Jälkiselvitykset ja vauvakaveri

Aamulenkillä

Aamulenkillä

Nähty: Aurinko!

Nähty: Aurinko!

Postauksen arvoisena harvinaisuutena on mainittava, että

olemme käyneet pitkästä aikaa treenaamassa jälkihommia! Oittaan nurmikoilla teemana oli harhajäljet (Juha + koirat) ja pelto/niittypohjalla lähempänä kotia piikkikulmat.

osmon_jalki1Viren_jalki1

Kumpainenkin setti sujui upeasti vähäiseen treenimääräämme nähden. Kaikki esineet/kepit löytyivät ilman ongelmia ja etenkin Vire suoriutui harhojen ylityksistä ja piikkikulmista kuin vanha tekijä.

Osmariini poseeraa

Osmariini poseeraa

Osmon esineilmaisut puolestaan ovat niin oppikirjamaisen korrekteja, että niiden puolesta jäbä pärjäisi FH-jäljelläkin (muuten snautserin työskentely ei ole lähelläkään kisatarkkuutta). Virvelinkin esinemotivaatio on kohdallaan, mutta toisin kuin Osmo, se ottaa innoissaan kepit myös suuhunsa. Sallin kepukoiden riemastuneen maistelun, koska siitä(kin) Vire palkkautuu emmekä ole tähtäämässä sellaisiin kokeisiin, joissa moisesta vallattomuudesta vähennettäisiin pisteitä.

osmon_jalki2vire_jalki2

"Mihmu" ja Virveli. Meikäläisen homma oli kertoa koiralle, ettei vauvaa sentään pussailla.

”Mihmu” ja Virveli. Meikäläisen homma oli kertoa koiralle, ettei vauvaa sentään pussailla.

Muuten olemme mökkiytyneet ja metsittyneet kaikessa hiljaisuudessa. Vaihtelua arkeen toi eilen ystäväni Liisa Saimi-vauvansa kanssa. Osmo ei Saimista välitä, mutta Vire on alusta saakka suhtautunut pikkuiseen äärimmäisen hellästi (joskin joskus turhan innokkaasti) ja suojelevastikin. Se reagoi nykyään jopa telkkarista kuuluvaan vauvan itkuun, niin suuren vaikutuksen Saimi on siihen tehnyt.

Koiramainen tapa tutustua: NUUH! :D

Koiramainen tapa tutustua: NUUH! 😀

Lenkeillä Virveli seuraa tiiviisti vaunuja, asettuu niiden ja vastaantulijoiden väliin ja onpa tavoistaan poiketen joskus hillitysti murahtanutkin jollekulle koiralle, joka erehtyi kulkemaan turhan läheltä vaunuja. Saimi on koirista silminnähden kiinnostunut ja innostunut ja konttailee mielellään lattialla niiden luo. Osmo häipyy omiin oloihinsa pikkutyypin tieltä, mutta Vire makailee kaikessa rauhassa huomionosoituksista nauttien.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: