Virveli JK2!

JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Kesäkuussa ei tullut pahemmin kirjoiteltua eikä tehtyä juuri muutakaan. Emäntä oli väsynyt ja masentunut ja ilmat kylmiä ja kurjia. Kerran käväisin sentään Nokialla vakaana aikomuksenani saada vihdoin viimein Virvelille se koulari jälkimetsästä. Toisin kävi eivätkä ne mielentilat siitä ainakaan parantuneet. 😦

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti…

Nokialla Virveli teki hienon janan, lähti jäljestämään ja näytti ekan kepin, jota emäntä ei kovasta tonkimisesta huolimatta löytänytkään. Palkinnoksi ilmaisusta koira sai sitten pettyneen ”pöh” -tuhahduksen emännältä. Myöhemmin ilmeni, että ykköskeppi oli kuin olikin juuri siinä, heti ekan kulman jälkeen. Herkkä käyttökoira tietysti päätteli, että nämä eivät tänään kelpaakaan mammalle – ja ajoi loppujäljen ainoatakaan keppiä ilmaisematta. Itse poimin kolme keppiä matkan varrelta, mikä todistaa, että oikeaa jälkeä koira sentään ajoi. Käytiin vielä esineruudussa (27/30 p.), mutta tottikset jätin väliin omasta huonosta mielentilastani johtuen.

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Vaikka olin Nokialla jo miltei vannonut, ettei koskaan enää, niin ilmoittauduinpa sitten kuitenkin riisenimestiksiin Kuortaneelle. Tottistreenit olivat menneet eteenlähetystä lukuun ottamatta tosi mukavasti ja jälkimetsässä olin saanut Virvelin taas uskomaan, että tulen edelleen iloiseksi niistä kepeistä. Päätin jarruttaa tarpeeksi, mutta luottaa koiraan, kävi miten kävi.

Nyyssölän nuori isäntä Eino 🙂

Ajoimme Kuortaneelle jo perjantaina 4.7. jolloin oli kenttään tutustuminen. Jättimäisellä urheilustadionilla pelkät siirtymämatkat ilmoittautumiseen, paikallaoloon, esteille jne olivat ennenkokemattoman pitkiä. Lyhyt treeni meni mainiosti, joskin eteenlähetys piti ottaa uusiksi, kun koira sinkosi ekalla yrityksellä tyystin vinoon eikä siten löytänytkään palkintoleluaan. Mestispäivien väliset yöt vietimme Nyyssölässä, jossa äidin veli vaimoineen sekä Leena-serkku miehineen ja pikkupoikineen ottivat meidät hoteisiinsa uskomattoman vieraanvaraisesti.

Lepohetki autossa – maastot taputeltu

Lauantain avajaisten jälkeen pääsimme ilahduttavan nopeasti maastoon. Janalla Vire otti takajäljen (-6p.), mutta käännöksen jälkeen lähti sujuvasti oikeaan suuntaan. Luultavasti menimme ekasta kepistä yli (-20p.), sillä ensimmäisen kulman jälkeen koira tarkenteli tosi kauan, muttei ilmaissut mitään. Loput 5 keppiä nousivat varmasti ja tiiviiseen tahtiin.

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Ykköskeppiäkin olisimme ehtineet käydä vielä etsimässä, mutta koska en ollut ihan varma ajan riittämisestä ja koska tiesin viiden kepin riittävän tulokseen, ajoimme esineruudulle saalista luovuttamaan. Esineruutu sujui Virveliltä ongelmitta, kuten yleensäkin. Toinen esine oli tosin sen verran ihana (pieni pehmolelu), että sen tuomiseksi tarvittiin yksi lisäkäsky. Pisteet esineiltä olivat 28/30 ja siten kokonaispisteet maastosta 172/200. Olin huojentunut, sillä meillä oli viimein saumaa siihen kauan odotettuun tulokseen. Toisaalta se tarkoitti myös, että piinaava jännittäminen jatkuisi seuraavaan päivään saakka; tottisosuus kun oli vasta sunnuntaina.

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Tottista ennen olin kertakaikkisen paniikissa, vaikka tiesinkin koiran osaavan liikkeet hyvin. Sain odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ja jännitys sen kun kasvoi. Lopulta oli aika hakea tutisevin jaloin koira autosta, virittää se tottismoodiin ja mennä kentälle. Virveli sai aloittaa liikkeistä, mikä oli todellinen onnenpotku helteisestä säästä johtuen. Jos pitkä paikallamakuu olisi ollut heti aluksi, olisi koiran viretila taatusti laskenut ja suoritus ollut aivan eri näköinen. Nyt Viren vire pysyi loistavana liikkeiden alusta loppuun saakka.

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa 😉

Eteenmenossakin suunta löytyi hyvin, joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Maahan koira putosi mahtavasti ekalla käskyllä, kuten kuuluukin. Paikallamakuun Virveli otti levon kannalta, rennosti lonkka-asennossa mutta silti tarkkaavaisuutensa säilyttäen.

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Loppupisteemme tottiksesta olivat ällistyttävät 97/100. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuollaiset pisteet olisivat mahdolliset, vaikka iloitsinkin jo siitä, että liikkeet menivät nappiin.

Tämän kesän tulostavoite on siis vihdoin saavutettu, Virveli sai koulutustunnuksen JK2. Mestiksissä tunnelma oli mahtava ja kisakaverit tarjosivat auliisti vertaistukea kaameaan koejännitykseeni. Tähän tapahtumaan osallistumme takuulla ensi vuonnakin – tosin silloin jo 3. luokassa! 😀

Me selvittiin! Ja voitettiin! 😀 Kuva: Kaisa Juonolainen

Advertisement

Se on… LOMA

Toukokuu meni vauhdilla ja erittäin hektisissä tunnelmissa, mutta jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Tähän aikaan vuodesta olen tavallistakin tyytyväisempi ammatinvalintaani! 😉

KORENNON LEIRI JÄMILLÄ

Maailman ihanin Jaana, tuumaa Virveli kasviksen kainalossa

Toukokuun parasta antia koirarintamalla oli ehdottomasti Korennon leiri Jämijärvellä. Veemäisten nelivuotiaiden (paikalla Vire, Venni, Vipsu & Venla) porukkaa täydensi suuri joukko nuoria Ärriä omistajineen. Leiri tuntuikin jo ihan oikealta leiriltä, kun jengiä riitti moneen treeniryhmään ja ruokapöydässäkin oli kotoisan tiivis tunnelma. Puitteet olivat loistavat, sillä maastoja riitti, sää suosi ja ruokahuolto pelasi – kiitos mahtavan Jaana-kasviksen!

Ämmiä esineruudulla

OHJAAJAN PSYYKESTÄ…

Leirillä olin Virvelin kanssa Ilonan luotsaamassa hakuryhmässä. Kenties jännityksestä, kenties duunikiireistä, kenties keskittymispulmista ja ennen kaikkea tietystä epävarmuudestani johtuen jouduin taistelemaan itseni kanssa aika tavalla, jotta huippupätevän koutsin palautteesta olisi mennyt edes jotain jakeluun.

Osmokin pääsi töihin, tässä ilmoittaudutaan esineruutuun.

Ihminen on kummallinen eläin. Kun jostain selkäytimestä – ja usein aivan mitättömästä ärsykkeestä – menee tietty tunnetila päälle, jäävät järki, tekninen osaaminen ja tietoiset päätökset auttamatta sen jalkoihin.

Pätevä poitsu ansaitsi palkkansa.

Silloin on miltei mahdoton ottaa vastaan ohjeita, sillä koko psyykkinen energia menee johonkin treenin kannalta todella epäolennaiseen ”selviytymiseen”. Eniten opin seuraamalla Ilonan työskentelyä oman koiransa kanssa keskilinjalla. Siinä vasta mieletön tehokaksikko! 😀

Ilona ja Vipsu näyttävät mallia

Myös teoriassa koutsin opit tyhjillä pistoilla työskentelystä jäivät kyllä hyvin mieleen: Lähetyspaikan tsekkaus – suunta (ja SAMASTA kohdasta uudestaan, jos ei toimi), lähetys – eteneminen keskilinjalla ja uuden lähetyspaikan tsekkaus valmiiksi – OHJAAJA EI PYÖRI JA HYÖRI JA VAELLA KESKILINJALLA – kutsu – ”namikäsi”+koiran kääntö valmiiksi katsottuun suuntaan – uusi lähetys jne.

Onnellinen Vipsu-sisko haku-urakan jälkeen

Käytännössä tämä ei vaan meikäläiseltä sujunut, edellä mainituista tunnesyistä johtuen, vielä. Mielentilatreeniä ja psyykkistä valmennusta (ihmisille) vois ehkä jo varailla ens vuoden leiriohjelmaan. 😉

LÄKÄHDYS, EKSYTYS, PETTYMYS

Piiloon häpeemään.

Kisatilanteissa ohjaajaan iskevä epävarmuus on huonoin mahdollinen seuralainen. Inkoon jälkikokeessa, jonne pääsimme yllättäen peruutuspaikalta, epävarmuus iski janalla, jossa liina tarttui katajaan takajäljeltä oikeaan suuntaan kääntyessämme, koira otti nykäyksen uutena ”kieltona” edetä jäljellä eikä lähtenytkään heti jatkamaan matkaa. Janasekoilu söi pisteitä, mutta ennen kaikkea ohjaajan mielentilaa ja siten väkisinkin myös koiran itsevarmuutta.

Tällaset olivat lukemat Korennon leiriltä huoltoasemalle päästessäni… Inkoossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä.

Virveli oli tosi epävarma, minä olin tosi epävarma (ja juoksentelin joka suuntaan jälkeä hakeavan koiran perässä kun en muka nähnyt, onko se jäljellä vai EI) sillä seurauksella, että teimme todella pitkiä ekstrakierroksia peuranjäljillä, ojissa viilentymässä ja pusikoissa sotkeutumassa. Koiran fiilistä ei ainakaan auttanut se, että päivä oli kesän kuumin, jäljelle lähtiessämme varjossa 27 astetta. Muutama keppi löytyi lähinnä tsägällä. Onneksi Virveli toi nääntyneen ohjaajan edes takaisin autolle, sillä vielä nolompaa olisi ollut joutua soittelemaan metsästä järjestäjille, ettei löydetä enää tielle… Tottiksiin TODELLA helteiselle kentälle lähti maastoista vain 3 koirakkoa kymmenestä. Helteinen sää saattoi siis vaikuttaa muihinkin, kun sietokykyä ei tältä vuodelta moiselle kuumuudelle ollut vielä kertynyt.

Synttärisankari ja kakku

ELÄMÄ VOITTAA, KESÄLOMA KOITTAA!

Inkoossa olin vielä sitä mieltä, että jaahas, tämä ei ole meidän laji, kun en osaa ohjata (eli paniikissa olla ohjaamatta!) taitavaa koiraani. Vaan vielä mitä – siitä järkyttävästä jännittämisestä ja maailmaamusertavasta pettymyksestä huolimatta selasin koelistoja jo seuraavana päivänä. Jästipää mikä jästipää. Muutama soittoaika on nyt merkattuna kalenteriin. Mehän vielä tehdään se koulari tänä kesänä, perkele!

Maistui!

LOMA alkoi viime viikonloppuna. Osmariini täytti 8 vuotta 1.6. Kakkutarpeiden puuttuessa juhlinta siirtyi pari päivää tuonnemmaksi, mutta kakku oli tehtävä, vaati isäntä. On se hyvä, että joku tässäkin laumassa ajaa koirien etuja! Tänään hauvat jäävät isännän hellään hoivaan useammaksi päiväksi, kun meikäläinen lähtee pienelle reissulle Viron suuntaan. Ensi viikolla sitten TREENATAAN, se on kivaa, myös ohjaajan mielestä! 😀

Onnea äideille!

Perinteiset virtuaaliset valkovuokot tulevat tänä vuonna omalta takapihaltamme! 🙂 Osmis onnittelee Kessua, Virveli Saraa ja Pete ja Tuuli omia äitiliinejään.

Helppo homma!

Äitienpäivän ohjelmassa oli tehokkaat rauniotreenit, joiden aiheena olivat ”talot”. Huippuhyvä täsmätreeni etenkin Virvelille, joka tuppaa singahtamaan innoissaan täyttä vauhtia radan toiseen päähän, ennen kuin aloittaa varsinaisen nenätyöskentelyn. Nyt alue oli tiukasti rajattu ja ykköstalon ollessa alueena muissa taloissa ei ollut vielä löydettävää. Erittäin hyvää tarkennusta ja loistavat ilmaisut.

Treenien lopuksi pidettiin luoksepäästävyys/hallintaosuus ryhmässä. Toimin ”testaajana” eli tervehdin ryhmämme koirakot vuoron perään, Virveli treenasi samaan aikaan paikallamakuuta häiriöiden alla. Muutaman kerran mimmi nousi makuulta, kun joku koira meni aivan nenän edestä ohi, mutta yhdellä tiukalla kaukokäskyllä se meni takaisin maahan.

Virveli 4 vuotta odottaa lupaa käydä jauheliha-kermaviilikakun kimppuun

Perjantaina junamatkailin koiruuksien kanssa Huopalahteen, josta kävelimme kaatosateessa kyläilemään ystävien luokse. Märät koirat käyttäytyivät loistavasti junassa ja alkuriemuhepuleiden jälkeen myös kylässä. Koska kotiin palattiin vasta yöllä, meni eilinen lähinnä nukkuessa. Unien välissä käytiin tietysti lenkkeilemässä ja iltapalaksi synttärisankari Virveli sai neljän nakkikynttilän kakun. Onnittelut myös kaikille sisaruksille ja jälleen kerran KIITOS tuosta mahtavasta otuksesta Jaana-kasvikselle! ❤

Hakutreenien jälkeen maisemalenkillä Pipsan kanssa

Tottista, hakua ja jälkeä ollaan treenattu myös, n. kertaviikkoisesti kutakin.

Mamman ikioma ”äitienpäivälahja” ihan itselle oli alunperin ”joululahja” ihan itselle. Autotallissa paketissa

Jaanan teettämät tarrat pääsivät viimein näkyvälle paikalle!

odottanut hyppyeste pääsi siis viimein komeilemaan omalle takapihallemme. Nyt kelpaa treenailla hyppynoutoja Törpön kanssa ihan milloin tahansa! Myös Osmis olisi innokas singahtamaan metrisen esteen yli (tosin nyt ”vain” 90 sentissä), mutta kyynärpäidensä vuoksi se ilo on poitsulta pannassa.

Siinä se nyt komeilee omalla pihalla! 😀

Kevät!

Mökkimaisemissa pääsiäisenä

Kaikeksi onneksi Virvelin nivelvaivat helpottivat muutamien viikkojen kortisoni- ja antibioottikuureilla. Syy vaivoihin jäi jokseenkin hämärän peittoon, mutta mahdollisesti kyse oli nielutulehduksen sivuoireesta. Borrelioositestit olivat negatiiviset ja kilpirauhasarvot ok (ne mitattiin samalla, kun neitokaisella ei juoksuja edelleen ole ollut).

Osmo tutkii trimmauksen saalista

Emäntä on viilettänyt edelleen omien koirattomien projektiensa parissa ja elukoiden treenaileminen on ollut siksi vähäistä. Muutamat jäljet ollaan ajettu mökillä ja tottista on tehty kotipihalla

Onnellinen törppö trimmauksen jälkeen

hiukan joka päivä ja muutaman kerran vähän kunnollisemmin. Lenkkeilyä on sentään harrastettu normaalissa määrin.

Osmo ”kotisuota” tutkimassa

Uusilla kotikonnuillamme on kertakaikkisen mahtavia riistamaita, joilla on koettu paitsi upeita luontoelämyksiä, myös harmillisia hatkareissuja: Ennätyspitkä karkureissu hirven perään tapahtui juuri viime viikolla, kun

Erämaisemia lähellä kotia

kumpikin koira viipyi ison hirvaan perässä n. 20 minuuttia. RÄYH, tuumasi emäntä. Tänään kierrettiin samainen erälenkki, mutta olin onneksi edelliskertaa valppaampana ja käskin Virvelin luokse heti, kun se nosti nenäänsä sen näköisenä, että nyt muuten irtoo.

Virveli heitti jo talviturkin!

Mökkisaaressa bongattiin supikoiran kolo, jonka luona kumpikin koira haukkui vimmatusti. Virveli tuli n. kolmen ärräpään jälkeen luokse, toisin kuin tuo jästipäisempi tapaus. Onneksi Osmolla ei ollut pokkaa ryömiä koloon, vaikka se sinne olisi sisään mahtunutkin… Muutama metri ennen emännän niska-pers-otetta poitsu päätti sittenkin tulla luokse omin avuin, jolloin säästyi pahemmalta kurinpalautukselta.

Suolammelle käveltiin kotoa toisena pääsiäispäivänä

Mökillä tein Virvelille jäljen pahimpien mahdollisten peurapusikkojen läpi, mutta työmotivaatio vei voiton peuranpapanoista ja tuoreista jäljistä. Kaksi keppiä kuudesta jäi uupumaan, kun niitä ei kerta kaikkiaan löytynyt, vaikka koira selvästi kumpaankin reagoi ja pidemmän aikaa molemmilla paikoilla myös nuuskutteli. Osmis ajoi tapansa mukaan hyvän, joskin lyhyemmän jäljen, jolta se bongasi kaikki neljä keppiä.

Kotipihalla on kelvannut köllötellä, samoin terassilla

Ensi viikolla alkaa jälleen treenikausi hakumetsissä ja raunioradalla. Tosin nolosti heti ensimmäinen treenikerta maastossa jää meiltä väliin, kun mamma hetsailee kuudesluokkalaisten bändejä omien biisien illassa.

 

Hiljaiseloa ja nivelvaivoja

Koko helmikuu hurahti ohi ilman päivityksiä. Olemme viettäneet kunnollista talvilomaa sikäli, että treenit ovat olleet tauolla. Lenkkeilty on sitten senkin edestä ja lisäksi on tehty pientä mielenvirkistystottista kotipihalla ja mökillä.

Reilu viikko sitten Virveli alkoi ontua oikeaa etutassuaan. Veikkasin, että tyyppi on liukastellut itselleen jonkun venähdyksen tosi jäisellä vakkaripolullamme, mutta kun neitokainen ei maanantaina halunnut nousta sängystä lainkaan, varasimme ajan lääkärille. Lääkäri kävi koko koiran läpi, ja ainut kohta, jota käänneltäessä Vire hiukan vinkaisi, olikin vasemman etutassun ranne. Kuumetta ei ollut eivätkä tulehdusarvot olleet koholla (normaalin ylärajalla tosin), mutta nielun punoituksesta lääkäri oletti, että kyseessä olisi ollut jokin nielutulehdus, joka sitten särkisi koiran niveliä. Hoito-ohje oli antibioottia, kipulääkettä ja lepoa.

Nyt kuurin alkamisesta alkaa kohta olla viikko, mutta nivelvaivat eivät ole lieventyneet. Ylös nouseminen makailun jälkeen on tosi vaivalloista ja liikkuminen äärimmäisen varovaista. Selvästi koiraparkaa särkee ja sattuu paitsi etutassuihin, myös takapäähän. Erikoista on se, että kun Virvelin saa pienelle kävelylle tarpeitansa tekemään, liikkuminen paranee tosi nopeasti miltei normaalin näköiseksi. Sisällä koira vain makailee ja liikkeelle lähtö on aina vaikeaa. Huomenna varataan uusi aika lääkäristä ja yritetään selvitellä, mikä reipasta pientä riiseniä vaivaa. Surkealta tuntuu, että touhukas koira ei innostaan huolimatta pääse liikkumaan eikä tule edes ovelle vieraita vastaan. 😦

Nyt siis ihmetellään ja parannellaan vuorostaan Virvelin mystistä moninivelvaivaa. Kesällähän vastaavaa kummasteltiin Osmariinin kohdalla. Peukut pystyyn, jotta pääsemme taas pian kunnolla liikkumaan ja sitten jälkimetsälle – ne kun olisivat jo oikein keväisessä kunnossa ja suorastaan kutsuisivat tallaamaan jälkeä hauveleille. 

Talvi tuli

Osmo & Vire mökillä

Etelä-Suomeenkin on saatu viimein talvi. Pakkanen on paukkunut välillä niin, että jopa koirien varpaita on nipistellyt. Ulkoiluintoa kylmyys ei ole kuitenkaan hälventänyt, kunhan lenkeillä saa mennä tarpeeksi lujaa. Parhaat juoksubaanat löytyvät tällä hetkellä läheiseltä golfkentältä, jossa on miltei joka päivä käyty vetämässä täysillä hippaa.

Vapaaryhmän treeneissä en ole käynyt, nyt on ollut selvästi vähän pidemmän treenitauon paikka (ainakin emännällä, jolla on tällä hetkellä ihan oma vapaa-ajan projektinsa meneillään).

Mökillä saatiin nauttia hienosta pakkassäästä!

Osmo reippailemassa

Pitkät lenkit ovat muista harrastuksista huolimatta suorastaan kunnia-asia ja usein olemmekin kiertäneet puolentoista tunnin pelto+metsä+maantielenkkiä uusissa, hulppeissa maalaismaisemissamme.

Silloin tällöin olemme reippailleet myös mökkimaastoissa – ja aina lenkkien yhteydessä ja välillä

Kotipihan komeat kalliot

kotipihalla tehdään myös jotain pientä tottista ja/tai esine-etsintää. Esineitä Virveli bongailee kyllä käskemättäkin, sen elämäntehtävä tuntuu olevan joltakulta hävinneiden hanskojen kaivaminen lumen alta ja kiikuttaminen ylpeänä mammalle.

Merijäällekin ollaan jo uskaltauduttu

Lenkkien jälkeen nautiskellaan läheisyydestä koko lauma sohvalla köllötellen. Virveli on edelleen omasta mielestään pikkuinen sylikoira, joka haluaa olla aina niin lähellä ihmisiä, kuin mahdollista. Osmokin näyttää nykyisin entistä avoimemmin herkän ja

Omalla pihalla mahtuu myös tottistelemaan!

hellyydenkipeän puolensa, tälläkin hetkellä se on isännän SYLISSÄ katsomassa telkkaria… Läheisyys lämmittää, samoin sauna, jonne Osmo tulee mukaan aina, jos päästetään. Hassu snautserinketale! 😀

Lunta, metsää ja meren jää – mahtavat lenkkiolosuhteet!

Lisää jälkiä, lisää ystäviä

Perheen pienimmät 😉 takkatulen ääressä.

Poikkeuksellisesti vietin koko pitkän joululoman kotona, yhtä lyhyttä mökkireissua lukuun ottamatta. Vaikka kauempana asuvia ystäviä ei tullut siis tällä lomalla tavattua, olemme kunnostautuneet viettämällä aikaa monien ihanien ystävien kanssa täällä meillä. Ystävien, jotka asuvat pk-seudulla, mutta joita tulee arjen keskellä tavattua aivan liian vähän. Joskos siinä olisi ainesta uudenvuoden lupaukselle, vaikken sellaisia yleensä harrastakaan?

Virvelistä ja Kuismasta piti ottaa monta kaverikuvaa.

Virveli on ehtinyt tällä lomalla mm. kesyttää yhden entisen koirapelkoisen istumalla tämän viereen sohvalle ja nukkumalla onnellisena pää tämän sylissä.

Kaspian oli kiinnostuneempi Osmosta kuin Osmo Kaspianista.

Osmo on viihdyttänyt vieraita esittämällä oma-aloitteisesti oravaa ihan joka käänteessä. Muitakin sirkustemppuja on tehty, esim. eilen vilkutin pikkulapselle ja sanoin ”hei hei” ilmeisesti samalla äänellä, kuin Osmon vilkutustempussa. Ja vaikken edes katsonut koiraan päin, niin eikös vain snautseri ryhtynyt välittömästi vilkuttamaan vieraiden hämmästykseksi! 😀

Eilen tupa oli täynnä vanhoja ystäviä ja heidän jälkikasvuaan. Etenkin kummipoikamme Kuisma isoveljensä

Kuisma ja Vire halusivat kaverikuvaan myös eteisessä. 🙂

Iksun kanssa on tosi innostunut koirista, mutta eipä näyttänyt serkkupoika Kassuakaan karvaturvat kammottavan. Myös Virveli ja Osmo suhtautuivat ihailtavan rauhallisesti ja ystävällisesti lattialla ryömivään pikkuihmiseen. Koko päivä vierähti kuin siivillä hyvän ruoan, juoman ja seuran kera.

Osmariini ja ”talvinen” metsä.

Vuoden ekat jälkitreenit mökillä saivat meikäläisen iloitsemaan tästä ankean mustasta talvesta. Metsissä ei ole hiutalettakaan lunta, muttei myöskään hyttysiä, hirvikärpäsiä, marjastajia tai sienestäjiä. Loistavat olosuhteet jäljestämiseen siis! 😀

Virveli ajoi perjantaina hienosti ja tarkasti jäljen, jossa oli suorien kulmien lisäksi useampia piikkikulmia. Kaikki kepit nousivat ja työvire oli juuri oikeanlainen, innokas mutta keskittynyt.

Osmo sai pimeällä iltalenkillä ajaa lyhyen peltojäljen, joka oli ehtinyt vanhentua liki 5 tuntia. Peuranhajut tuppasivat hiukan kiinnostamaan, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: merkkaamattoman jäljen ainokainen keppi löytyi ja jätkä sai palkkansa.

Jälkikepeistä saa palkkaa, tämä oli suuri aarre ihan itsessään.

Lauantaina talloin jäljet vanhenemaan ennen aamulenkkiä, jolla koiruudet väsyttivät itsensä oikein kunnolla laukkaamalla kallioilla ja metsässä sydämensä kyllyydestä. Ihmisten aamupalan verran elukat vetivät sikeitä, mutta heti, kun otin jälkivaljaat esille, oli kumpikin valmiina treenaamaan.

Virveli veti taas itsevarman huolettomasti alkujäljen, jolloin kakkoskeppi jäi löytymättä. Ajettuamme jäljen ja Virvelin ilmaistua hienosti loput 5 keppiä päätin kokeilla ”tarkistuskierroksen” tekemistä. Vein koiran takaisin jäljen alkuun pelkän kaulapannan + liinan kanssa ja sanoin ”mikä jäi?”. Ja kas,

Elämä mallillaan!

alkuhämmennyksen jälkeen likka tekikin nenä maassa kierroksen, joka oli ekalla kerralla ohitettu kokonaan (ja jota en edes muistanut ennen uusintayritystä). Kadonnut kakkoskeppi löytyi ja koiruus sai bonuspalkan.

Osmon kanssa kävi sama juttu: Jäljen alkuun jäi yksi keppi. Myös Osmis joutui (=pääsi) tekemään laiskanläksyjä ja pyörittyämme hyvän tovin vähän joka suuntaan jäljen alkupuolella se bongasi kepin heinikon seasta. Hyvä näinkin, mutta seuraavalla kerralla kumpikin rekku saa luvan olla tarkempana, kuten myös emäntä koiran lukemisessa! Huomenna alkaa kevätlukukausi, mutta kenties ehdimme sitä ennen vielä hiukan jälkimetsälle! 😉

Vuosi vaihtui

Uudenvuoden aattona lenkkeiltiin Nuuksiossa.

Vuosi on taas vaihtunut, joten on aika tehdä perinteinen tilinpäätös ja tuumailla vuoden 2014 tavoitteita koirarintamalla. Koska tavoitepäivityksistä tulee aina järkyttävän pitkiä ja koska ne ovat enemmän itseäni varten kuin ”suuren yleisön viihdykkeeksi” tehtyjä, ovat ne tällä kertaa piilotettu linkin taakse, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin kas täällä: tavoitteet_2014.

Siskontytöt kylässä tapaninpäivän iltana.

Loppuvuosi kului Jaanan, Hiskin ja Haukan kanssa eri lajeja treenaillen. Lisäksi olemme saaneet viettää aikaa monien ystävien ja sukulaisten kanssa. Siskoni Päivin pikkulikat olivat taas innokkaita koirankouluttajia ja Osmo ja Virveli saivat tehdä kaikki osaamansa sirkustemput moneen kertaan.

Superkivaa kaikista osallistujista oli myös kuivanappuloiden piilotus (by Siiri & Sanni) ja etsiminen (by Osmo & Virveli).

Siiri on aina innokas leikittäjä ja Virveli leikkijä! 😀

Triplasiskot tuplana! Takana vasemmalta Suvi, meitsi, Päivi ja Sylvi, edessä Siiri, Sanni ja Vire. Osmis piileskelee Sannin selän takana! 😉

Viime vuonna samaan aikaan kahlattiin umpihangessa!

Eilen uudenvuoden aattona oma laumamme retkeili Nuuksiossa, jossa Virveli intoutui moneen hepulikierrokseen häntä suorana ja sitten kierimään ja pyörimään onnesta sekaisin sammalmättäillä. Osmo osallistui hippaleikkeihin ja haki keppiä innoissaan kuin nuori poika.

Isäntä ja Virveli kahvitauolla.

Kaverukset kalliolla

Katseet kaukaisuuteen: uusi vuosi odottaa!

Juuri puhuimme Peten kanssa siitä, miten Osmis on kuin nuortunut uudessa kodissamme. Palloleikit kotipihalla ovat kovassa huudossa ja onpa pari oikeaa riehuräyhähepuliakin nähty n. 6 vuoden arvokkaamman aikuisoleilun jälkeen. Näyttäisi siis siltä, että Osmon elopaino on nyt sopivan pieni, ravintoöljyt toimivat eikä kylmäkään kolota niveliä.

Illan ja yön koiruudet viettivät kahdestaan talonvahteina, kun isäntäväki suuntasi kaupungille kotibileisiin ja ravintolaan. Palatessamme yöllä talossa oli hiirenhiljaista, mutta jompi kumpi elukoista oli vääntänyt haisevat uudenvuoden- toivotukset olohuoneen lattialle. Tavaran laadusta päätellen maha oli ollut oikeasti sekaisin, eikä kyse siis toivottavasti ollut mistään eroahdistus- tai protestikakasta. Onneksi valkoisen maton päällä oli arkisisustukseen kuuluva koiraviltti, joka pääsikin heti uuden vuoden kunniaksi pesukoneeseen.

Sitten treenipäiväkirjan päivitykset viimeisimpien harjoitusten osalta, lukekoon ken jaksaa ja ketä kiinnostaa! 😀

TOTTIKSET/Osmo

Tottikset sujuivat kummankin koiran kanssa ennen kaikkea valtaisalla INNOLLA! Osmis teki ohjattua noutoa, jossa käytössä on 2 kapulaa (ilman keskimmäistä siis treenataan) ja jossa oikea suunta löytyy jo hyvin sen mukaan, kumpi kapula viedään ensiksi paikoilleen. Näin tehdään myös kisoissa. Merkille lähetyskin sujuu mainiosti erikseen treenattuna, mutta kun myös kapulat ovat paikoillaan, on Osmolla yleensä niin kova kiire noutamaan, että välipysähdys merkille tuottaa vaikeuksia.

Merkin kautta ruutuun lähettäminen sujuu sen sijaan jo melko varmasti. Ennakoinnin ja suoraan ruutuun oikaisemisen välttämiseksi olen naksauttanut ja palkannut lähes aina myös siitä välipysähdyksestä merkillä. Jättävät liikkeet tehtiin putkeen, kuten Z-liikkeessä (vanha ”idari”) ja yllätyksekseni kaikki asennot menivät heti nappiin! 😀t

TOTTIKSET/Virveli

Virveli teki seuraamisia ja jättävät, joista edelleen seisominen on vaikein. Siinä koira tuppaa ottamaan pari askelta viimeistään mamman palatessa ja kääntämään rintamasuuntaansa mamman mennessä taakse. Hienosäätöä ja naksuttelua siis seisomiseen. Noutoja tehtiin peräkkäin kolme ja kaikki onnistuivat tosi hienosti luovutuksineen päivineen. Viimeisen jälkeen palkkasin patukalla.

Avaria lenkkimaastoja kotikulmilta.

Eteenmenossa suuntavaisto petti pahemman kerran ja Virveli tempaisi täysillä aivan sivuun. Maahanmeno oli kyllä napakka ja nopea. Otettiin sitten vielä uusintana siten, että vein koiran huomaamatta lelun oikeaan suuntaan kentän päätyyn. Vauhtia oli vähemmän ja epävarmuutta vastaavasti enemmän, mutta sen verran kauas Virveli sentään juoksi, että se bongasi onneksi lelun ja sai palkan oikeasta suunnasta.

Vielä ehtisi peltojäljelle!

JÄLJESTYS

Jäljestys oli pitkän tauon jälkeen älyttömän kivaa! Lyhyehkö jana meni hyvin, mutta muuten Virveli paahtoi menemään vauhdilla ja huolettomasti hukaten jäljen jokaisessa (!!) kulmassa. Tarkkuus-, pelto-, kulma- ja piikkitreenejä on siis luvassa, kunhan uudestaan jäljelle ehditään. Kepit Virveli bongasi upeasti (6/6) ja ilmaisutkin olivat loistavat. Osmariini meni oman, Jaanan tekemän, jälkensä kuin juna ja suoritti liikuttavan täsmälliset ja huolelliset maahanmenoliikkeet joka kepillä. Se ei koskaan koske keppiin, joten siinä mielessä siirtyminen peltojäljelle saattaisi tulevaisuudessa jopa onnistua…

ESINEET

Virveli ja uudenvuoden pajunkissat

Esineissä ei ollut Virkun kohdalla moitittavaa, mitä nyt ekassa luovutuksessa sitä piti kannustaa tulemaan loppuun saakka mamman luo toisella käskyllä. Kolme pistoa, kolme esinettä ja kaikki tämä alle kolmessa minuutissa. 😀 Osmo ei sen sijaan olisi millään huolinut lituskaa nahkalompakkoa suuhunsa, vaikka oikean paikan nopeasti löysikin.

Myös viimeinen esine tuotti Osmikselle päänvaivaa, sillä yllättäen poitsu ei meinannut irrota tarpeeksi kauas alueen takareunalle. Esineiden luovutukset sujuvat Osmariinilta aina mallikkaasti, siihen ei tullut poikkeuksia.

Jouluiloa!

Kolme snautseria ja kuusiz

Jouluaatto vietettiin tänä vuonna kotona, sillä mihinkäs sitä malttaisi uudesta, ihanasta kodista lähteä! Ensivisiitille ja samalla joulun viettoon uuteen kotiimme tulivat myös Peten vanhemmat ja sisko Dino-koiransa kanssa.

Herkkua on siinä monenlaista…

Leppoisa tunnelma, hyvät ruoat, pienet paketit ja Peten mökkimailta hakema kuusi loivat aidon ja ihanan joulutunnelman, vaikka lenkkeillessä tai vaan ulos katsoessa olisi voinut kuvitella olevan syyskuu: Vettä tuli taivaan täydeltä ja ruoho viheriöi pihamaalla. Eipähän ole tarvinnut tehdä lumitöitä eikä liioin liukastella jäisillä kaduilla! 😉

Mamma nauttii glögistä, Virveli rapsutuksista

Karvalasten joulu koostuu kinkun läskireunuksilla ja joululaatikoilla herkuttelusta, ihmisten vapaa-ajan mahdollistamista pitkistä lenkeistä ja sohvaseurasta sekä tietysti aattoiltana avattavista paketeista. Paketit saavat olla kuusen alla rauhassa, mutta heti, kun koirille antaa niiden omat lahjat, alkaa vimmattu paperin repiminen ja sitten riehuminen uusilla leluilla.

Osmo on vanha tekijä pakettien avaamisessa!

Herkkujakin paketeista löytyi, mutta niiden kohdalla mamma oli ilonpilaaja ja piilotti luut ja possunkorvat suoraan kaappiin, sillä Osmo omii kiukkuisesti kaikki luut itselleen ja silloin olisi niin ihmisten kuin Virvelin ja Dinonkin joulurauha mennyttä. Loma jatkuu kotona fiilistellen, lueskellen ja ulkoillen.

Huomenna on luvassa lisää hauskaa seuraa, kun molemmat siskoni ja isosiskon tytöt Siiri, Sanni ja Sylvi tulevat kyläilemään.

Ja sitten leikitään!

Välillä pureksitaan rennosti vierekkäin, sitten taas äristään ja vedetään köyttä…

Toiset osaa ottaa joululahjoista ilon irti! Telkkarissa päällä Osmon ajatusten tekstitys. 😉

Hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen…

 

Uudessa kodissa

Viimeisiä aamulenkkejä vanhoilla kotikonnuilla

Pitkä hiljaiselo blogissa ei ole tarkoittaut hiljaiseloa arjessa, päin vastoin! Lokakuun lopusta lähtien ahkeroimme vanhan asunnon myyntikuntoon raivaamisen ja puunaamisen parissa. Uusi, kuin meille tehty, koti oli jo katsottuna valmiiksi ja totta puhuen myös ostotarjous jätetty. Kolmannen näytön ja hintapyynnön laskemisen jälkeen onnisti ja saimme tarjouksen vanhasta kodistamme.

Osmo-orava pakkailujen lomassa kuvattuna…

Sitten pitikin kiirettä paperihommien ja kauppakirjojen laatimisen kanssa ja marraskuun puolesta välistä lähtien pakkaamisen, kierrätyksen, uusien (vanhojen) huonekalujen hankkimisen ja pakettiauton ja muuttolaatikoiden etsiskelyn kanssa. Itsenäisyyspäivän aattona pääsimme muuttamaan uuteen uljaaseen kotiimme, omakotitaloon Kauklahteen. Nyt täällä näyttää ja tuntuu jo aivan Meidän Kodilta! 😀

Osmo ja nalle ottivat rennosti muuton keskelläkin

Koirat olivat muuttohommista vain hieman hämillään ja jäivät aina odottelemaan kiltisti puolityhjään asuntoon laatikoiden keskelle, kun me veimme kamoja Kauklahteen. Aamu- ja päivälenkit tehtiin pakkaamisen ja kantamisen lomassa vanhoilla huudeilla, mutta iltalenkille päästiin uusiin maisemiin.

Ruokatauko tyhjentyneessä kämpässä

Kyllä koirat ovat mukautuvaisia elukoita. Niiden koti on ilmiselvästi siellä, missä lauma (sekä omat ruokakupit ja ”oma” sohva) on. 😉 Myös talon ympäri juoksemisen ilot ja kasvimaan kompostimullan mehevyys havaittiin heti ekana iltana.

Koti on siellä, missä on oma sohva, tuumaa Virveli

Nyt on viikko arkea takana uudessa kodissa, uusi puolen tunnin arkiaamulenkki on vakiintunut ja yksinoloon uudessa talossa totuttu. Toimii! 😀

Uusi koti ja uusi lumi

Muuttokiireiden lisäksi myös työhommat (joulu-juhlaharjoitukset, arvioinnit) ovat vieneet emännän aikaa siinä määrin, että joulukuun alun virallisten kaudenpäätös- treenien jälkeen olemme ehtineet raunioille vain kerran ja haku- ja tottispuoli ovat täysin hunningolla… Toisaalta treeniloma tekee ihan hyvää niin emännälle kuin koirillekin, ja tuleehan sitä

Ihan ikioma piha! Taustalla Osmo ja kasvimaan salaisuudet…

kotipihalla aina lenkin jälkeen hieman tottisteltua.

Uusilla lenkkireiteillä olen kiinnittänyt erityistä huomiota muiden koirien ohituksiin, jotta uusia ”arkkivihollisia” niiden etsimiseen taipuvaiselle Osmollekaan ei tulisi hankituksi. Toistaiseksi olemme luultavasti

Pakollinen lenkkiposeeraus Espoonkartanon historiallisissa lenkkimaastoissa…

antaneet varsin hyvän ensivaikutelman lähitienoon kanssaulkoilijoille: Ei pöhinää eikä varsinkaan rähinää, edes niille Kökkelin koiruuksille, jotka kiihtyvät raivoisaan haukkuun ”reviirilleen” ilmaantuneista uusista piskeistä. Hyvä, Osmo! Hieno Virveli! 😀

Täällä vartioin minä!

Pimeitä hommia

Mökilläkin on ehditty piipahtaa

Illat pimenevät yhä aikaisemmin, mutta pelastuskoira- hommissa pimeys ei ole este treenaamiselle, ennemmin tervetullut lisämauste. Hakutreenit vedetään siis tuttuun tapaan torstai-iltaisin, mutta otsalamput päässä ja vilkkuvalot valjaissa. Joka kerta tulee kyllä hämmästeltyä koirien kykyä juosta TÄYSILLÄ pilkkopimeässä metsässä, kun ihmiset otsalampuistaan huolimatta könyävät selvästi valoisaa aikaa hitaammin ja kuitenkin juuriin ja oksanhankoihin kompastellen.

Vene tyhjennetty – ja sitten lenkille!

Viime treeneissä kumpikin koira etsi neljä maalimiestä neljällä hyvällä pistolla. Ilmaisut olivat hyvät (mitään superpitkiä sarjoja ei tällä kertaa vaadittukaan) ja keskilinjalle siirtyminen tapahtui vapaana – mutta hallinnassa! 😀

Ahmatti huuli pyöreenä

Raunioilla olemme harjoitelleet erityisesti häiriöhajujen lähellä tarkentamista. Kaikkien figujen (=maalimies ruotsalaisittain) viereen on sijoitettu sekä iso vaatekätkö että ruokahäiriö. Virveli ei ole langennut kertaakaan haukkumaan muuta, kuin sitä oikeaa piiloa, mutta tavallista tarkemmin sekin joutui nuuskuttelemaan oikean piilon löytääkseen. Osmo oli vähällä haukkua IIIHANAN hajuisen ruokakätkön, mutta mamman pieni ”pöh” sai sen ymmärtämään, että ruokaa saa vain ja ainoastaan figulta. Vaatteet eivät ole koskaan hämänneet Osmista pätkääkään, ja veikkaanpa, ettei se ruokakätköjäkään sekoita ihmisen hajuun, kunhan tekisi mieli kokeilla, josko siihen pääsisi jollain keinoin (kaivamalla tai melkein haukkumalla) käsiksi.

Oma pieni pihamme saattaa vaihtua suurempaan…

Tottista ei olla ehditty treenaamaan kunnolla moneen monituiseen viikkoon, sillä kaikki töistä ja normilenkkeilystä yli jäävä aika on mennyt kämpän siivoukseen ja esittelyjen pitämiseen. Haaveilemme nimittäin muutosta omakotitaloon ja sen oikean, jo kiikarissa olevan, saadaksemme meidän pitäisi saada nykyinen rivarikaksiomme myytyä. Kuraisena vuodenaikana kahden koiran kodin näyttökunnossa pitämisessä on melkoinen homma,  mutta erityisen jännittäväksi se meni pari viikkoa sitten, kun molemmat piskit olivat vuorotellen äkäisessä oksennus-ripuli-taudissa. Nyt masut ovat onneksi taas kunnossa. Asunnon myyntiin Osmo ja Virveli osallistuvat istumalla näyttöjen ajan autossa läheisellä parkkipaikalla.  Ehkä ne kuitenkin antavat moisen tylsyyden anteeksi sitten, kun ne saavat ikioman ja nykyistä suuremman pihan. 😉

Hieno luonne

Mitäpä sitä turhia murehtimaan, kun ne säikyttelijäsedätkin oli oikeesti kivoja!

Virveli oli tänään Orimattilassa SRY Päijät-Hämeen järjestämässä luonnetestissä. Samassa testissä oli monta tuttua riisenistiä – ja peräti kolme Korennon Veemäisistä siskoksista: Vire, Venny ja Virtatassu (Vipsu). Alla Viren tulokset ja emännän selitykset.

Korennon Vire, luonnetesti Orimattilassa 5.10.2013; tuomareina Sami Heikkilä ja Mikael Laine

I TOIMINTAKYKY: +1 Kohtuullinen

II TERÄVYYS: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III PUOLUSTUSHALU: +3 Kohtuullinen, hillitty

IV TAISTELUHALU: +2 Kohtuullinen

V HERMORAKENNE: +1 Hieman rauhaton

VI TEMPERAMENTTI: +3 Vilkas

VII KOVUUS: +1 Hieman pehmeä

VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

LAUKAUSPELOTTOMUUS ++ Laukauskokematon

Tulos: 172 p.

Vipsu-sisko ihmettelemässä kelkkaa

Kerrassaan hienot pisteet osoittavat, että Virveli oli testissä kaikin puolin oma itsensä. Siis innokas ja onnellinen hoopo, joka ei turhista pillastunut. Ihmeempiä yllätyshavaintoja ei siis tullut esille, vaikka etenkin kelkka- ja tynnyrikokeissa Vire oli jopa reippaampi, kuin mitä odotin. Virveli taisteli mukavasti tuomarin kanssa, osoitti ihan hyvää toimintakykyä eri tilanteissa, reagoi nopeasti mutta järkevässä mittakaavassa yllätyksiin (temperamentti, terävyys) ja oli luoksepäästävä ja hyväntahtoinen.

Epämiellyttävistä kokemuksista Vire palautui nopeasti eikä pahemmin niitä myöhemmin muistellut. Loppuarvioinnissa todettiinkin, että koiran kovuudesta annettu arvosana +1 ”hieman pehmeä” käsittää hyvin laajan skaalan koiria ja että Vire sijoittuu tuon skaalan yläpäähän. Se on siis lähempänä ”kohtuullisen kovaa” kuin ”pehmeää”. Samalla tavalla Viren hermorakenteen arvosana +1 ”hieman rauhaton” sijoittui kuulemma ison arvostelulaatikon yläpäähän.

Olisipa Villikin ollut tänään mukana…
R.I.P. tapaturmaisesti nuorena kuollut sisko

Aggressiota Vire ei osoittanut vähäisessäkään määrin missään testin osakokeessa. Puolustushalua sillä oli hieman, muttei niinkään kykyä tarttua toimeen ts. pyrkimystä käyttää hampaitaan. Mielestäni aggression puuttuminen on kaupungissa asuvalle ja kaikenlaisten ihmisten keskellä paljon liikkuvalle koiralle pelkästään myönteinen ominaisuus. 😀

Kyllä se vaan on hieno otus, ja aika lailla samasta puusta olivat siskotkin veistetty. Suurimmat erot siskosten välillä taisivat olla temperamentissa (erittäin vilkkaasta kohtuullisen vilkkaaseen). Ampumisista Vire sai arvosanan laukauskokematon, vaikkei se laukauksista pahemmin välittänytkään ja pystyi leikkimään rentoutuneesti heti niiden jälkeen. Siitäkin olen kyllä yhtä mieltä, että Vire on laukauskokematon – tai siis jossain määrin herkkä äänille. Tämänhetkinen tilanne, jossa Vire ei laukauksista välitä, on aktiivisen treenaamisen ja tietoisen totuttelun tulosta.

Tavallaan ymmärrän tänään tavallista paremmin näyttelyihmisiäkin, sillä onhan se kivaa kuunnella, kun omaa koiraa kehutaan, vaikkei siinä omistajan työn tuloksia kehutakaan. Virveli ON mainio, hienoluonteinen ja hyvä koira – ja jotta Osmis ei vallan unohtuisi, täytyy mainita hauska yhteensattuma: Pisteiden erilaisesta jakaantumisesta huolimatta Osmo sai aikanaan tismalleen samat loppupisteet luonnetestistä, kuin Vire tänään. Tarkistakaa vaikka koiranetistä!

Kisaaminen pitää nöyränä

Viime sunnuntain kisafiilikset voisi kuitata lyhyesti kiteyttämällä ne muotoon pettymysten pettymys. Vaan kyllähän pettymyksetkin kannattaa ruotia läpi – viikon pureksinnan jälkeen ainakin – jos niistä vaikka jotain oppisi. Joten täältä pesee!

PÖÖ! Enpäs mennykään maahan!

Sunnuntaina 29.9. suuntana oli Raisio ja Turun Käyttökoirien järjestämä jälkikoe. Koirientarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon odottelemaan omalle jälkiosuudelle lähtöä. Vakaasti olin päättänyt JAR-RUT-TAA kunnolla, koska treeneissä Virveli on pyrkinyt jäljestämään ennemmin TÄYSIIIII kuin huolellisesti. Jarruttaminen ja kisaa edeltävät peltojälkitreenit tekivät tehtävänsä, sillä tällä kertaa ajoimme ohi vain yhdestä kepistä. Myös jana meni tosi hyvin, koira eteni suoraan ja vauhdilla ja poimi jäljen varmasti ja oikeaan suuntaan.  Tästä huolimatta janalta lähti 2 pistettä (kuulemma siksi, että Vire meni ensin n. metrin jäljen yli, vaikkakin kääntyi itse heti takaisin ja lähti jäljestämään).

Esineruutua en osannut edes jännittää, koska Virveli bongaa yleensä esineet hienosti ja luovuttaa korrektisti. Alueella oli muutama tiheä kuusikko, joiden vuoksi koiran työskentelyä ei kaiken aikaa nähnyt lähetyslinjalta ja joiden vuoksi myös ensimmäisen esineen nosto meni itseltäni ohi. Ehkäpä siksi, etten päässyt kiekaisemaan tuontia vahvistavaa kehuani koiralle, se päättikin tehdä ylimääräisen lenkin esineen kanssa ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn esineen saadakseni (-2p). Toinen lähetys oli aika mielenkiintoinen, sillä Vire pinkaisikin lähetyslinjaa pitkin vasemmalle. En antanut uutta käskyä, koska luotin, että koira pysyy tallatulla alueella ja otaksuin, että sillä oli haju jostain etulinjalla olevasta esineestä, mutta piste lähti siitäkin. Kuten arvelinkin, Vire korjasi itse suuntansa tallatulle alueelle, teki pitkähkön lenkin ja nosti toisen esineen. Tätäkään nostoa en nähnyt, mutta onneksi Virveli toi tällä kertaa esineen ilman lisäkäskyjä. Maastopisteemme olivat siis yhteensä 175 ja olin jokseenkin varma, että koulari on meidän. Tottiksia jännitin tapani mukaan ihan älyttömästi, mutten voinut kuvitellakaan, että pisteemme voisivat alittaa maagisen 70 pisteen tulosrajan.

Tottiksiin lähtiessämme virittelin koiran normaalisti, mutta turhan aikaisin, sillä jouduimmekin vielä odottelemaan edellisten koirien arvostelun kestäessä. Mahtoiko tämä pieni viive hetsausrituaalien ja suorituksen alkamisen välillä olla syynä, vaiko joku hormonaalinen myllerrys, vaiko koiran väsymys, mutta Vire ei ollut lainkaan oma, skarppi itsensä, kun marssimme kentälle. Kaikissa siirtymävaiheissa Vire oli tosi levoton ja irtosi monta kertaa käskyn alta esim. paikallamakuun merkkiä tutkimaan. Ihme kyllä paikallamakuu meni kaikesta huolimatta hyvin, joskin pientä vikinää kuulin ajoittain Virvelin suunnalta ja palatessani koiraa hakemaan se makasi takajalat suorina eikä siinä asennossa, johon sen jätin. Paikkamakuu arvioitiin kuitenkin erittäin hyväksi.

Liikkeistä seuraamista kehuttiin, vaikka se ei ollut Virvelin normaalilla tasolla, sillä kontakti tippui pari kertaa hetkeksi. Itse kävelin kaavion pitkän sivun ihan vinoon ja käännyin siksi myös L-osaan liian aikaisin. Olisikohan arvosana seuraamisesta kuitenkin ollut hyvä…? Jättävät liikkeet menivät melko hyvin, etenkin istuminen, joka taisi olla peräti erittäin hyvä.  Maahanmenossa käskyni oli niin pitkä, että tuomari otti sen kaksoiskäskynä (”mmmmMAAhan”) ja arvosana putosi siksi tyydyttäväksi. Luoksetulo oli loistava, vaikka perusasentoon siirtyminen kävi tuttuun tapaan pompulla. Seisomisessa Vire pysähtyi vähän hitaanlaisesti ja otti palatessani pari askelta minua vastaan. Liike taisikin olla vain tyydyttävä.

Tasamaanoudossa Vire olisi saanut tulla takaisin kovempaa vauhtia. Se myös pureskeli kapulaa ja irrotti sen ”pitkin hampain”, joskin ekalla käskyllä (+ohjaajan lievällä voimankäytöllä). Arvostelu ei tietenkään imarrellut (muistaakseni tyydyttävä) Hyppynouto alkoi hienosti, mutta ihan pokkana koira KIERSI esteen takaisin tullessaan. Mitä helkuttia?!? Kapula jäi aika lähelle estettä, joten ehkä Vire ei yksinkertaisesti pystynyt ottamaan tarpeeksi vauhtia paluuhyppyä varten… Totesikohan Virveli tässä vaiheessa, että jaahas, nyt tuo emäntä ei puutukaan lintsaamiseen? Joka tapauksessa mokamakin elukka päätti sitten kiertää myös A-esteen takaisin tullessaan. Pettymysten pettymys! Arvokkaat estenoudot menivät molemmat puutteellisiksi.

Syysväsymystä liikkeellä?

Ja sitten se lopullinen floppi eli eteenlähetys. Jos liike olisi mennyt samalla tavalla, kuin aiemmissa kisoissa, olisimme saaneet sen penteleen koularin. Vaan EI. Ekasta maahan-käskystäni Vire lähinnä hidasti hieman vauhtiaan, tokasta käänsi hiukan suuntaansa mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Sitten se lähti juoksemaan takaisin minua kohti ja kolmannella käskyllä sain sen maahan – n. 10 metrin päässä itsestäni. Voi NOLOUS!!! Ja MUR ja ÄR ja PRKL!!!! Kun eteenlähetyskin oli puutteellinen, emme yltäneet edes siihen täysin surkeana pitämääni 70 pisteen rajaan, sillä loppupisteemme tottiksesta olivat 68. Mikä ankea deja vu: koulari jäi taas vain kahden pisteen päähän. Voitte uskoa, että pettymys oli valtava!

Niin kova häpeä ja ärsytys silloin sunnuntaina iski, että vasta nyt huvitti edes kirjoitella kisasta. Hetken ajattelin, että antaa olla, jätetään nämä hommat taitavammille, mutta kai minussa on sittenkin vähän snautserimaista jääräpäisyyttä ja taistelutahtoa, sillä parin päivän nieleskelyn jälkeen otin puhelimen kouraan ilmoittautuakseni kauden viimeiseen jälkikokeeseen… 😉 40 minuuttia tauotta ilmoittautumisnumeroon soiteltuani pääsin vihdoin läpi – ja kolmannelle varasijalle. Kun kuhunkin luokkaan otetaan vain kaksi koiraa, ei kolmannelta varasijalta ole oikein mitään saumaa päästä kokeeseen. Näin ollen avoimen luokan koulutustunnus saa odottaa kevääseen. Yritetty on.

Pelastuskoira-ainesta

Virveli tyytyväisenä koesuorituksen jälkeen

Virveli kävi eilen elämänsä ensimmäisessä pelastuskoira- kokeessa. Pelastuskoiraliiton raunioetsinnän soveltuvuuskoe on nyt hyväksytysti suoritettu ja matka väestönsuojelu- organisaatioon sijoitetuksi pelastuskoiraksi alkanut. Vuosi sitten vedin ilmoittautumisemme samaiseen soveltuvuuskokeeseen takaisin, kun pari päivää ennen koetta ilmeni yllättäen paukkuarkuutta. Mistä lie hormonihäiriöstä tai satunnaisesta säikähdyksestä silloin kyse olikaan, ei ampuminen aiheuttanut eilisessä kokeessa minkään valtakunnan reaktiota Virvelissä. Mahtavaa! 😀

Omasta treeniryhmästämme myös Arttu (vas.) ja Jonna sekä Mira (oik.) ja Nova suorittivat hyväksytyn soveltuvuuskokeen.

Myöskään savut, kasoilla ”työskentelevät” henkilöt, meteli tai ruoka/vaatekätköt eivät vauhtia haitanneet. Maalihenkilöt oli pian haukuttu löydetyiksi ja koe hyväksytty yleisarvosanalla ”hyvä”.  Kevätkauden ensimmäinen tavoite pelastuskoira- puolella onkin raunioiden peruskoe ja sen myötä väestönsuojelusijoitus.

Mökillä merellisellä aamulenkillä

Muuten viikonloppu kului tuttuun tyyliin mökillä lenkkeillen, sienestäen ja jäljestäen.

Isäntä perkaamassa aamulenkin sienisaalista

Jäljellä olen yrittänyt kaikin keinoin jarruttaa Virvelin vauhtia, mutta edelleen etenkin ne ykköskepit tuppaavat jäämään maastoon. Kun oikealle peltojäljelle ei ehditty, sai tarkkuustreeninä toimia eilisen iltaruoan nuuskuttelu tienpientareelta, jonne olin kävellyt lyhyen sapuskajäljen. Johan hidastui vauhti, kun pampuloita oli miltei joka askeleella! Myös Osmis söi iltaruokansa pihanurmikolle tekemältäni jäljeltä. Ahne koira imuroi nurmikkoa ihan oikeaoppisesti.

Mökillä kelpaa lenkkeillä

Tänään molemmat koirat olivat raunioilla huipputarkkoina ja täynnä intoa. Koirien lisäksi myös ohjaajat saivat tänään herkkuja, sillä koesuoritusten kunniaksi on tapana tarjota pientä purtavaa treenikavereille ja meidän lisäksemme myös Mira ja Nova olivat suorittaneet soveltuvuus- kokeen hyväksytysti. Kyllä kelpasi pitää kahvipaussia treenien lomassa kopin aurinkoisella terassilla!

Loppuun vauhdikas kuvakooste päivän treeneistä; kameran takana oli Anne Kuosmanen.

 

Vire tulossa radalle

Vire tarkkana

Haju tulee ylhäältä… Sinne siis!

Osmo ja emäntä intoilevat ennen radalle tuloa (=kehut paikallaolosta)

Osmo ilmaisee

Marjo antaa palkan

Harmaa salama vauhdissa

Tarkkana tarkentamassa hajua

 

 

 

 

 

 

 

Hakua ja raunioita

Konkarille kävi hupsusti!

Treenipäivitykset ovat jääneet tyystin väliin haku- ja rauniohommien osalta. Hakumetsässä olemme keskittyneet pari viimeistä viikkoa tiheikkö- ja rääseikkötreeneihin. Erinomaisen hankalakulkuiset kuusitiheiköt löytyivät Veikkolan treenimetsästä. Siellä saimme aikaan niin hankalan piilon, että jopa Osmo lankesi haukkumaan kerran väärää kuusta. Figu lymyili n. 5 metrin päässä kuusen alla, mutta jostain syystä haju nousi viereisen kuusen latvoja kohti. Nopea tarkistuskierros sai Osmon tajuamaan mokansa ja oikean piilon löytyessä myös haukku oli ihan eri kuuloinen, kuin ensimmäisellä yrityksellä. Muut ukot löytyivät normaalilla vauhdilla ilman pulmia. Samaan ansaan samoissa ryteiköissä Osmo ei toistamiseen mennyt, vaan tarkensi huolella loppuun saakka ja haukkui oikeaa piiloa.

Lenkillä rauniotreenien jälkeen; Osmo, Pipsa ja Vire

Virvelin kohdalla peruutustreenit (käskynä lievää hilpeyttä herättävä ”per per”) ovat viimein loksahtaneet kohdalleen. Peruutus toimii nyt hienosti, joskin figu joutuu edelleen muistuttamaan asiasta käskyllä ja käsimerkillä. Mikäli mahdollista, on Virveli vielä Osmoakin nopeampi maastossa. Intoa on enemmän, kuin pienessä kylässä! Kyllä se niin taitaa olla, että jos Vireltä kysyttäisiin, löisi ukkojen etsintä kaikessa vauhdikkuudessaan laudalta jälkikeppien nuuskuttelun. Vaikkei motivaatiossa ole moittimista jälkihommissakaan, ovat IHMISET vaan NIIIIN kertakaikkisen ihania, että niitä on vielä hauskempi löytää, kuin keppejä. 😀

Linssilude Ressu

Ihmisiä etsitään myös raunioradalla. Paukut, savut, metelit, ruoka- ja vaatehäiriöt sekä alueella ”työskentelevät” häiriöhenkilöt on pidetty joka viikko mukana treeneissä, tosin kaikkia häiriöitä on kerralla hankala saada mukaan, jos ryhmäläisistä halutaan saada useampi myös piiloihin.  Viren kanssa on treenattu joka viikko erilaisia häiriöitä, joista se ei välitä tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan. 🙂 Viikon päästä katsotaan, mikä on Virvelin osaamisen taso pienen paineen alla ja treenitilanteita runsaampien häiriöiden keskellä. Menemme nimittäin vihdoin viimein soveltuvuuskokeeseen, johon osallistumisemme peruin vuosi sitten silloin yllättäen ilmenneen paukkuepävarmuuden vuoksi. Nenä ja etsintämotivaatio ovat ainakin takuuvarmasti kunnossa!

Vaikka kamera räpsyi koko lenkin ajan, osuivat kaikki neljä samaan kuvaan tasan tämän kerran…

Osmo on tehnyt raunioilla todella vakuuttavia suorituksia, esim. viime kerran tarkkuus- harjoituksessa, jossa figut olivat lähekkäin ja vieläpä heti lähetyspaikan tuntumassa. Osmo on myös tosi hyvin kuulolla – jopa niin hyvin, että peruskokeemme uusinta pari viikkoa sitten kaatui ohjaukseen. Aiemmin Osmon kanssa ei ole paljoa päässyt etsintäsuunnitelmia tai ohjaamista hiomaan, se kun on joka tapauksessa mennyt täysillä sinne, minne oma nenä näyttää ja summittainen etsintäalueen osoittaminen koiralle on aina riittänyt ohjaukseksi. Kokeessa Osmariini olikin sitten ihmeellisen kuuliainen ja jouduin tosissani katsomaan, että koko alue tulee käytyä läpi.

Palautumista kotisohvalla

Ohjaajan virhe ohjauksen suhteen oli olettaa, että ”ykköstalon” kattotasanne olisi käyty läpi, kun koira oli käväissyt pikaisesti sen toisella laidalla. Tuuli painoikin hajun seuraavan rakennuksen seinustalle, ja vaikka Osmo merkkaili siellä sinnikkäästi ylöspäin, en tajunnut hajun valuvan (tietysti!!) viereisen talon katolta. Niinpä tuo viimeinen figu jäi nostamatta piilosta. Harmi, että syksyn viimeinen koe 6.10. on oman ryhmämme järjestämä enkä siksi voi osallistua siihen itse. Kevätkaudella on sitten peruskokeet edessä kummankin partanaaman kanssa!

Kalliit treenit

Ihan ei mennyt niinku Strömsössä…

Saimme peruutuspaikan Lahdessa viime lauantaina pidettyyn jälkikokeeseen. Ehdimme käydä torstaina Kauklahden kentällä vähän tottistelemassa eli tekemässä paikallamakuun, noudot ja hiukan seuraamisia. Ilokseni huomasin, että paukkutreenit (hetsaus – ampu – tsäp – leikki) ovat alkaneet tuottaa toivomaani tulosta: ekaa kertaa Vire nousi ampumisista! 😀 Tottisten suhteen lähdinkin kokeeseen varsin luottavaisin mielin.

Liikaa vauhtia

Koirien tarkastuksen jälkeen ajettiin maastoon. Olosuhteet olivat loistavat niin sään kuin maastojenkin puolesta. Surkeasta epäonnis- tumisesta joudunkin siis jälleen syyttämään vain itseäni… Janalle Vire lähti erittäin hyvin, suoraan ja sopivaa vauhtia. Se poimi takajäljen, mutta kehotuksesta vaihtoi sujuvasti oikeaan suuntaan. Janalla oli siis tapahtunut valtava harppaus parempaan edelliseen kisasuoritukseemme verrattuna.

Sunnuntain rauniotreenien jälkeen käytiin mökillä lenkkeilemässä

Jäljellä Virveli paineli menemään hurjaa vauhtia, rempseän itsevarmasti rallatellen. Näin koirasta, että se hukkasi jäljen välillä, mutta sitten se taas kiskoi varmana eteenpäin enkä tietenkään voinut kuin seurata perässä. Ohjaajan moka oli tällä kertaa antaa koiran viilettää sellaista rallatteluvauhtia jäljellä ja olla vaatimatta tarkempaa työskentelyä. Lopputulos oli nimittäin vain kolme keppiä. 😦

Metsäneläin juomassa

Ehdimme suoritusajan puitteissa juosta kilometrin jäljen toiseenkin kertaan läpi, mutta toisella kierroksella Virveli lähinnä haukkaili hämmentyneenä heinää ja nuuskutteli samoja kohtia, kuin ekallakin kierroksella. Eihän me tällaisia saman jäljen uudestaan ajamisia olla koskaan edes kokeiltu. Yhtään puuttuvista kepeistä ei löytynyt. Nyt ei sitten muuta, kuin tarkkuustreeniä, peltokuuria, tasaista jarruttamista ohjaajalta – ja uudestaan kokeeseen.

Osmo tähyilemässä peurapellolle päin…

Tällä kertaa neljäkin keppiä olisi riittänyt tulokseen (kun myös arvokkain kutoskeppi löytyi), mikä tuntuu hiukan surkuhupaisalta. Viimeksi kun saimme tulokseksi juuri sen neljä keppiä, kun hävitin yhden Viren löytämistä metsään… Pahimman pettymykseni nieltyäni päätin kuitenkin jäädä esineruutuun. Eipähän ollut kauheasti suorituspaineita, kun tulokseen ei enää ollut saumaa. Esineruudussa Virveli paineli menemään tuttuun tapaan vauhdilla, mutta kuitenkin hyvin alueella pysyen. Ensimmäinen esine löytyi takaa, toinen vasemmasta etureunasta. Aikaa ei taatusti mennyt kahta minuuttia eikä Virveli tällä kertaa edes pureskellut esineitä. Ruudusta irtosikin täydet 30 pistettä ja pääsin kehumaan ja palkkaamaan Virvelin huomattavasti aidommin, kuin jäljen jälkeen, jolloin yritin turhaan peitellä pettymystäni koiralta.

Isännän keksimä käsky eli ”koulutus”: Tässä pitää odottaa, että kotiintulija pääsee rauhassa sisälle ennen tervehtimislupaa.

Kauniin päivän kunniaksi jäin vielä katsomaan tottelevaisuusosuuksia, jotka arvosteli Vesa Häkkinen. Oman suorituksemme olin jo tuossa vaiheessa keskeyttänyt. Muiden kilpailijoiden suoritusten jälkeen hyödynsin vieraan kentän tarjoaman mahdollisuuden kisatreeniin. Menin kentälle mahdollisimman samalla tavalla, kuin aidossa kilpailutilanteessa, mutta yllätinkin Viren palkkaamalla sen pari kertaa lelulla. Noudoissa pääsin puuttumaan hyppyesteen kiertämiseen ekalla yrityksellä sekä palkkaamaan hyvistä luovutuksista. Olipahan hyvä, joskin turhan kallis treeni!

Innokkaita oppilaita

Porkkalan valppaat vahdit

On se vaan ilo opettaa innokkaita oppilaita! Töissä olen tehnyt uuden aluevaltauksen ja päätynyt ensi kertaa niinkin pienten ihmispentujen, kuin 3.-luokkalaisten opeksi. Varhaisteineihin tottuneena olen saanut yllättyä iloisesti joka päivä, kun ohjeiden antamisen jälkeen ei olekaan vastassa vastahakoista mäkätystä ja ”onks pakko” -natinaa, vaan kaikki ryhtyvät innolla hommiin! 😀

Osmo valmiina treenaamaan – missä ja milloin vain

Vähintään yhtä innokkaita oppilaita minulla on kotonakin ja niitäkin on älyttömän hauska opettaa. Osmo on uusista tokotempuista ihan fiiliksissä ja Virveli syttyy kaikesta, missä saa käyttää nenää, kuten jälkimetsässä, tai saalistaa ja taistella patukasta mamman kanssa, kuten tottiskentällä.

Veikeällä velmuilijalla on itseluottamus kohdallaan.

Tiistaina treenasimme Johannan kanssa jälkeä ja esineitä. Virveli lähti töihin kuin ”soitellen sotaan”, remseästi ja hiukkaakaan huolestumatta, vaikka hukkasi jäljen lähes jokaisessa kulmassa. Itselleni harjoitus oli erinomaista koiranlukutreeniä ja Virelle erinomaista hukkapaikkojen ratkaisutreeniä. Koska koira ajoi pitkiä pätkiä jäljestä selvästi sen sivussa, jäi yksi esineistä löytymättä.

Tällä nenällä on varaa vähän rallatellakin…

Itseriittoisen rallattelun ja sitä seuraavan epätarkan työskentelyn parantamiseksi Johanna ehdotti vaikeampien jälkien tekemistä, jolloin koiran olisi pakko olla tarkempana. Niinpä tein eilen illalla Virelle selvästi normaalia vaikeamman jäljen. Oli kuivaa pellonpohjaa, ”piikki-siksakkia” ja muutenkin yllättäviä kulmia, tien ylitys sekä pätkä avokalliota. Törppö tarttui haasteeseen ja jäljesti tosi tarkasti ja varmasti koko jäljen kaikkine kiemuroineen ja kaikki kepit ilmaisten. Näitä lisää! 😀

Miks tää paatti ei liiku? Me oltais jo valmiina!

Partasuiden tokomestikset

Tänään kisailtiin Hyvinkäällä snautsereiden tokomestaruuksista. Alun perin olin ilmoittanut Osmon ylimpään kilpailuluokkaan, mutta todettuani uudet liikkeet vielä täysin keskeneräisiksi vaihdoin meille tutumpaan voittajaluokkaan.

Osmo ja 2. sijan palkinnot; pokaali, tennispallo ja hammasluita! 🙂

Vire kilpaili avoimessa luokassa. Molempien koirien suorituksista jäi itselleni loistofiilis, vaikka kumpikin sai yhdestä, varmana ja helppona pitämästäni liikkeestä nollan.

Osmon kohdalla se harmillinen nolla tuli liikkeestä istumisesta, jossa se jäikin seisomaan. Viime aikoina olemme treenanneet sekaisin kaikkia jättäviä liikkeitä – ja

Kisan jälkeen unilla, nallenraato kainalossa

ehkä erityisesti seisomista – minkä Osmis näköjään muisti. Muuten olin Osmon suoritukseen tosi tyytyväinen. Tärkeintä itselleni oli, että Osmolle vaikeimmista liikkeistä eli ruudusta ja tunnarista tuli pisteitä! 😀 Hieman tietysti harmittaa, että helpon liikkeen nollaaminen vei meiltä samalla ykköstuloksen, mutta pääasia on hyvä fiilis, joka meillä kummallakin oli. Alla pisteet ja kootut selitykset.

OSMO, toko/VOI Hyvinkää 10.8.2013

1. Paikalla makaaminen 10 (vaikka koiran rintamasuunta oli vino)
2. Seuraaminen taluttimetta 9 (hienoa työtä, tuomari sakotti ”pärskimisestä”, jota O välillä tohkeissaan harrastaa)
3. Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 (Osmo jäi seisomaan, lisäkäskykään ei tehonnut, vaan tarvittiin käsimerkki)
4. Luoksetulo 8 (molemmat pysäytykset olisivat voineet olla nopeampia)
5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 9 (UPEA ruutu! tuomari sakotti hitaasta maahanmenosta)
6. Noutaminen esteen yli hypäten 10 (Bravuuri toimi jälleen)
7. Metalliesineen noutaminen 6 (hieno, vauhdikas alku, mutta Osmo pudotti esineen jalkoihini eikä istunut luovutusasentoon)
8. Tunnistusnouto 7 (hyvä, varma työskentely, mutta O pudotti palikan paluumatkalla, nosti itse uudestaan, loppu ok)
9. Kauko-ohjaus 8 (eteni hiukan)
10. Kokonaisvaikutus 8

Yht. 244 p., 2. palkinto ja 2. sija

Voittajan palkintosaalis: Pokaali, ruusuke, tennispallo, sapuskaa ja riisenikerholta vielä mukikin!

Virveli teki tasaisen, vahvan suorituksen, kunnes vihoviimeisessä liikkeessä eli hypyssä se ei jostain syystä suorittanutkaan paluuhyppyä vaan kiersi esteen. Myöhemmin pähkäilin, että annanko yleensä paluuhypylle käskyn ”tule”, enkä ”hyppy”, kuten kisoissa tein ja totesin, että niinpä taidan tosiaan tehdä. Ohjaaja mokasi siis jälleen. Virveli huomasi heti itsekin tehneensä väärin, kun ei hypännytkään ja ehdotti hyvitykseksi maahanmenoa esteen viereen… Koska liike oli viimeinen, saimme tehdä treenin vuoksi liikkeen loppuosan uudestaan, jolloin homma toimi kuin unelma, eli normaaliin tapaan.

Kotona reipas tokoilija sammui selälleen sohvalle.

Vaikka hyppyliike meni nollille, pisteet ylsivät lopulta rimaa hipoen (160,5) ykköstulokseen. Huh! Koska en ehtinyt suorituksen aikana vilkuilla saamiamme numeroita, tuli ykköstulos ja luokkavoitto itselleni todellisena yllätyksenä, kun palkintojenjaon aika koitti. Ossi Harjulan arvostelu oli etenkin avoimessa luokassa yllättävän tiukkaa, mutta tasapuolisesti linja pysyi kaikille koirille samanlaisena.

VIRE, toko/AVO Hyvinkää 10.8.2013

1. Paikalla makaaminen 10 (hurraa, ei yhtään piippausta!)
2. Seuraaminen taluttimetta 9,5 (tosi jees, yksi istuminen oli hidas)
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (bravuuri toimi jälleen)
4. Luoksetulo 9 (VAU, mikä pysäytys! Piste lähti siitä, että vahingossa annoin pysäytysmerkin ennen merkkitötsää)
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 7 (Vire valui hiukan perääni ja kääntyi mennessäni sen taakse)
6. Noutaminen 8,5 (JEE, irrotus ekalla käskyllä! Pisteet lähtivät palautusvauhdin puutteesta ja vinosta palautusasennosta)
7. Kauko-ohjaus 8,5 (tosi HYVÄT! Tuomari sanoi koiran pakittaneen istumaan nousuissa, mielestäni näin ei kyllä ollut!)
8. Estehyppy 0 (alku täydellinen, paluuhypylle annoin käskyn ”hyppy” enkä ”tule”, kuten yleensä… siitä ehkä hämmennys ja esteen kierto…)
9. Kokonaisvaikutus 8

Yht. 160,5 p., 1. palkinto ja 1. sija

Väsyneet hauvat ja viimeinen tottelevaisuusliike eli poseeraaminen

Ruoskaa ohjaajalle!

Nyt on sanottava, että potuttaa kunnolla. Virveli olisi saanut eilen JK2-koulutustunnuksen 2-tuloksella, mutta minä mokoma hutilus surkea ohjaaja HÄ-VI-TIN yhden koiran löytämistä kepeistä (= 20 p., kun tuloksesta jäi uupumaan vaivaiset 2 pistettä). Anteeksiantamatonta, kerta kaikkiaan!!! Suoritus ei ollut millään muotoa hyvä ja varsinkin janatyöskentelymme oli ennen näkemättömän karmeaa, mutta olisin minä siitä huolimatta suonut koiralle sen koularin, jonka se omilla taidoillaan olisi ansainnut. Kaikesta harmituksestani huolimatta tai ehkä juuri sen takia kirjoitan normaaliin tapaani kunnon kisaraportin eiliseltä. VAROITUS: Saattaa sisältää kovan luokan itseruoskintaa!

JÄLKI 1 2 3 Anjalankoski 4.8.2013                                                                                                                                                                                      tuomarit Jouko Peuhkuri (tottis) ja Maija Mäkelä (maasto)

TULOKSET
NO:6  Ssn Korennon Vire FI37502/10 Tuuli Nurmi, Espoo                                                                                                                                        JÄLKI 120 ESINEET 28 MAASTO 148 TOTTIS 83 YHT. 231

Kaunis, mutta kuuma aamu Lapinjärvellä

Sunnuntaina 4.8. heräsin kukonlaulun aikaan ja klo 5.30 starttasin auton kohti Anjalankoskea. Kouvolan seudulle oli luvattu hellettä, joten pakkasin jälkivermeiden, koiran palkkojen ja papereiden lisäksi mukaan edellisiltana pakastimeen laittamani pyyhkeet, koiran maastovesipullon sekä ison kanisterin vettä.  Aamukahville pysähdyin Pukaron Paroniin Lapinjärvellä, jossa Vire pääsi aamulenkille aitoihin maaseudun tuoksuihin.

TOTTIS

Koirien tarkastuksen jälkeen kolmosluokan koirakot lähtivät maastoon. Luokka 2 aloitti tottiksilla ja me pääsimmekin kentälle heti ensimmäisinä parinamme dobberinarttu. Me aloitimme paikallamakuusta, mitä hiukan jännitin, kun Vire oli tietysti into piukeana alkuhetsausten johdosta. Ehkä aurinkoinen – ja jo tuohon aikaan aamulla erittäin kuuma – paikallamakuupaikka rauhoitti typykkää sopivasti, sillä Virveli pysyi rauhassa paikallaan eikä edes piipannut lainkaan. Paikallamakuun arvosana olikin erinomainen. 😀

Etukäteen olin myös hieman huolissani siitä, saisinko koiran viritettyä paikallaolon jälkeen hyvään, intensiiviseen tottismoodiin. Huoli oli turha; Seuraaminen ja jättävät liikkeet sujuivat todella mukavasti, Vire oli juuri oikeanlainen! Seuraaminen oli kuulemma erityisen näyttävää ja koira piti asentonsa, paikkansa ja kontaktin kaiken aikaa upeasti. Arvosana putosi kuitenkin erinomaisesta erittäin hyvään, sillä olin kuulemma kosketellut koiraa turhaan (vahingossa vasemmalla kädelläni, oletan) ja istuminen olisi voinut olla nopeampi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen, samoin liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Seisomaan jäämisestä saimme arvosanan hyvä, koska Vire kääntyi poikittain palatessani sen viereen ja ennakoi sivulle -käskyn lopussa.

Oon tosi kiltti tyttö ja irrotan ehkä kapulastakin!

Noudoissa pisteemme sitten ropisivatkin reippaasti alemmas. Vire pureskeli kapulaa huomattavasti ja vaati 2 irrotuskäskyä tasamaanoudossa (tyydyttävä). Hyppynoudossa heitin kapulan vinoon, mutten uusinut heittoa tuomarin luvasta huolimatta, koska ”ainahan se hyppää, oli kapula kuinka sivussa tahansa”. No, eipä sitten hypännytkään, paitsi ihme kyllä paluumatkalla. Palautusasento oli tosi vino, koira mälväsi kapulaa ja irrottaminen tapahtui ”pitkin hampain”. Liike oli täten monesta syystä puutteellinen. Estenouto meni noudoista parhaiten, mutta kapulan pureskelu alensi arvosanan erittäin hyvään. Eteenmenon valmistavassa osuudessa Vire ei jostain syystä seurannut, vaan oli lähdössä ihan muuhun suuntaan ja vaati uusintakäskyn. Itse eteenmeno oli vauhdikas ja suoraviivainen ja maahanmeno loistava! 😀 Valmistavan osuuden pulmien vuoksi arvosana tästä oli muistaakseni hyvä. (?) Tottispisteemme olivat lopulta 83 (hyvä), mihin pitänee olla tyytyväinen noilla noudoilla.

JANA

”Ruoska” viuhui oikeasti vasta iltalenkillä, kun sähläsin flexin narun jalkojeni takaa ja Virveli sähläsi toiseen suuntaan…

Odottelimme muutaman tunnin alokasluokan tottiksia seuraten ennen kuin oli aika lähteä maastoon. Pahin jännitykseni oli tottisten myötä ohi, mutta kun ensimmäiset ongelmat janalla ilmenivät, menin jokseenkin paniikkiin. Vire lähti ensin janan puolivälin tienoilta oikealle ja lähdin perään. Seurasin koiraa vaikka kuinka pitkälle, ennen kuin tuomari huusi käskyn palata janalle. Myöhemmin tuomari sanoi, että olin aivan liian lähellä koiraa (totta, RUOSKA VIUHUU!). Kun Vire ei nostanut samasta kohdasta jälkeä toiseen suuntaan – sekavasta usuttamisestani huolimatta, menin aivan hämilleni. Tuomari voivotteli ääneen touhuani… (RUOSKAA!!!)

Lähetin Viren uudestaan janaa eteenpäin ja takamerkiltä se lähtikin jäljestämään vasemmalle, jolloin lähdin helpottuneena sen perään – kunnes sain taas käskyn palata janalle. Olin jo tyystin paniikissa, mikä näkyi koirassakin, mutta jotenkin sain Virveli-paran lähtemään vielä kolmannen kerran jäljelle eli takamerkiltä oikealle. Ensimmäinen jäljennostoyritys oli joko täysi harha tai sitten koiran yritys oikaista kauempaa lähtevälle jäljelle. Toinen varsinainen jäljennosto oli takajälki, jolta oikeaan suuntaan kääntyminen takkuili kaiken koetun sähläämisen ja panikoinnin vuoksi. Ihme, että saimme ylipäätään lähteä metsään!

Janatyöskentelyn kaoottisuudesta lähti 10 pistettä, ja syystä. Ohjaajan sekoilu ja selvät puutteet janatyöskentelyn treenaamisessa saivat minut tajuamaan, kuinka heikoilla kantimilla jäljennosto meillä onkaan. Vaikka ihan NOIN kamalaa janaa emme ole kyllä IKINÄ ennen tehneet!!

JÄLKI

Ongelmat janalla näkyivät melko pitkään sekä omassa mielentilassani, että Virvelin työskentelyssä, joka oli nopeatempoista, hieman epävarman oloista sähellystä. Koira jäljesti alussa monta kulmaa, osassa jäljen hetkeksi kadottaen ja sitten ihmeelliseen ryteikköön. Yhdessä kohdassa se tarkenteli kauan, mutta keppiä ei kuitenkaan löytynyt. Olin jo aivan varma, että olemme tyystin eksyneet jäljeltä, kun Virveli vihdoin ilmaisi ensimmäisen kepin. Pelkäsin, että kyseessä on jo vihoviimeinen keppi, koska jäljen alku oli tuntunut niin tavattoman pitkältä. Toinen keppi löytyi tosi pian ensimmäisen jälkeen, Virvelin fiilis ja varmuus paranivat ja kolmaskin keppi löytyi sekin melko pian.

Virveli oli todella kuumissaan ja kävi pari kertaa makuulleen ihan vain levätäkseen. Tarjosin sille vettä jokaisella kepillä ja aina, kun se meni pitkälleen. Vire jatkoi lyhyiden huilitaukojen jälkeen aina sinnikkäästi ja kehottamatta työskentelyä ja pian neljäskin keppi löytyi. Tässä vaiheessa (kuten aina keppien kohdalla) tarkistin jo löydetyt kepit ja totesin kauhukseni, että taskussa oli neljän sijaan vain kolme keppiä. Tarkistettuani kaikki treeniliivin taskut moneen kertaan päätin palata takaisinpäin pudottamaani keppiä etsimään. Vire jäi lepäilemään, mutta tuli kuitenkin perässäni ja nuuskutteli käskystä maastoa keppiä etsien.

Kovinkaan kauas takajäljelle en uskaltautunut, koska en tiennyt, paljonko aikaa meillä oli vielä jäljellä ja koska pelkäsin kadottavani viimeisimmän kepin löytöpaikan. Niinpä palasimme vain kolmen kepin kanssa jatkamaan jäljestystä. Seuraava keppi oli lähellä tietä ja merkitty viimeiseksi. Saalis oli siis vain 4 keppiä, kun surkimus-emäntä hukkasi sen yhden. (PALJON RUOSKINTAA!!!) Ehdimme palauttaa kepit jäljestysajan puitteissa ja vaatimaton tuloksemme kirjattiin ylös. Tiesin, että koulutustunnuksen saaminen oli hyvin epätodennäköistä ja riippui kaoottisen janan pistemenetyksistä sekä esineruudusta, josta oli kuitenkin vielä 30 pistettä jaossa.

Koira joi hurjasti vettä, läähätti kuin puolikuollut ja lösähti autoon kylmälaukusta ottamani pyyhkeen päälle, toinen viilentävä pyyhe ympärilleen kiedottuna. Vireä kehuin kyllä täydestä sydämestäni ja annoin sille purkillisen mössöruokaa. Sehän oli suorastaan sankarillisesti selvittänyt pitkän jäljen alun vaikeuksista ja hurjasta helteestä huolimatta. Auton (joka oli varjossa) mittarin mukaan lämpötila oli tuossa vaiheessa 28 astetta. Koiran kehuttuaan, palkattuaan ja huollettuaan ohjaaja vetäytyi kauemmas kiroilemaan ja harmittelemaan omaa typeryyttään.

ESINEET

Virveli oli kisoissa yhtä nopea esine-etsijä, kuin treeneissä pari päivää aiemmin. Mökillä esineruudusta pääsi suoraan uimaan.

Esineruudun odottelupaikalla oli monta muutakin kiroilevaa ja ketjussa polttavaa ohjaajaa, joiden kanssa vuoroin naurettiin ja vuoroin manattiin tätä mokomaa harrastusta ja maastossa sattuneita selkkauksia. Vire pääsi kahlaamaan pikkuruiseen ojaan sen verran, että jalat ja mahakarvat kastuivat. Muuten se sai lepäillä autossa viileiden pyyhkeiden kanssa. Vihdoin koitti meidän vuoromme mennä esineruutuun. Tein tutut rituaalit eli puin koiralle valjaat, käskin pissaamaan (tosin turhaan) ja nostatin yhden esineen, josta palkkasin sen. Ennen ruutuun menoa näytin myös tiedossa olevan palkan. Kuumuudesta huolimatta Virveli sinkosi upeasti metsään ja juoksi täysillä ja alueella hienosti pysyen vajaan minuutin, tarkensi ja poimi ensimmäisen esineen. Todella nopea kehu ja yllytys (”HAETAAN LISÄÄ!”) – ja eikun takaisin ruutuun.

Toinen esine löytyi niin takaa, etten nähnyt kunnolla koiran tarkennusta enkä siten voinut kehua sitä esineen ottamisesta. Koiran jo tuodessa esinettä sitä ei voi enää kehua, koska se katsottaisiin lisäkäskyksi. Molemmat esineet olivat ohjaajalla aikaan 1min 18 sek. Esineiden pureskelusta tuomari vähensi 2 pistettä. Sitten hän antoi maastopisteemme (joita en muistanut jälkeenpäin ollenkaan!) sekä tiukkaa palautetta janatyöskentelystämme. Tuomari myös kertoi olevansa tyytyväinen siitä, etteivät pisteemme riittäneet koulutustunnukseen, ”kun se jana oli niin kaamea” ja kun emme missään nimessä olisi valmiita kolmosluokkaan (ihan kuin olisin itse ollut sinne heti ryntäämässä, vaikka koulari olisi nyt saatukin!?!).

MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

1. Lupaan ja vannon, että tästä lähtien laitan jäljeltä löytyneet kepit aina vetoketjulliseen taskuun.
2. Annan koiralle enemmän liinaa janalla niin, että se saa työskennellä rauhassa ja sillä on mahdollisuus nostaa jälki.
3. Panostan janatyöskentelyn opetteluun ja sen treenaamiseen Viren kanssa.
4. Harjoittelemme noutoja mahdollisimman kisamaisissa tilanteissa eli ”paineistuneina”, jolloin kapulan pureskelu ja irrotuspulmat tulevat esille ja niihin pääsee puuttumaan.
5. Virveli on maailman ihanin ja todella taitava koira, joka on saanut ohjaajakseen melkoisen tunarin.
6. Tunari ohjaaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja ottaa opikseen.

Tämän vuoden tavoittemme on siis edelleen JK2-koulutustunnus (jonka Vire omasta puolestaan eilen tekikin), mutta kolmosluokkaan on vielä huimasti treenattavaa. Sen aika on aikaisintaan vuoden päästä, minkä olin muuten päättänyt jo ennen eilistä! 😉

Hälykoira Emeritus Osmo

Uimatauko helteisellä päivälenkillä

Viime torstaina tein vaikean ja pitkään pohtimani päätöksen: Hälyryhmä saa jäädä, Osmon nivelillä ei pelata enempää uhkapeliä. Hälytyskoiralta vaaditaan paitsi hurjan kovaa motivaatiota ja monipuolista osaamista (jotka Osmolla totisesti on!), myös huippukuntoa ja tervettä kroppaa. Osmon kyynärnivelten kunto stressasi minua jatkuvasti pitkäkestoisissa, haastavissa maastotreeneissä. Hälytystehtävissä ei todellakaan ole varaa eikä aikaa pohdiskella koiran terveystilannetta, vaan koiraan on voitava siltäkin osin luottaa niin sataprosenttisesti, kuin elävään olentoon nyt ylipäänsä voi.

Tuplanouto, osa 1

Osmo on ollut koesuoritustensa puolesta hälytyskelpoinen jo useamman vuoden, mutta alkuun sen hälytyksissä käyttäminen viivästyi, kun ohjaajan piti vielä kartuttaa omaa suunnistus- ja kartturointi-kokemustaan. Sitten, kun ohjaaja olisi ollut valmis tositoimiin myös koiran kanssa, emme päässeetkään ajallaan taidontarkistuskokeeseen, kun Osmo teloi tapaturmaisesti tassunsa.

Tuplanouto, osa 2

Viime huhtikuisessa taidontarkistus- kokeessa koiran kyynärnivelet olivat kipeät; aika loppui kesken ja yksi maalihenkilö jäi löytymättä. Tiedän, että saisimme taidontarkistus- kokeen heittämällä läpi nyt, kun Osmon kyynärät eivät oireile, mutta varsinaisiin hälytyksiin Osmosta ei enää olisi, koira saa jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle hälyryhmästä.

Tuplanouto, osa 3

Itselleni motiivi hälyryhmässä olemiseen on aina ollut nimenomaan mahdollisuus saada oman koiran koulutus ja osaaminen käyttöön tosielämässä ja hyödyksi yhteiskunnalle. Sen sijaan hälytysryhmässä toimiminen ilman omaa koiraa (niin tarpeellista kuin se hälytyksissä olisikin) ei motivoi minua tarpeeksi. Niin paljoa aitoa vapepa-henkeä itsestäni ei valitettavasti löydy. Niinpä jättäydyn koirani ohella myös itse pois hälytyksistä. En ehkä sentään lopullisesti eläkkeelle, kuten Osmo, vaan ennemmin määrittelemättömän pituiselle vuorotteluvapaalle. Olo on pettynyt ja haikea, mutta myös helpottunut. Treeni- ja vapaa-aika tulevat ainakin lisääntymään! 😉

Isomman vesistön puuttuessa lätäkötkin kelpaavat.

Pelastuskoirayhdistystä emme suinkaan ole jättämässä, vaikka hälytykset saavatkin nyt jäädä. Koulutan jatkossakin tulevia pelastuskoiria ohjaajineen sekä maastossa että raunioilla ja samalla myös emeritus hälyläinen Osmariini pääsee tekemään sitä, minkä se niin hienosti taitaa ja mitä se niin kovasti rakastaa: etsimään ”ukkoja”. Se ei välitä tuon taivaallista siitä, onko etsinnässä tosi kyseessä vai ei; se tekee hommansa joka tapauksessa TÄYSILLÄ! 😀

Virveli syventyy kuralammikon saloihin perusteellisemmin.

Viime viikko kului pääasiassa mökillä jäljestäen ja välillä esineitä etsien. Lisäksi käytiin hakutreeneissä, joissa eritoten eräs vasta eläköitynyt hälykoira oli kertakaikkisen loistava. 😉 Osmon kanssa olen aloittanut myös tokon EVL-liikkeiden

Vielä viikko lomaa!

treenaamisen (pari kertaa on otettu ohjatun noudon alkeita sekä merkin kautta ruutuun lähettämisiä), sillä partasuiden mestaruustokot lähestyvät uhkaavasti. Virvelin kanssa on harjoiteltu normisettiä eli pieniä tottispätkiä yleensä iltaruoan yhteydessä sekä kerran Jaanan avustuksella paukuttelua (laukaus > leikki) sekä noutoja ja erityisesti kapulan irrotusta. Saapa nähdä, onko meistä JK2-koulutustunnuksen tekijöiksi – sellainen koitos kun on edessä ennemmin kuin arvaattekaan! 😉

Mökkeilyä ja maastotreenejä

Tyypit menossa hommiin.

Tämän viikon olen paitsi toipunut riisenileirin lopulla iskeneestä kesäflunssasta, myös testaillut leirioppeja käytännössä. Esineruudussa muistin pitää koko ajan useamman metrin etäisyyden lähetyslinjaan ja totta tosiaan: työskentelytilan ja pelivaran lisäännyttyä koiran ohjaaminen oli kuin olikin helpompaa! Onpahan taas yllättävä uutinen… Joskus tälle ohjaajalle pitää vääntää asioita rautalangasta. Onneksi viisaammat jaksaa vääntää! 😉

Iltalenkillä etsittiin vielä vadelmiakin. Tässäkin lajissa Vire on supernopea!

ESINERUUTU

Leirillä lähetyslinjalla sähläämiseni johtui pitkälti siitä, että en ole juuri koskaan joutunut lähettämään Virveliä uudestaan alueelle, se kun tuo yleensä esineen joka lähetyksellä.

Taatusti tuoreet vadelmat maistuivat Osmollekin.

Mökkimaastoissa sain treenata heti tätäkin, kun alue oli täysikokoinen ja sivutuulen suuntaan viettävä rinne painoi esineiden hajut alarinteen sivurajalle, jolloin molemmat koirat pyrkivät sitkeästi kyseisen rajan tuntumaan. Uudelleen lähetyksissä keskityin itse olemaan rauhallinen enkä pysäyttänyt koiraa, perusasento-simputuksesta puhumattakaan. Ohjasin lähinnä omaa rintamasuuntaani muuttamalla ja parin askeleen avulla – joihin siis oli nyt varaa, kun en nököttänytkään siinä rajalla.

Elukat saarilenkillä.

Vire otti uuden tyylin kiitollisena vastaan ja toi sallitun ajan puitteissa vaatimani kaksi esinettä, minkä jälkeen vapautin sen palkkapurkille. Palkan jälkeen Vire sai jäädä katsomaan (kiihkeästi perään huudellen), kun vein esineet takaisin alueelle. Sitten haimme Osmon ja Vire joutui seuraamaan sivusta vielä broidin treeninkin. Kateus on loistava motivaattori!

Reipas duunari rentoutuu töiden jälkeen rannassa.

Osmolla meni aikaa selvästi enemmän, kuin Virellä, mutta se haki samat 2 esinettä, kuin pikkusysteri ykkös-kierroksellaan. Vasta, kun Osmo oli ahmaissut herkkupalkkansa Viren kuolatessa vieressä, pääsi Virveli viimein etsimään sen kolmannen esineen. Se löytyikin yhdellä pistolla aivan alueen takarajalta ja palautettiin ennätysvauhdilla mammalle. Loistava lopetus muutenkin varsin onnistuneelle treenille! Helteinen iltapäivä jatkui kalliokiipeilyn ja rantaelämän merkeissä.

Onneksi Virveli totteli mammaa, eikä uinutkaan joutsenen luo!

JÄLKI

Esine-etsinnän lisäksi pääsimme Virvelin kanssa jäljestämään melkein kuin kokeessa, kun isäntä teki jäljen, jolle vain jana oli merkitty. Reilun tunnin vanha jälki nostettiin janalta uudella hallitummalla tyylillä eli järkevää vauhtia yhdessä koiran kanssa kohti janamerkkiä edeten. Virveli testasi takajälkeä, kääntyi ”pohtimisvaiheessa”, minkä jälkeen annoin ”pohtia” myös oikeaa suuntaa hetken, ennen kuin päästin koiran ajamaan jälkeä. Kulmia oli todella tiuhaan, kuten keppejäkin. Nopeampi palkkaustapa ekoilla kolmella kepillä tuntui tepsivän ja Virveli näytti tosi halukkaasti kaikki kuusi keppiä. Jostain kulmasta pyyhkäistiin yli, mutta todettuani koiran olevan yhtäkkiä vanhassa sinkoilu- ja arvailumoodissa, palasin edellisen kepin tietämille. Vire nosti jäljen uudestaan ja pian se kiskoikin uuteen suuntaan ja ilmaisi saman tien seuraavan kepin. Tämän jälkeen ei harhautumisia enää sattunut. Kutoskepin jälkeen koira jatkoi täyttä häkää jäljestämistä kalliolla ja tien reunasta se ilmaisi niin varmana pienen luonnontikun, ettei seitsemännestä yllätysbonuskepistä voinut erehtyä. Propsit siis kotiin – jäljen teosta isännälle, jarruttamisesta ohjaajalle ja jopa odotettua hienommasta keppisaaliista Virvelille! 🙂

Matkalla vattuja poimimaan

Tänään tein kummallekin koiralle niiden tasoon nähden haasteelliset jäljet. Virvelille haasteellisuus tarkoitti useita suoria kulmia, yhtä piikkiä ja alustanvaihdoksia, Osmolle saniaisviidakkoa, risukkoa, ison, jyrkkäreunaisen ojan ylitystä, kivikkoa, autotien laitaa sekä vielä samaisen tien ylitystä. Mainiosti elikot suoriutuivat tehtävistään ja jopa ohjaaja tunsi onnistuvansa, kun koirien lukeminen tuntui sujuvan paremmin, kuin koskaan. Vaikka olin tehnyt jäljet itse, en muistanut läheskään kaikkia kulmia ja jouduin tosissani tulkitsemaan kumpaakin koiraani, kun ne välillä hukkasivat jäljen. Kaikki kepit (2 x 6) löytyivät. Nyt mamman murut uinuvat väsyneinä mutta tyytyväisinä sohvalla ja sauna on lämpiämässä.

HAKU

Omatoimisen maastotreenailun lisäksi pääsimme eilen pitkästä aikaa myös hakuilemaan Kirkkonummen Volsin uusiin treenimaastoihin. Osmo etsi partioimalla kaksi figua ja Vire pistotyöskentelynä kolme.

Vire ja joutsen, osa 2

Viren kanssa pitää edelleen harjoitella peruuttaen haukkumista. Se ei edelleenkään koske maalimiehiin, mutta metrin lisäetäisyys ei olisi ollenkaan pahitteeksi ja siten se on edelleen tavoitteena. Motivaatio on ainakin kohdallaan, jopa siinä määrin, että tyhjien pistojen treenaaminen olisi eilen tuottanut varmasti hankaluuksia (lue: hallintaongelmia). Virveli etsisi mieluiten heti ekalla pistolla niin kauan ja kaukaa, että joku löytyy, eikä silloin siistien laatikkopistojen perään paljoa kysellä. Pelastuskokeissa tällä tyylillä pärjäisi, pk-puolella ei. Tämän vuoden tavoitteenani on edelleen tyhjien pistojen treenaaminen ”kisakuntoon” (vaikka tuskin tuota ilmausta vuodenvaihteen tavoitepäivityksessäni käytin) ja sen suhteen pitää tosiaan ryhdistäytyä!

Kaunissaari – Masku – Laitila

Puolentoista viikon nettivieroitus on päättynyt, upeita ihmisiä tavattu ja halattu ja tuliaisreppuun kertynyt monia hyviä huomioita koirankoulutuksen haasteista.

To 11.7.-pe 12.7. Kaunissaari

Lauttarannassa, kuva: Miia Ahola

Lähdimme muutaman ihanan duunikaverin sekä parin koiran kanssa kesäretkelle Sipoon edustalle Kaunissaareen, jossa työkaverimme Seppo pitää joka kesä majaansa useiden viikkojen ajan. Virveli jäi tällä kertaa kotiin Peten kanssa, koska se ei ole koskaan tavannut Miian Frida-springeriä ja kahden nartun yöpyminen todella ahtaasti pienessä teltassa tuntui turhan stressaavalta ajatukselta.

Kaunissaaren kallioilla Frida seurasi uskollisesti Osmon valitsemia reittejä. Kuva: Miia Ahola

Osmo oli takakireä oma itsensä, mutta siitä tuli silti saman tien Fridan idoli. Kaksijalkaiset nauttivat toistensa seurasta, upeista merimaisemista ja punaviinistä.

Pe 12.7.-la 13.7. Masku

Kaunissaaresta palattuamme kasasin ennätysvauhtia reilun viikon leirikamat, pakkasin auton ja suuntasin kohti lounasta ja Mariannen täysihoitolaa.

Ennen Maskuun lähtemistä vasemmanpuoleinen koira vaihtui riiseniksi. Kuva: Miia Ahola

Varmuuden vuoksi Vire käytti kuonokoppaa ensimmäisellä uima- ja juoksuretkellä, se kun tuppaa kiihtymään ja provosoitumaan keppileikeistä Mariannen rottweilerien seurassa. Rotikat Hohto ja Raid ovat kerrassaan mahtavasti emäntänsä hallinnassa ja siten tosi hyviä apulaisia narttujen kesken olemista treenattaessa. Virveli ärräili epäluuloisesti ja häntä uhmakkaasti tötteröllä vielä Mariannen pihallakin, mutta pari tiukkaa puuttumista päänaukomiseen sai likan ymmärtämään, että ärräilyä ei sallita. Vire tajusi väistää Hohtoa ja Raidia ja olla haastamatta niitä eikä koppaa enää tarvittu. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta päivästä ja herkullisesta grilliruoasta mökillä ja koiralauma pulikoi lammessa ja juoksenteli metsässä tuntitolkulla hyvinkin riehakkaasti mutta silti sopuisasti – ja ilman kuonokoppia. Marianne on kyllä melkoinen koirakuiskaaja, jonka eleistä ja otteista sain taas kerran ottaa mallia.

La 13.7.-su 21.7. Laitilan Tuliranta, Riisenileiri 2013

Jälkiryhmä palaverissa, vasemmalta Eevis, Kirsi The Koutsi, Maija ja Pena.

Päivän jälki ajettu. Kuva: Maija Mäkelä

Riisenileirillä oli jälleen kerran todella hauskaa ja antoisaa. Aamupäivät kuluivat Kirsi Ruismäen luotsaamassa jälkiryhmässä, iltapäivät luennoilla (viettitesti, koiran lihashuolto kotikonstein, tottisseminaarit) ja illat lenkkeillen, lepäillen, saunoen ja iltaohjelmaa katsellen.

Lepotauko kotiteltalla

Jälkikoulutuksen lisäksi Vire kävi viettitestissä ja tottistelemassa yhtenä seminaari-oppilaana. Viimeisenä koulutuspäivänä yhdistimme kaksi jälkiryhmää, jolloin Ilona Erhiö pääsi opastamaan meitä esineruudussa. Alla tiivistetysti leirin antia tärkeimpien koulutuksellisten oivallusten sekä kuvien muodossa:

Vire jäljellä, kuva: Maija Mäkelä

JÄLKI – kouluttajana Kirsi Ruismäki

• Vire jäljestää hyvin, mutta vauhtia on aivan liikaa (yllätys yllätys!)
• Keppi-ilmaisut saisivat olla vielä varmempia ja keppimotivaatio suurempi, nyt jäljen ajaminen voittaa hauskuudessa ja liian kovaan vauhtiin yhdistettynä se johtaa keppien ohittamiseen.

• 

  Jep jep… vauhtia on turhan paljon. Kuva: Maija Mäkelä

• Tehokkaamman jarruttamisen lisäksi kokeillaan nopeampaa palkkausta kepeillä, jolloin koira pääsee nopeammin jatkamaan sitä, mikä on sen mielestä kaikkein parasta eli jäljestystä.
• Janalle ei enempää näkölähtöjä, vaan hallittu eteneminen yhdessä ohjaajan kanssa suoraan takamerkille saakka järkevää vauhtia.
• 

  Vire loppupalkalla, taustalla koutsimme Kirsi

  Takajälkien pois- sulkemiseksi annetaan ”pohtia” hetki nostettua jälkeä (olipa suunta oikea tai väärä), opetetaan, että takajälki on ei-toivottu, sinne ei koskaan pääse jatkamaan jolloin sieltä ei koskaan tule palkkaakaan. Oikeaan suuntaan koira saa pyrkiä hetken ja sitten kehutaan ja se saa jatkaa jäljestystä.

• Peltojälkikuuri voisi tehdä hyvää tarkkuudelle ja vauhtiongelmille
• Osmolla vauhti ok, keppi-ilmaisut varmoja, jäljestys pääsääntöisesti tosi tarkkaa 🙂

Takajälkipulmiin samat vinkit, kuin Virelle

Osmo loppupalkalla, myös koutsi ja ohjaaja tyytyväisinä. Kuva: Maija Mäkelä

TOTTIS – kouluttajana Anu Purola

• Hallinta: AINA vain yksi mahdollisuus totella arkikäskyjä kuten ”tule” tai ”täällä”. Jos ei tule, palaute kunnolla!! Palautetta EI vaihdeta kehuun, jos/kun koira on oppinut tulemaan sitten, kun emäntä kiroilee ja tulee kohti!
• Lelun kanssa lähelle tulemista vahvistettava, leikki jatkuu, rauhavaihe käyttöön
• Kapulanluovutusongelmat: Huolella rakennetut ”palkkauspisteet”, joiden ennakkomerkit toistetaan aina samanlaisina, myös kokeissa. Palkkauspisteitä rakennetaan moneen eri kohtaan tottissuoritusta ja niiden käyttöä vaihdellaan, jolloin koira odottaa aina seuraavaa palkkauspistettä, jos edellisestä ei sillä kertaa tulekaan palkkaa.
• Kontaktin tippuminen pitkällä suoralla: ”häiritään” koiraa esim. tönimällä, jolloin sen vire nousee ja se tsemppaa entisestään ja saa joko palkan tai uuden käskyn. Koira oppii ”odottamaan” koko ajan jotain pieniä häiriöitä, jolloin sen pitää tsempata ja joiden jälkeen tulee palkka.
• Vauhti tasamaanoudossa: Tehdään vauhtinoutoja, jolloin palkka rakennetaan tosi isoksi ja sen saa heti, kun esine on haettu tai vaihdellen puolivälissä matkaa ohjaajan luo tms. Eli vapautus palkalle.
• Kapulan luovutus: kunnon hetsaus lelulla ja sitten vaatimus ottaa kapula lelun vierestä luovutusasennossa, hyvästä pidosta vapautus leluun.

ESINEET – kouluttajana Ilona Erhiö

• Älä tuhlaa aikaa lähetyssivulla äkseeraukseen!!! Kaikki turhat kuviot pois!
• Superpalkka välillä yhdestä, välillä kahdesta esineestä, ennakkomerkit / rituaalit kunnossa.
• Vältettävä juoksentelutilanteita, hyvin tallatut alueet, paljon esineitä
• Esineiden vaihto: AINA alkurituaalit huolella, ISO palkkapäämäärä koiralle, jolloin palkka voittaa minkä tahansa esineen!

VIETTITESTI – maalimiehenä Esa Tapio, pisteytys 0-10

Vire viettitestissä, kuva: Jaana Joona

• Sosiaalisuus: 9 ; Sosiaalinen, aktiivinen.
• Saalisvietti: 9 ; Voimakas saalisvietti.
• Puolustusvietti: 8
• Taistelutahto: 8; Taistelee hyvin ja vahvasti
• Soveltuvuus suojelukoiraksi: 7; Puree vahvalla, hyvällä otteella ja taistelee hyvin.

Vire sai saaliinsa, rauhavaiheessa ohjaajalla vielä petrattavaa. Kuva: Jaana Joona

Osmon ja Viren kanssa oli ilahduttavan helppoa leireillä ja yöpyä teltassa. Edes Osmo ei juurikaan vahtinut telttaamme ja koiravilinässä ohitukset sujuivat paria kelvollista (ähinää Osmolta, hihnan kiristymistä Vireltä) lukuun ottamatta

Teltassa

erinomaisen mallikkaasti. Yöllä oli välillä todella kylmä, mutta nukuimme silti koko lauma makoisasti. Jäljestys on kaikesta päätellen tosi väsyttävää puuhaa koirille, Virveliäkin sai aamuisin suorastaan herätellä lenkille! Myös Pete kävi katsastamassa leirin. Hän toi samalla lisäpeiton ja paremman patjan, minkä jälkeen nukuin yöt entistäkin sikeämmin. Reilu viikko vierähti käsittämättömän nopeasti, kun puuhaa riitti ja seura oli riisenimäisen laadukasta ja humoristista. Ensi vuonna ehdottomasti taas uudestaan! 😀

Reissurekut Saarenmaalla

Koirat ja niiden passit. Autokannelta on jo selvitty onnellisesti hyttiin.

Täksi kesäksi suunnittelemamme laumavaellus Kolille vaihtuikin päivän varoitusajalla ulkomaanmatkaan. Pohdimme, että Osmon nivelille vaellus olisi voinut olla turhan rankka. Totesimme myös, ettemme ole vuosikausiin lomailleet yhdessä Suomen rajojen ulkopuolella. Niinpä päätimme matkakohteen, jossa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt ja johon ei olisi kovin pitkää ajomatkaa, varasimme laivamatkat ja hotellihuoneen, haimme koirille passit, pakkasimme auton – ja reissu Saarenmaalle saattoi alkaa.

Kohdemaan rantaviiva näkyy jo!

MATKA ALKAA

Heti laivamatkalla saimme todeta, että koirat ovat helppoja matkaseuralaisia. Autokannen kovat äänet, käytävien ja portaikkojen uudet hajut ja ajoittainen

”Et oo tosissas!” Vire tuumasi, kun mamma kehotti sitä pissaamaan SISÄLLÄ, hurisevassa ”kennelhuoneessa” sijaitsevaan hiekkalaatikkoon…

ihmistungoksessa pujottelu eivät hätkäyttäneet tyyppejä ollenkaan. Virvelin mielestä mielenkiintoisinta laivalla taisi olla hytin eteisen peilikatto, sen alla Törppö tähyili pitkän aikaa ylös hölmistyneen näköisenä.

Virvelin lomalookki ekan tauon jälkeen…

Tallinnasta jatkoimme aurinkoisessa säässä kohti Virtsua, josta pääsi edelleen autolautalla Muhun saarelle. Ensimmäisellä kunnollisemmalla jaloittelu- ja evästauolla Vire loikki pusikossa sillä seurauksella, että sen koko naama oli täynnä pieniä siemeniä

tai okaita, joita joistain heinistä irtoaa. Lauttamatka kuluikin rattoisasti riisenin partaa nyppiessä. Lautalle ajoimme sattumalta Peten työkaverin Hannun ja tämän vaimon Annen auton perässä ja Pete sai sovittua seuraavaksi päiväksi golfkierroksen.

Lautalla törmättiin tuttuihin!

KURESSAARI – SAARENMAAN PÄÄKAUPUNKI

Koirat kotiutuivat heti Kuressaaren tukikohtaamme.

Saavuimme Kuressaareen iltapäivällä, asetuimme hotelliin ja lähdimme tutkimaan kaupunkia ja ulkoiluttamaan samalla koiria. Kaupunki on täynnä historian havinaa; pieniä, sympaattisia katuja ja

Tyytyväinen emäntä illallisella

kujia sekä vanhoja taloja

aidattuine pihoineen ja puutarhoineen. Merellisen pikkukaupungin siluettia hallitsee 1200-luvulta peräisin oleva piispanlinna torneineen ja vallihautoineen. Illalla söimme niin loistavan illallisen viinisuosituksineen, että samaiseen pieneen ravintolaan oli palattava vielä uudestaan viimeisenä Kuressaaren iltana.

Kaupungin laidalta löytyi jopa metsittynyt koirapuisto!

Seuraavana päivänä Pete oli golfaamassa ja minä retkeilin koirien kanssa puistoissa, linnan vallihaudalla (koirat totesivat vallihaudan myös erinomaiseksi uimapaikaksi), kaupungilla ja terasseilla. Kävimme myös eläinlääkärissä hakemassa koirien passeihin merkinnät ekinokokkoosilääkityksestä.

Retkeilijä simahti välittömästi hotellille päästyään.

Tuntui, että joka ainoa kaupunkilainen ja turisti suhtautui koiriin kuin suureenkin ihmeeseen: hymyillen ja/tai rapsutellen, ääneen ihastellen tai muuten ystävällisesti. Kenties tämä johtui siitä, että koirien kävelyttäjiä ei juuri kaupungissa näkynyt, vaikka pikkukujilla noin joka kolmannen talon aidan takana olikin koira vahtimassa. Tai sitten me yksinkertaisesti vaan olimme niin hassunkurinen retkue, ettei nauramatta ja osoittelematta ohi päässyt! 😉

Leikkituokio puistossa, taustalla komea piispanlinna

KUVIA PIISPANLINNASTA

Kunnon turisteina kävimme tutustumassa myös linnan sisätiloihin. Seuraavat kuvat eivät valitettavasti tee ollenkaan oikeutta tosi mielenkiintoiselle ja hienosti rakennetulle historianäyttelylle, mutta laitetaan nyt kuitenkin jokunen todisteeksi, että ilman koiriakin käytiin jossain! 😉

Piispanlinnan sisäpihalla tavattiin harras nunna rukousnauhoineen

Tasa-arvon nimissä miesnunnakin halusi kuvaan

Suurmiehiä

Keskiaikainen linna on komea näyttämö oopperalle, tässä näytöksessä oli vain yksi katsoja.

Sotakoira ohjaajineen kertoi karua Kieltään Saarenmaan historiasta

Pakollinen yhteispotretti linnan tornissa.

RANTARETKIÄ

Rantaa riitti silmän kantamattomiin, mistä eräät osasivat ottaa ilon irti.

Muutama kilometri kaupungin keskustasta länteen alkoivat käsittämättömän hienot hiekkarannat. Retkipäivä oli todella lämmin, mutta ehkä kovan tuulen vuoksi rannalla ei juuri muita ihmisiä näkynyt. Merenrantahotellin henkilökunnalle esittämäämme kysymykseen koirien uittamisesta suhtauduttiin ihmetellen, ”of course!”.

Piilokuva: Etsi uimarit!(isäntä ja Vire)

Parin päivän kaupunkikävelyn jälkeen koirat päästelivät innoissaan höyryjä ja saivat toinen toistaan hullumpia vesi-, hiekka- ja

Tästä ei loma parane!

märkäturkki-hepuleita. Sitten ne taas lötköttivät tyytyväisinä lakanallaan ihmisten nauttiessa auringosta.

Majakanvartijat sumuisella rannalla

Paluumatkalla ajoimme kiertoreittiä salmen pohjoisrannan kautta, ihmettelimme meren päällä sakenevaa usvaa ja taivaalle kerääntyviä pilviä. Evästauko pidettiin pikkuruisen ja vanhan mutta edelleen toiminnassa olevan majakan luona. Silmän kantamattomiin jatkuvat hiekkarannat tekivät meihin sen verran suuren vaikutuksen, että seuraavana päivänä tulimme uudestaan ”rantalomalle”.

Hienot lenkkimaastot!

Pojat rannalla

Tytöt rannalla

Koirien lempikohde Saarenmaalla

Osmo hepuloi ja piehtaroi hiekassa minkä kerkesi, mutta selvisi ihme kyllä tällä kertaa ilman tapaturmia.

Partamuotia Saarenmaalta

Lukemista ja loikoilua

HAAPSALUSSA

Muhun lauttarannassa oli tuulista

Viidenneksi ja samalla reissumme viimeiseksi yöksi keksimme ajaa Haapsaluun Länsi-Viron rannikolle. Lauttarannassa odoteltiin tällä kertaa liki tunti, koska sunnuntaina lautta kulki harvemmin.

Tässä lajissa Virveli on ilmiömäinen: Kun ei tapahdu mitään, käydään nukkumaan, jopa ihmisten keskellä lossin ulkokannella 😀

Helteessä kova tuuli ja laiturin pärskeet vilvoittivat mukavasti.

Virveli ja Haapsalun linnan muurit

Laivakoira tähystämässä

Myös Haapsalu oli täynnä vanhoja, kauniita taloja, idyllisiä kujia ja hienoja merenranta-bulevardeja. Löydettyämme sopivan majapaikan kävelimme koko päivän vanhassa kaupungissa, rannalla ja linnan puistossa.

Isäntä ja koirat Haapsalussa

Illallista nautiskelimme ulkona Haapsalun keskiaikaisen kivilinnan sisäpihalla ilta-auringon lämmössä. Hotellihuone oli kuuma ja Virveli ujuttautui jollain ihmeen konstilla

Illallinen ulkona

viileämpään paikkaan matalan sängyn alle kyljelleen. Keskellä yötä Pete heräsi piipitykseen, yritti hetken houkutella Virveliä ryömimään itse pois sängyn alta ja todettuaan sen mahdottomaksi veti elukan etutassuista lattiaa pitkin vapauteen. Törpön pelastusoperaatiota sängyn alta naurettiin seuraavana päivänä vielä monta kertaa.

Hotellihuone Haapsalussa
P.S. sininen lakana on meidän oma, hotellin lakanoissa hauvat eivät lojuneet! 😉

Kävelylenkit kestivät monena päivänä yli 3 tuntia, joskin vauhti oli aika verkkainen.

Rantabulevardin rakennukset olivat koristeellisia ja sää kuin morsian

KOTIA KOHTI

Haapsalusta löytyi oikeaa metsääkin

Ennen kotimatkaa koirat pääsivät vielä kaupungin laidalla olevaan ”tervisparkkiin” oikealle metsälenkille ja sitten Paralepan rantaparatiisin laidalle uimaan. Terassilla nautittujen kahvien jälkeen olikin aika startata kohti Tallinnaa. Tallinnassa ehdimme jaloitella ja käydä syömässä. Vire kävi tapansa mukaan heti terassille nukkumaan Osmon hamuillessa pöytien alle pudonneita ranskalaisia.

Koirat makuuvaunussa (jossa Osmo oikeasti aina istuu vahtimassa, tässä piti ihan käskeä maahan)

Päivä oli todella kuuma (29 astetta) ja autolautan lastaus viivästyi 40 minuuttia. Kun auton kanssa matkustavien pitää muutenkin olla lähtöselvityksessä jo tuntia ennen lautan lähtöä, vietimme helteisessä autojonossa yli puolitoista tuntia. Takaluukku oli tietysti auki ja välillä hauvat saivat vettä, mutta melkoista läähätystä odotusaika kyllä oli. Laivalla molemmat piskit olivat heti kuin kotonaan, autokannen räminässä ja kolkkeessa, käytävien ja portaiden ihmispaljoudessa sekä kannella ja hytissä.

Illalla hassunkurinen perhe oli jälleen onnellisesti omassa kotipesässään Espoossa. Hieno ja hauska reissu todisti jälleen itselleni ja nyt isännällekin, että kyllä näiden koirien kanssa on helppoa ja stressitöntä matkustaa!

Kotia kohti

Jälkiä & jusseja

Jämillä poseerattiin koulutustunnuksen kunniaksi. Kuva: Jaana Joona

Kisareissumme päätteeksi vietimme päivän Jämijärvellä. Oli ihanaa turista Jaanan kanssa, seurata Viren äipän Saran tarkkaa työskentelyä erittäin tuulisella jälkipellolla ja syödä hyvin hyvässä seurassa. Kaiken huipuksi Repa teki Jämin mahtaviin maastoihin Virelle yhden janan + minijäljen sekä toisen janan, jolta lähtikin 1200 metrin ”kisajälki”. Kuvittelin alkuun, että Repa peesaisi meitä jäljellä, mutta ehei, kysyipähän vain, että onko minulla kännykkä mukana ja muistutti vielä auringon sijainnista… Saatiin sitten autenttinen kisafiilis ohjaajan jännitystä myöten! 😀

Reissun jälkeen Virveliä väsytti.

Eka jana oli tosi hyvä, toisella Vire otti takajäljen. Varsinaisen pitkän jäljen alku oli kaameaa seilaamista ja hakemista. Ennen ekaa keppiä oli monta suoraa kulmaa ja yksi piikki ja olin jo melko varma, että nyt kyllä eksyttiin. Sitten Vire alkoi imeä jälkeä varmemmin ja rauhallisemmin ja bongasi ekan kepin. Sen jälkeen homma pelasikin oikein kivasti ja keppejä alkoi löytyä. Kepeistä yksi (suopursualueen jälkeen sijoitettu 4. keppi) olisi mennyt Vireltä ohi, mutta koiran hetkellisestä epävarmuudesta tajusin katsella ympärilleni ja löysin itse kyseisen kepin. Vire oli mennyt siitä noin metrin verran vierestä ohi. Kaikki muut kepit Virveli löysi ja ilmaisi itse. Minä puolestani sain lisää itsevarmuutta koiran lukemisen ja koiraan luottamisen suhteen: Kyllähän tuo elukka avoimen luokan jäljen selvittäisi! 😀

Grillivahdit Dino 10 v., Osmo 7 v. ja Vire 3 v.

Juhannuksena jäljestettiin taas tutummissa maastoissa mökillä sekä tietysti grillattiin, saunottiin ja seurusteltiin. Meidän laumamme lisäksi juhlijoina olivat Peten sisko Minna Dino-käppänänsä kanssa ja Minnan kaveri Kipa. Rentoa ja mukavaa oli.

Aurinkoinen aamulenkki juhannusaattona.

Perinteiset juhannusaaton jäljet tallasin paitsi Virelle, myös Osmolle, joka ontuu enää hiukan ja on jo monta kertaa jäänyt katkerana katsomaan, kun pelkkä pikkusysteri huolitaan mukaan töihin. Osmo myös lenkkeili reippaasti ja kuntoutti niveliään uimalla.

Myös karvalapset tykkäävät kuralätäköistä…

Viren jana oli tällä kertaa tosi hieno (n. 30 m) ja jälkityöskentelykin siistiä, joskin alkuun taas niin hirveän vauhdikasta, että kaksi ekaa (!!!) keppiä jäivät nostamatta. Kolmannen kepin jälkeen löytyi sopiva vauhti ja loput kepit likka bongasi ja ilmaisi kerrassaan tyylipuhtaasti. Viren alkujälki todisti taas kerran, että peltojälkikuuri olisi tarpeen. Mökkipelloille ei vaan nyt ole asiaa, kun vilja kasvaa kohisten. Pitänee tyytyä johonkin nurmikenttään täällä kotipuolessa.

Pätkä peltolenkin ”kiitotietä”, jolla Vire on treenannut usein eteenlähetystä.

Osmon jana oli vähän epämääräisempi, mutta itse jäljestys sujui oikein mallikkaasti. Haastavasta ja paikoin liian tiheästä maastosta johtuen jälki sisälsi miltei paluuperän ja paljon kummallisia pikku mutkia ja käännöksiä.

Osmo on taas reipas, oma itsensä, joskin se ontuu vielä aavistuksen.

Kepit eli kaikki 4 juuri maasta poimimaani pikkuruista tikkua Osmo löysi ja ilmaisi varmasti. Voi sitä tyytyväisyyden määrää, kun pitkään sairaslomalla riutunut elukka sai tehdä TÖITÄ! 🙂

Vire JK1

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Tottelevaisuusosuus alkamassa

Huh huh, jännittävä kisapäivä on kääntynyt illaksi ja ehdin koneen ääreen. Olimme Viren kanssa tänään Virve Köpän tuomaroimassa jälkikokeessa Kyröskoskella. Koirien tarkastamisen jälkeen arvottiin osallistumisnumerot ja kuinkas sattuikaan, me saimme numeron 1 eli ensimmäisen suoritusvuoron niin maastossa kuin tottiskentälläkin. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin, koska ykkösenä liikkeet tehtäisiin tottiksessa ennen paikallamakuuta ja toisaalta karmaisevan jännittävää oman suoritusvuoron odotteluaikaa oli vähemmän.

”Suursnautserinarttu Korennon Vire, ohjaajana Tuuli Nurmi, ilmoittautuu jälkikokeen tottelevaisuusosuuteen.”

Ennen jälkeä nostatan Virellä aina yhden kepin, josta annan myös pienen palkan. Se on alkurituaali, josta Vire tietää, mitä hommia ollaan lähdössä tekemään. Janalle Vire lähtikin hyvin ja suoraviivaisesti, mutta poimi harmillisesti takajäljen. Tuomarin käskystä kutsuin koiran takaisin janalle, jolloin se jo lähtikin itsenäisesti ja varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Takajäljestä tuomari verotti 4 pistettä. Sää oli ihanteellinen, kuten maastokin. Vire teki töitä todella hyvässä mielentilassa, ihmeen rauhallisesti ja päättäväisesti. Kaikki kepit nousivat upeasti ja aikaa jäi hyvin koiran huoltoon ja palkkaamiseen auton luona.

Liikkeestä istuminen oli erinomainen.

Ennen esineruutua tein taas tutut alkurutiinit: puin koiralle pk-valjaat, heitin yhden hanskan maahan, koira toi sen minulle ja sai pienen palkinnon. Sitten vain ruutua kohti. Esineruutua en jännittänyt juurikaan, siinä Vire on yleensä varsin taitava, joskin välillä ohjattavuudessa on toivomisen varaa. Alussa Vire päästeli ylimääräisiä höyryjään ja piti omaa kivaa vetämällä muutaman ekstrakierroksen ihan vain vauhdin hurmasta ja ”etsimisen” ilosta. Kutsustani se lähti tulemaan takaisin päin, törmäsi takaesineen hajuun, tarkensi, poimi hienosti ja toi vauhdilla ja vain hieman otettaan lopussa parannellen. Alun juoksentelusta tuomari otti vain yhden työskentelypisteen, joten kaiken kaikkiaan maastopisteemme olivat upeasti 195/200.

Henkilöryhmässä Viren hieno seuraaminen oli huonompaa ja se jätätti, kun ihmiset olisivat vähän kiinnostaneet…

Tottis oli se osuus, jota jännitin kaikkein eniten – sekä taannoisten ampumisiin reagoimisten että tokokisoissa ilmenneiden kapulanluovutus- ongelmien takia. Viime viikon ampumis- ja leikkitreenit toimivat kaikeksi onneksi loistavasti, sillä paukut eivät aiheuttaneet seuraamisissa minkäänlaista reaktiota. Kaiken kaikkiaan seuraamiset sujuivat kaikki erittäin hyvin. Myös jättävät liikkeet menivät erinomaisesti, joskin luoksetulon jälkeinen sivulle siirtyminen oli riisenimäisen lennokas pomppu, kuten Jussin kuvaamasta videoklipistä näkee:

Eteenmeno oli yllättäen oikeinkin hieno: Valmistava osuus hyvää, tiivistä seuraamista, eteneminen vauhdikasta (tosin paljon vauhdikkaampaa olisin Vireltä odottanut) ja maahanmeno nopea ja täsmällinen. 😀 Tottiksen pistemenetykset aiheutuivatkin sitten siitä etukäteen jännittämästäni noutokapulan irrottamisesta sekä paikallamakuusta, jossa Vire oli ryöminyt eteenpäin metritolkulla. Se oli kuulemma makaillut kaikki raajat suorina ja ryöminyt samalla eteenpäin. Onneksi mokoma etenijä ei ollut sentään noussut kertaakaan istumaan tai seisomaan!

Ennen tottissuoritusta ohjaajaa jännitti juurikin se kapulan irrotus.

Hmm… Ja sitten niihin noutoihin. Tasamaanoudossa Vire irrotti pitkin hampain palikan toisen käskyn jälkeen ja hyppynoudossa vasta kolmannen käskyn jälkeen. Huh, siinä kohdassa oli muuten ohjaajan stressitasot tapissa – jos kolmaskaan käsky ei olisi saanut Vireä irrottamaan, olisi tottis ollut sillä lauleltu! Itse noutoliikkeet olivat kyllä hyvät ja vauhdikkaat. Ihme kyllä, tai ehkä kolmen noudon sarjojen treenaamisen ansiosta, Vire suorittikin erittäin hyvän estenoudon ja irrotti ihan ekalla käskyllä palikasta. Tuomari oli mielestäni reilu ja tasapuolinen ja suullinen arvostelu kannustava mutta täsmällinen. Vire sai kehuja iloisesta ja innokkaasta tekemisen meiningistä niin maastossa kuin tottiksessakin sekä vielä erikseen kaikista seuraamisosuuksistaan. Pistesaaliimme tottisosuudesta oli kaikkien ongelmakohtien jälkeenkin 81, mikä riitti hyvien maastopisteiden kanssa ykköstulokseen ja vieläpä

Osa kannustusjoukoistamme: Päivi, Sylvi ja Sanni

alokasluokan voittoon. 🙂

Tukikohtamme tällä kisareissulla on ollut systerini koti Ylöjärvellä, jossa pitkän iltalenkin, itse tehdyn pizzan ja saunan jälkeen tätä kisaraporttia naputtelen. Koko perhe Kaihlanen oli jopa mukana kisojen tottisosuutta seuraamassa, joten pikkulikatkin ovat nyt entistäkin valveutuneempia (tulevia) koiraihmisiä! Huomenna meillä on treffit jutustelun ja peltojälkitreenien merkeissä Viren kasvattajan Jaanan luona ja illaksi olisikin tarkoitus ajella takaisin Espooseen Peten ja potilas saarisen luokse. Kaiken kaikkiaan mainio reissu – ja kesän tulostavoite saavutettu! 😀

Pieniä edistysaskelia

Vasen etujalka oli näin kipeä vielä toissapäivänä mökillä. Nyt sillä voi varovasti vähän astuakin.

Osmariini taitaa olla jo paranemaan päin! 😀 Kuume on laskenut ja poitsu reipastunut silmin nähden. Eilen Osmo halusi tulla sekä pienelle aamu- että iltalenkille, vaikka kolmella jalalla liikkuikin. Parin viikon pissapostit piti nuuskia tarkasti ja omia vastauksia merkkailtiin moneen paikkaan. Illalla koira myös otti varovasti askelia myös kipeällä etutassullaan. Kun tassuun koskeminen ei enää saanut aikaan tuskan ulvahdusta, saatiin kynnetkin leikattua.

Osmariini otti pitkästä aikaa itse kontaktia Vireen, joka on kiltisti antanut sen olla rauhassa.

Apteekissa farmaseutti oli pohtinut Petelle, että mahtaa olla vaikeaa saada näitä antibiootteja syötettyä koiralle, kun niissä on niin voimakas ominaismaku. Pete oli selventänyt tilannetta kertomalla, että tämän potilaan kanssa siinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa; pikkuruinen lihapullanokare riittää eikä sitäkään varmaan välttämättä tarvittaisi, kun asiakas on niin ahne! 😉

Törppö ja sen nenä ovat saaneet hommia! 🙂

Myös Vire on edistynyt mukavasti ampumatreeneissä. Keskiviikkona olimme kuokkimassa Espyn ”häiriöryhmässä”, jossa harjoitellaan laukauksiin tms. meteliin reagoivien koirien kanssa häiriöiden sietämistä. Virelle ammuttiin ensin leikkiessäni sen kanssa ennen ”kentälle” eli parkkipaikalle saapumistamme. Sitten otin seuraamista, jonka aikana ammuttiin kaksi laukausta peräkkäin ja toisen jälkeen palkkasin koiran saalisleikillä. Ampumisiin Vire ei juuri reagoinut, mutta niiden jälkeen se oli jonkin aikaa epävarman oloinen. Kun sain sen taas seuraamaan oikeassa mielentilassa, palkkasin mössöruoalla ja koiran syödessä ammuttiin vielä yksi laukaus. Lopuksi otin vielä lyhyen paikallamakuun, jonka aikana ammuttiin myös kerran. Siinä ei edelleenkään ollut pulmia ja Vire sai palkkansa.

Työkoira tuumaustauolla. Hyvin mahtuu 34 kg riiseniä puutarhatuoliin.

Torstaina olikin monipuolinen treenipäivä: Ensin jälki mökillä (pitkähkö, pari tuntia vanha, sisälsi kulmia ja alustanvaihdoksia, 6/7 keppiä nousi), sitten ampumis/ leikkitreeni Kauklahden kentällä Jaanan avustuksella ja illalla vielä hakutreenit, joissa Virveli ei tällä kertaa hakenutkaan ”ukkoja” vaan nuuski kaksi vieraan ihmisen tekemää janaa. Viren vuoron koittaessa se oli kerännyt kierroksia autossa miltei pari tuntia ja lähti kaamealla rytinällä ja aivan pitelemättömällä vauhdilla ryteikköön. Keppi jäljen päässä olisikin jäänyt nostamatta ilman ohjaajan tiukkaa vaatimista. Toinen jana meni selvästi paremmin, joskin Vire otti ensin takajäljen. Loppukeppi oli hankalasti kivenkolossa ja vielä kuopassa ja siitä olisi taas rynnätty eteenpäin ilman ohjaajan parempaa tietoa… Olisi vaan pitänyt antaa Törpön purkaa ensin suurimmat kierrokset hakuradalla ja ottaa janat vasta lopuksi. Iltalenkillä käytiin Ressun ja Pipsan kanssa ja riisenikolmikko sai remuta, riekkua ja uida sydämensä kyllyydestä. 😀 Se olikin tarpeen, kun kotona Vire ei ole saanut pitkään aikaan riehua koiraseurassa Osmon ollessa toipilaana.

Virveli haaveellisena

Torstain ampumatreeni meni loistavasti. Vire ei reagoinut nyt laukauksiin kuin nopealla pään käännöksellä ja sai joka pamauksen jälkeen vinguttaa maailman ihaninta ”tuheroa” eli pörröistä patukkaansa. Viimeinen laukaus ammuttiin takaa, mikä on perinteisesti ollut jännittävämpää, mutta siinä Virvelin kontakti ei herpaantunut edes hetkeksi. Taikasana taisi olla kunnollinen hetsaaminen ja vireen nosto ennen tottista. Tuosta ampumatreenistä jäi hyvä fiilis itselleni ohjaajana, sillä olen jossain määrin stressannut itse ampumisia Virvelin reagoitua niihin muutamana kertana niin voimakkaasti. Nyt tiedän, että kunnollinen nostatus ennen tottista on ehdottoman tärkeä – etenkin silloin, kun luvassa on laukauksia.

Päivittelyä möksällä

Kotona nalle sai toimia tyynynä, kun leikkimään ei pystynyt.

Lauantaista lähtien Osmariinin sairastupa on sijainnut Porkkalan mökillä, jossa Vire on saanut juosta metsässä ja uida meressä. Ja tietysti myös jäljestää. Mutta päivittelenpä nyt ensin potilas saarisen kuulumiset.

Päiväunet mökillä, yläsängyssä huomaavaisen varovasti käyttäytyvä hoitsu.

Osmon moniniveltulehdus ei ota parantuakseen. Eilen saatiin punkkitautitestien tulokset, niistä kaikki olivat negatiivisia. Netin tietolähteiden mukaan borrelioosi ei aina näy testeissä, joten oireiden perusteella olen itse sitä mieltä, että siitä saattaa testeistä huolimatta olla kyse. Teoriaa tukisi pitkään jatkunut ajoittainen nuha ja pärskiminen, jotka eivät ole nenäpunkkilääkkeillä lähteneet. Toisaalta niveloireiden alkaminen heti kintereeseen ilmaantuneen haavauman/pureman jälkeen viittaisi johonkin pöpöön, joka esim. jyrsijän puremasta olisi levinnyt niveliin. Outoa taudissa on se, että niveltulehdus vaihtaa paikkaa eikä viikon antibioottikuuri ole tehonnut. Eilen antibioottien määrää lisättiin ja kortisonia vähennettiin sen nestettä kerryttävän ja pissattavan sivuvaikutuksen vuoksi.

Seuraavaksi otetaan varmaan uudestaan maksa- ja munuaisarvot, koska edellisestä kokeesta on jo viikko, eikä esim. kyynpureman vaikutus sisäelimiin välttämättä näkyisi niin pian (3 vrk) oletetun pureman jälkeen. Epätietoisuus on inhottavaa, samoin jalkakipuisen koiruuden säälittävän konkkaamisen katseleminen. Onneksi häntä ei ole kipeä, joten sitä voi heilutella aina, kun joku tulee tervehtimään ja silittelemään tai kun on tarjolla lääkettä lihapullan kera. Ruoka maittaa loistavasti, mutta vähäisestä liikkumisesta johtuen ylimääräisiä ”lohtuherkkuja” ei voi paljoa potilaalle tarjoilla. Seurailemme Osmon tilan kehittymistä ja toivomme parasta.

Virveli uimareissulla ”Leppäkerttuniemessä”

Onneksi olen päässyt purkamaan omaa treeni-intoani Virvelin kanssa. Se onkin mitä innokkain ja reippain treenikaveri niin tottiskentällä, raunioradalla kuin jälkimetsässäkin. Viime torstain paukkureagointia pääsimme paikkailemaan sunnuntaina raunioilla, jossa otin ”tottisseuraamista” (vrt. tavallinen radalle siirtyminen väljemmällä ”yhdessä” -käskyllä) hiekkatiellä samalla, kun radalla ammuttiin. Hetsasin koiran sopivan kiihkeään työmoodiin näyttämällä kissanruokapurkkia ja haukuttamalla sitä pari kertaa ”tottista” -vihjesanalla. Sitten lyhyt seuraaminen ja laukaus. Kontakti tippui, mutta vain sekunniksi, minkä jälkeen Vire nosti itse kontaktin takaisin ja sillä sekunnilla sanoin palkkasanan ”tsap” ja annoin kissanruokapurkin. Koiran syödessä herkkua ammuttiin ohjeeni mukaan toinen laukaus, jota Virveli ei noteerannut mitenkään. Pientä, mutta sitäkin paremmin sujunutta ampumistreeniä seurasi etsintä radalla, jossa ei siinäkään ollut mitään moittimista. Hieno Törppö! 😀

Virveli vedessä

Mökkimaastoissa olemme keskittyneet jäljestykseen. Toissapäivänä tehtiin janatreenejä ja eilen yksi pitkä jälki. Janoilla Vire lähti aluksi aina vinoon ja otinkin joka lähetyksen uudestaan niin kauan, että koira meni sinne, minne mamma näytti. Jäljen Virveli nosti janoilta sentään mukavasti. Koska virtaa ja vauhtia oli enemmän, kuin laki sallii, porhalsi Vire iloisesti yli kahden ensimmäisen minijäljen ekasta kepistä, jotka olivat lähes välittömästi janan jälkeen. Kahden ekan minijäljen toinen eli viimeinen keppi löytyi ongelmitta. Kolmannella janalla Virkku oli jo saanut purkaa sen verran intoaan, että malttoi tehdä huolella myös minijäljen alun ja bongasi molemmat kepit.

Ravistelut ennen seuraavaa veteen ryntäämistä

Eilinen pidempi (arviolta 800 m) jälki sisälsi kuivaa kalliomaastoa, rutikuivaa pellonpohjaa, runsaampaa aluskasvillisuutta metsässä, 5 kulmaa, kahden ojan ja yhden tien ylityksen sekä 8 keppiä, joista KAIKKI tulivat löydetyiksi! 😀

Täältä tullaan!

Pääsääntöisesti Vire ajoi jälkeä tosi nätisti ja ratkoi kulmat hyvin, mutta ihan ongelmitta ei sentään selvitty. Yhden peurojen suosiman pöheikön luona Vire olisi vienyt ohjaajan harhaan, jos ohjaaja ei olisi tiennyt, että koira ei ole oikealla jäljellä. Ilmeisesti se siis vaihtoi lennosta johonkin tuoreeseen peuranjälkeen. MUR! Kun tajusin, että tästä en taatusti itse kulkenut, otin koiraa takaisinpäin ja käskin uudestaan etsimään jäljen. Melkoista pyörimistä ja hämmennystä kesti jonkin aikaa, mutta sitten Vire löysi kuin ihmeen kaupalla yhden jälkikepin ja pääsimme jatkamaan oikealla jäljellä. Koetilanteessa olisin kyllä seurannut innolla jäljestävää koiraani mitään epäilemättä peuran perään! Tänään tehdään vaihtelun vuoksi esine-etsintää ja kenties taas pari janaa, ne kun ovat tällä hetkellä heikoin kohta Virvelin jälkityöskentelyssä.

Osmo sairastaa, Vire treenaa

Tänään potilas saarinen jaksoi jo istuskella kotipihalla.

Osmo-reppana on edelleen kovan ja mystisen taudin kynsissä. 😦 Lääkärissä on ravattu koko viikko, parina päivänä tyyppi oli kuumeen ja kipujen vuoksi tiputuksessakin. Oudoksi taudin tekee se, että nivelet kipeytyvät, turpoavat ja jäykistyvät vuorotellen eri raajoissa. Myös kuumetta tai vähintään pientä lämpöä on mitattu joka päivä. Antibioottilääkitys on vaihdettu jo toiseen, nyt lisänä on myös kortisoni. Tähän mennessä vain vasen takatassu on säästynyt kipeytymiseltä. Kaikkia muita tassuja varovasti taivuteltaessa on sen sijaan kuultu melkoisia tuskan ulahduksia. Osmon kohdalla ne kertovat erittäin kovista kivuista, koska tuohan ei pahemmin yleensä kipujaan näytä, etenkään jos taivuttelijana on vieras eläinlääkäri.

Ilme on vieläkin vakava, vaikka parempaan päin ollaankin menossa.

Koska Osmo viettää paljon aikaa Porkkalassa pahimmilla punkkialueilla ja siitä on karkotteiden käytöstä huolimatta poimittu joka vuosi useampia inhoja pallukkapunkkeja, ovat kyynpureman lisäksi myös borrelioosi- tai erchilioosiepäilykset voimistuneet. Jälkimmäinen selittäisi myös viime kuukausina lisääntyneen veden juomisen. Ruokahalu on ainut, joka on pysynyt hyvänä. Lääkkeet menevät iloisesti massuun nappuloiden seassa tai lihapullan palaan upotettuina. Punkkitautien vasta-ainetestien tulokset saamme alkuviikosta, siihen asti hoidetaan kipua sekä niveltulehdusta antibiooteilla ja kortisonilla.

Kun Osmis on ollut saikulla ja muutamana päivänä klinikalla tiputuksessa, olen ehtinyt panostaa Viren kanssa treenaamiseen. Tämän kesän tavoite on JK1 -koulutustunnuksen hankkiminen jälkikokeen ykkösluokasta ja samalla pk-kisauran avaaminen. Eilen pääsimme treenaamaan kisamaista tottista Jaanan ja Haukan tottisryhmän treeneihin. Ilmoittautumisessa ja paikallamakuussa Vire oli liinassa, jonka päässä oli varmistaja siltä varalta, että Virveli olisi keksinyt pinkaista paikallamakuusta ylös toisen koiran luoksetulon tai noutojen innoittamana. Vire olikin aluksi melkoisen rauhaton ja kaiken lisäksi piippaili lähes koko paikallamakuun ajan, niin lonkka-asennossa ja pää alhaalla kuin lojuikin.

Virveli ja itse mamman riemuksi kaivettu lempipaikka…

Ampumiset eivät haitanneet Viren paikallamakuuta, mutta seuraamisen aikana ammutut laukaukset saivat koiran keskittymisen herpaantumaan aivan tyystin ja sain herätellä ja komentaa haahuilevaa törppöä koko seuraamisen ajan. ÄRSYTTÄVÄÄ, sillä seuraaminen on (normaalisti) kaikkein vahvin liikkeemme!! Toivon, että liki kolmen tunnin eksymis-metsälenkki helteisessä säässä oli edes osasyy työvireen lässähtämiseen pamauksista. Nyt pitää ruveta treenaamaan laukauksia nostattamalla koiran virettä leikkimällä kentällä silloin, kun siellä ammutaan.

Estenoutoja treenattiin täysmittaisilla pk-esteillä tiistaina Luukissa ja eilen Kauklahdessa. Vähäisestä treenimäärästä huolimatta ne tuntuvat jo varsin varmoilta, joskin kapulan pitämisessä ja luovutuksessa on paljonkin toivomisen varaa. Eteenlähetystä lelupalkalla ollaan tehty aina silloin tällöin, mutta maahanmenon kanssa todella harvoin. Huomasin tämän kokeillessani tiistaina eteenmenoa ilman lelua. Koira irtosi hyvin ja vauhdilla ja suoraan, mutta jatkoi juoksentelua ja palkintolelun etsimistä useasta maahan -karjaisustani huolimatta… Lopulta sain koiran maahan, kehaisin hillitysti ja otettiin sama uudestaan, jolloin oppivainen elukka menikin heti ekasta käskystä maihin ja juoksin palkkaamaan sen lelulla.

Ampua pitäisi (starttipistoolilla).

Eilisessä kisamaisessa treenissä Vire alkoi juosta toiseen suuntaan ja etsiä palkkaa ekasta käskystä, mutta toisesta meni nopeasti maahan. Kultainen keskitie on tässäkin lajissa löydettävä: Koiralla täytyy olla ajatus siitä, että kentän päädyssä on jotain, jota kohti juosta täysillä, mutta toisaalta sen täytyy myös tietää, että jos maahan -käsky kajahtaa, tulee palkka sillä erää ohjaajalta.

Osmo 7 vuotta – sairaslomalla

Päivänsankari ja valottunut kakku

Lauantaina 1.6. juhlittiin Osmon 7-vuotissynttäreitä ja emännän kesäloman alkua. Bileet pidettiin aurinkoisella kotipihalla, tarjolla oli maksalaatikko-kermaviili-kakku rouhetikkukynttilöillä ja emännälle lasillinen kylmää siideriä. Kyllä kelpasi!

Lurps nam mums!

Päivälenkin jälkeen jatkoin kesäloman juhlistamista duunikavereiden kanssa kaupungilla koirien jäädessä Peten huomaan. Yöllä iloisen juhlijan saapuessa kotiin vastassa olikin synttärisankari, joka ei varannut lainkaan painoa oikealle takajalalleen ja oli lisäksi selvästi kuumeinen. 😦 Pete kertoi, että iltalenkki oli sujunut normaalisti. Sen jälkeen koirat olivat vielä tutkiskelleet pihaa keskenään, mutta pihalta sisälle tullessaankin Osmo oli liikkunut normaalisti.

Privaattiherkuttelun jälkeen kakku jaettiin kahdelle ja tarjoilija toi annokset kummallekin piskille

Voisiko herrasväki istuutua ja odottaa, kiitos!

Sivistynyt hetki ennen ”olkaa hyvät” -toivotusta.

Kyllä synttärit on ihania!

Nukkumaan mennessään Pete olikin yllättäen huomannut Osmon pitävän tassuaan ylhäällä ja vinkuvan sitä kokeiltaessa. Arvoitukseksi siis jäi, mikä ja missä vaiheessa iltaa tassuun oli sattunut. Keskellä kantapäätä tassussa oli pieni reikä/pistojälki, josta oli tullut vertakin. Kintere oli turvonnut ja kuuma. Heti kotiin tullessani kävikin selväksi, että Kuopion pelastusopistolle ei nyt sitten lähdettäisikään. 😦
Aamulla emäntä oli hiukan heikossa hapessa ja isäntä joutui hoitamaan soiton ja käynnin eläinlääkäriin. Osmariini oli ollut tapansa mukaan reipas potilas, vaikka kipeää tassua oli väännelty moneen kertaan joka suuntaan. Osmolla oli korkea kuume, pieni pisto / haavauma tassussa ja infektiivisperäinen tulehdus kintereessä. Se sai antibiootit ja kipulääkkeet ja liikuntakiellon 15.6. saakka. Koska kyynpuremaakin pidettiin mahdollisena, saimme ohjeeksi mitata lämmön kerran päivässä ja seurata tassun turvotusta.
Nyt potilas on jo paljon reippaampi, kuin eilen, mutta liikkuu edelleen oikeaa takatassuaan käyttämättä. Kinner on myös selvästi turvoksissa. Kuume on sentään jo hieman laskenut. Tämä on näköjään jo perinne, että Osmariinin kesäloma alkaa eläinlääkäri- reissulla. Huomenna lähdemme mökille, jossa koirat saavat uida ja emäntä pääsee treenaamaan Viren kanssa jäljestystä nyt, kun pelastusopiston kurssi menikin sivu suun.

Kevätkiireitä

Partaeläimet luokkakuvassa tänään rauniotreenien jälkeen. Edessä Osmis ja Vire, takana Ressu ja Pipsa. Kuva: Tiina Kosama

Toukokuu on aina mahdottoman kiireistä aikaa töissä. Tänäkin vuonna blogipäivitykset ovat jääneet muiden hommien jalkoihin. Koirien kanssa on kuitenkin harrasteltu joka viikko hakua ja/tai raunioetsintää, tehty välillä omatoimitottista ja etsitty joitakin esineitä maastosta.

Osmis matkalla etsimään ”ukkoja”. Kuva: Laura Luotonen

Osmo kävi Jan Räihän vastaanotolla ja kuvattavana. Kyynärpäissä näkyi selviä – ja edellis- kuvauksesta laajentuneita muutoksia. Nivelissä oli nivelrikkoa, paksuuntumaa ja muutamia luupiikkejä. Treenaamista ja työntekoa ei onneksi kielletty – ennemminkin kehotettiin rasittamaan koiraa paljon, mutta ei ”äärirajoille” saakka. Eri asia on se, miten tuon rajan hahmottaminen käytännön elämässä ohjaajalta onnistuu…

Eka ukko haukuttu löytyneeksi ja ohjaaja avaa ”giljotiiniluukun”.

Nivelvalmisteita Osmis saa koko loppuikänsä, samoin cartrophen-pistossarjan

Vanhaan vesisäiliöön mahtuu hyvin maalimies ja snautseri…

puolen vuoden välein. Jo nyt koira on paljon reippaampi ja vähemmän äkäinen, kuin vielä muutama viikko sitten. Tavoitteenani on kuin onkin siis päästä päivittämään hälytyskoiralta vaadittava taidontarkistuskoe heti syksyn ensimmäiseen pimeäkokeeseen ja tehdä sen jälkeen viranomaisten käyttöönotto- tarkistus. Kesän mittaan tietysti selviää, miten hyvin Osmo liikkuu pidempiä työrupeamia.

Virveli löysi ukon ja kokeilee, pääsisikö haukkumaan sen piilon sisälle

Vire ilmaisee, ohjaaja päästää maalimiehen ulos palkkaamaan koiran

Heikki on pelastettu! 🙂

Virveli on ahkeroinut raunioilla ja metsässä ja tehnyt mökillä jälki- ja janatreenejä, tosin pariin viikkoon emme ole mökille ehtineet ja jäljestys on ollut tauolla. Mieleni tekisi jo kovasti ilmoittautua kokeisiin, mutta tottiksen paikallamakuu ja estenoudot ovat vielä turhan epävarmalla tolalla. Niitä ei olla oikein päästy treenaamaan, kun emme ole tällä hetkellä missään tottisryhmässä ja siten paikallaoloa toisen koiran tehdessä liikkeitä ei olla päästy treenaamaan. Pk-esteiden ääreenkin tulee eksyttyä valitettavan harvoin. Kesällä asiaan tulee toivottavasti muutos!

Lähetys etsimään… Kuva otettu ennen trimmiä. Karvan lisäksi taisi koiralla olla muutakin ylimääräistä!

Raunioilla Vire pelittää mielestäni oikein kivasti. Laukaukset eivät ole enää säikyttäneet sitä ja ilmaisut sujuvat. Myös soveltuvuuskokeen ja peruskokeen ketteryysosiossa vaadittavat telineet ovat hallussa. Soveltuvuuskokeen

Uimatörppö ja synttärilahjaksi saatu pallo

suorittaminen saattaa kuitenkin mennä loppukesään, kun koeaikataulut eivät meinaa osua sopivasti ohjaajan kalenteriin. Viikon päästä olenkin jo onnellinen kesälomalainen! 😀 Heti loman alkajaisiksi suuntaan Osmon kanssa Kuopioon pelastusopiston valmiusryhmäkurssille. Vire saa siis toimia viikon verran isännän seuraneitinä.