Keppijumppaa sekä eräs eläkepäätös

Hyvät olis nämä nurmet kirmailla, tuumaisi koirat ja emäntäkin… mutta siivosti vaan odoteltiin golfaajia grillaamaan.

Viime viikkoon mahtui jos jonkinlaista treeniä: hakua maastossa ja raunioilla, jäljestystä, keppijumppaa sekä tottista ja tokoa eri ympäristöissä. Lisäksi on uitu, kaupunkilenkkeity, metsäretkeilty ja löhöilty. Lauantaina Osmo sinetöi emännän jo aavisteleman päätöksen: Tämän jäbän tokokisat on nyt käyty. Eläkepäätöksestä tarkemmin tuonnempana.

KEPPIJUMPPAA by Virveli

Virvelin kanssa olen keskittynyt jäljestystarkkuuteen ja keppimotivaation nostamiseen. Jaanan kanssa tehtiin ”keppihetsausta”, jolloin kepit olivat aivan näkösällä, mutta koiraa ei päästettykään tuosta vain niiden kimppuun. Sen sijaan pysäytin koiran ja kiihdytin sitä itse keppien kohdalla. Turhautunut Virveli tarjosi jopa haukkuilmaisua, kun ei heti päässyt poimimaan keppiä suuhunsa.

Virvelin keppisaalis Raaseporin erinomaisista treeneistä.

Tämän lisäksi olemme leikkineet ”aarteenpiilotusta”, jossa koiraa innostetaan ensin jälkikepin perään ja sitten ihminen paineleekin aarteen kanssa metsään ja palaa tyhjin käsin. Kun koira sitten pääsee jäljestämään lyhyen matkan ja löytää kepin, pidetään mahtavat keppijuhlat eikä löydetyn ”aarteen” arvo jää taatusti epäselväksi.

Jälkihommien jälkeen Virveli hengaili ystävänsä Mihmun kanssa mökkiterassilla.

Näiden motivointitreenien jälkeen olen tehnyt lyhyitä jälkiä, mutta kepit olen pyrkinyt piilottamaan milloin korkeiden varpujen, milloin tuoksuvien kielojen sekaan. Lisäksi olen jarruttanut Virvelin menoa entistä enemmän ja lisännyt muutenkin tiettyä kurinalaisuutta maasto- työskentelyyn. Ilmaisut tehdään aina kunnolla (vaadin alustasta ym. häiriötekijöistä piittaamatta kunnollisen maahanmeno-ilmaisun) ja jäljestys jatkuu vasta luvan kanssa. Kuinka ollakaan, selkeys ja jämäkkyys näyttäisi toimivan ja kepit ovat alkaneet löytyä jokseenkin varmasti.

TOTUUS TOKOKISOISTA by Osmo

Osmo vetäytyy kilpakentiltä mutta jatkaa treenejä. 😀

Osmo rakastaa tokotemppujen treenaamista ja todistetusti se myös osaa kaikki EVL:n kisaliikkeet. Kaikki liikkeet ovat ainakin kerran onnistuneet myös kisoissa – eivät tosin milloinkaan kaikki samassa kokeessa. 😉 Lempiliikkeitä ja vauhdikkaita bravuureita ovat jo pitkään olleet merkin kautta ruutuun lähetys sekä ohjattu nouto.

Sen sijaan seuraaminen on niiin lääst siisön! Se on hauskaa ainoastaan treeneissä, jolloin palkkaakin saattaa saada. Kisatilanteissa Osmoa ei huijata millään kepulikonsteilla tekemään innokasta ja tarkkaa seuraamista. Kisoissa seuraaminen on koiran mielestä vain ja ainoastaan TYLSÄÄ ja turhaa. Vastalauseina nähdään sitten hidastelua, rapsuttelua kesken liikkeen, haukottelua, maan nuuskimista ja perusasennoista lintsaamisia.

Kotiterassilla kesän tähän mennessä kesäisimpänä päivänä

Jos ei ole hauskaa koiralla, niin eipä ole ohjaajallakaan. Näin myös viime lauantaina Kaarinassa, jossa keräsimme ennätysmäärän nollaliikkeitä. Etukäteen tuumin, että jos Osmis näyttää vähääkään siitä innosta, jolla se liikkeitä tekee treeneissä, jatkamme kisaamista vielä heinäkuun ajan, siis sääntömuutosuudistukseen saakka. Olin myös päättänyt, että jos touhu tuntuu kisatilanteessa lähinnä koiran kiusaamiselta, jätämme kisaamiset suosiolla nuoremmille ja innokkaammille.

Osmo valvoi grillailua ja perheen pienimpien puuhia Raaseporissa.

Ja Osmohan kertoi oman mielipiteensä asiasta selvääkin selvemmin: Kisoissa on inhottavaa, kun mammaa jännittää ja seuraaminen kestää maailman tappiin saakka eikä palkkaa saa mistään. Kaikissa EVL:n kisoissa Osmo on esittänyt hyvää seuraamista vasta kehästä poistuessamme – siis silloin, kun se tietää että hyvää seuraamista seuraa vapauttaminen kehän ulkopuolella odottavan palkkapurkin luo… Tyhmähän tuo koira ei ole koskaan ollut. 😉

Meikä osaa kaikki EVL-liikkeet! Mutta kisoissa oon niinku et EVVK!

Tässä kohdassa emäntä on päättänyt antaa jästipäälle periksi ja joustaa omasta tavoitteestaan eli EVL-tuloksesta. Ykkösjuttu on kuitenkin aina ollut se, että koira nauttii tekemisestä, myös kisoissa. Osmo-eläkeläinen saa tästä eteenpäin keskittyä siihen, mitä se rakastaa: ukkojen etsimiseen, jäljestämiseen ja tokotemppuihin, joskin viimeksi mainittuunkin nyt ilman koepaineita. Eläköön, eläke! 😀

Advertisement

Vire toipuu, Osmo tokoilee

Onneksi potilas osaa ottaa myös rennosti!

Juuri kun haku- ja jälkikausi oli pyörähtänyt upeasti käyntiin, totesin Viren ontuvan vasenta etujalkaansa. Tarkempi tarkastelu paljasti anturassa olevan pienen, mutta ilmeisen kipeän halkeaman/viillon.

Viilto ei tässä näy, vaaleampi läntti on ”kulunut” / hiertynyt kohta.

Nyt anturaa on putsailtu ja hoidettu pihkasalvalla pian kaksi viikkoa ja tassu näyttää jo aivan siistiltä. Tästä huolimatta ontuminen on palannut kuvioihin useamman kerran, kun olen jo toiveikkaana pidentänyt reippaan oloisen Virvelin lenkkejä.

Osmis on treenannut kahden edestä!

Osmis on siis käynyt jonkin aikaa rauniotreeneissä, tokoilemassa ja pidemmillä lenkeillä kahdestaan mamman kanssa Virvelin köllötellessä sillä välin isännän vieressä sohvalla. Toivon mukaan toipuminen edistyy ja Virveli pääsee mukaan vappuaaton hakutreeneihin.

Kotipihan ruututreenejä

Osmon tokoliikkeistä ohjattu nouto on edelleen epävarmin. Tänään treenattiin kotipihalla, jossa välimatkat ovat olosuhteiden pakosta alle kisamittojen. Näillä etäisyyksillä Osmo hahmottikin hyvin sekä oikean että vasemman kapulan sijainnin.

Merkki (josta lähetys edelleen eteenpäin joko oikealle tai vasemmalle noutokapulalle)

Noin kuuden toiston sarjasta yhdessä O päätyi keskimmäiseen kapulaan, jota ei siis koskaan kyseisessä liikkeessä noudeta. Mitä lie hauvan päässä liikkui, koska oikea (eli vasen) suunta oli jo selvä, mutta naksauttaessani hyvästä suunnasta jätkä päättikin kääntyä ja ottaa keskimmäisen kapulan. Onneksi saatiin tämän jälkeen useampi onnistunut nouto.

Tutumpia liikkeitä ketjutettiin tänään siten, että seuraaminen, ruutu, luoksetulo ja kaukokäskyt tehtiin putkeen ilman palkkoja. O:n viretila kestää näköjään paremmin, kun en pahemmin edes kiittele liikkeiden välissä. Lyhyt ”hyvä” toimii, mutta sen suurieleisemmistä kiittämisistä O taitaa vain todeta, että jaahas, oikeaa (= syötävää) palkkaa ei tänään saakaan. Nyt palkkapurkki odotti ”kehän” laidalla ja viimeisen liikkeen jälkeen vapautin Osmon sinne. Tuntui toimivan, eli näin jatketaan!

Lämpöä ja läheisyyttä, kolme söpöä partaelukkaa unten mailla. ❤

Vire TK2, Osmo EVVK ;)

Kuten kuvassa, Vire oli kuulolla, Osmo vähän omaehtoisempi…

Tänään käytiin Porvoossa tokoilemassa molempien piskien kanssa. Päivän ensimmäinen jännitysnäytelmä oli ajomatka kisapaikalle karmaisevan huonossa säässä. Onneksi pääsimme ehjinä kisapaikalle, jossa saimmekin saman tien ilmoittautua Osmon kanssa kehään.

Retkeilyä kotimetsässä.

Kisapaikkana oli maneesi ja kehään mentiin suoraan ulkoa. Ihaniin heppa-aromeihin ei siis päässyt lainkaan totuttelemaan ennen ryhmäliikkeiden alkua. Pelkäsin Osmon syöksyvän ensimmäisenä lantakokkareita etsimään, mutta kaikeksi yllätykseksi ryhmäliikkeet sujuivat mainiosti, vaikkemme ole niitä toisten koirien kanssa koskaan treenanneet.

Paikalla istumisesta lähti 1 p., koska ohjaajan etusormi oli ollut käskyn jälkeen/aikana pystyssä (!). Paikallamakuu oli priima lukuun ottamatta Osmon hiukan vinoa rintamasuuntaa. Siitä sakotettiin kuitenkin vain 0,5 p. No, siihenpä se meidän EVL-menestys sitten jäikin…

Virveli vallaton piti omaa showta liikkeiden välillä, mutta suoritti liikkeet kivasti.

Ennen Osmon yksilöliikkeitä Vire pääsi maneesin toiseen päähän AVOimen kehään. Paikalla- makuuseen mentiin kirsu maneesin hiekkaa kyntäen, mutta onneksi matka suoritusriviin ei ollut arvioinnin kohteena. Itse paikallamakuu meni kympin arvoisesti.

Tavoite saavutettu! 🙂

Myös liikkeet sujuivat ilman suurempia virheitä, mutta liikkeiden välillä Vire oli aivan mahdoton! Vaikka en varsinaisesti vapauttanut sitä missään välissä, se lähti monta kertaa hillumaan liikkeenohjaajan luokse, suorittamaan omavalintaista hyppyestettä kumpaankin suuntaan ym. Viimeisten liikkeiden välillä otinkin elukkaa pannasta kiinni, jottei se olisi singonnut esim. kivojen heppaesteiden yli naapurikehään. Se, etten luottanut koiraan, vähensi kokonaisvaikutuspisteitä kahdella, mutta näin homma pysyi sentään läjässä loppuun saakka eikä mitään katastrofaalista päässyt sattumaan.

Vaikka turhia kaksoiskäskyjä (eli ohjaajan mokia) tuli aika monessa liikkeessä, riittivät loppupisteemme 180,5 luokkavoittoon. Samalla saavutimme kolmannen ykköstuloksen avoimesta luokasta eli koulutustunnuksen TK2. Hyvä, Virveli! 😀

Tammikuun retkeilyä vol 2, isäntäkin pääsi mukaan.

Osmon EVL:n yksilöliikkeitä en juuri edes jännittänyt, koska tiesin niiden olevan monessa suhteessa keskeneräisiä. Halusin lähinnä itse nähdä, miten Osmo jaksaa pitkän suorituksen ilman välipalkkoja ja toisaalta sen, miten se suhtautuu liikkeenohjaajaan, jota meillä ei treeneissä ole ollut. Osmo olikin ajoittain tosi hämmentynyt ja epävarma, mikä näkyi kaikenlaisena sijaistoimintana. Oli nuuskuttelua, rapsuttelua, vinkumista ja hiekan kuopsuttelua, jolloin lisäkäskyt olivat välttämättömiä ja nollasivat pisteemme useammassa liikkeessä.

Metallikapulan Osmo vei komean hyppynoudon päätteeksi liikkeenohjaajalle ja treeneissä hienosti sujunut luoksetulo pysäytyksineen nollautui Osmon lähdettyä omatoimisesti hengailemaan paikaltaan ennen kuin ohjaaja oli edes kääntynyt kutsuakseen koiran! Ihme säätöä!

Tammikuun aikana treenattiin pari kertaa sisähallissakin. Kyllä kannatti, tuumaa Virveli!

Jotain on kuitenkin treeneissä mennyt oikein, sillä merkit ja ruutu löytyivät, samoin oikea tunnaripalikka. Ennen seuraavaa koetta pitää panostaa kisamaisiin harjoituksiin ja useamman liikkeen ketjuttamisiin. Tulos on mahdollinen, hyvällä tsägällä ja fiksulla treenaamisella myös ykköstulos. Tänään lopputulema oli kuitenkin rehti EVVK-0.

Tässä vielä perinteiset liikekohtaiset pisteet + kootut selitykset:

---

Osmo / EVL

1. Istuminen ryhmässä  9
2. Paikalla makuu ryhmässä häirittynä  9,5
3. Vapaana seuraaminen 6,5 (ajoittain erinomaista, ajoittain Osmolla omat kuviot)
4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 (ohjus kiersi törpöt väärältä puolelta, Osmolla 1 väärä asento)
5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 0 (tosi harmillinen homma, tää on menny treeneissä hyvin mutta nyt Osmo päätti käydä tsekkaamassa jonkun hajun ennen ekaa luoksetulokäskyä)
6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0 (merkillä haistelua, ei kuuntelua, liikaa lisäkäskyjä. Ruutu sentään löytyi.)
7. Ohjattu nouto 0 (merkille hienosti, tosin haistelua siinäkin, lähti hyvin hakemaan mut päätyikin keskimmäiseen esineeseen enkä tajunnut pysäyttää. = Ohjaajan moka)
8. Metalliesineen nouto esteen yli hypäten 5 (upea nouto, erittäin paska palautus!!!)
9. Tunnistusnouto 7 (lisäkäsky, viivyttely)
10. Kauko-ohjaus 5 (1 väärä asento, jonka ehdin korjata, eteni melkein kaikissa vaihdoissa)

Yht. 136,5

---

Vire / AVO

1. Paikalla makuu 10
2. Seuraaminen 9 (kerran koskin koiraan, vahingossa)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
4. Luoksetulo 8 (pysähtyminen olis saanu olla nopeampi)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
6. Noutaminen 9,5
7. Kauko-ohjaus 8,5 (alun maahanmenokäsky oli huono, Vire ei menny maahan saakka, joten ja jouduin uusimaan käskyn)
8. Estehyppy 8 (jostain syystä Vire meni istu-käskystä maahan, muuten loistava)
9. Kokonaisvaikutus 8 (jo mainittu pannasta pitäminen liikkeiden välillä)

Yht. 180,5 , 1.palk. TK2, KP

Lunta!

Lumileikkejä

Täällä on LUNTA! Koirat riehaantuivat ekalla kunnollisella lumilenkillä hurjiin hippaleikkeihin, jotka jatkuivat vielä kotipihassakin. Vire härkkii ja tekee äkkikäännöksiä Osmon edessä yrittäen usuttaa sitä takaa-ajoon. Ja kun takaa-ajo alkaa, menevät molemmat ihan uskomatonta vauhtia milloin Vire edellä, milloin Osmo.

Osmokin villiintyy lumihepuleihin, ainakin kun tarpeeksi usuttaa.

Kotipihassa Virellä on tapana tehdä ärsyttäviä äkkikäännöksiä aivan Osmon nenän edessä (Osmo on aina kotipihaan tultaessa enemmänkin tottismoodissa ja kerjää mamman taskuun jääneitä nappuloita) tai tulemalla muutaman metrin päähän sanomaan ”VUH!”. Sitten se lähtee täysillä karkuun, oli Osmo perässä tai ei, ja pinkoo häntä suorana monta kierrosta talon ympäri.

Lumikiiturit vauhdissa

Ennen lumentuloa (sunnuntaina) ehdimme käydä tottistelemassa oikealla koulutuskentällä. Osmon kanssa kertailtiin TOKOn EVL-liikkeitä, joista erityisesti ohjattu nouto olikin selvästi treenin tarpeessa.

Toko-otus haluaisi oman hallivuoron

Myös tunnari kaipasi varmistelua. Nyt, kun oma palikka oli vain käväissyt ohjaajan kädessä, tuppasi Osmo epävarmuuttaan ja/tai yli-innokkuuttaan testaamaan eli siirtelemään niitä vääriäkin. Ohjaaja ottaa kaiken vastuun näistä epävarmuuksista. Kyseisten liikkeiden treenit ovat todellakin jääneet vähiin, ne kun vaativat pientä valmistelua eikä niitä siten voi ihan spontaanisti heittää lenkkeilyn tai pihahommien ohessa.

Saako vetää vielä yhet lumihepulit?

Vaan Virvelipä oli ihan suvereeni omalla treenivuorollaan! Juoksusta seisomaan jääminen oli tosi napakka, samoin muut jättävät liikkeet. Kaikeksi yllätykseksi eteenmenon suuntakin löytyi heti ekalla lähetyksellä – sen kanssa on tuolla nimenomaisella kentällä ollut aina vaikeuksia.

Päivänvaloa vuoden pimeimpänä päivänä

Kaikkein eniten ohjaajaa ilahdutti Virvelin paras hyppynouto ikinä! 😀 Kumpaankin suuntaan hyppy oli tosi varma ja lennokas ja metrisen esteen ja koiran väliin jäi vielä kunnolla ilmaa. Oma este kotipihalla ja etenkin hullutteluhyppimiset metriä korkeammankin yli aina kun lenkkireitti on vienyt sopivan esteen ohi, ovat selvästi antaneet itsevarmuutta Virvelille. Myös estenouto oli priima (emännän heittokättä lukuunottamatta), tasamaalla vauhtia saisi olla enemmän.

Ensi vuoden joulukorttikuvat taidettiin ottaa tänään! 😀

Tänään on taas ulkoiltu urakalla pehmeäksi ja valkoiseksi muuttuneessa maisemassa ja tehty jouluvalmisteluja kotosalla. Huomenna kaikki kiltit (karva)lapset saavat revittäväkseen ihan omat paketit. 😉

Jouluiloa!

Vuosi vaihtui

Uudenvuoden aattona lenkkeiltiin Nuuksiossa.

Vuosi on taas vaihtunut, joten on aika tehdä perinteinen tilinpäätös ja tuumailla vuoden 2014 tavoitteita koirarintamalla. Koska tavoitepäivityksistä tulee aina järkyttävän pitkiä ja koska ne ovat enemmän itseäni varten kuin ”suuren yleisön viihdykkeeksi” tehtyjä, ovat ne tällä kertaa piilotettu linkin taakse, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kas täällä: tavoitteet_2014.

Siskontytöt kylässä tapaninpäivän iltana.

Loppuvuosi kului Jaanan, Hiskin ja Haukan kanssa eri lajeja treenaillen. Lisäksi olemme saaneet viettää aikaa monien ystävien ja sukulaisten kanssa. Siskoni Päivin pikkulikat olivat taas innokkaita koirankouluttajia ja Osmo ja Virveli saivat tehdä kaikki osaamansa sirkustemput moneen kertaan.

Superkivaa kaikista osallistujista oli myös kuivanappuloiden piilotus (by Siiri & Sanni) ja etsiminen (by Osmo & Virveli).

Siiri on aina innokas leikittäjä ja Virveli leikkijä! 😀

Triplasiskot tuplana! Takana vasemmalta Suvi, meitsi, Päivi ja Sylvi, edessä Siiri, Sanni ja Vire. Osmis piileskelee Sannin selän takana! 😉

Viime vuonna samaan aikaan kahlattiin umpihangessa!

Eilen uudenvuoden aattona oma laumamme retkeili Nuuksiossa, jossa Virveli intoutui moneen hepulikierrokseen häntä suorana ja sitten kierimään ja pyörimään onnesta sekaisin sammalmättäillä. Osmo osallistui hippaleikkeihin ja haki keppiä innoissaan kuin nuori poika.

Isäntä ja Virveli kahvitauolla.

Kaverukset kalliolla

Katseet kaukaisuuteen: uusi vuosi odottaa!

Juuri puhuimme Peten kanssa siitä, miten Osmis on kuin nuortunut uudessa kodissamme. Palloleikit kotipihalla ovat kovassa huudossa ja onpa pari oikeaa riehuräyhähepuliakin nähty n. 6 vuoden arvokkaamman aikuisoleilun jälkeen. Näyttäisi siis siltä, että Osmon elopaino on nyt sopivan pieni, ravintoöljyt toimivat eikä kylmäkään kolota niveliä.

Illan ja yön koiruudet viettivät kahdestaan talonvahteina, kun isäntäväki suuntasi kaupungille kotibileisiin ja ravintolaan. Palatessamme yöllä talossa oli hiirenhiljaista, mutta jompi kumpi elukoista oli vääntänyt haisevat uudenvuoden- toivotukset olohuoneen lattialle. Tavaran laadusta päätellen maha oli ollut oikeasti sekaisin, eikä kyse siis toivottavasti ollut mistään eroahdistus- tai protestikakasta. Onneksi valkoisen maton päällä oli arkisisustukseen kuuluva koiraviltti, joka pääsikin heti uuden vuoden kunniaksi pesukoneeseen.

Sitten treenipäiväkirjan päivitykset viimeisimpien harjoitusten osalta, lukekoon ken jaksaa ja ketä kiinnostaa! 😀

TOTTIKSET/Osmo

Tottikset sujuivat kummankin koiran kanssa ennen kaikkea valtaisalla INNOLLA! Osmis teki ohjattua noutoa, jossa käytössä on 2 kapulaa (ilman keskimmäistä siis treenataan) ja jossa oikea suunta löytyy jo hyvin sen mukaan, kumpi kapula viedään ensiksi paikoilleen. Näin tehdään myös kisoissa. Merkille lähetyskin sujuu mainiosti erikseen treenattuna, mutta kun myös kapulat ovat paikoillaan, on Osmolla yleensä niin kova kiire noutamaan, että välipysähdys merkille tuottaa vaikeuksia.

Merkin kautta ruutuun lähettäminen sujuu sen sijaan jo melko varmasti. Ennakoinnin ja suoraan ruutuun oikaisemisen välttämiseksi olen naksauttanut ja palkannut lähes aina myös siitä välipysähdyksestä merkillä. Jättävät liikkeet tehtiin putkeen, kuten Z-liikkeessä (vanha ”idari”) ja yllätyksekseni kaikki asennot menivät heti nappiin! 😀t

TOTTIKSET/Virveli

Virveli teki seuraamisia ja jättävät, joista edelleen seisominen on vaikein. Siinä koira tuppaa ottamaan pari askelta viimeistään mamman palatessa ja kääntämään rintamasuuntaansa mamman mennessä taakse. Hienosäätöä ja naksuttelua siis seisomiseen. Noutoja tehtiin peräkkäin kolme ja kaikki onnistuivat tosi hienosti luovutuksineen päivineen. Viimeisen jälkeen palkkasin patukalla.

Avaria lenkkimaastoja kotikulmilta.

Eteenmenossa suuntavaisto petti pahemman kerran ja Virveli tempaisi täysillä aivan sivuun. Maahanmeno oli kyllä napakka ja nopea. Otettiin sitten vielä uusintana siten, että vein koiran huomaamatta lelun oikeaan suuntaan kentän päätyyn. Vauhtia oli vähemmän ja epävarmuutta vastaavasti enemmän, mutta sen verran kauas Virveli sentään juoksi, että se bongasi onneksi lelun ja sai palkan oikeasta suunnasta.

Vielä ehtisi peltojäljelle!

JÄLJESTYS

Jäljestys oli pitkän tauon jälkeen älyttömän kivaa! Lyhyehkö jana meni hyvin, mutta muuten Virveli paahtoi menemään vauhdilla ja huolettomasti hukaten jäljen jokaisessa (!!) kulmassa. Tarkkuus-, pelto-, kulma- ja piikkitreenejä on siis luvassa, kunhan uudestaan jäljelle ehditään. Kepit Virveli bongasi upeasti (6/6) ja ilmaisutkin olivat loistavat. Osmariini meni oman, Jaanan tekemän, jälkensä kuin juna ja suoritti liikuttavan täsmälliset ja huolelliset maahanmenoliikkeet joka kepillä. Se ei koskaan koske keppiin, joten siinä mielessä siirtyminen peltojäljelle saattaisi tulevaisuudessa jopa onnistua…

ESINEET

Virveli ja uudenvuoden pajunkissat

Esineissä ei ollut Virkun kohdalla moitittavaa, mitä nyt ekassa luovutuksessa sitä piti kannustaa tulemaan loppuun saakka mamman luo toisella käskyllä. Kolme pistoa, kolme esinettä ja kaikki tämä alle kolmessa minuutissa. 😀 Osmo ei sen sijaan olisi millään huolinut lituskaa nahkalompakkoa suuhunsa, vaikka oikean paikan nopeasti löysikin.

Myös viimeinen esine tuotti Osmikselle päänvaivaa, sillä yllättäen poitsu ei meinannut irrota tarpeeksi kauas alueen takareunalle. Esineiden luovutukset sujuvat Osmariinilta aina mallikkaasti, siihen ei tullut poikkeuksia.

Partasuiden tokomestikset

Tänään kisailtiin Hyvinkäällä snautsereiden tokomestaruuksista. Alun perin olin ilmoittanut Osmon ylimpään kilpailuluokkaan, mutta todettuani uudet liikkeet vielä täysin keskeneräisiksi vaihdoin meille tutumpaan voittajaluokkaan.

Osmo ja 2. sijan palkinnot; pokaali, tennispallo ja hammasluita! 🙂

Vire kilpaili avoimessa luokassa. Molempien koirien suorituksista jäi itselleni loistofiilis, vaikka kumpikin sai yhdestä, varmana ja helppona pitämästäni liikkeestä nollan.

Osmon kohdalla se harmillinen nolla tuli liikkeestä istumisesta, jossa se jäikin seisomaan. Viime aikoina olemme treenanneet sekaisin kaikkia jättäviä liikkeitä – ja

Kisan jälkeen unilla, nallenraato kainalossa

ehkä erityisesti seisomista – minkä Osmis näköjään muisti. Muuten olin Osmon suoritukseen tosi tyytyväinen. Tärkeintä itselleni oli, että Osmolle vaikeimmista liikkeistä eli ruudusta ja tunnarista tuli pisteitä! 😀 Hieman tietysti harmittaa, että helpon liikkeen nollaaminen vei meiltä samalla ykköstuloksen, mutta pääasia on hyvä fiilis, joka meillä kummallakin oli. Alla pisteet ja kootut selitykset.

OSMO, toko/VOI Hyvinkää 10.8.2013

1. Paikalla makaaminen 10 (vaikka koiran rintamasuunta oli vino)
2. Seuraaminen taluttimetta 9 (hienoa työtä, tuomari sakotti ”pärskimisestä”, jota O välillä tohkeissaan harrastaa)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 (Osmo jäi seisomaan, lisäkäskykään ei tehonnut, vaan tarvittiin käsimerkki)
4. Luoksetulo 8 (molemmat pysäytykset olisivat voineet olla nopeampia)
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 9 (UPEA ruutu! tuomari sakotti hitaasta maahanmenosta)
6. Noutaminen esteen yli hypäten 10 (Bravuuri toimi jälleen)
7. Metalliesineen noutaminen 6 (hieno, vauhdikas alku, mutta Osmo pudotti esineen jalkoihini eikä istunut luovutusasentoon)
8. Tunnistusnouto 7 (hyvä, varma työskentely, mutta O pudotti palikan paluumatkalla, nosti itse uudestaan, loppu ok)
9. Kauko-ohjaus 8 (eteni hiukan)
10. Kokonaisvaikutus 8

Yht. 244 p., 2. palkinto ja 2. sija

Voittajan palkintosaalis: Pokaali, ruusuke, tennispallo, sapuskaa ja riisenikerholta vielä mukikin!

Virveli teki tasaisen, vahvan suorituksen, kunnes vihoviimeisessä liikkeessä eli hypyssä se ei jostain syystä suorittanutkaan paluuhyppyä vaan kiersi esteen. Myöhemmin pähkäilin, että annanko yleensä paluuhypylle käskyn ”tule”, enkä ”hyppy”, kuten kisoissa tein ja totesin, että niinpä taidan tosiaan tehdä. Ohjaaja mokasi siis jälleen. Virveli huomasi heti itsekin tehneensä väärin, kun ei hypännytkään ja ehdotti hyvitykseksi maahanmenoa esteen viereen… Koska liike oli viimeinen, saimme tehdä treenin vuoksi liikkeen loppuosan uudestaan, jolloin homma toimi kuin unelma, eli normaaliin tapaan.

Kotona reipas tokoilija sammui selälleen sohvalle.

Vaikka hyppyliike meni nollille, pisteet ylsivät lopulta rimaa hipoen (160,5) ykköstulokseen. Huh! Koska en ehtinyt suorituksen aikana vilkuilla saamiamme numeroita, tuli ykköstulos ja luokkavoitto itselleni todellisena yllätyksenä, kun palkintojenjaon aika koitti. Ossi Harjulan arvostelu oli etenkin avoimessa luokassa yllättävän tiukkaa, mutta tasapuolisesti linja pysyi kaikille koirille samanlaisena.

VIRE, toko/AVO Hyvinkää 10.8.2013

1. Paikalla makaaminen 10 (hurraa, ei yhtään piippausta!)
2. Seuraaminen taluttimetta 9,5 (tosi jees, yksi istuminen oli hidas)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (bravuuri toimi jälleen)
4. Luoksetulo 9 (VAU, mikä pysäytys! Piste lähti siitä, että vahingossa annoin pysäytysmerkin ennen merkkitötsää)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 (Vire valui hiukan perääni ja kääntyi mennessäni sen taakse)
6. Noutaminen 8,5 (JEE, irrotus ekalla käskyllä! Pisteet lähtivät palautusvauhdin puutteesta ja vinosta palautusasennosta)
7. Kauko-ohjaus 8,5 (tosi HYVÄT! Tuomari sanoi koiran pakittaneen istumaan nousuissa, mielestäni näin ei kyllä ollut!)
8. Estehyppy 0 (alku täydellinen, paluuhypylle annoin käskyn ”hyppy” enkä ”tule”, kuten yleensä… siitä ehkä hämmennys ja esteen kierto…)
9. Kokonaisvaikutus 8

Yht. 160,5 p., 1. palkinto ja 1. sija

Väsyneet hauvat ja viimeinen tottelevaisuusliike eli poseeraaminen

Himoittava herkkupurkki

Lisää himoittavia herkkuja, tosin näitä eivät koirat saaneet edes maistaa!

Kävimme eilen Viren kanssa Porvoossa tokokisoissa. Pistesaldo oli ennätyksellisen huono: 40 pojoa. 😀 Surkeisiin pisteisiin on syynä se, että päädyin itse keskeyttämään suorituksemme heti kolmannen liikkeen jälkeen, kun Vire karkasi kehästä repun ja siellä odottavan herkkupurkin luokse. Koska mahdollisuudet ykköstulokseen menivät samalla, jätin leikin siinä kohdassa kesken. Harmitti TOSI paljon, koska syy epäonnistumiseen oli tietysti se tavallisin: oma hölmöys. 😉

Ohjaajan hölmöys koski tällä kertaa koiran virittelyä herkkumössöruokapalkalla viime tingassa ennen kehään menoa. Ahneista ahnein Vire bongasi nimittäin purkin jäämisen repun luo juuri, kun meidän piti kävellä kehään. Huomasin, että tämän purkin luota ei nyt muuten niin vaan lähdetäkään ja yritin pelastaa tilanteen huijaamalla Virelle, että laittaisin muka purkin taskuuni. Epäonnistuin surkeasti, sillä tarkkana likkana Vire tietysti huomasi yritykseni ujuttaa purkki salaa kehän laidalla olevan agilitypuomin päälle… Siinä kohdassa meitä jo odotettiin kehässä, joten uusiin huijausyrityksiin ei ollut aikaa. Ei siis muuta, kuin kehään. Minulla oli täysi työ ja tuska saada koira aloituspaikkaan ja perusasentoon, siinä kun sen piti kääntää selkänsä kehän sitä reunaa kohti. Lähtöasetelmat eivät siis liikoja lupailleet.

Ihme kyllä pääsimme kuitenkin aloittamaan seuraamisen ja se menikin UPEASTI! Hullunhieno kontakti ja kiihko koiralla päällä koko ajan, mutta silti työskentely oli eksaktia ja koiran paikka ja asento koko ajan oikeat. JES! Seuraamisesta saimme siis täyden kympin, mistä voi olla suorastaan ylpeä! Vire odotti koko ajan, että sanoisin taikasanan ”tsap” ja se saisi rynnätä herkkupurkkinsa luo. Toisen liikkeen alussa se lähti liikkeelle epäuskoisena hidastellen ja taakseen (=purkille päin) katsoen, jolloin annoin uuden käskyn seurata. Maahanmeno oli täydellisen nopea, mutta alun hidastelu ja kaksoiskäsky alensivat arvosanan 7:ksi.

Se jäikin sitten viimeiseksi liikkeeksemme, sillä seuraamisesta seisomaan jäämisen alussa Virveli ei kyennyt enää hillitsemään himoaan vaan livahti kehästä repun luo. Liike nollautui ja totesin, että siinä menivät myös mahdollisuutemme ykköstulokseen. Niinpä kiitin erittäin hyvää, tasapuolista ja kannustavaa tuomaria eli Riikka Pulliaista ja sanoin, että jätän suorituksen kesken. Kehän ulkopuolella niuhotin Virelle seuraamista ja perusasentoja ja käännöksiä jonkin aikaa, ennen kuin vapautin sen sille kovan onnen herkkupurkille. Treenin kannalta olisi ollut varmasti vielä parempi palauttaa koira kehään tekemään liikkeet loppuun, mutta oma kanttini ei enää kestänyt. Halusin epämukavasta tilanteesta pois eli mukavuudenhalu tai suoranainen nynnyily voitti. Mutku mutku… Haluan kisata vain hyvällä fiiliksellä enkä siksi ole koskaan oikein osannut hyödyntää noita epäonnistumisia koulutuksellisesti. Ei siinä kyllä montaa minuuttia mennytkään, kun jo nauroin katsojien kanssa surkuhupaisalle tilanteelle.

Uskon, että jos Vire olisi luullut purkin olevan minulla mukana kehässä, olisi tuo seuraamisen mahtava työmoodi jatkunut läpi suorituksen. Aikaisemmin Vire on myös kyennyt työskentelemään, vaikka on tiennyt palkan odottavan kentän reunalla. Nyt nälkä oli jostain syystä tavallista kovempi tai palkkamuona tavallista parempaa eli vastustamattoman himoittavaa. Seuraavassa kokeessa purkkia ei kyllä vilautetakaan Virvelille ennen kehään menoa, narupalloa korkeintaan.

Terassikausi avattu! Maalaistollot paistattelivat päivää Cafe Ursulan terassilla.

Kokeen jälkeen hain Osmon kotoa ja ajoimme Suureen Pääkaupunkiin ihanaa auringonpaistetta ja sen esiin houkuttelemia ihmismassoja ihmettelemään. Lenkkeilimme Liisan kanssa Kaivarissa, jossa piti suorastaan pujotella ihmisten ja koirien ohi. Maalaistollot käyttäytyivät kuitenkin koko ajan kivasti. Mitä enemmän häiriöitä, sen vähemmän ne näyttävät koiria häiritsevän. Siksi varmaan kaupungilla näkee yleensä hyvin käyttäytyviä koiria. Kun lajitovereita tulee vastaan kaiken aikaa, ei niihin jaksa enää suhtautua niin suurella tunteella, kuin jollain pienellä metsäpolulla, jolla toisen koiran näkeminen olisi Erittäin Suuri Tapaus!

Tänään treenattiin turvapuistossa, jossa kumpainenkin koira etsi ja haukkui kolme figua. Turvapuiston jälkeen elukat ovat vetäneet vain sikeitä, joten ilmeisen väsyttävä viikonloppuohjelma saatiin taas aikaiseksi! Nyt vielä iltalenkille keväiseen LUMISATEESEEN. Jippii…

Pettymysten jälkeen TuplaYkkönen!

Kohti uusia haasteita…

Tänään tehtiin meidän lauman historiaa, kun molemmat koiruudet saivat samana päivänä tokokisoista ykköstuloksen! Osmon ykköstulos voittajaluokasta tuntuu erityisen makoisalta, koska sen kanssa takana on niin monia kisatilanteessa nollille menneitä tunnistusnoutoja ja ruutuun lähettämisiä, että olin jo miltei menettänyt uskoni ykköstuloksen mahdollisuuteen. Mutta onneksi vain melkein.

Luultavasti meidän onneksemme koitui se, että perinteiset nollaliikkeemme tehtiin heti suorituksen aluksi ja lähdin kehään suhteellisen rentona ajatellen, että katsotaan nyt ne kaksi liikettä, ja mikäli ne menevät nollille, niin jätetään suoritus siihen. Luultavasti oma mielentilani ratkaisi paljon. Kun itse rentouduin ja riemastuin saadessamme tunnarista ja ruudusta kerrankin pisteitä, välittyi fiilis myös koiralle. Ainoastaan pitkän seuraamiskaavion aikana Osmis jäi kerran rapsuttamaan itseään, mikä on sen vakio sijaistoiminto silloin, kun mammaa ja/tai sitä itseään stressaa. Loppujen lopuksi voitimme koko hyvätasoisen luokan ällistyttävän hyvällä ykköstuloksella, 183 p., josta saimme vielä kunniapalkinnonkin. 😀

Taitavat tyypit lenkillä kisan jälkeen

Totta puhuen olimme Porvoossa kisaamassa myös eilen. Silloin Osmon suoritus oli pelkkää hämmentynyttä rapsuttelua ja haukottelua sekä epävarmaa sähellystä ruudussa ja tunnarissa. Kuten arvata saattaa, jäimme kokonaan ilman tulosta.

Virvelin suoritus oli eilen huippuhieno, mutta unohdin itse, että kaukokäskyjen jälkeen tulee vielä hyppy ja kiitin koiraa kuin viimeisessä liikkeessä sanomalla ”hieno, vapaa, valmis!”. Jouduin sitten kokoamaan itseni ja koirani uudestaan hyppyä varten ja jos Vire olisi osannut puhua, se olisi sanonut ”siis mitä h…ttiä, sä sanoit että VALMIS!!!” Vire hyppäsi kuitenkin tunnollisesti, istui käskystä ja hyppäsi takaisinkin – mutta riensi sitten ulos kehästä liikkeenohjaajan pöydän luo noutokapuloita ”valikoimaan” ja siitä edelleen kohti omaa reppuamme, jossa loppupalkka odotti… Sain karjuttua koiran takaisin, mutta kesken liikkeen kehästä poistuminen oli jo nollannut hypyn pisteet. Tuon nollankin kanssa jäimme eilen vain 4 pisteen päähän ykköstuloksesta, joten kyllä muuten potutti oma unohdukseni ja mokani.

Tänään muistin kaikki liikkeet ja Vire teki kaiken yhtä hienosti, kuin eilenkin, paitsi että se teki myös viimeisen liikkeen loppuun saakka. Näin ollen Vire sai tänään 176 pisteellä AVO1-tuloksen sijoittuen luokassaan toiseksi! 🙂 Alla vielä pisteemme kummaltakin kisapäivältä koottujen selitysten kera:

Virveli on oiva patja, tuumasi Osmo

OSMON KISAVIIKONLOPPU PORVOOSSA
La 9.3. Voittajaluokka, tuomarina Hannele Pörsti

Paikalla makaaminen 9 (pientä piippausta mamman perään)
Seuraaminen taluttimetta 7 (hämmennystä, rapsuttelua, piippausta, muuten ok)
Istuminen seuraamisen yhteydessä 8 (erittäin skarppi ja nopea, mutta rapsutteli ja kääntyi ohjaajan jatkaessa matkaa…)
Luoksetulo 9 (tämä oli tosi hyvä, nopeat pysäytykset ja silti vauhdikas luoksetulo)
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0 (löysi ruudun lisäohjauksella, maahanmenossa eteni rajojen yli)
Noutaminen esteen yli hypäten 10 (superhieno!)
Metalliesineen noutaminen 6 (lähtö vauhdikas, luovutuksen yhteydessä pudotti kapulan varmaan 3 kertaa, nosti kyllä aina itse uudestaan, mutta ihan hölmöä viskomistahan tuo oli!)
Tunnistusnouto 0 (”intoa on enemmän kuin taitoa” sanoi tuomari, kun Osmo tutki ja kokeili suuhunsa montaa palikkaa – mutta ei sitä oikeaa… Todellisuudessa koiraparka oli epävarma eikä mikään innokas!)
Kauko-ohjaus 7 (eteni hiukan, seilasi myös sivusuunnassa)
Kokonaisvaikutus 7 (hermostunut koira hermostuneella ohjaajalla…)
Yht. 191 p. eli pistettä vaille 3-tulos.

Su 10.3. Voittajaluokka, tuomarina Harri Laisi

Osmariini ja palkintosaalis

Paikalla makaaminen 8,5 (hiukan vino rintamasuunta, vikinää mamman perään)
Seuraaminen taluttimetta 8 (tuomari tykkäsi ja kehui, vaikka yksi perusasento jäi tekemättä ja kerran Osmo tosiaan jäi rapsuttelemaan kaulaansa. Eilistä PALJON pidempi ja haastavampi kaavio ja silti PALJON parempi suoritus meiltä!)
Istuminen seuraamisen yhteydessä 10 (erittäin skarppi ja nopea – ilman rapsutus- näytöstä!)
Luoksetulo 8,5 (erittäin hyvä pysäytys seisomaan, maahanmenossa valui hiukan eteenpäin)
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8 (löysi ruudun mutkan kautta lisäohjauksella, lisäksi ohjaajan käsimerkki jäi kuulemma liian pitkäksi aikaa ”päälle”. Loppuosuus huippu!)
Noutaminen esteen yli hypäten 10 (superhieno jälleen!)
Metalliesineen noutaminen 9 (huippuhyvä Osmon metallinoudoksi, luovutusasennossa hieman hiomista)
Tunnistusnouto 9,5 (”Erinomainen” sanoi tuomari ja ohjaaja meinasi haljeta ilosta ja ylpeydestä)
Kauko-ohjaus 9 (pientä ”seilausta”, vaikka kokonaisuutena ei tullut eteenpäin)
Kokonaisvaikutus 9 (tosi hyvä meininki, ”erittäin hyvää yhteistyötä”, sanoi tuomari)
Yht. 283p., VOI1-tulos, 1. sija, KP

VIREN KISAVIIKONLOPPU PORVOOSSA
La 9.3. Avoin luokka, tuomarina Hannele Pörsti

Paikalla makaaminen 10 (erittäin varma)
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (hyvää seuraamista, perusasentoja piti hiukan odottaa)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (erittäin skarppi ja nopea!)
Luoksetulo 6 (tuli TÄYSILLÄ kuten aina, ekasta pysäytysmerkistä ei edes hidastanut, toisesta pysähtyi vaikka etenikin vielä hiukan)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (varsin hieno, ehkä aavistuksen eteni käskyn jälkeen)
Noutaminen 9 (hieno oli, olisko paluumatkalla vähän pureskellut kapulaa..)
Kauko-ohjaus 9 (ekaan istumaannousuun tarvitsi lisäkäskyn)
Estehyppy 0 (jep jep. poistui kehästä paluuhypyn yhteydessä…)
Kokonaisvaikutus 8 (ihmeen hyvä huomioon ottaen emännän karjaisut kehästä karkaamisen yhteydessä)
Yht. 156 p., AVO2-tulos

Su 10.3. Avoin luokka, tuomarina Harri Laisi

Virveli ja palkintosaalis

Paikalla makaaminen 10 (erittäin varma)
Seuraaminen taluttimetta 9 (hyvää seuraamista, eilistä pidempi kaavio)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (erittäin skarppi ja nopea!)
Luoksetulo 7 (tuli TÄYSILLÄ, ekasta pysäytysmerkistä ei pysähtynyt, tokasta pysähtyi hyvin)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (hyvä, hivenen liikkui pysäytyskäskyn jälkeen)
Noutaminen 8 (hieno ja vauhdikas, irrotus vasta tokalla käskyllä, mutta ONNEKSI silloin!)
Kauko-ohjaus 8 (ekaan istumaannousuun tarvitsi lisäkäskyn, istu-käskyissä tehostin käsimerkkiä nousemalla varpailleni)
Estehyppy 10 (erinomainen kaikin puolin!)
Kokonaisvaikutus 9 (”reipas meininki” sanoi tuomari. Hyvä fiilis jäi itsellekin)

Kisan jälkeen nautiskeltiin auringosta Oittaalla

Yht. 176 p., AVO1-tulos, 2. sija

Suunnistusta koiralaumassa

Vire vaihtoi kampausta kevään kunniaksi

Torstaina oli hälyryhmän ”puolikkaat”, joiden aiheena oli tällä kertaa suunnistus ja koiran hallinta. Koska Vire kaipaa hallintatreeniä Osmoa enemmän, otin treenikaverikseni sen. Meidät oli jaettu ryhmiin, joiden piti suorittaa erinäisiä tehtäviä suunnistusreitin varrella. Ryhmässämme olivat Gabi, Scifi (apku) ja pieni, reipas Noppa-pentu (apku), Nina ja Päivin Seita (lbn) sekä Juha ja Kerkko (apku). Yhteistyö pelasi ja koiralauman kanssa oli yllättävänkin rauhallista ja miellyttävää liikkua.

Törppö ja Tosikko kysymysmerkkeinä

Tehtävärasteilla suoritettiin luoksepäästävyys peko-kokeiden tyyliin, paikallamakuu ryhmässä ja siitä luoksetulo yksi koira kerrallaan, seuraamista, takana kulkemista (helppo homma, koska polku oli kapea), ilmaisuharjoitus, koirien vaihto yhdelle taipaleelle, mehu- ja evästauko sekä junamatka Kauklahdesta takaisin lähtöpisteeseemme Espoon asemalle. Vire oli mainio ja kuuliainen kaikilla rasteilla eikä urahtanut kertaakaan muille koirille. Junamatkaa taitettiin toisen ryhmän kanssa, joten samaan koiravaunuun ahtautui kokonainen joukkueellinen espyläisiä ja yhteensä 10 koiraa! Oli siinä lipunmyyjällä kummastelemista!

Viime sunnuntaina Nuuksiossa

Pidimme koirat kytkettyinä myös metsässä, koska ohjeena oli, että joko kaikki tai ei yksikään ryhmän koirista saa olla maastossa vapaana. Vire antaa muiden olla rauhassa silloin, kun se on hihnassa, mutta vapaassa leikissä sillä voi iskeä yllättäen aggressio päälle muiden narttujen ja voisin kuvitella, että pentujenkin kanssa, joten oli itsestään selvää, että meidän ryhmämme koirat olivat kaikki kiinni lukuun ottamatta joitain rastitehtäviä. Hihnassa tyypit toki haistelivat toisensa läpi, kun tiiviissä porukassa liikuttiin.

Valitettavasti otsalampustani oli patterit lopussa eikä karttaa nähnyt tihrustaa metsässä, joten suunnistuvastuu oli enemmän muilla ryhmäläisillä. Muutaman lyhyen taipaleen verran toimin sentään ”pääkartturina”. Kerrassaan loistava treeni tarjosi sen verran fyysistä ja etenkin henkistä rasitusta, että 2,5 tunnin jälkeen Vire oli kerrankin väsynyt. 😀

Osmo tuntee päättömän nallenraatonsa nimellä ”Pikku-Pete”…

Eilen treenattiin taas tokoa hallivuorollamme ja Osmokin pääsi töihin. Se olikin taas aivan liekeissä – tehtiin paikallamakuuta lukuunottamatta kaikki voittajaluokan liikkeet läpi. Vire harjoitteli tokon avoimen luokan liikkeitä, joista luoksetulon pysäytys on tällä hetkellä kaikkein heikoimmalla tolalla. Kapulankin likka luovutti kiltisti, vaikka en joka kerralla siitä heti palkannutkaan. 😉

Voihan Virveli!!

Mitäköhän seuraavaksi?

Hiihtolomalla otetaan rennosti.

Velmuilija valjaissa

Debytoitiin tänään Virvelin kanssa Porvoossa tokon avoimessa luokassa. Jännitin etukäteen liikkeestä seisomaan jäämistä (jossa ohjaaja jatkaa palatessa koiran taakse) ja kaukokäskyjen maasta istumaan nousemista, kun taas maahanmenoa ja noutoa pidin varmimpina liikkeinämme. Vaan kuinkas sitten kävikään…?

Molemmista jännitysliikkeistä Vire sai 9 pojoa, kun taas maahanmenosta 7 (jäikin ensin istumaan, jolloin pysähdyin ja annoin uuden käskyn) – ja bravuurimme nouto meni nollille. Siis todellakin NOLLILLE! Aivan puun takaa tuli pulma, jota Viren kanssa ei ole koskaan ennen tullut esille: Koira ei irrottanut otettaan kapulasta heti ekalla käskyllä. Eikä sitten tokallakaan, jolloin vauhdikas nouto suoralla luovutusasennolla meni siis nollaliikkeeksi. 😦 Ehkä Vire piti kapulaa palkintona, kun kerran muuta palkkaa ei tullut… ”Jos et anna mulle välillä lelua, niin mä en anna sulle tätä palikkaa!”

Palkan eli patukkaleikin puuttuminen liikkeiden välistä taisi hämmentää koiraa muutenkin. Itse lisäsin hämmennystä vapauttamalla koiran liikkeiden välillä, jolloin se tietysti odottikin sitä leikkiä. Ensi kerralla pidän suorituksen ”käynnissä” koko ajan enkä siis vapauta koiraa liikkeiden välillä. Siten tein tokon alokasluokassa ja bh-kokeessakin, jolloin koira ei edes odottanut saavansa palkkaa vaan keskittyi täpinöissään seuraavaan käskyyn hyvän mielentilan katkeamatta välillä. Tokokehästäkin voi lopuksi seurauttaa koiran pois ja vapauttaa sen sitten kehän ulkopuolella leikkimään. Vaan jostain kumman syystä tein siis tänään ihan toisin. Jälkiviisastelut sikseen, ensi kerralla haetaan se ykköstulos! 😀

Paikallamakuu 10 (”erinomainen”)
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (painoi hiukan, hiukan hidastelua perusasennoissa. Tuomari kuitenkin erikseen kehui seuraamistamme)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 (ensin istui, ohjaajan pysähdys ja lisäkäsky)
Luoksetulo 6 (jarrut petti kun vauhtia oli niin hurjasti, ohjaajan käsimerkki jäi ”päälle”)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Noutaminen 0 (jep jep, jos koira ei irrota otettaan kapulasta toisellakaan käskyllä, arvosana on 0)
Kauko-ohjaus 9 (ekaan istumaan nousuun Vire tarvitsi lisäkäskyn)
Estehyppy 8 (hyppäsi tosi laiskasti, takaisin tullessa tassut myös osuivat esteeseen)
Kokonaisvaikutus 8 (tähän vaikutti taatusti tuo onneton nouto…)

Yht. 148 p. = 2.palkinto

Lumivyöry-Virveli

Laviinikoira lumilenkillä

Viren kanssa käytiin tiistaina treenaamassa lumen alle hautautuneiden ihmisten etsintää. Osmo jäi kotiin, koska sillä oli edelleen hiukan nuhainen nenä, vaikka omasta mielestään se olisi ollut täydellisen terve ja valmis töihin. No, treeneihin Osmo ehkä olisikin ollut tarpeeksi terve, mutta ei oman vuoronsa odotteluun kylmässä autossa.

Virkeä nuhanenä löysi lumen alta kepin!

Vire oli innoissaan tajutessaan, että isossa lumikasassa haisee IHMINEN! Haukku riitti ilmaisuksi, vaikka oikeasti laviinikoirien kuuluisi myös kaivaa lunta oikeasta kohdasta. Suurin osa meidänkin treeniryhmästämme halusi koiran paitsi haukkuvan, myös kaivavan lunta. Itse tuumin, että lumeen hautautuneiden etsintä on sen verran harvinainen tilanne tosietsinnöissä, että pelkkä haukku saa riittää, kun muissa tilanteissa koira ei missään nimessä saa koskea maalihenkilöön (esim. kaivaa pressua tai peittoa). Toki koirat oppivat vallan helposti erottamaan tilanteet toisistaan, mutta Virvelin kohdalla haukku sai siis riittää – ja hyvin Vire näyttikin haukkumalla oikeat kohdat lumiseinämästä. Lumitreenien jälkeen jäimme vielä hetkeksi tottistelemaan teollisuusalueen hyvin auratulle parkkipaikalle.

Esine-etsintävuoroa jonottamassa.

Muuten olemme tällä viikolla keskittyneet lenkkeilyyn eli hangessa kahlaamiseen ja polkujen avaamiseen. Muutamia esineitä koirat ovat saaneet mielen-virkistyksekseen etsiä. Tallatun alueen rajoittuessa pelkkään polkuun ”etsimistä” oikeampi sana taitaa kyllä olla noutaminen. Videolla Osmo hakee hanskan lumen alta, Virveli liian näkyvästä paikasta puun oksalta. No, esineen palautus mammalle olikin tämän treenin pääasia.

Eilen päästiin taas treenaamaan, kun tottishallilla oli espyläisten vuoro. Vire teki tokon avoimen luokan liikkeitä (on se vaan vaikeaa nousta maasta istumaan, jos mamma on yli kolmen metrin päässä!). Paikallamakuu oli 2 min + 2 min ohjaajan ollessa piilossa. Yhden välipalkan kävin antamassa, kun vieruskaverikin palkattiin. Vire makasi rauhassa, mutta asento vaihtui miltei heti vähän liiankin rentoon lonkka-asentoon… Muissakin liikkeissä sattui kauneusvirheitä, mutta meininki oli kiva ja sehän on pääasia.

Taitava Osmis lumikuorrutuksella

Osmariinin treeni oli kertakaikkisen upea, ruutu löytyi vaihteeksi ongelmitta, luoksetulon pysäytykset olivat heti skarpit ja metallikapulakin noudettiin esteen yli hypäten. Paras juttu oli kuitenkin se, että tunnari onnistui! 😀 Vaikka otin varman päälle enkä sekoittanut vielä liikkeenohjaajaa mukaan kuvioon, antoi tunnarin onnistuminen kuitenkin taas itsevarmuutta sekä Osmolle että minulle.

Äsken jatkettiin olkkarissa siitä, mihin eilen hallilla jäätiin eli Viren kaukokäskyihin naksuttimen avulla, vähitellen välimatkaa pidentäen. Lopulta saatiin kasaan 5 onnistunutta istu-maahan -vaihtoa n. 5 metrin välimatkalla. Paikallamakuun (4 min) Vire teki Osmon vieressä mamman surffaillessa netissä toisessa huoneessa.

Nenä tukossa on hankala haistella

Ainakin yksi tärkeä syy Osmon onnettomiin tunnariräpiköinteihin selvisi viime viikonloppuna, sen surkean treenin jälkeen: Poitsu oli sunnuntaina aivan vaisu ja illalla nousi kuume. Nenästä valui räkää, joten kirsu on mahtanut olla tukossa jo aiemmin tottishallilla. Maanantai ja tiistai menivät sitten nuhakuumetta potiessa, sitten alkoi helpottaa. Vire on onneksi pysynyt terveenä ja se saikin nauttia laatuajasta kahdestaan mamman kanssa lenkkeillen.

Torstaina Osmariini vaikutti jo aivan terveeltä, joten otin senkin mukaan perjantain hallivuorolle. Keskityin kyllä enemmän Viren kanssa tekemiseen enkä Osmon pikaisen treenin aikana viitsinyt tunnaria edes kokeilla, koska nuhasta oli kulunut vasta niin lyhyt aika. Eilen otettiin sitten olkkarissa tunnaripalikat esille ja homma toimi jälleen hienosti. Nyt tehdään paljon toistoja aina uusilla palikoilla ja sen jälkeen lisätään liikkeenohjaaja kuvioon. Toivo elää siis jälleen! 😀
Ekalla kerralla oma palikka oli toinen oikealta.

Tokassa treenissä oma oli toinen vasemmalta.

Kolmas (ja viimeinen koska uudet palikat loppuivat) treeni, jossa oma palikka oli keskellä.

Vire teki hallilla seuraamisia, joissa se tuppasi hiukan painamaan ja kääntämään päätään liiaksi eteeni. Asiaa korjailtiin ruokapalkan (=vasemman käteni) paikalla ja lelupalkan suunnalla. Luoksetulon pysäytystä kokeilin ekaa kertaa hallilla ja sehän toimi kerrassaan hienosti! 🙂 Koska tähtäimessä on tokon avoin luokka, treenasin myös hyppyä istumisen kanssa sekä kaukokäskyjen maahan-istu-vaihtoja. Niitä on naksuteltu välillä kotonakin, koska maasta istumaan nouseminen etäisyyden kasvaessa on edelleen epävarmaa.

Avoimen liikkeistä eniten treeniä vaatii liikeestä seisomaan jääminen, tai siis sen loppuosa, jossa ohjaaja palaa koiran taakse n. 5 m ja vasta sitten koiran viereen. Koiran taakse mennessäni Vire pyrkii usein mukaani – tai ainakin kääntää rintamasuuntansa. Apukeinona on toiminut nami, jonka pudotan paluumatkallani n. 2 metrin päähän Viren eteen. Koira jää tietysti tuijottamaan namia ja itse pääsen sen taakse ilman, että se kääntyy. Sitten paluu koiran viereen ja vapautus palkalle. Jotta itse pysähtyminen pysyisi skarppina, palkkaan välillä myös heti käskyn jälkeen koiran taakse.

Tuon toko-nyhjäämisen vastapainoksi kaipaisi jo kunnon maastolajeja sulissa metsissä. Kevättä odotellessa tehtiin pitkästä aikaa vähän esine-etsintää. Ja voihan Virveli, että sillä onkin hyvä nenä, mutta huono kouluttaja! Tyyppi nimittäin bongaili kaikki esineet vuoron perään eli VAIHTAEN joka kerta esinettä, kun uusi löytyi. Ja kutsuista ja hihkumisista huolimatta se ei tehnyt elettäkään tuodakseen tavarat mamille… Lopuksi se vielä valikoi kivoimman tavaran ja jäi sitä hankeen natustelemaan, jolloin tietty hain elukan pois oikein epätyytyväisenä. AAAAARGH!!!

Otettiin heti korjaava treeni, jossa Vire tiesi, että mammalla on maailman kivoin vinkupallo, jonka saa sitten kun tuo esineen. Enkä tietenkään ottanut vaihdon riskiä vaan vein alueelle vain sen yhden ainoan esineen (tosin vanhat ”kuumat” paikat hämäsivät sekä koiraa, että ohjaajaa). Mutta johan toi Törppö esineen emännälle. Näköjään esine-etsintä kaipaa ”pientä” verryttelyä ja ennen kaikkea paljon motivaatiota palautuksiin! Surkea esitys olisi ollut hauskaa katseltavaa, mutta pystyäkseni puuttumaan koiran hölmöilyihin stoppasin kameran heti ekan vaihdon kohdalla (n. 9 sek lähetyksestä).

Osmo ja tunnaripalikan arvoitus

Tällä viikolla avattiin hiihtokausi.

Osmariinin epävarmuus ja hutilointi tunnarin kanssa jatkuu. Olen nyt vaihtanut kaikki palikat uusiin jokaista harjoitusta varten, koska koira etsii herkästi omaa hajuaan tai mamman hajulla kunnolla kyllästettyä vanhaa palikkaa. Kotioloissa myös kerran kädessäni käynyt palikka löytyy, kun muut palikat ovat ”hajuttomia” ja mamma hoitaa palikoiden viemisen koiran odottaessa. Mutta heti, kun pakkaa sotketaan ”liikkeenohjaajalla”, joka siis myös koskee ”vääriin” palikoihin, on Osmo-parka taas aivan kuutamolla, nuuskii sijaistoimintana lattiaa tai alkaa sählätä ja hutiloida epävarmasti.

Metsälenkki mökillä nollaa sopivasti kaikkien aivot.

Meikäläisellä alkaa olla konstit vähissä – en keksi muuta, kuin palata taas kerran taaksepäin niihin treeneihin, jotka onnistuvat. Mutta mikä silloin pari viikkoa sitten oli eri tavalla, kun Osmis teki elämänsä upeimman tunnarin?!? Ehkä keskittyneempi mielentila (eilen tunnari tehtiin heti treenin aluksi, jolloin koira oli turhan kierroksilla) tai fyysinen olotila (eilen koiralla oli takana monta rankkaa hankilenkkiä peräkkäisinä päivinä)? Tärkein juttu olisi tehdä tunnarinaksutteluja päivittäin tai edes vähän useammin, kuin kerran viikossa treenivuorolla… Nyt siis saamaton emäntä lupaa ryhdistäytyä ja ottaa tunnarin tehotreeniin!

Vire oli hallilla aivan liekeissä, hyvällä tavalla siis. Seuraaminen kontakteineen oli juuri sellaista röyhkeän ahnasta, jota olen tavoitellutkin. Tärkeä perusperiaatteeni Viren kanssa on ollut se, että en maanittele tai houkuttele sitä tottiksessa mitenkään, vaan olen itse tylsä ja passiivinen, kunnes koira ottaa kontaktin ja ”ehdottaa” seuraamista. Siihen väliin taikasana ”tottista”, jonka olen yrittänyt yhdistää oikeaan mielentilaan eli lelun tavoitteluun ja palkinnon saamiseen.

Pakkanen on pukeutumis- …eikun liikkumiskysymys! Törpöllä on kuuma.

Vaikka hallin hajut, esineet, muiden reput jne kiinnostavat Virveliä hetken treenien alussa, se ehdottaa nykyisin töiden tekemistä melkein välittömästi, kun olemme sisälle tulleet. Tosi mukavaa oli taas eilen huomata sekin, miten olemattoman merkityksettömiä muut koirat ovat Virelle silloin, kun ollaan töissä. Luottoni siihen kasvaa joka viikko, vaikka pienten narttujen lähellä pidänkin sen edelleen hihnassa – lähinnä oman oikean mielentilani varmistamiseksi.

Päikkärit karitsa-asennossa, kun rötköttämään ei mahdu.

Paikallaolossa olin itse piilossa (kuten TOKOn avoimessa luokassa), mutta kävin välillä palkkaamassa hiljaisesta odottamisesta. Hieno Törppö on saanut myös liikkua itsensä tainnoksiin monta kertaa tällä viikolla. Nytkin onnellinen hoopo vetää sikeitä pitkän hiihtolenkin uuvuttamana. 🙂

Liukkaat tiet, kantavat hanget

Vauhtia pellolla

 

Kevätlukukausi alkaa maanantaina, mutta nyt nautitaan vapaasta viikonlopusta mökillä. Tiet ovat pelkkää jäätä, joten niillä on käveltävä nöyrästi katse maahan luotuna eikä vauhdin hurmasta voi uneksiakaan. Pelloilta sen sijaan suurimmat lumikinokset ovat sulaneet, jolloin tämänpäiväinen pakkanen sai aikaan loistavan hankikannon. Koirat nauttivat selvästi, kun pito tassujen alla parani eikä lumessa tarvinnut kahlata.

Hippa on hitaampi, kun Osmo tekee tiukkoja käännöksiä.

Osmokin innostui leikkimään harmaahyljettä ja juoksemaan hippasilla vaihteeksi Virveliä karkuun. Yleensä Osmo on se, jota Virveli usuttaa takaa-ajoon ja joka sitten ottaa systerin kiinni vain äristäkseen sille kiukkuisesti… Miellyttävää vaihtelua mökkilenkkeilyyn toi se, että Vire -RiistanKauhu- Törppönen ei lähtenyt kuin kerran riistanhajulle ja silloinkin muutti mielensä jo toisesta ärräpäisestä käskykarjaisusta. 😀

Eilen kävimme taas EsPyläisten hallivuorolla tottistelemassa. Osmon kanssa tein hiukan seuraamisia tiheillä suunnan- ja vauhdinmuutoksilla, luoksetulon pysäytyksiä naksuttimella sekä ruutua kosketusalustan avulla. Nämä kaikki menivät varsin mukavasti.

Harmaahylkeen aloitusasento

Harmaahylje vol 2

Harmaahylje vol 3

Laura avusti tunnarissa viemällä palikat riviin, kuten kisoissa. Oma palikka oli uusi ja pidin sitä kädessä vain muutamia sekunteja, kuten kisoissakin tekisin. Ekalla kerralla Osmo oli epävarma ja haisteli palikoiden lisäksi pitkään lattiaa, jolloin jouduin uusimaan käskyn. Oman palikan koira onneksi viimein valitsi, jolloin pääsin naksauttamaan ja palkitsemaan sen. Tehtiin saman tien toinen kerta, vieraat palikat olivat samoja, mutta oma vaihdettiin kokonaan uuteen. Taas muutaman sekunnin kädessä pitäminen, minkä jälkeen Laura vei palikat riviin. Lähetin koiran, joka tekikin nyt aivan erinäköisen, hienon ja varman tunnarin! 😀 Osmo haisteli palikat järjestyksessä ja valitsi heti oman. Siitä naksautus ja vapautus jo palautusmatkalta superherkkupalkalle. Eilinen oli ehdottomasti Osmon paras tunnari ikinä! Naksuttelut ja aina uusien palikoiden käyttäminen treeneissä ovat ilmeisesti alkaneet tuottaa tulosta. Näitä lisää!

Isäntä ja Virveli ihmettelevät Osmon showta

Virveli oli innokas ja tunnollinen, mutta turhankin vauhdikkaalla tuulella. Vauhdista seurasi useita pieniä sähläysmokia, kuten perusasennon omatoimisia ”korjaamisia” pomppimalla ja lisää pomppimista juoksuosuuksien ja täyskäännösten kohdalla. Nämä ovat tosin virheitä, joita tässä vaiheessa treeniä katson läpi sormien. Tärkeintä on vietikäs työskentely ja se, että koiralla on hauskaa. Siinä pyrin toki olemaan tarkkana, että palkkaa ei koskaan tule juuri pomppimisten kohdalla. Hienoa on se, että edes eilisenlaisessa hypermoodissa Vire ei päästä ääntäkään. Monesti riisenit alkavat nimittäin innostuessaan ja vietin noustessa piippailla, vinkua tai peräti haukkua. Vire kesti hyvin myös lukuisia toistoja ja korjauksia esim. maahan-istu -vaihdoissa. Lyhyellä välimatkalla homma toimii, joten vahvistan toistaiseksi niitä naksulla, kunnes välimatkan pidentäminen onnistuu.

Huilitauko auringossa

Virveli teki myös tokon avoimen luokan hyppyä, jossa koira käsketään hypyn jälkeen istumaan esteen taakse ja sen jälkeen takaisin esteen yli. Vire on mieltynyt maahanmenoon ja lankesi pitkään välittömästi maihin, kun sanoin minkä tahansa käskyn hypyn jälkeen. Korjausten vuoksi se ehti myös jo ketjuttaa liikkeen muotoon hyppy – istu (maahan) – istu (valtaisin käsiavuin) – palkka. Huomattuani tämän ketjun palasin treeneissä selkeään namiapuun heti hypyn jälkeen eli ohjasin koiran namikädellä suoraan istumaan. Tästä vauvatreenistä naksuttimen kera on ollut hyötyä, sillä eilen Vire ei enää ehdottanut maahanmenoa hypyn jälkeen. 🙂 Paikallamakuukin tehtiin tällä kertaa tokotyyliin koirat rivissä ja avoimen luokan tapaan ohjaajat piilossa. Kävin palkkaamassa Viren välillä rauhallisesta ja hiljaisesta odottamisesta.

Äänitehosteita käytetään tässä lajissa runsaasti…

Torstaina treenattiin kolmen ihmisen ja kuuden koiran voimin taajamaetsintää. Alueena oli lähiöpuiston kävelytien ympäristön ja tien vieressä virtaavan puron tarkistaminen. Virtaava vesi toi todella tehokkaasti figun hajut koiran nenään reilun 100 metrin päässä olevan sillan alta. Sekä Lumo että Osmo reagoivat todella vahvasti jo kauempana alavirrassa olevalla sillalla ja selvittivät sillan alla hyvässä tuulensuojassa olevan maalihenkilön sijainnin melko helposti.

Osmo halailee hellästi joululahjaksi saamaansa villakissaa.

Sen sijaan pusikossa olevaa figua Osmo ei olisi löytänyt, jollen olisi mennyt sen kanssa hankeen kahlailemaan ja jollei koira olisi lähestulkoon törmännyt piiloon. Piiloja pohtiessamme tuuli pusikoilta kävelytielle päin, mutta niin vaan tuulen suunta oli muuttunut täysin, kun lähdimme töihin. Tuulen suunnasta saa olla todella tarkkana, jos olettaa koiran saavan jonkin tietyn alueen hajut esim. tielle. Jos tuuli kääntyy eikä aluetta vielä partioida tiheällä kammalla läpi, jää figuparka löytymättä. Sainpahan taas hyvän muistutuksen ilmavirtojen vaihtelevasta luonteesta lyhyenkin ajan tai pienenkin alueen sisällä.

Vire ja torkkupeitto

Virveli etsi puronmutkan pusikosta yhden figun, aloitti haukun ja sai palkintonsa. Välillä myöhäis-herännäiset raketinpaukuttelijat saivat sen pysähtymään ja kuuntelemaan pariksi sekunniksi, mutta etsintä jatkui häiriöistä huolimatta. Huomenna etsitään taas ukkoja ja pidennetään ilmaisuhaukun kestoa. Sitten alkaakin taas se arkinen aherrus, mikä tosin osalle meistä merkitsee vain pidempiä makoisia päiväunia sohvalla köllötellen.

Joululoman lähestyessä

Koulun joulujuhlat on soiteltu ja lauleltu. Ennen lomaa on vielä viisi työpäivää –  ja miltei 200 arvosanan pähkäileminen. Vaan pitäähän sitä nyt ehtiä blogiakin päivittämään! 😉

Vire moottorina, mamma jarruna.

Hallituinta meno oli näin: ”Yhdessä” -käsky + nakinmurua palkinnoksi.

Hankilenkkejä ollaan saatu tarpoa päivittäin kotikonnuilla. Mökillä Vire pääsi korkkaamaan viime viikonloppuna vetokaudenkin, kun siskontyttöni Siiri ja Sanni tulivat viikonloppuna käymään. Virveli olisi halunnut mennä täysillä ja hallittu kävelyvauhti onnistui lähinnä nakinpalalla imuttamalla.

Lisäksi pulkassa lämmikkeenä ollut lampaantalja oli vetokoiran mielestä todella kiinnostava – Virveli olisi selvästi halunnut retuuttaa taljaa loppupalkakseen. Pitänee siis vielä treenailla vetohommia ennen julkisempia lastenvetoja!

Saimme Osmon kanssa erittäin hyvän etsintä- ja koiranlukutreenin viime maanantaina. Kartturina oli Päivi ja alueet oli suunnitellut Juha. En voinut ensin kuvitellakaan, että ns. minipitkissä olisi aikaa laittaa koirakkoa tyhjälle alueelle, mutta niin vaan lopulta uskalsin luottaa koiraan ja todeta tarkistamamme alueen tyhjäksi. Tämän jälkeen saimme uuden alueen, jolta Osmo heti bongasi hajun.

Osmo ja uudet, viralliset valjaat.

Piilo oli erittäin hyvä, mutta enempää en voi kertoa, koska samaa aluetta on tarkoitus käyttää myös hälyryhmän isommissa treeneissä. Kävimme tarkastamassa aluetta vähän kauempaakin, jos vaikka haju olisi vain kerääntynyt kyseiseen notkelmaan, mutta sinnikkäästi koira pyrki kauempaakin aina vaan samaan paikkaan nuuskuttamaan, kurkottelemaan ja haukahtelemaankin. Lopulta annoin koiran työstää hajun vapaana (koska oltiin taajamassa, oli tähän asti työskennelty liinassa), jolloin se sai tehdä työnsä loppuun saakka ja löysi kuin löysikin figun. Tässä tapauksessa Osmon jästipäisyys oli plussaa, sillä nöyrempi koira olisi jo uskonut ohjaajaa ja luopunut hajusta, joka ei ”kelvannut” ohjaajalle ja jolta koira vietiin useamman kerran pois. HYVÄ, OSMIS! 😀

Jotakuinkin tämän näköinen Virveli oli tänäänkin treenien jälkeen!

Vire sai tehdä lyhyen etsinnän samassa paikassa. Taajamaetsintää tosi vähän tehnyt Virveli ei olisi luultavasti bongannut vaikeaa piiloa ollenkaan ilman ohjausta kyseiselle alueelle. Se ei myöskään työstänyt piiloa loppuun saakka, vaan ilmaisi vahvan hajun turhan aikaisin. Pitää alkaa treenata taas piiloihin tunkeutumista ja reittien etsimistä, jotta hajujen tarkennus ei unohdu. Raunioilla Vire on tehnyt paljon umpipiiloja, mikä on luultavasti osasyy siihen, että se ei yrittänyt etsiä reittiä maalihenkilön luokse niin sinnikkäästi, kuin olisin toivonut.

Perjantaina ehdimme pitkästä aikaa myös hallivuorollemme tottistelemaan. Vire oli vireessä ja teki todella upealla kontaktilla hommia muista koirista vähät välittämättä. Olen treenaillut sen kanssa nyt tokon avoimen luokan liikkeitä, lähinnä jättävissä liikkeissä palaamista koiran taakse ja vasta sitten viereen, hypyn jälkeen istumista esteen taakse sekä kaukokäskyjen istu-maahan-vaihtoja (ilman, että koira tulee eteenpäin…).

Osmolla intoa oli niin paljon, että sekin meinasi kaukokäskyissä ottaa ekstra-askelia. Naksuttimella merkkasin ne vaihdot, jotka olivat hyviä. Osmo on töissä ollessaan mukavan luotettava enkä jännitä sen kanssa muiden koirien luokse ryntäämistä, kuten Virvelin kanssa vielä tässä vaiheessa. Osmis teki myös luoksetulojen pysäytyksiä. Tunnaripalikat ja ruutumerkit pitää ehdottomasti ottaa ensi viikolla mukaan hallille, ne kun ovat perinteisesti ne liikkeet, joista pisteitä ei kisoissa irtoa.

Haukuttuaan Lauran Osmo saa herkkumössöä purkista.

Tänään käytiin lumisissa hakutreeneissä. Vire otti kaikkien maalihenkilöiden hajut hienosti ilmasta kävelytielle ja paineli sitten oikopäätä tarkentamaan ja ilmaisemaan umpihanki- ryteikköön. Hyvässä tuulessa myös Osmo bongasi hajut varmasti ja pomppi figujen luokse hangessa kuin jänöpupu.

Jou! Osmo pukeutui autossa joulunpunaiseen hoppariverkkariin.

Autossa odottelun ajaksi jänöpupu puettiin punaiseen hiphop-verkkariin, joka on alunperin lainattu Mariannelta Virvelin ensitrimmin jälkeiseen nakukauteen. Hassua,

Superhessu ulkoilee. Kuva: Marianne Koivisto

että kyseinen asu on joskus mahtunut Törpönkin päälle!

Treenipäivis ajan tasalle

Pelastuskoiraoppilaita Porkkalassa

Kylläpä viikot vierivät vauhdilla – treenipäiväkirjana blogi on taas auttamattomasti myöhässä. Yritän nyt kuitenkin päivittää lyhyesti viime viikkojen treenikuulumisia.

HAKUA

Hakua ollaan treenattu Kattilajärventien maastoissa. Virveli on tehnyt pistoja ja ilmaisun kestoa on pidennetty. Figujen luona Vire löytää sujuvasti kosketusalustana toimivan purkin kannen ja haukkuu sen päällä maaten. Jos kantta ei löydy, likka käy itse maahan eikä onneksi pyri maalihenkilön syliin. Palkkapurkki lentää ”hyvä” -sanan jälkeen vielä poispäin figusta, minkä toivon vahvistavan edelleen sopivaa etäisyyttä.

Virveli on edelleen trimmauksen tarpeessa…

Viime viikolla otin ensimmäistä kertaa siirtymät löydöltä takaisin keskilinjalle koira vapaana. Tähän asti olen pitänyt koiran hihnassa, vaikka yhdessä eli hallinnassa ollaan silloinkin pyritty keskilinjalle kulkemaan. Homma toimi hienosti eikä Vire yrittänyt kertaakaan karata seuraavaa ukkoa hakemaan. Nakkipalkkaa olisi ollut tarjolla vielä juuri ennen seuraavaa lähetystä, mutta siinä kohtaa etsimään pääseminen oli niin iso juttu, ettei ahneista ahnein Virveli malttanut ottaa koko herkkua! Motivaatio etsintähommiin on siis erittäin suuri! 😀

Eilen Vire teki myös elämänsä ensimmäisen etsintäsuorituksen (partioimalla) täysin pimeässä metsässä. Eipä näyttänyt pimeys häiritsevän koiraa pätkääkään ja niin kuusen alla piileskelevä Seija tuli löydetyksi. Ensimmäiset haukut kuuluivat ”vou vouuuu”, mikä saattoi johtua pimeyden tai uuden maalihenkilön luomasta jännityksestä. Alun jännähaukun jälkeen Vire jatkoi normaalilla ”hau hau hau” -tyylillään ja sai palkkansa.

Osmariini taustanaan lokakuinen Suomenlahti

HÄLYTREENIÄ

Osmo on etsinyt ”ukkoja” myös hälytystreeneissä. Viikko sitten vietimme monta tuntia pilkkopimeässä kaatosateessa Kirkkonummen Meikossa. Osmo teki pitkään ja hienosti töitä, mutta omasta hätiköinnistäni johtuen jäljen nostaminen löydetyltä esineeltä ei onnistunut. Koira nimittäin nosti todella vahvasti nenän ilmavainulle, jolloin päästin liinasta irti olettaen maalihenkilön olevan lähistöllä. Niinpä, koskaan ei saisi olettaa mitään! Tosiasiassa Osmo reagoi vanhaan hajuun eikä alueella tällä kertaa ollut muuta löydettävää, kuin toinen esine vajaan kilometrin jäljen päässä. Jäljen alun ehdimme sitten itse sotkea niin moneen kertaan, ettei sitä enää löytynyt.

Kylmä, mutta kaunis aamu mökillä.

Onneksi toisella etsintäalueellamme Osmo sai löytää maalihenkilön ja sai palkan pitkästä työrupeamasta. Osmon ohjaamisen lisäksi kartturoin Seijaa ja Veikkaa. Pilkkopimeässä metsässä suunnistaminen on aina yhtä jännittävää ja haastavaa. Kai siinäkin lajissa kehittyy vähitellen yhä varmemmaksi.

TOKOA

Yllättäen sain Osmolle peruutuspaikan viime viikonloppuna pidettyyn tokokisaan. Tunnaria ja ruutua ehdittiin tehotreenata muutamana päivänä kunnolla, mutta niin vaan koko suorituksemme kaatui siihen, ettei Osmo löytänytkään ruutuun. Ruututötsien sijaan Osmo juoksi kehän reunassa olevalle pienemmälle merkille ja samalla se eksyi metrin verran kehän ulkopuolelle. Korjatessaan suuntaansa ruutua kohti se bongasikin vielä toisen pikkumerkin ja kävi uudestaan kehän rajan ulkopuolella. Itse en edes muistanut, että liikkeen aikana kehästä poistuminen johtaa VOI-luokassa KOKO suorituksen hylkäämiseen emmekä siis päässeet tekemään edes loppuja liikkeitä. 😦 Todella harmillinen juttu, koska ennen kohtalokasta ruutua liikkeistä oli tullut

Tavoitteet liian korkealla? Ei, kun lintuahan tässä vain tähysteltiinkin!

hyvät pisteet (9, 10, 8).

Seuraavaan kokeeseen ilmoittaudumme kyllä vasta sitten, kun ruutu alkaa taas löytyä varmemmin! Treenaamaan pääsemme jatkossa myös sisähalliin, koska varasin paikan Espyn hallivuorolle. Virveli treenaa hallissa estenoutoja, paikallamakuuta ja eteenmenoa – jotta kisaliikkeet olisivat valmiina heti kevään koekauden koittaessa! 😉 Tänä syksynä kisakentät saavat siis vielä odottaa.

Kiva kisapäivä

Päivän palkintosaalis

Virveli seuraa. Kuva: Minna Ranta (mun surkealla pokkarikameralla)

Kolmisen viikkoa sitten ilmoitin Osmon taas pitkästä aikaa voittajaluokan tokokisaan ja ihan extempore ilmoitin myös Virvelin alokasluokkaan. Tänään olikin sitten jännittävä päivä, kun molemmat piskit starttasivat Hyvinkäällä snautserikerhon järjestämässä kokeessa.

Oikea palikka kävi Osmon suussa, mutta epävarmuus iski ja jätkä vaihtoi väärään. 😦 Kuva: Minna Ranta

Voittajaluokan kokeen liikkeistä tunnistusnouto on ollut aina kisoissa hankala Osmolle. Vasta muutama päivä sitten tajusin syyn: Olen ottanut aina aluksi pitotreenin tunnaripalikalla eli antanut Osmon pitää palikkaa suussaan ja vasta sen jälkeen vienyt sen hajuttomien sekaan. Niinpä olen opettanut koiralle, että oikea palikka on se, jota se on kerran pitänyt hampaissaan. Tajusin mokani liian myöhään ja muutamasta parin kerran naksutteluista puhtailla palikoilla ei ollut tarpeeksi vaikutusta. Tunnari meni nollille, kuten osasin pelätäkin.

Hitaan seuraamisen kaavio oli kokeessa harvinaisen pitkä. Ohjaaja saisi pitää katseensa kyllä koko ajan eteenpäin! Kuva: Minna Ranta

Harmin paikka oli sen sijaan ruutu (=lähettäminen määrätylle paikalle), joka menee treeneissä hienosti ja joka on Osmon oma lemppariliike. Yleensä Osmis suuntaa hyvin katseensa ruutuun jo lähetyspaikalla, kun itse nostan katseeni muutamaan kertaan eteenpäin ja kysyn ”missä ruutu on?”. Tänään rituaali jäi selvästi vajaaksi eikä Osmo kohdistanut kunnolla katsettaan ruutuun. Niinpä se juoksikin kehän toiselle sivulle, jolla oli yksi merkki luoksetulon lähtöpaikkaa osoittamassa. Usean käskyn jälkeen Osmis löysi lopulta ruutuun, mutta oli ihan hämmentynyt eikä mennyt maahan. Liike, josta uskoin saavamme pisteitä, meni siis myös nollille.

Hyppynouto. Kuva: Minna Ranta

Näitä nollaliikkeitä lukuun ottamatta olen Osmon osaamiseen ja etenkin iloiseen tekemisen meininkiin todella tyytyväinen. Seuraamista tuomari ja moni yleisön joukossa ollut snautseri-ihminen kehui oikein erikseen – harvoin kuulemma näkee noin hyvällä motivaatiolla tekevää snautseria. Hieno Osmis! 😀 Kuten viime kerralla samoissa mittelöissä, 204,5 pisteen kolmostuloksella irtosi parhaan VOI- tai EVL-koiran kiertopalkinto, komea snautseripatsas. Ennen kaikkea tämänpäiväinen osoitti itselleni, että pystymme saamaan voittajaluokasta ykköstuloksen, kun tunnari on treenattu kuntoon ja ruutu onnistuu samoin kuin treeneissä. Ei siis muuta, kuin uutta kisailmoa kehiin! Tässä Osmon pisteet eri osasuorituksista:

1. Paikalla makaaminen 10
2. Seuraaminen taluttimetta 9
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 9
4. Luoksetulo 8,5
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
6. Noutaminen esteen yli hypäten 8,5
7. Metalliesineen noutaminen 5 (metallikapula on ollut pitkään hukassa eikä tätä ole treenattu. Osmo haki kapulan vauhdikkaasti, mutta ”luovutti” sen vauhdissa sylkäisemällä sen kaaressa jalkoihini… ohjaajalla oli pokassa pitelemistä!)
8. Tunnistusnouto 0 (selitykset yllä, koira oli epävarma, otti aluksi oikean palikan, sylkäisi sen ja toi lopulta ihan väärän.)
9. Kauko-ohjaus 8 (ihan hyvä, vaikka parista väärästä käskysanastani johtuen koira eteni aavistuksen joissain vaihdoissa)
10. Kokonaisvaikutus 8,5

Seuraaminen taluttimessa, kuva: Minna Ranta

Vaan Virveli se vasta osasikin yllättää! Elämänsä ekasta tokokisasta likka nappasi 179 pistettä eli 1. palkinnon ja lopulta luokkavoiton kunniamaininnan kera! En voi olla muuta, kuin todella tyytyväinen, sillä tokohypyn ja liikkeestä seisomisen treenaaminen aloitettiin vasta kokeeseen ilmoittautumisen jälkeen. Paikallamakuuta rivissä ei oltu kokeiltu koskaan, ei myöskään luoksepäästävyyttä… Kaikki tämä huomioon ottaen alla olevat osasuorituspisteet tuntuvat uskomattoman hienoilta!

1. Luoksepäästävyys 8 (Virveli ilahtui ja tervehti vähän liian tuttavallisesti tuomaria)
2. Paikalla makaaminen 10
3. Seuraaminen kytkettynä 9 (tuomari kehui erikseen mutta huomautti vasemmasta kädestäni, joka heiluu koiran ulkopuolella eikä kiinni omassa reidessäni… ikuinen makuero toko- ja pk-ihmisten välillä, minä haluan tiivistä seuraamista ja silloin vasemman käden paikka on koiran ulkopuolella!)
4. Seuraaminen taluttimetta 9 (sama juttu, kuin hihnassa – hienoa työtä Virveliltä, tuomari ei tykännyt mun käden paikasta)
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
   

   Maahanmenosta irtosi täydet pisteet! Kuva: Minna Ranta

6. Luoksetulo 8 (tämä olisi ollut 10 jos olisin jättänyt koiran fiksummin, nyt nousi seisomaan jättäessäni sen)
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 (tietoinen pieni vartaloapu minulta – uusin ja epävarmin liike Törpölle)
8. Estehyppy 8,5 (JEE! Se hyppäsi vaikka esteen taakse ei heitetty kapulaa! Seisomiskäskyn jälkeen Virveli otti yhden askeleen minua kohti kun olin palaamassa koiran viereen)
9. Kokonaisvaikutus 9 (Hyvä meininki!)

Kiva kisapäivä huipentui nuorison rymylenkkiin metsän siimeksessä. Toisin sanoen tapasimme Kaisan ja Virveli pääsi meuhkaamaan ja juoksemaan maailman ihanimman prinssi Paavon kanssa! Mikä harmi, ettei kamerassa ollut akkua jäljellä!

Rytinällä arkeen

Odotettavissa koirille: työpäiviä löhöilyn merkeissä

Kun ihmiset ovat töissä, Virveli valloittaa parisängyn.

Kesäloma alkaa olla lusittu. Töihinpaluu itsessään on taas ihan kivaa, mutta sen sivutuote eli treeniajan selvä väheneminen on harmillista. Saapa nähdä, kuinka lähes 7/24 -seuranpitäjään tottuneet koirat suhtautuvat arjen alkamiseen. Edellisten vuosien kokemuksella uskon, että tyypit osaavat ottaa vapaista sohvapaikoista ja lisääntyvästä löhöilyajasta kaiken ilon irti, ollakseen entistäkin sähäkämpinä ja energisempinä valmiina päivän treeneihin HETI, kun mamma tulee rättiväsyneenä töistä kotiin.

Toivottavasti hyvä työfiilis seuraa raunioradalta myös kouluun! Kuva: Petra Murtonen

Rauniorata on laitettu upeaan, uuteen uskoon. Uusia piiloja on vaikka millä mitalla ja aluetta on paitsi suurennettu, myös muokattu vaikeammaksi, monipuolisemmaksi ja muuntelukelpoisemmaksi. Radalla on siis taas paljon kiinnostavia haasteita tarjolla myös Osmon kaltaisille vanhoille konkareille. Maastossa Osmolle on ollut haastavaa ilmaista maalihenkilöitä, jotka eivät ole varsinaisesti piilossa, siis mustikanpoimijoita tai kävelijöitä. Viimeksi Osmo haukkui hienosti seisoskelevat ja hitaasti liikkuvat figut, mutta reipasta vauhtia koirasta poispäin kävelevä Tiina ei Osmon mielestä figuksi kelvannutkaan. Jonkinlaisena selityksenä voi pitää sitä, että Tiina on toisena kouluttajana usein peesarina ja toisaalta todella tuttu tyyppi Osmolle. Joka tapauksessa liikkuvia figuja treenataan näköjään lisää.

”Täs ois tää sun tunnaripalikka.”

Alkuviikosta kävimme Jaanan ja Haukan kanssa treenaamassa Kauklahden kentällä. Teemana oli ampuminen ja Virvelillä myös pk-esteet. Välissä Osmo teki varsin pätevän setin tokon VOI-liikkeitä. Tunnari tosin meni ihan pieleen, mahdollisesti ”vieraiden” palikoiden huolimattoman käsittelyn seurauksena. Myös oman palikan pitää olla mahdollisimman uusi, koska vaikeinta Osmikselle on uskoa, että vain kerran mamman kädessä käynyt palikka on ihan oikeasti se oikea. Tokalla kerralla koira on aivan eri tavalla sataprosenttisen varma oikeasta palikasta – onhan se ollut sillä itselläänkin jo kerran suussa. Nyt siis palikoita kuluu.

Hmm… Nenällähän se oma palikka etsitään eikä silmillä. Tosin Törppö ei etsinyt vaan harjoitteli pelkkää palikan pitämistä. Poseeraamista pitäisi myös treenata! 😉

Lisäpalikoiden lisäksi mamma tarvitsisi lisähermoja. Viimeksi eilen meinasin tehdä snautserista kintaat, kun se oli niin käsittämättömän ärsyttävä ja epäkuuliainen lenkillä ja sitten vielä raivostuttavan sinnikäs räksyttäjä jättäessäni sen kiinni puuhun ja ottaessani Virvelin kanssa muutamia tottisliikkeitä kentällä. Toisaalta tosikko suhtautui yhtä tosissaan myös omaan treenivuoroonsa, jolloin se teki into piukalla hommia ja ajoittain jopa ihan oikein!

Vaan osaa se Virvelikin koetella mamman hermoja, joskus jopa hirveästi! Maanantaina sienimetsällä erittäin riistaviettinen Virveli pysyi vaihteeksi mukavasti lähettyvilläni, mutta kuinka ollakaan, lähettyvillä oli myös hirvenvasa emoineen.

Team TTT eli Törppö, Tuuli ja Tosikko

Havahduin kanttarelli-mättäältä kummaan rytinään ja näin, kun hirvenvasa loikki hitaasti ja hädissään ölisten vain parinkymmenen metrin päästä ohitseni – perässään yhtä hitaasti loikkiva Virveli! Koira ei siis jostain syystä vetänyt normaalia saalistuskiitolaukkaansa, vaan poukkoili varsin rauhallisesti ellei peräti leikkisästi vasan perässä, vaikka olisi saanut elukan tosi helposti kiinni. Ja kas, muutaman sekunnin päästä Törppö juoksikin jo takaisin, perässään jättimäinen emohirvi! 😀 Harmi ettei ollut kameraa, sillä pätkä olisi kuulunut ehdottomasti hassujen kotivideoiden parhaisiin paloihin!

Metsästä poimittua

Vatut katoavat parempiin suihin mamman nenän edestä… Kuva on viime vuodelta, mutta koirien taidot eivät ole tuosta ainakaan ruostuneet!

Viikko Porkkalan mökillä vierähti taas hujauksessa. Metsälenkeiltä oli joka kerta kotiintuomisina kanttarelleja, vadelmia ja/tai mustikoita. Koirat ovat valitettavan tehokkaita poimijoita ja etenkin vadelmat häviävät järkyttävää vauhtia piskien suihin. Viimeisenä oljenkortenaan hidas emäntä treenasi vadelmanpoiminnan ohessa koirilla paikallamakuuta. 😉

Mustikoita on onneksi niin paljon, että koirat saavat pitää puskansa ja emännälle riittää silti poimittavaa. Sieniä koirat eivät bongaile itsenäisesti, kuten vadelmia, mutta heti, kun ihmiset kumartuvat poimimaan kanttarelleja, on Virveli paikalla. Niinpä paikallamakuuharjoituksia on jouduttu tekemään myös hyvien sienipaikkojen lähettyvillä.

Haukka ja Vire: ”Vauhtia 100 ja korvien välissä ei ketään”

Jälkiä ei tehty kuin muutama, koska lähes joka päivä oli todella tuulista enkä halunnut riskeerata sitä vähäistä tarkkuutta, jota Virvelin jäljestykseen on saavutettu. Ne jäljet, joita Virveli ajoi, olivat täysin merkkaamattomia, mutta hyvin likka ratkaisi pulmapaikat. 🙂 Sen sijaan vauhtia tuppasi tulemaan ensimmäisten keppilöytöjen jälkeen aina niin paljon lisää, että innoissaan Vire paineli muutamista kepeistä yli tai ohi. Keppimotivaatiota paranneltiin taas erikseen keppikujan avulla. Myös Jaana ja Haukka olivat kokeilemassa keppikujaa. Treenin jälkeen nuoriso pääsi sinkoilemaan metsään ja mereen.

Riisenit ojennuksessa rauniotreenien jälkeen: Edestä Ressu, Pipsa ja Virveli.

Muuten mökillä keskityttiin tällä kertaa tokoiluun, sillä ilmoitin Osmon taas pitkästä aikaa voittajaluokan kokeeseen… Kaukokäskyjen asennonvaihtoja naksuteltiin joka ilta, samoin vahvistin naksuttimella myös hiukan epävarmaa tunnaripalikan tuomista. Ruutua Osmo rakastaa, mutta jää usein turhan eteen. Lisää treeniä, kosketusalusta lähemmäs ruudun takalaitaa ja naksutinta kehiin, siinä oma reseptini seuraaviin harjoituksiin.

Siellä se haisee… Kuva: Laura Luotonen

Virvelikin on ilmoitettu tokokisan alokasluokkaan, joskaan sen kanssa ei ole koskaan tokoliikkeitä treenattu. Liikkeestä seisomaan jääminen on suurin kysymysmerkki, sitä alettiin nyt treenata naksuttimen kanssa. Myös alokasluokan hyppy on Törpön mielestä omituinen liike; Virvelin mielestä on ihan turhaa hypätä esteen yli, jos sinne ei ole ensin heitetty noutokapulaa. 😉

Pitkään piti helteessä piiloa tarkistella, ennen kuin haukku irtosi. Kuva: Laura Luotonen

Raunioilla ja maastossa on käyty jälleen säännöllisesti (kesäreissujen jälkeen luvattoman monet treenit jäivät välistä) ja jonkinmoista edistystäkin tapahtuu. Laukaukset eivät Virveliä pelota, vaikka se niitä hetkeksi jääkin kuuntelemaan. Intoa ja vauhtia riittää niin valtavasti, että emännällä on suuria vaikeuksia pysyä koiran perässä – tai edes seurata, millä kasoilla se on käynyt. Soveltuvuuskokeen ketteryystelineet sujuvat hienosti.

Rankkasade yllätti kesken Osmon treenin. Kuva: Laura Luotonen

Osmo on raunioilla kertakaikkisen taitava ja varma suorittaja. Tosin rankkasateessa sekään ei reagoinut millään tavalla matalaan umpikaivoon, jossa figu piileskeli. Vasta, kun sade hiukan laantui ja kaivon kantta oli siirretty sentin verran raolleen, poitsu aloitti vimmatun ilmaisuhaukun.

Kaivon kantta raotettiin hiukan ja johan irtosi haukku! Kuva: Laura Luotonen

Tänään suunnataan taas metsään, jossa Virveli treenaa palkkapurkin kansien kohdalla ilmaisemista ja samalla etäisyyden ottamista figusta ja Osmo liikkuvia maalihenkilöitä.

Jälkikirjoitus perjantaina: Hakutreenit sujuivat upeasti etenkin Virvelin osalta! Likalla oli korvat päässä, se tuli vinoon lähteneeltä pistolta käskystä heti takaisin, suoritti hienoja, suorahkoja ja pitkiä pistoja ja löysi figut ilman pulmia. Ilmaisut olivat tosi hyvät – purkinkannet ilmaisupaikan merkkinä alkavat selvästi mennä jakeluun! 😀 Osmon liikkuvat figut minä unohdin kokonaan ja poitsu haukkui epämääräisen mallisten partiointipistojen jälkeen kaksi kadonnutta esiin. Molemmat olivat kunnolla piilossa, toinen täysin pressuun peitettynä. Joten kelpo suoritus myös Osmolta.

Raunioilla kastuttiin vain vedestä, metsässä koirat uivat lemuavassa turvevellissä… Kuva: Laura Luotonen

Treenien jälkeen riisenit ja keskari näyttivät jälleen suokoirien luonnettansa. Osmo kahlaili ja Virveli virtahepoili haisevassa ja mustassa turvevellissä niin, että molemmat piti pestä useampaan kertaan shamppoolla, ennen kuin huuhteluvesi alkoi vähitellen kirkastua… Tuon osan loppulenkistä olisi kyllä voinut jättää välistä!

Figu nostetaan sateeseen ja Osmo saa palkkansa. Kuva: Laura Luotonen

Tulos voittajaluokasta!

Osmon tokoura nytkähti pienen askeleen eteenpäin eilen, kun saavutimme yhden vaatimattoman tavoitteemme – minkä tahansa tuloksen voittajaluokasta! Hyvinkään kisat olivat samalla partasuiden mestaruuskilpailut ja niissä kisailtiin myös kiertopalkinnosta, joka myönnetään parhaalle ylemmistä luokista (VOI tai EVL)  tuloksen saaneelle snautserille, suursnautserille, pinserille tai kääpiöpinserille. Vaikka tuloksemme (200 p. eli 3. palkinto) ei ollut millään tavalla erinomainen, oikeutti se kuitenkin tuohon prameaan pystiin sekä voittajaluokan toiseen sijaan! 😀

Voittajaluokan 2. sija ja komea kiertopalkinto. Ei hullumpi saldo 3-tuloksella! 😉

Osasuorituksista saimme pisteitä seuraavasti:

1. Paikalla makaaminen 10
2. Seuraaminen taluttimetta 8 (hienosti poitsu jaksoi jälleen pitkän kaavion!)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 (suurin pettymys – koira jäi seisomaan, vaikka liike on yleensä yksi parhaistamme!)
4. Luoksetulo 7 (pysäytykset olivat ok, mutta jätettyäni koiran ja kävellessäni merkille Osmo olikin noussut salaa ylös ja käynyt tarkistamassa hajun, josta se oli kiinnostunut jo mennessämme lähtöpaikkaan. Ovela snautseri kun on, oli jätkä noussut ylös, käynyt haistelemassa hajua ja palannut takaisin makuulle ENNEN kuin olin kentän päädyssä ja käännyin ympäri. Minulla ei siis ollut pienintäkään havaintoa Osmon retkestä ennen kuin tuomari pisteitä antaessaan kertoi, mitä oli tapahtunut. Perskeleen snautserille ei kyllä voinut kuin nauraa.)
5. 

   Kiertopalkinnon myönsi kilpailun ylituomari. Kuva: Maria Montell

   Ruutu 6 (jippii, ekaa kertaa kisoissa saimme ruudusta pisteitä! Osmo lähti aika laiskasti, mutta löysi sentään ruutuun ja toisesta käskystäni meni maahan. Luoksetulo seuraamaan oli hyvä!)

6. Estenouto 10 ( 😀 )
7. Metallinouto 8 (Osmo teki hienon noudon, tosin palautusvauhti oli turhan rauhallinen. Metallikapula pysyi pureskelematta ja leikkimättä koiran suussa irrotuskäskyyni asti. :D)
8. Tunnistusnouto 0 (tulihan se perinteinen nollaliikkemmekin kuitattua nollaksi… Seuraavissa kisoissa aion antaa kannustavan lisäkäskyn heti, kun Osmo ottaa jonkin palikoista suuhunsa. Se ei ole koskaan ottanut väärää palikkaa, mutta on selvästi epävarma, kun palikka on ollut emännän kädessä vain pienen hetken. Taas Osmo haisteli rauhallisesti ja tarkasti, palasi yhden, kuulemma oikean, palikan luo ja otti sen jopa suuhunsa, mutta rupesikin vielä arpomaan ja pudotti palikan uudestaan.)
9. Kauko-ohjaus 8 (hyvät asennonvaihdot, mutta pientä etenemistä tapahtui, kuten aina tässä liikkeessä.)
10. Kokonaisvaikutus 8

Nyt vielä tunnistusnouto kuntoon, niin nollaliikkeet eivät enää pilaa suoritustamme! 😀

Paavo ja Virveli painivat Järvenpäässä. Kuva: Kaisa Juonolainen

Vire oli mukana Hyvinkäällä ja pääsi Osmon suorituksen jälkeen kentälle sosiaalistumaan. Oikein mukavasti kakara käyttäytyikin! Kun kisapäivä oli ohi, ajoimme Järvenpäähän, jossa tapasimme Kaisan, Paavon ja Pertun. Pennut riehuivat ja painivat ja me käkätimme täysin tasottomille jutuille. Isojen poikien kanssa käveltiin pieni lenkki ja sitten siirryttiin pikaruokalounaan kautta Kaisan luo ja pentupaineihin liittyi kolmaskin riisenikakara, Kaisan kaverin Paulan Zappa. Illalla kotiin palasi ihanan rauhalliseksi väsytetty pentu ja aivotyöskentelyllä mukavan tyytyväiseksi väsytetty isoveli.

Emännän töiden alkuun latauduttiin viikko sitten mökillä.

Emäntä on väsytetty täysin reporangaksi ensimmäisellä työviikolla. Oppilaat ovat mukavia ja työkaverit huippuja, mutta kiirettä pitää niin, ettei kotia tai itseä ehdi huoltaa ensinkään! Ehkä ne rutiinit tästä taas lähtevät rullaamaan. Virveli on jäänyt nätisti odottamaan makuuhuoneen portin taakse ja on selvinnyt muutamasta pitkästä päivästä jopa täysin ilman pissavahinkoja!

Viimeinen kesälomareissu

Virveli on jo miltei isoveljen korkuinen!

Olimme viettämässä viimeistä kesälomaviikkoani Pirkanmaalla Mariannen luona. Parina arkipäivänä olin myös hoitamassa siskoni lapsia Siiriä ja Sannia. Osmo pääsi myös lastenvahdiksi, mutta Viren jätin Mariannelle, koska pikkutytöt arastelevat kuritonta ja naskalihampaitaan innokkaasti käyttelevää koirakakaraa. Vire ihastui tyystin Hohto-rotikkaan, joka on ihailtavan kärsivällinen kaikkien koirien kanssa ja puhuu loistavaa koiraa. Virveli hakeutui aina Hohdon läheisyyteen ja matki sen tekemisiä pienen apinan tavoin. Minä olin tällaisesta idoli-oppityttö-asetelmasta vain mielissäni, koska Hohto on tervepäisin tuntemani koira.

Metsäkävelyillä mukana olivat Hohto, Pimu, Osmo, Vire sekä vuoden ikäinen Kossu-doopermanni. Ainoa hölmöilijä tässä isossa laumassa oli Osmo, joka ei tykännyt ollenkaan Kossusta. Ulkona homma vielä toimi, kun kaikilla oli tarpeeksi tilaa ympärillään, mutta nuoren uroksen vieraillessa myös Mariannen luona Osmo teki aivan hölmöjä yllätyshyökkäyksiä sitä kohti. Osmon käyttäytyminen on raskasta siksi, että se ei varoita toisia, kuten koirakielellä kuuluisi, vaan lähtee aivan yllättäen hyökkäykseen, jolloin tilanne ei ole reilu toiselle koiralle, joka ei saa mahdollisuutta näyttää alemmuuttaan tai puolustautua.

Asiaa ei tietenkään yhtään helpota se, että stressaan itse ja tartutan oman epävarmuuteni Osmoonkin. Tällä kertaa sain kuitenkin itsestäni irti todellisen raivonpuuskan ja pistin Osmon ojennukseen. En vaan kertakaikkiaan hyväksy, että laumassani hölmöillään tuolla tavoin! Saman asenteen aion ottaa nyt avuksi ohitustilanteisiin. Tiukka linja eikä enää yhtään ähinää, pöhinää, saati ärinää. Palkitseminen toimii toki treenikentällä ja sinne mennessämme, mutta hihnalenkeillä se ei ole auttanut kuin aivan satunnaisesti niiden koirien kohdalla, jotka Osmo ohittaisi ihan nätisti muutenkin. Kossun ja sen emännän Jennin kanssa treenasimme myös ohitustilanteita Mariannen toimiessa ”valmentajana”. Kunpa aina saisi ottaa ohituksen uudestaan niin kauan, että molemmat koirat toimivat oikein!

Päikkärit Mariannen takapihalla

Viren kanssa treenattiin imutustottista tuttuun tapaan. Se pääsi myös puremaan omaa leluaan Mariannen toimiessa ”maalimiehenä” ja leikittäessä sitä. Lisäksi neiti jäljesti ensimmäisen oikean peltojälkensä (n. 30 askelta). Joka askeleella oli pieni lihapullan pala ja jokainen pala piti myös syödä. Jos nenä nousi maasta, ohjaaja auttoi antamalla pientä aktivoivaa pakotetta hihnalla (pientä, kevyttä ”nypytystä”, joka muistutti, että nyt ei tultu katselemaan maisemia vaan käyttämään nenää!). Pennun haistellessa taas maata ja syödessä lihapullan muruja jäljeltä hihna oli aina löysällä ja pentua myös kehuttiin. Yritän ehtiä jäljestämään pienen jäljen Virvelin kanssa edes pari kertaa viikossa. Se ei ole pentu kuin hetken ja näin saisin luotua hyvän pohjan metsä- tai peltojälkeä ajatellen.

Osmo treenasi tokoa, koska ilmoitin sen snautsereiden tokomestaruuksiin, jotka pidetään viikon päästä Hyvinkäällä. Tällä viikolla isoveli treenailee siis taas vaihteeksi ruutua, tunnaria, luoksetulon pysäytyksiä sekä kauko-ohjausta. Tulosta lähdetään tietysti hakemaan, mutta en kyllä menisi lyömään vetoa sen puolesta… 😉

Ehkäpä hauskin ilta oli keskiviikko, jolloin vierailimme Jaana-kasvattajan luona Siurossa. Oli mukava jutella ja nähdä Viren sisko Villiviini, jossa riittikin ihmettelemistä. Osmo hurmasi Sara-emon ja juoksi sen kanssa taloa ympäri niin kovaa, kuin tassuista lähti. Myös Inkku-labbis oli Osmon mieleen, mutta sitä kiinnostivat enemmän pentutottiksessa putoilleet ruoanmurut, kuin riehuminen. Kiitos kivasta reissusta Mariannelle ja koiralaumalle, Päiville ja pikkulikoille ja tietysti Korennon väelle!

Tokon SM-kisoissa

Olimme Osmon kanssa snautserikerhon joukkueessa tokon joukkue-SM-kisoissa. Imatran sää oli lauantaina kylmä ja sateinen, mutta onneksi oman suoritusvuoromme aikana ei satanut. Kuten arvelinkin, sellaista onnenkantamoista kohdallemme ei sattunut, että olisimme saaneet tuloksen. Sen varmistivat perinteiset nollaliikkeemme, tunnari, ruutu ja metallinouto. Lisäksi hyppynouto meni mönkään, vaikka sen pitäisi olla yksi varmimmista liikkeistämme. Tyytyväinen olen Osmon seuraamiseen, liikkeestä istumiseen sekä siihen, ettei se singonnut kehästä omille teilleen, vaan teki mielummin kanssani töitä! 😉

Osmon suoritusvuoro oli viimeisessä ryhmässä, joten emäntä joutui sietämään jännitystä tuntitolkulla. Liikkeet oli jaettu kahteen kehään kahdelle eri tuomarille ja myös niiden suoritusjärjestys oli poikkeava.

1. Paikallamakuu 8 (viimeiseen perusasentoon noustakseen Osmo tarvitsi toisen käskyn.)
2. Seuraaminen taluttimetta 8 (Osmis jaksoi hyvin pitää kontaktin ja kaikki käännökset ja askeleet eri suuntiin toimivat ihan mukavasti.)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 10 ( 😀 )
4. Luoksetulo 5 (etenkin ensimmäinen pysäytys meni tosi pitkäksi)
5. Ruutuun lähettäminen 0 (koira lähti hyvin, mutta meni n. 10 metriä ruudusta sivuun. Toisella käskyllä se korjasi ihmeen hienosti ja löysi ruutuun, mutta valitettavasti eteni maahanmenokäskyn saatuaan sen verran, että tuli puoliksi ulos ruudusta.)
6. Hyppynouto 0 (tästä olisi pitänyt saada vähintäänkin 8, koska Osmo osaa tämän tosi hyvin. Aluksi mongersin ihan väärän käskyn, Osmo lähti epävarmana ja pysähtyi katsomaan minua. Uudella käskyllä se hyppäsi ja otti kapulan, mutta jostain ihmeen syystä kiersi esteen takaisin tullessaan.)
7. Metallinouto 0 (jälleen kaksi käskyä ja kolmas sitten, kun koira lähinnä leikki metallikapulalla ja jäi kauemmas arpomaan, veisikö sen emännälle vai ei)
8. Tunnistusnouto 0 (Osmo lähti hyvin, tutki palikat rauhallisesti, mutta jäi sitten epätietoisena seisomaan niiden taakse. Toisella käskyllä se otti viimein palikan ja lähti tuomaan sitä minulle. Se myös pudotti palikan eteeni eikä luovuttanut sitä käteeni. Tarkistin kuitenkin palikasta, että oli se sentään se oikea…)
9. Kauko-ohjaus 6,5 (ekaan asennonvaihtoon Osmo tarvitsi kaksi käskyä. Seuraavat menivät ihan kivasti, mutta etenemistä tapahtui muutaman virhepisteen verran.)
10. Kokonaisvaikutus 8 ja 9 (kahdesta tuomarista Salme Mujunen taisi antaa paremmat pisteet.

Yhteispisteemme olivat surkeat 148,5 tulosrajan ollessa 192 p. Mutta eihän me tulosta lähdetty hakemaankaan… 😉

Reissun jälkeen väsyttää

Vire oli tietysti mukana myös ja oppi pakon edessä nukkumaan yksin autossa muun lauman keskittyessä suoritukseen. Tietysti myös pentu sai välillä haistella suuren maailman tuoksuja ihmis- ja koiravilinässä. Se oli tapansa mukaan reipas eikä arkaillut minkään asian edessä. Muutaman koiran ja todella monen ihmisen kanssa se sai tehdä myös lähempää tuttavuutta ja näytti tietysti kaikille, kuinka terävät naskalit sillä on. Harjoittelimme myös kentänlaidalla rauhoittumista ja osasihan villiviikari myös ottaa iisisti. Automatka kotiin oli erittäin rauhallinen koirien vetäessä sikeitä omissa ”lokeroissaan” takakontissa.

Loppukevennykseksi laitan tähän vielä pienen kuvasarjan toimeliaasta riiseninpoikasesta:

Eipä hienoo!! Ja hauskaa!!!

Tää alin laatikko on meitsin, jos kerta löytäjä saa pitää!

Nää tavarat oli näin kun saavuin huoneeseen.

Tokon kertailua

Treenikaverini Jaana Hulluista Lehmistä (tämä kovin imarteleva treeniryhmän nimi on muotoutunut joskus muinoin silloisessa BH-ryhmässämme) oli viikonloppuna auttamassa aidankorotusprojektissa. Aidasta tuli kaikin puolin kelvollinen ja asiallisen näköinenkin. Jopa haasteellinen portti onnistui muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. KIITOS, Jaana!!! 😀

Koska sekä Osmo, että Jaanan koira Asko ovat toipilaita eikä niiden kanssa saa nyt (tai ehkä koskaan) treenata pk-esteitä, päätimme alkaa kertailla toko-liikkeitä yhdessä. Laji ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta täytyy myöntää, että vuoden tauon jälkeen pieni kipinä pääsi taas syttymään. Hyvänä kimmokkeena toimi myös snautserikerhon riveistä tullut pyyntö tulla kerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin. Mikäli Osmon kyynärpää kestää, saatamme jopa osallistua, vaikka tulosta tällä treenaamisella voittajaluokasta tuskin saadaankaan.

Näin viime vuoden sm-kisoissa...

Tunnari (tunnistusnouto) ja ruutu (lähettäminen määrätylle paikalle) ovat perinteiset nolla-liikkeemme, joten nyt keskitymme niiden treenaamiseen. Kaukokäskyt kaipaisivat myös paljon kertailua, mutta osa asennonvaihdoista rasittaa koiran kyynärpäitä sen verran paljon, että niitä emme nyt ihmeemmin harjoittele…

Tokoilun ohella olemme pidentäneet lenkkejä vähitellen. Tänään Osmo sai myös toisen neljästä Cartrophen-pistoksestaan. Tällä hetkellä koira ei linkkaa, mutta kaikenlaisia hyppyjä ja rajumpia peuhuhetkiä vältetään edelleen. Osmo on reagoinut liikunnan vähentymiseen taantumalla välillä kotipihassa teini- ja pentuajoilta tuttuihin riehu-räyhä-hepuleihin. Se juoksee ympyrää itsekseen äristen ja häntä suorana ja mikä karmaisevinta, pysähtyy välillä haastamaan emäntää haukkumalla ja hyppimällä päin naamaa! Ja kohta tuon kauhukakaran pitäisi muka näyttää mallia pikkusiskolle!

Pikkusiskosta puheen ollen, Korennon pentujen silmät on nyt tutkittu ja kaikki lapsukaiset saivat siltä osin terveen paperit. 🙂 Juhannuksen viettoon ajelen viimevuotiseen tapaan Ruovedelle. Menomatkalla ajattelin poiketa tutkailemassa pentusia, vaikka lopullista valintaa en pääsekään vielä silloin tekemään. Juhannuksen jälkeen saan toivottavasti päättää, mikä pentusista on omani. Ja mikäli viihdyn Pirkanmaalla vähän pidempään, minulla on kotiin palatessani kaksi koiraa!

Paukkupulmia ja pimeetä touhua

Toisin kuin viimeksi uhosin, työkiireet ovat sittenkin päässeet rajoittamaan koiraharrastukseen syventymistä. Ainakin bloginpäivitys on jäänyt muiden juttujen varjoon. Snakumestaruuksia ratkottiin viikko sitten Hyvinkäällä ja kuten arvelinkin, jäimme ilman tulosta, koska ruutu, tunnari sekä liikkeestä istuminen menivät nollille. Ruutuun Osmo lähti vauhdilla, mutta ei löytänyt sen keskelle. Tunnarissa koira haisteli tosi sievästi (JES!) ja valitsi oikean palikan (JES!), mutta pysähtyi ja pudotti palikan takaisin tullessaan, jolloin jouduin antamaan lisäkäskyjä yli sallitun rajan.

Onnettomin nollamme oli kyllä tuo liikkeestä istuminen, josta olin suunnitellut täysiä pisteitä. Osmo mokoma jäikin tällä kertaa seisomaan… Loput liikkeet menivät jotakuinkin yhtä hyvin tai huonosti, kuin SM-kisoissa. Snautsereiden mestaruus meni tänä vuonna erittäin ansaitusti Ritalle ja Leenalle, jotka jäivät vain 6 pisteen päähän EVL1 -tuloksesta. Mahtavaa, likat!!! 😀 Sen sijaan minä ja Osmo vetäydymme toistaiseksi kokonaan tokon parista. Kyseisen lajin mittelöistä ensi kesän joukkue-SM (snakujoukkueessa tietysti!) on ainoa, johon osallistumista edes harkitsen.

Otsikon pulmat eivät liity kenenkään ruoansulatukseen, vaan pelastuskokeisiin. Rauniokokeissa ammutaan ja laukauksiin totutellaan tietysti treeneissäkin. Ja huonoimpana mahdollisena hetkenä – vain viikko ennen ensi torstain koetta – Osmo paineistui taas ampumisesta. Se lähti kyllä hommiin, mutta oli selvästi epävarma ja lähti kaivolta kesken ilmaisun jättäen maalimiehen. Sitten se vaihtoi hajua ja haki ja ilmaisi toisen maalimiehen ennen kuin ehdimme korjata ykköspiilon epäonnistumista. Olosuhteet olivat kyllä juuri sellaiset, kuin siinä epäonnen kokeessa, jossa paukut pelottivat poikaa ekan kerran: ampuminen yhdistettynä sadesäähän ja vaikeaan piiloon. Harkitsin jo vakavasti koepaikkamme perumista, mutta Jenni kannusti yrittämään nyt kuitenkin. Kuulemma häpeään ei voi kuolla, ei edes kolmannen hyllyn jälkeen… 😉 

Maastossa olemme harjoitelleet lähinnä Peten suosiollisella avustuksella. Maastossa ei ammuta, joten Osmo on siellä aivan loistava. Vauhtia riittää, nenä pelaa hienosti ja ilmaisut ovat kertakaikkisen upeat (ainakin valoisaan aikaan tutun maalimiehen kanssa). Sen sijaan ohjaajan pitäisi treenata suunnistusta ja paljon. Etenkin pimeässä alueen hahmottaminen tökkii pahemman kerran ja olen vain ja ainoastaan rajamerkkien, tuurin ja tietysti koiran nenän armoilla. Huomisiltana harjoittelemme Leenan kanssa pimeäetsintää Järvenpäässä. Ilman loistavaa seuraa tämä olisikin kyllä todella PIMEETÄ touhua!

Duunia, duunia, duunia

Eilen alkoi taas duuni, mutta harrastusta se ei saa häiritä! 😉 Kuten ennenkin, arki hahmottuu töiden ja treenien mukaan. Vakitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja lisäksi kokoonnutaan satunnaisesti Hullujen Lehmien jengillä jäljestämään, etsimään esineitä tai tottistelemaan. Toko jäänee entistäkin vähemmälle emännän motivaatio-ongelmien vuoksi, vaikka viikonloppuna startataankin snautsereiden mestaruuskisoissa. Jälkikokeisiinkaan ei ole vähään aikaan asiaa, koska en halua rasittaa Osmon kyynärniveliä pk-esteillä. Maastossa ja raunioilla harjoitellaan entiseen malliin, koska siitä nauttivat niin koira, kuin emäntäkin!

Viimeksi lauantaina kävimme Jaanan ja Askon kanssa Kattilajärventien maastoissa treenaamassa. Osmo jäljesti erittäin innokkaasti, mutta sen verran tuli hutiloitua, että kaksi keppiä jäi metsään. Janan ja kulmat koira teki kuitenkin hyvin. Molemmat missatut kepit olivat jäljen alussa, toinen ihan alussa ja toinen (kolmoskeppi) haasteellisessa paikassa jyrkän alamäen alla. Kallioinen mäki oli tosi liukas ja meikäläinen joutui keskittymään lähinnä pystyssä pysymiseen, jolloin koiran lukeminen jäi vähemmälle… Siinä se sitten taisi mennä se keppi!

Myös esineilläkin oli pulmia. Eka lähetys oli hyvä ja Osmo toi takarajalta esineen ilman ongelmia. Tokaa esinettä se ei sitten löytänytkään, ennen kuin lähdin vähän opastamaan. Kolmas esine vedettiin motivaatiotreeninä siten, että jätin Osmon istumaan lähetyslinjalle, juoksin alueen toiseen päähän viemään esineen ja palasin sitten lähettämään koiran. Ja tulipahan vauhdikkaasti se esine, vaikka koira olikin jo ihan puhki. Ekaan kisastarttiinsa valmistautuva Asko teki sen sijaan kertakaikkisen hienoa työtä ja toi kaksi esinettä noin kahdessa minuutissa! 😀 Tekemäni erittäin haasteellinen jälkikin oli sille ihan helppo nakki! Estenoudot vielä kuntoon, niin kyllä alkaa koulareita tipahdella! Hyvä, Jaana ja Ake!  

Seuraavana päivänä treenattiin Leenan ja Ritan kanssa tokoa. Leena teki kisamaisen treenin, toisin kuin minä. Palkkasin pienistä osasuorituksista ja korjasin huonosti menneitä liikkeitä montakin kertaa. Aikomukseni oli tehdä joka päivä ennen kisoja kaukokäskyjä etenemisesteen kanssa, yksi tunnari isolla palikkamäärällä sekä ruutu, mutta taisipa tuokin jäädä aikomukseksi… Voin kertoa, että odotukset EIVÄT ole korkealla lauantain snautserimestiksien suhteen. Mutta voihan sitä aina keskittyä  yleisön viihdyttämiseen ja tuttujen tapaamiseen.

Harvinaista treeniseuraa

Kolme partanaamaa treenien jälkeen

Ollaan taas mökkeilty koko viikko. Maanantaina treenikaverikseni saapui Leena vauhdikkaiden snautserimimmiensä Ritan ja Ronjan kanssa. Myös Jaana ja Asko tulivat illalla jälkitreeneihin. 

Osmon jäljestys sujui todella vauhdikkaasti, mutta vauhtiin nähden ihmeen hyvin. Se oli viimeinen neljästä koirasta ja keräsi kateellisena kierroksia aina, kun joku muu haettiin autosta hommiin. Leena oli tehnyt reilun puolen kilometrin jäljen, jolta Osmo löysi 5/6 keppiä. Myös Rita ja Ronja pääsivät kokeilemaan jälkihommia ja varsinkin Ronja tuntui olevan elementissään. Askon työskentelyä oli mahtava seurata – se selvisi upeasti kulmista ja vaikeasta kallion ylityksestä ja näytti hienosti kaikki Jaanan piilottamat kepit, senkin, jota Jaana itse ei muistanut piilottaneensa! 😉

Treeni-illan päätteeksi Osmo saattoi tytöt junalle.

Leena jäi koirineen yöksi, koska tiistai-iltana oli tarkoitus treenailla tokoa. Aamupäivällä tehtiin esineruutua ja jälkeä kaikkien koirien kanssa, mihin vierähti tietysti melkoisesti aikaa. Osmon esineruudussa riitti häiriötekijöitä (mm. naapurimökin koira) ja janaharjoitukset olisivat voineet mennä paremminkin. Yksi syy koiran tavallista surkeampiin suorituksiin oli varmaan väsynyt ja kiukkuinen emäntä, mutta ikävä kyllä syytä voi hakea myös kipeistä kyynärnivelistä. Järjetön säntäily tyttöjen kanssa kallioilla taisi olla sittenkin liikaa. Inhottavaa, että koiran liikkumista pitää tällä tavalla varoa!

Kivut näkyivät selvästi vasta illalla, kun otimme hieman tokoa Kirkkonummen kentällä. Luoksetulossa Osmo lähti maasta liikkeelle todella vaivalloisesti ja samalla menivät emännän treenihalut ihan kokonaan. Leenalta sain kuitenkin pari hyvää vinkkiä tokon treenaamiseen. Tunnaripalikoille päätä pahkaa ryntääminen ja hätiköiminen loppui, kun laitoimme palikoita moninkertaisen määrän normaalin kuuden sijaan. Tässä runsauden pulassa Osmo ei ”arvannut” hampaillaan heti ekaa palikkaa, vaan haisteli tosi nätisti, kunnes löysi oikean kapulan. Sama temppu toimi erittäin hyvin myös seuraavana päivänä mökillä. Palautusvauhtia (kaikissa noudoissa) voisi hakea lisää vapauttamalla koiran heti, kun se lähtee juoksemaan kapula suussa kohti. Palautusasentoa hinkataan sitten ihan erikseen.

Vapaa-aikaa vietettiin veneilemällä.

Yhden jäljen tein Osmolle vielä torstai-iltana, mutta sen se sohlasi läpi niin ylenpalttisella innolla, ettei keppejä ehtinyt juuri löytyä. Harhajäljilläkin käytiin kääntyilemässä ja varsinaisen jälkiliinan puuttuessa jostain tempaisemani nylonnaru hiersi käsiini kunnon rakot koiran kiskoessa jäljellä tuhatta ja sataa (myös väärään suuntaan). Ja jollei muka olisi muutenkin jo sapettanut, onnistuin vielä telomaan polveni kivikossa kaatuillessani. Kaikesta huolimatta olen ihan yhtä hulluna tähän lajiin, kuin koiranikin! 

Pojat ottivat saaressa rennosti.

Treenailun lisäksi uimme ja retkeilimme oman lauman kesken. Laivakoira pääsi ensi kertaa tänä kesänä myös vesille, kun veneen moottori oli taas pitkästä aikaa toimintakunnossa. Saaressa oli mukava uida ja köllötellä kalliolla. Tänään saaristoretkeily jatkuu täällä Espoossa, kun lähdemme piknikille Vasikkasaareen.

Kesä on jeppistä!

Vasemmalta Sanni, Siiri ja linssilude

Kahdet siskokset sekä koira

Nautiskelimme vajaan viikon verran kesästä Porkkalan mökillä. Ohjelmassa oli takuutoimivaa kesänviettoa eli saunomista, uimista, ruoanlaittoa, lukemista ja auringonottoa. Vieraitakin kävi; ensin siskoni Päivi likkojensa kanssa ja sitten ystäväni Liisan lenkki- ja saunaseurana. Pete käväisi myös golfaamassa Aleksin kanssa.

Osmon kanssa treenattiin muutamana iltana tokoa (emäntä yrittää opetella kävelemään molemmat kädet luontevasti liikkuen…), muutamana jälkeä ja kerran esine-etsintää. Koiran olkapää on kuntoutunut niin hyvin, etten huomaa siinä mitään vikaa, vaikka elikko kuinka juoksee mukana lenkeillä ja rymyää metsässä. Uimista ja kevyttä hölkkää vapaana ollaan harrastettu päivittäin, kun taas Osmon intoa järjettömiin hyppyihin terassin korkeimmalta kohdalta kovalle kalliolle on koitettu edes vähäsen hillitä ja hallita.  

Metsämansikoita ja mustikoita riitti kaikille herkkusuille

Jälkitreenit ovat menneet mainiosti. Viimeisimmältä, lähes kokonaan merkkaa- mattomalta jäljeltä Osmis näytti upeasti kaikki kuusi keppiä. Myös janatyöskentely ja kulmat sujuivat! 😀 Uutena aluevaltauksena Osmo on alkanut opetella isännän kanssa kanttarellien etsimistä. Peten mukaan koiran on jo korkea aika oppia jotakin oikeasti hyödyllistä!

Esine-etsintää treenasin pitkän tauon jälkeen n. 20×50 m alueella. Osmo upposi heti alueen päätyyn asti, työskenteli varmasti pelkästään tallatulla alueella pysyen ja ennen kaikkea käytteli nenäänsä erinomaisesti: Kolme esinettä löytyi kolmella pistolla jotakuinkin kolmessa minuutissa! Nyt vain lisää häiriöitä eli vieraat esineet piiloon muiden koirien hajustamalle alueelle. 

Pieniä kesävieraita

Koska emme pääsekään elokuun jälkikokeisiin O:n tassuvaivojen vuoksi, yritämme uudestaan tulosta tokon voittajaluokasta. Partasuiden mestaruuskisoissa 23.8. Hyvinkäällä saa ainakin nauttia hyvästä seurasta ja vertaistuesta!

Kootut selitykset

Kuten arvelinkin, nollia ropsahteli useammastakin liikkeestä tokon SM-kisoista, joiden voittajaluokassa kävimme eilen sekoilemassa. Koe oli jaettu kolmelle eri tuomarille kolmeen eri kehään, jotka sijaitsivat vieri vieressä valtavien koira- ja ihmismassojen keskellä. Olin onnekas, koska meidät oli arvottu heti ensimmäiseen suorittavaan ryhmään ja siinäkin ensimmäiseksi koirakoksi. Näin emännän ei tarvinnut panikoida tuntitolkulla omaa suoritusvuoroa odotellessa, kuten suurimman osan snautserijoukkueen jäsenistä. Liikkeet eivät myöskään menneet tavanomaisessa järjestyksessä, vaan esim. kaukokäskyt suoritettiin heti paikallamakuun jälkeen ja metallinouto kaikkein viimeisenä liikkeenä. Alle olen eritellyt suorituksemme normaalissa arvostelulomakejärjestyksessä.

PAIKALLAMAKUU 10.

Aloitimme paikallamakuusta, jonka kehäänmenoa jännitin taas hurjasti, koska kaikki koirat menevät kehään vapaana. Osmo pysyi onneksi hyvin hanskassa ja saikin liikkeestä ainokaisen kymppimme.

 SEURAAMINEN TALUTTIMETTA 7.

Seuraaminen suoritettiin vasta viimeisessä kehässä ja Osmo oli jo melkoisen väsynyt. Ekassa käännöksessä se pysähtyi rapsuttamaan (jännittävässä tilanteessa tuttu sijaistoiminto), mutta otettuaan minut kiinni skarppasi hienosti ja loppuosa pitkästä seuraamiskaaviosta meni ihan mukavasti. Paikallaan käännökset ja yksittäisaskeleet menivät kivasti, samoin hidas ja juoksuosuus. Rapsuttelusta ja muusta alun hidastelusta johtuen tulos oli kuitenkin vain seiska.

     

ISTUMINEN SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ 8,5.

Tuomarin mielestä hidastelin tai tein jotain muuta valmistelevaa ennen käskyä tai sen jälkeen (??), josta hän sakotti. Tästä pitää jatkossa saada täydet pisteet, koska tämä me osataan! 🙂

LUOKSETULO 6.

Huomattavasti surkeampi, kuin treeneissä. Molemmat pysäytykset menivät pitkiksi. 

LÄHETTÄMINEN MÄÄRÄTYLLE PAIKALLE, MAAHANMENO JA LUOKSETULO 0

Lähettäessäni Osmon kohti ruutua se lähti vinoon, mutta korjasi hyvin ja löysi ruudun. Jostain syystä se ei kuitenkaan ymmärtänyt lisäkäskystäni huolimatta ylittää ruudun eturajaa, vaan seisoi paikallaan varmana siitä, ettei muovinauhan yli saa astua. Kisojen jälkeen kokeilin liikettä uudestaan tyhjässä kehässä (samaiset ruutumerkit sivurajoineen olivat edelleen paikoillaan) ja Osmo löysi heti ruudun keskelle. Palkkasin koiran ruhtinaallisesti tyytyväisenä siitä, että sama, ”vaikea” ruutu löytyi edes harjoituksissa!

Mitenkäs se sihti nyt noin petti?

 

NOUTAMINEN ESTEEN YLI HYPÄTEN 8.

Koira tarttui kapulaan varomattomasti ja palautusasento oli vino (toko on tosiaan pilkunviilauksen kuningaslaji!!).

METALLIESINEEN NOUTAMINEN 0.

Viimeisenä suoritetun liikkeen aluksi emäntä meinasi saada sydärin. Osmo kyyläili kehänauhan vieressä makailevaa rottweileriä tosi pitkään ennen liikettä ja jouduin ohjaamaan sen pannasta pitäen oikeaan lähtöpaikkaan. Heitin kapulan, koira lähti, jäi sitten kapulan viereen seisomaan ja kyyläilemään rotikkaa… Ja sitten se tapahtui: Snautseri pinkaisi emännän ohi rotikan luo. Olin varma, että nyt tulee rähinä ja elinikäinen kilpailukielto tai vähintäänkin koko kisasuorituksemme hylkääminen, mutta onneksi sain Osmon käskyllä maahan rotikan luota riekkumasta ja tuotua takaisin kehään. Osmolle suhteellisen varma liike meni tietysti nollille ja emäntää nolotti ja hävetti ja vihastutti, mutta mitään pahempaa ei onneksi sattunut.

TUNNISTUSNOUTO 0.

Tunnarissa Osmo lähti palikoille ihan hyvin, mutta jouduin antamaan toisen käskyn, ennenkuin se ryhtyi tutkimaan niitä. Aluksi se haisteli siististi ja varovasti, mutta työskentelyn kestäessä keskittyminen herpaantui ja koira kokeili pikaisesti yhtä (väärää) palikkaa hampaisiinsa. Lopulta Osmo valitsi toisen palikan ja toi sen minulle. Luovutuksessa rähmäkäpälä-mamma ei saanut palikkaa parran seasta suoraan käteensä, mutta sillä ei ollut enää väliä, koska Osmo oli kokeillut suuhunsa myös sitä väärää palikkaa ja siten liike oli jo nollilla. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lopulta Osmo otti oikean palikan ja toi sen minulle.

KAUKO-OHJAUS 7

Kaukokäskyt menivät paljon paremmin kuin odotin, koska kuvittelin kyseisen liikkeen olevan  se kaikista varmin nollamme! Kaikki vaihdot menivät oikein heti ekalla käskyllä ja vieläpä miltei etenemättä! Miinusta tuli emännän liian pitkäkestoisista käsimerkeistä.

KOKONAISVAIKUTUS 7,5

Jokainen tuomari antoi koirakon yhteistyötä, koiran työskentelyhalukkuutta ja suorituksen yleisvaikutelmaa kuvaavan kokonaisvaikutusarvosanan arvostelemiensa liikkeiden perusteella ja lopullinen kokonaisvaikutusarvosana oli kolmen tuomarin antamien arvosanojen keskiarvo.   

Yhteensä saimme 169 pistettä – 23 pistettä alle kolmostuloksen rajan. Jospa vaikka vain se ruutu olisi mennyt yhtä hyvin, kuin treeneissä!

Kaikesta huolimatta uskon, että meillä on mahdollisuuksia saada jonakin kauniina päivänä tulos voittajaluokasta. Aika paljon on nimittäin kiinni tuurista ja etenkin snautserin kohdalla myös päivän vireestä 😉 .

Snautserijoukkue ei ollut muutenkaan ihan parhaimmillaan, sillä yhtäkään ykköstulosta ei tänä vuonna kisoista saatu. Johanna ja Kasper (ALO) sekä Minna ja Alva (ALO) saivat kakkostuloksen ja Tuija ja Baletti (AVO) kolmostuloksen. Anne ja Ergi (VOI) sekä minä ja Osmo (VOI) jäimme kokonaan ilman tulosta… Kisojen tuloksia voi tutkia myös täältä.

Onneksi vertaistukea oli kisapäivän alusta loppuun tarjolla runsain mitoin ja kaikilla oli hauskaa (paitsi minulla metallinoudossa…). Ilman erittäin hyvää ja hieman kieroa huumorintajua näiden partanaamojen kanssa ei edes kannata lähteä kisaamaan!

Nyt keskitymme lepäämiseen ja meuhkaamiseen täällä Mariannen luona ja sitten taas vähitellen varsinaisiin ykköslajeihimme pelastuskoirailuun ja jäljestykseen! Ainakin, jos Osmolta kysytään, metsässä säntäily, raunioradalla seikkaileminen ja piiloleikki herkkuja syöttävien maalimiesten kanssa ovat sata kertaa hauskempia harrasteita, kuin pilkunviilaus tokokehässä stressinhajuisen ja viulunkielenkireän emännän kanssa!

Kiitos Tuijalle kuvista ja koko joukkueelle hauskasta kisapäivästä! 😀

Kaunissaaressa

 

Kävimme sunnuntaina Osmon kanssa retkellä Kaunissaaressa, jossa työkaverini Seppo viettää lomaansa. Osmo pääsi matkustamaan junalla, metrolla, bussilla ja tietysti lautalla ja käyttäytyi joka paikassa mukavan rauhallisesti.

 

Kallioilta löytyi Osmolle juuri sopiva makeanveden uima-allas!

Saaressa koirat piti pitää kiinni, mutta mukavan uimapaikan kohdalla rikoin hiukan sääntöjä ja päästin koiran pulikoimaan. Osmo olikin kuin mikä tahansa innokas pikkupoika hypellessään rantakivillä ja kahlaillessaan meressä.

 

Paikka oli upea ja kollegiaalinen yhteistyö toimi hyvin punaviinin maistelun ja keskustelujen suhteen! Kiitos Sepolle loistoseurasta ja kuvista!

Nyt pidämme muutaman päivän loman pidemmistä tokotreeneistä ja keräämme energiaa lauantaita varten. Viime hetken treeneistä ei yleensä ole kuin haittaa – hinkkaamisesta puhumattakaan! Kaukokäskyjä kertaillaan kyllä vielä kotosalla. Vaikka ne menevät jo paremmin, ovat ne edelleenkin se vaikein liike ja varmin nolla. 

"Jutellaanpa hetki käyttäytymisestä arvokisoissa..."

Koeliikkeitä on kokeiltu tällä viikolla niin sateessa kuin helteessäkin. Toivon, ettei kisapäivänä ole kumpaakaan! 😉 Sateella koira tekee virkeästi töitä, mutta välttelee maahanmenoa ja saattaa intoutua hepuleihin. Helteellä elukka taas on niin löysä ja laiska, että viretila kärsii pahemman kerran eikä kaikkien liikkeiden tekeminen nappaa välttämättä ensinkään.

Viileä poutasää olisi ihanteellinen, tosin silloin koiran osaamattomuudesta voisi syyttää vain itseään, eikä säiden jumalaa!

Treenit aloitettu…

Olemme menossa Osmon kanssa ensi viikonloppuna tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueeseen. Toko on jäänyt pelastus- ja palveluskoiraharrastustemme varjoon ”kolmoslajiksemme”. Toisin sanoen olemme treenanneet vain harvakseltaan, omin nokkinemme ilman treeniryhmän tai kouluttajan apua. Ihme kyllä, tänään totesin yksittäisten liikkeiden olevan jo ihan hyvällä mallilla! Jopa viheliäiset murheenkryynimme kaukokäskyt sujuvat ihan siedettävästi: Osmo ei enää etene jokaisen asennonvaihdon yhteydessä (vaihdoin käskysanoja ja opetin liikeradat alusta alkaen uudelleen) ja itsekin voin mennä jo hiukan kauemmas käskyttämään. Joka välissä Osmis saa edelleen palkkaa, samoin kuin jokaisen liikesuorituksen päätteeksi.

Täysin eri juttu onkin sitten suorittaa kaikki liikkeet kaikkine välivaiheineen peräkkäin ja ilman palkkaa! Jos olisin ollut ajoissa, olisin aloittanut ”tokopeli” -treenit eli tehnyt Osmon kanssa 1-4 satunnaista liikesuoritusta ja palkannut ruhtinaallisesti aina eri kohdassa. Näin hauveli tottuisi siihen, että temppuja tehdään useampi peräkkäin, mutta jossain kohtaa on odotettavissa oikea jackpotti! Mutta nyt mennään tuttuun tyyliin huijaamalla koiraparkaa luulemaan, että kyllä se palkinto sieltä vielä lentää… Todennäköisesti suorituksemme loppupuolella koira haistattaa pitkät ja näyttää keskisormea emännälle.  Mutta pitäähän sitä lähteä näyttämään maailmalle, että kyllä snautseritkin osaavat – tai ainakin niiden omistajat toivovat, että ne osaisivat – tai edes yrittäisivät! 😉