Täällä on LUNTA! Koirat riehaantuivat ekalla kunnollisella lumilenkillä hurjiin hippaleikkeihin, jotka jatkuivat vielä kotipihassakin. Vire härkkii ja tekee äkkikäännöksiä Osmon edessä yrittäen usuttaa sitä takaa-ajoon. Ja kun takaa-ajo alkaa, menevät molemmat ihan uskomatonta vauhtia milloin Vire edellä, milloin Osmo.
Kotipihassa Virellä on tapana tehdä ärsyttäviä äkkikäännöksiä aivan Osmon nenän edessä (Osmo on aina kotipihaan tultaessa enemmänkin tottismoodissa ja kerjää mamman taskuun jääneitä nappuloita) tai tulemalla muutaman metrin päähän sanomaan ”VUH!”. Sitten se lähtee täysillä karkuun, oli Osmo perässä tai ei, ja pinkoo häntä suorana monta kierrosta talon ympäri.
Ennen lumentuloa (sunnuntaina) ehdimme käydä tottistelemassa oikealla koulutuskentällä. Osmon kanssa kertailtiin TOKOn EVL-liikkeitä, joista erityisesti ohjattu nouto olikin selvästi treenin tarpeessa.
Myös tunnari kaipasi varmistelua. Nyt, kun oma palikka oli vain käväissyt ohjaajan kädessä, tuppasi Osmo epävarmuuttaan ja/tai yli-innokkuuttaan testaamaan eli siirtelemään niitä vääriäkin. Ohjaaja ottaa kaiken vastuun näistä epävarmuuksista. Kyseisten liikkeiden treenit ovat todellakin jääneet vähiin, ne kun vaativat pientä valmistelua eikä niitä siten voi ihan spontaanisti heittää lenkkeilyn tai pihahommien ohessa.
Vaan Virvelipä oli ihan suvereeni omalla treenivuorollaan! Juoksusta seisomaan jääminen oli tosi napakka, samoin muut jättävät liikkeet. Kaikeksi yllätykseksi eteenmenon suuntakin löytyi heti ekalla lähetyksellä – sen kanssa on tuolla nimenomaisella kentällä ollut aina vaikeuksia.
Kaikkein eniten ohjaajaa ilahdutti Virvelin paras hyppynouto ikinä! 😀 Kumpaankin suuntaan hyppy oli tosi varma ja lennokas ja metrisen esteen ja koiran väliin jäi vielä kunnolla ilmaa. Oma este kotipihalla ja etenkin hullutteluhyppimiset metriä korkeammankin yli aina kun lenkkireitti on vienyt sopivan esteen ohi, ovat selvästi antaneet itsevarmuutta Virvelille. Myös estenouto oli priima (emännän heittokättä lukuunottamatta), tasamaalla vauhtia saisi olla enemmän.
Tänään on taas ulkoiltu urakalla pehmeäksi ja valkoiseksi muuttuneessa maisemassa ja tehty jouluvalmisteluja kotosalla. Huomenna kaikki kiltit (karva)lapset saavat revittäväkseen ihan omat paketit. 😉
Jouluiloa!
Hauskoja lumihemihepuleita koko porukalle! Meillä on suuntana vedenalaiset maisemat. Tuskin saamme tonttulakkikuvia tropiikin kaloista.
Hauskalta kuulostaa teidänkin joulunvietto! 😀 Myös märkäturkkihepulit on hyviä toivoo Osmo ja Virveli 😉