Korennon Vire ”Virveli”

Vire 10 kk, kuva: Marianne Koivisto

Lepää rauhassa, rakas ystäväni, pelastajani, kallein aarteeni. Ikuisesti sydämessäni, elämäni koira, uskollisin maailmassa

10.5.2010-31.11.2018

JK3 TK2 BH Korennon Vire on 10.5.2010 syntynyt käyttölinjainen suursnautseri- narttu. Vire on kotoisin Nokian Siurosta, jossa se varttui emänsä Saran, yhdeksän sisaruksensa ja kasvattajansa Jaana Joonan hellässä huomassa.

Hain Viren kotiin 3.7.2010. Koira on nimensä veroinen eli aina vireessä ja täynnä virtaa, jos kyse on ruoasta, leikkimisestä tai taistelemisesta. Jo pentulaatikossa pikkupimu osoittautui erittäin sähäkäksi ja vilkkaaksi yksilöksi. Pentu myös käytteli nenäänsä taitavasti testaillessani sen taipumuksia jäljestystä ajatellen.

Viren vanhemmat Sara ja Onni. Kuva: Jaana Joona

Ensikohtaaminen

Ensikohtaaminen

Vire oli jo vauvana jossain määrin haukkuherkkä, mikä oli ainoa asia, jota hieman jännitin pentuvalintaa tehdessäni. Toisaalta tiesin, että turhautumis- haukusta on rutkasti apua upeaa maalihenkilön ilmaisua haettaessa. Niinpä keltapantaisesta pennusta tuli oma suursnautserini, jolle sain itse keksiä V-kirjaimella alkavan nimen. Kuten toivoinkin, nimi enteili hyvää treeni- ja kisavirettä ja sopi mielestäni musamaikan koiralle kuin kirsu kuonoon. 😉 Lisättäköön vielä, että nykyisin Vire ei turhia haukuskele, vaan on koiristamme ehdottomasti se hyvähermoisempi ja hiljaisempi tapaus.

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Vire ja JK1-pokaali. Kuva: Jaana Joona

Virvelin kanssa harrastan pk-jälkeä sekä pelastushakua raunioilla ja maastossa. Raunioilla Vire on suorittanut peruskokeen, jonka myötä meidät on sijoitettu Espoon väestönsuojeluorganisaatioon. Jälkihommissa kisaura avattiin kesäkuussa 2013, jolloin Vire saavutti koulutustunnuksen JK1 palveluskoirien metsäjälkikokeessa. ”Sivulajina” ja talvikauden mielenvirkistyksenä olemme treenailleet myös tokoa, josta plakkarissa on koulutustunnus TK2.

Vire veneilemässä 1-vuotiaana

Advertisement

2 Responses to Korennon Vire ”Virveli”

  1. Minttu sanoo:

    Kiva, että pikkusysterin blogi on avattu. Uus bannerikin on hieno!

  2. Jaana sanoo:

    Mukava lukea teidän lauman blogia. Upea saavutus Osmon kanssa, Onnea vielä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: