Joulut juhlittu

Tallitontut aatonaaton lenkillä Porkkalassa

Harvaksi on käynyt blogin päivittäminen, vaan mitäpä sitä näin talvikaudella palveluskoirarintamalla tapahtuisikaan. Emännällä riittää joulun alla työkiireitä ja koirien kanssa lähinnä lenkkeillään ja köllitään kotona.

Merenrannassa juostiin… ja poseerattiin.

Heti loman alussa koiratkin pääsivät sitten taas retkeilemään  ja tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia maaseudulla ja kaupungissa. Kantakapakkaani Kallion Sivukirjastoon ovat tervetulleita myös nelijalkaiset seuralaiset, kunhan osaavat käyttäytyä. Ja nämähän osaavat. 🙂

Ystävien seurasta saimme nauttia ennen joulua myös kotona. Siinä, missä ihmislapset joulunodotus-hepuleissaan juoksivat kiljuen ympäri kämppää, lojuivat karvalapset pöydän alla aikuisten juttuja kuuntelemassa.

Osmo lomatunnelmissa

Eikä edes Osmo stressannut pikkukavereiden yllättävistä halauksista ja muutenkin normaalia vauhdik- kaammasta menosta. Virehän ottaa kaiken hulabaloon aina rennosti eikä turhia jännitä.

Virveli pääsi töihin! Pelto-osuudelta löytyi tällainen!

Aatonaattona käytiin mökkimaisemissa lenkillä ja Vire sai mammalta etukäteis- joululahjaksi pitkän metsä-pelto-metsä-jäljen. Lumettomassa talvessa on sellainen mainio puolensa, että joululomalla pääsee maastoon jäljestämään! 😉 Kerrassaan mahtavasti likka jäljen myös ajoi, yhdessä piikkikulmassa haki vähän kauemmin, mutta vauhti oli kaiken aikaa sopiva ja kepit löytyivät varmasti.

Uskokaa tai älkää: Jouluaatto 2015.

Aattona otettiin rennosti, käytiin juoksentelemassa golfkentällä, saunottiin, syötiin hyvin ja tietenkin avattiin paketteja. Ennen ensi vuotta aiomme vielä treenata jälkeä ja kenties esine-etsintääkin.

Joululomalaiset mökillä

Seuraavaksi onkin sitten aika päivitellä kuluneen vuoden saavutuksia ja saavuttamatta jäämisiä ja asettaa tavoitteet vuodelle 2016.

Sitä ennen kuitenkin perinteiset joulukuvat eli karvalapset pakettien kimpussa: 😉

Osmo avaa paketit tottuneesti ja tehokkaasti

Isäntä seuraili taka-alalla, kun perheen pienimmät availivat lahjojaan

Virvelistä joulu on superkiva!

Pukki kannatti tänäkin vuonna kierrätystä ja hankki lahjalelut kirpparilta. Hyvä niin, sillä Virvelin jäniksellä ei ole enää toistakaan korvaa – eikä itse asiassa koko päätä. 😉

 

Advertisement

Pitkästä aikaa pitkästi asiaa

Treeniä mökkireissulla ennen Harjavallan koetta

Kiireinen ja/tai laiska emäntä ei ole kirjoitellut mitään niin pitkiin aikoihin, että melkein hävettää! Ja tämä kun on olevinaan treenipäiväkirja…

Radiohiljaisuudesta huolimatta olemme treenanneet ja kisanneet. Treeneissä on keskitytty peltojälkeen ja janaharjoituksiin. Tottiksessa ollaan tehty lähinnä mielentila- ja motivaatiotreenejä ennen kisoja – tosin ilmeisen huonolla menestyksellä taannoisesta kisatottiksestamme päätellen… Neiti Virveli on selvästi tajunnut treenin ja kisan eron: Kisoissa mamma ei puutu pöllöilyihin eikä palkintopatukkaa tulekaan kuin vasta ihan lopuksi.

Treeniä… Kulma selvitetty.

Harjavallan upeat maastot ja hyvät koejärjestelyt tulivat ensi kertaa tutuiksi elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun sain päivän varoitusajalla ja 5. varasijalta paikan seuraavan päivän kokeeseen. Aika kylmiltään siis lähdettiin hommiin. Erinomaisista olosuhteista huolimatta Vire hukkasi jäljen terävään kulmaan, teki valtavan duunin yrittäessään etsiä jälkeä uudestaan ja päätyi siitä huolimatta valitsemaan peuran jäljen – mikä selvisi ohjaajalle vasta peuran makuupainanteeseen rämpiessämme.

Eka piikki ja sen jälkeen valittu peuranjälki koituivat kohtaloksemme…

Sitten aika olikin jo niin vähissä, että lähdin palaamaan autolle, jolloin ihan tsägällä löytyi vielä yksi välikeppi. Hyvää oli jana ja alkujälki. Jälkikaaviosta vielä varmistin, että miltei 800 m alkutaipaleella todellakin oli vain kaksi keppiä, jotka Vire ilmaisi mallikkaasti.

Ilmeistä päätellen janatreeni onnistui!

Tuossa kisassa kävin tekemässä Virvelin kanssa myös esineruudun ja tottikset ajatuksenani se, ettei koira yhdistä huonoa maastosuoritusta rentoon loppupäivään ja muista töistä lintsaamiseen. Sillä vaikka Vire kuinka rakastaa tottistreenejä ja esine-etsintää, se tunnistaa kisatilanteen ja väsyneenä saattaisi hyvinkin olla sitä mieltä, että autossa köllöttely on kivempaa kuin stressihormooneilta haisevan emännän totteleminen… Esineet löytyivät (26p.) ja tottis oli huonosta seuraamisesta ja luovasta A-noudosta huolimatta ok (85p.).

Harjavalta vol2 – kohta mennään…

Tuosta kisasta parin viikon päästä suuntasimme jälleen Harjavaltaan, olinhan edellisellä kerralla luvannut että tänne tullaan vielä uudestaan mutta silloin haemme kaikki kepit! Jälkiosuus olikin menestys: Janasta lähti yksi tyylipiste ja kaikki kepit löytyivät. Muutama epämääräinen tarkentelukierros tehtiin, mutta tajusin niillä kohti ottaa hiukan takaisinpäin ja jo vain löytyi jälki aina uudestaan. Keppi-ilmaisut olivat todella hyvät!

Esine-etsintääkin on todistetusti treenattu

Esineruudussa kävi ohraisesti, sillä ensi kertaa kisatilanteessa yksi esine jäi löytymättä. Tai löytyihän sekin, muutamia sekunteja tuomarin ”AIKA!” -kajautuksen jälkeen. Näin ollen esineistä saimme vain 20 pistettä.

Tottis… Huokaus. Joskus vire ei vaan ole kohdallaan. Virveli temppuili ja haahuili ja teki omia kierroksia eikä irrottanut otettaan noutokapulasta ilman lisäkäskyä ja silloinkin vasta väkisin vääntäessäni.

Arvostelun edetessä toivo ykköstuloksesta hupeni hupenemistaan

Tuomarilinja oli todella tiukka ja moni liike arvosteltiinkin puutteelliseksi. Vain paikallamakuu ja eteenlähetys menivät moitteettomasti. Tottiksen 78 pistettä tarkoitti, että jäimme kolmen pisteen päähän ykköstuloksesta. GRRRRR!!!! Pääasia itselleni tuossa kokeessa oli kuitenkin se, että uskoni Virvelin jälkityöskentelyyn ja omaan koiranlukutaitooni jäljellä palautui.

Osmokin on treenannut, vaikkei yhtään kuvaa sattunutkaan todisteeksi. Tässä afterwork-palaveria mökillä.

Tämän kauden viimeinen kokeemme on huomenna, sitten vetäydymme kisakentiltä huilaamaan, kasvattamaan peruskuntoa, treenaamaan tottista ja nuuskuttelemaan peltojälkiä (lumen tuloon saakka).

Lenkki- ja lounasseuralaisia syyskuun alun kesäisessä säässä

Huomenna ykkös-tulokseen vaadittaisiin kaiken menemistä nappiin ja lisäksi hyvää onnea esim. säätilan suhteen… Neiti hienohelma kun ei oikein pidä istumisesta eikä maahanmenoista märällä nurmikolla. Raportti huomisen kisa- menestyksestä tulee taatusti pikapostauksena, jos haaveesta tulee totta. Mahdollinen hiljaiselo kertoo sitten siitä, että emäntä pohtii perusteellisesti, mikä tällä kertaa meni pieleen… Peukut pystyyn! 🙂

MUOKS. Ei tullu ykköstä. Takajälki ja yhden välikepin metsään jääminen sinetöivät kohtalomme (jälki 144/170). Esineet löytyivät (28/30) ja tottiksessa Vire teki hyvällä sykkeellä hommia, mutta mokaili sivulle siirtymissä ja perusasennoissa ja ryömi mokoma metritolkulla paikallaolossa. Kaiken kukkuraksi meitsi viskoi noutokapulaa päin estettä useaan kertaan… siinä ei enää Virvelin hieno nouto auttanut. (64/100). Hah, mutta ainakin me yritettiin – ja tehtiin kokeen jälkeen hyvä treeni samaisella kentällä. 😀 Kevättä odotellessa!

Jälkiviisauksia

Janatreeniä Jämillä. Kuva: Jaana Joona

25.7. kävimme Taipalsaarella jälkikokeessa. Sää oli ihanteellinen ja maastot hyvät. Siitä huolimatta homma meni aivan pipariksi. Janalla Vire otti takajäljen, mutta jäljelle päästyään se eteni aluksi rauhallisesti ja varman oloisesti ja ilmaisi hienosti kaksi ensimmäistä keppiä. Sitten alkoivat ongelmat. Toisella piikkikulmalla jälkeä etsiskellessään koira ilmeisesti vaihtoi harhajäljelle (hirvi tai marjastaja). Huomasin tiettyä epävarmuutta koirassa, mutten osannut kuitenkaan lukea sitä niin hyvin, etten olisi kipittänyt kiltisti perään, kun koira kiskoi nenä maassa eteenpäin.

Keppibileet Jämillä. Kuva: Jaana Joona

Jossain vaiheessa uskoin todeksi, että olemme ensi kertaa ikinä hävittäneet jäljen ihan kokonaan. Kun koira oli etsinyt jälkeä täydet 40 minuuttia, luovutin ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni kokeen. Hyvistä koejärjestelyistä huolimatta muillakin kilpailijoilla oli huonoa tuuria: Kaikkiaan kuudesta koirakosta vain yksi sai tuloksen useimpien luovutettua jo maasto-osuuden jälkeen.

Osmiskin sai treenata, sekä Ristiinassa että Jämijärvellä. Kuva: Jaana Joona

Onneksi meillä oli varattuna pikkuruinen vuokramökki Ristiinasta, jonne pääsimme nuolemaan haavojamme ja tekemään korjaavia treenejä. Korjaussarja menikin niin hienosti, että uskoni Virvelin taitoihin palautui parissa päivässä. Koiranlukua oppii vain koiraa lukemalla, joten lisää kilometrejä alle ja kohti seuraavaa koitosta. Harmi vaan, että koepaikat täyttyvät ilmoittautumisajan alettua parissa minuutissa ja on pelkästään onnenkauppaa, jos joskus sattuu pääsemään läpi varattuna tuuttaville linjoille.

Virvelin esineilmaisut pellolla paranivat kerta kerran jälkeen. Tämän jäljen saldo oli 10/10 keppiä. Kuva: Jaana Joona

Viimeisen lomaviikonlopun vietin koirien kanssa Jämijärvellä Virvelin kasvattajan Jaanan luona. Ohjelmassa oli jäljestystä niin pellolla kuin metsässäkin ja tietysti runsain mitoin maailman-parannusta, syömistä, juomista, saunomista ja jutustelua siinä ohessa. Mikä etuoikeus päästä treenaamaan henkilökohtaisen koutsin kanssa moneksi päiväksi Jämin upeisiin puitteisiin! Kiitos, Jaana!

Jäljen vanhentuessa treenattiin myös pienesine-etsintää. Tässä ilmaistaan kolikkoa. Josko sitä joskus vielä etsintäkokeeseenkin…?!? Kuva: Jaana Joona

Etenkin peltojälkitreenit tekivät Virvelille hyvää. Esineinä oli jälkikeppejä, mutta muuten jäljet ajettiin peltotyyliin tarkasti ja hitaasti. Viimeisenä treeninä ajoin Virvelin kanssa Jaanan meille tekemän kisajäljen, jolta saaliina kaikki kuusi keppiä. Siitä fiiliksestä ammennan uskoa ja treeni-intoa vielä pitkälle syksyyn, vaikka huomenna alkava duuni hiukan harrastustoimintaa hidastaisikin…

Viimeisenä lomapäivänä lenkkeiltiin ja leikittiin Liisan & Mihmun kanssa.

Mestikset ja Riisenileiri 2015

Leiriläinen teltassa

Palasimme sunnuntaina pohjanmaan lakeuksilta Lapualta, jossa pidettiin ensin perinteiset Riisenimestikset ja sitten viikon mittainen leiri. Huippuhienoa oli jälleen kerran – niin seura kuin treeniantikin.

Kisakatsomoa. Allekirjoittanutkin selvinnyt jo omasta koitoksestaan kavereita kannustamaan. Kuva: Auli Kemppainen

RIISENIMESTIKSET

Kisaseuraamista… Kuva: Raija Kammonen

Mestikset alkoivat meidän osaltamme lauantaiaamuna tottelevaisuusosiolla. Tällä(kään) kertaa emme yltäneet ollenkaan parhaimpaamme emmekä seuraamisten osalta edes normitasollemme. Paikallamakuun alku oli todella levotonta venyttelyä, mutta onneksi koira lopulta rauhoittui. Odottaessamme ykköskoiran eteenmenon ajan liikesuoritusvuoroamme Vire oli todella levoton ja ohjaaja todella hermostunut – kummankin ruokkiessa toinen toisensa mielentiloja. Seuraamisessa koira sitten reagoikin laukauksiin, ei pitänyt tiivistä kontaktia kuten yleensä ja kävipä vielä nuuskimassa henkilöryhmän ihmisiä… Tuomio oli kuitenkin ”hyvä”.

Hyppynouto. Kuva: Raija Kammonen

Jättävissä tuli yksi liikevirhe, noudoissa pureksittiin kapulaa ihan urakalla ja eteenmenossa neiti kaarsi suoraan valtavaan vesilätäkköön ja vaati kaksi maahanmeno- käskyä eikä toisenkaan käskyn jälkeen pysynyt makuullaan lätäkössä vaan odotti seisten ohjaajaa paikalle. Tottispisteemme 82 ylsivät sentään ”hyvän” rajan paremmalle puolelle.

Nyyssölän nostalgisessa vinttikamarissa koko lauma nukkui makoisasti.

Yötä olimme mitä parhaimmassa B&B-paikassa, sukulaisten luona Tervajoen Nyyssölässä. Tavattiin serkkuja, syötiin hyvin ja saunottiin. Sunnuntaina ajoin taas reilun puolen tunnin matkan kisapaikalle, josta ajoimme letkassa maastoon. Jana olisi ollut melkoista siksakkia, ellen olisi pitänyt liinaa selvästi normaalia lyhyempänä. Janapisteemme olivat muistaakseni 37/40.

Janakuva leiriltä. Kisajäljellä janan paikka oli tiheämpi, ohjaaja hermostuneempi ja koiralla huonommat varusteet… Kuva: Virpi Kaislaharju

Jälki alkoi hyvin, mutta toisen piikin jälkeen alkoivat pulmat. Vire hukkasi jäljen kulmassa ja tapansa mukaan lisäsi vauhtia, jota en jäljen uudestaan löydyttyä enää tajunnutkaan himmata. Sähläys pitkittyi ohjaajan hermostuessa ja panikoidessa ja koiran ottaessa tästä vaan lisää paineita ja lisätessä vauhtia entisestään.

Ilmoittautumassa esineruutuun – leirillä. ”Tuomarina” koutsimme Janski. Kuva: Pauliina Palhovuo

Tuo itseään ruokkiva paniikki-sähläys-vauhti-kierre maksoi tälläkin kertaa kaksi arvokasta keppiä eli 40 pistettä.   Esineruudussa Virveli löysi kaikki esineet, joskin tarvitsi lisäkannustusta noiden ihanien lelujen (!) ohjaajalle palauttamiseksi. Pisteet esineiltä olivat 27/30. Jälleen vaatimaton tulos, mutta JK3-koulari kuitenkin. Onneksi pääsimme suoraan leirille koulimaan ohjaajan ongelmia erinomaisen koutsimme Janski Jussilan valvovan silmän alle!

LEIRIANTIA

Osmokin sai treenata! Kuva: Pauliina Palhovuo

Leiri oli tuttuun tapaan täynnä laadukasta maastokoulutusta, mukavaa seuraa ja hulvatonta iltailottelua. Treenien lisäksi päiviä rytmittivät ruokailut, lenkkeily ja saunominen. Viikko kului ihan hujauksessa ja takuuvarmasti ilman vapaa-ajanongelmia.

Janski opastaa jälkiliinan huonompaa päätä… Kuva: Virpi Kaislaharju

Treeneissä Virveli oli taitava – kuten aina – mutta mikä parasta, myös ohjaaja kykeni keskittymään ja osoittautui ihan kehityskelpoiseksi. Tästä kuuluu kiitos ennen kaikkea jämptille ja pätevälle, mutta myös rauhallisen lempeälle koutsillemme Janskille sekä mukavalle ja kannustavalle ryhmälle. Oli mahtavaa huomata asioiden menevän oikeaan suuntaan treenipäivien edetessä.

Muita seuraamalla sai oppia ja oivalluksia. Janskin ja Jekun keppi-iloa.

Ensimmäisen treenipäivän jäljestys oli kisajälkeä rauhallisempaa, mutta silti aivan liian vauhdikasta hötkyämistä etenkin kepiltä eteenpäin jatkeattaessa sekä koiran hakiessa kulmissa oikeaa suuntaa. Ohjaajan toimintaa muokkaamalla etenkin kepeiltä jatkaminen alkoi sujua jo leirillä huomattavasti paremmin. 😀

Boris on jäljestänyt viimeiselle kepille ja saa Markukselta palkan.

Tämän lisäksi kiinnitettiin huomiota palkkaukseen. Keppien kanssa pelaamista lisättiin, jotta ne itsessään olisivat Virvelille se suurin riemun aiheuttaja. Vastaavasti kissanruoka- pussien, palkka- purnukoiden yms. oheisrekvisiitan kanssa sähläämistä vähennettiin, jolloin tietysti ohjaajan sählääminen kaiken kaikkiaan väheni. Opin, että keppien kanssa tai niiden luona voi viettää palkitsevaa laatuaikaa yksinkertaisemminkin konstein.

Treenipalaveria

Oma jälkiliinani todettiin heti kättelyssä huonoimmaksi mahdolliseksi. Samoin Virvelin vanhat valjaat menivät vaihtoon, koska ne aiheuttivat painetta koiran kaulaan. Alkuviikosta testailin lainakamoja ja loppuleiristä panostin vihdoin kunnon välineisiin ostamalla Silveriltä Virelle uudet valjaat ja Janskilta hänen vanhan vaijeriliinansa. Kaupanpäällisiksi liinan mukana tuli hanskat sekä huikeasti loistavien jälkikilometrien suomaa hyvää karmaa. 😉 KIITOS, koutsi!

Yöt olivat kylmiä, mutta päivisin koirat nauttivat myös vesileikeistä.

Jälkihommien lisäksi treenasin Virvelin kanssa kahdesti esineruutua ja kahdesti tottista. Nyt kotosalla on kevyesti kertailtu opittuja juttuja, sillä lauantaina taitoja testataan taas tositoimissa, tällä kertaa Taipalsaarella. Peukut pystyyn, jotta ohjaaja kykenee pitämään päänsä kasassa ja hermonsa kurissa, jolloin koirakin pääsee näyttämään todelliset taitonsa maastossa.

Virveli tuo ruudusta esineen. Kuva: Pauliina Palhovuo

Osmon palkintonakki. Kuva: Pauliina Palhovuo

Samassa treeniryhmässä jäljestäneet Sandra ja Zelda ja ohjaajansa Virpi

Keppijumppaa sekä eräs eläkepäätös

Hyvät olis nämä nurmet kirmailla, tuumaisi koirat ja emäntäkin… mutta siivosti vaan odoteltiin golfaajia grillaamaan.

Viime viikkoon mahtui jos jonkinlaista treeniä: hakua maastossa ja raunioilla, jäljestystä, keppijumppaa sekä tottista ja tokoa eri ympäristöissä. Lisäksi on uitu, kaupunkilenkkeity, metsäretkeilty ja löhöilty. Lauantaina Osmo sinetöi emännän jo aavisteleman päätöksen: Tämän jäbän tokokisat on nyt käyty. Eläkepäätöksestä tarkemmin tuonnempana.

KEPPIJUMPPAA by Virveli

Virvelin kanssa olen keskittynyt jäljestystarkkuuteen ja keppimotivaation nostamiseen. Jaanan kanssa tehtiin ”keppihetsausta”, jolloin kepit olivat aivan näkösällä, mutta koiraa ei päästettykään tuosta vain niiden kimppuun. Sen sijaan pysäytin koiran ja kiihdytin sitä itse keppien kohdalla. Turhautunut Virveli tarjosi jopa haukkuilmaisua, kun ei heti päässyt poimimaan keppiä suuhunsa.

Virvelin keppisaalis Raaseporin erinomaisista treeneistä.

Tämän lisäksi olemme leikkineet ”aarteenpiilotusta”, jossa koiraa innostetaan ensin jälkikepin perään ja sitten ihminen paineleekin aarteen kanssa metsään ja palaa tyhjin käsin. Kun koira sitten pääsee jäljestämään lyhyen matkan ja löytää kepin, pidetään mahtavat keppijuhlat eikä löydetyn ”aarteen” arvo jää taatusti epäselväksi.

Jälkihommien jälkeen Virveli hengaili ystävänsä Mihmun kanssa mökkiterassilla.

Näiden motivointitreenien jälkeen olen tehnyt lyhyitä jälkiä, mutta kepit olen pyrkinyt piilottamaan milloin korkeiden varpujen, milloin tuoksuvien kielojen sekaan. Lisäksi olen jarruttanut Virvelin menoa entistä enemmän ja lisännyt muutenkin tiettyä kurinalaisuutta maasto- työskentelyyn. Ilmaisut tehdään aina kunnolla (vaadin alustasta ym. häiriötekijöistä piittaamatta kunnollisen maahanmeno-ilmaisun) ja jäljestys jatkuu vasta luvan kanssa. Kuinka ollakaan, selkeys ja jämäkkyys näyttäisi toimivan ja kepit ovat alkaneet löytyä jokseenkin varmasti.

TOTUUS TOKOKISOISTA by Osmo

Osmo vetäytyy kilpakentiltä mutta jatkaa treenejä. 😀

Osmo rakastaa tokotemppujen treenaamista ja todistetusti se myös osaa kaikki EVL:n kisaliikkeet. Kaikki liikkeet ovat ainakin kerran onnistuneet myös kisoissa – eivät tosin milloinkaan kaikki samassa kokeessa. 😉 Lempiliikkeitä ja vauhdikkaita bravuureita ovat jo pitkään olleet merkin kautta ruutuun lähetys sekä ohjattu nouto.

Sen sijaan seuraaminen on niiin lääst siisön! Se on hauskaa ainoastaan treeneissä, jolloin palkkaakin saattaa saada. Kisatilanteissa Osmoa ei huijata millään kepulikonsteilla tekemään innokasta ja tarkkaa seuraamista. Kisoissa seuraaminen on koiran mielestä vain ja ainoastaan TYLSÄÄ ja turhaa. Vastalauseina nähdään sitten hidastelua, rapsuttelua kesken liikkeen, haukottelua, maan nuuskimista ja perusasennoista lintsaamisia.

Kotiterassilla kesän tähän mennessä kesäisimpänä päivänä

Jos ei ole hauskaa koiralla, niin eipä ole ohjaajallakaan. Näin myös viime lauantaina Kaarinassa, jossa keräsimme ennätysmäärän nollaliikkeitä. Etukäteen tuumin, että jos Osmis näyttää vähääkään siitä innosta, jolla se liikkeitä tekee treeneissä, jatkamme kisaamista vielä heinäkuun ajan, siis sääntömuutosuudistukseen saakka. Olin myös päättänyt, että jos touhu tuntuu kisatilanteessa lähinnä koiran kiusaamiselta, jätämme kisaamiset suosiolla nuoremmille ja innokkaammille.

Osmo valvoi grillailua ja perheen pienimpien puuhia Raaseporissa.

Ja Osmohan kertoi oman mielipiteensä asiasta selvääkin selvemmin: Kisoissa on inhottavaa, kun mammaa jännittää ja seuraaminen kestää maailman tappiin saakka eikä palkkaa saa mistään. Kaikissa EVL:n kisoissa Osmo on esittänyt hyvää seuraamista vasta kehästä poistuessamme – siis silloin, kun se tietää että hyvää seuraamista seuraa vapauttaminen kehän ulkopuolella odottavan palkkapurkin luo… Tyhmähän tuo koira ei ole koskaan ollut. 😉

Meikä osaa kaikki EVL-liikkeet! Mutta kisoissa oon niinku et EVVK!

Tässä kohdassa emäntä on päättänyt antaa jästipäälle periksi ja joustaa omasta tavoitteestaan eli EVL-tuloksesta. Ykkösjuttu on kuitenkin aina ollut se, että koira nauttii tekemisestä, myös kisoissa. Osmo-eläkeläinen saa tästä eteenpäin keskittyä siihen, mitä se rakastaa: ukkojen etsimiseen, jäljestämiseen ja tokotemppuihin, joskin viimeksi mainittuunkin nyt ilman koepaineita. Eläköön, eläke! 😀

Vire JK3!

Kotipihalla reissun jälkeen.

Kesäloma alkoi todellisella jännitysnäytelmällä, kun lähdimme Viren kanssa kokeilemaan onneamme ja testaamaan taitojamme kolmosluokan jälkikokeeseen Kyröskoskelle. Viikkoa aiemmin riisenikerhon metsäjälkipäivässä olin todennut maastotyöskentelymme aivan liian epätarkaksi ja koiran keppimotivaation riittämättömäksi. Koska kokeeseen oli kuitenkin jo ilmoittauduttu, päätin ottaa tilanteen treenin kannalta ja lähteä testaamaan sekä omaa paineensietokykyäni että kolmosluokan tottelevaisuusosuutta ensi kertaa tositilanteessa.

Kisat alkoivat 20 koiran tottelevaisuusosuuksilla kahdella vierekkäisellä kentällä. Meille arpoutui numero 19 joten paniikinsietokykyä tuli tosiaan treenattua. Oman vuoron odottaminen kun on se kaamein vaihe missä tahansa kokeessa. Kentällä homma alkoi lupaavasti hienossa mielentilassa tehdyllä seuraamiskaaviolla, jättävillä liikkeillä ja luoksetuloilla. Huomautettavaa tuomarilla oli lähinnä juoksuosuuksien ”tasapainosta” (= koira intoutui hiukan pomppimaan) sekä sivullesiirtymisten ”harmoniasta” (= koira siirtyi edestä perusasentoon tutun pompun + pusun kera).

Treenimateriaalia saatiin mukaan Jaanalta. Jos ei näillä ala kepit nousemaan kisoissa niin…. 😀

Noudoissa Virveli ryhtyi keksimään uusia ratkaisumalleja vanhoihin kaavoihin: Sekä tasamaanoudossa (2kg kapula) että A-estenoudossa lähtö oli ”energinen ja voimakas” – mutta kapulan otettuaan Virveli jatkoikin suoraan matkaa eteenpäin kohti kentän laitaa… Kenties se muisti maailman ihanimman Jaana-kasvattajan hengailleen siellä ja päätti viedä palikat vaihteeksi hänelle. 😉 Lisäkäskyllä koira onneksi vaihtoi suuntaa ja palautti kapulan ohjaajalle. Tasamaanoudosta irtosi jotain pisteitä (olisko ollu tyydyttävä) mutta estenouto meni puutteelliseksi, sillä siirryin itse perusasennosta sivusuuntaan nähdäkseni mitä koira touhusi. Onneksi yksi kolmesta noudosta onnistui. Hyppynoudossa vain lievä kapulan pureskelu alensi pisteitä erinomaisesta erittäin hyvän puolelle.

Osmo vietti 1.6. synttäreitään. Tyttöjen kisareissun ajan 9-vuotias hengaili kotona isännän kanssa.

Eteenlähetyksessä Vire kaarsi reippaasti sinne samaan suuntaan, jonne oli matkalla noudoissakin: kentän laidalle kohti Jaanaa, oletan. Onneksi se meni kuitenkin ensimmäisestä käskystä maahan. Tulos oli muistaakseni ”hyvä”. Paikallamakuu jännitti itseäni lähinnä sen vuoksi, että ohjaaja on kolmosluokassa näkösuojassa, mitä ei ole tullut juuri treenattua. En silti voinut kuvitellakaan, että neiti tekisi puutteellisen paikallaolon!! Kuten samaisella kentällä ykkösluokan kokeessa, Vire makasi alkuun paikallaan, joskin ei rauhallisena kuten yleensä, vaan pää pyörien ja korvat höröllään. Sitten se alkoi ryömiä ja venytellä päätyen lopulta monta koiranmittaa lähemmäs näkösuojaa… Kerran se jopa nousi seisomaan haistellakseen jotain, mutta kävi sitten takaisin makuulle.

Nollaliikkeistä huolimatta tottistuloksemme 80 p. ylsi nipin napin hyvän rajalle – ja mikä mukavinta, pisteet riittivät myös maastoon pääsyyn. Maastossa jana ja jäljen nosto menivät hienosti (39/40 p.), jälki sen sijaan huonosti. Vaikka piikkikulmat hahmottuivat jopa itselleni ja vaikka etenimme koko jäljen mielestäni järkevää vauhtia, ei keppejä noussut ekalla kierroksella kuin vaivaiset 3 kpl. Juoksimme ekan kulman jälkeiselle suoralle, jossa Vire oli mielestäni merkannut keppiä ennen kuin paahtoi eteenpäin, ja sieltähän koira sen ykköskepin nyt ilmaisikin. Sitten etsittiin ja etsittiin, mutta kumpaakaan puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Totesin aikarajan tulleen jo vastaan, mutten välittänyt siitä koska tuumin etteivät neljän kepin pisteet riitä kuitenkaan tulokseen.

Tässä nuuskutellaan Osmon synttärikakun jämiä. Kesäloma! 😀

Esineruudun teimme joka tapauksessa, nyt asenteella ”maksettu harjoitus”. Olin myös kiinnostunut näkemään, kuinka Vire toimii ruudussa ollessaan rättiväsynyt pitkästä (puolen jäljen uusintakierroksen kanssa miltei 4 km) jäljestysurakasta. Kaikki kolme esinettä nousivat, pisteitä lähti lisäkäskyistä ykkösesineen luovutuksen yhteydessä (Vire sai hajun toisesta esineestä tuodessaan ensimmäistä) sekä kesken kaiken yllättäneestä kakkahädästä. 26/30 p.

Palkintojenjaossa harmittelin vielä aikarajan ylitystä, koska laskeskelin että maastopisteemme olisivat ehkä sittenkin riittäneet tulokseen. Yllätys ja ilo olivatkin melkoiset siinä vaiheessa, kun tuomari totesi kohdallamme että ”…tuloshan tämäkin on ja koulutustunnus JK3”. Aikaraja ei sittenkään ollut ylittynyt ja maastosta kasaan haalimamme 155 p. riittivät kuin riittivätkin kolmostulokseen ja koulutustunnukseen!

Ylöjärven yösijaa isännöi Rudi, 1 v. !

Yötä olimme Ylöjärvellä siskoni luona ja maanantaina vietimme mukavan päivän Jaanan luona Jämijärvellä. Seuraavaksi luvassa on nyt sitten hurjasti keppimotivaatiotreenejä sekä maltillista ja kurinalaista tarkkuusjäljestystä pelto- ja nurmikkopohjalla. Tarkkoja huomioita ja hyviä vinkkejä saatiin kotiinviemisiksi, kuten myös laatikollinen jälkikeppejä. 😀 Kiitos maailman parhaalle kasvattajalle niistä sekä kaikkea muutakin kuin koiraurheilua syväluotaavista keskusteluista. Olet aarre!

Lunta!

Lumileikkejä

Täällä on LUNTA! Koirat riehaantuivat ekalla kunnollisella lumilenkillä hurjiin hippaleikkeihin, jotka jatkuivat vielä kotipihassakin. Vire härkkii ja tekee äkkikäännöksiä Osmon edessä yrittäen usuttaa sitä takaa-ajoon. Ja kun takaa-ajo alkaa, menevät molemmat ihan uskomatonta vauhtia milloin Vire edellä, milloin Osmo.

Osmokin villiintyy lumihepuleihin, ainakin kun tarpeeksi usuttaa.

Kotipihassa Virellä on tapana tehdä ärsyttäviä äkkikäännöksiä aivan Osmon nenän edessä (Osmo on aina kotipihaan tultaessa enemmänkin tottismoodissa ja kerjää mamman taskuun jääneitä nappuloita) tai tulemalla muutaman metrin päähän sanomaan ”VUH!”. Sitten se lähtee täysillä karkuun, oli Osmo perässä tai ei, ja pinkoo häntä suorana monta kierrosta talon ympäri.

Lumikiiturit vauhdissa

Ennen lumentuloa (sunnuntaina) ehdimme käydä tottistelemassa oikealla koulutuskentällä. Osmon kanssa kertailtiin TOKOn EVL-liikkeitä, joista erityisesti ohjattu nouto olikin selvästi treenin tarpeessa.

Toko-otus haluaisi oman hallivuoron

Myös tunnari kaipasi varmistelua. Nyt, kun oma palikka oli vain käväissyt ohjaajan kädessä, tuppasi Osmo epävarmuuttaan ja/tai yli-innokkuuttaan testaamaan eli siirtelemään niitä vääriäkin. Ohjaaja ottaa kaiken vastuun näistä epävarmuuksista. Kyseisten liikkeiden treenit ovat todellakin jääneet vähiin, ne kun vaativat pientä valmistelua eikä niitä siten voi ihan spontaanisti heittää lenkkeilyn tai pihahommien ohessa.

Saako vetää vielä yhet lumihepulit?

Vaan Virvelipä oli ihan suvereeni omalla treenivuorollaan! Juoksusta seisomaan jääminen oli tosi napakka, samoin muut jättävät liikkeet. Kaikeksi yllätykseksi eteenmenon suuntakin löytyi heti ekalla lähetyksellä – sen kanssa on tuolla nimenomaisella kentällä ollut aina vaikeuksia.

Päivänvaloa vuoden pimeimpänä päivänä

Kaikkein eniten ohjaajaa ilahdutti Virvelin paras hyppynouto ikinä! 😀 Kumpaankin suuntaan hyppy oli tosi varma ja lennokas ja metrisen esteen ja koiran väliin jäi vielä kunnolla ilmaa. Oma este kotipihalla ja etenkin hullutteluhyppimiset metriä korkeammankin yli aina kun lenkkireitti on vienyt sopivan esteen ohi, ovat selvästi antaneet itsevarmuutta Virvelille. Myös estenouto oli priima (emännän heittokättä lukuunottamatta), tasamaalla vauhtia saisi olla enemmän.

Ensi vuoden joulukorttikuvat taidettiin ottaa tänään! 😀

Tänään on taas ulkoiltu urakalla pehmeäksi ja valkoiseksi muuttuneessa maisemassa ja tehty jouluvalmisteluja kotosalla. Huomenna kaikki kiltit (karva)lapset saavat revittäväkseen ihan omat paketit. 😉

Jouluiloa!

Riisenileiri 2014

Jäljestetty on. 😀 Kuvakollaasi: Milja Viljamaa

Leiriläisiä teltan edustalla, taustalla lähinaapuri Timantti

Suoraan Kuortaneen kisoista jatkoimme Lapualle Wanhaan Karhumäkeen Riisenileirille. Ilta kului telttaa pystytellessä, alueeseen tutustuessa ja vanhojen leirikavereiden kanssa jutustellessa. Ja taisipa jokunen siiderikin sihahtaa auki onnistuneen kisaviikonlopun kunniaksi.

Iltapäiväsiestalla kotileirin varjossa

Leirillä oli varsin mukavat puitteet, vaikka ainahan joku jostain keksiikin marisemisen aiheita. Sää suosi koko viikon ajan eikä mukaan pakattuja villavaatteita tarvittu edes yömyöhällä. Kuten aikaisempinakin vuosina, aamupäivät treenattiin, iltapäivät levättiin, lenkkeiltiin ja syötiin ja illat saunottiin, seurusteltiin ja nautittiin erinäisiä virvokkeita.

Metsäjälkeläisten kaksijalkaiset. Vasemmalta Tero, Tarja, Milja, Mirja ja Hannu

Olin Virvelin ja Osmon kanssa Tero Multasen luotsaamassa jälkiryhmässä. Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta tai ehkä sen takia meillä oli jokseenkin päättömiä juttuja ja hulvattoman hauskaa. Kuitenkin kaikki treenasivat tosissaan ja kuuntelivat Teron insinöörimäisen tarkkoja ja erittäin konkreettisesti havainnollistettuja oppeja kunnon kurssilaisten tavoin.

Virveli & Osku välkällä

Kaiken muun hyvän lisäksi ryhmäläisistä löytyi Virvelille mainio peuhukaveri Osku, jonka kanssa käytiin joka päivä treenien päätteeksi uimassa läheisellä hiekkakuopalla.

Viilentymässä vedessä

Juostaan!

Viettitestissä Virveli sai ekaa kertaa maistaa HIHAA. Puruotetta ja mielentilaa / saalisrauhaa vahvistamassa

Itse treenailin ja tein töitä ennen kaikkea Virvelin/ohjaajan mielentilan muuttamiseksi janalla – ja siten myös jäljen alussa – hektisestä vouhkaamisesta rauhallisempaan ja keskittyneempään suuntaan.

Virveli piti hauskaa maalimies Esan kanssa

Janoja alettiin tehdä kävelemällä koko jana koiran kanssa järkevää vauhtia vanhan vauhti-pinkaisun sijaan. Kun mielentila oli alusta lähtien rauhallisen keskittynyt, alkoivat ne ekat kepitkin löytyä. Lisäksi Vire harjoitteli suoria ja teräviä kulmia ja minä työskentelytilan antamista ja koiran lukemista kulmissa.

Virveli oli varsin pätevä pimu myös viettitestissä.

Osmo-orava ja viikon omituisin löytö metsäautotien ojasta.

Osmolle tehtiin ekana päivänä lyhyt pelastusjälki, jolla oli kaksi käyttöesinettä ja lopussa jäljentekijä piilossa. Muina päivinä Osmis treenasi PK-jälkeä siinä missä muutkin, löysi kepit ja teki kulmat niin siististi, että alkoi tehdä taas mieli kisoihin senkin kanssa… Tässä kohdassa laitan kuitenkin jäitä hattuun ja muistutan itseäni Osmariinin kyynärpääpulmista. Se saa keskittyä tokoiluun ja mielenvirkistysjäljestykseen.

Osmo lähdössä hommiin, joka kerta yhtä tosissaan ja yhtä pätevänä 😀

Viimeisenä treenipäivänä tein itse Osmolle tavallisesta poikkeavan jäljen: Kävelin ensin tien reunaa, josta poikkesin metsään. Metsässä kävelin kuin känniläinen erittäin epämääräisesti, tulin lopulta takaisin tielle, ylitin sen ja jätin viimeisen esineen. Taitava Osmis suoriutui tuostakin eläinkokeesta ilman mitään vaikeuksia. Osmiksen kanssa on mukava jäljestää, kun liinasta voi pitää yhdellä kädellä kiinni ja voi kävellä leppoisaa vauhtia. Toisin on ”pikkusiskon” kanssa, silloin hiki virtaa, meikäläinen jarruttaa kaikin voimin ja silti rymistellään jokseenkin hallitsemattomasti läpi kaikkien rääseikköjen, sääret naarmuilla ja kuusenoksat naamalla. 😉

Treenien jälkeen kotileirissä oli seesteinen tunnelma. Väsynyt koira = onnellinen koira! 😉

Yhtenä päivänä ajoimme kaikki Teron edellisiltana tallaamat jäljet. Yllättäen jäljen ikä vaikutti koiriin vain myönteisesti. Keskittymine parani ja melkein kaikki koirat jäljestivät paremmin, kun hommassa oli normaalia enemmän haastetta.

Mainiota porukkaa, hyviä treenejä ja hulvattomia iltoja – Riisenileiri lunasti taas kerran paikkansa yhtenä kesän ehdottomista kohokohdista. Virveli, Osmo-orava ja emäntä kiittävät kaikkia mukana meuhkanneita huippuseurasta. Tiettyä hyvänlaatuista hulluutta riiseniväessä taitaa tosiaan olla. 😉

 

Virveli JK2!

JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Kesäkuussa ei tullut pahemmin kirjoiteltua eikä tehtyä juuri muutakaan. Emäntä oli väsynyt ja masentunut ja ilmat kylmiä ja kurjia. Kerran käväisin sentään Nokialla vakaana aikomuksenani saada vihdoin viimein Virvelille se koulari jälkimetsästä. Toisin kävi eivätkä ne mielentilat siitä ainakaan parantuneet. 😦

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti…

Nokialla Virveli teki hienon janan, lähti jäljestämään ja näytti ekan kepin, jota emäntä ei kovasta tonkimisesta huolimatta löytänytkään. Palkinnoksi ilmaisusta koira sai sitten pettyneen ”pöh” -tuhahduksen emännältä. Myöhemmin ilmeni, että ykköskeppi oli kuin olikin juuri siinä, heti ekan kulman jälkeen. Herkkä käyttökoira tietysti päätteli, että nämä eivät tänään kelpaakaan mammalle – ja ajoi loppujäljen ainoatakaan keppiä ilmaisematta. Itse poimin kolme keppiä matkan varrelta, mikä todistaa, että oikeaa jälkeä koira sentään ajoi. Käytiin vielä esineruudussa (27/30 p.), mutta tottikset jätin väliin omasta huonosta mielentilastani johtuen.

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Vaikka olin Nokialla jo miltei vannonut, ettei koskaan enää, niin ilmoittauduinpa sitten kuitenkin riisenimestiksiin Kuortaneelle. Tottistreenit olivat menneet eteenlähetystä lukuun ottamatta tosi mukavasti ja jälkimetsässä olin saanut Virvelin taas uskomaan, että tulen edelleen iloiseksi niistä kepeistä. Päätin jarruttaa tarpeeksi, mutta luottaa koiraan, kävi miten kävi.

Nyyssölän nuori isäntä Eino 🙂

Ajoimme Kuortaneelle jo perjantaina 4.7. jolloin oli kenttään tutustuminen. Jättimäisellä urheilustadionilla pelkät siirtymämatkat ilmoittautumiseen, paikallaoloon, esteille jne olivat ennenkokemattoman pitkiä. Lyhyt treeni meni mainiosti, joskin eteenlähetys piti ottaa uusiksi, kun koira sinkosi ekalla yrityksellä tyystin vinoon eikä siten löytänytkään palkintoleluaan. Mestispäivien väliset yöt vietimme Nyyssölässä, jossa äidin veli vaimoineen sekä Leena-serkku miehineen ja pikkupoikineen ottivat meidät hoteisiinsa uskomattoman vieraanvaraisesti.

Lepohetki autossa – maastot taputeltu

Lauantain avajaisten jälkeen pääsimme ilahduttavan nopeasti maastoon. Janalla Vire otti takajäljen (-6p.), mutta käännöksen jälkeen lähti sujuvasti oikeaan suuntaan. Luultavasti menimme ekasta kepistä yli (-20p.), sillä ensimmäisen kulman jälkeen koira tarkenteli tosi kauan, muttei ilmaissut mitään. Loput 5 keppiä nousivat varmasti ja tiiviiseen tahtiin.

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Ykköskeppiäkin olisimme ehtineet käydä vielä etsimässä, mutta koska en ollut ihan varma ajan riittämisestä ja koska tiesin viiden kepin riittävän tulokseen, ajoimme esineruudulle saalista luovuttamaan. Esineruutu sujui Virveliltä ongelmitta, kuten yleensäkin. Toinen esine oli tosin sen verran ihana (pieni pehmolelu), että sen tuomiseksi tarvittiin yksi lisäkäsky. Pisteet esineiltä olivat 28/30 ja siten kokonaispisteet maastosta 172/200. Olin huojentunut, sillä meillä oli viimein saumaa siihen kauan odotettuun tulokseen. Toisaalta se tarkoitti myös, että piinaava jännittäminen jatkuisi seuraavaan päivään saakka; tottisosuus kun oli vasta sunnuntaina.

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Tottista ennen olin kertakaikkisen paniikissa, vaikka tiesinkin koiran osaavan liikkeet hyvin. Sain odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ja jännitys sen kun kasvoi. Lopulta oli aika hakea tutisevin jaloin koira autosta, virittää se tottismoodiin ja mennä kentälle. Virveli sai aloittaa liikkeistä, mikä oli todellinen onnenpotku helteisestä säästä johtuen. Jos pitkä paikallamakuu olisi ollut heti aluksi, olisi koiran viretila taatusti laskenut ja suoritus ollut aivan eri näköinen. Nyt Viren vire pysyi loistavana liikkeiden alusta loppuun saakka.

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa 😉

Eteenmenossakin suunta löytyi hyvin, joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Maahan koira putosi mahtavasti ekalla käskyllä, kuten kuuluukin. Paikallamakuun Virveli otti levon kannalta, rennosti lonkka-asennossa mutta silti tarkkaavaisuutensa säilyttäen.

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Loppupisteemme tottiksesta olivat ällistyttävät 97/100. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuollaiset pisteet olisivat mahdolliset, vaikka iloitsinkin jo siitä, että liikkeet menivät nappiin.

Tämän kesän tulostavoite on siis vihdoin saavutettu, Virveli sai koulutustunnuksen JK2. Mestiksissä tunnelma oli mahtava ja kisakaverit tarjosivat auliisti vertaistukea kaameaan koejännitykseeni. Tähän tapahtumaan osallistumme takuulla ensi vuonnakin – tosin silloin jo 3. luokassa! 😀

Me selvittiin! Ja voitettiin! 😀 Kuva: Kaisa Juonolainen

Se on… LOMA

Toukokuu meni vauhdilla ja erittäin hektisissä tunnelmissa, mutta jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tähän aikaan vuodesta olen tavallistakin tyytyväisempi ammatinvalintaani! 😉

KORENNON LEIRI JÄMILLÄ

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Toukokuun parasta antia koirarintamalla oli ehdottomasti Korennon leiri Jämijärvellä. Veemäisten nelivuotiaiden (paikalla Vire, Venni, Vipsu & Venla) porukkaa täydensi suuri joukko nuoria Ärriä omistajineen. Leiri tuntuikin jo ihan oikealta leiriltä, kun jengiä riitti moneen treeniryhmään ja ruokapöydässäkin oli kotoisan tiivis tunnelma. Puitteet olivat loistavat, sillä maastoja riitti, sää suosi ja ruokahuolto pelasi – kiitos mahtavan Jaana-kasviksen!

Ämmiä esineruudulla

OHJAAJAN PSYYKESTÄ…

Leirillä olin Virvelin kanssa Ilonan luotsaamassa hakuryhmässä. Kenties jännityksestä, kenties duunikiireistä, kenties keskittymispulmista ja ennen kaikkea tietystä epävarmuudestani johtuen jouduin taistelemaan itseni kanssa aika tavalla, jotta huippupätevän koutsin palautteesta olisi mennyt edes jotain jakeluun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Ihminen on kummallinen eläin. Kun jostain selkäytimestä – ja usein aivan mitättömästä ärsykkeestä – menee tietty tunnetila päälle, jäävät järki, tekninen osaaminen ja tietoiset päätökset auttamatta sen jalkoihin.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Silloin on miltei mahdoton ottaa vastaan ohjeita, sillä koko psyykkinen energia menee johonkin treenin kannalta todella epäolennaiseen ”selviytymiseen”. Eniten opin seuraamalla Ilonan työskentelyä oman koiransa kanssa keskilinjalla. Siinä vasta mieletön tehokaksikko! 😀

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Myös teoriassa koutsin opit tyhjillä pistoilla työskentelystä jäivät kyllä hyvin mieleen: Lähetyspaikan tsekkaus – suunta (ja SAMASTA kohdasta uudestaan, jos ei toimi), lähetys – eteneminen keskilinjalla ja uuden lähetyspaikan tsekkaus valmiiksi – OHJAAJA EI PYÖRI JA HYÖRI JA VAELLA KESKILINJALLA – kutsu – ”namikäsi”+koiran kääntö valmiiksi katsottuun suuntaan – uusi lähetys jne.

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Käytännössä tämä ei vaan meikäläiseltä sujunut, edellä mainituista tunnesyistä johtuen, vielä. Mielentilatreeniä ja psyykkistä valmennusta (ihmisille) vois ehkä jo varailla ens vuoden leiriohjelmaan. 😉

LÄKÄHDYS, EKSYTYS, PETTYMYS

Piiloon häpeemään.

Kisatilanteissa ohjaajaan iskevä epävarmuus on huonoin mahdollinen seuralainen. Inkoon jälkikokeessa, jonne pääsimme yllättäen peruutuspaikalta, epävarmuus iski janalla, jossa liina tarttui katajaan takajäljeltä oikeaan suuntaan kääntyessämme, koira otti nykäyksen uutena ”kieltona” edetä jäljellä eikä lähtenytkään heti jatkamaan matkaa. Janasekoilu söi pisteitä, mutta ennen kaikkea ohjaajan mielentilaa ja siten väkisinkin myös koiran itsevarmuutta.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni… Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Virveli oli tosi epävarma, minä olin tosi epävarma (ja juoksentelin joka suuntaan jälkeä hakeavan koiran perässä kun en muka nähnyt, onko se jäljellä vai EI) sillä seurauksella, että teimme todella pitkiä ekstrakierroksia peuranjäljillä, ojissa viilentymässä ja pusikoissa sotkeutumassa. Koiran fiilistä ei ainakaan auttanut se, että päivä oli kesän kuumin, jäljelle lähtiessämme varjossa 27 astetta. Muutama keppi löytyi lähinnä tsägällä. Onneksi Virveli toi nääntyneen ohjaajan edes takaisin autolle, sillä vielä nolompaa olisi ollut joutua soittelemaan metsästä järjestäjille, ettei löydetä enää tielle… Tottiksiin TODELLA helteiselle kentälle lähti maastoista vain 3 koirakkoa kymmenestä. Helteinen sää saattoi siis vaikuttaa muihinkin, kun sietokykyä ei tältä vuodelta moiselle kuumuudelle ollut vielä kertynyt.

Synttärisankari ja kakku

ELÄMÄ VOITTAA, KESÄLOMA KOITTAA!

Inkoossa olin vielä sitä mieltä, että jaahas, tämä ei ole meidän laji, kun en osaa ohjata (eli paniikissa olla ohjaamatta!) taitavaa koiraani. Vaan vielä mitä – siitä järkyttävästä jännittämisestä ja maailmaamusertavasta pettymyksestä huolimatta selasin koelistoja jo seuraavana päivänä. Jästipää mikä jästipää. Muutama soittoaika on nyt merkattuna kalenteriin. Mehän vielä tehdään se koulari tänä kesänä, perkele!

Maistui!

LOMA alkoi viime viikonloppuna. Osmariini täytti 8 vuotta 1.6. Kakkutarpeiden puuttuessa juhlinta siirtyi pari päivää tuonnemmaksi, mutta kakku oli tehtävä, vaati isäntä. On se hyvä, että joku tässäkin laumassa ajaa koirien etuja! Tänään hauvat jäävät isännän hellään hoivaan useammaksi päiväksi, kun meikäläinen lähtee pienelle reissulle Viron suuntaan. Ensi viikolla sitten TREENATAAN, se on kivaa, myös ohjaajan mielestä! 😀

Kevät!

Mökkimaisemissa pääsiäisenä

Kaikeksi onneksi Virvelin nivelvaivat helpottivat muutamien viikkojen kortisoni- ja antibioottikuureilla. Syy vaivoihin jäi jokseenkin hämärän peittoon, mutta mahdollisesti kyse oli nielutulehduksen sivuoireesta. Borrelioositestit olivat negatiiviset ja kilpirauhasarvot ok (ne mitattiin samalla, kun neitokaisella ei juoksuja edelleen ole ollut).

Osmo tutkii trimmauksen saalista

Emäntä on viilettänyt edelleen omien koirattomien projektiensa parissa ja elukoiden treenaileminen on ollut siksi vähäistä. Muutamat jäljet ollaan ajettu mökillä ja tottista on tehty kotipihalla

Onnellinen törppö trimmauksen jälkeen

hiukan joka päivä ja muutaman kerran vähän kunnollisemmin. Lenkkeilyä on sentään harrastettu normaalissa määrin.

Osmo ”kotisuota” tutkimassa

Uusilla kotikonnuillamme on kertakaikkisen mahtavia riistamaita, joilla on koettu paitsi upeita luontoelämyksiä, myös harmillisia hatkareissuja: Ennätyspitkä karkureissu hirven perään tapahtui juuri viime viikolla, kun

Erämaisemia lähellä kotia

kumpikin koira viipyi ison hirvaan perässä n. 20 minuuttia. RÄYH, tuumasi emäntä. Tänään kierrettiin samainen erälenkki, mutta olin onneksi edelliskertaa valppaampana ja käskin Virvelin luokse heti, kun se nosti nenäänsä sen näköisenä, että nyt muuten irtoo.

Virveli heitti jo talviturkin!

Mökkisaaressa bongattiin supikoiran kolo, jonka luona kumpikin koira haukkui vimmatusti. Virveli tuli n. kolmen ärräpään jälkeen luokse, toisin kuin tuo jästipäisempi tapaus. Onneksi Osmolla ei ollut pokkaa ryömiä koloon, vaikka se sinne olisi sisään mahtunutkin… Muutama metri ennen emännän niska-pers-otetta poitsu päätti sittenkin tulla luokse omin avuin, jolloin säästyi pahemmalta kurinpalautukselta.

Suolammelle käveltiin kotoa toisena pääsiäispäivänä

Mökillä tein Virvelille jäljen pahimpien mahdollisten peurapusikkojen läpi, mutta työmotivaatio vei voiton peuranpapanoista ja tuoreista jäljistä. Kaksi keppiä kuudesta jäi uupumaan, kun niitä ei kerta kaikkiaan löytynyt, vaikka koira selvästi kumpaankin reagoi ja pidemmän aikaa molemmilla paikoilla myös nuuskutteli. Osmis ajoi tapansa mukaan hyvän, joskin lyhyemmän jäljen, jolta se bongasi kaikki neljä keppiä.

Kotipihalla on kelvannut köllötellä, samoin terassilla

Ensi viikolla alkaa jälleen treenikausi hakumetsissä ja raunioradalla. Tosin nolosti heti ensimmäinen treenikerta maastossa jää meiltä väliin, kun mamma hetsailee kuudesluokkalaisten bändejä omien biisien illassa.

 

Lisää jälkiä, lisää ystäviä

Perheen pienimmät 😉 takkatulen ääressä.

Poikkeuksellisesti vietin koko pitkän joululoman kotona, yhtä lyhyttä mökkireissua lukuun ottamatta. Vaikka kauempana asuvia ystäviä ei tullut siis tällä lomalla tavattua, olemme kunnostautuneet viettämällä aikaa monien ihanien ystävien kanssa täällä meillä. Ystävien, jotka asuvat pk-seudulla, mutta joita tulee arjen keskellä tavattua aivan liian vähän. Joskos siinä olisi ainesta uudenvuoden lupaukselle, vaikken sellaisia yleensä harrastakaan?

Virvelistä ja Kuismasta piti ottaa monta kaverikuvaa.

Virveli on ehtinyt tällä lomalla mm. kesyttää yhden entisen koirapelkoisen istumalla tämän viereen sohvalle ja nukkumalla onnellisena pää tämän sylissä.

Kaspian oli kiinnostuneempi Osmosta kuin Osmo Kaspianista.

Osmo on viihdyttänyt vieraita esittämällä oma-aloitteisesti oravaa ihan joka käänteessä. Muitakin sirkustemppuja on tehty, esim. eilen vilkutin pikkulapselle ja sanoin ”hei hei” ilmeisesti samalla äänellä, kuin Osmon vilkutustempussa. Ja vaikken edes katsonut koiraan päin, niin eikös vain snautseri ryhtynyt välittömästi vilkuttamaan vieraiden hämmästykseksi! 😀

Eilen tupa oli täynnä vanhoja ystäviä ja heidän jälkikasvuaan. Etenkin kummipoikamme Kuisma isoveljensä

Kuisma ja Vire halusivat kaverikuvaan myös eteisessä. 🙂

Iksun kanssa on tosi innostunut koirista, mutta eipä näyttänyt serkkupoika Kassuakaan karvaturvat kammottavan. Myös Virveli ja Osmo suhtautuivat ihailtavan rauhallisesti ja ystävällisesti lattialla ryömivään pikkuihmiseen. Koko päivä vierähti kuin siivillä hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

Osmariini ja ”talvinen” metsä.

Vuoden ekat jälkitreenit mökillä saivat meikäläisen iloitsemaan tästä ankean mustasta talvesta. Metsissä ei ole hiutalettakaan lunta, muttei myöskään hyttysiä, hirvikärpäsiä, marjastajia tai sienestäjiä. Loistavat olosuhteet jäljestämiseen siis! 😀

Virveli ajoi perjantaina hienosti ja tarkasti jäljen, jossa oli suorien kulmien lisäksi useampia piikkikulmia. Kaikki kepit nousivat ja työvire oli juuri oikeanlainen, innokas mutta keskittynyt.

Osmo sai pimeällä iltalenkillä ajaa lyhyen peltojäljen, joka oli ehtinyt vanhentua liki 5 tuntia. Peuranhajut tuppasivat hiukan kiinnostamaan, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: merkkaamattoman jäljen ainokainen keppi löytyi ja jätkä sai palkkansa.

Jälkikepeistä saa palkkaa, tämä oli suuri aarre ihan itsessään.

Lauantaina talloin jäljet vanhenemaan ennen aamulenkkiä, jolla koiruudet väsyttivät itsensä oikein kunnolla laukkaamalla kallioilla ja metsässä sydämensä kyllyydestä. Ihmisten aamupalan verran elukat vetivät sikeitä, mutta heti, kun otin jälkivaljaat esille, oli kumpikin valmiina treenaamaan.

Virveli veti taas itsevarman huolettomasti alkujäljen, jolloin kakkoskeppi jäi löytymättä. Ajettuamme jäljen ja Virvelin ilmaistua hienosti loput 5 keppiä päätin kokeilla ”tarkistuskierroksen” tekemistä. Vein koiran takaisin jäljen alkuun pelkän kaulapannan + liinan kanssa ja sanoin ”mikä jäi?”. Ja kas,

Elämä mallillaan!

alkuhämmennyksen jälkeen likka tekikin nenä maassa kierroksen, joka oli ekalla kerralla ohitettu kokonaan (ja jota en edes muistanut ennen uusintayritystä). Kadonnut kakkoskeppi löytyi ja koiruus sai bonuspalkan.

Osmon kanssa kävi sama juttu: Jäljen alkuun jäi yksi keppi. Myös Osmis joutui (=pääsi) tekemään laiskanläksyjä ja pyörittyämme hyvän tovin vähän joka suuntaan jäljen alkupuolella se bongasi kepin heinikon seasta. Hyvä näinkin, mutta seuraavalla kerralla kumpikin rekku saa luvan olla tarkempana, kuten myös emäntä koiran lukemisessa! Huomenna alkaa kevätlukukausi, mutta kenties ehdimme sitä ennen vielä hiukan jälkimetsälle! 😉

Vuosi vaihtui

Uudenvuoden aattona lenkkeiltiin Nuuksiossa.

Vuosi on taas vaihtunut, joten on aika tehdä perinteinen tilinpäätös ja tuumailla vuoden 2014 tavoitteita koirarintamalla. Koska tavoitepäivityksistä tulee aina järkyttävän pitkiä ja koska ne ovat enemmän itseäni varten kuin ”suuren yleisön viihdykkeeksi” tehtyjä, ovat ne tällä kertaa piilotettu linkin taakse, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kas täällä: tavoitteet_2014.

Siskontytöt kylässä tapaninpäivän iltana.

Loppuvuosi kului Jaanan, Hiskin ja Haukan kanssa eri lajeja treenaillen. Lisäksi olemme saaneet viettää aikaa monien ystävien ja sukulaisten kanssa. Siskoni Päivin pikkulikat olivat taas innokkaita koirankouluttajia ja Osmo ja Virveli saivat tehdä kaikki osaamansa sirkustemput moneen kertaan.

Superkivaa kaikista osallistujista oli myös kuivanappuloiden piilotus (by Siiri & Sanni) ja etsiminen (by Osmo & Virveli).

Siiri on aina innokas leikittäjä ja Virveli leikkijä! 😀

Triplasiskot tuplana! Takana vasemmalta Suvi, meitsi, Päivi ja Sylvi, edessä Siiri, Sanni ja Vire. Osmis piileskelee Sannin selän takana! 😉

Viime vuonna samaan aikaan kahlattiin umpihangessa!

Eilen uudenvuoden aattona oma laumamme retkeili Nuuksiossa, jossa Virveli intoutui moneen hepulikierrokseen häntä suorana ja sitten kierimään ja pyörimään onnesta sekaisin sammalmättäillä. Osmo osallistui hippaleikkeihin ja haki keppiä innoissaan kuin nuori poika.

Isäntä ja Virveli kahvitauolla.

Kaverukset kalliolla

Katseet kaukaisuuteen: uusi vuosi odottaa!

Juuri puhuimme Peten kanssa siitä, miten Osmis on kuin nuortunut uudessa kodissamme. Palloleikit kotipihalla ovat kovassa huudossa ja onpa pari oikeaa riehuräyhähepuliakin nähty n. 6 vuoden arvokkaamman aikuisoleilun jälkeen. Näyttäisi siis siltä, että Osmon elopaino on nyt sopivan pieni, ravintoöljyt toimivat eikä kylmäkään kolota niveliä.

Illan ja yön koiruudet viettivät kahdestaan talonvahteina, kun isäntäväki suuntasi kaupungille kotibileisiin ja ravintolaan. Palatessamme yöllä talossa oli hiirenhiljaista, mutta jompi kumpi elukoista oli vääntänyt haisevat uudenvuoden- toivotukset olohuoneen lattialle. Tavaran laadusta päätellen maha oli ollut oikeasti sekaisin, eikä kyse siis toivottavasti ollut mistään eroahdistus- tai protestikakasta. Onneksi valkoisen maton päällä oli arkisisustukseen kuuluva koiraviltti, joka pääsikin heti uuden vuoden kunniaksi pesukoneeseen.

Sitten treenipäiväkirjan päivitykset viimeisimpien harjoitusten osalta, lukekoon ken jaksaa ja ketä kiinnostaa! 😀

TOTTIKSET/Osmo

Tottikset sujuivat kummankin koiran kanssa ennen kaikkea valtaisalla INNOLLA! Osmis teki ohjattua noutoa, jossa käytössä on 2 kapulaa (ilman keskimmäistä siis treenataan) ja jossa oikea suunta löytyy jo hyvin sen mukaan, kumpi kapula viedään ensiksi paikoilleen. Näin tehdään myös kisoissa. Merkille lähetyskin sujuu mainiosti erikseen treenattuna, mutta kun myös kapulat ovat paikoillaan, on Osmolla yleensä niin kova kiire noutamaan, että välipysähdys merkille tuottaa vaikeuksia.

Merkin kautta ruutuun lähettäminen sujuu sen sijaan jo melko varmasti. Ennakoinnin ja suoraan ruutuun oikaisemisen välttämiseksi olen naksauttanut ja palkannut lähes aina myös siitä välipysähdyksestä merkillä. Jättävät liikkeet tehtiin putkeen, kuten Z-liikkeessä (vanha ”idari”) ja yllätyksekseni kaikki asennot menivät heti nappiin! 😀t

TOTTIKSET/Virveli

Virveli teki seuraamisia ja jättävät, joista edelleen seisominen on vaikein. Siinä koira tuppaa ottamaan pari askelta viimeistään mamman palatessa ja kääntämään rintamasuuntaansa mamman mennessä taakse. Hienosäätöä ja naksuttelua siis seisomiseen. Noutoja tehtiin peräkkäin kolme ja kaikki onnistuivat tosi hienosti luovutuksineen päivineen. Viimeisen jälkeen palkkasin patukalla.

Avaria lenkkimaastoja kotikulmilta.

Eteenmenossa suuntavaisto petti pahemman kerran ja Virveli tempaisi täysillä aivan sivuun. Maahanmeno oli kyllä napakka ja nopea. Otettiin sitten vielä uusintana siten, että vein koiran huomaamatta lelun oikeaan suuntaan kentän päätyyn. Vauhtia oli vähemmän ja epävarmuutta vastaavasti enemmän, mutta sen verran kauas Virveli sentään juoksi, että se bongasi onneksi lelun ja sai palkan oikeasta suunnasta.

Vielä ehtisi peltojäljelle!

JÄLJESTYS

Jäljestys oli pitkän tauon jälkeen älyttömän kivaa! Lyhyehkö jana meni hyvin, mutta muuten Virveli paahtoi menemään vauhdilla ja huolettomasti hukaten jäljen jokaisessa (!!) kulmassa. Tarkkuus-, pelto-, kulma- ja piikkitreenejä on siis luvassa, kunhan uudestaan jäljelle ehditään. Kepit Virveli bongasi upeasti (6/6) ja ilmaisutkin olivat loistavat. Osmariini meni oman, Jaanan tekemän, jälkensä kuin juna ja suoritti liikuttavan täsmälliset ja huolelliset maahanmenoliikkeet joka kepillä. Se ei koskaan koske keppiin, joten siinä mielessä siirtyminen peltojäljelle saattaisi tulevaisuudessa jopa onnistua…

ESINEET

Virveli ja uudenvuoden pajunkissat

Esineissä ei ollut Virkun kohdalla moitittavaa, mitä nyt ekassa luovutuksessa sitä piti kannustaa tulemaan loppuun saakka mamman luo toisella käskyllä. Kolme pistoa, kolme esinettä ja kaikki tämä alle kolmessa minuutissa. 😀 Osmo ei sen sijaan olisi millään huolinut lituskaa nahkalompakkoa suuhunsa, vaikka oikean paikan nopeasti löysikin.

Myös viimeinen esine tuotti Osmikselle päänvaivaa, sillä yllättäen poitsu ei meinannut irrota tarpeeksi kauas alueen takareunalle. Esineiden luovutukset sujuvat Osmariinilta aina mallikkaasti, siihen ei tullut poikkeuksia.

Kisaaminen pitää nöyränä

Viime sunnuntain kisafiilikset voisi kuitata lyhyesti kiteyttämällä ne muotoon pettymysten pettymys. Vaan kyllähän pettymyksetkin kannattaa ruotia läpi – viikon pureksinnan jälkeen ainakin – jos niistä vaikka jotain oppisi. Joten täältä pesee!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

Sunnuntaina 29.9. suuntana oli Raisio ja Turun Käyttökoirien järjestämä jälkikoe. Koirientarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon odottelemaan omalle jälkiosuudelle lähtöä. Vakaasti olin päättänyt JAR-RUT-TAA kunnolla, koska treeneissä Virveli on pyrkinyt jäljestämään ennemmin TÄYSIIIII kuin huolellisesti. Jarruttaminen ja kisaa edeltävät peltojälkitreenit tekivät tehtävänsä, sillä tällä kertaa ajoimme ohi vain yhdestä kepistä. Myös jana meni tosi hyvin, koira eteni suoraan ja vauhdilla ja poimi jäljen varmasti ja oikeaan suuntaan.  Tästä huolimatta janalta lähti 2 pistettä (kuulemma siksi, että Vire meni ensin n. metrin jäljen yli, vaikkakin kääntyi itse heti takaisin ja lähti jäljestämään).

Esineruutua en osannut edes jännittää, koska Virveli bongaa yleensä esineet hienosti ja luovuttaa korrektisti. Alueella oli muutama tiheä kuusikko, joiden vuoksi koiran työskentelyä ei kaiken aikaa nähnyt lähetyslinjalta ja joiden vuoksi myös ensimmäisen esineen nosto meni itseltäni ohi. Ehkäpä siksi, etten päässyt kiekaisemaan tuontia vahvistavaa kehuani koiralle, se päättikin tehdä ylimääräisen lenkin esineen kanssa ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn esineen saadakseni (-2p). Toinen lähetys oli aika mielenkiintoinen, sillä Vire pinkaisikin lähetyslinjaa pitkin vasemmalle. En antanut uutta käskyä, koska luotin, että koira pysyy tallatulla alueella ja otaksuin, että sillä oli haju jostain etulinjalla olevasta esineestä, mutta piste lähti siitäkin. Kuten arvelinkin, Vire korjasi itse suuntansa tallatulle alueelle, teki pitkähkön lenkin ja nosti toisen esineen. Tätäkään nostoa en nähnyt, mutta onneksi Virveli toi tällä kertaa esineen ilman lisäkäskyjä. Maastopisteemme olivat siis yhteensä 175 ja olin jokseenkin varma, että koulari on meidän. Tottiksia jännitin tapani mukaan ihan älyttömästi, mutten voinut kuvitellakaan, että pisteemme voisivat alittaa maagisen 70 pisteen tulosrajan.

Tottiksiin lähtiessämme virittelin koiran normaalisti, mutta turhan aikaisin, sillä jouduimmekin vielä odottelemaan edellisten koirien arvostelun kestäessä. Mahtoiko tämä pieni viive hetsausrituaalien ja suorituksen alkamisen välillä olla syynä, vaiko joku hormonaalinen myllerrys, vaiko koiran väsymys, mutta Vire ei ollut lainkaan oma, skarppi itsensä, kun marssimme kentälle. Kaikissa siirtymävaiheissa Vire oli tosi levoton ja irtosi monta kertaa käskyn alta esim. paikallamakuun merkkiä tutkimaan. Ihme kyllä paikallamakuu meni kaikesta huolimatta hyvin, joskin pientä vikinää kuulin ajoittain Virvelin suunnalta ja palatessani koiraa hakemaan se makasi takajalat suorina eikä siinä asennossa, johon sen jätin. Paikkamakuu arvioitiin kuitenkin erittäin hyväksi.

Liikkeistä seuraamista kehuttiin, vaikka se ei ollut Virvelin normaalilla tasolla, sillä kontakti tippui pari kertaa hetkeksi. Itse kävelin kaavion pitkän sivun ihan vinoon ja käännyin siksi myös L-osaan liian aikaisin. Olisikohan arvosana seuraamisesta kuitenkin ollut hyvä…? Jättävät liikkeet menivät melko hyvin, etenkin istuminen, joka taisi olla peräti erittäin hyvä.  Maahanmenossa käskyni oli niin pitkä, että tuomari otti sen kaksoiskäskynä (”mmmmMAAhan”) ja arvosana putosi siksi tyydyttäväksi. Luoksetulo oli loistava, vaikka perusasentoon siirtyminen kävi tuttuun tapaan pompulla. Seisomisessa Vire pysähtyi vähän hitaanlaisesti ja otti palatessani pari askelta minua vastaan. Liike taisikin olla vain tyydyttävä.

Tasamaanoudossa Vire olisi saanut tulla takaisin kovempaa vauhtia. Se myös pureskeli kapulaa ja irrotti sen ”pitkin hampain”, joskin ekalla käskyllä (+ohjaajan lievällä voimankäytöllä). Arvostelu ei tietenkään imarrellut (muistaakseni tyydyttävä) Hyppynouto alkoi hienosti, mutta ihan pokkana koira KIERSI esteen takaisin tullessaan. Mitä helkuttia?!? Kapula jäi aika lähelle estettä, joten ehkä Vire ei yksinkertaisesti pystynyt ottamaan tarpeeksi vauhtia paluuhyppyä varten… Totesikohan Virveli tässä vaiheessa, että jaahas, nyt tuo emäntä ei puutukaan lintsaamiseen? Joka tapauksessa mokamakin elukka päätti sitten kiertää myös A-esteen takaisin tullessaan. Pettymysten pettymys! Arvokkaat estenoudot menivät molemmat puutteellisiksi.

Syysväsymystä liikkeellä?

Ja sitten se lopullinen floppi eli eteenlähetys. Jos liike olisi mennyt samalla tavalla, kuin aiemmissa kisoissa, olisimme saaneet sen penteleen koularin. Vaan EI. Ekasta maahan-käskystäni Vire lähinnä hidasti hieman vauhtiaan, tokasta käänsi hiukan suuntaansa mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Sitten se lähti juoksemaan takaisin minua kohti ja kolmannella käskyllä sain sen maahan – n. 10 metrin päässä itsestäni. Voi NOLOUS!!! Ja MUR ja ÄR ja PRKL!!!! Kun eteenlähetyskin oli puutteellinen, emme yltäneet edes siihen täysin surkeana pitämääni 70 pisteen rajaan, sillä loppupisteemme tottiksesta olivat 68. Mikä ankea deja vu: koulari jäi taas vain kahden pisteen päähän. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava!

Niin kova häpeä ja ärsytys silloin sunnuntaina iski, että vasta nyt huvitti edes kirjoitella kisasta. Hetken ajattelin, että antaa olla, jätetään nämä hommat taitavammille, mutta kai minussa on sittenkin vähän snautserimaista jääräpäisyyttä ja taistelutahtoa, sillä parin päivän nieleskelyn jälkeen otin puhelimen kouraan ilmoittautuakseni kauden viimeiseen jälkikokeeseen… 😉 40 minuuttia tauotta ilmoittautumisnumeroon soiteltuani pääsin vihdoin läpi – ja kolmannelle varasijalle. Kun kuhunkin luokkaan otetaan vain kaksi koiraa, ei kolmannelta varasijalta ole oikein mitään saumaa päästä kokeeseen. Näin ollen avoimen luokan koulutustunnus saa odottaa kevääseen. Yritetty on.

Pelastuskoira-ainesta

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli kävi eilen elämänsä ensimmäisessä pelastuskoira- kokeessa. Pelastuskoiraliiton raunioetsinnän soveltuvuuskoe on nyt hyväksytysti suoritettu ja matka väestönsuojelu- organisaatioon sijoitetuksi pelastuskoiraksi alkanut. Vuosi sitten vedin ilmoittautumisemme samaiseen soveltuvuuskokeeseen takaisin, kun pari päivää ennen koetta ilmeni yllättäen paukkuarkuutta. Mistä lie hormonihäiriöstä tai satunnaisesta säikähdyksestä silloin kyse olikaan, ei ampuminen aiheuttanut eilisessä kokeessa minkään valtakunnan reaktiota Virvelissä. Mahtavaa! 😀

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Myöskään savut, kasoilla ”työskentelevät” henkilöt, meteli tai ruoka/vaatekätköt eivät vauhtia haitanneet. Maalihenkilöt oli pian haukuttu löydetyiksi ja koe hyväksytty yleisarvosanalla ”hyvä”.  Kevätkauden ensimmäinen tavoite pelastuskoira- puolella onkin raunioiden peruskoe ja sen myötä väestönsuojelusijoitus.

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Muuten viikonloppu kului tuttuun tyyliin mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen.

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Jäljellä olen yrittänyt kaikin keinoin jarruttaa Virvelin vauhtia, mutta edelleen etenkin ne ykköskepit tuppaavat jäämään maastoon. Kun oikealle peltojäljelle ei ehditty, sai tarkkuustreeninä toimia eilisen iltaruoan nuuskuttelu tienpientareelta, jonne olin kävellyt lyhyen sapuskajäljen. Johan hidastui vauhti, kun pampuloita oli miltei joka askeleella! Myös Osmis söi iltaruokansa pihanurmikolle tekemältäni jäljeltä. Ahne koira imuroi nurmikkoa ihan oikeaoppisesti.

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Tänään molemmat koirat olivat raunioilla huipputarkkoina ja täynnä intoa. Koirien lisäksi myös ohjaajat saivat tänään herkkuja, sillä koesuoritusten kunniaksi on tapana tarjota pientä purtavaa treenikavereille ja meidän lisäksemme myös Mira ja Nova olivat suorittaneet soveltuvuus- kokeen hyväksytysti. Kyllä kelpasi pitää kahvipaussia treenien lomassa kopin aurinkoisella terassilla!

Loppuun vauhdikas kuvakooste päivän treeneistä; kameran takana oli Anne Kuosmanen.

 

Vire tulossa radalle

Vire tarkkana

Haju tulee ylhäältä… Sinne siis!

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ilmaisee

Marjo antaa palkan

Harmaa salama vauhdissa

Tarkkana tarkentamassa hajua

 

 

 

 

 

 

 

Kalliit treenit

Ihan ei mennyt niinku Strömsössä…

Saimme peruutuspaikan Lahdessa viime lauantaina pidettyyn jälkikokeeseen. Ehdimme käydä torstaina Kauklahden kentällä vähän tottistelemassa eli tekemässä paikallamakuun, noudot ja hiukan seuraamisia. Ilokseni huomasin, että paukkutreenit (hetsaus – ampu – tsäp – leikki) ovat alkaneet tuottaa toivomaani tulosta: ekaa kertaa Vire nousi ampumisista! 😀 Tottisten suhteen lähdinkin kokeeseen varsin luottavaisin mielin.

Liikaa vauhtia

Koirien tarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon. Olosuhteet olivat loistavat niin sään kuin maastojenkin puolesta. Surkeasta epäonnis- tumisesta joudunkin siis jälleen syyttämään vain itseäni… Janalle Vire lähti erittäin hyvin, suoraan ja sopivaa vauhtia. Se poimi takajäljen, mutta kehotuksesta vaihtoi sujuvasti oikeaan suuntaan. Janalla oli siis tapahtunut valtava harppaus parempaan edelliseen kisasuoritukseemme verrattuna.

Sunnuntain rauniotreenien jälkeen käytiin mökillä lenkkeilemässä

Jäljellä Virveli paineli menemään hurjaa vauhtia, rempseän itsevarmasti rallatellen. Näin koirasta, että se hukkasi jäljen välillä, mutta sitten se taas kiskoi varmana eteenpäin enkä tietenkään voinut kuin seurata perässä. Ohjaajan moka oli tällä kertaa antaa koiran viilettää sellaista rallatteluvauhtia jäljellä ja olla vaatimatta tarkempaa työskentelyä. Lopputulos oli nimittäin vain kolme keppiä. 😦

Metsäneläin juomassa

Ehdimme suoritusajan puitteissa juosta kilometrin jäljen toiseenkin kertaan läpi, mutta toisella kierroksella Virveli lähinnä haukkaili hämmentyneenä heinää ja nuuskutteli samoja kohtia, kuin ekallakin kierroksella. Eihän me tällaisia saman jäljen uudestaan ajamisia olla koskaan edes kokeiltu. Yhtään puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Nyt ei sitten muuta, kuin tarkkuustreeniä, peltokuuria, tasaista jarruttamista ohjaajalta – ja uudestaan kokeeseen.

Osmo tähyilemässä peurapellolle päin…

Tällä kertaa neljäkin keppiä olisi riittänyt tulokseen (kun myös arvokkain kutoskeppi löytyi), mikä tuntuu hiukan surkuhupaisalta. Viimeksi kun saimme tulokseksi juuri sen neljä keppiä, kun hävitin yhden Viren löytämistä metsään… Pahimman pettymykseni nieltyäni päätin kuitenkin jäädä esineruutuun. Eipähän ollut kauheasti suorituspaineita, kun tulokseen ei enää ollut saumaa. Esineruudussa Virveli paineli menemään tuttuun tapaan vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin alueella pysyen. Ensimmäinen esine löytyi takaa, toinen vasemmasta etureunasta. Aikaa ei taatusti mennyt kahta minuuttia eikä Virveli tällä kertaa edes pureskellut esineitä. Ruudusta irtosikin täydet 30 pistettä ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan Virvelin huomattavasti aidommin, kuin jäljen jälkeen, jolloin yritin turhaan peitellä pettymystäni koiralta.

Isännän keksimä käsky eli ”koulutus”: Tässä pitää odottaa, että kotiintulija pääsee rauhassa sisälle ennen tervehtimislupaa.

Kauniin päivän kunniaksi jäin vielä katsomaan tottelevaisuusosuuksia, jotka arvosteli Vesa Häkkinen. Oman suorituksemme olin jo tuossa vaiheessa keskeyttänyt. Muiden kilpailijoiden suoritusten jälkeen hyödynsin vieraan kentän tarjoaman mahdollisuuden kisatreeniin. Menin kentälle mahdollisimman samalla tavalla, kuin aidossa kilpailutilanteessa, mutta yllätinkin Viren palkkaamalla sen pari kertaa lelulla. Noudoissa pääsin puuttumaan hyppyesteen kiertämiseen ekalla yrityksellä sekä palkkaamaan hyvistä luovutuksista. Olipahan hyvä, joskin turhan kallis treeni!

Ruoskaa ohjaajalle!

Nyt on sanottava, että potuttaa kunnolla. Virveli olisi saanut eilen JK2-koulutustunnuksen 2-tuloksella, mutta minä mokoma hutilus surkea ohjaaja HÄ-VI-TIN yhden koiran löytämistä kepeistä (= 20 p., kun tuloksesta jäi uupumaan vaivaiset 2 pistettä). Anteeksiantamatonta, kerta kaikkiaan!!! Suoritus ei ollut millään muotoa hyvä ja varsinkin janatyöskentelymme oli ennen näkemättömän karmeaa, mutta olisin minä siitä huolimatta suonut koiralle sen koularin, jonka se omilla taidoillaan olisi ansainnut. Kaikesta harmituksestani huolimatta tai ehkä juuri sen takia kirjoitan normaaliin tapaani kunnon kisaraportin eiliseltä. VAROITUS: Saattaa sisältää kovan luokan itseruoskintaa!

JÄLKI 1 2 3 Anjalankoski 4.8.2013                                                                                                                                                                                      tuomarit Jouko Peuhkuri (tottis) ja Maija Mäkelä (maasto)

TULOKSET
NO:6  Ssn Korennon Vire FI37502/10 Tuuli Nurmi, Espoo                                                                                                                                        JÄLKI 120 ESINEET 28 MAASTO 148 TOTTIS 83 YHT. 231

Kaunis, mutta kuuma aamu Lapinjärvellä

Sunnuntaina 4.8. heräsin kukonlaulun aikaan ja klo 5.30 starttasin auton kohti Anjalankoskea. Kouvolan seudulle oli luvattu hellettä, joten pakkasin jälkivermeiden, koiran palkkojen ja papereiden lisäksi mukaan edellisiltana pakastimeen laittamani pyyhkeet, koiran maastovesipullon sekä ison kanisterin vettä.  Aamukahville pysähdyin Pukaron Paroniin Lapinjärvellä, jossa Vire pääsi aamulenkille aitoihin maaseudun tuoksuihin.

TOTTIS

Koirien tarkastuksen jälkeen kolmosluokan koirakot lähtivät maastoon. Luokka 2 aloitti tottiksilla ja me pääsimmekin kentälle heti ensimmäisinä parinamme dobberinarttu. Me aloitimme paikallamakuusta, mitä hiukan jännitin, kun Vire oli tietysti into piukeana alkuhetsausten johdosta. Ehkä aurinkoinen – ja jo tuohon aikaan aamulla erittäin kuuma – paikallamakuupaikka rauhoitti typykkää sopivasti, sillä Virveli pysyi rauhassa paikallaan eikä edes piipannut lainkaan. Paikallamakuun arvosana olikin erinomainen. 😀

Etukäteen olin myös hieman huolissani siitä, saisinko koiran viritettyä paikallaolon jälkeen hyvään, intensiiviseen tottismoodiin. Huoli oli turha; Seuraaminen ja jättävät liikkeet sujuivat todella mukavasti, Vire oli juuri oikeanlainen! Seuraaminen oli kuulemma erityisen näyttävää ja koira piti asentonsa, paikkansa ja kontaktin kaiken aikaa upeasti. Arvosana putosi kuitenkin erinomaisesta erittäin hyvään, sillä olin kuulemma kosketellut koiraa turhaan (vahingossa vasemmalla kädelläni, oletan) ja istuminen olisi voinut olla nopeampi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen, samoin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Seisomaan jäämisestä saimme arvosanan hyvä, koska Vire kääntyi poikittain palatessani sen viereen ja ennakoi sivulle -käskyn lopussa.

Oon tosi kiltti tyttö ja irrotan ehkä kapulastakin!

Noudoissa pisteemme sitten ropisivatkin reippaasti alemmas. Vire pureskeli kapulaa huomattavasti ja vaati 2 irrotuskäskyä tasamaanoudossa (tyydyttävä). Hyppynoudossa heitin kapulan vinoon, mutten uusinut heittoa tuomarin luvasta huolimatta, koska ”ainahan se hyppää, oli kapula kuinka sivussa tahansa”. No, eipä sitten hypännytkään, paitsi ihme kyllä paluumatkalla. Palautusasento oli tosi vino, koira mälväsi kapulaa ja irrottaminen tapahtui ”pitkin hampain”. Liike oli täten monesta syystä puutteellinen. Estenouto meni noudoista parhaiten, mutta kapulan pureskelu alensi arvosanan erittäin hyvään. Eteenmenon valmistavassa osuudessa Vire ei jostain syystä seurannut, vaan oli lähdössä ihan muuhun suuntaan ja vaati uusintakäskyn. Itse eteenmeno oli vauhdikas ja suoraviivainen ja maahanmeno loistava! 😀 Valmistavan osuuden pulmien vuoksi arvosana tästä oli muistaakseni hyvä. (?) Tottispisteemme olivat lopulta 83 (hyvä), mihin pitänee olla tyytyväinen noilla noudoilla.

JANA

”Ruoska” viuhui oikeasti vasta iltalenkillä, kun sähläsin flexin narun jalkojeni takaa ja Virveli sähläsi toiseen suuntaan…

Odottelimme muutaman tunnin alokasluokan tottiksia seuraten ennen kuin oli aika lähteä maastoon. Pahin jännitykseni oli tottisten myötä ohi, mutta kun ensimmäiset ongelmat janalla ilmenivät, menin jokseenkin paniikkiin. Vire lähti ensin janan puolivälin tienoilta oikealle ja lähdin perään. Seurasin koiraa vaikka kuinka pitkälle, ennen kuin tuomari huusi käskyn palata janalle. Myöhemmin tuomari sanoi, että olin aivan liian lähellä koiraa (totta, RUOSKA VIUHUU!). Kun Vire ei nostanut samasta kohdasta jälkeä toiseen suuntaan – sekavasta usuttamisestani huolimatta, menin aivan hämilleni. Tuomari voivotteli ääneen touhuani… (RUOSKAA!!!)

Lähetin Viren uudestaan janaa eteenpäin ja takamerkiltä se lähtikin jäljestämään vasemmalle, jolloin lähdin helpottuneena sen perään – kunnes sain taas käskyn palata janalle. Olin jo tyystin paniikissa, mikä näkyi koirassakin, mutta jotenkin sain Virveli-paran lähtemään vielä kolmannen kerran jäljelle eli takamerkiltä oikealle. Ensimmäinen jäljennostoyritys oli joko täysi harha tai sitten koiran yritys oikaista kauempaa lähtevälle jäljelle. Toinen varsinainen jäljennosto oli takajälki, jolta oikeaan suuntaan kääntyminen takkuili kaiken koetun sähläämisen ja panikoinnin vuoksi. Ihme, että saimme ylipäätään lähteä metsään!

Janatyöskentelyn kaoottisuudesta lähti 10 pistettä, ja syystä. Ohjaajan sekoilu ja selvät puutteet janatyöskentelyn treenaamisessa saivat minut tajuamaan, kuinka heikoilla kantimilla jäljennosto meillä onkaan. Vaikka ihan NOIN kamalaa janaa emme ole kyllä IKINÄ ennen tehneet!!

JÄLKI

Ongelmat janalla näkyivät melko pitkään sekä omassa mielentilassani, että Virvelin työskentelyssä, joka oli nopeatempoista, hieman epävarman oloista sähellystä. Koira jäljesti alussa monta kulmaa, osassa jäljen hetkeksi kadottaen ja sitten ihmeelliseen ryteikköön. Yhdessä kohdassa se tarkenteli kauan, mutta keppiä ei kuitenkaan löytynyt. Olin jo aivan varma, että olemme tyystin eksyneet jäljeltä, kun Virveli vihdoin ilmaisi ensimmäisen kepin. Pelkäsin, että kyseessä on jo vihoviimeinen keppi, koska jäljen alku oli tuntunut niin tavattoman pitkältä. Toinen keppi löytyi tosi pian ensimmäisen jälkeen, Virvelin fiilis ja varmuus paranivat ja kolmaskin keppi löytyi sekin melko pian.

Virveli oli todella kuumissaan ja kävi pari kertaa makuulleen ihan vain levätäkseen. Tarjosin sille vettä jokaisella kepillä ja aina, kun se meni pitkälleen. Vire jatkoi lyhyiden huilitaukojen jälkeen aina sinnikkäästi ja kehottamatta työskentelyä ja pian neljäskin keppi löytyi. Tässä vaiheessa (kuten aina keppien kohdalla) tarkistin jo löydetyt kepit ja totesin kauhukseni, että taskussa oli neljän sijaan vain kolme keppiä. Tarkistettuani kaikki treeniliivin taskut moneen kertaan päätin palata takaisinpäin pudottamaani keppiä etsimään. Vire jäi lepäilemään, mutta tuli kuitenkin perässäni ja nuuskutteli käskystä maastoa keppiä etsien.

Kovinkaan kauas takajäljelle en uskaltautunut, koska en tiennyt, paljonko aikaa meillä oli vielä jäljellä ja koska pelkäsin kadottavani viimeisimmän kepin löytöpaikan. Niinpä palasimme vain kolmen kepin kanssa jatkamaan jäljestystä. Seuraava keppi oli lähellä tietä ja merkitty viimeiseksi. Saalis oli siis vain 4 keppiä, kun surkimus-emäntä hukkasi sen yhden. (PALJON RUOSKINTAA!!!) Ehdimme palauttaa kepit jäljestysajan puitteissa ja vaatimaton tuloksemme kirjattiin ylös. Tiesin, että koulutustunnuksen saaminen oli hyvin epätodennäköistä ja riippui kaoottisen janan pistemenetyksistä sekä esineruudusta, josta oli kuitenkin vielä 30 pistettä jaossa.

Koira joi hurjasti vettä, läähätti kuin puolikuollut ja lösähti autoon kylmälaukusta ottamani pyyhkeen päälle, toinen viilentävä pyyhe ympärilleen kiedottuna. Vireä kehuin kyllä täydestä sydämestäni ja annoin sille purkillisen mössöruokaa. Sehän oli suorastaan sankarillisesti selvittänyt pitkän jäljen alun vaikeuksista ja hurjasta helteestä huolimatta. Auton (joka oli varjossa) mittarin mukaan lämpötila oli tuossa vaiheessa 28 astetta. Koiran kehuttuaan, palkattuaan ja huollettuaan ohjaaja vetäytyi kauemmas kiroilemaan ja harmittelemaan omaa typeryyttään.

ESINEET

Virveli oli kisoissa yhtä nopea esine-etsijä, kuin treeneissä pari päivää aiemmin. Mökillä esineruudusta pääsi suoraan uimaan.

Esineruudun odottelupaikalla oli monta muutakin kiroilevaa ja ketjussa polttavaa ohjaajaa, joiden kanssa vuoroin naurettiin ja vuoroin manattiin tätä mokomaa harrastusta ja maastossa sattuneita selkkauksia. Vire pääsi kahlaamaan pikkuruiseen ojaan sen verran, että jalat ja mahakarvat kastuivat. Muuten se sai lepäillä autossa viileiden pyyhkeiden kanssa. Vihdoin koitti meidän vuoromme mennä esineruutuun. Tein tutut rituaalit eli puin koiralle valjaat, käskin pissaamaan (tosin turhaan) ja nostatin yhden esineen, josta palkkasin sen. Ennen ruutuun menoa näytin myös tiedossa olevan palkan. Kuumuudesta huolimatta Virveli sinkosi upeasti metsään ja juoksi täysillä ja alueella hienosti pysyen vajaan minuutin, tarkensi ja poimi ensimmäisen esineen. Todella nopea kehu ja yllytys (”HAETAAN LISÄÄ!”) – ja eikun takaisin ruutuun.

Toinen esine löytyi niin takaa, etten nähnyt kunnolla koiran tarkennusta enkä siten voinut kehua sitä esineen ottamisesta. Koiran jo tuodessa esinettä sitä ei voi enää kehua, koska se katsottaisiin lisäkäskyksi. Molemmat esineet olivat ohjaajalla aikaan 1min 18 sek. Esineiden pureskelusta tuomari vähensi 2 pistettä. Sitten hän antoi maastopisteemme (joita en muistanut jälkeenpäin ollenkaan!) sekä tiukkaa palautetta janatyöskentelystämme. Tuomari myös kertoi olevansa tyytyväinen siitä, etteivät pisteemme riittäneet koulutustunnukseen, ”kun se jana oli niin kaamea” ja kun emme missään nimessä olisi valmiita kolmosluokkaan (ihan kuin olisin itse ollut sinne heti ryntäämässä, vaikka koulari olisi nyt saatukin!?!).

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

1. Lupaan ja vannon, että tästä lähtien laitan jäljeltä löytyneet kepit aina vetoketjulliseen taskuun.
2. Annan koiralle enemmän liinaa janalla niin, että se saa työskennellä rauhassa ja sillä on mahdollisuus nostaa jälki.
3. Panostan janatyöskentelyn opetteluun ja sen treenaamiseen Viren kanssa.
4. Harjoittelemme noutoja mahdollisimman kisamaisissa tilanteissa eli ”paineistuneina”, jolloin kapulan pureskelu ja irrotuspulmat tulevat esille ja niihin pääsee puuttumaan.
5. Virveli on maailman ihanin ja todella taitava koira, joka on saanut ohjaajakseen melkoisen tunarin.
6. Tunari ohjaaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja ottaa opikseen.

Tämän vuoden tavoittemme on siis edelleen JK2-koulutustunnus (jonka Vire omasta puolestaan eilen tekikin), mutta kolmosluokkaan on vielä huimasti treenattavaa. Sen aika on aikaisintaan vuoden päästä, minkä olin muuten päättänyt jo ennen eilistä! 😉

Mökkeilyä ja maastotreenejä

Tyypit menossa hommiin.

Tämän viikon olen paitsi toipunut riisenileirin lopulla iskeneestä kesäflunssasta, myös testaillut leirioppeja käytännössä. Esineruudussa muistin pitää koko ajan useamman metrin etäisyyden lähetyslinjaan ja totta tosiaan: työskentelytilan ja pelivaran lisäännyttyä koiran ohjaaminen oli kuin olikin helpompaa! Onpahan taas yllättävä uutinen… Joskus tälle ohjaajalle pitää vääntää asioita rautalangasta. Onneksi viisaammat jaksaa vääntää! 😉

Iltalenkillä etsittiin vielä vadelmiakin. Tässäkin lajissa Vire on supernopea!

ESINERUUTU

Leirillä lähetyslinjalla sähläämiseni johtui pitkälti siitä, että en ole juuri koskaan joutunut lähettämään Virveliä uudestaan alueelle, se kun tuo yleensä esineen joka lähetyksellä.

Taatusti tuoreet vadelmat maistuivat Osmollekin.

Mökkimaastoissa sain treenata heti tätäkin, kun alue oli täysikokoinen ja sivutuulen suuntaan viettävä rinne painoi esineiden hajut alarinteen sivurajalle, jolloin molemmat koirat pyrkivät sitkeästi kyseisen rajan tuntumaan. Uudelleen lähetyksissä keskityin itse olemaan rauhallinen enkä pysäyttänyt koiraa, perusasento-simputuksesta puhumattakaan. Ohjasin lähinnä omaa rintamasuuntaani muuttamalla ja parin askeleen avulla – joihin siis oli nyt varaa, kun en nököttänytkään siinä rajalla.

Elukat saarilenkillä.

Vire otti uuden tyylin kiitollisena vastaan ja toi sallitun ajan puitteissa vaatimani kaksi esinettä, minkä jälkeen vapautin sen palkkapurkille. Palkan jälkeen Vire sai jäädä katsomaan (kiihkeästi perään huudellen), kun vein esineet takaisin alueelle. Sitten haimme Osmon ja Vire joutui seuraamaan sivusta vielä broidin treeninkin. Kateus on loistava motivaattori!

Reipas duunari rentoutuu töiden jälkeen rannassa.

Osmolla meni aikaa selvästi enemmän, kuin Virellä, mutta se haki samat 2 esinettä, kuin pikkusysteri ykkös-kierroksellaan. Vasta, kun Osmo oli ahmaissut herkkupalkkansa Viren kuolatessa vieressä, pääsi Virveli viimein etsimään sen kolmannen esineen. Se löytyikin yhdellä pistolla aivan alueen takarajalta ja palautettiin ennätysvauhdilla mammalle. Loistava lopetus muutenkin varsin onnistuneelle treenille! Helteinen iltapäivä jatkui kalliokiipeilyn ja rantaelämän merkeissä.

Onneksi Virveli totteli mammaa, eikä uinutkaan joutsenen luo!

JÄLKI

Esine-etsinnän lisäksi pääsimme Virvelin kanssa jäljestämään melkein kuin kokeessa, kun isäntä teki jäljen, jolle vain jana oli merkitty. Reilun tunnin vanha jälki nostettiin janalta uudella hallitummalla tyylillä eli järkevää vauhtia yhdessä koiran kanssa kohti janamerkkiä edeten. Virveli testasi takajälkeä, kääntyi ”pohtimisvaiheessa”, minkä jälkeen annoin ”pohtia” myös oikeaa suuntaa hetken, ennen kuin päästin koiran ajamaan jälkeä. Kulmia oli todella tiuhaan, kuten keppejäkin. Nopeampi palkkaustapa ekoilla kolmella kepillä tuntui tepsivän ja Virveli näytti tosi halukkaasti kaikki kuusi keppiä. Jostain kulmasta pyyhkäistiin yli, mutta todettuani koiran olevan yhtäkkiä vanhassa sinkoilu- ja arvailumoodissa, palasin edellisen kepin tietämille. Vire nosti jäljen uudestaan ja pian se kiskoikin uuteen suuntaan ja ilmaisi saman tien seuraavan kepin. Tämän jälkeen ei harhautumisia enää sattunut. Kutoskepin jälkeen koira jatkoi täyttä häkää jäljestämistä kalliolla ja tien reunasta se ilmaisi niin varmana pienen luonnontikun, ettei seitsemännestä yllätysbonuskepistä voinut erehtyä. Propsit siis kotiin – jäljen teosta isännälle, jarruttamisesta ohjaajalle ja jopa odotettua hienommasta keppisaaliista Virvelille! 🙂

Matkalla vattuja poimimaan

Tänään tein kummallekin koiralle niiden tasoon nähden haasteelliset jäljet. Virvelille haasteellisuus tarkoitti useita suoria kulmia, yhtä piikkiä ja alustanvaihdoksia, Osmolle saniaisviidakkoa, risukkoa, ison, jyrkkäreunaisen ojan ylitystä, kivikkoa, autotien laitaa sekä vielä samaisen tien ylitystä. Mainiosti elikot suoriutuivat tehtävistään ja jopa ohjaaja tunsi onnistuvansa, kun koirien lukeminen tuntui sujuvan paremmin, kuin koskaan. Vaikka olin tehnyt jäljet itse, en muistanut läheskään kaikkia kulmia ja jouduin tosissani tulkitsemaan kumpaakin koiraani, kun ne välillä hukkasivat jäljen. Kaikki kepit (2 x 6) löytyivät. Nyt mamman murut uinuvat väsyneinä mutta tyytyväisinä sohvalla ja sauna on lämpiämässä.

HAKU

Omatoimisen maastotreenailun lisäksi pääsimme eilen pitkästä aikaa myös hakuilemaan Kirkkonummen Volsin uusiin treenimaastoihin. Osmo etsi partioimalla kaksi figua ja Vire pistotyöskentelynä kolme.

Vire ja joutsen, osa 2

Viren kanssa pitää edelleen harjoitella peruuttaen haukkumista. Se ei edelleenkään koske maalimiehiin, mutta metrin lisäetäisyys ei olisi ollenkaan pahitteeksi ja siten se on edelleen tavoitteena. Motivaatio on ainakin kohdallaan, jopa siinä määrin, että tyhjien pistojen treenaaminen olisi eilen tuottanut varmasti hankaluuksia (lue: hallintaongelmia). Virveli etsisi mieluiten heti ekalla pistolla niin kauan ja kaukaa, että joku löytyy, eikä silloin siistien laatikkopistojen perään paljoa kysellä. Pelastuskokeissa tällä tyylillä pärjäisi, pk-puolella ei. Tämän vuoden tavoitteenani on edelleen tyhjien pistojen treenaaminen ”kisakuntoon” (vaikka tuskin tuota ilmausta vuodenvaihteen tavoitepäivityksessäni käytin) ja sen suhteen pitää tosiaan ryhdistäytyä!

Kaunissaari – Masku – Laitila

Puolentoista viikon nettivieroitus on päättynyt, upeita ihmisiä tavattu ja halattu ja tuliaisreppuun kertynyt monia hyviä huomioita koirankoulutuksen haasteista.

To 11.7.-pe 12.7. Kaunissaari

Lauttarannassa, kuva: Miia Ahola

Lähdimme muutaman ihanan duunikaverin sekä parin koiran kanssa kesäretkelle Sipoon edustalle Kaunissaareen, jossa työkaverimme Seppo pitää joka kesä majaansa useiden viikkojen ajan. Virveli jäi tällä kertaa kotiin Peten kanssa, koska se ei ole koskaan tavannut Miian Frida-springeriä ja kahden nartun yöpyminen todella ahtaasti pienessä teltassa tuntui turhan stressaavalta ajatukselta.

Kaunissaaren kallioilla Frida seurasi uskollisesti Osmon valitsemia reittejä. Kuva: Miia Ahola

Osmo oli takakireä oma itsensä, mutta siitä tuli silti saman tien Fridan idoli. Kaksijalkaiset nauttivat toistensa seurasta, upeista merimaisemista ja punaviinistä.

Pe 12.7.-la 13.7. Masku

Kaunissaaresta palattuamme kasasin ennätysvauhtia reilun viikon leirikamat, pakkasin auton ja suuntasin kohti lounasta ja Mariannen täysihoitolaa.

Ennen Maskuun lähtemistä vasemmanpuoleinen koira vaihtui riiseniksi. Kuva: Miia Ahola

Varmuuden vuoksi Vire käytti kuonokoppaa ensimmäisellä uima- ja juoksuretkellä, se kun tuppaa kiihtymään ja provosoitumaan keppileikeistä Mariannen rottweilerien seurassa. Rotikat Hohto ja Raid ovat kerrassaan mahtavasti emäntänsä hallinnassa ja siten tosi hyviä apulaisia narttujen kesken olemista treenattaessa. Virveli ärräili epäluuloisesti ja häntä uhmakkaasti tötteröllä vielä Mariannen pihallakin, mutta pari tiukkaa puuttumista päänaukomiseen sai likan ymmärtämään, että ärräilyä ei sallita. Vire tajusi väistää Hohtoa ja Raidia ja olla haastamatta niitä eikä koppaa enää tarvittu. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta päivästä ja herkullisesta grilliruoasta mökillä ja koiralauma pulikoi lammessa ja juoksenteli metsässä tuntitolkulla hyvinkin riehakkaasti mutta silti sopuisasti – ja ilman kuonokoppia. Marianne on kyllä melkoinen koirakuiskaaja, jonka eleistä ja otteista sain taas kerran ottaa mallia.

La 13.7.-su 21.7. Laitilan Tuliranta, Riisenileiri 2013

Jälkiryhmä palaverissa, vasemmalta Eevis, Kirsi The Koutsi, Maija ja Pena.

Päivän jälki ajettu. Kuva: Maija Mäkelä

Riisenileirillä oli jälleen kerran todella hauskaa ja antoisaa. Aamupäivät kuluivat Kirsi Ruismäen luotsaamassa jälkiryhmässä, iltapäivät luennoilla (viettitesti, koiran lihashuolto kotikonstein, tottisseminaarit) ja illat lenkkeillen, lepäillen, saunoen ja iltaohjelmaa katsellen.

Lepotauko kotiteltalla

Jälkikoulutuksen lisäksi Vire kävi viettitestissä ja tottistelemassa yhtenä seminaari-oppilaana. Viimeisenä koulutuspäivänä yhdistimme kaksi jälkiryhmää, jolloin Ilona Erhiö pääsi opastamaan meitä esineruudussa. Alla tiivistetysti leirin antia tärkeimpien koulutuksellisten oivallusten sekä kuvien muodossa:

Vire jäljellä, kuva: Maija Mäkelä

JÄLKI – kouluttajana Kirsi Ruismäki

• Vire jäljestää hyvin, mutta vauhtia on aivan liikaa (yllätys yllätys!)
• Keppi-ilmaisut saisivat olla vielä varmempia ja keppimotivaatio suurempi, nyt jäljen ajaminen voittaa hauskuudessa ja liian kovaan vauhtiin yhdistettynä se johtaa keppien ohittamiseen.

• 

  Jep jep… vauhtia on turhan paljon. Kuva: Maija Mäkelä

• Tehokkaamman jarruttamisen lisäksi kokeillaan nopeampaa palkkausta kepeillä, jolloin koira pääsee nopeammin jatkamaan sitä, mikä on sen mielestä kaikkein parasta eli jäljestystä.
• Janalle ei enempää näkölähtöjä, vaan hallittu eteneminen yhdessä ohjaajan kanssa suoraan takamerkille saakka järkevää vauhtia.
• 

  Vire loppupalkalla, taustalla koutsimme Kirsi

  Takajälkien pois- sulkemiseksi annetaan ”pohtia” hetki nostettua jälkeä (olipa suunta oikea tai väärä), opetetaan, että takajälki on ei-toivottu, sinne ei koskaan pääse jatkamaan jolloin sieltä ei koskaan tule palkkaakaan. Oikeaan suuntaan koira saa pyrkiä hetken ja sitten kehutaan ja se saa jatkaa jäljestystä.

• Peltojälkikuuri voisi tehdä hyvää tarkkuudelle ja vauhtiongelmille
• Osmolla vauhti ok, keppi-ilmaisut varmoja, jäljestys pääsääntöisesti tosi tarkkaa 🙂

Takajälkipulmiin samat vinkit, kuin Virelle

Osmo loppupalkalla, myös koutsi ja ohjaaja tyytyväisinä. Kuva: Maija Mäkelä

TOTTIS – kouluttajana Anu Purola

• Hallinta: AINA vain yksi mahdollisuus totella arkikäskyjä kuten ”tule” tai ”täällä”. Jos ei tule, palaute kunnolla!! Palautetta EI vaihdeta kehuun, jos/kun koira on oppinut tulemaan sitten, kun emäntä kiroilee ja tulee kohti!
• Lelun kanssa lähelle tulemista vahvistettava, leikki jatkuu, rauhavaihe käyttöön
• Kapulanluovutusongelmat: Huolella rakennetut ”palkkauspisteet”, joiden ennakkomerkit toistetaan aina samanlaisina, myös kokeissa. Palkkauspisteitä rakennetaan moneen eri kohtaan tottissuoritusta ja niiden käyttöä vaihdellaan, jolloin koira odottaa aina seuraavaa palkkauspistettä, jos edellisestä ei sillä kertaa tulekaan palkkaa.
• Kontaktin tippuminen pitkällä suoralla: ”häiritään” koiraa esim. tönimällä, jolloin sen vire nousee ja se tsemppaa entisestään ja saa joko palkan tai uuden käskyn. Koira oppii ”odottamaan” koko ajan jotain pieniä häiriöitä, jolloin sen pitää tsempata ja joiden jälkeen tulee palkka.
• Vauhti tasamaanoudossa: Tehdään vauhtinoutoja, jolloin palkka rakennetaan tosi isoksi ja sen saa heti, kun esine on haettu tai vaihdellen puolivälissä matkaa ohjaajan luo tms. Eli vapautus palkalle.
• Kapulan luovutus: kunnon hetsaus lelulla ja sitten vaatimus ottaa kapula lelun vierestä luovutusasennossa, hyvästä pidosta vapautus leluun.

ESINEET – kouluttajana Ilona Erhiö

• Älä tuhlaa aikaa lähetyssivulla äkseeraukseen!!! Kaikki turhat kuviot pois!
• Superpalkka välillä yhdestä, välillä kahdesta esineestä, ennakkomerkit / rituaalit kunnossa.
• Vältettävä juoksentelutilanteita, hyvin tallatut alueet, paljon esineitä
• Esineiden vaihto: AINA alkurituaalit huolella, ISO palkkapäämäärä koiralle, jolloin palkka voittaa minkä tahansa esineen!

VIETTITESTI – maalimiehenä Esa Tapio, pisteytys 0-10

Vire viettitestissä, kuva: Jaana Joona

• Sosiaalisuus: 9 ; Sosiaalinen, aktiivinen.
• Saalisvietti: 9 ; Voimakas saalisvietti.
• Puolustusvietti: 8
• Taistelutahto: 8; Taistelee hyvin ja vahvasti
• Soveltuvuus suojelukoiraksi: 7; Puree vahvalla, hyvällä otteella ja taistelee hyvin.

Vire sai saaliinsa, rauhavaiheessa ohjaajalla vielä petrattavaa. Kuva: Jaana Joona

Osmon ja Viren kanssa oli ilahduttavan helppoa leireillä ja yöpyä teltassa. Edes Osmo ei juurikaan vahtinut telttaamme ja koiravilinässä ohitukset sujuivat paria kelvollista (ähinää Osmolta, hihnan kiristymistä Vireltä) lukuun ottamatta

Teltassa

erinomaisen mallikkaasti. Yöllä oli välillä todella kylmä, mutta nukuimme silti koko lauma makoisasti. Jäljestys on kaikesta päätellen tosi väsyttävää puuhaa koirille, Virveliäkin sai aamuisin suorastaan herätellä lenkille! Myös Pete kävi katsastamassa leirin. Hän toi samalla lisäpeiton ja paremman patjan, minkä jälkeen nukuin yöt entistäkin sikeämmin. Reilu viikko vierähti käsittämättömän nopeasti, kun puuhaa riitti ja seura oli riisenimäisen laadukasta ja humoristista. Ensi vuonna ehdottomasti taas uudestaan! 😀

Jälkiä & jusseja

Jämillä poseerattiin koulutustunnuksen kunniaksi. Kuva: Jaana Joona

Kisareissumme päätteeksi vietimme päivän Jämijärvellä. Oli ihanaa turista Jaanan kanssa, seurata Viren äipän Saran tarkkaa työskentelyä erittäin tuulisella jälkipellolla ja syödä hyvin hyvässä seurassa. Kaiken huipuksi Repa teki Jämin mahtaviin maastoihin Virelle yhden janan + minijäljen sekä toisen janan, jolta lähtikin 1200 metrin ”kisajälki”. Kuvittelin alkuun, että Repa peesaisi meitä jäljellä, mutta ehei, kysyipähän vain, että onko minulla kännykkä mukana ja muistutti vielä auringon sijainnista… Saatiin sitten autenttinen kisafiilis ohjaajan jännitystä myöten! 😀

Reissun jälkeen Virveliä väsytti.

Eka jana oli tosi hyvä, toisella Vire otti takajäljen. Varsinaisen pitkän jäljen alku oli kaameaa seilaamista ja hakemista. Ennen ekaa keppiä oli monta suoraa kulmaa ja yksi piikki ja olin jo melko varma, että nyt kyllä eksyttiin. Sitten Vire alkoi imeä jälkeä varmemmin ja rauhallisemmin ja bongasi ekan kepin. Sen jälkeen homma pelasikin oikein kivasti ja keppejä alkoi löytyä. Kepeistä yksi (suopursualueen jälkeen sijoitettu 4. keppi) olisi mennyt Vireltä ohi, mutta koiran hetkellisestä epävarmuudesta tajusin katsella ympärilleni ja löysin itse kyseisen kepin. Vire oli mennyt siitä noin metrin verran vierestä ohi. Kaikki muut kepit Virveli löysi ja ilmaisi itse. Minä puolestani sain lisää itsevarmuutta koiran lukemisen ja koiraan luottamisen suhteen: Kyllähän tuo elukka avoimen luokan jäljen selvittäisi! 😀

Grillivahdit Dino 10 v., Osmo 7 v. ja Vire 3 v.

Juhannuksena jäljestettiin taas tutummissa maastoissa mökillä sekä tietysti grillattiin, saunottiin ja seurusteltiin. Meidän laumamme lisäksi juhlijoina olivat Peten sisko Minna Dino-käppänänsä kanssa ja Minnan kaveri Kipa. Rentoa ja mukavaa oli.

Aurinkoinen aamulenkki juhannusaattona.

Perinteiset juhannusaaton jäljet tallasin paitsi Virelle, myös Osmolle, joka ontuu enää hiukan ja on jo monta kertaa jäänyt katkerana katsomaan, kun pelkkä pikkusysteri huolitaan mukaan töihin. Osmo myös lenkkeili reippaasti ja kuntoutti niveliään uimalla.

Myös karvalapset tykkäävät kuralätäköistä…

Viren jana oli tällä kertaa tosi hieno (n. 30 m) ja jälkityöskentelykin siistiä, joskin alkuun taas niin hirveän vauhdikasta, että kaksi ekaa (!!!) keppiä jäivät nostamatta. Kolmannen kepin jälkeen löytyi sopiva vauhti ja loput kepit likka bongasi ja ilmaisi kerrassaan tyylipuhtaasti. Viren alkujälki todisti taas kerran, että peltojälkikuuri olisi tarpeen. Mökkipelloille ei vaan nyt ole asiaa, kun vilja kasvaa kohisten. Pitänee tyytyä johonkin nurmikenttään täällä kotipuolessa.

Pätkä peltolenkin ”kiitotietä”, jolla Vire on treenannut usein eteenlähetystä.

Osmon jana oli vähän epämääräisempi, mutta itse jäljestys sujui oikein mallikkaasti. Haastavasta ja paikoin liian tiheästä maastosta johtuen jälki sisälsi miltei paluuperän ja paljon kummallisia pikku mutkia ja käännöksiä.

Osmo on taas reipas, oma itsensä, joskin se ontuu vielä aavistuksen.

Kepit eli kaikki 4 juuri maasta poimimaani pikkuruista tikkua Osmo löysi ja ilmaisi varmasti. Voi sitä tyytyväisyyden määrää, kun pitkään sairaslomalla riutunut elukka sai tehdä TÖITÄ! 🙂

Vire JK1

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Tottelevaisuusosuus alkamassa

Huh huh, jännittävä kisapäivä on kääntynyt illaksi ja ehdin koneen ääreen. Olimme Viren kanssa tänään Virve Köpän tuomaroimassa jälkikokeessa Kyröskoskella. Koirien tarkastamisen jälkeen arvottiin osallistumisnumerot ja kuinkas sattuikaan, me saimme numeron 1 eli ensimmäisen suoritusvuoron niin maastossa kuin tottiskentälläkin. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin, koska ykkösenä liikkeet tehtäisiin tottiksessa ennen paikallamakuuta ja toisaalta karmaisevan jännittävää oman suoritusvuoron odotteluaikaa oli vähemmän.

”Suursnautserinarttu Korennon Vire, ohjaajana Tuuli Nurmi, ilmoittautuu jälkikokeen tottelevaisuusosuuteen.”

Ennen jälkeä nostatan Virellä aina yhden kepin, josta annan myös pienen palkan. Se on alkurituaali, josta Vire tietää, mitä hommia ollaan lähdössä tekemään. Janalle Vire lähtikin hyvin ja suoraviivaisesti, mutta poimi harmillisesti takajäljen. Tuomarin käskystä kutsuin koiran takaisin janalle, jolloin se jo lähtikin itsenäisesti ja varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Takajäljestä tuomari verotti 4 pistettä. Sää oli ihanteellinen, kuten maastokin. Vire teki töitä todella hyvässä mielentilassa, ihmeen rauhallisesti ja päättäväisesti. Kaikki kepit nousivat upeasti ja aikaa jäi hyvin koiran huoltoon ja palkkaamiseen auton luona.

Liikkeestä istuminen oli erinomainen.

Ennen esineruutua tein taas tutut alkurutiinit: puin koiralle pk-valjaat, heitin yhden hanskan maahan, koira toi sen minulle ja sai pienen palkinnon. Sitten vain ruutua kohti. Esineruutua en jännittänyt juurikaan, siinä Vire on yleensä varsin taitava, joskin välillä ohjattavuudessa on toivomisen varaa. Alussa Vire päästeli ylimääräisiä höyryjään ja piti omaa kivaa vetämällä muutaman ekstrakierroksen ihan vain vauhdin hurmasta ja ”etsimisen” ilosta. Kutsustani se lähti tulemaan takaisin päin, törmäsi takaesineen hajuun, tarkensi, poimi hienosti ja toi vauhdilla ja vain hieman otettaan lopussa parannellen. Alun juoksentelusta tuomari otti vain yhden työskentelypisteen, joten kaiken kaikkiaan maastopisteemme olivat upeasti 195/200.

Henkilöryhmässä Viren hieno seuraaminen oli huonompaa ja se jätätti, kun ihmiset olisivat vähän kiinnostaneet…

Tottis oli se osuus, jota jännitin kaikkein eniten – sekä taannoisten ampumisiin reagoimisten että tokokisoissa ilmenneiden kapulanluovutus- ongelmien takia. Viime viikon ampumis- ja leikkitreenit toimivat kaikeksi onneksi loistavasti, sillä paukut eivät aiheuttaneet seuraamisissa minkäänlaista reaktiota. Kaiken kaikkiaan seuraamiset sujuivat kaikki erittäin hyvin. Myös jättävät liikkeet menivät erinomaisesti, joskin luoksetulon jälkeinen sivulle siirtyminen oli riisenimäisen lennokas pomppu, kuten Jussin kuvaamasta videoklipistä näkee:

Eteenmeno oli yllättäen oikeinkin hieno: Valmistava osuus hyvää, tiivistä seuraamista, eteneminen vauhdikasta (tosin paljon vauhdikkaampaa olisin Vireltä odottanut) ja maahanmeno nopea ja täsmällinen. 😀 Tottiksen pistemenetykset aiheutuivatkin sitten siitä etukäteen jännittämästäni noutokapulan irrottamisesta sekä paikallamakuusta, jossa Vire oli ryöminyt eteenpäin metritolkulla. Se oli kuulemma makaillut kaikki raajat suorina ja ryöminyt samalla eteenpäin. Onneksi mokoma etenijä ei ollut sentään noussut kertaakaan istumaan tai seisomaan!

Ennen tottissuoritusta ohjaajaa jännitti juurikin se kapulan irrotus.

Hmm… Ja sitten niihin noutoihin. Tasamaanoudossa Vire irrotti pitkin hampain palikan toisen käskyn jälkeen ja hyppynoudossa vasta kolmannen käskyn jälkeen. Huh, siinä kohdassa oli muuten ohjaajan stressitasot tapissa – jos kolmaskaan käsky ei olisi saanut Vireä irrottamaan, olisi tottis ollut sillä lauleltu! Itse noutoliikkeet olivat kyllä hyvät ja vauhdikkaat. Ihme kyllä, tai ehkä kolmen noudon sarjojen treenaamisen ansiosta, Vire suorittikin erittäin hyvän estenoudon ja irrotti ihan ekalla käskyllä palikasta. Tuomari oli mielestäni reilu ja tasapuolinen ja suullinen arvostelu kannustava mutta täsmällinen. Vire sai kehuja iloisesta ja innokkaasta tekemisen meiningistä niin maastossa kuin tottiksessakin sekä vielä erikseen kaikista seuraamisosuuksistaan. Pistesaaliimme tottisosuudesta oli kaikkien ongelmakohtien jälkeenkin 81, mikä riitti hyvien maastopisteiden kanssa ykköstulokseen ja vieläpä

Osa kannustusjoukoistamme: Päivi, Sylvi ja Sanni

alokasluokan voittoon. 🙂

Tukikohtamme tällä kisareissulla on ollut systerini koti Ylöjärvellä, jossa pitkän iltalenkin, itse tehdyn pizzan ja saunan jälkeen tätä kisaraporttia naputtelen. Koko perhe Kaihlanen oli jopa mukana kisojen tottisosuutta seuraamassa, joten pikkulikatkin ovat nyt entistäkin valveutuneempia (tulevia) koiraihmisiä! Huomenna meillä on treffit jutustelun ja peltojälkitreenien merkeissä Viren kasvattajan Jaanan luona ja illaksi olisikin tarkoitus ajella takaisin Espooseen Peten ja potilas saarisen luokse. Kaiken kaikkiaan mainio reissu – ja kesän tulostavoite saavutettu! 😀

Pieniä edistysaskelia

Vasen etujalka oli näin kipeä vielä toissapäivänä mökillä. Nyt sillä voi varovasti vähän astuakin.

Osmariini taitaa olla jo paranemaan päin! 😀 Kuume on laskenut ja poitsu reipastunut silmin nähden. Eilen Osmo halusi tulla sekä pienelle aamu- että iltalenkille, vaikka kolmella jalalla liikkuikin. Parin viikon pissapostit piti nuuskia tarkasti ja omia vastauksia merkkailtiin moneen paikkaan. Illalla koira myös otti varovasti askelia myös kipeällä etutassullaan. Kun tassuun koskeminen ei enää saanut aikaan tuskan ulvahdusta, saatiin kynnetkin leikattua.

Osmariini otti pitkästä aikaa itse kontaktia Vireen, joka on kiltisti antanut sen olla rauhassa.

Apteekissa farmaseutti oli pohtinut Petelle, että mahtaa olla vaikeaa saada näitä antibiootteja syötettyä koiralle, kun niissä on niin voimakas ominaismaku. Pete oli selventänyt tilannetta kertomalla, että tämän potilaan kanssa siinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa; pikkuruinen lihapullanokare riittää eikä sitäkään varmaan välttämättä tarvittaisi, kun asiakas on niin ahne! 😉

Törppö ja sen nenä ovat saaneet hommia! 🙂

Myös Vire on edistynyt mukavasti ampumatreeneissä. Keskiviikkona olimme kuokkimassa Espyn ”häiriöryhmässä”, jossa harjoitellaan laukauksiin tms. meteliin reagoivien koirien kanssa häiriöiden sietämistä. Virelle ammuttiin ensin leikkiessäni sen kanssa ennen ”kentälle” eli parkkipaikalle saapumistamme. Sitten otin seuraamista, jonka aikana ammuttiin kaksi laukausta peräkkäin ja toisen jälkeen palkkasin koiran saalisleikillä. Ampumisiin Vire ei juuri reagoinut, mutta niiden jälkeen se oli jonkin aikaa epävarman oloinen. Kun sain sen taas seuraamaan oikeassa mielentilassa, palkkasin mössöruoalla ja koiran syödessä ammuttiin vielä yksi laukaus. Lopuksi otin vielä lyhyen paikallamakuun, jonka aikana ammuttiin myös kerran. Siinä ei edelleenkään ollut pulmia ja Vire sai palkkansa.

Työkoira tuumaustauolla. Hyvin mahtuu 34 kg riiseniä puutarhatuoliin.

Torstaina olikin monipuolinen treenipäivä: Ensin jälki mökillä (pitkähkö, pari tuntia vanha, sisälsi kulmia ja alustanvaihdoksia, 6/7 keppiä nousi), sitten ampumis/ leikkitreeni Kauklahden kentällä Jaanan avustuksella ja illalla vielä hakutreenit, joissa Virveli ei tällä kertaa hakenutkaan ”ukkoja” vaan nuuski kaksi vieraan ihmisen tekemää janaa. Viren vuoron koittaessa se oli kerännyt kierroksia autossa miltei pari tuntia ja lähti kaamealla rytinällä ja aivan pitelemättömällä vauhdilla ryteikköön. Keppi jäljen päässä olisikin jäänyt nostamatta ilman ohjaajan tiukkaa vaatimista. Toinen jana meni selvästi paremmin, joskin Vire otti ensin takajäljen. Loppukeppi oli hankalasti kivenkolossa ja vielä kuopassa ja siitä olisi taas rynnätty eteenpäin ilman ohjaajan parempaa tietoa… Olisi vaan pitänyt antaa Törpön purkaa ensin suurimmat kierrokset hakuradalla ja ottaa janat vasta lopuksi. Iltalenkillä käytiin Ressun ja Pipsan kanssa ja riisenikolmikko sai remuta, riekkua ja uida sydämensä kyllyydestä. 😀 Se olikin tarpeen, kun kotona Vire ei ole saanut pitkään aikaan riehua koiraseurassa Osmon ollessa toipilaana.

Virveli haaveellisena

Torstain ampumatreeni meni loistavasti. Vire ei reagoinut nyt laukauksiin kuin nopealla pään käännöksellä ja sai joka pamauksen jälkeen vinguttaa maailman ihaninta ”tuheroa” eli pörröistä patukkaansa. Viimeinen laukaus ammuttiin takaa, mikä on perinteisesti ollut jännittävämpää, mutta siinä Virvelin kontakti ei herpaantunut edes hetkeksi. Taikasana taisi olla kunnollinen hetsaaminen ja vireen nosto ennen tottista. Tuosta ampumatreenistä jäi hyvä fiilis itselleni ohjaajana, sillä olen jossain määrin stressannut itse ampumisia Virvelin reagoitua niihin muutamana kertana niin voimakkaasti. Nyt tiedän, että kunnollinen nostatus ennen tottista on ehdottoman tärkeä – etenkin silloin, kun luvassa on laukauksia.

Päivittelyä möksällä

Kotona nalle sai toimia tyynynä, kun leikkimään ei pystynyt.

Lauantaista lähtien Osmariinin sairastupa on sijainnut Porkkalan mökillä, jossa Vire on saanut juosta metsässä ja uida meressä. Ja tietysti myös jäljestää. Mutta päivittelenpä nyt ensin potilas saarisen kuulumiset.

Päiväunet mökillä, yläsängyssä huomaavaisen varovasti käyttäytyvä hoitsu.

Osmon moniniveltulehdus ei ota parantuakseen. Eilen saatiin punkkitautitestien tulokset, niistä kaikki olivat negatiivisia. Netin tietolähteiden mukaan borrelioosi ei aina näy testeissä, joten oireiden perusteella olen itse sitä mieltä, että siitä saattaa testeistä huolimatta olla kyse. Teoriaa tukisi pitkään jatkunut ajoittainen nuha ja pärskiminen, jotka eivät ole nenäpunkkilääkkeillä lähteneet. Toisaalta niveloireiden alkaminen heti kintereeseen ilmaantuneen haavauman/pureman jälkeen viittaisi johonkin pöpöön, joka esim. jyrsijän puremasta olisi levinnyt niveliin. Outoa taudissa on se, että niveltulehdus vaihtaa paikkaa eikä viikon antibioottikuuri ole tehonnut. Eilen antibioottien määrää lisättiin ja kortisonia vähennettiin sen nestettä kerryttävän ja pissattavan sivuvaikutuksen vuoksi.

Seuraavaksi otetaan varmaan uudestaan maksa- ja munuaisarvot, koska edellisestä kokeesta on jo viikko, eikä esim. kyynpureman vaikutus sisäelimiin välttämättä näkyisi niin pian (3 vrk) oletetun pureman jälkeen. Epätietoisuus on inhottavaa, samoin jalkakipuisen koiruuden säälittävän konkkaamisen katseleminen. Onneksi häntä ei ole kipeä, joten sitä voi heilutella aina, kun joku tulee tervehtimään ja silittelemään tai kun on tarjolla lääkettä lihapullan kera. Ruoka maittaa loistavasti, mutta vähäisestä liikkumisesta johtuen ylimääräisiä ”lohtuherkkuja” ei voi paljoa potilaalle tarjoilla. Seurailemme Osmon tilan kehittymistä ja toivomme parasta.

Virveli uimareissulla ”Leppäkerttuniemessä”

Onneksi olen päässyt purkamaan omaa treeni-intoani Virvelin kanssa. Se onkin mitä innokkain ja reippain treenikaveri niin tottiskentällä, raunioradalla kuin jälkimetsässäkin. Viime torstain paukkureagointia pääsimme paikkailemaan sunnuntaina raunioilla, jossa otin ”tottisseuraamista” (vrt. tavallinen radalle siirtyminen väljemmällä ”yhdessä” -käskyllä) hiekkatiellä samalla, kun radalla ammuttiin. Hetsasin koiran sopivan kiihkeään työmoodiin näyttämällä kissanruokapurkkia ja haukuttamalla sitä pari kertaa ”tottista” -vihjesanalla. Sitten lyhyt seuraaminen ja laukaus. Kontakti tippui, mutta vain sekunniksi, minkä jälkeen Vire nosti itse kontaktin takaisin ja sillä sekunnilla sanoin palkkasanan ”tsap” ja annoin kissanruokapurkin. Koiran syödessä herkkua ammuttiin ohjeeni mukaan toinen laukaus, jota Virveli ei noteerannut mitenkään. Pientä, mutta sitäkin paremmin sujunutta ampumistreeniä seurasi etsintä radalla, jossa ei siinäkään ollut mitään moittimista. Hieno Törppö! 😀

Virveli vedessä

Mökkimaastoissa olemme keskittyneet jäljestykseen. Toissapäivänä tehtiin janatreenejä ja eilen yksi pitkä jälki. Janoilla Vire lähti aluksi aina vinoon ja otinkin joka lähetyksen uudestaan niin kauan, että koira meni sinne, minne mamma näytti. Jäljen Virveli nosti janoilta sentään mukavasti. Koska virtaa ja vauhtia oli enemmän, kuin laki sallii, porhalsi Vire iloisesti yli kahden ensimmäisen minijäljen ekasta kepistä, jotka olivat lähes välittömästi janan jälkeen. Kahden ekan minijäljen toinen eli viimeinen keppi löytyi ongelmitta. Kolmannella janalla Virkku oli jo saanut purkaa sen verran intoaan, että malttoi tehdä huolella myös minijäljen alun ja bongasi molemmat kepit.

Ravistelut ennen seuraavaa veteen ryntäämistä

Eilinen pidempi (arviolta 800 m) jälki sisälsi kuivaa kalliomaastoa, rutikuivaa pellonpohjaa, runsaampaa aluskasvillisuutta metsässä, 5 kulmaa, kahden ojan ja yhden tien ylityksen sekä 8 keppiä, joista KAIKKI tulivat löydetyiksi! 😀

Täältä tullaan!

Pääsääntöisesti Vire ajoi jälkeä tosi nätisti ja ratkoi kulmat hyvin, mutta ihan ongelmitta ei sentään selvitty. Yhden peurojen suosiman pöheikön luona Vire olisi vienyt ohjaajan harhaan, jos ohjaaja ei olisi tiennyt, että koira ei ole oikealla jäljellä. Ilmeisesti se siis vaihtoi lennosta johonkin tuoreeseen peuranjälkeen. MUR! Kun tajusin, että tästä en taatusti itse kulkenut, otin koiraa takaisinpäin ja käskin uudestaan etsimään jäljen. Melkoista pyörimistä ja hämmennystä kesti jonkin aikaa, mutta sitten Vire löysi kuin ihmeen kaupalla yhden jälkikepin ja pääsimme jatkamaan oikealla jäljellä. Koetilanteessa olisin kyllä seurannut innolla jäljestävää koiraani mitään epäilemättä peuran perään! Tänään tehdään vaihtelun vuoksi esine-etsintää ja kenties taas pari janaa, ne kun ovat tällä hetkellä heikoin kohta Virvelin jälkityöskentelyssä.

Osmo sairastaa, Vire treenaa

Tänään potilas saarinen jaksoi jo istuskella kotipihalla.

Osmo-reppana on edelleen kovan ja mystisen taudin kynsissä. 😦 Lääkärissä on ravattu koko viikko, parina päivänä tyyppi oli kuumeen ja kipujen vuoksi tiputuksessakin. Oudoksi taudin tekee se, että nivelet kipeytyvät, turpoavat ja jäykistyvät vuorotellen eri raajoissa. Myös kuumetta tai vähintään pientä lämpöä on mitattu joka päivä. Antibioottilääkitys on vaihdettu jo toiseen, nyt lisänä on myös kortisoni. Tähän mennessä vain vasen takatassu on säästynyt kipeytymiseltä. Kaikkia muita tassuja varovasti taivuteltaessa on sen sijaan kuultu melkoisia tuskan ulahduksia. Osmon kohdalla ne kertovat erittäin kovista kivuista, koska tuohan ei pahemmin yleensä kipujaan näytä, etenkään jos taivuttelijana on vieras eläinlääkäri.

Ilme on vieläkin vakava, vaikka parempaan päin ollaankin menossa.

Koska Osmo viettää paljon aikaa Porkkalassa pahimmilla punkkialueilla ja siitä on karkotteiden käytöstä huolimatta poimittu joka vuosi useampia inhoja pallukkapunkkeja, ovat kyynpureman lisäksi myös borrelioosi- tai erchilioosiepäilykset voimistuneet. Jälkimmäinen selittäisi myös viime kuukausina lisääntyneen veden juomisen. Ruokahalu on ainut, joka on pysynyt hyvänä. Lääkkeet menevät iloisesti massuun nappuloiden seassa tai lihapullan palaan upotettuina. Punkkitautien vasta-ainetestien tulokset saamme alkuviikosta, siihen asti hoidetaan kipua sekä niveltulehdusta antibiooteilla ja kortisonilla.

Kun Osmis on ollut saikulla ja muutamana päivänä klinikalla tiputuksessa, olen ehtinyt panostaa Viren kanssa treenaamiseen. Tämän kesän tavoite on JK1 -koulutustunnuksen hankkiminen jälkikokeen ykkösluokasta ja samalla pk-kisauran avaaminen. Eilen pääsimme treenaamaan kisamaista tottista Jaanan ja Haukan tottisryhmän treeneihin. Ilmoittautumisessa ja paikallamakuussa Vire oli liinassa, jonka päässä oli varmistaja siltä varalta, että Virveli olisi keksinyt pinkaista paikallamakuusta ylös toisen koiran luoksetulon tai noutojen innoittamana. Vire olikin aluksi melkoisen rauhaton ja kaiken lisäksi piippaili lähes koko paikallamakuun ajan, niin lonkka-asennossa ja pää alhaalla kuin lojuikin.

Virveli ja itse mamman riemuksi kaivettu lempipaikka…

Ampumiset eivät haitanneet Viren paikallamakuuta, mutta seuraamisen aikana ammutut laukaukset saivat koiran keskittymisen herpaantumaan aivan tyystin ja sain herätellä ja komentaa haahuilevaa törppöä koko seuraamisen ajan. ÄRSYTTÄVÄÄ, sillä seuraaminen on (normaalisti) kaikkein vahvin liikkeemme!! Toivon, että liki kolmen tunnin eksymis-metsälenkki helteisessä säässä oli edes osasyy työvireen lässähtämiseen pamauksista. Nyt pitää ruveta treenaamaan laukauksia nostattamalla koiran virettä leikkimällä kentällä silloin, kun siellä ammutaan.

Estenoutoja treenattiin täysmittaisilla pk-esteillä tiistaina Luukissa ja eilen Kauklahdessa. Vähäisestä treenimäärästä huolimatta ne tuntuvat jo varsin varmoilta, joskin kapulan pitämisessä ja luovutuksessa on paljonkin toivomisen varaa. Eteenlähetystä lelupalkalla ollaan tehty aina silloin tällöin, mutta maahanmenon kanssa todella harvoin. Huomasin tämän kokeillessani tiistaina eteenmenoa ilman lelua. Koira irtosi hyvin ja vauhdilla ja suoraan, mutta jatkoi juoksentelua ja palkintolelun etsimistä useasta maahan -karjaisustani huolimatta… Lopulta sain koiran maahan, kehaisin hillitysti ja otettiin sama uudestaan, jolloin oppivainen elukka menikin heti ekasta käskystä maihin ja juoksin palkkaamaan sen lelulla.

Ampua pitäisi (starttipistoolilla).

Eilisessä kisamaisessa treenissä Vire alkoi juosta toiseen suuntaan ja etsiä palkkaa ekasta käskystä, mutta toisesta meni nopeasti maahan. Kultainen keskitie on tässäkin lajissa löydettävä: Koiralla täytyy olla ajatus siitä, että kentän päädyssä on jotain, jota kohti juosta täysillä, mutta toisaalta sen täytyy myös tietää, että jos maahan -käsky kajahtaa, tulee palkka sillä erää ohjaajalta.

Kevätkiireitä

Partaeläimet luokkakuvassa tänään rauniotreenien jälkeen. Edessä Osmis ja Vire, takana Ressu ja Pipsa. Kuva: Tiina Kosama

Toukokuu on aina mahdottoman kiireistä aikaa töissä. Tänäkin vuonna blogipäivitykset ovat jääneet muiden hommien jalkoihin. Koirien kanssa on kuitenkin harrasteltu joka viikko hakua ja/tai raunioetsintää, tehty välillä omatoimitottista ja etsitty joitakin esineitä maastosta.

Osmis matkalla etsimään ”ukkoja”. Kuva: Laura Luotonen

Osmo kävi Jan Räihän vastaanotolla ja kuvattavana. Kyynärpäissä näkyi selviä – ja edellis- kuvauksesta laajentuneita muutoksia. Nivelissä oli nivelrikkoa, paksuuntumaa ja muutamia luupiikkejä. Treenaamista ja työntekoa ei onneksi kielletty – ennemminkin kehotettiin rasittamaan koiraa paljon, mutta ei ”äärirajoille” saakka. Eri asia on se, miten tuon rajan hahmottaminen käytännön elämässä ohjaajalta onnistuu…

Eka ukko haukuttu löytyneeksi ja ohjaaja avaa ”giljotiiniluukun”.

Nivelvalmisteita Osmis saa koko loppuikänsä, samoin cartrophen-pistossarjan

Vanhaan vesisäiliöön mahtuu hyvin maalimies ja snautseri…

puolen vuoden välein. Jo nyt koira on paljon reippaampi ja vähemmän äkäinen, kuin vielä muutama viikko sitten. Tavoitteenani on kuin onkin siis päästä päivittämään hälytyskoiralta vaadittava taidontarkistuskoe heti syksyn ensimmäiseen pimeäkokeeseen ja tehdä sen jälkeen viranomaisten käyttöönotto- tarkistus. Kesän mittaan tietysti selviää, miten hyvin Osmo liikkuu pidempiä työrupeamia.

Virveli löysi ukon ja kokeilee, pääsisikö haukkumaan sen piilon sisälle

Vire ilmaisee, ohjaaja päästää maalimiehen ulos palkkaamaan koiran

Heikki on pelastettu! 🙂

Virveli on ahkeroinut raunioilla ja metsässä ja tehnyt mökillä jälki- ja janatreenejä, tosin pariin viikkoon emme ole mökille ehtineet ja jäljestys on ollut tauolla. Mieleni tekisi jo kovasti ilmoittautua kokeisiin, mutta tottiksen paikallamakuu ja estenoudot ovat vielä turhan epävarmalla tolalla. Niitä ei olla oikein päästy treenaamaan, kun emme ole tällä hetkellä missään tottisryhmässä ja siten paikallaoloa toisen koiran tehdessä liikkeitä ei olla päästy treenaamaan. Pk-esteiden ääreenkin tulee eksyttyä valitettavan harvoin. Kesällä asiaan tulee toivottavasti muutos!

Lähetys etsimään… Kuva otettu ennen trimmiä. Karvan lisäksi taisi koiralla olla muutakin ylimääräistä!

Raunioilla Vire pelittää mielestäni oikein kivasti. Laukaukset eivät ole enää säikyttäneet sitä ja ilmaisut sujuvat. Myös soveltuvuuskokeen ja peruskokeen ketteryysosiossa vaadittavat telineet ovat hallussa. Soveltuvuuskokeen

Uimatörppö ja synttärilahjaksi saatu pallo

suorittaminen saattaa kuitenkin mennä loppukesään, kun koeaikataulut eivät meinaa osua sopivasti ohjaajan kalenteriin. Viikon päästä olenkin jo onnellinen kesälomalainen! 😀 Heti loman alkajaisiksi suuntaan Osmon kanssa Kuopioon pelastusopiston valmiusryhmäkurssille. Vire saa siis toimia viikon verran isännän seuraneitinä.

Kevät!

Vappurieha

Vihdoinkin ulkona alkaa näyttää ja tuntua keväältä! Metsissä on jo sen verran lumettomia alueita, että pääsin korkkaamaan jälkikauden Virvelin kanssa. Viikko sitten jäljestettiin Nuuksiossa, jossa ”eka kerta” aiheutti niin villiä riemua ja järjetöntä vauhtia, että ohjaajalla oli täysi työ pelkässä pystyssä pysymisessä kallioisessa ja osin lumisessa maastossa. Ei puhettakaan, että olisin kyennyt jarruttamaan hurjapään menoa tarpeeksi. Kahdesta ekasta kepistä rynnittiinkin sitten iloisesti yli, mutta loput kepit löytyivät ja ainakin koiralla oli ilmiselvästi hauskaa!

Iloiset vapunviettäjät mökillä

Eilen otettiin uusinta mökillä, jonne olin tehnyt maastollisesti helpon, arviolta reilun 500 metrin, 3 kulman ja 6 kepin jäljen. Etukäteen päätin vakaasti pitää ryntäilyt aisoissa – ja sain kuin sainkin jarrutettua tasaisesti ja tehokkaasti koiran menoa. Ja johan alkoi homma pelittää! Vire teki todella tarkasti työtä, ei nostellut turhaan nenäänsä maasta ja selvitti pari pulmapaikkaakin itsevarmasti ja nopeasti. Mikä tärkeintä, kaikki kepit löytyivät ja koira ilmaisi ne aivan tyylipuhtaasti, joskin muutamaa hiukan nakersikin. Onneksi laji on metsä- eikä peltojälki, niin keppien maistelu ei haittaa.

Ojaryöminnän jälkeen kuuluu piehtaroida ja keräillä kaikki oravaa pienemmät roskat turkkiin.

Maanantaina Vire oli mukana hälyryhmäläisten virtaavan veden treenissä, torstaina hakumetsässä. Tänään oli vuorossa rauniokauden aloitus Oittaalla. Kaikki työ on Virvelin mielestä HUIPPUA ja kaiken se tekee täysillä. Raunioilla jopa niin täysillä, että nenä ei välttämättä pysy vauhdissa mukana. Tänään eka ukko olisi ollut tarjolla heti alueen alussa, mutta Virveli oli niin liekeissä pelkästä raunioilla juoksemisesta, että bongasi tyypin vasta kahden muun figun nostamisen jälkeen. Vauhdista huolimatta Vire oli suurimmaksi osaksi hyvin kuulolla ja liikkui ohjeideni mukaan. Ilmaisut olivat hyvät (yksi umppari, kaksi avopiiloa) ja Vire käyttäytyi piiloilla asiallisesti.

Osmis mökillä

Osmariini on ollut periaatteessa sairaslomalla kyynärpäidensä vuoksi, mutta mielenvirkistyksen vuoksi sekin on saanut etsiä ukkoja maastollisesti helpoista paikoista. Torstaina otettiin kokeenjälkeiset palauttavat treenit, joissa Osmis sai haukkua kaksi ukkoa, jotka palkkasivat koiran, toisin kuin kokeessa. Tänään Osmo oli olosuhteiden pakosta mukana raunioilla, joten pitihän senkin päästä hommiin. Iloisesti jätkä paineli menemään ja ilmaisi sekä umpi- että avopiilot tomerasti. Kyynärpäiden kuvaus on varattu 13.5. Espoon eläinsairaalaan Jan Räihälle, joka ortopedinä on pätevä arvioimaan kuvia ja koiran kuntoa työtehtäviä ajatellen.

Vapunpäivän kaunis ilta

Viren jäljestystreenin jälkeen olin pienellä iltakävelyllä mökkitiellä, koirat flekseissä. Seitsemäs ”varakeppi”, jonka olin jättänyt jäljen päähän siltä varalta, että Vire menisi viimeisestä kepistä yli ja olisi vaarassa jäädä ilman loppupalkkaa, oli jäänyt maastoon lähelle tien reunaa. Sen kohdalla Osmis nosti yllättäen nenänsä, suuntasi määrätietoisesti metsän puolelle, mietti hetken ja ilmaisi löytyneen esineen menemällä maahan. Yllätyin suuresti, koska koirat olivat ihan vaan iltapissalla eivätkä siis ”töissä”. Onneksi mamman taskusta löytyi hiukan lihapullanmuruja palkaksi taitavalle kepinbongaajalle!

Jäljillä jälleen

Vire ulkoili kunnon helyt kaulassaan: Varustukseen kuuluivat panta, lamppu, heijastin sekä kulkuset peurojen karkottamista varten. 😀

Pitkästä aikaa vietettiin viikonloppua mökillä ja pääsin jäljestämään koirien kanssa. Onneksi ei tuullut paljoa, sillä peuroja oli liikkeellä ja jäljeltä Viren kanssa palatessamme näkösälläkin. Peuranpolkuja pitkin kulki jälkikin ja monen papanakasan ohi. Siitä huolimatta Törppö ja Tosikko tekivät oikein kivasti töitä.

Virvelin ykkösjälki oli turhan lyhyt, ehkä 300-metrinen ja puolen tunnin ikäinen. Jana meni hienosti, samoin ykkös- ja kolmoskepin ilmaisut. Kakkoskeppi jäi jonnekin; en ollut merkannut jälkeä enkä muistanut kunnolla, mistä olin kävellyt. Luultavasti kakkoskepistä mentiin yli tai ohi kosteassa sammalikossa eli alustanvaihdoksen yhteydessä. Törppö oli kuitenkin hyvä, kun ohjaaja ymmärsi antaa sen tehdä rauhassa työnsä. 😉

Osmon jälki (suuntaa-antava kuva)

Osmo ajoi n. 400-metrisen jäljen, jolla oli yhteensä viisi käyttöesinettä peko-kokeiden tyyliin. Osmo oli huipputaitava! Se ilmaisi kaikki esineet pientä heijastinta myöten ja ajoi täsmällisen tarkasti jopa tiheän siksakki-kohdan, jonka paikan satuin itsekin muistamaan.

Viren jälki (erittäin suuntaa-antava kuva!)

Vire sai ennen illan hämärtymistä ajaa vielä toisen jäljen, joka oli ensimmäistä selvästi pidempi (n. 500 m) ja myös profiililtaan vaikeampi. Jälki sisälsi yhden piikin ja useampia kulmia sekä oikealle, että vasemmalle. Maamerkkien muistiin painamisen lisäksi en ollut merkannut jälkeä, koska halusin testata itseäni koiran lukemisessa ja koiraan luottamisessa. Se kannatti. Vire otti taas janan tosi hyvin (janat ovat kyllä edelleen lyhyitä) ja ajoi selvästi ykkösjälkeä rauhallisemmin ja varmemmin.

Tyytyväinen työn sankari ja loppupalkaksi saatu tennispallo (sekä osa erään linssiluden naamasta)

Kuudesta kepistä viisi koira bongasi ja ilmaisi täysin itsenäisesti. Vitoskeppi jäi löytymättä (tosin Osmo bongasi myöhemmin iltalenkillä senkin!) – todennäköisesti alustan vaihtumisen ja ehkä myös liian jännittävän tai kiinnostavan sijaintinsa vuoksi. Keppi oli aivan kovaa lorinaa pitäneen patoaltaan vieressä ja jälki eteni siitä lorinapaikan ylittävälle sillalle, jolle Törpöllä tuntui olevan jostain syystä kova kiire. Joka tapauksessa oikein onnistunut treeni! 🙂

Harvinainen valoilmiö nähty Porkkalassa!

Jäljestyksen lisäksi koirat saivat etsiä esineitä metsälenkkien lomassa. Sekin homma on näköjään pysynyt molempien piskien muistissa treenitauosta huolimatta. Tänään käytiin vielä raunioradalla, joten vähän joka lajin harjoitteita on viikonloppuun mahtunut. Etenkin Osmolla oli raunioilla järjetön vauhti päällä. Jätkä oli suorastaan liekeissä päästessään pitkän treenitauon ja sitä edeltäneen sairauslomansa jälkeen taas lempilajinsa pariin. Liikuttavan tosissaan tuo snautseri kyllä työhönsä suhtautuu. Ja kieltämättä tosikko työnarkomaani on duunissaan myös hyvä! Virvelilläkin oli hauskaa eikä vauhtia puuttunut siltäkään. Onnistuneiden treenien jälkeen tehtiin vielä perinteinen loppulenkki Tiinan ja yhteensä neljän partanaaman kanssa ja risupartojen luonne huomioon ottaen yllättävän leppoisissa tunnelmissa.

Laiskan emännän tunnustukset

Osmo on päässyt eroon tassusiteestä sekä karmeaksi kasvaneesta kuontalostaan!

Viikko on menty aika vähillä aktiviteeteilla. Marraskuun pimeys tuppaa väsyttämään ja laiska emäntä jättää kaikki ei-aivan-pakolliset menot mielellään väliin. Toisin sanoen olen päätynyt pieniin omatoimi- treenailuihin ja suhteellisen vaatimattomaan peruslenkkeilyyn, vaikka maksankin viikottaisesta hallivuorosta ja vaikka koirat jaksaisivat treenata vaikka joka päivä.

Osmon villi frisyyri ennen parturointia…

Jotain on sentään tehty: Viime viikon ”minipitkissä” eli hälyryhmäläisten kolmen hengen etsintätreeneissä Osmo pääsi etsimään pimeästä metsästä ensiksi kartturin emännälle (seisovana maalihenkilönä Seija) ja sitten kauemmas suureen kuoppaan kaivautuneen Sadun. Osmo oli oikein pätevä poika ja irtosi hajun saatuaan TOSI kauas ohjaajasta. Onneksi Satu tiesi palkata jo n. 30 haukun jälkeen, vaikka emäntä ja kartturi olivat siinä vaiheessa vasta puolivälissä matkaa kadonneen luokse.

Iloinen karvaturpa ennen syystrimmausta

Kun Seijan Väinö ja Sadun Ennikin oli treenattu, pääsi Virveli juoksentelemaan ja tarkistamaan käyttämiämme piiloja ja muita metsän tuoksuja. Vauhtia ja riemua riitti. Ihme, ettei likka painellut pilkkopimeässä metsässä kalliolta alas tai puita päin! Vähän hallintaa tietysti otettiin juoksentelun lomassa, jottei vapauden hurma olisi kihahtanut Törpön hattuun ja koira kadonnut peuran tai muun kivan hajun perään.

Hiukan siistimpi karvaturpa. Isoveli valvoo.

Koska viime perjantain hallivuoro tuli ja meni, kävin lauantaina Talinhuipun kentällä treenaamassa tottiksia. Osmo teki ruutua, luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Virveli keskittyi liikkeestä maahanmenoon (ällön märkä maa ei selvästikään oikein vetänyt puoleensa) sekä estenoutoihin. Hyppynouto meni nappiin kolmannella yrittämällä, kun Virveli oli ensin testannut ja todennut, että palkkaa ei tule, jos esteen kiertää paluumatkalla.

Osmo näyttäisi mielellään Törpölle mallia, jos mamma vaan antaisi! Kuva: Marianne Koivisto

A-esteen kanssa oli sama pulma: Vire meni menomatkalla reippaasti yli, mutta paluumatka kapulan kanssa ei ollutkaan niin helppo. Pari kertaa palautus- kiipeämisen itse sössittyäni (en onnistunut itse kipuamaan esteen harjalle koiraa kannustamaan) vihelsin pelin poikki ja vaihdoin matalampaan A-esteeseen. Sillä saatiin heti onnistuminen, johon lopetin sen kertaisen treenin. Seuraavalla kerralla otetaan ensin muistin virkistämiseksi matalampi este ja sitten uudella asenteella täysmittainen.

Viikonloppuna olisi tarkoitus päästä pitkästä aikaa jälkimetsään molempien koirien kanssa, kun suuntana on Porkkalan mökki ja sitä ympäröivät maastot peura- ja supikoirahäiriöineen. Sunnuntaina voisi ryhdistäytyä ja mennä raunioillekin, vaikka virallisen kauden ja samalla kouluttajan vastuun päätyttyä sekin viikkotreeni kuuluu nyt sarjaan ”ei-aivan-pakolliset” menot… Pitääpä kysyä koirilta, että huvittaako niitä ja päättää menemisestä sen perusteella! 😉

Pitkästä aikaa

Etsintäsuunnitelma mietinnässä, Virveli on sitä mieltä että PÄÄSTÄ JO!

Töissä ja harrastus- rintamalla on pitänyt kiirettä ja blogin päivittäminen on saanut jälleen kerran odottaa. Nyt ehdin päivittää joitakin kuulumisiamme. Lokakuun lopun rauniotreeneissä oli aurinkoinen sää ja sen kunniaksi Laura Luotonen räpsi kuvia meidänkin treenistä.

Tohtori Pete tutkii potilas Saarisen tassua. Haavanhoito ja kääreiden vaihto sujui tässä vaiheessa pojilta jo rutiinilla.

Osmariini pääsi viikko sitten päivittäisestä tassunvoitelu- ja siteenvaihto- pyörityksestä. Haava on pysynyt kiinni ja karvat alkaneet kasvaa siteen kaljuksi hankaamalle alueelle. Yksissä minitreeneissä Osmo pääsi pitkästä aikaa jopa töihin, tosin vain kävelytieltä nenää nostamaan ja sitten pusikkoon haukkumaan. Vaikka kävelytietä köpsöteltiin suorastaan laiskannäköisesti, muuttui koira hetkessä, kun maalihenkilön haju leijaili sen nenään.

Panta pois ennen lähetystä. Taustalla peesari ja kouluttajakollega Tiina.

Vire teki samanlaisen treenin ja bongasi myös hajun hienosti. Maalihenkilön ilmaisussa oli toivomisen varaa, sillä likka pyrki aluksi käpälöimään pressua,

Vire liikkuu raunioilla varmasti ja vauhdilla.

jonka alla Juha lymyili.

Virvelin ilmaisuhaukku pystykaivolla.

Pari viikkoa sitten kävin lauantai-iltana myös Talinhuipun tottiskentällä, kun huomasin sen vapaaksi. Osmo oli aivan tohkeissaan saadessaan pitkästä aikaa (ja silloin vielä tassu siteeseen ja muovipussiin käärittynä) tehdä seuraamisia ja ruutuun lähetyksiä eri suunnista.

Ohjaaja iloitsi ja kiitti koirankouluttajain suojeluspyhimyksiä, kun Vire ei noteerannut ampumisia ollenkaan. 😀

Virvelin kanssa treenattiin estenoutoja täysmittaisilla pk-esteillä. Ensin lämmiteltiin vain hyppimällä ja sitten otettiin varsinaiset noudot. Ekalla kerralla Vire kiersi hyppyesteen takaisin tullessaan eikä saanut siksi palkkaa.

Virveli intoilee, kun piilon kansi avataan…

Toisella kerralla avitin paluuta näyttämällä estettä ja kannustamalla – ja kerrassaan upeastihan Virveli ponkaisi noutokapula suussaan metrisen yli ja palautus- asentoon. Estenoudoissa puuhaa ja keskittymistä on sen verran, että kapulaa ei tarvitse yhtään edes mukeltaa paluumatkalla, mitä tapahtuu edelleen tasamaanoudoissa. Myös A-esteen yli nouto sujui mallikkaasti!

Välillä on ehditty myös möllöttää läjässä telkkaria katsomassa.

Viikko sitten Virveli heräsi yhtenä aamuna yllättäen ontuen etupäätään. Tutkailin tassut, mutta eipä tuo elukka mihinkään paineluihin tai veivailuihin reagoinut millään tavalla. Kuitenkin pari päivää meni siten, että selvästi koira linkkasi etutassuaan.

Muutaman päivän verran asiaa ihmeteltiin ja tassua väänneltiin, kunnes vihdoin yhtenä iltana syyllinen löytyi: Anturoiden väliin oli juuttunut piikki, jonka isäntä sai nypättyä pois. Sen jälkeen ei ole tarvinnut linkutella. Onneksi kyse oli ulkoisesta tekijästä eikä mistään rakenteellisesta pulmasta!

Jälkeä, hakua, raunioita

Viikko sitten raunioradalla paistoi aurinko! Edessä Pipsa ja Osmo, takana Ressu ja Virveli.

Tämä viikonloppu vierähti mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen. Perjantai-iltana otin pienet tottiksetkin, joiden teemana oli seuraaminen ja estenoudot. Tosin hyppyestettä ei voi kovin korkeaksi virittää, koska ponnistustilaa ei ole tarpeeksi. Virvelin kanssa haettiin lopuksi myös vauhtia tasamaanoudon palautukseen ruokakupin kanssa. Johan tuli koiralle kiire palauttaa kapula mammalle, kun päivän ruoka-annos oli odottamassa! 😉

Jälkeä treenattiin lauantaina Jaanan ja Haukan kanssa. Virveli ajoi Jaanan tekemän jäljen sopivaa vauhtia ja nenä alhaalla. Kepit se bongasi, mutta ei olisi malttanut ilmaista ollenkaan, ellen olisi jarruttanut liinasta ja kannustanut. Jaana ehdotti, että ekoista kepeistä tulisikin vain lihapulla tai muu nami ja vasta viimeiseltä saisi mössöruokaa purkista. Vaikka Vire makailee rauhassa palkkaansa syömässä, voi keppien ohittamishimossa olla kyse siitä, että palkkaaminen vie liikaa aikaa, kun koira haluaisi vain jäljestää eteenpäin. Kokeilin illalla uudella jäljellä tuota vinkkiä ja Vire tosiaan ilmaisi kepit halukkaammin.

”Pitääkö riiseni trimmata, jos se näyttää nöffiltä?”

Olen joutunut nyt siirtymään takaisin hyvin merkattuihin jälkiin, koska Virveli saattaa välillä ”esittää” jäljestämistä – tai siis jatkaa pokkana nenä maassa vääräänkin suuntaan. Mielenkiintoista on, että tätä pulmaa ei ole esiintynyt itse tallaamillani jäljillä, vaan ainoastaan vieraan tekemillä. Toisaalta olemattomilla treenimäärillämme ei voi vielä tehdä tilastotiedettä, joten kyse voi yhtä hyvin olla sattumasta. Joka tapauksessa eilisen jälkimmäisellä jäljellä Vire ratkaisi kokonaista 4 kulmaa täysin itsenäisesti eikä mennyt yli yhdestäkään kepistä, joten olin todella tyytyväinen.

Osmariini syystunnelmissa kotimetsässä.

Osmon on kyllä pakko päästä jälkikokeeseen – vaikka sitten pelastuskoirapuolelle. Poitsu jäljesti merkkaamattoman jäljen todella varmasti ja tarkasti ja bongasi erehtymättömästi kaikki kepit. Huippuhienoa!

Sunnuntaisin käymme raunioilla, joilla oli tänään varsin mutaista ja märkää. Se ei hidastanut koiria, jotka haukkuivat komeasti maalihenget esille. Toinen figu oli kaivossa metallikannen alla, toinen betonitunnelikasassa. Viime viikolla Virelle ammuttiin radalla useita laukauksia eikä likka reagoinut niihin mitenkään. 😀 Tänään ampumista ei otettu, koska kaikki paikallaolijat tarvittiin piiloihin. Sen sijaan toisessa kaivossa puukannen alla oli häiriönä kasa vaatteita ja muutamassa paikassa oli ruokahäiriöitä. Maksalaatikkoon etenkin Osmo reagoi, mutta ei sentään ilmaissut, vaan malttoi jatkaa etsintää houkuttelevasta tuoksusta huolimatta.

Kotimetsässä nuuskitaan välillä pikkuesineitä, jotka ilmaistaan maahanmenolla. Kateus on kova sana motivoinissa! 😉

Hakutreenit ovat menneet niin hyvin, ettei niistä ole jäänyt mitään hampaankoloon ja blogissa pähkäiltäväksi. Molemmat koirat ovat kuulolla, Vire tekee hyviä pistoja ja Osmo partioi ja nostaa hajuja hyvinkin pitkän matkan päästä, kuten maanantain ”minipitkissä” todettiin. Molempien koirien ilmaisut toimivat. Osmo haukkua paukuttaa todella upeasti, joskin turhan lähellä maalihenkilöä. Virveli löytää itse kosketusalustana toimivan kannen, käy makuulle ja haukkuu jo pidempiäkin sarjoja. Kokeeseen en ole sitä kuitenkaan vielä ilmoittanut, koska pimeätreenejä pitää saada ensin enemmän alle. No, illat pimenevät jo kovaa vauhtia eli kohta treenataan pelkästään pimeässä.