Löntystelyä lenkillä (hakuradan vauhdissa pokkarikameralla ei tee mitään)
Eilen aloitettiin hakukausi tutussa EsPY-porukassa. Edellisistä treeneistä olikin vierähtänyt tosi pitkä tovi, mutta hyvin olivat taidot tallella. Lämmitellessämme ennen omaa ratavuoroamme Virveli vinkui, ulisi ja haukkui innosta. Lähetyksille se sinkosi kuin raketti, siis todellakin sata lasissa. Tyhjälläkin se oli varma, että jossain lymyää joku, joten takaisin keskilinjalle sitä sai huutaa aika monta kertaa… Ilmaisut olivat hienot, joskin etenkin ekalla löydöllä jarrut ja pakki olisivat olleet tarpeen. Onneksi maalimiehet osaavat hommansa ja koira palkkansa vasta silloin, kun ilmaisu on asiallinen.
Lätäkön äärellä vol2. Lätäkkö, päivä ja paikkakunta kylläkin ihan toiset kuin viime postauksen vastaavassa kuvassa. 😀
Osmo-eläkeläinen teki sekin työnsä liikuttavan tosissaan ja hurjalla vauhdilla. Kaksi ukkoa haukuttiin löydetyiksi alta aikayksikön. Lopuksi käytiin vielä pienellä iltakävelyllä Tiinan ja Pipsan kanssa. Pipsa-riiseni on ehdottomasti Virvelin paras narttukaveri. Sen kanssa ei tarvitse jännittää mitään narttukähinöitä ja sitä tervehditäänkin samalla ylenpalttisella onnellisuudella kuin emäntäänsä Tiinaa.
Iltalenkkikavereina Liisa & Mihmu
Viikko sitten torstaina käytiin jäljestämässä Ilonan ja Vipsu-siskon kanssa. Virvelin jälkityöskentely oli kuulemma kehittynyt huimasti sitten Ilonan edellisen tsekkauksen. Erityisen mukava oli kuulla, että oma liinankäyttöni oli ihan eri näköistä kuin aikoinaan. Hyvä niin, koska sillä parin vuoden takaisella sinkoilulla ja säntäilyllä ei ollut kauheasti tekemistä jäljestämisen kanssa!
Kuten mikä tahansa tiimi, on koirakko juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki (lue: ohjaaja), vaan mitäpä tuosta – yhdessähän tässä ollaan oppimassa ja harrastamassa! Treenikaverina ja opettajana Virveli on kyllä maailman paras: Se ei heitä hanskoja tiskiin, vaikka ohjus kuinka mokailisi, vaan lähtee hommiin aina yhtä täysillä ja tosissaan, intoa ja tekemisen riemua puhkuen.
Toinen toisistaan ilahtuvat ja innostuvat kaverukset 🙂
Rauhallista varmuutta jäljelle on siis tullut, mutta yhden kepin verran sitä saisi tulla vielä lisää. Toisin sanoen tiukoissa paikoissa työskentely-tarkkuus edelleen kärsii (= koira palaa ensiksi oppimaansa tyyliin), jolloin tyypillisesti se yksi kepukka jää nostamatta. Näin kävi myös tämän viikon keskiviikkona, kun harhailin maastoon reilun 3. luokan kisajäljen (yli 1,5 km). Sen verran reitille tuli ekstrapituutta, että jatkoin normaalia kuuden kepin sarjaa kahdella Osmolle varaamallani kepillä. Vire ajoi n. tunnin vanhan jäljen tosi hienosti, mutta niin vaan se yksi mokoma keppi jäi jälleen kerran johonkin.
Hmm… näin vaalien alla Osmo suosii yllättäen vasenta. 😉
Tokohommia olen tehnyt Osmiksen kanssa, työmaana edelleen ohjattu nouto ja merkiltä ruutuun lähetys. Kummassakin tapauksessa vasen puoli on Osmolle luontaisempi, kun taas merkiltä oikealle ohjaaminen on syystä tai toisesta hankalampi. Viimeistään kesäkuussa yritämme mahduttaa itsemme johonkin EVL:n kokeeseen, siis ennen kuin säännöt elokuussa muuttuvat ja liikerepertuaari uudistuu. Hyvin, hyvin pikkuisen olemme niitä uusiakin liikkeitä jo aloitelleet – tai vähintäänkin ajatelleet harjoittelemalla törpön kiertämistä.
Osmo & Vire 