Riisenileiri 2014

Jäljestetty on. 😀 Kuvakollaasi: Milja Viljamaa

Leiriläisiä teltan edustalla, taustalla lähinaapuri Timantti

Suoraan Kuortaneen kisoista jatkoimme Lapualle Wanhaan Karhumäkeen Riisenileirille. Ilta kului telttaa pystytellessä, alueeseen tutustuessa ja vanhojen leirikavereiden kanssa jutustellessa. Ja taisipa jokunen siiderikin sihahtaa auki onnistuneen kisaviikonlopun kunniaksi.

Iltapäiväsiestalla kotileirin varjossa

Leirillä oli varsin mukavat puitteet, vaikka ainahan joku jostain keksiikin marisemisen aiheita. Sää suosi koko viikon ajan eikä mukaan pakattuja villavaatteita tarvittu edes yömyöhällä. Kuten aikaisempinakin vuosina, aamupäivät treenattiin, iltapäivät levättiin, lenkkeiltiin ja syötiin ja illat saunottiin, seurusteltiin ja nautittiin erinäisiä virvokkeita.

Metsäjälkeläisten kaksijalkaiset. Vasemmalta Tero, Tarja, Milja, Mirja ja Hannu

Olin Virvelin ja Osmon kanssa Tero Multasen luotsaamassa jälkiryhmässä. Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta tai ehkä sen takia meillä oli jokseenkin päättömiä juttuja ja hulvattoman hauskaa. Kuitenkin kaikki treenasivat tosissaan ja kuuntelivat Teron insinöörimäisen tarkkoja ja erittäin konkreettisesti havainnollistettuja oppeja kunnon kurssilaisten tavoin.

Virveli & Osku välkällä

Kaiken muun hyvän lisäksi ryhmäläisistä löytyi Virvelille mainio peuhukaveri Osku, jonka kanssa käytiin joka päivä treenien päätteeksi uimassa läheisellä hiekkakuopalla.

Viilentymässä vedessä

Juostaan!

Viettitestissä Virveli sai ekaa kertaa maistaa HIHAA. Puruotetta ja mielentilaa / saalisrauhaa vahvistamassa

Itse treenailin ja tein töitä ennen kaikkea Virvelin/ohjaajan mielentilan muuttamiseksi janalla – ja siten myös jäljen alussa – hektisestä vouhkaamisesta rauhallisempaan ja keskittyneempään suuntaan.

Virveli piti hauskaa maalimies Esan kanssa

Janoja alettiin tehdä kävelemällä koko jana koiran kanssa järkevää vauhtia vanhan vauhti-pinkaisun sijaan. Kun mielentila oli alusta lähtien rauhallisen keskittynyt, alkoivat ne ekat kepitkin löytyä. Lisäksi Vire harjoitteli suoria ja teräviä kulmia ja minä työskentelytilan antamista ja koiran lukemista kulmissa.

Virveli oli varsin pätevä pimu myös viettitestissä.

Osmo-orava ja viikon omituisin löytö metsäautotien ojasta.

Osmolle tehtiin ekana päivänä lyhyt pelastusjälki, jolla oli kaksi käyttöesinettä ja lopussa jäljentekijä piilossa. Muina päivinä Osmis treenasi PK-jälkeä siinä missä muutkin, löysi kepit ja teki kulmat niin siististi, että alkoi tehdä taas mieli kisoihin senkin kanssa… Tässä kohdassa laitan kuitenkin jäitä hattuun ja muistutan itseäni Osmariinin kyynärpääpulmista. Se saa keskittyä tokoiluun ja mielenvirkistysjäljestykseen.

Osmo lähdössä hommiin, joka kerta yhtä tosissaan ja yhtä pätevänä 😀

Viimeisenä treenipäivänä tein itse Osmolle tavallisesta poikkeavan jäljen: Kävelin ensin tien reunaa, josta poikkesin metsään. Metsässä kävelin kuin känniläinen erittäin epämääräisesti, tulin lopulta takaisin tielle, ylitin sen ja jätin viimeisen esineen. Taitava Osmis suoriutui tuostakin eläinkokeesta ilman mitään vaikeuksia. Osmiksen kanssa on mukava jäljestää, kun liinasta voi pitää yhdellä kädellä kiinni ja voi kävellä leppoisaa vauhtia. Toisin on ”pikkusiskon” kanssa, silloin hiki virtaa, meikäläinen jarruttaa kaikin voimin ja silti rymistellään jokseenkin hallitsemattomasti läpi kaikkien rääseikköjen, sääret naarmuilla ja kuusenoksat naamalla. 😉

Treenien jälkeen kotileirissä oli seesteinen tunnelma. Väsynyt koira = onnellinen koira! 😉

Yhtenä päivänä ajoimme kaikki Teron edellisiltana tallaamat jäljet. Yllättäen jäljen ikä vaikutti koiriin vain myönteisesti. Keskittymine parani ja melkein kaikki koirat jäljestivät paremmin, kun hommassa oli normaalia enemmän haastetta.

Mainiota porukkaa, hyviä treenejä ja hulvattomia iltoja – Riisenileiri lunasti taas kerran paikkansa yhtenä kesän ehdottomista kohokohdista. Virveli, Osmo-orava ja emäntä kiittävät kaikkia mukana meuhkanneita huippuseurasta. Tiettyä hyvänlaatuista hulluutta riiseniväessä taitaa tosiaan olla. 😉

 

Virveli JK2!

JK2 Korennon Vire Kuortane 5.-6.7.2014

Nokian reissun paras anti: ohikulkumatkalla tapasin systerin bokserinpennun!

Kesäkuussa ei tullut pahemmin kirjoiteltua eikä tehtyä juuri muutakaan. Emäntä oli väsynyt ja masentunut ja ilmat kylmiä ja kurjia. Kerran käväisin sentään Nokialla vakaana aikomuksenani saada vihdoin viimein Virvelille se koulari jälkimetsästä. Toisin kävi eivätkä ne mielentilat siitä ainakaan parantuneet. 😦

Virveliä tuhiseva vauvakoira vähän kauhistutti…

Nokialla Virveli teki hienon janan, lähti jäljestämään ja näytti ekan kepin, jota emäntä ei kovasta tonkimisesta huolimatta löytänytkään. Palkinnoksi ilmaisusta koira sai sitten pettyneen ”pöh” -tuhahduksen emännältä. Myöhemmin ilmeni, että ykköskeppi oli kuin olikin juuri siinä, heti ekan kulman jälkeen. Herkkä käyttökoira tietysti päätteli, että nämä eivät tänään kelpaakaan mammalle – ja ajoi loppujäljen ainoatakaan keppiä ilmaisematta. Itse poimin kolme keppiä matkan varrelta, mikä todistaa, että oikeaa jälkeä koira sentään ajoi. Käytiin vielä esineruudussa (27/30 p.), mutta tottikset jätin väliin omasta huonosta mielentilastani johtuen.

Kilpailija ja valmentaja taktiikkapalaverissa

Vaikka olin Nokialla jo miltei vannonut, ettei koskaan enää, niin ilmoittauduinpa sitten kuitenkin riisenimestiksiin Kuortaneelle. Tottistreenit olivat menneet eteenlähetystä lukuun ottamatta tosi mukavasti ja jälkimetsässä olin saanut Virvelin taas uskomaan, että tulen edelleen iloiseksi niistä kepeistä. Päätin jarruttaa tarpeeksi, mutta luottaa koiraan, kävi miten kävi.

Nyyssölän nuori isäntä Eino 🙂

Ajoimme Kuortaneelle jo perjantaina 4.7. jolloin oli kenttään tutustuminen. Jättimäisellä urheilustadionilla pelkät siirtymämatkat ilmoittautumiseen, paikallaoloon, esteille jne olivat ennenkokemattoman pitkiä. Lyhyt treeni meni mainiosti, joskin eteenlähetys piti ottaa uusiksi, kun koira sinkosi ekalla yrityksellä tyystin vinoon eikä siten löytänytkään palkintoleluaan. Mestispäivien väliset yöt vietimme Nyyssölässä, jossa äidin veli vaimoineen sekä Leena-serkku miehineen ja pikkupoikineen ottivat meidät hoteisiinsa uskomattoman vieraanvaraisesti.

Lepohetki autossa – maastot taputeltu

Lauantain avajaisten jälkeen pääsimme ilahduttavan nopeasti maastoon. Janalla Vire otti takajäljen (-6p.), mutta käännöksen jälkeen lähti sujuvasti oikeaan suuntaan. Luultavasti menimme ekasta kepistä yli (-20p.), sillä ensimmäisen kulman jälkeen koira tarkenteli tosi kauan, muttei ilmaissut mitään. Loput 5 keppiä nousivat varmasti ja tiiviiseen tahtiin.

Lauantai-iltana rentouduttiin, syötiin ja saunottiin Nyyssölässä

Ykköskeppiäkin olisimme ehtineet käydä vielä etsimässä, mutta koska en ollut ihan varma ajan riittämisestä ja koska tiesin viiden kepin riittävän tulokseen, ajoimme esineruudulle saalista luovuttamaan. Esineruutu sujui Virveliltä ongelmitta, kuten yleensäkin. Toinen esine oli tosin sen verran ihana (pieni pehmolelu), että sen tuomiseksi tarvittiin yksi lisäkäsky. Pisteet esineiltä olivat 28/30 ja siten kokonaispisteet maastosta 172/200. Olin huojentunut, sillä meillä oli viimein saumaa siihen kauan odotettuun tulokseen. Toisaalta se tarkoitti myös, että piinaava jännittäminen jatkuisi seuraavaan päivään saakka; tottisosuus kun oli vasta sunnuntaina.

Kilpailunumeromme ei ollutkaan epäonnen tuoja!

Tottista ennen olin kertakaikkisen paniikissa, vaikka tiesinkin koiran osaavan liikkeet hyvin. Sain odotella omaa vuoroamme useamman tunnin ja jännitys sen kun kasvoi. Lopulta oli aika hakea tutisevin jaloin koira autosta, virittää se tottismoodiin ja mennä kentälle. Virveli sai aloittaa liikkeistä, mikä oli todellinen onnenpotku helteisestä säästä johtuen. Jos pitkä paikallamakuu olisi ollut heti aluksi, olisi koiran viretila taatusti laskenut ja suoritus ollut aivan eri näköinen. Nyt Viren vire pysyi loistavana liikkeiden alusta loppuun saakka.

Palkintojenjako alkamassa

Palkintojenjakoa odoteltiin hiukan vapaammassa makuuasennossa 😉

Eteenmenossakin suunta löytyi hyvin, joskin vauhtia olisi saanut olla enemmän. Maahan koira putosi mahtavasti ekalla käskyllä, kuten kuuluukin. Paikallamakuun Virveli otti levon kannalta, rennosti lonkka-asennossa mutta silti tarkkaavaisuutensa säilyttäen.

Näinhän siinä sitten kävi! Kuva: Kaisa Juonolainen

Loppupisteemme tottiksesta olivat ällistyttävät 97/100. En olisi voinut kuvitellakaan, että tuollaiset pisteet olisivat mahdolliset, vaikka iloitsinkin jo siitä, että liikkeet menivät nappiin.

Tämän kesän tulostavoite on siis vihdoin saavutettu, Virveli sai koulutustunnuksen JK2. Mestiksissä tunnelma oli mahtava ja kisakaverit tarjosivat auliisti vertaistukea kaameaan koejännitykseeni. Tähän tapahtumaan osallistumme takuulla ensi vuonnakin – tosin silloin jo 3. luokassa! 😀

Me selvittiin! Ja voitettiin! 😀 Kuva: Kaisa Juonolainen