

VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

LAUKAUSPELOTTOMUUS ++ Laukauskokematon

Tulos: 172 p.

Vipsu-sisko ihmettelemässä kelkkaa

Kerrassaan hienot pisteet osoittavat, että Virveli oli testissä kaikin puolin oma itsensä. Siis innokas ja onnellinen hoopo, joka ei turhista pillastunut. Ihmeempiä yllätyshavaintoja ei siis tullut esille, vaikka etenkin kelkka- ja tynnyrikokeissa Vire oli jopa reippaampi, kuin mitä odotin. Virveli taisteli mukavasti tuomarin kanssa, osoitti ihan hyvää toimintakykyä eri tilanteissa, reagoi nopeasti mutta järkevässä mittakaavassa yllätyksiin (temperamentti, terävyys) ja oli luoksepäästävä ja hyväntahtoinen.

Epämiellyttävistä kokemuksista Vire palautui nopeasti eikä pahemmin niitä myöhemmin muistellut. Loppuarvioinnissa todettiinkin, että koiran kovuudesta annettu arvosana +1 ”hieman pehmeä” käsittää hyvin laajan skaalan koiria ja että Vire sijoittuu tuon skaalan yläpäähän. Se on siis lähempänä ”kohtuullisen kovaa” kuin ”pehmeää”. Samalla tavalla Viren hermorakenteen arvosana +1 ”hieman rauhaton” sijoittui kuulemma ison arvostelulaatikon yläpäähän.

Olisipa Villikin ollut tänään mukana…
R.I.P. tapaturmaisesti nuorena kuollut sisko

Aggressiota Vire ei osoittanut vähäisessäkään määrin missään testin osakokeessa. Puolustushalua sillä oli hieman, muttei niinkään kykyä tarttua toimeen ts. pyrkimystä käyttää hampaitaan. Mielestäni aggression puuttuminen on kaupungissa asuvalle ja kaikenlaisten ihmisten keskellä paljon liikkuvalle koiralle pelkästään myönteinen ominaisuus. 😀

Kyllä se vaan on hieno otus, ja aika lailla samasta puusta olivat siskotkin veistetty. Suurimmat erot siskosten välillä taisivat olla temperamentissa (erittäin vilkkaasta kohtuullisen vilkkaaseen). Ampumisista Vire sai arvosanan laukauskokematon, vaikkei se laukauksista pahemmin välittänytkään ja pystyi leikkimään rentoutuneesti heti niiden jälkeen. Siitäkin olen kyllä yhtä mieltä, että Vire on laukauskokematon – tai siis jossain määrin herkkä äänille. Tämänhetkinen tilanne, jossa Vire ei laukauksista välitä, on aktiivisen treenaamisen ja tietoisen totuttelun tulosta.

Tavallaan ymmärrän tänään tavallista paremmin näyttelyihmisiäkin, sillä onhan se kivaa kuunnella, kun omaa koiraa kehutaan, vaikkei siinä omistajan työn tuloksia kehutakaan. Virveli ON mainio, hienoluonteinen ja hyvä koira – ja jotta Osmis ei vallan unohtuisi, täytyy mainita hauska yhteensattuma: Pisteiden erilaisesta jakaantumisesta huolimatta Osmo sai aikanaan tismalleen samat loppupisteet luonnetestistä, kuin Vire tänään. Tarkistakaa vaikka koiranetistä!

Advertisement

Kisaaminen pitää nöyränä

Viime sunnuntain kisafiilikset voisi kuitata lyhyesti kiteyttämällä ne muotoon pettymysten pettymys. Vaan kyllähän pettymyksetkin kannattaa ruotia läpi – viikon pureksinnan jälkeen ainakin – jos niistä vaikka jotain oppisi. Joten täältä pesee!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

Sunnuntaina 29.9. suuntana oli Raisio ja Turun Käyttökoirien järjestämä jälkikoe. Koirientarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon odottelemaan omalle jälkiosuudelle lähtöä. Vakaasti olin päättänyt JAR-RUT-TAA kunnolla, koska treeneissä Virveli on pyrkinyt jäljestämään ennemmin TÄYSIIIII kuin huolellisesti. Jarruttaminen ja kisaa edeltävät peltojälkitreenit tekivät tehtävänsä, sillä tällä kertaa ajoimme ohi vain yhdestä kepistä. Myös jana meni tosi hyvin, koira eteni suoraan ja vauhdilla ja poimi jäljen varmasti ja oikeaan suuntaan.  Tästä huolimatta janalta lähti 2 pistettä (kuulemma siksi, että Vire meni ensin n. metrin jäljen yli, vaikkakin kääntyi itse heti takaisin ja lähti jäljestämään).

Esineruutua en osannut edes jännittää, koska Virveli bongaa yleensä esineet hienosti ja luovuttaa korrektisti. Alueella oli muutama tiheä kuusikko, joiden vuoksi koiran työskentelyä ei kaiken aikaa nähnyt lähetyslinjalta ja joiden vuoksi myös ensimmäisen esineen nosto meni itseltäni ohi. Ehkäpä siksi, etten päässyt kiekaisemaan tuontia vahvistavaa kehuani koiralle, se päättikin tehdä ylimääräisen lenkin esineen kanssa ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn esineen saadakseni (-2p). Toinen lähetys oli aika mielenkiintoinen, sillä Vire pinkaisikin lähetyslinjaa pitkin vasemmalle. En antanut uutta käskyä, koska luotin, että koira pysyy tallatulla alueella ja otaksuin, että sillä oli haju jostain etulinjalla olevasta esineestä, mutta piste lähti siitäkin. Kuten arvelinkin, Vire korjasi itse suuntansa tallatulle alueelle, teki pitkähkön lenkin ja nosti toisen esineen. Tätäkään nostoa en nähnyt, mutta onneksi Virveli toi tällä kertaa esineen ilman lisäkäskyjä. Maastopisteemme olivat siis yhteensä 175 ja olin jokseenkin varma, että koulari on meidän. Tottiksia jännitin tapani mukaan ihan älyttömästi, mutten voinut kuvitellakaan, että pisteemme voisivat alittaa maagisen 70 pisteen tulosrajan.

Tottiksiin lähtiessämme virittelin koiran normaalisti, mutta turhan aikaisin, sillä jouduimmekin vielä odottelemaan edellisten koirien arvostelun kestäessä. Mahtoiko tämä pieni viive hetsausrituaalien ja suorituksen alkamisen välillä olla syynä, vaiko joku hormonaalinen myllerrys, vaiko koiran väsymys, mutta Vire ei ollut lainkaan oma, skarppi itsensä, kun marssimme kentälle. Kaikissa siirtymävaiheissa Vire oli tosi levoton ja irtosi monta kertaa käskyn alta esim. paikallamakuun merkkiä tutkimaan. Ihme kyllä paikallamakuu meni kaikesta huolimatta hyvin, joskin pientä vikinää kuulin ajoittain Virvelin suunnalta ja palatessani koiraa hakemaan se makasi takajalat suorina eikä siinä asennossa, johon sen jätin. Paikkamakuu arvioitiin kuitenkin erittäin hyväksi.

Liikkeistä seuraamista kehuttiin, vaikka se ei ollut Virvelin normaalilla tasolla, sillä kontakti tippui pari kertaa hetkeksi. Itse kävelin kaavion pitkän sivun ihan vinoon ja käännyin siksi myös L-osaan liian aikaisin. Olisikohan arvosana seuraamisesta kuitenkin ollut hyvä…? Jättävät liikkeet menivät melko hyvin, etenkin istuminen, joka taisi olla peräti erittäin hyvä.  Maahanmenossa käskyni oli niin pitkä, että tuomari otti sen kaksoiskäskynä (”mmmmMAAhan”) ja arvosana putosi siksi tyydyttäväksi. Luoksetulo oli loistava, vaikka perusasentoon siirtyminen kävi tuttuun tapaan pompulla. Seisomisessa Vire pysähtyi vähän hitaanlaisesti ja otti palatessani pari askelta minua vastaan. Liike taisikin olla vain tyydyttävä.

Tasamaanoudossa Vire olisi saanut tulla takaisin kovempaa vauhtia. Se myös pureskeli kapulaa ja irrotti sen ”pitkin hampain”, joskin ekalla käskyllä (+ohjaajan lievällä voimankäytöllä). Arvostelu ei tietenkään imarrellut (muistaakseni tyydyttävä) Hyppynouto alkoi hienosti, mutta ihan pokkana koira KIERSI esteen takaisin tullessaan. Mitä helkuttia?!? Kapula jäi aika lähelle estettä, joten ehkä Vire ei yksinkertaisesti pystynyt ottamaan tarpeeksi vauhtia paluuhyppyä varten… Totesikohan Virveli tässä vaiheessa, että jaahas, nyt tuo emäntä ei puutukaan lintsaamiseen? Joka tapauksessa mokamakin elukka päätti sitten kiertää myös A-esteen takaisin tullessaan. Pettymysten pettymys! Arvokkaat estenoudot menivät molemmat puutteellisiksi.

Syysväsymystä liikkeellä?

Ja sitten se lopullinen floppi eli eteenlähetys. Jos liike olisi mennyt samalla tavalla, kuin aiemmissa kisoissa, olisimme saaneet sen penteleen koularin. Vaan EI. Ekasta maahan-käskystäni Vire lähinnä hidasti hieman vauhtiaan, tokasta käänsi hiukan suuntaansa mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Sitten se lähti juoksemaan takaisin minua kohti ja kolmannella käskyllä sain sen maahan – n. 10 metrin päässä itsestäni. Voi NOLOUS!!! Ja MUR ja ÄR ja PRKL!!!! Kun eteenlähetyskin oli puutteellinen, emme yltäneet edes siihen täysin surkeana pitämääni 70 pisteen rajaan, sillä loppupisteemme tottiksesta olivat 68. Mikä ankea deja vu: koulari jäi taas vain kahden pisteen päähän. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava!

Niin kova häpeä ja ärsytys silloin sunnuntaina iski, että vasta nyt huvitti edes kirjoitella kisasta. Hetken ajattelin, että antaa olla, jätetään nämä hommat taitavammille, mutta kai minussa on sittenkin vähän snautserimaista jääräpäisyyttä ja taistelutahtoa, sillä parin päivän nieleskelyn jälkeen otin puhelimen kouraan ilmoittautuakseni kauden viimeiseen jälkikokeeseen… 😉 40 minuuttia tauotta ilmoittautumisnumeroon soiteltuani pääsin vihdoin läpi – ja kolmannelle varasijalle. Kun kuhunkin luokkaan otetaan vain kaksi koiraa, ei kolmannelta varasijalta ole oikein mitään saumaa päästä kokeeseen. Näin ollen avoimen luokan koulutustunnus saa odottaa kevääseen. Yritetty on.