Kevät!

Mökkimaisemissa pääsiäisenä

Kaikeksi onneksi Virvelin nivelvaivat helpottivat muutamien viikkojen kortisoni- ja antibioottikuureilla. Syy vaivoihin jäi jokseenkin hämärän peittoon, mutta mahdollisesti kyse oli nielutulehduksen sivuoireesta. Borrelioositestit olivat negatiiviset ja kilpirauhasarvot ok (ne mitattiin samalla, kun neitokaisella ei juoksuja edelleen ole ollut).

Osmo tutkii trimmauksen saalista

Emäntä on viilettänyt edelleen omien koirattomien projektiensa parissa ja elukoiden treenaileminen on ollut siksi vähäistä. Muutamat jäljet ollaan ajettu mökillä ja tottista on tehty kotipihalla

Onnellinen törppö trimmauksen jälkeen

hiukan joka päivä ja muutaman kerran vähän kunnollisemmin. Lenkkeilyä on sentään harrastettu normaalissa määrin.

Osmo ”kotisuota” tutkimassa

Uusilla kotikonnuillamme on kertakaikkisen mahtavia riistamaita, joilla on koettu paitsi upeita luontoelämyksiä, myös harmillisia hatkareissuja: Ennätyspitkä karkureissu hirven perään tapahtui juuri viime viikolla, kun

Erämaisemia lähellä kotia

kumpikin koira viipyi ison hirvaan perässä n. 20 minuuttia. RÄYH, tuumasi emäntä. Tänään kierrettiin samainen erälenkki, mutta olin onneksi edelliskertaa valppaampana ja käskin Virvelin luokse heti, kun se nosti nenäänsä sen näköisenä, että nyt muuten irtoo.

Virveli heitti jo talviturkin!

Mökkisaaressa bongattiin supikoiran kolo, jonka luona kumpikin koira haukkui vimmatusti. Virveli tuli n. kolmen ärräpään jälkeen luokse, toisin kuin tuo jästipäisempi tapaus. Onneksi Osmolla ei ollut pokkaa ryömiä koloon, vaikka se sinne olisi sisään mahtunutkin… Muutama metri ennen emännän niska-pers-otetta poitsu päätti sittenkin tulla luokse omin avuin, jolloin säästyi pahemmalta kurinpalautukselta.

Suolammelle käveltiin kotoa toisena pääsiäispäivänä

Mökillä tein Virvelille jäljen pahimpien mahdollisten peurapusikkojen läpi, mutta työmotivaatio vei voiton peuranpapanoista ja tuoreista jäljistä. Kaksi keppiä kuudesta jäi uupumaan, kun niitä ei kerta kaikkiaan löytynyt, vaikka koira selvästi kumpaankin reagoi ja pidemmän aikaa molemmilla paikoilla myös nuuskutteli. Osmis ajoi tapansa mukaan hyvän, joskin lyhyemmän jäljen, jolta se bongasi kaikki neljä keppiä.

Kotipihalla on kelvannut köllötellä, samoin terassilla

Ensi viikolla alkaa jälleen treenikausi hakumetsissä ja raunioradalla. Tosin nolosti heti ensimmäinen treenikerta maastossa jää meiltä väliin, kun mamma hetsailee kuudesluokkalaisten bändejä omien biisien illassa.

 

Hieno luonne

Mitäpä sitä turhia murehtimaan, kun ne säikyttelijäsedätkin oli oikeesti kivoja!

Virveli oli tänään Orimattilassa SRY Päijät-Hämeen järjestämässä luonnetestissä. Samassa testissä oli monta tuttua riisenistiä – ja peräti kolme Korennon Veemäisistä siskoksista: Vire, Venny ja Virtatassu (Vipsu). Alla Viren tulokset ja emännän selitykset.

Korennon Vire, luonnetesti Orimattilassa 5.10.2013; tuomareina Sami Heikkilä ja Mikael Laine

I TOIMINTAKYKY: +1 Kohtuullinen

II TERÄVYYS: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III PUOLUSTUSHALU: +3 Kohtuullinen, hillitty

IV TAISTELUHALU: +2 Kohtuullinen

V HERMORAKENNE: +1 Hieman rauhaton

VI TEMPERAMENTTI: +3 Vilkas

VII KOVUUS: +1 Hieman pehmeä

VIII LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

LAUKAUSPELOTTOMUUS ++ Laukauskokematon

Tulos: 172 p.

Vipsu-sisko ihmettelemässä kelkkaa

Kerrassaan hienot pisteet osoittavat, että Virveli oli testissä kaikin puolin oma itsensä. Siis innokas ja onnellinen hoopo, joka ei turhista pillastunut. Ihmeempiä yllätyshavaintoja ei siis tullut esille, vaikka etenkin kelkka- ja tynnyrikokeissa Vire oli jopa reippaampi, kuin mitä odotin. Virveli taisteli mukavasti tuomarin kanssa, osoitti ihan hyvää toimintakykyä eri tilanteissa, reagoi nopeasti mutta järkevässä mittakaavassa yllätyksiin (temperamentti, terävyys) ja oli luoksepäästävä ja hyväntahtoinen.

Epämiellyttävistä kokemuksista Vire palautui nopeasti eikä pahemmin niitä myöhemmin muistellut. Loppuarvioinnissa todettiinkin, että koiran kovuudesta annettu arvosana +1 ”hieman pehmeä” käsittää hyvin laajan skaalan koiria ja että Vire sijoittuu tuon skaalan yläpäähän. Se on siis lähempänä ”kohtuullisen kovaa” kuin ”pehmeää”. Samalla tavalla Viren hermorakenteen arvosana +1 ”hieman rauhaton” sijoittui kuulemma ison arvostelulaatikon yläpäähän.

Olisipa Villikin ollut tänään mukana…
R.I.P. tapaturmaisesti nuorena kuollut sisko

Aggressiota Vire ei osoittanut vähäisessäkään määrin missään testin osakokeessa. Puolustushalua sillä oli hieman, muttei niinkään kykyä tarttua toimeen ts. pyrkimystä käyttää hampaitaan. Mielestäni aggression puuttuminen on kaupungissa asuvalle ja kaikenlaisten ihmisten keskellä paljon liikkuvalle koiralle pelkästään myönteinen ominaisuus. 😀

Kyllä se vaan on hieno otus, ja aika lailla samasta puusta olivat siskotkin veistetty. Suurimmat erot siskosten välillä taisivat olla temperamentissa (erittäin vilkkaasta kohtuullisen vilkkaaseen). Ampumisista Vire sai arvosanan laukauskokematon, vaikkei se laukauksista pahemmin välittänytkään ja pystyi leikkimään rentoutuneesti heti niiden jälkeen. Siitäkin olen kyllä yhtä mieltä, että Vire on laukauskokematon – tai siis jossain määrin herkkä äänille. Tämänhetkinen tilanne, jossa Vire ei laukauksista välitä, on aktiivisen treenaamisen ja tietoisen totuttelun tulosta.

Tavallaan ymmärrän tänään tavallista paremmin näyttelyihmisiäkin, sillä onhan se kivaa kuunnella, kun omaa koiraa kehutaan, vaikkei siinä omistajan työn tuloksia kehutakaan. Virveli ON mainio, hienoluonteinen ja hyvä koira – ja jotta Osmis ei vallan unohtuisi, täytyy mainita hauska yhteensattuma: Pisteiden erilaisesta jakaantumisesta huolimatta Osmo sai aikanaan tismalleen samat loppupisteet luonnetestistä, kuin Vire tänään. Tarkistakaa vaikka koiranetistä!

Rauha laumassa

Onnellinen hoopo eli ihan oma itsensä! 🙂

Olemme siis selvinneet viime viikonlopun perhekriisistä. Yhden päivän Vire nukkui lääketokkurassa, mutta jo seuraavana aamuna likka yllytti ja usutti Osmoa ihan kympillä takaa-ajoon ja painiin. Eipähän jäänyt Virelle mitään kammoa isoveikan suhteen. Jästipää, kovakallo tai vaan onnellinen hoopo törppö – ja hyvä niin. Emäntää edellispäivän koettelemusten jälkeen hiukan kauhistutti, mutta onneksi turhaan. Piskien normaaleihin päivärutiineihin kuuluu hurjannäköinen paini äänekkäällä ärinällä höystettynä, mutta ei onneksi niitä hampaanjälkiä!

Siirin (6v.) näkemys tädin koirista

Osmo on lepyttänyt myös emännän käyttäytymällä mallikkaasti niilläkin lenkeillä, joilla koiria on tullut vastaan kaiken aikaa. Olen alkanut yhä enemmän epäillä, että Osmolla on kipuja, jotka se on yhdistänyt naapurin urokseen. Lääkäriaika tilataan heti pääsiäisen jälkeen, samoin fysioterapeutti tai hieroja lääkärin suositusten perusteella.

Siirin ja Osmon vilkutustemppu.

Toissa viikonloppuna meillä oli systeritapaaminen, jonka olennaisinta ohjelmaa oli koirakoulu Siirin ja Sannin tapaan. Kuivanappuloiden toivossa molemmat koirat temppuilivat innoissaan pikkutyttöjen käskyjen mukaan.
Uusi leikki oli yhden kuivanappulan piilottaminen toiseen huoneeseen koirien odottaessa ja sitten ”etsi”-käsky. Sylviä isot elukat vielä vähän jännittivät, mutta koko ajan nuorimmaisenkin piti päästä jonkun sylissä ”koi-ia kattomaan”. Sana ”koira” kuultiin Sylvin suusta varmasti 50 kertaa tuon parituntisen aikana, sen verran tehokkaasti nelijalkaiset pyörittivät showta! 😉

Sannin ja Viren temppukoulu

Sylviä koirat kiinnostivat kovasti, mutta mieluiten niitä katseltiin turvallisesti äidin sylistä.

Systeritapaamisen jälkeisenä päivänä retkeiltiin aurinkoisessa Fiskarsissa isännän työreissun ohessa. Peten työtapaamisen ajan tottistelin idyllisen käsityöläistalon sisäpihalla. Sitten tallusteltiin lenkki hienoissa maisemissa, ihmeteltiin sorsia ja monenlaisia kapeita kävelysiltoja ja syötiin hiukan eväitä.

Fiskarsin vanha paloasema

Kapealla, jäisellä ja toiselta puolelta kaiteettomalla kävelysillalla sai olla tarkkana.

Sorsat kiinnostivat – tai ainakin niille heiteltyjen leivänmurujen nuohoaminen maasta…

”Lapset” ruokkimassa sorsia – tai siis hamuamassa leivänmuruja mammalta.

Kukkuu! Vanhaan puhelinkoppiin mahtui kolme henkilöä kerrallaan (Osmo on Viren takana)

Pääsiäisloman ohjelmassa on tänään etsintää Ruduksen turvapuistossa ja illalla tottistelua kevään viimeisellä sisähallivuorolla. Huomenna käydään Peten vanhempien luona kaupunkiretkellä ja loppuloma mökkiydytään Porkkalassa. Hallikauden päättymisestä päätellen nyt pitäisi siis siirtyä tottistelemaan ulkokentille, joilla vielä luistellaan! Kevät antaa odottaa itseään myös maastossa. Allekirjoittanut haluaisi jo päästä jäljestämään, mutta saapa nähdä, missä kuussa jälkikausi tänä vuonna korkataan. Toistaiseksi polkujen ulkopuolelle ei ole asiaa ilman lumikenkiä.

Perhekriisi

Vaikka muiden koirien ohittamiset sujuvat nykyään lenkeillä varsin hienosti, on naapurin Inton ilmaantumisessa Osmon näkö/hajupiiriin aina katastrofin aineksia. Jostain käsittämättömästä syystä Osmo vihaa sydämensä pohjasta ja kaikella jästipäisellä ja hermostuttavan terävällä tarmollaan tuota vesikoiraurosta. Inton nähdessään Osmo kiskoo, haukkuu, vinkuu, ulisee, murisee, ähisee ja läähättää, eikä suostu kääntämään selkäänsä arkkiviholliselle. Tietysti olen yrittänyt kaikkeni käytöksen kitkemiseksi. On koitettu hyvällä ja pahalla, siedättämällä ja treenaamalla ongelmaa selättää, mutta turhaan. Ja jos Vire sattuu olemaan ”tiellä”, purkaa Osmo kiihtymyksensä herkästi siihen. No, näin kävi tänä aamuna. 😦

Nina (= mahtava naapurimme ja Inton emäntä) oli lähdössä koirineen aamulenkille samaan aikaan, kuin me. Osmo näki naapurit kymmenien metrien päästä ja kiihdytti itsensä hetkessä aivan mahdottomaksi. Se ärähti Virelle ja minä ärähdin sille. Jatkoimme lenkkiä naapurien perässä, hajurakoa vähitellen kasvattaen ja Osmoa kiskomisesta kieltäen. Kierrokset pysyivät kuitenkin korkeina, koska muita koiria tuli koko ajan vastaan. Niille Osmo ei sentään sanonut mitään, mutta stressitasot olivat selvästi huipussaan ja emäntääkin rupesi hetki hetkeltä raivostuttamaan enemmän. No, sehän ei ainakaan vähennä koiran stressiä…

Paha Osmo ja kouluttajakaverini Tiinan tekemä maskotti. Toimisikohan se woodoonukkena, kun emäntää seuraavan kerran raivostuttaa?

Metsäosuudelle päästessämme Inton lauma oli taas edellämme, joten päätin muuttaa reittisuunnitelmaa enkä kääntynytkään heidän peräänsä polkujen risteyksessä. Hetkellinen suora näköyhteys Intoon kiihdytti kuitenkin Osmon entistä pahemmin. Viren erehtyessä kävelemään Osmon viereen (ja peittäessä samalla Osmolta näköyhteyden ”viholliseen”), Osmo rähähti sille salamannopeasti ja puri sitä kylkeen ennen kuin edes huomasi, että Vire se vain on, joka on kävelemässä rinnalle. Se oli yksi nopea liike, yksi vinkaisu Virveliltä ja sitten mamman raivoisa palaute Osmolle.

Vire ei sen yhden vinkaisun jälkeen näyttänyt yhtään kipeältä eikä aristanut mitään kohtaa tutkiessani sen metsässä. Kotimatkalla se kulki kuitenkin epävarmana tiiviisti kannoillani eikä tuntunut tajuavan, miksi mamma on niin kiukkuinen.

Törppö tokkurassa. Haavaside näkyy kainalon takana, tassu on paketissa raapimisen estämiseksi.

Onneksi tajusin tarkastaa koiran kyljen uudestaan kotona. Vekki oli vasemman kainalon takana ja ilkeän näköinen. Soitin saman tien päivystävälle eläinlääkärille ja sain ajan parin tunnin päähän. Lääkäriasemalla Vire oli pirteä eikä näyttänyt edelleenkään aristavan haavaa yhtään. Myös epävarmuus oli tiessään ja likka heilutteli tyytyväisenä häntäänsä kaikille sitä käsitelleille. Lääkäri kehui koiran ystävällistä luonnetta ja hyvää kuntoa, tarkisti haavan ja totesi, että tikkejä tarvitaan. Vire rauhoitettiin, kyljestä ajeltiin karvat ja n. 3 sentin mittainen haava ommeltiin. Potilaalle määrättiin kipulääkettä ja antibioottikuuri. Lisäksi vasempaan takatassuun laitettiin pehmusteet, jotta likka ei pääsisi rapsuttamaan tikkejä herättyään kunnolla.

Niin että tulipahan tämäkin päivä nähtyä, että Osmo puree. Ja vielä täysin viatonta Virveliä, joka vain sattui kävelemään liian läheltä Osmon tunnekuohun aikana… Raivostuttavaa!

Suunnistusta koiralaumassa

Vire vaihtoi kampausta kevään kunniaksi

Torstaina oli hälyryhmän ”puolikkaat”, joiden aiheena oli tällä kertaa suunnistus ja koiran hallinta. Koska Vire kaipaa hallintatreeniä Osmoa enemmän, otin treenikaverikseni sen. Meidät oli jaettu ryhmiin, joiden piti suorittaa erinäisiä tehtäviä suunnistusreitin varrella. Ryhmässämme olivat Gabi, Scifi (apku) ja pieni, reipas Noppa-pentu (apku), Nina ja Päivin Seita (lbn) sekä Juha ja Kerkko (apku). Yhteistyö pelasi ja koiralauman kanssa oli yllättävänkin rauhallista ja miellyttävää liikkua.

Törppö ja Tosikko kysymysmerkkeinä

Tehtävärasteilla suoritettiin luoksepäästävyys peko-kokeiden tyyliin, paikallamakuu ryhmässä ja siitä luoksetulo yksi koira kerrallaan, seuraamista, takana kulkemista (helppo homma, koska polku oli kapea), ilmaisuharjoitus, koirien vaihto yhdelle taipaleelle, mehu- ja evästauko sekä junamatka Kauklahdesta takaisin lähtöpisteeseemme Espoon asemalle. Vire oli mainio ja kuuliainen kaikilla rasteilla eikä urahtanut kertaakaan muille koirille. Junamatkaa taitettiin toisen ryhmän kanssa, joten samaan koiravaunuun ahtautui kokonainen joukkueellinen espyläisiä ja yhteensä 10 koiraa! Oli siinä lipunmyyjällä kummastelemista!

Viime sunnuntaina Nuuksiossa

Pidimme koirat kytkettyinä myös metsässä, koska ohjeena oli, että joko kaikki tai ei yksikään ryhmän koirista saa olla maastossa vapaana. Vire antaa muiden olla rauhassa silloin, kun se on hihnassa, mutta vapaassa leikissä sillä voi iskeä yllättäen aggressio päälle muiden narttujen ja voisin kuvitella, että pentujenkin kanssa, joten oli itsestään selvää, että meidän ryhmämme koirat olivat kaikki kiinni lukuun ottamatta joitain rastitehtäviä. Hihnassa tyypit toki haistelivat toisensa läpi, kun tiiviissä porukassa liikuttiin.

Valitettavasti otsalampustani oli patterit lopussa eikä karttaa nähnyt tihrustaa metsässä, joten suunnistuvastuu oli enemmän muilla ryhmäläisillä. Muutaman lyhyen taipaleen verran toimin sentään ”pääkartturina”. Kerrassaan loistava treeni tarjosi sen verran fyysistä ja etenkin henkistä rasitusta, että 2,5 tunnin jälkeen Vire oli kerrankin väsynyt. 😀

Osmo tuntee päättömän nallenraatonsa nimellä ”Pikku-Pete”…

Eilen treenattiin taas tokoa hallivuorollamme ja Osmokin pääsi töihin. Se olikin taas aivan liekeissä – tehtiin paikallamakuuta lukuunottamatta kaikki voittajaluokan liikkeet läpi. Vire harjoitteli tokon avoimen luokan liikkeitä, joista luoksetulon pysäytys on tällä hetkellä kaikkein heikoimmalla tolalla. Kapulankin likka luovutti kiltisti, vaikka en joka kerralla siitä heti palkannutkaan. 😉

Rati riti ralla…

Venettä nostamassa – vaikkei kuvasta heti uskoisi!

…tuli talvihalla! Tällä hetkellä Espoossa paukkuu -16 pakkanen. Ulkoiltiin päivä mökillä ja nostettiin vene talviteloille. Hyvissä ajoin, kuten aina! 😉 Koirat saivat paahtaa auratuilla metsäteillä ja pehmeän pakkaslumen peittämillä pelloilla sydämensä kyllyydestä. Ne ottivatkin ekasta kunnon talvilenkistä kaiken ilon irti.

Hei kuuraparta!

Keskiviikkona nyrjäytin nilkkani pelatessani välituntivalvonnassa lämpimikseni jalkapalloa. Selvästikään tällaisen vanhan kehäraakin ei pitäisi lähteä kilpasille kuudesluokkalaisten poikien kanssa! Seurauksena oli siis nyrjähdys ja tosi kipeä nilkka, mistä seurasi tavallista tiukempi hihnakuri lenkeillä, mistä taas seurasi normaalia selvästi siivommin käyttäytyvät koirat! 🙂

Taika on vain ja ainoastaan se, että ohjaajan pitää OIKEASTI tarkoittaa sitä, mitä koirilta vaatii. Kun vetäminen ja hötkyily ei kertakaikkiaan käynyt päinsä nilkan ja liukkaan kelin vuoksi, tuli kielto ilmeisen paljon uskottavammin, kuin normaalisti, jolloin tuskin huomaan hihnassa vetämistä ja huomautan siitä lähinnä tavan vuoksi. Kyllä nuo elukat huomaavat, milloin on tosi kyseessä.

Tässä vielä pari hupsua pätkää tältä päivältä. Osmo sai kuntoilla ihan oikeasti, kun pellolla lunta oli joissain paikoissa sen naamaan saakka.

Viren kanssa testailin ”eteenmenon” maahanmeno-osuutta ilman varsinaista eteenmenoa. Itse liikkeeseen en viitsi maahanmenoa yhdistää, koska Vire on kova tyttö ennakoimaan ja arvailemaan, mitä milloinkin tapahtuu. Tässä pätkässä vauhtia eikä välimatkaakaan ollut vielä kauheasti, mutta hyvin näytti likka muistavan, mitä ”maahan” tarkoittaa.

Mökiltä Virveli löysi vanhan narupallonsa ja piti sen kanssa omat, pienet terassibileet. Jotka anturanpohjaan tarttunut lumikokkare tosin törkeästi keskeytti.

Kolmen päivän päästä koittaa pitkä itsepäisyysviikonloppu, jolloin luvassa on jälleen metsäilyä Porkkalassa, mutta myös kaupunkiretkeilyä.

Rytinällä arkeen

Odotettavissa koirille: työpäiviä löhöilyn merkeissä

Kun ihmiset ovat töissä, Virveli valloittaa parisängyn.

Kesäloma alkaa olla lusittu. Töihinpaluu itsessään on taas ihan kivaa, mutta sen sivutuote eli treeniajan selvä väheneminen on harmillista. Saapa nähdä, kuinka lähes 7/24 -seuranpitäjään tottuneet koirat suhtautuvat arjen alkamiseen. Edellisten vuosien kokemuksella uskon, että tyypit osaavat ottaa vapaista sohvapaikoista ja lisääntyvästä löhöilyajasta kaiken ilon irti, ollakseen entistäkin sähäkämpinä ja energisempinä valmiina päivän treeneihin HETI, kun mamma tulee rättiväsyneenä töistä kotiin.

Toivottavasti hyvä työfiilis seuraa raunioradalta myös kouluun! Kuva: Petra Murtonen

Rauniorata on laitettu upeaan, uuteen uskoon. Uusia piiloja on vaikka millä mitalla ja aluetta on paitsi suurennettu, myös muokattu vaikeammaksi, monipuolisemmaksi ja muuntelukelpoisemmaksi. Radalla on siis taas paljon kiinnostavia haasteita tarjolla myös Osmon kaltaisille vanhoille konkareille. Maastossa Osmolle on ollut haastavaa ilmaista maalihenkilöitä, jotka eivät ole varsinaisesti piilossa, siis mustikanpoimijoita tai kävelijöitä. Viimeksi Osmo haukkui hienosti seisoskelevat ja hitaasti liikkuvat figut, mutta reipasta vauhtia koirasta poispäin kävelevä Tiina ei Osmon mielestä figuksi kelvannutkaan. Jonkinlaisena selityksenä voi pitää sitä, että Tiina on toisena kouluttajana usein peesarina ja toisaalta todella tuttu tyyppi Osmolle. Joka tapauksessa liikkuvia figuja treenataan näköjään lisää.

”Täs ois tää sun tunnaripalikka.”

Alkuviikosta kävimme Jaanan ja Haukan kanssa treenaamassa Kauklahden kentällä. Teemana oli ampuminen ja Virvelillä myös pk-esteet. Välissä Osmo teki varsin pätevän setin tokon VOI-liikkeitä. Tunnari tosin meni ihan pieleen, mahdollisesti ”vieraiden” palikoiden huolimattoman käsittelyn seurauksena. Myös oman palikan pitää olla mahdollisimman uusi, koska vaikeinta Osmikselle on uskoa, että vain kerran mamman kädessä käynyt palikka on ihan oikeasti se oikea. Tokalla kerralla koira on aivan eri tavalla sataprosenttisen varma oikeasta palikasta – onhan se ollut sillä itselläänkin jo kerran suussa. Nyt siis palikoita kuluu.

Hmm… Nenällähän se oma palikka etsitään eikä silmillä. Tosin Törppö ei etsinyt vaan harjoitteli pelkkää palikan pitämistä. Poseeraamista pitäisi myös treenata! 😉

Lisäpalikoiden lisäksi mamma tarvitsisi lisähermoja. Viimeksi eilen meinasin tehdä snautserista kintaat, kun se oli niin käsittämättömän ärsyttävä ja epäkuuliainen lenkillä ja sitten vielä raivostuttavan sinnikäs räksyttäjä jättäessäni sen kiinni puuhun ja ottaessani Virvelin kanssa muutamia tottisliikkeitä kentällä. Toisaalta tosikko suhtautui yhtä tosissaan myös omaan treenivuoroonsa, jolloin se teki into piukalla hommia ja ajoittain jopa ihan oikein!

Vaan osaa se Virvelikin koetella mamman hermoja, joskus jopa hirveästi! Maanantaina sienimetsällä erittäin riistaviettinen Virveli pysyi vaihteeksi mukavasti lähettyvilläni, mutta kuinka ollakaan, lähettyvillä oli myös hirvenvasa emoineen.

Team TTT eli Törppö, Tuuli ja Tosikko

Havahduin kanttarelli-mättäältä kummaan rytinään ja näin, kun hirvenvasa loikki hitaasti ja hädissään ölisten vain parinkymmenen metrin päästä ohitseni – perässään yhtä hitaasti loikkiva Virveli! Koira ei siis jostain syystä vetänyt normaalia saalistuskiitolaukkaansa, vaan poukkoili varsin rauhallisesti ellei peräti leikkisästi vasan perässä, vaikka olisi saanut elukan tosi helposti kiinni. Ja kas, muutaman sekunnin päästä Törppö juoksikin jo takaisin, perässään jättimäinen emohirvi! 😀 Harmi ettei ollut kameraa, sillä pätkä olisi kuulunut ehdottomasti hassujen kotivideoiden parhaisiin paloihin!

Treenikuulumiset

Mitä kuraisempaa vettä, sen ihanampaa!

Viime viikonloppuna Jaana ja Haukka kävivät mökillä jäljestämässä. Virveli ajoi Jaanan tekemän jäljen. Nenä tuppasi nousemaan turhan ylös ja vauhtia oli ajoittain liikaa. Tuoreesta sienestäjän tekemästä harhajäljestä Virveli olisi ollut tosi kiinnostunut, mutta jatkoi avustettuna oikeaa jälkeä. Kepeistä yhden yli mentiin vauhdilla, muut löytyivät, kun tiesin hidastaa koiraa kunnolla. Haukalla oli samansuuntaisia pulmia, nenä oli liikaa ylhäällä. Seuraavaksi kaverukset laitetaan peltotöihin eli tekemään tarkkaa nenätyötä tasaisessa maastossa. Nenän noustessa matka ei etene. Treenien jälkeen Haukka ja Vire saivat juosta ja painia.

Metsätöissä lenkin lomassa

Sen sijaan Osmo ajoi vajaan kilometrin vaikeahkon, mutta vain n. tunnin vanhan jäljen hienosti. Jälki meni ensin kosteikossa neljän eri ojan yli, sitten todella tiheässä pöpelikössä peurojen tekemiä polkuja pitkin ja lopuksi vielä pienen pätkän kalliolla. Kerran otin koiran takaisinpäin, kun se kadotti jäljen, mutta muuten lähes merkkaamaton jälki meni hyvin. Kaikki kepit löytyivät ja Osmis näytti ne hienosti. Olipahan väsynyt snautseri urakan jälkeen!

Törppö ja Tosikko mökillä

Tottiksessa Virveli teki upeaa työtä, kontakti pysyi hienosti ja motivaatio oli loistava. Palkkasin seuraamisissa lyhyistä pätkistä kontaktin ja koiran asennon ollessa kohdillaan. Sivulle siirtyminen on alkanut toimia, sitä kun on kesän toteamuksen (koira ei osannut liikettä lainkaan) jälkeen treenailtu päivittäin. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa annan edelleen pienen avun, joka lienee jo häivytettävissä kokonaan pois. Virkun sessio päätettiin riemukkaaseen eteenlähetykseen lelun luo. Loppupalkkana toimi jälleen juoksukisailu Haukan kanssa.

Osmo teki myös töitä innolla. Otin sen kanssa luoksetulon pysäytyksiä ja hiukan kaukokäskyjä. Seuraamiset olivat ok, tosin koira ponkaisi perusasennosta ylös heti käskyn kuullessaan, vaikken olisi liikkunut mihinkään. Tätä viilattiin jonkin aikaa ja session lopulla Osmo ei enää samaan ansaan langennut.

Erittäin märissä hakutreeneissämme Virveli keskittyi ilmaisuihin. Otin neljä toistoa haukkutreeniä, jossa estin hihnalla koiran pääsyn liian lähelle maalihenkilöä. Vire aloitti itse haukun ja haukkuessaan se ei enää yrittänyt lähemmäs maalihenkilöä. Palkkapurkki lensi kauas maalihenkilöstä, joka tuli sitten avaamaan kannen koiralle.

Eräs riiseni ehti haukata palan, loput jätettiin vielä kasvamaan.

Osmolle olen yrittänyt tehdä PEO:n kurssin ja ryhmäkatselmuksen jälkeen palauttavina treeneinä ison alueen partiointeja siten, että aivan alueen lopusta löytyy yksi superkiva maalihenkilö. Kovinkaan pitkiä nämäkään treenit eivät tosin ole olleet, kun jätkä on jo vainunnut maalihenkilön. Todennäköisesti näitä todentuntuisia tilanteita päästään Osmon kanssa treenaamaan vasta hälyryhmän ”pitkissä” talvella, jolloin alue voi olla selvästi suurempi ja maalihenkilö voi mennä sovittuun piiloon vasta esim. tunnin kuluttua etsintöjen alusta.

Muiden koirien ohitukset hihnalenkeillä ovat menneet tällä viikolla paremmin, kuin pitkiin aikoihin. Kumpikaan koirista ei ole päästänyt ääntäkään, vaikka välillä vastaantuleva osapuoli on haukkunut/murissut. Kerran näinkin päin! Äskeisellä aamulenkillä saatiin treenata peräti kuuden ohitettavan verran ja hienosti sujui! 😀

Pätevä pelastuspoika ja kammottava teini

Osmo on tehnyt hyvää työtä hälytysryhmän treeneissä. Perjantain harjoitukseen olin tilannut sille taajamaetsintää liinassa, koska sitä se ei ole paljoa treenannut. Koiran perässä roikkuva liina (ja liinan perässä roikkuva emäntä) eivät jätkän menoa haitanneet. Se ymmärsi olevansa töissä koulun piha-alueella ja jalkakäytävillä, vaikka on tottuneempi työskentelemään vapaana metsässä. Aluetta haravoidessamme koira äkkiä nostikin nenänsä ja kurotti jalkakäytävän vieressä olevan lumivallin päälle. Annoin sen työstää hajun ja kohta se jo haukkuikin kuusen alla maalihenkilöä.

Toinen alueemme oli pitkä, kapea niittykaistale kahden tien välissä. Kävelimme pitkin alueen reunassa kulkevaa polkua, koska luotin siihen, että hyvän sivutuulen ansiosta koira saisi alueen hajut polulle. Puolisen tuntia tarvottuamme saavuimme korkean lumivallin luo ja päätin nousta vallin päälle, koska se toimi myös tuulensuojana. Pian Osmo nostikin nenäänsä ja lähti määrätietoisesti keskemmälle aluetta. Siellä se tarkensi erään puun luo, kurkotteli ylöspäin ja ilmaisi komeasti piileskelijän. 😀

Myös Vire on saanut harjoitella maalimieskäytöstä (maahanmeno ja säheltämättä oleminen) ja hiukan nenänkäyttöäkin. Viimeisimmissä treeneissä Vire kyllä bongasi maalihenkilöt ennemmin silmillään, kuin nenällään. Ensi kerralla laitetaan maalihenkilöt kunnolla piiloon, jotta likka joutuu kunnolla haisteluhommiinkin. Tottista treenataan pari kertaa viikossa kotosalla. Ylipursuavasta innostuksesta ja hieman kehittymättömästä keskittymiskyvystä johtuen hyvien suoritusten sekaan mahtuu myös paljon sähläämistä ja hyppelehtimistä…

Lenkeillä Vire on keksinyt olevansa TEINI, jonka kuuluu välillä uhmata käskyjä ja esittää kuuroa. Vastaantulevia koiria kohti pitäisi saada ryntäillä ja niille olisi Virvelin mielestä kiva myös huudella. Teinipimun räksytys alkaa aina, jos Osmo-isoveli on vähääkään kiihtynyt ohitustilanteessa. Mikäli Osmo on rauhallinen, Vire kiskoo ehkä hihnassa, muttei sentään hauku. Ohitustreenejä kaivataan siis jälleen!

Teini on aloittanut uudestaan myös kodin irtaimiston tuhoamisen yksin ollessaan. Uusin aluevaltaus on sähköjohtojen nakertelu. Tästä sekä pari kertaa alas kiskotusta verhosta sekä useammasta tuhoutuneesta cd-levystä johtuen neiti viettää taas nykyisin työpäivät makuuhuoneessa portin takana. Sanomattakin lienee selvää, että sähkölaitteet johtoineen on evakuoitu tilasta. Makkariin meno työaamuina on aina oma shownsa, koska 32-kiloinen lurjus ei ole siinä asiassa lainkaan yhteistyöhaluinen. Siskontyttöni Siiri (4,5 v.) totesi aika osuvasti, että ”Vire on kammottava!” Äänensävy ei ollut pelokas, vaan lähinnä paheksuva.

Treenejä

Tottista hallissa

Loppiaisena oltiin uudella sporttikoirahallilla Hullujen Lehmien kanssa. Osmo teki perustottiksia ihan mukavasti, tosin kaukokäskyt olivat vaipuneet tyystin unholaan ja jätkä edisti monta askelta heti ekassa seisomaan nousussa. Niitä pitää nyt kertailla olkkaritreeninä. Vire oli ekaa kertaa hallissa, mutta ei ollut paikasta moksiskaan. Tosin muita koiria ei samaan aikaan kanssamme ollut treenaamassa. Teimme helppoja seuraamistreenejä, liikkeestä maahanmenoja ja -istumisia sekä luoksetulon. Itse sain palautetta siitä, etten kävele suoraan, vaan aavistuksen vasemmalle eli koiraa päin. Treenien jälkeen nuorimmaiset eli Vire ja Haukka pääsivät vähän irrottelemaan hallin taakse.

Ohitusharjoituksia

Muiden koirien ohitukset lenkeillä sujuvat vaihtelevasti, välillä upeasti (molemmat kulkevat siivosti ja hiljaa vierelläni) ja välillä taas surkeasti (Vire haukkuu, Osmo hötkyilee ja ähisee). Viime sunnuntaina kävimme treenaamassa viiden koirakon voimin ohituksia oikein järjestetysti. Kiersimme sovittua lenkkiä eri suuntiin ja ohitustilanteita tuli kaikille lukuisia. Osmo pärjäsi koko ajan hienosti, mutta Vire kiskoi innolla muita koiria kohti. Toistojen myötä sekin petrasi eikä ollut enää niin yltiöpäisen kiinnostunut kavereista. Haukkumista se ei harrastanut nyt ollenkaan. Ohjaajan mielentila on ratkaiseva. Jos olen itse vähääkään epävarma ja hermostunut, menee ohitus mitä todennäköisimmin huonosti. Sama pätee toisin päin: Jos olen rauhallisen itsevarma, toimivat koiratkin rauhallisesti. Tässä asiassa komppaan täysin Cesar Milania, joka painottaa omistajan ”energiaa”.

Reagointia ja koiranlukua

Alkuviikosta olin Osmon kanssa hälytysryhmän treeneissä. Meidät jaettiin pareiksi ja tehtävämme oli kiertää karttaan merkitty reagointirata. Kaikki löydöt piti merkitä karttaan, mutta jättää paikoilleen seuraavaa partiota varten. Olin Robinin pari ja toimin aluksi hänen ja Salka-koiran kartturina. Sitten siirryimme toiselle radalle, jolla Osmo pääsi hommiin Robinin toimiessa kartturinamme. Rata oli suurimmaksi osaksi Osmon lenkkipoluilla ja epäilinkin, ymmärtäisikö koira olevansa töissä.

Tutut töihinlähtörutiinit ja etsintävaljaat saivat Osmon kuitenkin tajuamaan jutun juonen. Koira löysi reitin varrelta peräti kuusi esinettä (hanskoja, laukku, juomapullo) ja yhden henkilön. Toinen henkilö olisi ollut erään sillan alla, mutta en uskonut Osmon pientä kiinnostusta paikkaa kohtaan, koska saman sillan alla myös kouluni oppilaat leikkivät kaiken aikaa ja siten siellä on valtavasti jälkiä. Typerä ohjaaja saa siis jälleen syyttää itseään… Lisäksi aika oli loppumassa ja siksi yritimme kiirehtiä eteenpäin. Joka tapauksessa olen tyytyväinen Osmon treeniin, koska vastaavaa reagointi- ja koiranlukuharjoitusta emme ole aiemmin taajamassa tehneet. Kyllä tuosta elukasta vielä pätevä hälytyskoira saadaan! 🙂

Leikkiä ja läheisyyttä

Lomailu on jatkunut mukavissa merkeissä ystäviä tavaten ja heidän kanssaan ulkoillen. Eilen tavattiin Porkkalassa Johanna ja riisenineidit Helga (3 v.) ja Hulda (8 kk). Helga on tiukka mimmi ja sitä Virvelin epätoivoiset mielistely-yritykset lähinnä ällöttivät. Huldan (8kk) kanssa Vire sen sijaan innostui myös juoksemaan ja painimaan, kunhan pienestä alkujärkytyksestään selvisi.

Tänään lenkkeilimme ystäväni Hannan kanssa Tapiolan suunnalla, minkä jälkeen menimme Hannan, Petrin ja heidän poikiensa luo herkuttelemaan.

Läheisyyttä Tapiolassa. Vasemmalta Kuisma, Vire, Iksu, meitsi ja Osmo

"Perheen pienimmät" katselivat yhdessä lastenohjelmaa.

Iivana (5 v.) ja Kuisma (3 v.) olivat koirista yhtä innoissaan, kuin ennenkin ja etenkin Vire näytti nauttivan seurasta yhtä paljon kuin pojatkin. Tietysti innokkaimmat säntäilyt kiljumisineen saivat penikan riehaantumaan liikaakin ja niitä yritettiin siten rajoittaa. Osmo otti rennosti ja keskittyi lattialla makailuun luultavasti hyvinkin tyytyväisenä siitä, että pojat eivät pörränneetkään vain sen kimpussa.

Kumpi on pidempi, Iivana vai Vire? Ylituomarina Osmo.

Kaiken kaikkiaan Vire käyttäytyi yllättävän hienosti ja näytti jopa tajuavan, että pieniä ihmisiä ei lähestytä yhtä raisusti, kuin isompia. Poikien lelut pidettiin turvassa lastenhuoneen oven takana ja joulukuusikin jätettiin rauhaan, vaikka sellaista kivoilla leluilla koristeltua jättikeppiä ei meillä kotona olekaan. Paria alaoksan koristetta piti kyllä tutkia hiukan tarkemmin, kun ihmiset keskittyivät syömiseen. Huomenna suuntaan surkeassa ajokelissa varovaisesti ajellen Kyröskoskelle vaihtamaan vuotta Mariannen ja laumansa kanssa.

Rauha laumassa ja emännällä hyvä tahto

Olohuoneen joulusiivous Viren tyyliin

Hektinen joulujuhlaviikko on takana ja parin viikon loma edessä! 😀 Töissä joulujuhlallisuudet tonttuleikkeineen, bändiesityksineen ja opekuoroineen saatiin kunnialla hoidettua ja lapsukaiset hyvillä mielin lomille. Kotona joulusiivous alkoi vasta eilen illalla ja melkoinen kaaos täällä jo olikin!

Virveli huomasi jännän korin olohuoneen hyllyssä ja tutki vähän sen sisältöä...

Työpäivieni ajan koirat ovat aina rauhassa kotona eikä tuhoja tarvitse pelätä. Mutta mikäli mamma kehtaakin lähteä uudestaan töihin illalla, keksii Vire itselleen virikkeitä esim. pihistämällä alusvaatteita pyykkinarulta, tutkimalla käsilaukun sisältöä, kokeilemalla huulikiiltoa tai tuunaamalla isoveljen kisakirjat uuteen uskoon… Myös varoiksi lattialle jättämäni sanomalehdet kelpasivat askartelumateriaaliksi. Ne oli huolellisesti silputtu kivaksi koristelumisateeksi ja levitelty sitten ympäri kämppää.

Mutta nyt on siis emännällä lomaa ja aikaa ulkoilla hauvojen kanssa pitkiä lenkkejä lumisessa metsässä. Joulusiivouskin alkaa vähitellen olla tehtynä. Tänään suuntaan mökille Peten luo ja aattoakin vietän yhdessä uskollisen keponi kanssa, kun kerran näin mukavasti yhdessä viihdytään.

Mökillä trimmailen koirat ja sitten Vire pääsee tekemään lähempää tuttavuutta suksien ja sauvojen kanssa. Kenties kokeillaan hiukan vetovarustustakin! Neidin juoksut eivät vielä alkaneetkaan, vaikka viime postauksessa sellaista ounastelinkin. Silloinen kenkkuilu oli siis joku ohimenevä uhmavaihe ja nyt korvat ovat olleet taas käytössä, eivätkä vain koristeena. Toivottavasti tontutkin ovat huomanneet, että täällä on sittenkin ihan kilttejä, joskin tosi karvaisia lapsia! 😉

Veemäinen Virveli

Ystävykset Vire ja Mango, ikää 7 kk

Torstai-iltana se alkoi: Virveli oli lenkillä kertakaikkisen veemäinen ja korvaton kakara. Se ei totellut pysähtymiskäskyä, vaan päin vastoin kiihdytti juoksuaan vastakkaiseen suuntaan. Se veti hihnassa kuin mielipuoli (tosin suunta oli koirapuistoon päin) eikä ollut vähääkään kiinnostunut mammasta. Seuraavana päivänä lähdimme Turkuun Annan ja Mangon luo.

Käymme yhdessä ain' käymme aina rinnakkain

Koirat tulivat edelleen loistavasti toimeen keskenään ja irrottelivat kunnolla ulkona. Ystävysten menoa oli ihana seurata eikä Osmoakaan ärsyttänyt yhtä paljon kuin pentujen ollessa pienempiä.

Mutta Virvelin veemäisyys jatkui. Se karkasi metsälenkillä kaukana näkyvän koiran luo ja sai vielä houkuteltua Mangon mukaansa. Osmo totteli ja tuli hihnaan ja Anna jäi sen kanssa odottamaan, kun säntäsin pyytelemään

Ystävän tehtävä on tarjota olkapää - tai lonkka, johon nojata.

koiranulkoiluttajalta anteeksi. Kuullessaan, että koirat ovat nuoria narttuja snautseriuros Leevin omistaja rauhoittui ja juttelimme siinä pitkät pätkät hyvässä hengessä. Vanha snautseri oli todella kiinnostunut Virvelistä ja silloin minulla alkoi raksuttaa: Virehän tekee selvästi juoksuja!

Päätelmää vahvisti ilta Annan luona. Jo sisäsiistiksi oppinut kakara pissasi matolle ja olisi juonut vaikka valtameren, ellemme olisi rajoittaneet sen vedensaantia. Lisäksi Mango, joka ei ole koskaan ennen nylkyttänyt

Lepohetki turkulaisessa keittiössä

yhtäkään koiraa, yritti muutamaan kertaan nousta Virvelin selkään. Mangon ekat juoksut ovat juuri loppuneet ja se oli kuulemma aivan samanlainen idiootti juuri ennen juoksujen alkua.

Kotiin päästyämme Vire ryhtyi ensi töikseen nylkyttämään isoa nalleaan. Luultavasti Pimun vierailu meillä reilu viikko sitten juoksujensa parhaina päivinä sai Viren hormonitoiminnan kiihtymään. Useinhan laumassa elävien narttujen juoksut tulevat peräkkäin tai jopa samaan aikaan. Eli tässä sitä nyt odotellaan juoksujen alkua, kun pikkulikka kasvaa nartuksi.

Likat jakoivat luutkin keskenään, toisin kuin omistushaluinen Osmo

 

Töitä, töitä ja lumiriehoja

Talvi tuli tänä vuonna tosi aikaisin ja toi mukanaan valtavat määrät lunta. Vire on aivan innoissaan ja saa riemastuttavat lumipömöt aina päästessään pomppimaan hankeen. Osmokin on loikkinut pirteänä pitkiä lenkkejä umpihangessa.

Treenattukin on aina välillä, nimittäin hakua, tottista ja emäntä myös kartturointia hälytysryhmän harjoituksissa. Viimeisin on ehdottomasti haasteellisinta! 😉

Muiden koirien ohituksia ollaan päästy treenaamaan päivittäin ja ne sujuvat kivasti, ellei vastaantulija ole jompi kumpi Osmon arkkivihollisista. ”Yhdessä” -käskystä Osmo hakeutuu oikealle ja Virveli vasemmalle puolelleni ja mikäli ohituksessa ei ole huomautettavaa, saavat molemmat kauniista käytöksestä myös palkan.

Kuvausrekvisiitaksi mukaan ottamani tonttulakki oli Virvelin mielestä kivempi suussa, kuin päässä...

Jos koirat ovat samalla puolella, Osmon saa vaihtamaan puolta ”vaihda”-käskyllä. Virveli osaa toistaiseksi vaihtaa vain vasemmalle puolelleni sanoessani ”toinen puoli”. Tuntui näppärältä, että noissa tilanteissa molemmille on omat sanansa. Kaikki muut käskysanat ovatkin sitten samoja, jotta emännän muisti ei joudu liian kovalle koetukselle.

Kaikin puolin tuntuu, että elämä kahden koiran kanssa on sittenkin aika helppoa. Pentu on sisäsiisti ja odottaa rauhassa kotona, kun olen muualla. Kun lammikoita tai tuhotöitä ei ollut aikoihin syntynyt, se sai myös ”ylennyksen” ja saa nykyisin olla koko kämpässä yhdessä Osmon kanssa. Yleensä kaverukset lojuvat sohvalla, joka on ilmeisesti paras paikka tarkkailla parkkipaikkaa eli sitä, tuleeko mami jo töistä.

Tällä viikolla mami on tullut töistä kauhean myöhään ja jatkanut töitä vielä kotonakin, koska meneillään ovat arviointikeskustelut, joita varten täytyy tarkastaa tarinavihkoja, kokeita, pistareita ja oppilaiden itsearviointeja… Toinen vastaava viikko on vielä edessä, sitten alkavat joulujuhlakiireet ja isompien oppilaiden musiikinnumeroiden ”arvonta”. Niin vaan tämäkin lukukausi alkaa olla hektisellä loppusuorallaan.

Työkiireiden vuoksi myös bloginpäivitys on saanut odottaa. Koirien onneksi tarvitsen pitkiä metsälenkkejä myös itse, jotta pääni pysyisi kiireen keskellä kasassa!

Virveli katsoo eläinlääkäriohjelmaa, jossa ultrataan juuri emokoiraa.

Isän(nän)päivä

Osmon isäntä ja Virvelin ottoisäntä Pete on ollut viettämässä viikonloppua kanssamme. Pete torui koiria aamulla, kun ne eivät olleetkaan leiponeet kakkua eivätkä tarjoilleet kahvia sänkyyn, kuten hän toiveikkaasti oletti. 😉 Aamulenkille lähdettiin koko lauman voimin.

Vire rakastaa kaikkia ihmisiä, mikä on upeaa, mutta aiheuttaa myös hankaluuksia. Aamulenkillä metsässä koirat havaitsivat sienestäjäsedän. Osmo tuli kuuliaisesti hihnaan, mutta pikkusisko vähät välitti emännän kutsuista. Sen sijaan se kävi touhottamassa sedän luona ja samalla sedän sienipussi tietysti repesi ja pikkuruiset suppilovahverot levisivät mättäälle. Minä riensin auttamaan ja pyytelemään anteeksi ja annoin hajonneen pussin tilalle muutaman kakkapussin. Lopulta setä oli oikein tyytyväinen ja jutusteli pitkät pätkät kanssani. Minä sen sijaan päätin lavastaa lähitulevaisuudessa muutaman vastaavan tilanteen Virelle siten, että se on liinassa ja pääsen puuttumaan tottelemattomuuteen.

Lenkillä tehtiin myös muutama esine-etsintäharjoitus. Koska Pete oli mukana, hän joutui kuvaajaksi. Osmolle hanskan hakeminen on helppo nakki, mutta Vire on tietysti vasta aloittelija. Se hakee innokkaasti esineitä (jotka olen koiran nähden pudottanut tai heittänyt jonnekin), mutta ongelmana on ollut esineen tuominen mammalle asti. Siksi olen harjoitellut siten, että Virveli on hihnassa. Tänään otin riskin ja pidin Viren vapaana, mutta sain kuin sainkin kehuttua pentua niin, että se tuli hanskan kanssa luokseni. Kaksi parasta luovutusta eivät päätyneet videolle, mutta tässäkin pätkässä on onnistunut lopputulos eli hanska on lopussa emännällä. 🙂 Lisäksi siinä penneli käyttelee myös nenäänsä löytääkseen hanskan!

Tällä viikolla ohitustilanteita on päästy harjoittelemaan paljon ja suurimmaksi osaksi ne ovat menneet hyvin. Virveli ei juurikaan enää hauku vastaantulijoita, mutta vetäisi kyllä mielellään niitä kohti. Välillä päästään oikein upeasti ohi namin ja jatkuvan kontaktin kanssa. Osmo ohittaa koirat hienosti paria arkkivihollista lukuunottamatta. Perjantaina Virveli pääsi (luvalla tietysti) tervehtimään Osmon inhoamaa Miro-sakemannia Osmon odottaessa ja inhotessa kauempana hihnassa. En nimittäin halua, että Osmo opettaa pikkusiskolle, että tätä kaveria kuuluu vihata!

Osmo lähettää isänpäiväterveiset ”Nasulle” ja Vire ”Onni Partaselle”!

Kavereita kylässä

Ystävykset Vire ja Mango, 4,5 kk

Eilen saimme laatulikkoja vieraiksemme: Ystäväni Hanna ja Anna sekä rhodesinkoira Mango (4,5 kk) tulivat seuraksemme ulkoilemaan, peuhaamaan, syömään, juomaan, juttelemaan, saunomaan ja viettämään muutenkin todellista laatuaikaa! Heti aluksi lähdimme upeassa syyssäässä metsälenkille. Koirat saivat juosta vapaana ja Mango ja Vire löysivät taas nopeasti yhteisen sävelen. Ne leikkivät ja juoksivat intona sekä sisällä, että ulkona.

Tässä tytöt myös nukkuivat koko yön vierekkäin

Osmon piti tietenkin aluksi näyttää Mangolle, kuka on koiralauman kingi. Sen jälkeen jätkä näytti vain tyytyväiseltä, kun Vire piinasi vaihteeksi jotakuta muuta, kuin sitä.  Sisällä Osmis ei toiminut edes yleispoliisina, vaan nautti aikuisseurasta kersojen mölytessä keskenään sohvalla tai lattialla.

Viikon varrella ollaan taas treenattu monenlaista. Tottista tehtiin maanantaina ja keskiviikkona ja torstaina juostiin hakumetsässä. Siellä Vire opetteli pistoja ja keskilinjan ylityksiä. Kaksi maalihenkilöä oli keskilinjan molemmin puolin helpoissa piiloissa tai näkösällä. Vire sai juosta toisen luo, joka palkkasi koiran maahan ja muuttui sitten passiiviseksi. Sitten ohjasin koiran keskilinjan yli toisella puolella odottavalle maalihenkilölle, joka toimi samoin, kuin ensimmäinen. Nämä kaksi maalihenkilöä siirtyivät eteenpäin, jolloin saimme paljon toistoja ja kuvan oikeanlaisesta risteilystä. Loistava pentu!

Tytöillä on uudet, hienot legot!

Myös Osmo oli hakumetsässä huippuhyvä. Kiersimme alueen rajojen tuntumassa ja Osmo sai etsiä partiointityyliin aika itsenäisesti. Lähettäessäni sen alueelle ekan kerran se teki salamannopeasti n. 150 asteen käännöksen vasemmalle ja haukkui kuusen alle piiloutuneen maalihenkilön. Hienoa, että hauvan nenä oli auki etsinnän ensisekunneista alkaen! Myös toinen maalihenkilö löytyi pian. Kolmatta etsimme hieman pidempään kiertäessämme alueen rajoja. Lopulta saavuimme lähelle aloitusnurkkaa ja Osmo sai vainun. Kaikki ilmaisut olivat erinomaisia ja maalimieskäytös muutenkin asiallista. Treenikaverit ja kouluttajat yllyttivät, että ei muuta, kuin loppukokeeseen. Kunpa vain ohjaajan suunnistustaidot olisivat hiukan paremmat!

Äly ja Väläys: Hienosti hihnassa?

Hihnalenkeillä olen tällä viikolla vuoroin hävennyt silmät päästäni kahta räksyttävää petoani, välillä taas ollut ylpeä kauniisti ja rauhallisesti ohittavista kullanmuruistani. Osmon lempiviholliset (naapuruston isot ja kovaääniset urokset) ohitetaan ensi viikolla kaukaa, koska nyt haluan kerätä vain onnistumisia ja noiden koirien kohdalla onnistuminen on toistaiseksi mahdotonta. Koirapuistossa ja muutenkin aina vapaana ollessaan Osmo välttelee lähikontaktia urosten kanssa, mutta hihna provosoi sen hölmöilemään ”mamin tuella” ja Virveli tietysti komppaa sujuvasti mukana, vaikkei ymmärräkään syitä tunnelman kiristymiselle. Onneksi äskeisellä aamulenkillä pääsimme ihan siivosti ohi käppänäuroksesta, joka tuli vastaan aivan kotipihamme portilla eli erittäin haasteellisessa paikassa. 😀

Viimeinen kesälomareissu

Virveli on jo miltei isoveljen korkuinen!

Olimme viettämässä viimeistä kesälomaviikkoani Pirkanmaalla Mariannen luona. Parina arkipäivänä olin myös hoitamassa siskoni lapsia Siiriä ja Sannia. Osmo pääsi myös lastenvahdiksi, mutta Viren jätin Mariannelle, koska pikkutytöt arastelevat kuritonta ja naskalihampaitaan innokkaasti käyttelevää koirakakaraa. Vire ihastui tyystin Hohto-rotikkaan, joka on ihailtavan kärsivällinen kaikkien koirien kanssa ja puhuu loistavaa koiraa. Virveli hakeutui aina Hohdon läheisyyteen ja matki sen tekemisiä pienen apinan tavoin. Minä olin tällaisesta idoli-oppityttö-asetelmasta vain mielissäni, koska Hohto on tervepäisin tuntemani koira.

Metsäkävelyillä mukana olivat Hohto, Pimu, Osmo, Vire sekä vuoden ikäinen Kossu-doopermanni. Ainoa hölmöilijä tässä isossa laumassa oli Osmo, joka ei tykännyt ollenkaan Kossusta. Ulkona homma vielä toimi, kun kaikilla oli tarpeeksi tilaa ympärillään, mutta nuoren uroksen vieraillessa myös Mariannen luona Osmo teki aivan hölmöjä yllätyshyökkäyksiä sitä kohti. Osmon käyttäytyminen on raskasta siksi, että se ei varoita toisia, kuten koirakielellä kuuluisi, vaan lähtee aivan yllättäen hyökkäykseen, jolloin tilanne ei ole reilu toiselle koiralle, joka ei saa mahdollisuutta näyttää alemmuuttaan tai puolustautua.

Asiaa ei tietenkään yhtään helpota se, että stressaan itse ja tartutan oman epävarmuuteni Osmoonkin. Tällä kertaa sain kuitenkin itsestäni irti todellisen raivonpuuskan ja pistin Osmon ojennukseen. En vaan kertakaikkiaan hyväksy, että laumassani hölmöillään tuolla tavoin! Saman asenteen aion ottaa nyt avuksi ohitustilanteisiin. Tiukka linja eikä enää yhtään ähinää, pöhinää, saati ärinää. Palkitseminen toimii toki treenikentällä ja sinne mennessämme, mutta hihnalenkeillä se ei ole auttanut kuin aivan satunnaisesti niiden koirien kohdalla, jotka Osmo ohittaisi ihan nätisti muutenkin. Kossun ja sen emännän Jennin kanssa treenasimme myös ohitustilanteita Mariannen toimiessa ”valmentajana”. Kunpa aina saisi ottaa ohituksen uudestaan niin kauan, että molemmat koirat toimivat oikein!

Päikkärit Mariannen takapihalla

Viren kanssa treenattiin imutustottista tuttuun tapaan. Se pääsi myös puremaan omaa leluaan Mariannen toimiessa ”maalimiehenä” ja leikittäessä sitä. Lisäksi neiti jäljesti ensimmäisen oikean peltojälkensä (n. 30 askelta). Joka askeleella oli pieni lihapullan pala ja jokainen pala piti myös syödä. Jos nenä nousi maasta, ohjaaja auttoi antamalla pientä aktivoivaa pakotetta hihnalla (pientä, kevyttä ”nypytystä”, joka muistutti, että nyt ei tultu katselemaan maisemia vaan käyttämään nenää!). Pennun haistellessa taas maata ja syödessä lihapullan muruja jäljeltä hihna oli aina löysällä ja pentua myös kehuttiin. Yritän ehtiä jäljestämään pienen jäljen Virvelin kanssa edes pari kertaa viikossa. Se ei ole pentu kuin hetken ja näin saisin luotua hyvän pohjan metsä- tai peltojälkeä ajatellen.

Osmo treenasi tokoa, koska ilmoitin sen snautsereiden tokomestaruuksiin, jotka pidetään viikon päästä Hyvinkäällä. Tällä viikolla isoveli treenailee siis taas vaihteeksi ruutua, tunnaria, luoksetulon pysäytyksiä sekä kauko-ohjausta. Tulosta lähdetään tietysti hakemaan, mutta en kyllä menisi lyömään vetoa sen puolesta… 😉

Ehkäpä hauskin ilta oli keskiviikko, jolloin vierailimme Jaana-kasvattajan luona Siurossa. Oli mukava jutella ja nähdä Viren sisko Villiviini, jossa riittikin ihmettelemistä. Osmo hurmasi Sara-emon ja juoksi sen kanssa taloa ympäri niin kovaa, kuin tassuista lähti. Myös Inkku-labbis oli Osmon mieleen, mutta sitä kiinnostivat enemmän pentutottiksessa putoilleet ruoanmurut, kuin riehuminen. Kiitos kivasta reissusta Mariannelle ja koiralaumalle, Päiville ja pikkulikoille ja tietysti Korennon väelle!

Vire on täällä!

Keltainen Vire ja sisko Venni ulkoilemassa luovutuspäivänään

Suursnautserinpentu Vire matkusti eilen kanssani kotiin. Kasvattajan luona allekirjoitettiin kauppakirja ja tutkittiin muut asiaankuuluvat paperit, juteltiin sisarusten omistajien kanssa ja ennen kaikkea seurattiin iloista pentupainia.

Sitten alkoi kotimatka, tutun tuoksuisen viltin päällä Mariannelta saadussa muuttolaatikossa, joka oli sijoitettu tukevasti pelkääjänpaikalle. Vauveli vinkaisi pari kertaa lähdettyämme liikkeelle, mutta rauhoittui pian nukkumaan silitellessäni sitä.

Osmo tapasi Viren jo kasvattajan luona. Pidin jätkän tietysti hihnassa, koska se on aina niin järjettömän innokas. Nytkin se reuhtoi hihnassaan sen verran rajusti, että pikkusisko oli kauhusta kankeana. Yksi lupaava hetki koettiin, kun kävelytin Osmoa kauempana pennusta ja Vire lähti peräämme!  Kotimatkalla pidimme yhden, n. puolen tunnin tauon, jonka aikana pissatin koirat ensin erikseen ja sitten kävelin metsäpolkua pitkin Osmo hihnassa – ja Vire perässä tepsuttaen.

Kotona laitoin Osmon odottamaan kylppäriin pentuportin taakse ja annoin pennun kotiutua hetken kaikessa rauhassa. Leikkiminen on huippua – etenkin naskalihampailla ihmiskäsiin ja -jalkoihin tarrautuminen. Joka paikassa on hanskoja, rättejä, nalleja ja muuta ”kättä pidempää”, joilla taisteluhalua saa edelleen vahvistettua ilman, että veri roiskuu ihan joka kerta…

Samaa laumaa

Sitten otin Osmon mukaan tapahtumien pyörteisiin. Aluksi pidin isoveljen hihnassa, koska Osmo on melkoinen määräilijä ja tykkää pelotella pienempiään (perinteinen koulukiusaaja siis; pohjimmiltaan epävarma omasta asemastaan). Huomioin melkein pelkästään Osmoa ja kehuin sitä aina, kun se ei kyyläillyt pikkusiskoa, vaan suhtautui siihen joko välinpitämättömästi tai ystävällisesti. Pian jätkä tajusi, että pikkusisko tarkoittaa ylimääräisiä kuivanappuloita ja mamman ekstrahuomiota myös sille itselleen.

Osmis yllätti minut myönteisesti: Pian se antoi pennun tulla ja mennä ilman, että sen perään tarvitsi joka kerta hötkyillä. Päästin Osmon melko nopeasti vapaaksi ja kontrolloin sen touhuja vain sanallisesti ja kuivanappulaa syöttämällä. Pari kertaa Osmo teki kyllä täysin turhan yllätyshyökkäyksen Vire-paran päälle (äänitehosteiden kera mutta maltilla eli ilman hampaita). Siitä annoin tietysti jätkän kuulla kunniansa.

Tänään köllöteltiin jo aika lähekkäin!

Välillä pistin taas Osmon kylppärin aidan taakse ja menin leikittämään Vireä ulos. Lelut ja ruoat ovat nimittäin Osmon mielestä kaikki sen, etenkin jos mammakin osallistuu hauskuuteen. Pikkulikka on edelleen kova taistelemaan (huippua!) ja syömään (huippua!). Liotettua pentunappulaa se saa jäljestää tallatulta nurmikolta tai sitten se ruokailee imuttamalla eli ”seuraamalla” ja syömällä samalla mamman kädestä. Tästä se lähtee! 😀

Pete tuli heti katsomaan hauvavauvaa, joten pääsin Osmon kanssa rauhassa iltalenkille. Yön molemmat koirat nukkuivat rauhassa samassa huoneessa. Kerran vinkuvire herätti minut ja vein sen ulos pissalle. Myös aamuherätys tuli ajoissa…

Tokon kertailua

Treenikaverini Jaana Hulluista Lehmistä (tämä kovin imarteleva treeniryhmän nimi on muotoutunut joskus muinoin silloisessa BH-ryhmässämme) oli viikonloppuna auttamassa aidankorotusprojektissa. Aidasta tuli kaikin puolin kelvollinen ja asiallisen näköinenkin. Jopa haasteellinen portti onnistui muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen. KIITOS, Jaana!!! 😀

Koska sekä Osmo, että Jaanan koira Asko ovat toipilaita eikä niiden kanssa saa nyt (tai ehkä koskaan) treenata pk-esteitä, päätimme alkaa kertailla toko-liikkeitä yhdessä. Laji ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta täytyy myöntää, että vuoden tauon jälkeen pieni kipinä pääsi taas syttymään. Hyvänä kimmokkeena toimi myös snautserikerhon riveistä tullut pyyntö tulla kerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin. Mikäli Osmon kyynärpää kestää, saatamme jopa osallistua, vaikka tulosta tällä treenaamisella voittajaluokasta tuskin saadaankaan.

Näin viime vuoden sm-kisoissa...

Tunnari (tunnistusnouto) ja ruutu (lähettäminen määrätylle paikalle) ovat perinteiset nolla-liikkeemme, joten nyt keskitymme niiden treenaamiseen. Kaukokäskyt kaipaisivat myös paljon kertailua, mutta osa asennonvaihdoista rasittaa koiran kyynärpäitä sen verran paljon, että niitä emme nyt ihmeemmin harjoittele…

Tokoilun ohella olemme pidentäneet lenkkejä vähitellen. Tänään Osmo sai myös toisen neljästä Cartrophen-pistoksestaan. Tällä hetkellä koira ei linkkaa, mutta kaikenlaisia hyppyjä ja rajumpia peuhuhetkiä vältetään edelleen. Osmo on reagoinut liikunnan vähentymiseen taantumalla välillä kotipihassa teini- ja pentuajoilta tuttuihin riehu-räyhä-hepuleihin. Se juoksee ympyrää itsekseen äristen ja häntä suorana ja mikä karmaisevinta, pysähtyy välillä haastamaan emäntää haukkumalla ja hyppimällä päin naamaa! Ja kohta tuon kauhukakaran pitäisi muka näyttää mallia pikkusiskolle!

Pikkusiskosta puheen ollen, Korennon pentujen silmät on nyt tutkittu ja kaikki lapsukaiset saivat siltä osin terveen paperit. 🙂 Juhannuksen viettoon ajelen viimevuotiseen tapaan Ruovedelle. Menomatkalla ajattelin poiketa tutkailemassa pentusia, vaikka lopullista valintaa en pääsekään vielä silloin tekemään. Juhannuksen jälkeen saan toivottavasti päättää, mikä pentusista on omani. Ja mikäli viihdyn Pirkanmaalla vähän pidempään, minulla on kotiin palatessani kaksi koiraa!

Tehoviikko

Trimmausta kaipaava koira vahtii trimmausta kaipaavaa pihaa

Takana on melkoinen tehoviikko! Maanantain tottistreeneissä osallistuimme myös Osmon kanssa hallintaosuuteen, jossa kaikki ryhmäläiset olivat yhtä aikaa kentällä ja yksi koirakko kerrallaan pujotteli muiden ympäri. Osmis hötkyili ihan alussa, kun otin sen autosta muiden keskelle. Kun sain koiraan kontaktin, se suoritti tehtävän hienosti. Vain kerran se nousi perusasennosta ja kurkotti kaulaansa juuri meidän kohdalla pujottelevaa Lara-dalmatialaista kohti.

Näin upeasti kun ohitukset menisivät ”luonnossakin” eli lenkeillä… Valitettavasti silloin hihnan päässä vaan tuppaa olemaan useammin ähkivä, kiskova ja poukkoileva machomies, kuin nätisti kontaktia ottava palveluskoira!

Myös raunio- ja hakutreenit alkoivat tällä viikolla. Raunioryhmässämme treenaa peräti 15 koiraa, joten aikaa menee joka treeneissä hurjasti. Kävimme läpi kauden tavoitteita (meillä loppukoetasoisia treenejä  ja kenties ensi syksynä loppukoe) ja tutustuimme uusiin ihmisiin ja koiriin. Ekoissa treeneissä Osmo oli supernopea, koska se etsi vain yhden maalihenkilön ja sekin sattui olemaan juuri siinä päässä aluetta, josta päätin aloittaa. Vauhdista huolimatta jätkä ei hötkyillyt ohi, vaan malttoi tarkentaa ja haukkui avonaiseksi jätetyn korkean kaivonrenkaan loistavasti.

Torstain hakutreeneissä saimme kiitosta hallinnasta sekä koiran irtoamisesta. Yksi omituinen yksittäishaukahdus kuultiin ennen varsinaista ilmaisuhaukkua, mutta tarkennustauon jälkeen samalta suunnalta kajahti hyvä haukkusarja. Ensi viikonlopun kokeessa minun on muistettava olla nostamatta kättäni heti sen ensimmäisen haukun kohdalla, koska näköjään Osmokin saattaa haukahtaa kerran vain siitä ilosta, että ”jossain tässä lähellä se on…” Yleensä koira on avannut suunsa vasta sitten, kun on tarkentanut hajun loppuun eli löytänyt maalihenkilön. Muuten Osmo etsi ja ilmaisi hienosti kaikki kolme maalihenkilöä.

Tänä viikonloppuna onkin koulutettu vaihteeksi emäntää, eikä koiraa. Olin nimittäin etsintäkurssilla opettelemassa ketjuetsintää (näkö- ja kuulotuntumalla), viestintää ja muuta kadonneen henkilön etsintään liittyvää. Samalla tuli kertailtua kompassin käyttöä, mikä olikin taas tarpeen. Vielä me jonakin kauniina päivänä lähdemme treenaamaan suunnistusta Espoon kiintorasteille! Pete oli Osmon kanssa kotona pitkien koulutuspäivieni ajan ja huolehti päivälenkityksestä. Kylläpä Osmolla (ja mulla ja Petelläkin) olikin taas mukavaa, kun koko lauma oli vaihteeksi saman katon alla!

Sydän mukana treeneissä

Osmis tähyilee jo kohti kesää!

Tänään meillä molemmilla oli vaihteeksi huippuhyvä tottisvire! Pidin ensin treenit omalle alokasryhmälleni (josta löytyy taas kerran aivan loistavaa porukkaa: motivoituneita ohjaajia ja lupaavia koiria). Osmolla oli suora näköyhteys autosta muiden mukana touhottavaan emäntään ja nuoriin koiriin, joilla selvästi oli tosi kivaa. Ehkä sopiva annos odottelua, kateutta ja mustasukkaisuutta teki sen, että Osmopa näytti parastaan päästessään lopuksi itsekin töihin.  Käännökset olivat tiukkoja, kontakti hyvä ja jättävissä liikkeissä vauhti kiitettävä. Tai sitten erikoishyvä palkka eli keitetyt ja valkosipulijauheella maustetut sydämen ja kielen palaset tekivät tehtävänsä.

Eilen ulkoiltiin Oittaalla Petran ja Lumon kanssa. Koirilla oli kivaa, kuten meillä emännilläkin. Tosin Osmo oli kerran tottelematon tyhmyri ja juoksi kahden vastaantulleen koiran luo… Eli taas on luotto koiraan kärsinyt ison kolauksen, vaikkei tilanteessa mitään sen dramaattisempaa ollutkaan. Osmo ja Lumo herkuttelivat myös hevonpaskalla, jota alueella riittää… Luulin, ettei Osmo ehtinyt maistella herkkua kovinkaan paljoa, mutta tämän aamun aamulenkki todisti toisin: Noukin nimittäin koirankakkapusseihin ilmiselvää hevosenlantaa!

Väsynyt ja onnellinen

Viikkojen hiljaiselon jälkeen minä ja Osmo olemme vähitellen aktivoitumassa kohti kevätkautta. Tänään esiinnyimme Tapiolan Talviriehan pelastuskoiranäytöksessä. Itse toimin näytöksen juontajana ja kertoilin megafoniin pelastuskoiratoiminnasta ja näytöksessä nähtävistä koirakoista. Kahden näytöksen välillä hain Osmon autosta siliteltäväksi.

Toisessa näytöksessä O. pääsi itsekin näyttämään taitojaan ensin tottelevaisuusosuudessa ja sitten etsimällä muutaman maalihenkilön piiloista. Kyllä oli poika riemuissaan päästessään pitkästä aikaa ”töihin”! Se ei edes ajatellut karkaavansa ihmispaljouteen tai muita koiria kiusaamaan, vaan keskittyi hienosti siihen, mihin pitikin, eli etsintätehtäväänsä.

Talviriehasta jatkoimme Pohjois-Tapiolaan ystäväni Hannan ja poikiensa luo. Pojat ovat Osmosta aina innoissaan ja haluaisivat silittää sitä koko ajan. Osmo otti rennosti eikä hermoillut yhtään, vaikka pojanviikarit juoksentelivat, kiljuivat, heittelivät tavaroita ja aina välillä kapsahtivat koiran kaulaan… Olipa mukava taas huomata, että koiraan voi luottaa myös pikkulasten kanssa (tietysti kaiken aikaa tilannetta tarkkaillen ja tarvittaessa pelisääntöjä kaikille osapuolille selventäen).  

Viime torstaina Osmo rakastui tulisesti ystäväni Riikan opaskoiraan, Kessuun. Olimme sopineet treffit Kauniaisten koirapuiston lähettyville. Puistoon menimme, jotta koirat voisivat tutustua vapaasti toisiinsa ennen kuin Riikka ja Kessu tulisivat Osmon reviirille kylään. Aluksi Kessu touhusi omiaan ja Osmo liehitteli kolmea narttua, joista osa oli tuttuja jo ennestään. Mutta sitten se huomasi Kessun ja rakastui yhdessä silmänräpäyksessä tuohon leikattuun urokseen. Loppuaika puistossa kuluikin Kessu-parkaa liehitellessä tai nylkyttäessä.

Kotimatka oli melkoista taistelua, kun O. yritti kaiken aikaa päästä uuden suuren rakkautensa selkään. Vasta täällä sisällä Kessu kyllästyi ylenpalttisiin huomionosoituksiin siinä määrin, että ärähteli Osmoa kauemmas. Lopulta Kessu pyysi Riikalta apua ja päästimme sen makuuhuoneeseen Osmon jäädessä oven toiselle puolelle olohuoneeseen. Osmon pallien kohtaloa olen kyllä miettinyt taas oikein urakalla, ne kun tuntuvat toimivan huomattavasti tehokkaammin, kuin vaikkapa korvat…

Onneksi jotkut nartut antavat samalla mitalla takaisin... Tässä Helga-riiseni pistää poikaan vauhtia Nuuksion retkellä!

Pakkasherra retkeilee

Pakkanen on paukkunut täällä Etelä-Suomessakin monta viikkoa. Kylmimmillä ilmoilla Osmo pukeutuu herrasmiestakkiinsa ja aina pimeällä heijastinliiviin. Normaalit lenkkipolkumme ovat hiihtäjien valtaamia, mutta onneksi keskuspuiston uumenissa on myös monia koiranulkoiluttajien tallaamia polkuja. Niinpä koira on saanut ravata vapaana, kuten normaalistikin. Vaikkapa Roosan kanssa on ihanaa käydä viikonloppuaamuisin kunnon metsälenkeillä! 

Osmo on taas tällä hetkellä tosi kivasti hallinnassa ja luotan siihen niin paljon, kuin elävään eläimeen ylipäänsä voi luottaa (en siis todellakaan 100%:sti). Useamman kerran toinen koira on ilmaantunut metsäpoluilla näkyviin aivan yhtäkkiä ja vieläpä aivan O:n läheltä, mutta Osmis on kutsun kuultuaan kääntynyt kannoillaan ja juossut luokseni, niin kuin tietysti pitääkin. Olen ollut asiasta todella iloinen, koska aikaisemmin tuollainen selän kääntäminen vastaantulijalle ei olisi tullut kysymykseenkään. Ennemmin Osmon sai vaikka pysymään paikallaan (jos sitäkään), kun potentiaalisia kavereita oli näköpiirissä.

Osmo yrittää saada Roosaan lisää vauhtia.

Hullujen Lehmien hallitreenit jatkuvat sunnuntaisin tammikuun loppuun. Sen jälkeen olen ajatellut keskittyä taas kotitottikseen sekä ilmaisu- ja etsintätreeneihin metsässä. Haaveilen edelleen JK2 :n suorittamisesta ensi kesänä, mutta kaikki riippuu Osmon kyynärnivelten kunnosta. Agilityn A-este on PK-estettä huomattavasti loivempi ja sillä olemme treenailleet estenoutoa. 

Viikon treeniraportti

Monenmoista ollaan taas harjoiteltu. Yritän pysyä itse ajan tasalla kertaamalla viikon treenit tänne blogiin.

Su 3.5. Jälkitreeni Porkkalassa

Halusin kokeilla Osmon kestävyyttä pidemmällä jäljellä. Mökille ajaessani tsekkasin auton matkamittarista kilometrin pätkän mökkitietä. Sitten tallasin jäljen, joka seuraili hieman mutkitellen tietä metsän puolella. Tarkoitus oli tehdä jäljestä mahdollisimman helppo, mutta maaston vaihdokset (mm. kalliota, peltoa) sekä kaksi pienemmän tien ylitystä tekivät siitä kuitenkin melko haasteellisen. Osmo jaksoi ihmeen hyvin ja selvisi jäljen loppuun asti. Muutaman kerran sitä piti innostaa jatkamaan, kun jäljen hävittyä hetkeksi motivaatiokin meinasi hävitä. Kuudesta kepistä koira löysi ja ilmaisi hienosti viisi. Toisen kepin kohdalla jälki oli hukassa niin koiralta, kuin emännältäkin, joten siitä mentiin sitten ohi. Todennäköisesti koira jäljesti siinäkin kohdassa oikeaa jälkeä, mutta melko voimakas tuuli oli painanut hajun sivuun. Seuraavaksi aion tehdä Osmolle pari lyhyttä namijälkeä pellolle/nurmikolle ja vaatia siltä joka askeleen tarkkaa haistamista (joka askeleen kohdalle laitetaan pieni nami, jonka koira saa syödä).

Ma 4.5. Tottikset Luukissa 

Ampumiseen Osmo reagoi kääntelemällä korviaan, mutta jatkoi namin tavoittelemista mamman kädestä, kuten oli tarkoituskin. Kyllä se siitä! Tottiksessa parinamme oli Dyny. Ilmoittautumisessa Osmo kurkisteli Dynyä kohti jalkojeni takaa ja Sannan kätellessä ”tuomaria” Osmo nousi ja meni örähtämään Dynylle. Perhana!!! Onneksi koirat olivat hihnassa eivätkä päässeet ottamaan enempää yhteen. Osmo sai kuulla kunniansa, minkä jälkeen se pysyi hyvin sivullani. O. meni ensin paikallamakuuseen, jossa ei ongelmia. Liikkeetkin menivät ihan mukavasti. Liikkeellelähtöjä pitää muistaa ottaa myös erikseen ja palkata heti ekan askeleen kohdalla, jos kontakti on hyvä. Nyt O. herää kontaktinpitoon vasta muutaman askeleen jälkeen. Noudoista A-este oli tosi hyvä (varmistin vielä ylimääräisellä kannustuskäskyllä). Hypyn koira kiersi monta kertaa takaisin tullessaan, vaikka este ei ollut edes ihan täysimittainen. Ylimääräisellä kannustuksella hyppynoutokin saatiin lopuksi menemään virheettömästi. Nyt vaan paljon hyppyjä edestakaisin, aluksi vaikka vielä matalammalla esteellä. Pitää myös muistaa heittää kapula tarpeeksi kauas esteen taakse, jotta O. saa kunnon vauhdin takaisintulohyppyä varten.

Ke 6.5. Rauniot Oittaalla

Loistava treeni Osmolta: Ampuminen ennen radalle tuloa ei hetkauttanut koiraa ollenkaan. O. liikkui hyvin ja teki itsenäisesti töitä, mutta oli samalla hyvin ohjattavissa. Ilmaisut olivat varmoja myös umpipiiloilla eivätkä häiriöhajut (2 x ruokahäiriö, 3 x vaatekätkö) aiheuttaneet ongelmia. Omassa työskentelyssäni oli toki parantamisen varaa. Saisin luottaa koiraan enemmän silloinkin, kun se ohittaa jonkin alueen vauhdikkaasti. Ensi viikolla otetaan samantyyppinen treeni, mutta vähemmillä häiriöillä. Olemme silloin nimittäin uudessa ympäristössä Korson raunioradalla.

Hallintaa vapaana ja ohituksia hihnassa

Pitkin viikkoa lenkit ovat sujuneet hienosti. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että O. tottelee käskyjä sekä minun että Peten kanssa, kun muita koiria ilmaantuu näköpiiriin. Pysähdyskäsky ja sen jälkeen ”tänne” tai ”hihnaan” ovat itse asiassa koko kevään toimineet joka kerta (eli monta kertaa päivässä). Sen sijaan itse ohitus, kun koira on jo hihnassa, on usein melkoista hönkimistä ja kiskomista. Hihnalenkillä ohitukset sujuvat silloin, kun pyydän kontaktin Osmolta jo tosi aikaisin ennen vastaantulijan kohtaamista ja tsemppaan vielä namin kanssa. Pikkukoirat ovat selvästi helpompia ohittaa ilman ihmettelyjä. Mitä lähempänä omaa pihaa ollaan, sitä enemmän O. yrittää hoidella tilanteita itse ja toljotella ja ”keuhkota” eli läähätellä kiihtyneesti vastaantulijoille.

Arkiaamujen arkkivihollinen

Lomat on lusittu ja arki pyörähtänyt käyntiin. Osmo on sopeutunut aikaisiin aamuherätyksiin paljon meikäläistä paremmin, mutta se nyt lähtisikin innoissaan lenkille vaikka keskellä yötä! 

Ohitukset hihnassa ovat menneet hieman parempaan suuntaan. Kun Osmoa kieltää napakasti tarpeeksi ajoissa eli ENNEN, kuin se aloittaa kiihtyneen huohotuksen ja hihnan kiristämisen, saattaa vastaantulevasta koirasta päästä ohi jopa hihna löysällä. Käskyn alle ottaminen toimii myös, mutta sekin pitää ajoittaa jo reilusti ennen kohtaamista. 

Yksi koira kuitenkin on, jonka ohi Osmo ei kerta kaikkiaan kykene kulkemaan vetämättä ja niskavillojaan kohottelematta. Tämä arkkivihollinen on parivuotias lapinkoirauros, joka tulee meitä vastaan joka ikinen arkiaamu – ja nostaa metelin aina meidät nähdessään. Pitäisi joskus sopia lapparin omistajan kanssa kunnon hihnasulkeisista, jotta vihamiehet oppisivat kulkemaan siivosti kumpikin omalla puolellaan tietä!

Tavoitteita vuodelle 2009

Pete päätti oppia soittamaan ennen vuoden vaihtumista... Opena Harri, Jenny ja Osmo rentoutuvat.

Vanha vuosi on vaihdettu uuteen iloisen riehakkaissa tunnelmissa. Vietimme uudenvuodenyön meillä pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän ystäväpiirin kesken. Osmo suhtautui vieraisiin tapansa mukaan ystävällisen tyynesti eikä välittänyt rakettien paukkeestakaan ollenkaan. Sen verran mielenkiintoiset kekkerit kuitenkin olivat, että nukkumaan koiraa ei saanut sitten millään! Lopulta Osmo valvoi yhtä kauan, kuin mekin, eli lähestulkoon arkiaamujen lenkkiaikaan asti… Tämä päivä aloitettiin lyhyiden yöunien jälkeen lenkkeilemällä aurinkoisessa pakkassäässä sekä tilaamalla pizzaa.

Viime vuoteni päättyi Osmon suhteen todella ärtyneissä tunnelmissa: Elikko uhmasi jälleen kerran pysähtymiskäskyäni lenkillä ja karkasi riekkumaan vastaantulevan koiran luo. Olen täydellisen kyllästynyt näihin takapakkeihin ja siihen, etten voi luottaa koiraani silloin, kun potentiaalisia leikkikavereita ilmaantuu näköpiiriin. Yritän saada sitruunapannan taas käyttööni joko korjaamalla jollain ilveellä vanhan pannan tai vaikka ostamalla uuden. Muuten loppuu vapaana ulkoilu lyhyeen… 😦

Isäntä eksyi TAAS metsään - ja Osmo ilmaisi komeasti!

Kuten arvata saattaa, pysähtymis- ja luoksetulokäskyjen saaminen täysin luotettaviksi on tämän vuoden tärkein tavoitteemme. Vähemmän tärkeitä, mutta yhtä lailla haaveilun, treenaamisen ja yrittämisen arvoisia tavoitteita ovat VOI1-tulos tokosta, koulutustunnus JK2 pk-jäljeltä sekä pelastuspuolen peruskokeet maastosta ja raunioilta. Omia ”ainaistavoitteitani” on kehittyä koiranohjaajana (etenkin motivoinnissa ja palkan ajoittamisessa) ja tänä vuonna myös koulutusohjaajana (oma pk-puolen tottisryhmäni starttaa keväällä). Hälytysryhmän edellytyksistä etsintä- ja ensiapukurssitkin pitäisi saada ujutetuiksi johonkin kalenterinrakoon… Veikkaanpa, ettei vapaa-ajanongelmia tule tänäkään vuonna olemaan! 😉  

Toivotamme teille kaikille menestyksekästä, mutta ennen kaikkea rennon riemukasta vuotta 2009!

Jääkausi päättyi

Osmo oli viime viikon jääkaudella uhmattuaan laumanjohtajien tärkeimpiä käskyjä ja törppöiltyään muutenkin turhan pyrkyrimäisin elein. Jääkausi tarkoittaa sitä, että koiraa ei huomioida lainkaan, paitsi tietysti viemällä sitä ulos (hihnassa) ja ruokkimalla. Ideana on osoittaa koiralle, ettei lauman elämä pyöri sen ympärillä eikä ainakaan sen pillin mukaan.

Pyrimme siis olemaan kuin susilauman alfapari, joka ei todellakaan mene liehittelemään alempiarvoisia laumanjäseniä (silittelemällä, suostumalla koiran huomiovaatimuksiin jne). Johtajaparin ”iholle” eli henkilökohtaiselle reviirille muilla ei ole asiaa ja liian likelle kehtaavat murahdetaan kauemmas. 

Osmolla on iso ego eli luontaista taipumusta johtajuuteen, joten sen kanssa pieniä jääkausia on tarvittu ennenkin. Nytkin se tuntui muistavan jutun juonen eikä protestoinut huomion vähenemistä ollenkaan. Päinvastoin koira tuntui jääkauden ensi hetkistä alkaen levollisemmalta ja aivan tyytyväiseltä oloihinsa. Muutamia kertoja se koetti punkea itseään sohvan viereen paijattavaksi, mutta murahduksesta se kääntyi ja meni hiukan kauemmas lepäilemään.

Luultavasti johtajaparin epäluotettavaksi käynyt käytös oli saanut koiran jo hiukan stressaantuneeksi. Tästä kertoi esim. se, että Osmo oli alkanut vinkua huolestuneena aina, kun olin lähtenyt töihin. Se ei siis luottanut, että pärjäisin yksin pesän ulkopuolella, kuten johtajat. Heti jääkauden alussa emännän perään vinkuminen jäikin kokonaan pois.

Kynsien leikkuun lomassa Osmo nautiskeli rapsutuksista.

Tänään Osmoa on taas huomioitu käskemällä se välillä luokse siliteltäväksi. Isäntä oli hyväksynyt myös Osmon leikkiinkutsun, se kun oli ollut niin oikeaoppisen nöyrä: Koira oli tullut pallo suussaan istumaan näkösälle, mutta kuitenkin mahdollisimman kauas Petestä. Kun isäntä antoi luvan, koira tuli intoa puhkuen tuomaan pallon. Yritämme taas pitää järkevää linjaa Osmon kanssa, jottei uutta jääkautta tarvitsisi enää pitää. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että emme huomioi Osmoa silloin, jos se sitä itse pyrkyrimäisesti vaatii.

Ulkoilu oli tänään erityisen mukavaa, kun Osmo sai taas olla vapaana. Aamulenkillä se oli jopa saanut peuhata Helga-riisenin kanssa, koska oli ensin tullut kuuliaisesti hihnaan isännän käskystä. Nyt jääkauden purkaminen jatkuu vähitellen kohti normaalia olemista, jossa leikitään, harrastetaan ja nautitaan läheisyydestä, mutta aina ihmisten aloitteesta.

Piski paikalleen

< Aavistuksen syyttävä ilme?

Juuri kun kehumasta pääsin, niin Osmo töppäsi tänään kaupunkilenkillä. Olin ottamassa koiraa puistosta tullessamme hihnaan, kun aivan läheltä kulman takaa ilmestyikin esiin kääpiösnautseri emäntänsä kanssa. Koira oli muutaman metrin päässä Osmosta, kun ehdin karjaista paikka-käskyn. Mikä ei tietenkään enää siinä vaiheessa mennyt jakeluun. Muuta en ehtinytkään, kun Osmis jo hyöri innokkaana käppänätytön ympärillä. Onneksi narttu ei ollut säikkyä sorttia vaan ajoi itsevarmana innoissaan hyppelehtivää Osmoa tiehensä (tosin tuloksetta). Kun minunkaan komentoni ei tehonnut Osmoon, viskasin sitä erittäin onnistuneesti eli yllättäen remmillä kylkeen. Osmo säikähti hieman ja oli sitten todella nolon näköinen. Siinä kohtaa myös korvat aukenivat ja seuraava tiukka ”tänne” menikin jo perille. Tällä tempauksella Osmo kuitenkin ansaitsi itselleen viikon jääkauden.

Yksi murahdus riitti – sohvan vieressä kiehnääjä siirtyi kunnioittavan välimatkan päähän. >

Itse asiassa jo viime viikolla on ollut havaittavissa merkkejä turhan isoksi kasvaneesta snautserinegosta. Osmo on tunkenut röyhkeästi (mutta voih, niin sydäntäsulattavan suloisesti) aivan mamin kylkeen telkkua katselemaan. Se on vinkunut vaativasti milloin missäkin tilanteessa, esim. kaupungilla odottaessamme ratikkaa tai pysähtyessämme juttelemaan kavereiden kanssa. Perjantaiaamuna yllätin sen makoilemasta muina miehinä MEIDÄN SÄNGYSTÄMME ja illalla se ULVOI jätettyäni sen odottamaan videovuokraamon eteen! Eiväthän nämä mitään suuria rikoksia ole, mutta pikkupuroista syntyy joki ja nyt joki pääsi tulvimaan ja jäpikkä uhmasi avoimesti ja törkeästi elintärkeää PAIKKA -komentoa. Siispä ei muuta, kuin viileämpiä ilmoja ja komento takaisin ihmisille.

Muuten viikonloppu sujui ihanasti: Kävimme pienellä hemmottelulomalla kylpylässä ja Osmo oli ”stadin mummolassa” hoidossa. Hoitopaikassa kaikki oli sujunut hienosti ja rauhallisesti. Kotiväen perään itkeminenkin oli loppunut, kun hoitajat muistivat, että koiraa saa myös komentaa! 😉

Juoksentelua luvalla ja ilman

Vauhdikas viikkomme alkoi maanantaina myrskyisällä pyöräretkellä keskuspuiston halki kauppaan. Minä ja Pete pyöräilimme ja Osmo seurasi vapaana mukana. Annoimme koiran määrätä tahdin, jottei se rasittuisi liikaa, mutta paljoa ei tarvinnut jarrutella! Osmo laukkasi suurimman osan matkasta innoissaan, jäi välillä haistelemaan ja juoksi sitten taas meidät kiinni. Tärkeimmät käskyt toimivat hyvin myös pyörän selästä huudettuina ja koiran ehti hyvin ottaa aina tarvittaessa hallintaan tai hihnaan. Sää ei vaan ollut mikään kaikkein idyllisin ja kotiin päästessämme olimmekin kaikki kuin uitettuja koiria! Onneksi pyörissä ja koiran valjaissa oli hyvät valot, sillä sähkökatkosten vuoksi reitti oli välillä paitsi märkä, myös pimeä.

Tänä syksynä olen uskaltanut pitää Osmoa vapaana myös tokokentällä treenatessamme. Alkusyksystä se pinkaisi pari kertaa läheltä juoksevan toisen koiran perään (leikkimään), mutta kauempana harjoittelevat koirat ovat saaneet olla aina rauhassa. Viime aikoina myös ”kehäänmenot”  paikallamakuuta varten ovat onnistuneet vapaana jopa ihan muiden koirien nenän alta. Lenkeilläkään Osmo ei ole enää pinkaissut toisten koirien luo, vaan pysyy hyvin paikallaan tai tulee itse ”hihna” -käskystä luokse kiinni laittamista varten.

Keskiviikon tokotreeneissä piski kuitenkin romutti luottamukseni säntäämällä yllättäen toiselle puolelle kenttää ruutuun juoksevan Annie-bortsun perään. Tietysti herkkä bortsutyttö säikähti yllätyshyökkäystä, varsinkin, kun sillä on kurjia kokemuksia snautsereista jo ennestään… Harmillisinta on, että Annie säikähti kesken liikkeen. Sillä on ensimmäiset voittajaluokan kisat tänä viikonloppuna ja toivon totisesti, ettemme onnistuneet pilaamaan koiran ruutuliikettä. Sillä hetkellä olisin itse voinut tehdä Osmosta kintaat, mutta koska se tuli lopulta käskystä takaisin luokseni, jouduin hammasta purren kehaisemaan koiraa. Sen jälkeen kiikutin Osmon pannasta aidan luo ja jätin sen jäähylle lopputreenien ajaksi. 

Itseäni harmittaa eniten se, että yksi treenikavereista ilmaisi asian niin, että koirani ”hyökkää joka kerta jonkun kimppuun”. Toki syy on aina omistajan, eikä noissa tilanteissa muuta voikaan, kuin pyydellä anteeksi, mutta ehkä ilmaisu oli kuitenkin vähän turhan rankka: Kyseinen ohjaaja on käynyt treeneissä harvakseltaan, mutta ilmeisesti juuri niinä kertoina, kun Osmo on intoillut jonkun perään. Toisekseen Osmo ei ole ”hyökännyt”, vaan se on sännännyt muiden luo aivan samalla tavalla, kuin puistossa peuhukavereiden perään. 

Koiran hallittavuudesta voi olla 100% varma vain, jos pitää sen koko ajan hihnassa. Mutta miten harjoitella vapaana tottelemista, ellei vapaana? Sitä paitsi hihnassa on mahdotonta treenata pitkää välimatkaa vaativia liikkeitä. Osmo tajuaa olevansa kiinni myös silloin, jos jälkiliina roikkuu ”varmistuksena” sen perässä. Ehkä pidän silti jonkin aikaa Osmon liinassa. Eipähän tule enempää takaiskuja.

Hippasilla

Tänään kävi aamulenkillä hyvä tuuri: Vastaan tuli suursnautseri Helga ja Osmo pääsi tavanomaisten aamupisujen lisäksi leikkimään hippaa! (Ja emännän riisenikuume pääsi taas vähän yltymään…) Tapaamisen miinuspuoli oli se, että Osmo tunnisti Helgan jo kauempaa ja otti varaslähdön leikkimään paikka-käskystäni huolimatta! Ja juuri, kun olin alkanut luottaa Osmon pysähtymiseen ja paikalla pysymiseen toisen koiran ilmaantuessa näköpiiriin. Onneksi päiväkävelyllä pysäytykset toimivat taas moitteettomasti.

Myös iltalenkille on luvassa peuhuseuraa. Silloin leikittäjänä on Osmiksen lapsuudenystävä, leonbergi Roosa.

Eilen kokeiltiin pitkästä aikaa hiukan esine-etsintää. Osmo lähti molemmille pistoille sata lasissa ja tuli saman tien yhtä täysillä takaisin – esine hampaissaan. Toisin sanoen paremmin ei olisi treeni voinut sujua! 😀