Telttailua, mökkeilyä, uintia

heinäkuu 21, 2010

Uskomatonta, kuinka nopeasti helteiset kesäpäivät vierivät. Kymmenen viikon ikäinen Vire oppi tänään uimaan, kun kahlasi innoissaan niin syvälle, etteivät tassut enää yltäneet pohjaan. Mukula polskutteli isoveljen perässä kovaa vauhtia ja aivan oikeassa asennossakin, eikä kyse ollut vahingosta, sen varmistimme toistamalla tempun vielä pari kertaa uudestaankin!

Helleviikkoja olemme viettäneet luonnon helmassa. Ensin telttailtiin Kaunissaaressa työkavereideni Sepon ja Miian kanssa. Jo vuoroveneellä pentu herätti huomiota ja päätyi jonkun ihailijan valokuvaamaksikin. Perillä saaressa Osmo kunnostautui uimarina, kun pallonheittäjäkin oli vanha superpesistähti. 😉

Vire tyytyi vilvoittelemaan makailemalla rantavedessä. Yö teltassa sujui kaikin puolin rauhallisesti eikä koirien käytöksessä muutenkaan ollut valittamista. Mitä nyt eräs piraijaksi nimetty mustapää raateli työtovereitani suhteellisen innokkaasti…

Kaunissaaren reissun jälkeen Osmo pääsi Peten luo Porkkalan mökille laatulomalle. Minä ja pentu suunnistimme Miehikkälään, jossa treenikaverini Jaana jo odottelikin hollanninpaimenkoiriensa Askon (4 v.) ja Haukan (10 vkoa) kanssa. Miehikkälän pentuleiri kesti kolme vuorokautta ja sen aikana pennut saivat painia sydämensä kyllyydestä, jäljestää, imuttaa muonaa ”seuraamalla”, vilvoitella järvessä ja taas peuhata. Ja me Hullut Lehmät saimme syödä, juoda, saunoa ja jutella yömyöhään saakka. Tulipahan taas pidennettyä ikää aivan tolkuttomasti!

Miehikkälästä ajelimme suoraan Porkkalan mökille, jossa Peten ja Osmon seurana olivat myös Minna ja Dino-serkku. Vietimme pari mukavaa päivää lenkkeillen saaressa ja tietysti uiden, grillaten ja saunoen.

Osmo pääsi myös jäljestämään pitkän ja vaikean jäljen erittäin tuulisessa säässä ja rutikuivassa maastossa. Olosuhteet olivat siis tosi hankalat ja siihen nähden poitsu selvitti jäljen kerrassaan upeasti ilmaistessaan 5/6 keppiä. Tokoilu ei ole innostanut sen enempää koiraa, kuin emäntääkään, mutta kaikesta huolimatta osallistumme lauantaina tokon SM-kisoihin snautserikerhon joukkueessa. Tulosta lienee turha odottaa, mutta mukavaa ja jännittävää kesäpuuhaa tuokin toki tarjoaa.

Vire jatkaa kädestä suuhun -ruokailujaan eli päivittäisiä tottelevaisuustreenejään. Huomenna kersa pääsee taas hakumetsään isoveljen peesissä. Lyhyitä näkölähtöjä ja omaa rakasta muonaa maalihenkilöiltä on vauvalle luvassa, mikäli treenikaverit hyväksyvät yhden ylimääräisen kuokkijan mukaan.

Mainokset

Hyvässä vireessä

heinäkuu 9, 2010

Hiekkahepulin jälkeen

Huomenna Vire on ollut minulla viikon. Typy on osoittautunut todella reippaaksi ja taisteluhaluiseksi lapsukaiseksi. Seuraaminen imuttamalla sujuu jo varsin mallikkaasti, samoin perusasennot emännän pysähtyessä. Ihmisten pureminen on jo hieman vähentynyt, kunhan aina on tarjolla jotain muuta, jolla leikkiä ja jota purra.

Leena, Osmo, Vire ja Prima

Muita koiria Vire ei pelkää ensinkään, vaan komentaa tomerasti haukkumalla, mikäli ei ehdi mukaan isompien leikkeihin. Eilen leikkiseurana oli Leenan bordercollie Prima, jonka Osmo tosin omi itselleen.

Osmo ja Prima pitivät hauskaa

Osmo ja Osmon kuoppa

Vietimme myös muutaman päivän Peten kanssa mökillä. Siellä pikkulikka tutustui mereen, tasapainoili kallioilla ja sai hiekkarannalla miltei yhtä hullut juoksuhepulit, kuin Osmokin. Kun koko muu lauma oli uimassa, lähti Virekin kahlaamaan syvemmälle.

Vire ja Viren kuoppa

Kun pohja katosi tassujen alta, pentu ui muutaman vedon tyylipuhdasta koiraa, ennen kuin hämmentyi ja alkoi ensin hieman vajota ja sitten polskia etutassuilla pentumaisen yliampuvasti. Siinä kohtaa mamma riensi apuun ja ohjasi uhkarohkean uimarin rantaan.

Pete aloitti oman kesälomansa asentamalla autooni uuden koiraveräjän. Tähän asti Vire on matkustanut turvallisuusohjeita uhmaten etupenkillä, jossa se on oppinut rentoutumaan ja käy yleensä pitkäkseen heti, kun auto lähtee liikkeelle. Siirto takakonttiin ottikin aluksi penikan luonnon päälle. Ensimmäisen ajovartin verran se huusi täyttä kurkkua, mutta rauhoittui sitten nukkumaan.

Varjossa veneen alla

Autossa odottaminen isoveljen treenien aikana olikin sitten paljon vaikeampi temppu. Vire ei käynytkään nukkumaan, vaan protestoi huutamalla ja haukkumalla niin, että koko metsä raikasi. Vihdoin pentu hiljeni ja ajattelin jo, että se luovutti ja kävi nukkumaan, kun treenikaverini huomautti, että ”tuolta se sun pentu nyt tulee”. Vire tepsutteli tyytyväisenä polkua pitkin kohti treenikamojamme. Se oli mahtunut kiipeämään turvakaiteen aitojen välistä takapenkille ja hypännyt sitten auki olevasta takaovesta maahan. Toimitin kersan takaisin ja suljin takaovet, mutta pian se jo kurkisteli etupenkin avoimesta ikkunasta ja vikisi haluavansa mukaan treenihin. Ennen seuraavia treenejä laitan tiheämmän verkon Viren ja takapenkin väliin.

Osmo hyväksyy tulokkaan jopa lempipaikkaansa tietokonepöydän alle

Rauniotreeneissä meillä oli ”miljöbana” eli ryhmänä suoritettava ketteryys- ja yhteistoimintarata, joka sisältää kiipeilyä, hyppimistä, ryömimistä, erilaisia alustoja sekä koiran kantamista (sekä omistajan, että vieraan ihmisen toimesta). Lykkäsin Viren treenejä seuraamaan tulleelle Juhalle ja olin itse Osmon ohjaajana. Pikkunappula suoritti radan kuin vanha tekijä pelkäämättä yhtään muita koiria tai kummallisia pintoja! Metsässä Vire sai juosta yhden maalihenkilön perässä puun taakse ja syödä osan sapuskastaan siellä. Pelastustreenit on siis aloitettu. 😀

Tänään tapaamme Vipsu-siskoa Iivisniemessä. Lisäksi ohjelmassa on kynsienleikkuuta, yksinoloharjoituksia ja tietysti taistelu- ja tottisleikkejä.


Vire on täällä!

heinäkuu 4, 2010

Keltainen Vire ja sisko Venni ulkoilemassa luovutuspäivänään

Suursnautserinpentu Vire matkusti eilen kanssani kotiin. Kasvattajan luona allekirjoitettiin kauppakirja ja tutkittiin muut asiaankuuluvat paperit, juteltiin sisarusten omistajien kanssa ja ennen kaikkea seurattiin iloista pentupainia.

Sitten alkoi kotimatka, tutun tuoksuisen viltin päällä Mariannelta saadussa muuttolaatikossa, joka oli sijoitettu tukevasti pelkääjänpaikalle. Vauveli vinkaisi pari kertaa lähdettyämme liikkeelle, mutta rauhoittui pian nukkumaan silitellessäni sitä.

Osmo tapasi Viren jo kasvattajan luona. Pidin jätkän tietysti hihnassa, koska se on aina niin järjettömän innokas. Nytkin se reuhtoi hihnassaan sen verran rajusti, että pikkusisko oli kauhusta kankeana. Yksi lupaava hetki koettiin, kun kävelytin Osmoa kauempana pennusta ja Vire lähti peräämme!  Kotimatkalla pidimme yhden, n. puolen tunnin tauon, jonka aikana pissatin koirat ensin erikseen ja sitten kävelin metsäpolkua pitkin Osmo hihnassa – ja Vire perässä tepsuttaen.

Kotona laitoin Osmon odottamaan kylppäriin pentuportin taakse ja annoin pennun kotiutua hetken kaikessa rauhassa. Leikkiminen on huippua – etenkin naskalihampailla ihmiskäsiin ja -jalkoihin tarrautuminen. Joka paikassa on hanskoja, rättejä, nalleja ja muuta ”kättä pidempää”, joilla taisteluhalua saa edelleen vahvistettua ilman, että veri roiskuu ihan joka kerta…

Samaa laumaa

Sitten otin Osmon mukaan tapahtumien pyörteisiin. Aluksi pidin isoveljen hihnassa, koska Osmo on melkoinen määräilijä ja tykkää pelotella pienempiään (perinteinen koulukiusaaja siis; pohjimmiltaan epävarma omasta asemastaan). Huomioin melkein pelkästään Osmoa ja kehuin sitä aina, kun se ei kyyläillyt pikkusiskoa, vaan suhtautui siihen joko välinpitämättömästi tai ystävällisesti. Pian jätkä tajusi, että pikkusisko tarkoittaa ylimääräisiä kuivanappuloita ja mamman ekstrahuomiota myös sille itselleen.

Osmis yllätti minut myönteisesti: Pian se antoi pennun tulla ja mennä ilman, että sen perään tarvitsi joka kerta hötkyillä. Päästin Osmon melko nopeasti vapaaksi ja kontrolloin sen touhuja vain sanallisesti ja kuivanappulaa syöttämällä. Pari kertaa Osmo teki kyllä täysin turhan yllätyshyökkäyksen Vire-paran päälle (äänitehosteiden kera mutta maltilla eli ilman hampaita). Siitä annoin tietysti jätkän kuulla kunniansa.

Tänään köllöteltiin jo aika lähekkäin!

Välillä pistin taas Osmon kylppärin aidan taakse ja menin leikittämään Vireä ulos. Lelut ja ruoat ovat nimittäin Osmon mielestä kaikki sen, etenkin jos mammakin osallistuu hauskuuteen. Pikkulikka on edelleen kova taistelemaan (huippua!) ja syömään (huippua!). Liotettua pentunappulaa se saa jäljestää tallatulta nurmikolta tai sitten se ruokailee imuttamalla eli ”seuraamalla” ja syömällä samalla mamman kädestä. Tästä se lähtee! 😀

Pete tuli heti katsomaan hauvavauvaa, joten pääsin Osmon kanssa rauhassa iltalenkille. Yön molemmat koirat nukkuivat rauhassa samassa huoneessa. Kerran vinkuvire herätti minut ja vein sen ulos pissalle. Myös aamuherätys tuli ajoissa…


Pentuja Pirkanmaalla

kesäkuu 28, 2010

Neiti Valkoinen hallitsee jo pk-esteet.

Vietämme Osmon kanssa tämän viikon Pirkanmaalla ja odottelemme Viren kasvamista luovutusikäiseksi. Torstaina kävin testaamassa pentuja kasvattaja Jaanan luona. Testailin taisteluhalua, ruokahalua, ja sosiaalisuutta (houkuttelin kutakin luokseni), sekä tarkkailin pentujen reaktioita niiden kuullessa kovan, yllättävän äänen (maitotonkan kolahdus).

Pentuaitauksen vilinää ja vilskettä

Nartuista muutama on erottunut koko ajan edukseen ja näiltä näkymin saan yhden suosikeistani. 😀 Toisaalta pentue on tasaisen hyvä, eli uskon saavani erittäin hyvän pennun, mikä ikinä niistä se sitten onkaan. Lopullisen valinnan teen keskiviikkona ja kotiin Vire muuttaa luultavasti lauantaina. Siihen asti vietän aikaa täällä Ylöjärvellä siskoni luona sekä loppuviikosta taas Mariannen luona.

Pentulaatikon luota ajoin Mariannelle pähkäilemään pentutestin tuloksia ja tämänhetkisiä suosikkejani. Juhannusta lähdimme viettämään Ruovedelle, jossa on siskoni miehen perheen kesämökki. Väkeä oli paikalla paljon ja puitteet keskikesän juhlan viettoon olivat upeat: Hyvää ruokaa ja juomaa, järvi, savusauna ja palju, sekä ennen kaikkea mukavat ihmiset! Koirat käyttäytyivät hienosti, hakivat innoissaan keppejä järvestä ja peuhasivat keskenään.

Siiri ja Osmo lähdössä iltalenkille

Myös siskontytöt Siiri (4 v.) ja Sanni (2,5 v.) ovat osoittautuneet jälleen reippaiksi koiraihmisen aluiksi. Siiri on kunnostautunut myös Osmon kouluttajana, ulkoiluttajana ja ruokkijana. 😉 Tänään retkeiltiin uimarannalla, tai siis nurmikkokentällä uimarannan läheisyydessä. Osmiskin pääsi pulikoimaan kauempana yleisestä rannasta.

Evästauolla rannassa.


Tokon kertailua

kesäkuu 22, 2010

Treenikaverini Jaana Hulluista Lehmistä (tämä kovin imarteleva treeniryhmän nimi on muotoutunut joskus muinoin silloisessa BH-ryhmässämme) oli viikonloppuna auttamassa aidankorotusprojektissa. Aidasta tuli kaikin puolin kelvollinen ja asiallisen näköinenkin. Jopa haasteellinen portti onnistui muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. KIITOS, Jaana!!! 😀

Koska sekä Osmo, että Jaanan koira Asko ovat toipilaita eikä niiden kanssa saa nyt (tai ehkä koskaan) treenata pk-esteitä, päätimme alkaa kertailla toko-liikkeitä yhdessä. Laji ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta täytyy myöntää, että vuoden tauon jälkeen pieni kipinä pääsi taas syttymään. Hyvänä kimmokkeena toimi myös snautserikerhon riveistä tullut pyyntö tulla kerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin. Mikäli Osmon kyynärpää kestää, saatamme jopa osallistua, vaikka tulosta tällä treenaamisella voittajaluokasta tuskin saadaankaan.

Näin viime vuoden sm-kisoissa...

Tunnari (tunnistusnouto) ja ruutu (lähettäminen määrätylle paikalle) ovat perinteiset nolla-liikkeemme, joten nyt keskitymme niiden treenaamiseen. Kaukokäskyt kaipaisivat myös paljon kertailua, mutta osa asennonvaihdoista rasittaa koiran kyynärpäitä sen verran paljon, että niitä emme nyt ihmeemmin harjoittele…

Tokoilun ohella olemme pidentäneet lenkkejä vähitellen. Tänään Osmo sai myös toisen neljästä Cartrophen-pistoksestaan. Tällä hetkellä koira ei linkkaa, mutta kaikenlaisia hyppyjä ja rajumpia peuhuhetkiä vältetään edelleen. Osmo on reagoinut liikunnan vähentymiseen taantumalla välillä kotipihassa teini- ja pentuajoilta tuttuihin riehu-räyhä-hepuleihin. Se juoksee ympyrää itsekseen äristen ja häntä suorana ja mikä karmaisevinta, pysähtyy välillä haastamaan emäntää haukkumalla ja hyppimällä päin naamaa! Ja kohta tuon kauhukakaran pitäisi muka näyttää mallia pikkusiskolle!

Pikkusiskosta puheen ollen, Korennon pentujen silmät on nyt tutkittu ja kaikki lapsukaiset saivat siltä osin terveen paperit. 🙂 Juhannuksen viettoon ajelen viimevuotiseen tapaan Ruovedelle. Menomatkalla ajattelin poiketa tutkailemassa pentusia, vaikka lopullista valintaa en pääsekään vielä silloin tekemään. Juhannuksen jälkeen saan toivottavasti päättää, mikä pentusista on omani. Ja mikäli viihdyn Pirkanmaalla vähän pidempään, minulla on kotiin palatessani kaksi koiraa!


Parit pelastustreenit

kesäkuu 18, 2010

Vastamaalatut aitatolpat kuivumassa. Taustalla vihreää puutarha-aitaa, jonka korkeus riittänee riisenillekin.

Osmon ”pikkusisko” teettää töitä, vaikkei se ole saapunut vielä kotiinkaan. Olen nimittäin nikkaroinut aitaan korotusta ja sahaillut ja maalaillut tolppia. Ensi viikolla (varmaankin keskiviikkona) lähden taas katsomaan kakaroita ja silloin pääsen toivottavasti myös valitsemaan omani. 🙂

Osmon kanssa ollaan käyty muutamissa pelastustreeneissä. Keskiviikkona vierailtiin Vantaalla Korson raunioradalla ja eilen torstaina etsittiin taas ukkoja metsästä. Molemmissa paikoissa pyysin huomioimaan Osmon kyynärpäävaivat maalihenkilöitä upotettaessa. Raunioilla jätkä ei vaan kelpuuttanut niitä helppoja reittejä, joita pitkin piiloille olisi päässyt, vaan kiipeili kasoilla aina, kun emännän silmä vältti…

Itse sain hyvän opetuksen siitä, että monivalintapiiloille kannattaa lähettää koira löydön jälkeen vielä uudestaan. Radalla oli neljän kopin ”rivitalo”, josta Osmo tarkensi yhden maalihenkilön. Vasta aivan lopuksi tajusin palata uudestaan samaiselle rivitalolle ja siellähän oli vielä toinenkin maalihenkilö piilossa. Kaikkien neljän maalihenkilön ilmaisut olivat varmat.

Työnjohtaja valvoo tiluksiaan.

Metsästäkin etsittiin aukeaa, tasaista maastoa, jotta Osmon ei tarvitsisi loikkia vaarallisesti. Tein kuvitteellisen keskilinjan ja lähetin siltä käsin koiran pistoille metsään. Ensimmäinen maalihenkilö löytyi saman tien (pisto jäi vajaan 20 metrin mittaiseksi, koska satuin olemaan niin lähellä piiloa), mutta toinen pisto olikin sitten reippaasti päälle 50 metrin mittainen. Myös kolmas maalihenkilö löytyi yhdellä pistolla, koska koiraa säästääkseni pyysin kouluttajaamme näyttämään hyvän lähetyskohdan.

Cartrophen-piikki tuntuu auttaneen eikä Osmis ole linkannut moneen päivään ollenkaan. Silti pidän edelleen Osmon treenit fyysisesti mahdollisimman kevyinä ja lenkit lyhyinä. Ensi viikolla jätämme varmaan rauniotreenit kokonaan väliin, kun poitsu ei innoltaan osaa ottaa siellä tarpeeksi iisisti… Nyt se saa toimia työnjohtajana kotipihan aidankorotusprojektissa.


Kyynärpää vaivaa taas

kesäkuu 13, 2010

Juuri, kun Osmon korva on taas kunnossa ja kastrointi onnellisesti (ja täysin ilman jälkivaivoja) ohi, on poitsu alkanut taas ontua oikeaa etutassuaan. Epäilen, että kyseessä on taas se sama vanha vaiva, eli ykkösen kyynärpää nivelrikon aiheuttamien lisäpulmien kera. Tällä kertaa ontuminen on selvempää, kuin koskaan. Välillä jätkä jopa pitää koko tassua ilmassa ja etenee kolmella koivella. 😦

Osmo kuuntee ohjeita raunioilla pari viikkoa sitten. Kuva: Linda Paasimaa

Mitään isoa rasitusta, kuten hyppyjä tai rajua riekkumista muiden koirien kanssa, ei ole harrastettu viimeviikkoisen leikkauksenkaan vuoksi. Päinvastoin Osmo on ottanut normaalia rennommin. Ainoastaan autosta tulot Kyröskoskella olivat välillä aika näyttäviä, etenkin silloin, kun kaikki kolme piskiä saivat luvan tulla pelkällä ”vapaa” -käskyllä ulos häkistä. Yleensä ne saivat tulla vain yksitellen oman nimensä kuullessaan.

Jo pidemmän aikaa Osmo on pitänyt oikeaa etutassuaan aina koholla istuessaan. Koska muita oireita ei ole ollut, olen pohtinut, mahtaako tapa olla pelkkää tottumusta ja mielistelyä, vaiko tosiaan kipeän tassun lepuutusta. No, nytpä sekin sitten selvisi.

Raunioilla pari viikkoa sitten kivut unohtuivat, mikäli niitä oli. Kuva: Linda Paasimaa

Harmittaa toden teolla, koska kesä ja treenikausi olisi parhaimmillaan ja koira täysin valmis 2. luokan jälkikokeeseen. Kenties joudun unohtamaan pk-kokeet Osmon kanssa kokonaan. Pelastuspuolen kokeisiin aiomme kyllä vielä osallistua, kunhan tassu saadaan taas kuntoon. Nyt on siis jälleen luvassa eläinlääkärikeikka, lepoa ja todennäköisesti Rimadyl-kuuri.

Vire perhelounaalla

Onneksi seuraava kisakoirani on jo kasvamassa kovaa vauhtia emonsa ja yhdeksän sisaruksensa kanssa. Suursnautserin käyttölinjainen narttupentu on varattu Korennon kennelistä! 😀 Sain keksiä itse V:llä alkavan nimen, joten virallinen nimi voi jäädä myös koiran kutsumanimeksi. Näiltä näkymin Vire tulee kotiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Pähkähulluahan tämä on, mutta olen koko ajan varmempi, että päätös oli oikea.

Neliviikkoiset pikkupötkylät kauneusunilla

Tällainen siitä sitten tulee... Kuvassa Viren äiti Sara.